Näytetään tekstit, joissa on tunniste jännitys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste jännitys. Näytä kaikki tekstit

lauantai 21. maaliskuuta 2026

Vaikka henki menisi

Holly Jackson: Vaikka henki menisi
Tammen äänikirja 2026
alkup. Not Quite Dead Yet
suomentanut Leena Ojalatva
äänikirjan lukijana Anna-Riikka Rajanen

Kun luin viimeisen osan Kiltin tytön murhaoppaasta, olin lähes mykistynyt. Kiltti tyttö, kohta kuollut oli huikean hyvä, looginen, oivaltava ja todella jännittävä. Se alkoi olla jännärinä jo niin tiivistä kamaa, että lähtökohtaisesti aikuisille suunnatun jännärin kirjoittaminen tuntui olevan Jacksonilta vain ajan kysymys. (Ja sanottakoon, että mielestäni Kiltin tytön murhaoppaat sopivat myös erinomaisesti aikuisille, vaikka ne mm. kirjastoista löytyvät monesti nuorten aikuisten hyllystä.)

Vaikka henki menisi on todella mukaansatempaava kirja. Se koukuttaa heti ensi sivuilta alkaen niin, että pitkästä aikaa minun piti oikein keksimällä keksiä itselleni sellaista puuhaa, jonka kanssa pystyisin jatkamaan äänikirjan kuuntelua. Kirjan alkuasetelma on hätkähdyttävä: Halloweenin iltana 27-vuotiaan Jet Masonin kimppuun hyökätään hänen omassa kodissaan, minkä seurauksena hän saa vakavan päävamman. Lääkärit toteavat, että Jet tulee kuolemaan viimeistään viikon kuluttua päävammansa komplikaatioihin. Leikkaus olisi riskialtis ja lopputulos luultavasti sama kuin ilman leikkausta. Niinpä Jetillä on 7 päivää aikaa ratkaista oma murhansa, sillä murhaksi tapaus muuttuu, kun hän kuolee.

En muista aikaisemmin törmänneeni tällaiseen juoniasetelmaan, mutta hurja miten vangitseva se onkaan! Jet on mielenkiintoinen hahmo, sillä hän on toisaalta hyvin määrätietoinen, mutta kuitenkin samaan aikaan hänen on vaikea saada asioita valmiiksi asti. Siksi hänelle on erityisen tärkeää hoitaa edes yksi asia loppuun asti ennen kuin hän kuolee, jotta hän saisi tuntea saaneensa jotakin aikaan. Jetin hahmo paljastuu kirjan myötä koko ajan monisyisemmäksi.

Pidin tästä kirjasta todella paljon. Jossakin kohtaa arvasin syyllisen, mikä hieman latisti jännitystä, vaikka motiivia en arvannutkaan. Pikkukaupungin salaisuudet ja kuoleman kanssa kilpajuoksua käyvä nuori nainen tekevät tästä kuitenkin yhden mieleenpainuvimmista jännäreistä, jonka olen koskaan lukenut. Vahva suositus niin Jacksonin aiempien kirjojen ystäville kuin jännityksennälkäisillekin!


maanantai 23. helmikuuta 2026

Nainen huoneessa 11

Ruth Ware: Nainen huoneessa 11
Otava 2026
alkup. The Woman in Suite 11
suom. Antti Saarilahti

Ruth Waren kaikki (suomennetut) jännärit lukeneena olen tullut siihen tulokseen, että hänen teostensa taso on varsin vaihteleva. Osa niistä on hyvinkin nerokkaita ja piinallisen jännittäviä, osa taas joko ennalta-arvattavia ja/tai tylsiä. Nainen huoneessa 11 kuuluu jälkimmäiseen ääripäähän, mistä minun ei sinänsä pitäisi olla yllättynyt, sillä onhan se jatkoa yhdelle hänen heikoimmista teoksistaan.

Nainen hytissä 10 ei minua aikanaan siis erityisesti vakuuttanut eikä siitä tässä vaiheessa ollut enää minkäänlaista muistijälkeä, joten Nainen huoneessa 11 tuli luettua aika puhtaalta pöydältä omana teoksenaan. Perusteellisesti Ware palautteleekin lukijan mieleen aikaisempia tapahtumia, joten varsinaisen jännärijuonen alkua saa odotella pitkään.

Lo Blacklock on viettänyt viime vuodet kotona lastensa kanssa. Hän on kyllä yrittänyt paluuta työelämään ja etsinyt toimittajantöitä, edes keikkaluontoisia, mutta huonolla menestyksellä. Viimeisin hitti oli hänen kirjansa kohtalokkaan risteilyn tapahtumista, mutta paikallaan polkemisen tunne vaivaa jo vähitellen Lota. Kun hän saa kutsun luksushotellin avajaisiin Sveitsiin, tuntuu tuo uskomattomalta mahdollisuudelta palata toimittajantöiden pariin. Pienen epäröinnin jälkeen hän päättää tarttua tilaisuuteen, mutta melko pian Lo saa huomata, että häneltä halutaan ihan jotain muuta kuin huippureportaasia hotellin avajaisista.

Nainen huoneessa 11 on yksinkertaisesti tylsä kirja. Liikaa sivuja ja aikaa tuhlataan vanhan kertaamiseen, kun pitäisi jo kiireen vilkkaa olla punomassa todellista jännityksen verkkoa. Omat tukalat käänteensä tässä toki tulee ja Lo joutuu vaikeisiin tilanteisiin, mutta niistäkin tuntuu lopulta puuttuvan terävin kärki. Luin kirjan loppuun oikeastaan lähinnä siksi, että olen kaikki muutkin Waren kirjat lukenut.

Minua hämmästyttää suuresti tämä Waren tuotannon vaihteleva taso. Miten on mahdollista, että välillä ulos pääsee suoranaisia huteja? Ehkä Waren kustantaja uskoo, että huipputeokset korvaavat kyllä nämä lipsahdukset, pääasia että uutta tulee tasaista tahtia? En tiedä, mutta olen hämmentynyt, koska en keksi yhtäkään toista kirjailijaa, jonka kohdalla olisin törmännyt näin selkeään tasovaihteluun.

keskiviikko 11. helmikuuta 2026

Tähtihauta

Kristina Ohlsson: Tähtihauta
Hovenäsetin lapset 2
WSOY, 2025
alkup. Stjärngraven
suom. Pekka Marjamäki

Kristina Ohlssonin Hovenäsetin lapset -trilogia on nuorille suunnattua jännityskirjallisuutta, mutta toimii mainiosti myös aikuiselle lukijalle. Ensimmäisessä osassa koin jännityksen hieman lässähtävän loppuvaiheessa, mutta tämä toinen osa Tähtihauta kyllä pitää otteessaan loppuun asti. En kokenut tätä ihan niin jännittäväksi kuin Ohlssonin teokset osaavat olla, mutta pidin ratkottavasti arvoituksesta ja maagisesta realismista, jota sillä on tarjota reippaasti.

