Lukupiirikirja: Kunhan ei nukkuvaa puolikuollutta elämää

Raili Mikkanen: Kunhan ei nukkuvaa puolikuollutta elämää

Tammi 2019

Luimme huhtikuun lukupiirikokoontumiseen Raili Mikkasen nuortenromaanin Kunhan ei nukkuvaa puolikuollutta elämää, joka kertoo Elli Canthista ja hänen äidistään Minnasta. Äidin näkyvää asemaa ja yhteiskunnallisia mielipiteitä kuvataan hänen lapsiensa kokemana, ja teos onnistuikin aukaisemaan minulle uudenlaisen näkökulman kirjailijaan, jonka tuotantoa olen paljon lukenut ja jonka elämästä olen niin ikään lukenut runsaasti.

Jostain syystä en koskaan ollut sekuntiakaan ajatellut miten Minna Canthin mielipiteet ja edesottamukset ovat mahdollisesti vaikuttaneet hänen lapsiinsa niin sosiaalisessa mielessä kuin esimerkiksi heille suotujen mahdollisuuksien muodossa. Luin Mikkasen romaania suurella mielenkiinnolla, sillä teoksella on todellisuuspohjansa ja lähteensä, vaikka kaunokirjallisuudesta onkin kysymys.

Ellin elämä on tunnetusta äidistä huolimatta täynnä myös ihan tavallisia asioita. Ajan tavan mukaan nuortenkin arkeen kuuluu työntekoa, mutta äiti myös kannustaa lapsiaan oppimaan uutta ja opiskelemaan hyvät ammatit. Koululta ja työltä jäävää aikaa värittävät ystävyyssuhteet, ihastumiset ja tulevaisuuden haaveet. Ne jos jotkin ovat ajattomia aiheita edelleen.

Tykkään Mikkasen kirjoitustyylistä, joka tekee historiasta elävää. Rakastin jo teini-ikäisenä historiaa ja silloin luin paljonkin Mikkasen teoksia. Aino Kallaksesta kertova Ei ole minulle suvannot! vaikutti siihen, että tein yläkoulun kirjailijatutkielmani Kallaksesta. Lumouduin myös Aurora Karamzinin elämästä ja luin ahmimalla Mikontyttäret-sarjaa. Aidot ajankuvat ja tunnetut hahmot kiehtovat minua edelleen suuresti.

Aaveiden Rauma

Saana Jaakkola & John Swallow: Aaveiden Rauma - Kummitustarinoita pitsikaupungista

kuvittanut Suvi Kari

Haamu 2021

mainos, kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta vuonna 2021

Sain vuonna 2021 Haamu-kustannukselta arvostelukappaleen Saana Jaakkolan ja John Swallow'n kirjoittamasta kirjasta Aaveiden Rauma: Kummitustarinoita pitsikaupungista. Kirja odotteli kuitenkin lukemistaan aina tähän vuoteen asti, vaikka muuten olen kyllä kaikki Haamu-kustannuksen julkaisemat "aavekaupunkikirjat" lukenut. Ehkä se johtuu siitä, että Rauma on minulle vieras kaupunki. Tiesin etukäteen lähinnä pitsit ja Rauman Lukon, mutta tämän kirjan jälkeen kaupunki on minulle hieman tutumpi.

Aaveiden Rauma esittelee 10 kohdetta, joissa perimätiedon mukaan kummittelee. Joidenkin kohteiden historia yltää jopa satojen vuosien taakse, mutta on mukana uudempiakin rakennuksia, joiden vaiheisiin liittyvät ihmiset eivät ole osanneet päästää niistä irti. Osa kummittelukokemuksista on aivan viime vuosilta, joten näyttää siltä, että jotkut eivät ole saaneet rauhaa vieläkään.

Raumalla on pitkä historia merellisenä kauppakaupunkina, mikä tulee selkeästi ilmi myös monista tähän kirjaan valikoituneista kohteista. Vaikka minua kiinnostaakin rajatieto ja erityisesti aaveet, pidän näistä aavekaupunkikirjoista erittäin paljon myös siksi, että niiden kautta perimätieto pysyy muistissa ja pääsee kurkistamaan kohteiden menneisyyteen. Historian kannalta pidänkin näitä kirjoja luotettavina, koska lähteet mainitaan kirjojen lopussa. Aaveista jokainen voi ajatella haluamallaan tavalla.

Erityisen kiinnostavia kummittelukohteita Raumalla ovat tämän kirjan perusteella mielestäni Pyhän Ristin kirkko, kaupparakennus Iso-Tolwane sekä Rustilan kartano. Minua kyllä todella kiinnostaisi käydä kurkistamassa kauppapuotiin ja tunnustella pystynkö itse aistimaan jotakin erikoista, vaikka samaan aikaan ajatus tuntuukin hieman hyytävältä. Kenties vielä joskus suuntaan kesälomareissulle ihmettelemään Raumaa ja sen historiallisia kohteita!

Lukupiirikirja: Sudenraudat

Päivi Alasalmi: Sudenraudat

Gummerus 2021

Luimme helmikuun lukupiirikirjana Päivi Alasalmen historiallisen romaanin Sudenraudat, joka kertoo 1880-luvun traagisista tapahtumista, jolloin susi tai susipari surmasi 22 lasta Turun seudulla. Kirjavalinta osoittautui yllättävänkin ajankohtaiseksi siinä mielessä, että tammikuussa 2026 suden ympärivuorokautinen rauhoitus päättyi ja jo parin viikon aikana useat kiintiöt tulivat täyteen. Keskustelu sudenmetsästyksen sallimisesta, mittakaavasta tai tarpeellisuudesta on oma lukunsa, me keskityimme tähän romaaniin, vaikka toki keskustelussa tilanteet peilautuivat menneestä nykyisyyteen ja toisinpäin.

1880-luvun Suomi on aatteiden ja toiminnan aikaa. Sanomalehti toimittaa ajankohtaista tietoa kansalaisille välillä hyvinkin värikkäästi ja puolueellisesta näkökulmasta. Kuitenkin yksi asia yhdistää kansan kerrokset. Kun tietoja aina vain uusista suden surmaamista lapsista alkaa kuulua Turun seudulta, on yleinen mielipide selvä: jotain pitää tehdä, susista on päästävä eroon.

Torppareiden sudenmetsästysintoa ruokkii susista luvatut tapporahat, joiden turvin perhe pysyisi leivänsyrjässä pitkään. Kartanonisäntiä ja muita silmäätekeviä puolestaan ajaa enemmänkin halu tulla muistetuksi sankarina, joka lopettaa pelon aikakauden. Miehiä vilisee Mynämäen metsissä, mutta susi on ovelampi.

Alasalmi kirjoittaa erittäin onnistunutta ajankuvaa. On helppo mennä hahmojen nahkoihin ja elää heidän tuntojaan, mutta Alasalmi ei tee sudestakaan yksiselitteistä hahmoa. Kun jahti käynnistyy, sitä huomaa jännittävänsä yhtä paljon kummankin osapuolen puolesta. Ylipäätään tämä romaani oli mielestäni todella jännittävä, sillä Alasalmi osaa kyllä luoda mielikuvitusta ruokkivia kohtauksia metsätaipaleille ja pihan pimeisiin perukoihin.

