Erätarinoita

A.E. Järvinen: Erätarinoita

6 cd-levyä, WSOY 2007

lukija: Esa Saario

Luin pari vuotta sitten A.E. Järvisen kirjan Tervaksentuoksuinen erämaa. Vierastin tuolloin hieman yksityiskohtaisia metsästyskuvauksia, mutta toisaalta lukemisen jälkeen jäi mieleen vahva kuva erämaassa liikkumisesta, luontosuhteesta ja raikkaasta ilmasta. Siitä syystä halusin palata A.E. Järvisen tuotannon pariin tämän äänikirjan muodossa.

Erätarinoita sisältää lukuisia novelleja, joissa kertojat osittain vaihtelevat. Toisinaan novellien kuunteleminen osoittautui hieman haastavaksikin kertojien vaihtelun vuoksi, mikäli ei heti hoksannut uuden novellin alkaneen. Tätä kuunnellessa piti olla siis koko ajan hyvin keskittynyt kuunteluun. Mielikuva teoksesta on kuitenkin kokonaisuutena hyvä. Novelleissa kuvataan erämaaluontoa mielestäni enemmän kuin Tervaksentuoksuisessa erämaassa, mutta kyllä tästäkin metsästyskertomuksia löytyy. Kuitenkin tuo luontoympäristön näkyvämpi kuvaus oli minulle mieluista ja tasapainotti teosta mukavasti.

On jännä huomata, että vaikka en ole mikään metsissä liikkuja, pidän ajatuksesta olla lähellä luontoa. Järvisen novellit toivat jälleen kerran tunteen, että luonto on lähellä ja turvallinen huolimatta siitä, että novelleissa liikkuu myös petoeläimiä. Järvisen novelleissa luonto näyttäytyy tärkeänä osana ihmisen elämää, ja se on viehättävä ajatus urbanisoituvassa yhteiskunnassamme.

Tervaksentuoksuinen erämaa

A.E. Järvinen: Tervaksentuoksuinen erämaa

222 s., WSOY 1984, 2.p.

1.p. 1948

kansi: Urpo Huhtanen

 

Meillä on kirjallisuuspiirin aiheena tänään eräkirjallisuus. Kyseinen genre on minulle hyvin vierasta maaperää, joten siinä mielessä on ihan hyvä, että kirjallisuuspiirin kautta tulee nyt tutustuttua edes yhteen teokseen ja kuultua sitten juttuja muiden lukemista kirjoista. Sain bloggarikollegoilta vinkkejä siitä, mitkä eräkirjat voisivat olla tutustumisen arvoisia. Lainasin useampiakin teoksia, mutta A.E. Järvisen tuotanto vaikutti kiinnostavimmalta, joten päädyin lukemaan Tervaksentuoksuisen erämaan.

 

Tervaksentuoksuinen erämaa on novellikokoelma, joka sijoittuu Lappiin. Novellien aiheena on useimmiten suden-, karhun- tai ahmanmetsästys. Välillä tuntuu, että novellit etenevät keskenään jokseenkin samalla tavoin, mutta jotenkin kirjailija aina onnistuu loihtimaan niihin edes pientä vaihtelua. Lisäksi parissa novellissa on eläinnäkökulma, joka oli melkoisen kiinnostava ja jopa ehkä hieman riipaisevakin.

 

Olisin kaivannut näihin novelleihin hieman lisää luontokuvausta, jota kyllä kaikissa oli, mutta toisinaan vain hieman kuriositeettina. Useimmissa novelleissa luontokuvauksesta jäi lähinnä mieleen havuvuoteet, ladut, rakovalkeat ja tervakset, joten luontoa olisi voinut kuvata hieman laajemminkin. Metsästyskuvausta novelleissa sen sijaan oli melko runsaasti ja vaikkei Järvinen kuvannut mitään nylkemisiä ja muita mitenkään yksityiskohtaisesti, niin en silti niistä oikein pitänyt aiheen vuoksi.

 

Tervaksentuoksuinen erämaa ilmestyi ensikerran vuonna 1948, jolloin Lapin sodan vaikutukset näkyivät alueen kasvistossa, eläimistössä ja ihmisissäkin. Joissakin novelleissa Järvinen käsittelee hyvin suoraan aihetta ja ehkä tietyllä tavalla ottaa kantaakin aiheeseen, sillä olihan Järvinen siviiliammatiltaan metsänhoitaja. Tuo kantaaottavuus oli mielestäni hyvin mielenkiintoista ja toi vaihtelua ja syvyyttä kokoelman tarinoihin.