Alva asuu äitinsä ja pikkuveljensä kanssa vakituisesti leirintäalueella, joka hiljenee aina kesäkauden jälkeen muista asukkaista. Perhe on kohdannut pari vuotta aikaisemmin suuren menetyksen, kun Alvan isä on kuollut liikenneonnettomuudessa. Onnettomuus tuntuu Alvasta erikoiselta, jopa selittämättömältä, ja hän haluaa selvittää onnettomuuden syyt ja löytää ihmisen, joka ajoi hänen isäänsä päin. Ratkottavaksi tulee kuitenkin toinenkin arvoitus, kun leirintäalueelle ilmaantuu musta kissa ja vanhanaikaisesti pukeutunut pikkutyttö äiteineen.

Alvan luottoystäviä ovat jo trilogian ensimmäisestä osasta tutut Heidi ja Harry. Heidän kanssaan hän viihtyy äidin ostamalla rantamajalla, yrittää selvittää aina kuin tyhjästä ilmestyvän kissan ja pikkutytön arvoitusta ja lopulta jakaa heille myös salaisuutensa siitä, että haluaa selvittää isänsä kuolemaan johtaneet olosuhteet. He ovat neuvokas kolmikko, mutta tilanne kärjistyy silti vaaralliseksi. Joku tuntuu uhkaavan Alvaa, mutta miksi? Eihän hän tiedä mitään sellaista, mikä voisi olla kenellekään vaaraksi.

Tähtihauta kurottaa juurensa menneisyyteen ja paljastaa hyytäviä yksityiskohtia, jotka jäävät mieleen. Autio, marraskuinen leirintäalue on miljöönä mitä toimivin. Aion lukea myös trilogian päätösosan, kun se ilmestyy.

maanantai 21. heinäkuuta 2025

Rocky, Rauha ja rakkaus

Hanna Kökkö: Rocky, Rauha ja rakkaus
Rocky, osa 1
Kustannus-Mäkelä 2019
kansi: Tanja Mitchell

Halusin kesälomalla lukea edes yhden nuortenkirjan ja päädyin valitsemaan Hanna Kökön Rocky-sarjan avausosan Rocky, Rauha ja rakkaus. Tässä ei kyllä ole mielestäni yhtään houkutteleva kansi, mutta nuortenjännärin aihe kuulosti kiinnostavalta. Lisäksi minua on kiinnostanut niin kannen kuin nimenkin perusteella sarjan tuorein osa Rocky, Rauha ja Surmalammen yö, joten pitäähän sitä tietysti edeltävät osat lukea ensin!

Iittalalainen ysiluokkaa käyvä Rocky törmää kylillä oppisopimuksella lasinpuhallusta opiskelevaan Rauhaan ja ihastuu välittömästi. Tunne vaikuttaa molemminpuoliselta, mutta vaikka Rocky pääsee Rauhan mukana mm. tutustumaan lasitehtaaseen ja Rauhan sukua kohdanneeseen tragediaan, jotain tyttö tuntuu pitävän sisällään. Orastava suhde tekee yhtä aikaa onnelliseksi ja hieman epävarmaksi.

Nuorten elämään ilmaantuu kertarysäyksellä myös toisenlainen mysteeri, kun Rocky, Rauha ja muutama muu nuori löytävät lasitehtaan vanhan varaston luota ruumiin. Rauha tunnistaa henkirikoksen uhrin välittömästi. Yhdessä Rockyn kanssa he alkavat yhdistellä johtolankoja toisiinsa, ja samalla saadaan lisää tietoa myös Rauhan nuorena kuolleesta tädistä.

Hanna Kökkö on minulle nimitasolla tuttu kirjailija, mutta en ollut aiemmin lukenut hänen kirjojaan. Tämä oli mielestäni sujuvasti kirjoitettu ja onnistunut nuortenjännäri, vaikka näin aikuiselle lukijalle ihan kaikki ei menekään niin helposti läpi. Pidin kuitenkin kirjan miljööstä tosi paljon, kuten myös päähenkilöistä, joiden nuoruuden huomaa, mutta joilla on maalaisjärkeäkin. Arkielämä, orastava rakkaus ja jännärin juoni solmiutuvat yhteen mukavaksi lukupaketiksi. Tulipa myös inspiraatio matkustaa joskus Iittalaan tutustumaan lasimuseoon.

sunnuntai 20. heinäkuuta 2025

Eloonjääneet tytöt

Riley Sager: Eloonjääneet tytöt
WSOY 2022
alkup. Final Girls, 2017
suomentanut Laura Liimatainen

Luin pari vuotta sitten Riley Sagerin kauhuelementeillä maustetun jännärin Kotiin ennen pimeää. Päätin jo silloin, että sopivan jännärinnälän iskiessä luen myös Eloonjääneet tytöt. Tässä ei ollut kauhuelementtejä, mutta tämä oli kuitenkin mielestäni näistä kahdesta mukaansatempaavampi ja jännittävämpi teos, vaikka pidinkin paljon myös tuosta aiemmin lukemastani kirjasta.

Quincy Carpenter jäi ainoana henkiin 10 vuotta aiemmin tapahtuneesta verilöylystä, jossa hänen ystävänsä saivat surmansa ulkopuolisen henkilön toimesta syrjäisellä metsämökillä. Lehdistö nimitti hänet "eloonjääneeksi tytöksi", aivan kuten asuntolamurhista ainoana selvinneen Lisan ja motellissa yövuoroa tehneen Samin.

Quincy on pyrkinyt rakentamaan elämäänsä aktiivisesti eteenpäin, hänellä on vakaa parisuhde ja leivontabloginsa. Näennäisesti kaikki on siis hyvin, eikä Quincy halua ajatella metsämökin tapahtumia. Hänen on kuitenkin pakko kohdata traumansa  vielä kerran, kun Lisa löytyy kuolleena ja Sam ilmestyy Quincyn kynnykselle. Vaikka kunkin tapauksen syylliset saatiin jo aikanaan selvitettyä, alkaa näyttää siltä, että joku on eloonjääneiden tyttöjen kannoilla.

