Voiko tuulipuvussa lentää?

Tittamari Marttinen: Voiko tuulipuvussa lentää? Kieliriemua ja sanahelinää

62 s., Kirjapaja 2011

kuvitus: Virpi Penna

Yleisesti ottaen Tittamari Marttisen kirjat eivät kolahda minuun. Kuitenkin halusin ehdottomasti lukea tämän sanoilla ja kielen rakenteilla leikittelevän Voiko tuulipuvussa lentää? -kirjan lukea, kun se vihdoin osui kohdalleni. Kuulin tästä jo kevättalvella ja tämä alkoi välittömästi kiinnostaa, sillä tykkään itsekin leikitellä sanoilla ja rakenteilla.

Pidän tässä kirjassa siitä, miten iloisesti Marttinen on onnistunut tuomaan esiin suomen kielen monipuolisen rakenteen ja mahdollisuudet, joita sen käytössä piilee. Marttinen todella innostaa lasta ja nuorta (ja aikuistakin) riimittelemään, kyselemään, kokeilemaan ja löytämään uutta kielestä, jota kuulemme päivittäin ja jonka puhujiksi olemme syntyneet. Takakannessa kannustetaan, että "kielellä saa myös irroitella, ja siihen saa ehdottomasti hullaantua". Juuri tuo ajatus todella välittyy tästä teoksesta, johon Virpi Pennan värikäs ja lennokas kuvitus sopii todella hyvin.

Marttinen on kirjoittanut tämän tietopuoleisen teoksensa tarinan muotoon kuin minkä tahansa kuvakirjan, mutta samalla hän on ujuttanut mukaan myös tietoruutuja varsinaiseen juonelliseen tekstiin sisällytetyn tiedon tueksi. Lisäksi Marttinen on saanut tähän ohueen kirjaan sisällytettyä tietoa todella paljon, mutta infoähkyä se ei varmaankaan lapselle tai nuorelle tuota sen enempää kuin aikuisellekaan. Hän käsittelee kirjassa riimittelyä, synonyymejä, homonyymeja, vertauksia, sanojen runsautta ja koko kielen monipuolisuutta. Tästä välittyy aito rakkaus omaan äidinkieleen eli se johtoajatus, mitä hän selkeästi haluaakin välittää kaikille. Marttinen ilmiselvästi haluaa myös kannustaa ja antaa rohkeutta jokaiselle kokeilla kielen rajoja.

Kokonaisuutena pidin tästä riemukkaasta kirjasta kovasti, vaikka odotinkin jotakin hieman erilaista. En odottanut niinkään tietoiskuja ja riimittelyä, vaan pikemminkin selityksiä sanonnoille ja kieli- ja mielikuville. Näitä asioita olisin toivonut tähän kirjaan sisältyvän edes hieman enemmän, vaikka kokonaisuus on toimiva näinkin. Tämä kirja ansaitsee mielestäni erityismaininnan siitä, että Marttinen osoittaa, että ei kieli ole mikään kuolemanvakava asia, vaan että normeja saa rikkoa hyvillä mielin.

♠♠♠♠

Kevyt kosketus venäjän kieleen

Arto Mustajoki: Kevyt kosketus venäjän kieleen

275 s., josta 221 s. varsinaista tekstiä

Gaudeamus 2012

Olen viime päivinä lukenut ahkerasti Arto Mustajoen mielenkiintoista tietokirjaa Kevyt kosketus venäjän kieleen. Minulla oli tiistaina venäjän tentti, joten tämä sopi hyvin rinnalla luettavaksi.

Mustajoki toteaa heti kirjansa alussa, että tässä ei ole nyt tarkoitus opettaa venäjää sitä taitamattomille ja että kielen tuntemusta ei tarvita. Minun nähdäkseni edes alkeiden osaamisesta on tätä kirjaa lukiessa huomattavaa hyötyä, sillä alkuosa on mielestäni todella sekava ja tuntuu siltä kuin siinä yritettäisiin jotakin opettaa. Tietysti kielestä on vaikea puhua kuvaamatta sen perussääntöjä, mutta uskoakseni sen olisi voinut tehdä helpomminkin.

Kevyt kosketus venäjän kieleen ei ole minun mielestäni niin kovinkaan kevyt, vaan tietyllä tavalla hyvin syväluotaava ja hieman raskas luettavakin. Tämä on hyvin kattava teos, jossa käsitellään paitsi kirjaimistoa ja äänteitä sekä kielioppia myös sanojen käyttöä, niiden alkuperää ja kielen taustoja. Monipuolisuus tekee tästä mielenkiintoisen, vaikka kieliopin olisi mielestäni voinut jättää vähemmälle. Tämä kirja ikään kuin jakaantuu kahteen osaan, ensin on se teoriapainotteinen osa ja lopussa humanistisempi ja kulttuuripainotteisempi osa.

Minua on kiinnostanut venäjän kieli jo jonkin aikaa, ja viime syksynä valitsin alkeiskurssin yhdeksi vapaavalintaisten opintojeni kurssiksi. Mielenkiintoa riitti niin paljon, että valitsin myös tarjolla olevan kakkoskurssin, jonka tentti toissapäivänä oli. Minua kiinnostaa yleisesti ottaen kielissä se, mistä niiden sanat ovat tulleet, millaisia erilaisia sanontoja on ja niin edelleen. Odotin tältä kirjalta enemmän sellaisia hauskoja vertailujuttuja sanontojen ja tapojen suhteen, mutta tämä olikin todella teoreettinen ja yksityiskohtainen, keskittyi todella paljon kielioppiin. 

Kieliopin runsaus ei minua loppupeleissä haitannut, koska välissä oli mausteena erilaisia juttuja sanastosta ja niihin liittyvistä mielikuvista ja käsitteistä. Silti kuitenkin tästä kirjasta jäi loppukuvaksi teoreettisuus ja opettavaisuus, vaikka tämä olikin hyvin mielenkiintoinen, monipuolinen ja hyvin koottu kokonaisuus. Suosittelen tätä siis ennen kaikkea niille, joille venäjän alkeet tai edes kyrillinen kirjaimisto ovat tuttuja, sillä lukeminen helpottuu huomattavasti. Lisäksi lukijalla täytyy olla aitoa kiinnostusta tätä kieltä kohtaan, koska muuten alkuosan teoreettisuus voi lannistaa lukijan jo heti alkuunsa.

Tässä pieniä makupaloja parhaista kohdista:

"-- Oikeastaan ne ovat venäläisittäin ilmaistuna "haudutettua naurista helpompi" asia eli amerikkalaisittain vain 'pala kakkua'". (s. 20)

"Eläinmaailmaan viitataan venäjässä myös silloin kun puhutaan asiasta, jonka Erkkikin tietää. Venäjässä tämä "Erkki" on siili, yleensä pikku siili --." (s. 63 + takakansi)

"Venäläisten sukunimien taustalla on kaikenkarvaisia eläimiä. -- Siivekkäisiin voidaan liittää vielä Komarov. Vastaava Suomen eläin hyttynen olisi muodoltaan suoraan sukunimeksi kelpaava, mutta eipä ole Suomessa yhtäkään Hyttystä. Voisi kuvitella, että venäläisen Komarovin esi-isien joukossa ei ole ollut jykeviä voimamiehiä." (s. 181)

Kuinkakohan paljon jääkiekkoilija Leo Komaroville on kuittailtu hänen pelatessaan Venäjällä? :D

♠♠♠½