Alasalmen romaani on todella mukaansatempaavaa, jännittävää ja ajatuksia herättävää luettavaa. Teos on tosipohjainen ja olen aikaisemmin lukenut juurikin näistä 1880-luvun tapahtumista Jouni Tikkasen tietokirjan Lauma, joten tietyt asiat olivat kyllä tiedossa. Romaani kuitenkin ehkä jopa hieman yllättää sillä, miten hienosti siitä välittyy erilaisia tunteita. Minulle Sudenraudat oli helmikuun (ja koko alkuvuoden) paras teos.

Lukupiirikirja: Pikkupappilassa

Anni Swan: Pikkupappilassa

WSOY 1978

ensimmäinen painos julkaistiin vuonna 1922

Luimme tammikuun lukupiirikerralle vapaavalintaisesti jonkin Anni Swanin nuortenkirjoista. Tällaista vapaavalintainen kirja yhteiseltä kirjailijalta -teemaa oli toivottu, samoin Anni Swania. Itse valitsin hänen kirjoistaan teoksen Pikkupappilassa, jolle on olemassa jatko-osa nimeltä Ulla ja Mark. Senkin ajattelin jossakin kohtaa lukea.

Pikkupappilassa on perinteinen tyttökirja, jossa seurataan päähenkilön ja hänen perheensä arkista elämää. Takakansi sovittelee päähenkilön viittaa 12-vuotiaan Ullan harteille, mutta mielestäni yhtä keskeisiä ovat hänen sisarensa Minna, Martta, Liisi ja vieläpä pikkuinen Lottikin. He ovat keskenään erilaisia, mutta toimeliaita tyttäriä, joista on suuri apu perheen kotona pikkupappilassa.

Mielestäni Swan ottaa tässä teoksessa enemmän tai vähemmän näkyvästi yhteiskunnallisesti kantaa sääty-yhteiskuntaan ja rikkaiden ja köyhien vastakkainasetteluun. Henkilöhahmoista moni on kärjistetysti hyvä tai epämiellyttävä, ja usein juuri hyväosaiset näyttäytyvät epämiellyttävinä ja ystävällisyytensä unohtaneina, kun taas köyhät ovat sydämeltään hyviä ja ystävällisiä.

Arkisen elämän mausteeksi Swan on kirjoittanut niin rakkautta kuin tuhkimotarinaakin. Tapahtuu kihlaus, syrjitty löytää paikkansa ja menetetty sukukartanokin pääsee taas hyviin käsiin kuin ihmeen kaupalla. Tällaista kirjaa on siinä mielessä rentouttavaa lukea, että voi koko ajan luottaa asioiden kääntyvän parhain päin. Se on tässä ajassa aika kutsuva ajatus.

Tätä kirjaa lukiessani löysin siitä vaikutteita niin L.M. Alcottin Pikku naisista kuin myös L.M. Montgomeryn Runotytöistä ja ehkä Anna-sarjastakin. Mielleyhtymä tulee paitsi Ullan sisarussarjasta, jossa on samanlaisia persoonia kuin Pikku naisten katraassa, mutta myös perheen hyväntahtoisuudesta ja taloudellisesta tilanteesta. Tuhkimotarinat, unelmointi ja monin paikoin tunnelmakin muistuttavat Montgomeryn tuotannosta. Ilmeisesti Swan todella piti heitä esikuvinaan, joten vaikutusten näkymistä ei voine välttää.

Kaiken kaikkiaan Swan oli mukavaa lukemista lukupiirin joulutauolle. Jokainen esitteli lukemansa kirjan ja summasimme yhteen niiden aiheita ja tunnelmia. Kivan erilaista keskustelua.

The Other Bennet Sister

Janice Hadlow: The Other Bennet Sister

Mantle, 2020

äänikirja

lukijana Kristin Atherton

Löysin joulukuussa sattumalta äänikirjapalvelusta Janice Hadlowin historiallisen romaanin The Other Bennet Sister, joka sijoittuu Jane Austenin Ylpeyden ja ennakkoluulon maailmaan. Hadlow nostaa keskiöön Bennetin sisaruksista keskimmäisen, aina mitättömimpänä pidetyn Maryn. Aina nämä tuttuun tarinaan pohjaavat itsenäiset jatkot eivät ole kovinkaan onnistuneita, mutta tämä kyllä toimi. Mielestäni tämä tekee paitsi tarinaltaan myös tunnelmaltaan hienosti kunniaa Austenin alkuperäiselle tarinalle.

Millainen on arkipäiväisenä ja sisarussarjastaan vähiten viehättävänä pidetty Mary Bennet? Austen antaa hänestä omanlaisensa kuvan, mutta Hadlow menee pintaa syvemmälle. Hänen Mary Bennettinsä on järkevä ja miellyttävä nuori nainen, joka jää vilkkaiden ja seurallisten pikkusiskojensa sekä kauniiden ja viehättävien isosiskojensa varjoon. Täytyy sanoa, että minäkin olen pitänyt Marya heistä tylsimpänä, mutta nyt näen hänetkin eri tavalla.

The Other Bennet Sister mukailee aluksi hyvinkin uskollisesti Ylpeyden ja ennakkoluulon tarinaa. Pemberleyn tanssiaiset, mr. Collinsin saapuminen ja muut merkittävimmät tapahtumat kuvataan aivan kuten Austenkin niistä kertoi, mutta tällä kertaa keskeisenä kokijana on Mary. Tapahtumat saavat kokonaan uudenlaisen sävyn ja kokonaiskuva monipuolistuu. Tietysti myös hahmot näyttäytyvät uudessa valossa, ja erityisesti ihannoitu Elizabeth tuntuu minusta tämän jälkeen aivan erilaiselta.

Jos pidät Ylpeydestä ja ennakkoluulosta, suosittelen tutustumaan myös tähän kirjaan. On virkistävää palata tuttuun tarinaan, joka kuitenkin kehittyy omaan suuntaansa ja antaa omat vastauksensa sisaruksien myöhemmistä vaiheista. Äänikirjana tämä toimii mainiosti, mutta katsoin, että tätä on jonkin verran saatavilla myös kirjastoista paperikirjana.

Pikkupappilan joulu

Enni Mustonen: Pikkupappilan joulu

Esiosa uudelle Kytösavun tarinoita -sarjalle

Otava 2025

Aika menee niin käsittämättömän nopeaa, että minulla on ehtinyt kertyä pankkoon peräti 10 kirjaa, joista haluan blogata. Yksi niistä on tämä Enni Mustosen Pikkupappilan joulu, joka on esiosa ensi keväänä alkavalle Kytösavun tarinoita -sarjalle. Esiosan perusteella luvassa on varsin mielenkiintoinen uusi sarja, sillä minä ainakin nautin suuresti pikkupappilan tunnelmasta ja viihdyin sen asukkaiden parissa. Rouvankartanon tarinoiden jälkeen jotain tällaista olen Mustoselta kaivannutkin.