Eloonjääneet tytöt on mielestäni varsin puhdasverinen jännäri, joka ammentaa tiiviin tunnelmansa menneisyydestä, ihmismielen muistin oikullisuudesta ja psykologiasta. Kaikki nuo ovat asioita, jotka mielestäni ovat jännäreissä kaikkein jännittävintä: arkiset asetelmat kääntyvät päälaelleen ja tuttu ei enää välttämättä olekaan aivan turvallista tai ainakaan sitä, miksi sitä luuli. Sager marssittaakin esiin melkoisia juonenkäänteitä, jotka onnistuvat yllättämään. Jos siis etsit mukaansatempaavaa jännäriä, se on tässä.


keskiviikko 12. maaliskuuta 2025

Viimeinen pari

Ruth Ware: Viimeinen pari
Otava 2025
alkup. One Perfect Couple, 2024
suomentanut Elina Koskelin

Ruth Ware on epäilemättä suosikkijännärikirjailijani, vaikka edellinen teos, Nollapäivä, olikin ennalta-arvattavuudessaan pettymys. Viimeinen pari sen sijaan on tutun terävää jännitystä, jonka yllättävät käänteet saavat kääntämään sivuja kiihtyvällä tahdilla. Tämä on mielestäni Waren parhaita teoksia!

Tutkijana työskentelevä Lyla suuntaa poikaystävänsä kanssa kohti Intian valtamerellä sijaitsevaa yksinäistä saarta, jossa on määrä kuvata uutta tosi-tv-realitya. Poikaystävä toivoo ohjelmasta uutta nostetta näyttelijänuralleen ja Lyla lupautuu mukaan lähinnä tukeakseen kumppaniaan.

Uuteen ohjelmaan osallistuu 5 toisilleen entuudestaan tuntematonta paria. Puitteet hiljattain rakennetussa luksuslomakohteessa ovat hulppeat ja saarelle saavuttuaan Lylakin alkaa rentoutua. Hänen on tarkoitus hengailla saarella pari viikkoa ja tiputtautua sitten pois kilpailusta palatakseen oman uransa pariin. Luonnonvoimat kuitenkin puuttuvat peliin ja muuttavat luksuskohteen hetkessä selviytymistantereeksi. Äärimmäisissä olosuhteissa eristyksiin jääneistä pariskunnista alkaa paljastua piirteitä, jotka luovat jännitteitä ja synnyttävät konflikteja.

Warella on taito keksiä aina vain uudenlaisia aiheita jännäreihinsä. Tässäkin teoksessa miljöö on aivan omansa, samoin tosi-tv-asetelma. Suljetun paikan trillerit ovat Waren vahvuuksia ja Viimeinen pari on mielestäni lajin tyylipuhdas edustaja, joka kylmää ja kauhistuttaa mutta saa silti roikkumaan kiinni pelastautumisen toivossa. Teos tuo mieleeni paitsi lajityypin klassikon eli Agatha Christien jännärin Eikä yksikään pelastunut mutta myös William Goldingin Kärpästen herran. Vahva suositus!

keskiviikko 15. tammikuuta 2025

Kammottava totuus

Camilla Sten: Kammottava totuus
Rebecca Lekman 2
Bazar 2024
alkup. En giftig sanning
suomentanut Hanna Arvonen

Luin kesällä Camilla Stenin kriminaalipsykologi Rebecca Lekmanista kertovan sarjan avausosan Vaarallinen taito, joka kyllä juonellisesti oli ihan sujuva, mutta jätti silti ehkä hienoisen pettymyksen maun. Olin nimittäin odottanut aika paljon Stenin aiempien jännityskirjojen perusteella. Olikin iloinen yllätys huomata, että tämä Kammottava totuus piti saada heti selville = vei mennessään.

Nuori koomikko Lina löytyy murhattuna kotoaan. Poliisi ja media ovat oitis vakuuttuneita poikaystävän syyllisyydestä, vaikka oikeus hänet vapauttaakin syytteistä. Neljä vuotta myöhemmin mies yrittää yhä epätoivoisesti vakuuttaa syyttömyyttään ja puhdistaa maineensa. Hän ottaa yhteyttä Rebecca Lekmaniin, joka ottaa toimeksiannon vastaan ja ryhtyy selvittämään Linan murhaa.

Kilpailu etenkin vasta alalle pyrkivien koomikoiden kesken on kovaa, mikä pakottaa tulokkaat heittäytymään täysillä. Vanhoja tallenteita katsoessaan Rebecca huomaa, että Lina on esiintymisillään saattanut loukata läheisiään, mikä vain vahvistaa käsitystä poikaystävän syyllisyydestä. Melko pian tutkimuksensa aloitettuaan Rebecca saa myös selville, että Linalla oli salaisuuksia, jotka saattoivat olla hänelle vaarallisia. Se saa hänet vain entistä vakaammin päättämään, että totuus on kaivettava esiin. Linan on aika saada oikeutta.

Kammottava totuus oli loppuratkaisultaan yllättävä. Olin jo pariin kertaan melko varma syyllisestä, mutta erehdyin. Rikostutkimuksen ohella seurataan Rebeccan tasapainoilua omassa elämässään. Ikääntyvät, mutta etäiset vanhemmat pidättelevät häntä Ruotsissa, mutta samaan aikaan liitto Bostonissa asuvaan puolisoon säröilee entisestään. Ratkaisujen aika on vielä tulossa.

perjantai 8. marraskuuta 2024

Tulipyörä

Kristina Ohlsson: Tulipyörä
Hovenäsetin lapset 1
WSOY 2024
alkup. Eldhjulet
suomentanut Pekka Marjamäki

Tykkäsin tosi paljon Kristina Ohlssonin nuorille suunnatusta jännitystrilogiasta, johon kuuluvat kirjat Lasilapset, Hopeapoika ja Kivienkelit. Vinkkasin niitä paljon koululuokille, kun tein lasten- ja nuortenkirjastotyötä. Tämä uuden Hovenäsetin lapset -sarjan avausosa Tulipyörä vaikutti yhtä kiinnostavalta, joten halusin lukea sen ihan omaksi ilokseni. Hyvä tämä olikin, ja minulle melkein jopa liiankin jännittävä illalla luettavaksi.

Heidin kotona Hovenäsetissä on hiljattain tehty remonttia, jonka yhteydessä lattian alta on löytynyt vanha lapsen kenkä ja lelu. Ne tuntuvat olleen siellä ikään kuin piilossa, vaikka Heidi ei keksikään miksi joku tahtoisi sellaiset asiat piilottaa. Hänen hermonsa ovat muutenkin jännittyneessä tilassa, sillä kotitalossa tuntuu tapahtuvan outoja. Myrsky riehuu Hovenäsetissä joka yö ja Heidi on aivan varma, että hänen huoneensa väliaikaisen seinän virkaa toimittavan pressun takaa kuuluu öisin ääniä.

