Lukupiirikirja: Vuorten laulu

Nguyen Phan Que Mai: Vuorten laulu

Sitruuna 2022

alkup. The Mountains Sing, 2020

suomentanut Elina Salonen

Lukupiirikirjojen joukosta löytää joskus todellisia helmiä. Sellainen on myös Nguyen Phan Que Main ensimmäinen romaani Vuorten laulu, joka kertoo perheestä yhteiskunnallisen myllerryksen ja lopulta myös sodan jaloissa. Neljän sukupolven yli ulottuva tarina Tranin perheestä on hieno ja koskettava lukukokemus. Aivan erityisesti minua liikutti, miten mielivalta ja sota erotti ihmiset rakkaistaan. Läheisen menettäminen on suuri kipu, mutta miten suuri kipu tuleekaan epätietoisuudesta rakkaidensa kohtalosta.

Kirjan tarina muodostuu useista eri aikatasoista, joista rakentuu toisiaan täydentävä kokonaisuus. Samalla Vietnamin lähihistoria tulee tutuksi Tranin perheen kohtaloiden kautta. Tarina itsessään on fiktiivinen samoin kuin hahmotkin, mutta silti tämä tuntuu täysin mahdolliselta ja aidolta. Varmasti vastaavanlaisia kohtaloita on oikeastikin koettu. Kirjailija esimerkiksi omistaa kirjansa nälänhädässä menehtyneelle isoäidilleen ja maauudistuksessa surmansa saaneelle isoisälleen. Juuri tuonkaltaiset käänteet koskettavat myös Tranien perhettä.

Teoksen keskiössä ovat isoäiti ja nuori Huong, jotka yrittävät pärjätä pommien runtelemassa Hanoissa ja odottavat rakkaitaan sodasta takaisin kotiin. Isoäiti kertoo tyttärentyttärelleen omaa elämäntarinaansa, jotta ajatukset pysyisivät poissa ympäröivästä todellisuudesta. Samalla isoäidin tarina myös osoittaa, että vaikeistakin paikoista voi selviytyä, jos on sisua ja rohkeutta. Pidin heidän hahmoistaan, erityisesti ikiviisasta isoäidistä, jolla riitti ymmärrystä vähän jokaiselle.

Vuorten laulu on kielellisesti sujuvaa, miellyttävää luettavaa. Aivan tempauduin mukaan tarinan vietäväksi. Parissa kohtaa pökkäsi, kun isoäiti puhui miniästään, vaikka selvästi tarkoitti kälyään - hänen lapsensakin olivat vielä niin nuoria tarinan siinä vaiheessa, että miniästä ei voi olla kyse. Kirjassa oleva sukupuu vahvistaa myös kyseen olleen kälyksistä. Pienehkö virhe, mutta harmittavasti osui silmään.

Vuorten laulun perusteella aion jossain kohtaa lukea myös Nguyen Phanin tänä vuonna suomennetun romaanin Missä tuhka kukkii.

Lukupiirikirja: Eino

Matti Rönkä: Eino

235 s., Gummerus 2015

kansi: Jenni Noponen

Emme ole lukupiirissä pitkään aikaan lukeneet kotimaisen mieskirjailijan kirjaa, joten ehdotin piiriläisille helmikuun kirjaksi Matti Röngän Einoa. Valinta sai ilahtuneen vastaanoton, joten odotan illan keskustelua mielenkiinnolla.

Eino kertoo yhdeksänkymppisestä sodan käyneestä miehestä, jossa on alkanut ilmetä ensimmäisiä muistisairauden oireita. Kirja kertoo myös Einon pojanpojasta Joonaksesta, joka on enemmän Ukin hengenheimolainen kuin tämän oma poika, Joonaksen isä Janne. Terveyskeskuksessa Joonas näkee vanhat luodinjäljet Ukin vartalossa, ja kun Ukin kotoa löytyy vanhoja karttoja ja valokuvia, suostuu tämä paljastamaan jotain pojanpojalleen. Joonakselle on selvää, että Ukilla on salaisuutensa, jotka eivät jätä rauhaan.