Eletään joulukuuta 1876 Lapualla, jossa nuori pastori Johannes valmistautuu ensimmäiseen jouluunsa uudessa kappeliseurakunnassaan Kytöjoella. Kotona joulua valmistaa hänen Aino-vaimonsa, joka osaa herkkävaistoisesti ottaa huomioon pappilan perinnäistavat, mutta tehdä joulusta kuitenkin myös heidän näköisensä.

Tämän kirjan kanssa oli mukava käpertyä viltin alle sohvannurkkaan ja viettää yksi sunnuntainen aamupäivä lukemisesta nauttien. Pikkupappilan joulu on täynnä vanhan ajan joulutunnelmaa, vilinää ja vilskettä. Imelyysähky ei pääse iskemään, sillä ratkottavia haasteitakin on, kun Johannes ja Aino tutustuvat uuteen kotipitäjäänsä. Niin hahmojen kuin miljöönkin perusteella odotan kovasti keväällä ilmestyvää Pappilan piika -romaania, jonka uskallan toivoa tarjoavan Mustosta parhaimmillaan.

Amelie

R.M. Rosenberg: Amelie

Hakoisten naiset, osa 3

Tammi 2025

äänikirjan lukijana Sanna Majuri

Riikka-Maria Rosenbergin hieno Hakoisten naiset -sarja saa Ameliesta arvoisensa päätösosan. Sarjan kiinnostavat ja todellisuuspohjaiset henkilöhahmot, yksityiskohtien värittämä ajankuva ja vetävä kirjoitustyyli tekevät Hakoisten naisista yhden parhaista historiallisista romaanisarjoista, mitä olen koskaan lukenut.

Amelie sijoittuu 1800-luvun jälkipuoliskolle. Vuonna 1855 Hakoisten kartanon perijän Hans Gustaf Boije af Gennäsin ja Amelien katseet kohtaavat ja nuoret näkevät toisensa yhtäkkiä aivan uudella tavalla. He ihastuvat ja rakastuvat, menevät salakihloihinkin, sillä moni pitää Amelieta liian vaatimattomana puolisona vapaaherralliselle Göstalle. Rakkaus on kuitenkin sinnikäs ja periksiantamaton. Amelie ja Gösta saavat toisensa, mutta elämä Hakoisissa ei ole aina nuorelle rouvalle helppoa.

1800-luvun jälkipuolisko on monenlaisten uudistusten aikaa. Maanviljelykseen ja tilanpitoon virtaa uusia tuulia, perustetaan kansakouluja, alkoi kansallisen heräämisen aika ja suomen kielen asema vankistui. Hakoinenkaan ei ole missään umpiossa suhteessa ympäröivään yhteiskuntaan, vaan kaikuja tästä kaikesta nähdään ja koetaan myös siellä. Huomaa, että Rosenberg tuntee lähdeaineistonsa, historioitsija kun on. Toinen taito onkin tehdä historia näin eläväksi, ja senkin hän osaa.

Amelie on hahmona ainakin aluksi melko arka ja viaton, joten ei toisaalta ole ihme, että hänen kykynsä emännöidä kartanoa kyseenalaistetaan. Hän kuitenkin lunastaa paikkansa myös epäilijöiden silmissä, vaikka rakkaudessa solmittu liitto ei sekään aina ole sellainen, jollaiseksi Amelie sen tytönunelmissaan kuvitteli.

Arvostan Rosenbergin sarjassa erityisesti sitä, että hän nostaa esille sellaisia sukuja ja tarinoita, jotka ovat ehkä olleet jo hieman painumassa unholaan. Uskallan väittää, että juuri niin on ollut käymässä ainakin niiden Hakoisten naisten kohdalla, joista ei ole jäänyt juurikaan lähdeaineistoa, vaan Rosenberg on koonnut henkilöhahmonsa pienistä murusista ja luovuuttaan käyttäen. Odotan mielenkiinnolla Rosenbergin tulevia aluevaltauksia. Kaksplus-lehden artikkelin mukaan seuraavaksi on luvassa isonvihan aikaiselle Pohjois-Pohjanmaalle sijoittuva tarina, jossa pääosassa ovat rahvaan naiset.

Hämeen linnan Kerttuli

U.M. Susimetsä: Hämeen linnan Kerttuli

Karisto 2025

äänikirjaksi lukeneet Linda Wiklund ja Panu Vauhkonen

U.M. Susimetsä on kirjailijapariskunta Ulla ja Marko Susimetsän pseudonyymi

Historia ja viihde ovat suosikkigenrejäni, joten historiallista viihdettä edustavan Hämeen linnan Kerttulin voisi ajatella olevan minulle mitä sopivinta luettavaa. Uuden sarjan avaavassa teoksessa onkin paljon hyvää ja onnistunutta, mutta minut tämä kuitenkin jätti jotenkin kylmäksi. Jos olisin lukenut tämän itse, kuten alunperin suunnittelin, olisin luultavasti jättänyt tämän kesken.

Hämeen linnan Kerttuli piirtää yksityiskohtaista ajankuvaa 1600-luvun Suomesta. Kuninkaan asemiehet hyökkäävät nuoren Kerttulin kotiin jättäen jälkeensä silmitöntä tuhoa. Perheensä menettänyt ja vain täpärästi pelastunut Kerttuli saa piian paikan Hämeen linnasta. Siellä vankkojen muurien suojissa Kerttuli on turvassa mielivallalta eikä uuttera työntekokaan ole hänelle vierasta. Elämä kuitenkin järkkyy toistamiseen, kun linnaan saapuu kuninkaan asiamies, vapaaherra Karl Ulvhufvud.

Vapaaherra Ulvhufvud on velvollisuudentuntoinen mies, joka ottaa tehtävänsä tosissaan. Hämeessä rehottava taikausko ja korruptio pöyristyttävät kuninkaan miestä, mutta hänkään ei ole immuuni kevätyön taianomaiselle tunnelmalle. Karlin ja Kerttulin kohtaaminen johtaa epäsäätyisen rakkauden roihahtamiseen, mutta asian ilmitulo voisi olla jopa vaarallista heille kummallekin.

Tarina on kaikkea muuta kuin vain rakkaustarina. Ajankuva on todella yksityiskohtaista. Linnat olivat aikanaan kuin pienoiskokoisia yhteiskuntia, ja miljöövalinnan kautta lukijalle muodostuukin selkeä käsitys 1600-luvun Suomen yhteiskunnallisista tuulista ja elämänmenosta. Minusta kaikki se oli hyvin mielenkiintoista ja olin tähän hetkeen kaivannutkin historian pyörteisiin uppoutumista. Siinä tämä siis toimi hyvin.

Se mistä en pitänyt, oli viihdekirjallisuudelle tyypillisen huolettomuuden puuttuminen. Juonittelua, väärinkäsityksiä ja salailua kyllä riittää, mutta missä on se hetki, kun lukija voi edes hetkeksi heittää huolensa päähenkilön kohtalosta? Jos kirjaa kustantajankin toimesta luonnehditaan "historiallisen viihdesarjan avaukseksi", niin oletan sellaisia hetkiä tulevan. Kaipasin sitä oikein todella ja samaan aikaan turhauduin suuresti siitä, miten niin Kerttulin kuin Karlinkin elämä on täynnä jos jonkinlaisia mutkia ja äkkikäännöksiä.