Onneksi iloakin tuottavia asioita on, sillä maailmanpyörä on tullut kesäksi Hovenäsetiin ja se tarjoaa Heidille ja hänen ystävilleen paitsi huvittelun mahdollisuuden myös tilaisuuden tienata pienillä apuhommilla ilmaisia kierroksia sen kyydissä - asuuhan maailmanpyörän omistaja kesän yli Heidin kotona vuokralla.

Vähitellen Heidistä alkaa kuitenkin tuntua, että kaikki ei ole kohdallaan maailmanpyörän ja sen omistajan suhteen. Isoäiti tuntuu pelkäävän maailmanpyörää avain kauheasti ja raskaana oleva bonusäiti voi koko ajan huonosti. Näyttää siltä, että heidän kotitalossaan on joskus tapahtunut jotakin pahaa, ja se paha tuntuu päässeen taas valloilleen.

Tulipyörä on alkuvaiheessa aidosti jännittävää luettavaa, mutta sitten minulle aikuislukijalle jännitys hieman lässähtää. Pidin kirjan miljööstä paljon ja Heidin ratkoma arvoitus on todella kiinnostava, mutta yhtäkkiä tarinaan tuli mukaan sellaista yliluonnollisuutta tai maagista realismia sekä ihmishahmoista pahuutta, jota en oikein osannut odottaa. Jokin siinä ei mielestäni täysin sopinut kirjan tunnelmaan, joten olen ehkä hieman pettynyt. Muutoin tämä kyllä on taattua sujuvaa Ohlssonia.

keskiviikko 4. syyskuuta 2024

Five Survive

Holly Jackson: Five Survive
Harper Collins UK, 2022
lukijana: Emma Galvin

Kuuntelin jokunen viikko sitten englanniksi Holly Jacksonin kirjan The Reappearance of Rachel Price. Kirjaa ei ole vielä suomennettu, kuten ei myöskään sitä edeltävää nuorten aikuisten trilleriä Five Survive. Pidin Rachel Pricesta niin paljon, että malttamattomuus iski ja päätin kuunnella myös Five Surviven. Kyseessä on eräänlainen suljetun tilan mysteeri, joka asettaa päähenkilöt vahvan paineen alle.

18-vuotias Red Kenny ystävineen on matkalla kevätloman viettoon rannalle. He ovat lähteneet liikekannalle asuntoautolla, mutta kesken matkan karttapalvelut lakkaavat toimimasta ja puhelimista katoaa kenttä. Nuoret eksyvät väärälle tielle ja yön pimeydessä heiltä puhkeaa rengas. Vararenkaan vaihtamisen jälkeenkään he eivät pääse jatkamaan matkaa, sillä rengas toisensa jälkeen kokee saman kohtalon. Pian selviää, että he eivät ole pimeällä tiellä yksin. Jossain pimeyden kätköissä on tarkka-ampuja, ja yhdellä kuudesta kaveruksesta on salaisuus, jonka ampuja haluaa tietoonsa.

Asuntoauton ahtaassa suljetussa tilassa ja tarkka-ampujan tähtäimessä paineet kasvavat. Ahdingon kasvaessa joidenkin nuorten negatiivisimmat piirteet alkavat nousta esiin ja tutuista ihmisistä paljastuu aivan uudenlaisia puolia. Salaisuus toisensa jälkeen paljastuu ennen kuin lopulta selviää mitä ampuja oikein haluaa kuulla. Kuten kirjan nimestä Five Survive voi päätellä, yksi nuorista ei tule selviämään yöstä.

Five Survive on täysiverinen trilleri, josta nuorten ahdingon voi aistia. Jossain vaiheessa alkaa kuitenkin tympiä: eikö tämä tilanne raukea ikinä? Negatiivisyyden kierre ja suoranainen epäreiluus, joka asuntoautossa puhkeaa, muistuttaa hieman Kärpästen herraa, johon dialogissa itse asiassa viitataankin. Yksi pyrkii nousemaan johtajaksi ja pelko hallitsee ihmisiä. Sinänsä taidokasta, mutta tuntuu hieman pitkitetyltä. Loppuratkaisusta pidin.

sunnuntai 4. elokuuta 2024

The Reappearance of Rachel Price

Holly Jackson: The Reappearance of Rachel Price
HarperCollins UK 2024
äänikirjan lukija: Sophie Amoss

Jos olet lukenut Kiltin tytön murhaopas -sarjan ja pitänyt siitä, tulet aivan varmasti pitämään Holly Jacksonin uusimmasta trilleristä The Reappearance of Rachel Price. Tätä ei ole vielä suomennettu, joten kuuntelin tämän englanninkielisenä äänikirjana, kun kesätyöntekijämme tätä ensin minulle niin kehui.

Bel Pricen äiti Rachel katosi jälkiä jättämättä 16 vuotta sitten, kun Bel oli vielä ihan pieni. Poliisi ei koskaan saanut selville, mitä Rachelille oikein tapahtui. Mysteeriksi jäänyt katoaminen on aina heittänyt varjon Pricen perheen päälle. Oman painolastinsa tuo se, että Bel oli ainoa silminnäkijä, mutta vielä niin pieni, että ei osannut kertoa mitä oikein tapahtui.

Pricen perhe on vuosien ajan pyrkinyt elämään mahdollisimman normaalia elämää ja pitänyt matalaa profiilia. Tapaus nousee uudelleen laajan yleisön huulille, kun Pricet suostuvat mukaan Rachelin tapauksesta kertovaan true crime -dokumenttiin. Bel odottaa vain kuvausten päättymistä, jotta elämä voisi jatkua kuten ennenkin. Hän ei juuri muista äitiään eikä hänellä ole paljoakaan sanottavaa. Kaikki mullistuu totaalisesti, kun kuolleeksi oletettu Rachel Price yllättäen palaa kotiin.

Miten kiinnostava ja koukuttava kirja! Perhesalaisuudet, Rachelin kertomus ja sen epäjohdonmukaisuudet sekä kannoilla kärkkyvät lehdistön edustajat muodostavat vyyhdin, joka kerta kaikkiaan vaatii selvittämistä. Bel on alusta asti suhtautunut äitinsä tarinaan skeptisesti, joten hän alkaa tehdä omia tutkimuksiaan aikeinaan paljastaa Rachelin huijaus. Hän löytää kuitenkin jotain paljon pahempaa kuin koskaan uskalsi kuvitellakaan.