Takakannessa tätä luonnehditaan romaaniksi nuoruudesta ja odottamattomista valinnan paikoista. Sitä tämä todella on. On valintoja ja seurauksia, sellaisiakin hetkiä joihin ei olisi ollut valmis, mutta jotka muuttavat ratkaisevasti kaiken. Kerronta kulkee Einon muistojen kautta sotien jälkeisiin vuosiin, mutta ankkuroituu vahvasti nykyhetkeen. Rönkä kuvaa mielestäni hienosti sitä, miten pitkä on ihmisen muisti ja miten elävänä voi jotkin vuosikymmeniä sitten koetut asiat nousta mieleen. On riipaisevaa, miten Eino toteaa miettineensä yhtä ihmistä joka ikinen päivä heidän kohtaamisestaan lähtien, siis jo vuosikymmeniä.

Vaikka Eino on jäyhä ja jämäkkä, paljastuu hänestä vähitellen myös toisenlainen puoli. Lukija pääsee näkemään, että Einon ja Kertun avioliiton solmut eivät olleet lopulta niin yksiselitteisiä kuin voisi luulla. Oikeastaan Einoa alkaa ehkä vähän käymään sääliksikin, vaikka hän onnistuikin elämässään saavuttamaan paljon haluamaansa. Minulle lukijana muodostuu kuva, että hän kyllä yritti parhaansa myös niissä asioissa, jotka eivät hänen toiveitaan oikeastaan vastanneet. On raastavaa, kun kädenojennukseen ei vastata, vaikka toinen parhaansa yrittää.

Vaihtokauppa

 

Beth O'Leary: Vaihtokauppa

14 h 19 min., WSOY 2021

alkup. The Switch

suom. Taina Wallin

lukijat: Kati Tamminen ja Eeva Eloranta

Voi että mikä ihana hyvänmielenkirja tämä olikaan! Kuuntelin tämän äänikirjana maaliskuun alkupuolella, mutta juoni on jäänyt tosi hyvin mieleen kahdestakin syystä. Ensinnäkin tietysti ihan itsensä takia, sillä pidin ideasta ja tarinankerronnan tyylistä paljon. Toisekseen äänikirjatoteutus oli ihan loistava, kun Kati Tamminen antoi äänensä tyttärentytär Leenalle ja Eeva Eloranta isoäiti Aileenille.

Leena Cottonin elämä Lontoossa tuntuu ajautuvan umpikujaan ja hän kaipaa maisemanvaihdosta. Sitä kaipaa myös pikkukylässä asuva isoäiti Eileen, jonka elämä tuntuu menevän samoja tuttuja uria eikä elämässä tapahdu oikein mitään jännittävää. Naiset päättävät vaihtaa asuntoja muutamaksi viikoksi päikseen, Leena saapuu pikkukylään irrottautumaan kuluttavasta oravanpyörästä ja Eileen lähtee Lontooseen etsimään säpinää elämäänsä.

Vaihtokaupan jotkin juonenkäänteet ovat hieman ennalta-arvattavia, mutta hahmot ja tarina itsessään ovat niin mukavia, että se ei oikeastaan haittaa. Tähän äänikirjaan oli mahdollisuus kääriytyä kuin lämpimään peittoon ja unohtaa ulkopuolinen maailma. Leena ja Eileen ovat hahmoina mahtavia, sellaisia aikaansaavia tahtonaisia, joista löytyy myös lämpöä. Heidän seurassaan on helppo viihtyä, samoin kuin muun värikkään hahmokaartin kanssa. Eileen lienee kuitenkin suosikkihahmoni, sillä elämänjanossaan hän on huikea! Hän mm. rekisteröityy deittisovellukseen ja elää muutenkin aktiivista elämää.

Pidin tästä teoksesta jopa enemmän kuin O'Learyn esikoisteos Kimppakämpästä. Toivottavasti hän kirjoittaa vielä lisääkin, sillä O'Learyn tyylissä ja juoni-ideoissa on jotain mukavan tuoretta ja omanlaista. Mielelläni lukisin tai kuuntelisin samanlaisia hyvänmielenkirjoja jatkossakin.

Heinähattu, Vilttitossu ja vaari & Heinähattu, Vilttitossu ja iso Elsa

Sinikka ja Tiina Nopola: Heinähattu, Vilttitossu ja vaari

81 s., Tammi 2001, 4.p.