Olisin niin kovasti halunnut pitää tästä kirjasta enemmän, mutta niin ei nyt käynyt. Koska toinen mielipide ei ole koskaan pahasta, suosittelen lukemaan Kirsin kirjanurkan perusteellisen tekstin koskien niin tätä kirjaa kuin Susimetsien aiempaa Kuninkaan rakuunat -sarjaa.

Käräjät

Markus Nummi: Käräjät

Otava 2024

äänikirjan lukijoina Eeva Soivio ja Kristo Salminen

Markus Nummen romaani Käräjät sijoittuu Etelä-Pohjanmaalle kevääseen 1938. Nuori etsivä Juho Iivonen saapuu pieneen pitäjään tutkimaan sikiönlähdetysepäilyä, joka ulottuu koskettamaan yhtä jos toistakin paikkakuntalaista. Kirjan tapahtumat kerrotaan Iivosen sekä kansakoulunopettajan puolijauhoosen sisaren, Vilja-tädin, näkeminä.

Käräjät on melko kronologisesti etenevä kuvaus tapahtumista, jotka johtivat sikiönlähdetysvyyhdin jäljille, sekä sen selvittämistyöstä. Tämä ei ole dekkari, mutta etsiväntyön kuvauksella on iso rooli. Tarinan edetessä lukija joutuu itsekin pohtimaan samoja asioita kuin etsivä Iivonen, joka tosin katsoo tiettyjä asioita hyvin yksiselitteisestä lainopillisesta näkökulmasta. Kuitenkaan ei voi välttyä pohtimasta syitä ja seurauksia, yleisen mielipiteen painoarvoa, inhimillisyyttä ja oikeudenmukaisuutta. Käräjät onkin teos, joka varmasti kestää aikaa ja useita lukukertoja, ehkä jopa paranee mitä useamman kerran sen lukee.

Kirjan henkilöhahmot ja miljöökuvaus ovat mielestäni todella onnistuneita. Vilja-tädin hahmo on monitahoisempi kuin aluksi annetaan olettaa, sillä hän näkee ja ymmärtää enemmän kuin moni uskookaan. Kiinnostavaa on myös Iivosen oman sisäisen maailman ristiriitaisuus. Pikkupitäjä tarjoilee myös värikkään mutta täysin uskottavan kyläläisten kavalkadin iloineen ja suruineen. Välillä tuntuu kohtuuttomalta miten paljon he joutuvat yksityiselämäänsä avaamaan jutun selvittelyn vuoksi, etsimään valinnoilleen oikeutusta.

Käräjissä Nummi loihtii esiin kuvitteellisen Tarvajoen pitäjän, mutta niin tapahtumilla kuin paikkakunnallakin on todelliset esikuvansa Teuvalla, jossa pidettiin vuonna 1937 käräjät aborttivyyhdistä. Teos on herättänyt täällä Etelä-Pohjanmaalla suurta kiinnostusta, joten halusin itsekin tämän lukea. Kirja jäi minulla kesken heti alkuunsa, mutta äänikirjana tämä toimi minulle aivan loistavasti. Kerronta tempaa mukaansa ja mainiot lukijavalinnat Eeva Soivio ja Kristo Salminen puhaltavat tarinaan sellaista eloa, jota itse lukien jäin hieman kaipaamaan.

Marian kirja

Laura Lähteenmäki: Marian kirja

WSOY 2025

Laura Lähteenmäen uusin romaani Marian kirja nostaa valokeilaan Elias Lönnrotin voimakastahtoisen puolison, Marian. Elias tunnetaan kansalliseepoksemme kokoojana, lääkärinä ja kaikin puolin merkittävänä miehenä. Osaava, aikaansaava ja määrätietoinen on Mariakin.

Puolisoaan parikymmentä vuotta nuorempi Maria ei ehkä ole saanut kouluttautua, mutta maailmaa hänkin on ehtinyt näkemään. Kaksi itsenäistä ihmistä kohtaa ja rakastuu, menee naimisiin ja saa viisi lasta. Työteliään puolisonsa rinnalla Maria joutuu pohtimaan omaa paikkaansa, osaamistaan ja kykyjään, mitä juuri hän voi lapsilleen opettaa ja heille elämästä kertoa.

Tykkäsin tosi paljon tästä kirjasta. Jollain tasolla historiasta minulle oli Lönnrotin perhe ja erityisesti lasten kuolemat jääneet mieleen, mutta Mariasta en olisi osannut sanoa juuri mitään. Tämä ei kuitenkaan ole vain historiallinen romaani, vaan mielestäni myös ja ennen muuta avioliittoromaani. Pitkä parisuhde muuttaa rakkautta ja vuodet tuovat sekä suhteeseen että sen osapuoliin uusia sävyjä. Kaikki koettu muovaa heitä, ja niin tässä Lähteenmäen romaanissa käy myös Marialle ja Eliakselle.

Pidin erityisesti Lähteenmäen henkilöhahmoista, joilla on tietysti todellisuuspohja, mutta jotka hän onnistuneesti tekee eläviksi ihmisiksi tunteineen ja toiveineen. Maria ja Elias kohtaavat suuria suruja, jotka ovat yhteisiä mutta silti molemmille omia. Arkinen elämänmeno, ylemmän keskiluokan elämäntyyli ja yleinen ajankuva ovat niin ikään onnistuneesti kuvattuja.

Mainion arvion tästä kirjasta on kirjoittanut Kirjasähkökäyrän Mai.

Matriarkka

Enni Mustonen: Matriarkka

Rouvankartanon tarinoita 3

Otava 2025

Enni Mustosen Rouvankartanoiden tarinoita -sarja päättyy. Hedda Noorasta on tullut sukunsa Matriarkka, joka pitää huolen niin perheestään kuin palkollisistaan. Lapset alkavat jo olla maailmalla, mutta palaavat säännöllisesti kodin piiriin. Vanhimmasta tyttärestä on kasvanut äidilleen verraton apu, sillä emännöimisessä tytär on jo äitinsä veroinen.

En ole ollut tämän sarjan suuri fani, mutta kyllähän tämä piti silti kokonaisuudessaan lukea. Tämä viimeinen osa onkin mielestäni kaikin puolin sarjan paras osa. Juoni on vetävämpi, se sitoutuu vahvemmin historiallisiin tapahtumiin ja hahmotkin tulevat jotenkin lähemmäs. 1800-luvun alun sota-aika on kuvattu hyvin, joskin löysin siitäkin yhtymäkohtia Hovimäkeen, mutta en häiritsevässä määrin.