 

Järvisen kerronta on mielestäni sujuvaa ja lukeminen tuntui vaivattomalta, vaikka en genreä kohtaan mitään erityistä mielenkiintoa tuntenutkaan. Voisin joskus mahdollisesti lukea lisääkin Järvisen erätarinoita, jos minuun yhtäkkiä iskee kipinä eräkirjallisuutta kohtaan. Ihan kelpo tuttavuus siis!

Rinkkadonna

Laura Lähteenmäki: Rinkkadonna

187 s., WSOY 1998

päällys: Sanna Eiro

Laura Lähteenmäen Rinkkadonna kertoo 17-vuotiaasta Moonasta, joka laittaa elämänsä enemmän tai vähemmän sekaisin oman itsekkyytensä vuoksi. Hän tekee mitä tahtoo ja oikuttelee niin perheelleen kuin kavereilleenkin. Oikuttelu ei kuitenkaan auta, kun mielessä kytee kiukku eikä mikään tahdo sujua niin kuin Moona haluaisi. Itsekkäästi Moona ajattelee vian olevan kaikissa muissa paitsi hänessä itsessään.

Mielestäni tämä kirja on ennen kaikkea kuvaus Moona aikuistumisesta sekä kipuilusta sen kynnyksellä. Vaikka Moona onkin päähenkilö, ulottuu tuo kuvaus myös isosisko Marjan sekä Riina-bestiksen elämään. Kuitenkin minä olen yrittänyt sitkeästi lukea tätä eräkirjana, sillä kirjallisuuden genrejen kurssilla tämä kirja on laitettu eräkirjojen listaan (muiden opiskelijoiden toimesta) yhdeksi lukuvaihtoehdoksi. Kirja kuvaa Moonan luokan vaellusretkeä Lapin erämaahan, mutta paljon liikutaan myös urbaanissa ympäristössä. Tässä on eräkirjallisuudelle tuttua miljöötä ja genrelle tyypillisiä hahmotyyppejä, mutta eräkirjaksi en tätä kyllä puhtaasti miellä. Tässä sen taas näkee, että genrejaottelu ei ole yksiselitteistä.

Moona päähenkilönä on jokseenkin rasittava tapaus, joka todellakin ajattelee vain itseään. Hän loukkaa siskoaan ja isäänsä sekä myös bestistään täysin ajattelemattomasti, mutta on kuitenkin sisäisesti hyvin hajallaan. Moonan ironiset ja piikikkäät kuvaukset kanssaihmisistä eivät ole mielestäni aina hauskoja, vaan pikemminkin ilkeitä, mutta ihmiskuvaus teoksessa on kyllä hyvin terävää ja siinä suhteessa ansiokasta. Huumoria tässä kirjassa kyllä löytyy niin tapahtumista kuin Moonan kärkevyydestäkin, mutta itsekkyys menee kuitenkin liian pitkälle ja ilkeilyä ei ole kiva lukea.

Kanssahahmot ovat Moonan piikikkyydestä huolimatta hyvin hupaisan tuntuisia hahmoja, ainakin Moonan isä, johon kohdistuva pilkka on välillä hyvin harmitonta ja lempeää. Jorma-isän hölmöilyt ovat hauskoja, mutta myös tämän hahmon vaiheisiin liittyy kipuilua. Yksinhuoltajaisä joutuu huomaamaan molempien tyttäriensä elävän omaa elämäänsä, johon eräretket isän kanssa eivät mahdu mukaan. Hahmojen sisäinen myllerrys on tässä viety mielestäni hienosti myös selkeästi aikuisen hahmon tasolle, vaikka isän elämään ei sukelletakaan niin syvälle kuin Moonan.

Mielestäni luokkaretki erämaisemissa oli hienosti kuvattu ja oli kyllä virkistävää liikkua Moonan mukana Lapissa, sillä miljöön kuvauksen katson melko onnistuneeksi, vaikka Lapin luonto ei olekaan minulle tuttua kuin kuvista ja kirjoista. Luontotunnelmointia olisi voinut olla enemmänkin, jos tätä ajattelee eräkirjaksi, mutta nuortenkirjana tämä toimii tällaisenaan hyvin.

♠♠♠♠ 

ps. Tulen kirjoittamaan tästä kirjasta blogitekstin myös kouluni kurssikäytössä olevaan  blogiin. Joitakin tämän tekstin pätkiä voi esiintyä tuossa tekstissä ainakin osittain tai hyvin samankaltaisena. Jos jonkun silmiin sattuu kaksi hyvin samantyyppistä tekstiä (kurssin blogissa toki painotan hieman eri asioita), niin kyse ei ole plagiaatista vaan omista teksteistäni kahdessa eri blogissa. Kurssin blogiin tuleva teksti ei jää sinne ikuisiksi ajoiksi, vaan jossain vaiheessa kurssin jälkeen se poistetaan.