Pidin siitä, miten jännitys oli rakennettu tähän tarinaan. Pientä ennalta-arvattavuutta tässä oli, sillä onnistuin arvaamaan osan olennaisimmista juonenkäänteistä, mutta en kuitenkaan kaikkea. Siksi jännitys pysyikin hyvin yllä loppuhuipennukseen asti. Dokumentin tekeminen oli minun mielestäni ehkä vähän ylimääräinen lisä, mutta silläkin oli tarinassa vahva funktionsa. Hieman ihan kirjan loppupuolella oli myös sellaisia tapahtumia, joita pidin epäuskottavina, ja tarinaa olisikin ollut varaa hieman lyhentää, mutta kaiken kaikkiaan pidin tästä kirjasta tosi paljon. Juonisäikeet ja yksityiskohdat solmitaan tässä yhteen vähintäänkin yhtä taitavasti kuin Kiltin tytön murhaopas -sarjan päättäneessä romaanissa Kiltti tyttö, kohta kuollut.

Olen iloinen, että päätin kuunnella tämän kirjan nyt englanniksi, sillä lukijana Sophie Amoss on todella loistava ja monipuolinen. Henkilökohtaisesti oli myös pitkän ajan jälkeen ilahduttavaa todeta miten hyvin englanniksi kuunteleminen sujuu. Taidan tämän innoittamana kuunnella piakkoin myös Jacksonin Five Surviven.

keskiviikko 5. kesäkuuta 2024

Vaarallinen taito

Camilla Sten: Vaarallinen taito
Bazar 2024
alkup. En farlig talang, 2022
suom. Hanna Arvonen

Camilla Sten on aiemmilla jännitysromaaneillaan Kadonnut kylä ja Perijä vakuuttanut minut taidostaan punoa aidosti jännittäviä ja mukaansatempaavia tarinoita. Vaarallinen taito on kriminaalipsykologi Rebecca Lekmanista kertovan rikossarjan avausosa, jolle saamme odottaa suomeksi jatkoa jo tämän vuoden syksyllä. Tämäkin vei hyvin mukanaan, vaikka aivan samanlaista jännitystä tässä ei synny kuin aiemmissa kirjoissa.

Hiljattain Yhdysvalloista takaisin Ruotsiin muuttanut Rebecca on eräänlaisessa välitilassa. Avioliitto on päättymässä eroon ja muistisairauteen hitaasti vajoava äiti pakottaa Rebeccan miettimään suhdetta niin äitiin kuin lapsuuteensa ylipäätään. Hän asuu vanhempiensa luona ja auttaa isäänsä äidin hoitamisessa. Lupaava ura on jäänyt Yhdysvaltoihin, mutta saatuaan tietää entisen tyttöystävänsä tulleen surmatuksi kotonaan vauraalla asuinalueella, alkaa Rebecca tehdä tutkimuksia omin päin, kun ei pääse mukaan viralliseen tutkintaan.

Tätä sarjaa on luonnehdittu rikosromaanisarjaksi, joka on täynnä välähdyksiä ihmismielen pimeästä puolesta. Niistä saadaan tuntumaa jo tässä avausosassa, jossa ihmiset ovat valmiita tekemään mitä tahansa säilyttääkseen vaivalla saavuttamansa statuksen. Lupaus paremmista ansioista ja nousujohteisesta urasta häikäisevän brändijohtajan tuotemerkin alla saa ihmisen venymään yli omien varojen ja henkisen stressinsietokyvyn.

Kaiken kaikkiaan Vaarallinen taito on juoneltaan sujuva ja looginen kirja, joka piti mielenkiinnon yllä loppuun asti. Rebeccan hahmo tosin jätti hieman valjun tunnelman, enkä ole vielä ihan varma mitä mieltä olen hänestä, mutta mielenkiinnolla odotan sarjan seuraavaa osaa.

perjantai 10. toukokuuta 2024

Kiltti tyttö, kohta kuollut

Holly Jackson: Kiltti tyttö, kohta kuollut
Kiltin tytön murhaopas, osa 3
Otavan äänikirja 2024
alkup. As Good as Dead
suomentanut Leena Ojalatva
äänikirjan lukijoina Mimosa Willamo, Valtteri Lehtinen ja Yasmine Yamajako

Huhhuh mikä päätös Kiltin tytön murhaopas -trilogialle! Jokainen osa on ollut hyvä ja jännitys on sarjan edetessä vain tiivistynyt, mutta kyllä Kiltti tyttö, kohta kuollut räjäyttää pajatson. Nyt loksahtaa kohdalleen moni sellainenkin asia, joka on aiemmin sarjassa jäänyt kunnollista selitystä vaille. En olisi etukäteen mitenkään uskonut millaisia käänteitä tämä kirja pitää sisällään.

Pip on itseoppinut etsivä, joka on selvittänyt jo kaksi poliisilta selvittämättä jäänyttä tapausta. True crime -podcastissaan Pip on kertonut tutkimistaan tapauksista, mikä on johtanut myös ikäviin lieveilmiöihin, kuten häirintään ja jopa tappouhkauksiin. Kun joku alkaa lähettää hänelle säännöllisesti viestiä "Kuka etsii sinua, kun sinä katoat?", alkavat niin Pip kuin Ravikin huolestua, etenkin kun samaan aikaan kotipihaan alkaa ilmestyä päättömiä lintuja ja omituisia liitu-ukkoja.

Pip on varma, että joku seuraa häntä tosielämässä, mutta ei-niin-yllättäen paikallinen poliisi pitää kaikkea lähinnä sattumana. Melko pian Pip huomaa yhtäläisyyksiä vainoajansa ja 6 vuotta aikaisemmin kohahduttaneen sarjamurhaajan välillä. Jesaritappaja saatiin kiinni ja vangittiin, mutta Pip ei voi olla pohtimatta onko telkien takana väärä mies. Hänen on selvitettävä totuus ennen kuin hänestä itsestään tulee uhri.

Tämä kirja on niin huikea! Niin looginen, niin oivaltava, ja silti niin jännittävä ja yllättävä, että ei voi kuin ylistää. Suosittelen tätä trilogiaa kaikille, jotka haluavat lukea hyviä jännäreitä. Vinkkinä, että nämä pitää ehdottomasti lukea järjestyksessä, jotta jännite säilyy loppuun asti.

tiistai 2. huhtikuuta 2024

Mustissa vesissä

Minna Mikkanen: Mustissa vesissä
Lind & Co:n äänikirja, 2023
lukija: Hannamaija Nikander

Olin tallentanut äänikirjasovellukseni kirjahyllyyn odottamaan Minna Mikkasen jännärin Mustissa vesissä. Valitsin sen kuunneltavakseni, vaikka sovelluksen kommenttikenttä antoi aika karua kyytiä tälle kirjalle. Alun perin tämä kirja on ilmestynyt Reunan kustantamana vuonna 2022.