Siinä missä voisin hyvin kuvitella joskus lukevani Mustosen hienot sarjat Järjen ja tunteen tarinoita, Koskivuori tai Syrjästäkatsojan tarinoita uudelleen, Rouvankartanon tarinoihin tuskin tulen palaamaan. Odotankin jo mielenkiinnolla mitä Mustoselta on seuraavaksi luvassa, sillä joulun alla häneltä ilmestyy jo pieni maistiainen uudesta sarjasta. Vinkkivitosena siis, että itsensä voi jo klikata Pikkupappilan joulun (linkki vie kustantajan sivuille) varausjonoon.

Klaanin suojeluksessa

Kaisa Viitala: Klaanin suojeluksessa

Nummien kutsu 2

Karisto 2025

äänikirjan lukijana Emma Louhivuori

Ai että mikä viihdyttävä historiallinen herkkupala!

Agnes Hunterista on tullut rouva MacTorrian ja Skotlannin Ylämailla sijaitsevan Gilleshielin emäntä. Hän on löytänyt oman paikkansa, jossa häntä ei nähdä vain liikuntarajoitteisena "raajarikkona", jonka tulisi tietää paikkansa ja olla kuvittelematta itsestään liikoja. Ennenpitkää hänen on kuitenkin poistuttava omasta kuplastaan, sillä Fingalin täytyy lähteä hoitamaan klaanin kauppasuhteita Edinburgiin ja haluaa vaimonsa mukaansa.

Edinburgissa Agnes joutuu jälleen silmätyksin menneisyytensä virheiden kanssa, sillä hän ei saanut avioliittolupaa aivan rehellisin keinoin. Vielä sitäkin pahempaa on kuitenkin sukua kohtaava yllättävä tapahtuma, jonka jälkimainingeissa seuraa hurja huhumylly, joka vaikuttaa myös MacTorrianin klaaniin. Agnes huomaa, että ystävät ovat valmiita kääntämään selkänsä hänelle silloin, kun hän heitä eniten tarvitsisi.

Ystävien suhtautuminen satuttaa ja saa Agnesin tuntemaan olonsa yksinäiseksi. Hän kipuilee myös uudessa vaimon ja emännän roolissaan, sillä turhaan odotettu raskaus saa hänet tuntemaan olonsa vielä vajavaisemmaksi kuin yleensä. Fingal tarvitsisi terveen vaimon ja poikia klaanin tulevaisuuden turvaamiseksi. Samaan aikaan Fingal on paljon poissa eikä aina jaa asioitaan vaimonsa kanssa, mikä saa Agnesin kyseenalaistamaan heidän liittoaan.

Sukkelat juonenkäänteet ja kiehtova miljöö tekevät tästä suorastaan ahmittavan lukupaketin, vaikka en voi sietää joitakin kirjan hahmoista. Erityisen vastenmielinen minulle on Agnesin Lily-serkku, vaikka toisaalta hänestä tulee nyt esille inhimillisempääkin puolta. Agnesin hahmo sen sijaan on minulle mieluinen, sillä hän on niin järkevä, tunneälykäs ja periksiantamaton. Niitä ominaisuuksia klaaninpäällikön vaimo ja linnan emäntä tarvitseekin, jotta voi ottaa paikkansa.

Viitala on valinnut kirjaansa mielenkiintoisia teemoja, joista yksi vahvimmista on lapsettomuus historian kontekstissa. Ajankuva on muutenkin hyvin onnistunut. Tuon ajan yhteiskunnalliset normit naisten asemasta ja tavoiteltavista elämänpoluista nousevat esiin mieleenpainuvien hahmojen kautta yhteiskunnan eri kerroksista.

Tulen tytär

Marjo Ojalammi: Tulen tytär - Vaasan palon polttava arvoitus

Bona Anima 2025

Elokuussa 1852 syttyi Vaasan kaupungissa tuhoisa tulipalo, joka hävitti lähes koko kaupungin. Paloa edelsi kuiva ja helteinen ajanjakso, mikä sai palon leviämään vauhdilla. Kaksi vuotta myöhemmin kaupunki rakentui uudelleen Vaasan nykyisen keskustan paikalle noin 7 kilometrin päähän vanhasta paikastaan. Vanha paikka tunnetaan nykyään nimellä Vanha Vaasa.

Palon syttymispaikka oli Läntisen Pitkäkadun varrella sijainneen kauppias Aurénin talon pehkuvarasto. Vaasan maistraatti tutki asiaa ja syyllisiksi epäiltiin ensin kahta Aurénin talon piikaa. Tulen tyttäressä Marjo Ojalammi nostaa toisen noista piioista, Ulrika Borgarin, päähenkilökseen.

Teos rakentuu kahteen aikatasoon. Vuodessa 1852 kuvataan Vaasan palon syttymisen aikoja muutaman päivän ajalta. Hautova helle ja veden vähyys, tuhoisa tulipalo ja raunioiksi palanut kaupunki sekä oikeuden istunnot syyllisen löytämiseksi heräävät eloon. Suomessa tapahtui 1800-luvulla useita tuhoisia kaupunkipaloja, joista tunnetuin taitaa olla Turun palo vuonna 1827. Mielestäni Ojalammille on ansiokasta, että hän nostaa esiin tämän vähemmän tunnetun tai muistetun palon.

Toisessa aikatasossa ollaan vuodessa 2006. Talon parikymppinen tytär löytää varastoa siivotessaan vanhoja sanomalehtiä, joissa kerrotaan Vaasan palosta. Aihe alkaa kiinnostaa häntä, varsinkin kun hän muistaa isoäitinsä kertoneen suvussa perimätietona säilyneitä tarinoita palosta. Käy ilmi, että palon syttymisestä syytetty karjapiika on heidän esiäitinsä. Oivalluksesta alkaa tutkimusmatka suvun menneisyyteen ja Vaasan paloon.

Ei liene sattumaa, että Ojalammi valitsi teoksensa toiseksi aikatasoksi vuoden 2006, sillä samana vuonna historiantutkijat kertoivat päätelmänsä tapahtumien kulusta palon syttyessä. Palon sytytti suurella todennäköisyydellä vöyriläinen torppari, joka oli ollut nukkumassa krapulaansa Aurénin pehkuvarastossa ja piippua sytyttäessään tipauttanut vahingossa tulitikun kuiviin pehkuihin, jotka olivat roihahtaneet liekkeihin. Kyseisen torpparin kerrotaan tunnustaneen asian kuolinvuoteellaan häntä hoitaneelle lääkärille, joka sittemmin omalla kuolinvuoteellaan kertoi asian eteenpäin.

Tämän kirjan ansiosta Vaasan palo aukeni minulle nyt paljon kokonaisvaltaisemmin ja konkreettisemmin kuin koskaan aiemmin. Aihe oli todella mielenkiintoinen, mutta minun on sanottava, että ei tämä kyllä kirjallisilta ansioltaan kovin korkealle nouse. Juonenkuljetetus kahdessa aikatasossa ei ole täysin sujuvaa ja 2000-luvun aikataso saa jopa hieman epäuskottavia piirteitä. Kirjallinen ilmaisu on paikoitellen hieman kömpelön tuntuista, etenkin kun Ojalammi siteeraa suoraan vanhoja sanomalehtiä ja aikalaismateriaaleja, joihin viittaamisen olisi voinut tehdä toisinkin esimerkiksi siteeraamalla lyhyemmin ja referoimalla pääkohdat omaan tekstiin. Luin kuitenkin loppuun ihan aiheen itsensä takia.