1.p. 1991

kuvitus: Markus Majaluoma

***

Sinikka ja Tiina Nopola: Heinähattu, Vilttitossu ja iso Elsa

97 s., Tammi 2005, 5.p.

1.p. 1997

kuvitus: Markus Majaluoma

 

Luin tammikuussa kaksi ensimmäistä Heinähattu ja Vilttitossu -kirjaa, mikä synnytti innostuksen lukea hetipian lisää sarjan kirjoja. Nyt käsittelyssä olivat sarjan kolmas ja seitsemäs osa, ja innostus tuntuu edelleen jatkuvan - nyt vain on kumminkin pakko yrittää saada muitakin lainoja eteenpäin välillä!

 

Heinähattu, Vilttitossu ja vaari kertoo Kattilakosken perheen arjesta, kun vaari tulee vieraisille. Hanna-äidin mielestä vaari vaatii liikoja ja nuukaa luonnetta ärsyttää ruokkia ylimääräistä suuta. Heinähattu ja Vilttitossu sen sijaan pitävät vaarin seurasta, samoin kuin heidän pikkuveljensä, jota kutsutaan ytimekkäästi pojaksi. Ei Matillakaan ole mitään isänsä vierailua vastaan, mutta Hannan hermoa kiristää ja kaiken lisäksi perheen pihapiirissä tuntuu liikuskelevan kutsumattomia vieraita, sillä lumeen ilmestyy öisin salaperäisiä kengänjälkiä.

 

Mielestäni Heinähattu, Vilttitossu ja vaari on mukava kirja lasten ja isovanhempien välisestä yhteydestä. Vaarilla on aina aikaa lapsenlapsilleen ja hän mieluusti kertoilee heille tarinoita. Toisinaan vaari tuntuu hieman hömelöltä ja oikeastikin melko vaateliaalta viattomine ruokatoivomuksineen, mutta kelpaisi Matillekin kyllä enempikin sapuska kuin mitä yleensä on tarjolla. Jotenkin Hannaa kumminkin ymmärtää, sillä hän tuntuu olevan paikalla vain täyttämässä milloin kenenkin toiveita - joskin osaa hänkin olla tuittupäinen eikä välttämättä kovin hienovarainen toimissaan.

 

Heinähattu, Vilttitossu ja iso Elsa sijoittuu niihin hetkiin, kun Vilttitossukin on jo aloittanut koulunkäynnin. Hänellä tuntuu kumminkin olevan omituisen paljon hyppytunteja ja Heinähattu on ainut, joka havahtuu ihmettelemään Vilttitossun tarinoiden todenperäisyyttä ja vaatteisiin ilmaantuvia koirankarvoja. Samaan aikaan lyhtypylvääseen on ilmestynyt lappu, jossa tarjotaan koiranulkoilutuspalvelua. Koirat aiheuttavatkin naapurustossa melkoista hämminkiä, joka johtaa jopa poliisien Rillirouskun ja Isonavan lomauttamiseen. Samaan aikaan outo kauppias kiertää talosta taloon ja tavaroita katoaa. Kuka nappaa epäilyttävän hepun, kun poliisit eivät tee mitään lomautukseensa vedoten? Entä mitä Vilttitossu tekee päivät pitkät?

 

Heinähattu, Vilttitossu ja iso Elsa kertoo koulukiusaamisesta ja tuo esiin miten pahalta se voi tuntua. Vilttitossu on neuvokas tyttö, joka ei haluaisi antaa periksi, vaikka koulussa onkin kurjaa. Joskus kuitenkin on paras keksiä muuta tekemistä koulupäivien ajaksi, kuten Alibullenin neidit tekivät aikoinaan. Samaan tarinaan on yhdistetty myös huumoria, sillä Matti Kattilakosken muutto kellariin haastemiestä pakoon aiheuttaa jos jonkinmoista kommellusta kotona.

 

Hieman ihmettelin tätä seitsemättä osaa lukiessani, että mihin kummaan perheen poika on kadonnut: onko hänet vain pyyhkäisty pois kuin tätä ei olisi koskaan ollutkaan? Vasta kirjan lopussa käy ilmi, että poika viihtyy isovanhempiensa luona paremmin kuin kotonaan ja onkin siksi tämänkin tarinan tapahtumahetkellä heidän luonaan.

 

♠♠♠♠