Pihla ja Henri ostavat kesämökin idylliseltä vaikuttavasta pikkukylästä lammen rannalta. Mökki on Pihlan unelmien täyttymys, jonka laittamiseen oman maun mukaiseksi hän tarttuu innolla. Henri suhtautuu asioihin varovaisemmin, varsinkin kun käy ilmi, että mökkinaapurina heillä on häiriötä aiheuttava lihaskimppu. Kylällä asuva Aliina-mummo vihjaisee yli 20 vuoden takaisista synkistä tapahtumista, mutta ei sano enempää. Pian Pihlakin saa huomata, että alue ei tosiaankaan ole ihan niin idyllistä kuin hän haaveissaan luuli. Viimeisetkin luulot rapisevat erään hillaretken jälkeen, kun alueesta tulee yhtäkkiä rikostutkinnan keskus.

Miljöön idyllinen kesämökki, maalaismaisema ja luonto oli kuvattu mielestäni hienosti. Mukana oli sopivasti arvoituksellisuutta ja oikeasti jännittäviä ja hyytäviä käänteitä. Miljöön ja ydinjuonen puolesta tämä onkin varsin kelpo kesädekkari, mutta valitettavasti päähenkilö vie aika paljon huomiota kaikista ansioista. Päähenkilö Pihla on juuri niin typerä ja ajattelematon kuin mitä äänikirjasovelluksen kommenttikenttä antoi ymmärtää. Hän tunkee nenänsä joka asiaan ja vaikuttaa useimmiten lähinnä hysteeriseltä. En voi sanoa pitäneeni hänestä, mutta muut hahmot sentään jättivät neutraalimman maun.

Minna Mikkaselta alkaa tänä vuonna ilmestyä uusi maalaisromanttinen Sydänmaalaiset-sarja, jolta uskallan miljöön puolesta odottaa hyvää, mutta henkilöhahmojen puolesta epäilyttää. Toivottavasti ne ovat onnistuneempia kuin tässä, sillä silloin lopputulos on luultavasti sangen hyvä.

tiistai 5. maaliskuuta 2024

Nollapäivä

Ruth Ware: Nollapäivä
Otava 2024
alkup. Zero Days, 2023
suom. Elina Koskelin

Ruth Ware on suosikkijännärikirjailijani ja hänen uusi kirjansa menee aina oitis lukulistalleni. Hän onnistuu aina kirjoittamaan aivan erilaisen jännitystarinan ja luomaan kiinnostavia miljöitä. Omia suosikkejani ovat Valhepeli ja Lumimyrsky ehkäpä juuri miljöiden ja yllättävien käänteiden vuoksi. Käänteitä riitti myös Nollapäivässä, joka alkoi tiheällä jännityksellä, mutta jonka otteessaan pitävä verkko harveni loppua kohti. Olen aika pettynyt siihen, että tämä osoittautui hyvin ennalta-arvattavaksi.

Aviopari Jack ja Gabe ovat luoneet menestyksekkään uran IT-alalla turvajärjestelmien parissa. Työkseen he testaavat yritysten turvajärjestelmiä ja koittavat löytää tilojen ja tietojärjestelmien mahdollisia heikkouksia. He ovat pitelemätön tiimi niin työssä kuin vapaa-ajallakin. Elämä järkkyy perustuksiltaan, kun Jack saapuu kotiin pieleen menneeltä työkeikalta tavallista myöhemmin ja löytää miehensä surmattuna. Jackin kauhuksi poliisin epäilevät katseet suuntautuvat häneen, mikä saa hänet pakenemaan virkavaltaa. Hänen on pysyttävä vapaana, jotta hän voisi löytää miehensä oikean murhaajan, sillä vankilasta käsin hän ei siihen pystyisi.

Kun aloin lukemaan Nollapäivää, olin aluksi todella innoissani siitä miten huikean jännittävällä tavalla tarina alkoi. Melko pian kuitenkin totesin, että tämä ei missään nimessä ole Waren paras teos. Minua häiritsi aivan valtavasti se, miten Jackin surua ja fyysistä vointia kyllä sanoitettiin, mutta mikään noista tunteista ei välittynyt lukijalle asti. Lisäksi arvasin varsin varhaisessa vaiheessa kuka on sotkeutunut murhaan ja millainen loppukäänne Jackille on luvassa, joten jännityksen tuntu alkoi nopeasti hälvetä. Olen alkanut automaattisesti ladata Waren kirjoille korkeita odotuksia, mutta nyt tuli huti. Plussaa kuitenkin kiinnostavasta aiheesta turvajärjestelmien maailmassa, joka minulle on varsin vieras ala.

torstai 29. helmikuuta 2024

Erämaa

Stina Jackson: Erämaa
Otavan äänikirja, 2020
alkup. Ödesmark
suomentanut Jaana Nikula
lukija: Pirjo Heikkilä

Stina Jacksonin Erämaa on ollut lukulistallani jo jonkin aikaa, joten päätin napata sen kuunteluun uutta äänikirjaa valitessani. Odotin tältä aika tiivistä jännitystä, mutta en löytänyt tästä sitä oikeastaan ollenkaan. Miljöö ja juonenkäänteet luovat sille hyvät puitteet, mutta jotenkin kerronta jää kuitenkin latteaksi. Kuuntelin kirjan kuitenkin loppuun, vaikka harkitsinkin kesken jättämistä, sillä ei tämä perhesuhteiden kuvauksena huono ollut.

Liv asuu Norlannin syrjäkylillä isänsä ja teini-ikäisen poikansa kanssa. Hän tuntee olevansa kuin puristuksissa, sillä jo teini-iästä saakka hän on halunnut lähteä pois. Isän tiukka ote on pitänyt tyttären kotona aina, kun tämä on yrittänyt lähteä. Vidar-isä tunnetaan paikkakunnalla varakkaana, mutta itarana miehenä, joka on rikastunut muiden kurjuudella ostamalla heiltä metsiä näiden heikkoina hetkinä. Kyläläisten pisteliäät katseet suuntautuvat myös tyttäreen, jonka puristavaa ahdinkoa ei ulospäin näe.