Sarastus

Virpi Hämeen-Anttila: Sarastus

Synnyinmaa 1

Otava 2023

äänikirjan lukijana Panu Vauhkonen

Kun Virpi Hämeen-Anttilan Synnyinmaa-trilogian ensimmäinen osa Sarastus ilmestyi 2023, yritin lukea sitä heti tuoreeltaan. Jotenkin tarina ei lähtenyt viemään mennessään, mutta halusin kokeilla miltä äänikirja maistuisi. Tämä osoittautui ihan perushyväksi kuunneltavaksi, mutta tunnetasolla hahmot ja tapahtumat jäivät etäälle.

Nuori Erik on teräväpäinen torpanpoika, joka on rakastunut talollisen Briitta-tyttäreen. 1850-luvulla tällainen epäsäätyinen avioliitto ei tietenkään tullut kysymykseenkään ja yhteiselämän pyrkimykset pysäytetään heti alkuunsa. Kylän merkkimiehet päättävät lähettää oppimishaluisen nuorukaisen pois silmistä kaupunkiin. Siellä Erik suorittaa ensin ylioppilastutkinnon ja jatkaa opintojaan eteenpäin. Hän saa vaikutusvaltaisia ystäviä ja tuttavia ja matkaa kohti unelmiaan.

Tykkäsin tosi paljon Sarastuksen ajankuvasta ja miljööstä. Yksityiskohdat sekä suuret historialliset tapahtumat tekevät 1850-luvusta oikeasti todella mielenkiintoisen. Yhteiskunta on alkanut muuttua sellaiseksi, että kovalla työllä ja oikein solmituilla suhteilla avautuu monenlaisia mahdollisuuksia, jotka vievät Erikiäkin kohti unelmiaan.

Hahmot puolestaan jättivät minut kylmäksi, sillä he jäivät tunnetasolla niin etäälle, että juuri mistään heidän kokemistaan suurista, oikeasti tunne-elämään vaikuttavista asioista, ei välittynyt minulle asti oikein mitään. He elivät elämäänsä, kärsivät vääryydet, kokevat surut ja ilot samalla tasapaksulla tavalla kuin mitään sen kummempaa ei olisi tapahtunut. Minulle ei jää mitään suurempaa tarvetta saada kuulla heidän tulevista vaiheistaan, enkä aio jatkaa sarjan parissa.

Hertta

Heidi Köngäs: Hertta

Otava 2015

Heidi Köngäs on kirjailija, jota olen lukenut aivan liian vähän siihen nähden, miten paljon pidän hänen kirjoistaan. Köngäs on sujuvasanainen kirjailija, jonka teksti kulkee ja tarina etenee. Saman kokemuksen sain myös ryhtyessäni lukemaan Herttaa, jossa vaihtelee peräti kolme näkökulmaa, mutta joka on silti sujuva ja selkeä tarina.

Hertta on Hertta Kuusinen, joka vapautuu vankilasta kesällä 1939 vankilasta istuttuaan tuomionsa valtiopetoksen valmistelusta. Vapautuessaan hänen tahtonsa on entistä lujempi, sitä ei ole vankeusaika murtanut, vaikka ruumis onkin nälän kuihduttama. Hän on 35-vuotias, nainen täynnä tarmoa. Kun hän kohtaa Yrjö Leinon ja salamarakastuu, kehkeytyy suhteesta palava poliittinen liitto. Kommunismi yhdistää, mutta myös erottaa, sillä Hertan palo aatteeseen tuntuu olevan vahvempaa kuin mikään muu.

Hertta Kuusinen on todellinen henkilö, kommunistipoliitikko Otto-Wille Kuusisen vanhin tytär, joka eli ja hengitti kommunistista aatetta jo nuoresta asti. Hän oli valmis toimimaan aina puolueen edun nimissä, vaikka joutui sen vuoksi jopa jättämään Juri-poikansa Moskovaan ja kaipasi tätä jatkuvasti. Rakkaus Yrjö Leinoon oli kiihkeää, jopa yhtä vimmaista kuin aatteen palo.

Pidin tästä kirjasta. Erityisen vahvana jäi mieleen talvisodan ajanjakso, jolloin pariskunta painui maan alle, paleli ja piilotteli koko kylmän talven nähden ajoittain suoranaista nälkää. Edes se ei riittänyt nujertamaan heitä, eikä myöskään turvasäilöön joutuminen jatkosodan sytyttyä. Hertta jaksoi uskoa parempaan kommunistiseen huomiseen, joka koittaisi sodan jälkeen.

Hertan lisäksi tarinaa seurataan Yrjö Leinon sekä Leinoa taskussaan pitävän entisen Etsivän keskuspoliisin miehen, Riekin, näkökulmasta. Näistä kolmesta näkökulmasta muodostuu mielenkiintoinen kokonaiskuva, joka on kertojanvaihdoksista huolimatta selkeä kokonaisuus. Sitä ei aina tiennyt kenen puolelle asettuisi: silmittömästi rakastuneen Hertan, rahapulassaan helposti ostettavissa olevan Leinon vaiko ammatillisesti pettyneen Riekin. Tietysti olisi voinut ajatella ensisijaisesti maan etua, mutta käsitys siitä saattoi asioiden muuttuessa vaihtua myös toiseksi. Puolueeseensa sinisilmäisesti uskovaa Herttaa on kuitenkin vaikea syyttää siitä, että hän uskoi johonkin, joka häneen oli istutettu jo silloin, kun nuori mieli oli ollut erityisen altis vaikutuksille.

Tällä romaanilla Köngäs tekee historiasta elävää. 1930-1940-lukujen poliittinen kuohunta tulee lähelle nykylukijaa ja historiallinen henkilö Hertta Kuusinen tulee tutuksi inhimillisenä ihmisenä, jollainen hänkin aivan taatusti oli, vaikka yleinen historiankirjoitus onkin luonut hänestä kuvan nimenomaan valtiopetoksen kautta.

Meren ja veren liitto

Päivi Alasalmi: Meren ja veren liitto

Gummerus 2024

Luin joskus nuorempana melko aktiivisesti Päivi Alasalmen tuotantoa, mutta nyt ehti tulla monen vuoden tauko Riivattujen ja Meren ja veren liiton välille. Sudenraudat kyllä kiinnostaisi myös lukea.

Meren ja veren liitto sijoittuu pitkälti Hailuotoon ja kuvaavat isonvihan aikaan syyskuussa 1714 koettuun murhaperjantaihin, jolloin 200 kasakkaa rantautui saarelle ja tappoi käytännössä jokaisen, jonka kiinni sai. Saarella oli asukkaiden lisäksi paljon mantereelta pakoon lähteneitä, joiden oli tarkoitus jatkaa matkaa edelleen turvaan Ruotsin puolelle. Alasalmen romaanissa keskiössä on nuori Christina, joka on lähetetty kotipappilastaan saattajineen kohti turvaa.

