Hiljaiset joet

Maarit Verronen: Hiljaiset joet

Aviador oy 2018

lukija: Leena Rapola

 

Maarit Verrosen teos Hiljaiset joet herätti kiinnostukseni, vaikka dystopiat eivät oikein lukemistooni kuulukaan. Olen kuitenkin huomannut, että oikeastaan aina, kun jotain tieteiskirjallisuuteen vivahtavaa luen, pidän siitä. Hiljaiset joet kuuntelin äänikirjana ja se osoittautuikin sujuvaksi kuunnella. Erityisesti teoksen alkuasetelma oli uhkaavasta katastrofista huolimatta jotenkin miellyttävä, mutta tarinan edetessä juoni ja etenkin miljöö alkoivat kiertyä kiehtovaksi.

 

Lia on jokivarressa asuva ja siellä työkseen retkeilevä nainen, joka on työskennellyt vuosikausia ulkomailla. Kuten kaikki muutkin, hän seuraa huolestuneesti maailman tilaa, joka alkaa enteillä suurta tuhoa. Ympäristö alkaa tuhoutua kosmisten mullistusten seurauksena, mutta yhteiskunnassa on osattu varautua pahimman varalle jo vuosikymmentenkin ajan. Valitettavasti turvapaikka on luvassa vain harvoille ja valituille: niille, joilla on supergeenit, tai niille, joilla on varaa maksaa paikastaan. Vailla lopullista suunnitelmaa Lia ja hänen tielleen osuneet viisi eri-ikäistä lasta lähtevät matkaan kohti jonkinlaista turvapaikkaa.

 

Verrosen kirjoittama kuva maailmasta on kauhistuttava, mutta toisaalta kun pohtii niitä signaaleja, joita luonnonvarojen tuhlaamisesta ja saastumisesta tulee, niin eipä Verrosen dystopia niin kauhean epätodennäköiseltäkään enää tunnu. Jostain syystä kuitenkin nautin tällaisen itselleni hyvin epätyypillisen teoksen kuuntelemisesta. Etenkin kuvaus pyrkimyksistä pelastua tuholta oli kiinnostavaa ja kiehtovaa, mielikuvitusta ruokkivaa.

 

Olennaista tässä kirjassa mielestäni ei ole dystopian kauhistuttava vaikutus, vaan se toiveikkuus ja inhimillisyys, jota henkilöhahmoissa esiintyi. Suurenkin tuhon hetkellä tai oikeastaan juuri siksi ihmiset ripustautuvat pieneenkin toivonkipinään. Toisaalta suuren tuhon ja epätoivon hetkellä ihmisistä tulee esiin myös raadollisempi puoli, joka saa toimimaan omaa etua ajatellen. Ihmiskuvauskin on tässä teoksessa mielestäni onnistunutta. 

 

Oikeastaan voin hiukkaakaan liioittelematta sanoa, että tässä kirjassa on jokainen asia kunnossa: teksti on sujuvaa, miljöö kiehtova, henkilöhahmot ja ihmiskuvaus onnistunutta ja juoni kiinnostava. Siitä syystä pystyn helposti suosittelemaan tätä kirjaa muillekin - myös niille, jotka eivät dystopioita yleensä lue. Verrosen tuotantoon voisin  mieluusti tutustua myöhemmin lisääkin.

Teemestarin kirja

Itäranta, Emmi: Teemestarin kirja
266 s., Teos 2012

Alunperin minulla ei ollut aikomustakaan lukea Itärannan Teemestarin kirjaa, mutta kun se nyt sattui olemaan uutuushyllyssä, niin nappasin sen mukaani kirjastosta. Syy suhtautumiseeni on niinkin yksinkertainen kuin se, että en vain lue scifiä. En ikinämilloinkaan. Paitsi nyt. Myönnän auliisti, että minulla on hieman väärä käsitys scifistä, sillä ensimmäinen mielikuva siitä on joku robotti-avaruusseikkailu.