Perhe ei siis ole mitenkään suosittu, pikemminkin päin vastoin. Huhutaan, että Vidar säilyttää suurta omaisuuttaan kassakaapissa omassa vaatehuoneessaan. He olisivat helppoa riistaa, jos joku päättäisi korjata menneet vääryydet. Kun Vidar katoaa, kylillä kohistaan monenlaista. Sitäkin, että Liv olisi kaiken takana, vaikka ei ole. Lukijalle paljastuu jo varhaisessa vaiheessa mitä paikalliset elämäntaparikolliset suunnittelivat, mutta silti loppuratkaisu hieman hätkähdyttää.

maanantai 19. helmikuuta 2024

Kiltti tyttö, julma kosto

Holly Jackson: Kiltti tyttö, julma kosto
sarjan 2. osa
Kariston äänikirja 2023
alkup. Good Girl, Bad Blood
lukijoina Mimosa Willamo, Valtteri Lehtinen, Yasmine Yamajako
suom. Leena Ojalatva

Kiltin tytön murhaopas vei siinä määrin hyvin mukanaan, että piti hetipian rynnätä kuuntelemaan jatko-osaa Kiltti tyttö, julma kosto. Pippa on alkanut Ravin kanssa pitää podcastia, jossa käsitellään murhaoppaassa ratkaistun Andie Bellin tapauksen oikeudenkäyntiä. Samalla kuullaan mitä Little Kiltoniin kuuluu nyt, kun moni on alkanut nähdä kotikaupunkinsa uusin silmin.

Koska Andie Bellin tapauksen selvittäminen vei vaaraan niin Pippan kuin hänen rakkaimpiaankin, hän on päättänyt ettei enää ala tutkia uusia juttuja. Niin hän sanoo aluksi myös ystävälleen Connorille, joka pyytää Pipin apua. Hänen veljensä Jamie on kadonnut eikä poliisi tee mitään, sillä Jamie on ennenkin lähtenyt omille teilleen ja palannut aina parin päivän kuluttua takaisin. Päivät kuluvat eikä Jamieta näy. Pip tarttuu tapaukseen ja melko pian hänelle selviää, että Jamie on tainnut sotkeentua isompaan vyyhtiin. Eniten askarruttaa, kenen kanssa Jamie on jutellut verkossa ennen katoamistaan.

Kiltti tyttö, julma kosto on yhtä jännittävä kuin Murhaopas, mutta perussävyltään tämä on mielestäni paljon avausosaa synkempi. Andie Bellin tapaus on jättänyt syvät jäljet Pipiin ja oikeudenkäynti pitää asioita pinnassa. Kun hän ryhtyy tutkimaan Jamien katoamista, hän alkaa laiminlyödä kouluaan ja valehtelee läheisilleen. Hän toimii kuin pakon ajamana, toisinaan jopa aggressiivisesti.

Podcastin myötä Andie Bellin tapaus ja Pippan rooli sen ratkaisussa on noussut viraaliksi, mikä lisää Pippaan kohdistuvaa huomiota. Toiset leimaavat hänet valehtelijaksi ja kirjoittavat hänestä armottomaan sävyyn, toiset taas luottavat häneen kuin vuoreen. Se on melkoinen tilanne vasta aikuistumisen kynnyksellä olevalle nuorelle. Mielestäni on selvää, että Pip kaipaisi henkistä tukea ja jopa ihan ammattiapua, mutta sellaista ei tunnu olevan tarjolla, vaikka vanhemmat ovatkin huolissaan. Lohtua tarjoaa Ravi, mutta myös Pipin isä suhtautuu mielestäni hienosti tyttäreensä ja kasvattaa häntä ymmärryksellä.

Odotan kovasti huhtikuussa ilmestyvää sarjan kolmatta osaa, sillä nämä kirjat ovat kyllä olleet huippuhyviä ja jännittäviä. Toivon, että asiat kääntyvät Pipin kannalta parhain päin. Sain muuten juuri viime viikolla kuulla, että ensi viikolla ilmestyy myös sarjan esiosa Kiltin tytön murhaleikki, joka täytyy toki myös lukea.

keskiviikko 31. tammikuuta 2024

Kiltin tytön murhaopas

Holly Jackson: Kiltin tytön murhaopas
sarjan 1. osa
Kariston äänikirja 2022
alkup. A Good Girls Guide to Murder
lukijoina Mimosa Willamo, Valtteri Lehtinen, Yasmine Yamajako
suom. Leena Ojalatva

Luen nykyään aika harvoin nuortenkirjoja, mutta Holly Jacksonin huippumenestykseksi noussut Kiltin tytön murhaopas sai minut tosissaan pohtimaan miksen lue niitä enemmän. Juoni oli niin mukaansatempaava, että ei voi kuin todeta suosion olevan perusteltua.

17-vuotias Pippa Fitz-Amobi ryhtyy kouluprojektinaan tutkimaan kotikaupungissaan viisi vuotta aiemmin tapahtunutta henkirikosta, jossa yksi koulun suosituimmista tytöistä sai surmansa. Niin poliisi kuin kaikki muutkin kaupungissa pitävät selvänä, että Andie Bellin tappoi hänen poikaystävänsä Sal Singh, mutta Pippalla on omat epäilyksensä. Melko pian Pippa saa huomata, että epäilyksissä taitaa olla perää, sillä hän alkaa saada nimettömiä uhkauksia, joissa häntä kehotetaan lopettamaan asian penkominen.

Vaikka kyseessä on kouluprojektiin liittyvä tutkimus eikä mikään virallinen tutkinta, on tämä kirja silti kuin mikä tahansa laadukas jännäri. Pippa toimii kuin oikea salapoliisi ja kirjoittaa tutkimuspäiväkirjaa kouluprojektinsa pohjaksi, mikä on mielestäni kiinnostava yksityiskohta. Pippan apuna tutkimuksissa on Sal Singhin veli Ravi, joka ei myöskään voi uskoa itsemurhan tehneen veljensä syyllisyyteen. Näiden nuorten järjestelmällisyyttä ja loogista päättelykykyä sekä vähitellen kehittyvää keskinäistä kemiaa on mukava seurata.

Pidin Pippan hahmosta paljon. Hän on järkevä, koulunsa vakavasti ottava nuori, joka osaa myös pitää hauskaa. Hänen perheensä on varsin valloittava ja pidin myös hänen ystävistään, vaikka Pippa joutuukin kääntää epäilevän katseensa myös joidenkin ystävien perheiden suuntaan. Aika tinkimätöntä tutkimusta, kun kaikki vaihtoehdot katsotaan, vaikka ne tuntuisivat itsestä epämiellyttäviltä ja epätodennäköisiltä.