Ihan aluksi minusta tuntui, että kirja saattaa jäädä jopa kesken. Tarina kuitenkin alkoi varovaisesti viedä mukanaan ja pakomatkan alettua kerronta muuttui vetävämmäksi. Mielestäni Alasalmi kuvaa onnistuneesti pakolaisten matkaa ja sitä, miten pelokkaat ja vailla vaihtoehtoja olevat ihmiset ajautuvat välillä äärimmäisiin tekoihin. Tapahtumat Hailuodossa hän kuvaa aidon tuntuisesti pakokauhulla mässäilemättä. Christinan vaiheiden ohella oikeastaan yhtä jännittävää oli seurata hänen enonsa, Ruotsin sotaväkeen kuuluvan Matthiaksen vaiheita, kun hän pahoin loukkaantuneena saapuu varoittamaan sisarensa perhettä ja jatkaa sitten matkaa kohti omia joukkojaan.

Loppujen lopuksi täytyy sanoa, että pidin tästä kirjasta paljon, vaikka se onkin verinen ja täynnä uhkaavaa vaaraa. Minulle Hailuodon murhaperjantai oli aivan uusi asia, tai en ainakaan muista kuulleeni siitä aikaisemmin, vaikka ajanjakson vaarallisuus ja mielivaltaisuus ovatkin toki tiedossani olleet. Katsonkin Alasalmelle erityiseksi ansioksi sen, että hän romaanissaan tarttui tähän aiheeseen. On tärkeää, että muistamme historian.

Muualla blogeissa:

Kirjojen keskellä

Puuvillatehtaan joulutarinat

Ann-Christin Antell: Puuvillatehtaan joulutarinat

Gummerus 2024

Sisältää aikaisemmin ääni- ja e-kirjoina julkaistut tarinat Loviisan joulu ja Joulu Örndahlin ruukissa sekä ihan uuden tarinan Joulu Falken linnassa.

Olin lokakuun lopussa Helsingin kirjamessuilla (liput saatu) ja kävin kuuntelemassa paneelikeskustelua historiallisen romaanin tulevaisuudesta. Paneelikeskustelussa olivat mukana Jenni Linturi, Helena Steen ja Ann-Christin Antell. Keskustelu sai minut kiinnostumaan Puuvillatehtaan joulutarinoista niin, että minulle tuli suorastaan pakottava tarve päästä lukemaan tämä. Olen hänen Puuvillatehdas-sarjansa avausosan lukenut, mutta se ei ollut täysin minun kirjani. Antell kuitenkin esiintyi niin mukaansatempaavasti, että into joulutarinoiden pariin pääsi iskemään.

Puuvillatehtaan joulutarinoissa on mukana kolme eri aikoihin sijoittuvaa tarinaa, joista Loviisan joulu ja Joulu Örndahlin ruukissa on julkaistu aiemmin ääni- ja e-kirjoina. Joulu Falken linnassa on sen sijaan aivan uusi kertomus. Itse pidin ehkä kaikkein eniten keskimmäisestä Örndahlin ruukkikylään sijoittuvasta tarinasta, vaikka myös talvisotajoulu Falken linnan miljöössä oli minulle mieleen.

Kaikki kolme joulukertomusta ovat omalla tavallaan tunnelmallisia joulukertomuksia. Teokset sijoittuvat eri aikoihin, mutta jokaisessa miljööt ovat uskottavia ja historia tulee hienosti esiin. Joulun materiaalinen puoli kynttilöineen, kuusineen ja jouluherkkuineen kuvastavat kunkin ajan tapoja valmistella ja viettää joulua. Tärkeintä on kuitenkin inhimillisyys ja hyvä tahto. Kannatti kyllä lukea nämä, vaikka sarja itsessään minulta jäikin kesken, sillä hyviä joulutarinoita on aina kiva lukea.

Klaanin vieraana

Kaisa Viitala: Klaanin vieraana

Nummien kutsu 1

Karisto 2024

äänikirjan lukijana Emma Louhivuori

Hullu luokka -kirjoistaan tunnetuksi tullut Kaisa Viitala on viime vuosina kirjoittanut aikuisille suunnattuja kirjoja, joista viimeisin on Nummien kutsu -sarjan avausosa Klaanin vieraana. Se sijoittuu 1700-luvun Skotlannin ylämaille. Päähenkilö on liikuntarajoitteinen, "raajarikko", Agnes, joka tarvitsee liikkumisensa tueksi kävelykeppiä.

Agnes on tasapainoinen nuori nainen, jonka vanhemmat ovat halunneet suoda ainoalle lapselleen kaiken sen maallisen hyvän, minkä vain suinkin voivat tarjota. Agnesista on kasvatettu osaava talousihminen, joka ei toki itse pysty kaikkia askareita suorittamaan, mutta tietää mitä pitää tehdä ja milloin. Hän on saanut seurata aikaansa ja nauttia kirjallisuudesta ja uusien asioiden oppimisesta.

Kun isän työ vie vanhemmat toiselle mantereelle, matkustaa Agnes Lontoon kodistaan setänsä perheen luokse Edinburgiin. Kuin sattuman kautta Agnes törmää ylämaalaispäällikkö Fingal MacTorrianiin, tunnettuun jakobiittikapinalliseen, jolla on jokseenkin kyseenalainen maine muutenkin. Moni nuori nainen kilpailee hänen huomiostaan ja yhtä moni silmäätekevä yrittää pysyä hänen suosiossaan, sillä Fingalilla on vaikutusvaltaa. Agnes vähät välittää siitä, hän haluaisi vain olla rauhassa.

Elämä kuitenkin kuljettaa Agnesin Fingalin suvun linnaan Skotlannin ylämaille tämän sisaren kutsumana. Melko pian Agnes huomaa, että päällikkönä olo ei ole aina helppoa, etenkään jos on sijaisena omalle isälleen. Lontoon kasvatti pääsee seuraamaan läheltä valtakunnantason juonittelua ja klaanin sisäistä taistelua herruudesta. On ilmassa romanttinenkin väre, sillä tahdostaan huolimatta Agneskaan ei ole immuuni Fingalin karismalle.

Minä tykkäsin tästä kirjasta. Mukaansatempaavaa skottimeininkiä, historiaa, vaaroja ja ripaus romantiikkaa. Mitä muuta voisi enää toivoa?

Lucrezian muotokuva

Maggie O'Farrell: Lucrezian muotokuva

Kustantamo S&S 2023

alkup. The Marriage Portrait, 2022

suomentanut Leena Ojalatva

äänikirjan lukijana Tuija Kosonen

Kuuntelin viime vuoden lopulla Maggie O'Farrellin historiallisen romaanin Hamnet. Koska pidin siitä, suositeltiin minulle Instagramin puolella myös Lucrezian muotokuvan lukemista. Tämä oli kyllä todella mukaansatempaava historiallinen romaani, jolla on Hamnetin tavoin todellisuuspohjaa. Romaani sijoittuu 1550-luvun Firenzeen ja kertoo Lucrezia de Medicistä ja tämän teini-ikäisenä solmitusta avioliitosta, joka päättyi traagisella tavalla.