Täytyy sanoa, että onneksi lainasin Teemestarin kirjan, sillä pidin siitä kovasti. Tässä sen näkee, että ennakkoluulojen takia voisi hyvä kirja jäädä suotta lukematta. Mutta tämä ei ollutkaan mikään avaruusseikkailu.

Teemestarin kirja sijoittuu ajallisesti muutaman sadan vuoden päähän tulevaisuuteen, jolloin maailmasta on loppumassa vesi. Tapahtumapaikka on Uusi Qian, joka sijaitsee jossain nykyisen Suomen alueella. Ruotsi ja Norja ovat menetettyjä maita, sillä maailmassa on tapahtunut jonkinlainen katastrofi, jonka laatua ei suoranaisesti kerrota. Itse käsitin asian siten, että ilmastonmuutos on nostanut merenpintaa ja ihmisen ahneudella on ollut osansa elinolojen heikkenemisessä.

Teemestarin kirjan päähenkilö on teemestareiden sukuun kuuluva Noria, joka valmistuu teemestarin ammattiin. Teemestarit ovat veden vartijoita, ja hänen edeltäjänsä ovatkin varjelleet tarkkaan salaisuutta: tunturissa Norian kotitalon takana sijaitsee salainen lähde. Kun maailmasta on loppumassa vesi, veden kätkeminen on ankarasti rangaistava rikos ja teemestari joutuu väkisinkin suurennuslasin alle.

Pidin teoksessa erityisesti siitä, että Itäranta on pystynyt luomaan melko lyhyessä sivumäärässä kiinnostavan maailman. Välillä tuli melkein tunne, että tapahtumat ovatkin menneisyydessä eikä tulevaisuudessa, koska maailma tuntui tietyiltä osin taantuneen: ihmiset esimerkiksi kirjoittivat oikealla musteella ja vaatteet tuntuivat olevan jotenkin vanhanaikaisia. Silti teos on helposti paikannettavissa tulevaisuuteen laitteineen ja tekniikkoineen.

Itäranta käyttää teoksessaan mielenkiintoista nimistöä: Noria, Sanja, Minja, Mikoa... Nimet viittaavat itään, mutta ovat kuitenkin suomalaisittainkin sopivia. Myös suurin osa paikannimistä, esimerkiksi Xinjing, viittaa itään, mutta silti teos sijoittuu mielestäni nykyisen Suomen paikalle. Itäranta on pystynyt yhdistämään melko onnistuneesti suomalaista ja itämaista kulttuuria. Itse en kuitenkaan tästä yhdistelystä erityisemmin pitänyt, mielestäni niitä ei vain pitäisi sekoittaa.

Teeseremonia-perinne on teoksessa melko olennaisessa osassa, mutta kuitenkaan sitä ei käsitteenä avata oikeastaan juuri lainkaan. Mielestäni asiaa olisi hieman voinut pohjustaa. Muutenkaan maailman tilasta ei kauheasti puhuta, sen verran saa selville, että on muodostunut jonkinlainen Skandinavian unioni ja osa maista on menetetty. Olisi ollut mielenkiintoista tietää lisää hallinnosta, esimerkiksi että kenelle armeija työskentelee loppujen lopuksi ja onko olemassa usempia valtioita vai vain yksi. Toisaalta tällainen rakenne jättää lukijan mielikuvitukselle mukavasti tilaa.

Kaikenkaikkiaan Teemestarin kirja on kelpo teos, enkä ihmettele että se on voittanut Teoksen romaanikilpailun. Tämä teos ehkä avasi hieman silmiäni enkä ole enää aivan niin scifi-kriittinen kuin aikaisemmin. Olen hyvin vaikuttunut teoksesta, vaikka siinä joitakin puutteita onkin. Jos Itäranta kirjoittaa joskus lisää tämäntyyppistä kirjallisuutta tai jopa jatko-osan Teemestarin kirjalle, tulen varmasti tarttumaan teokseen.

♠♠♠♠