Kirjan tunnelmassa on paljon sellaista mielestäni nuortenkirjoille ominaista raikkautta ja kepeyttä, mutta tässä on myös aidosti sydäntäsärkevät hetkensä sekä tietysti aimo annos jännitystä. Kiltin tytön murhaopas ei päästä lukijaansa helpolla, vaan hiipii oikeasti iholle. Tätä voisi vallan hyvin suositella myös kaikille aikuisille jännäri- ja dekkarilukijoille, vaikka tämä nuorten (aikuisten) kirjaksi katsotaankin. Yhtä asiaa en vaan ymmärrä: miksi tämä on murhaopas? Nimihän tulee alkuteokselta, mutta kertokaa nyt muut kirjan lukeneet miten olette tuon nimen tulkinneet.

lauantai 16. joulukuuta 2023

Joulupukin suudelma: jännittäviä joulutarinoita

Leena Lehtolainen: Joulupukin suudelma - jännittäviä joulutarinoita
Tammen äänikirja 2021
lukija: Krista Putkonen-Örn 

Joulupukin suudelma sisältää kaksitoista joulutarinaa, joissa nähdään erilaista jännitystä ja rikoksiakin. Joissakin novelleissa tavataan Lehtolaisen tutut hahmot Maria Kallio ja Hilja Ilveskero. Moni näistä tarinoista on julkaistu jo aiemmin muissa julkaisuissa, mutta vasta nyt koottu yksiin kansiin.

Joulupukin suudelma oli ihan viihdyttävää kuunneltavaa. Se ei mielestäni edusta Lehtolaista ihan parhaimmillaan, mutta toisaalta on syytä muistaa, että kyseessä on otos pitkän uran varrelta, mikä hieman ehkä vaikuttaa kokonaisuuteen. Itse sain tästä kipinää tutustua myös Hilja Ilveskerosta kertovaan sarjaan, sillä en ole niistä lukenut ainuttakaan.

keskiviikko 1. marraskuuta 2023

Vihreän lohikäärmeen risteys

Leena Lehtolainen: Vihreän lohikäärmeen risteys
Tammi 2022
lukija: Anniina Piiparinen

En tiedä olisinko tullut muuten tarttuneeksi Vihreän lohikäärmeen risteykseen, mutta koska Lehtolaisen uusin Maria Kallio -dekkari Pimeän risteys sivuaa tämän kirjantapahtumapaikkoja ja henkilöhahmoja, päätin kuunnella tämänkin. Kyseessä on nuortenkirja ja ymmärrettävästi eron Lehtolaisen muuhun tuotantoon huomaa niin juonenkuljetuksessa kuin kielessäkin, mutta sujuvuus oli samaa luokkaa.

Kävelyteiden risteyksessä olevaan sähkökaappiin maalattu vihreä lohikäärme oli tärkeä Selmalle ja hänen jo edesmenneelle ystävälleen Sennulle. Selma tapaa käydä katsomassa lohikäärmettä, sillä sitä kautta Sennu tuntuu joskus olevan lähempänä. Lohikäärme on tärkeä myös Viggolle, jonka pari vuotta sitten kadonnut veli taiteili alkuperäisen lohikäärmeen. Viggokin käy joskus katsomassa lohikäärmettä, samasta syystä kuin Selmakin.

Kotona Selman sisaruksella Savulla on omat huolensa. Hän näyttää sotkeutuneen paikallisen jengin porukoihin, eikä sen jengin kanssa kannattaisi olla missään tekemisissä. Savulla on tämän tästä ja taas erilaisia ruhjeita, joita hän peittelee äidiltä. Kun perheen kotiovi töhritään ja Selmaakin uhkaillaan koulumatkalla, hän rohkaistuu ottamaan yhteyttä Sennun isään, joka on poliisi. Pekka Koivu työskentelee lanu-jaoksessa, joten jengin toiminta on heille jo entuudestaan tuttua. Nyt palaset alkavat loksahdella toden teolla paikoilleen.

Vihreän lohikäärmeen risteys oli ihan toimiva nuortenjännäri, vaikka se ei minua ihmeemmin sykähdyttänytkään. Jotenkin sitä koko ajan tiesi, että hyvin tässä vielä käy, mikä taittoi jännitykseltä terän.

sunnuntai 3. syyskuuta 2023

Kotiin ennen pimeää

Riley Sager: Kotiin ennen pimeää
381 s., WSOY 2023
alkup. Home Before Dark, 2020
suom. Laura Liimatainen

Kotiin ennen pimeää vaikutti niin houkuttelevalta kauhuelementein varustetulta psykologiselta jännäriltä, että oli pakko lainata se palautuskärrystä. Todella hyvä tämä olikin, välillä minulle melkeinpä liiankin tehokkaasti ihon alle menevä.

Kirja kertoo Maggiesta, joka perii isältään Baneberry Hallin, talon, jossa perhe asui lyhyen aikaa Maggien lapsuudessa. Maggie ei edes tiennyt, että isä omisti edelleen talon, joka tunnetaan kaikkialla Kauhujen talona isän kirjoittaman kirjan mukaan.  Perhe nimittäin pakeni talosta yön selkään vain muutamaa viikkoa muuttonsa jälkeen, sillä jokin talossa ei antanut heille rauhaa. Isä kirjoitti siitä kirjan, joka on leimannut niin Maggien kuin hänen vanhempiensa elämää siitä lähtien.

Isänsä viimeisistä varoituksista ja äitinsä estelyistä huolimatta Maggie päättää palata Baneberry Halliin. Goottilaistyylinen valtava talo on seissyt 25 vuotta asumattomana, mutta alalla työskentelevä Maggie ottaa remontoimisen haasteena. Hän haluaa kohdata menneisyytensä ja selvittää mitä talossa todella tapahtui, sillä hän ei muista tapahtuneen mitään sellaista, mistä hänen isänsä kirjoitti.

Kotiin ennen pimeää on todella koukuttavasti kirjoitettua kauhua ja jännitystä. Tarina etenee luku luvulta kuvaten vuorotellen nykyhetkeä ja menneisyyttä. Nykyhetkessä Maggie on juuri asettunut taloon, menneisyyttä puolestaan kuvataan Maggien isän kirjan kautta. Lukija jää koukkuun, kun Maggie kertaa menneisyyden vaiheita ja kohtaa samantyyppisiä asioita myös nykyhetkessä. Sitä alkaa pitää mahdollisena, että Maggien isän kuvailemat kauhut olisivat todellakin piinanneet perhettä, vaikka järki sanookin muuta. Kylmät väreet olivat taattuja, kun tätä kotona yksin illalla luki.