Lucrezia de Medicin elämästä on säilynyt niukahkosti lähteitä, mutta tuon ytimen ympärille O'Farrell kirjoittaa mieleenpainuvan, aistivoimaisen tarinan nuoresta tytöstä, joka solmii avioliiton alunperin sisarelleen aiotun Ferreran herttua Alfonson kanssa. Lucrezia kuvataan sisarusparvestaan hieman syrjään jäävänä ja taiteellisesti lahjakkaana ihmisenä, joka pitää eläimistä ja jolla on herkkyyttä ymmärtää niitä.

Kun avioliitto solmitaan, on Lucrezia vasta teini-ikäinen. Ajan tavan mukaan hänen odotetaan synnyttävän poikalapsen, jota ei kuitenkaan kuulu. Ajan tavan mukaan vika on tietysti naisessa, joka ei tule raskaaksi. Se hiertää avioparin välejä, ja Lucrezialle alkaa muutenkin vähitellen valkenemaan millainen persoona hänen puolisonsa todellisuudessa on. Lucreziasta alkaa tuntua, että perillistä halajava puoliso haluaa hänestä eroon keinolla millä hyvänsä.

Lucrezian muotokuva on tiivistunnelmainen kirja. Sen miljöö on niin elävä, että tuntuu kuin minäkin olisin kulkenut mukana Firenzen ja Ferraran hoveissa. Viihdyin hyvin, vaikka tunnelma olikin paikoin painostava. Nuori Lucrezia oli loukussa avioliitossaan eikä ulospääsytietä ollut. Erityisesti tuon ajan "lapsettomuushoidot" tuntuivat pöyristyttäviltä: kaikki raskautumisen kannalta haitalliseksi ajateltu eli toisin sanoen kaikki mistä Lucrezia sai iloa viedään pois hänen ulottuviltaan.

Lucrezia de Medici kuoli vain noin vuoden kuluttua avioliittonsa solmimisesta, mikä herätti huhuja puolison osallisuudesta hänen kuolemaansa. Hänen kuolinsyynsä jopa selvitettiin niillä resursseilla, joita tuolloin oli käytettävissä, ja kuolinsyy todettiin luonnolliseksi, mutta silti sitkeä huhu on kantanut meidän päiviimme asti. Ja mitä tulee avioliiton lapsettomuuteen, kyse ei mitä suurimmalla todennäköisyydellä ollut Lucrezian kyvystä tulla raskaaksi: Alfonso solmi myöhemmin vielä kaksi avioliittoa, joista molemmat olivat lapsettomia.

Muualla blogeissa:

Kirjaluotsi

Tuijata. Kulttuuripohdintoja

Lumiomena - Kirjoja ja haaveilua

Martta Saxin murha

Jaana Skyttä: Martta Saxin murha

Like 2024

Martta Sax oli 28-vuotias myymälänhoitaja, joka murhattiin hoitamassaan kyläkaupassa Kempeleessä toukokuussa 1934. Murha oli silmittömän raaka ja herätti aikanaan ison kohun. Moni oli sitä mieltä, että murhasta tuomittiin väärä mies. Jaana Skyttä törmäsi Martan tarinaan toimittajantyössään jo yli vuosikymmen sitten, perehtyi siihen tarkemmin ja kirjoitti siitä true crime -kirjan.

Täytyy sanoa, että olipas hyvin kirjoitettu ja mielenkiintoinen kirja. Olen ollut kiinnostunut true crimesta jo ennen kuin edes tunsin termiä, ja mielestäni minulla aika kattavasti nämä tunnetuimmat vanhat tapaukset ovat tiedossa, mutta Martta Saxista en ollut koskaan kuullut. Ehkä tämä siksikin oli niin mielenkiintoista luettavaa, kun ihan kaikki oli uutta. On yllättävää, että näinkin kohuttu tapaus tuntuu painuneen pitkälti unholaan.

Martta Sax oli pidetty ja työssään tarkka myymälänhoitaja, joka oli myös kaikin tavoin hyvämaineinen. Hän haaveili rakkaudesta ja perhe-elämästä, mutta jostain syystä puolisoa ei ollut löytynyt. Kuvien perusteella Martta vaikuttaa olleen olemukseltaan varsin miellyttävä. Kannessa olevan potretin hän otatti vain vähän ennen kuolemaansa. On hätkähdyttävän julmaa, että niin lempeän ja helposti lähestyttävän oloinen henkilö kohtasi niin raa'an kohtalon.

Martta oli sulkenut myymälän lauantaina normaaliin tapaan, mutta kaikki tiesivät, että asioimaan pääsi  tarvittaessa myös sulkemisajan jälkeen. Illan mittaan kävi muutama asiakas, mikä auttoi poliiseja tarkan tapahtuma-ajan selvittämisessä. Ryöstömurha huomattiin sunnuntaina, kun Martan hyvin tunteneet ystävät ja tuttavat huolestuivat kaupanmäen hiljaisuudesta. Hänet löydettiin useasti puukotettuna myymälähuoneesta. Oli selvää, että Martta oli tehnyt vastarintaa ja yrittänyt paeta. Myymälän käteisvarat oli viety, samoin Martan omistama käsiase. Vaan mitä Martta oli tehnyt aseella? Pelkäsikö hän jotakin?

Melko pian poliiseille kuulemisten myötä selvisi, että Martta todella pelkäsi ja oli hankkinut aseen turvakseen. Pari vuotta aiemmin hän oli lainannut myymälän kassasta rahaa miehelle, joka oli onnistunut hurmaamaan Martan siinä määrin, että tämä oli luottanut lainan takaisinmaksuun. Hän oli myös myynyt eräälle kyläläiselle velaksi suurella summalla, jälleen takaisinmaksuun luottaen. Kun työnantaja kiinnitti huomiota myymälän kassavirtaan, Martta alkoi toden teolla periä rahoja takaisin. Sen lähes ainoa lopputulos oli se, että syntyi riitaa ja Martta pelkäsi.

Skyttä taustoittaa rikostarinan hyvin. Lukija saa hyvän käsityksen tuon ajan poliittisesta ilmapiiristä ja yhteiskunnallisista tuulista, jotka luovat hyvän näkökulman siihen, millaisessa maailmassa Martta aikalaisineen eli. Skyttä kuvaa myös Martan tuttavapiiriä osana hänen henkilökuvaansa. Samalla välittyy kuva yhteisöstä, johon Martta kuului.

Tämä on tarina, jossa lukijakin uskoo syyllisen löytyneen. Tuntuu jopa helpottavalta ajatukselta, että paha sai palkkansa. Vaan löytyikö syyllinen kuitenkaan? Moni aikalainen oli sitä mieltä, että tuomion sai väärä mies. Samalla myös lukijalle herää epäilys, vaikka tuomio olikin hyvin perusteltu. Näin 90 vuotta jälkikäteen on vaikea tietää mitä uskoisi. Surullinen ja raakuudessaan julma tapaus, joka jää mieleen. Ei ihme, että Skyttä halusi perehtyä tähän tarkemmin. Suosittelen tätä true crimesta kiinnostuneille.