Lukupiirikirja: Perno Mega City

Noora Vallinkoski: Perno Mega City 

359 s., Atena 2018, 2., tarkistettu painos

kansi: Jussi Karjalainen

Valitsin lukupiiriimme luettavaksi Noora Vallinkosken esikoisromaanin Perno Mega City, joka herätti ilmestyttyään paljon kohua. Saamieni tietojen mukaan teos vedettiin pois myynnistä vain pari päivää ilmestymisensä jälkeen. Muistin itsekin hatarasti, että kirjastoja pyydettiin poistamaan niteet kokoelmasta ja tilalle toimitettiin uudet, mihin sain myös vahvistuksen. Vaikka kyseessä on fiktiivinen teos, se poiki Vallinkoskea vastaan nostettuja syytteitä kunnianloukkauksesta ja yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisestä. Osan hahmoista koettiin olevan tunnistettavissa todellisiksi henkilöiksi nimiensä, asuinpaikkansa, taustansa tai jonkin todellisen tapahtuman perusteella. Tapaus ei lopultaa edennyt oikeuteen asti, sillä Vallinkoski ja neljä asianomistajaa pääsivät sopimukseen, jossa Vallinkoski sitoutui maksamaan yhteensä 5500 euroa korvauksia. Suomalaisittain ajatellen harvinainen tapaus, ja aikamoisen myllyn läpi joutui esikoiskirjailija menemään.

Sain itse käsiini tästä kirjasta sekä tämän lukemani tarkistetun painoksen että ensimmäisen painoksen. Omien muistiinpanojeni pohjalta onnistuin jopa puoliksi sattumalta löytämään ne hahmot, joita oli jouduttu hieman muuttamaan nimen osalta tai muuten, mutta en lähde tässä erittelemään mistä hahmoista on kyse. Sen kuitenkin voin todeta, että itse en olisi osannut yhdistää syytteitä juuri näihin hahmoihin, mutta toisaalta se taitaa vain osoittaa sen, että muutokset tekivät hahmoista neutraalimpia. Toki ilman tätä kohua tuskin olisin pitänyt yhtään mitään hahmoa tunnistettavana. Asiaa oli kyllä kiinnostavaa tutkia kertojanvapauden näkökulmasta.

Perno Mega City kertoo Hannasta, joka syntyy duunariperheeseen ja viettää lapsuutensa ja nuoruutensa Pernon lähiössä Turussa. Tietyllä tavalla teos käsittelee huono-osaisuutta ja eräänlaista lannistuneisuutta, mutta ei se kuitenkaan ole millään tavalla ankea tai toivoton, vaan aina jostain pilkahtelee valoa. Elämässä on vakaita ja turvallisia jaksoja, ja erityisesti perheen isä tuo elämään sekä vakautta että turvaa, kun äiti meinaa upota punaisen hetekan syövereihin mielen sairastuessa. Tätä on luonnehdittu myös köyhyyden kuvaukseksi, mutta sitä se ei mielestämme ole, sillä perhe ei kärsi suoranaista puutetta mistään, heillä on oma auto, jonkinlainen kesämökkikin ja matkustavatpa he myös ulkomaille. Vanhemmat käyvät töissä ja ruokaa on aina, vaikka vaatteita ei pestäkään Omo Colorilla.

Perno Mega Citystä käyty keskustelu pyörii pitkälti oikeuskohun ympärillä, jolloin sekä teos itsessään että sen kirjalliset ansiot jäävät sivuosaan. Meidän piiriläiset olivat yleisesti pitäneet tästä teoksesta, ja hieman pohdittiinkin, että olisiko tämä voinut olla vielä parempi, jos sen olisi voinut lukea aidosti ja puhtaasti fiktiona ilman kohun lyömää leimaa, joka sai  väkisinkin tarkastelemaan teosta myös muussa valossa. Erityisesti pidimme Vallinkosken sujuvasta kerronnasta ja huumorin pilkahduksista. Itse naurahtelin ihan ääneen asti Vallinkosken nasevalle kerronnalle. Koimme myös, että hän on tavoittanut lapsen näkökulman todella aidosti ja onnistuneesti. Juuri se lapsen asiat asioina -katsantokanta toi oman huumorinsa teokseen. Toivoisin Vallinkosken kirjoittavan lisää, sillä hän on aidosti hyvä ja otteessaan pitävä kertoja. Toivottavasti Perno Mega Cityn nostattama myrsky ei ole lannistanut häntä.

Huvila

Tuula-Liina Varis: Huvila

245 s., WSOY 2016

kansi: Martti Ruokonen

 

Elokuun viimeiseksi kirjaksi jäi Tuula-Liina Variksen Huvila, jonka lainasin kesälomapinooni pyöriteltyäni sitä ensin kuukausia käsissäni. Odotin vangitsevaa lukukokemusta, mutta yllättäen kirja ei vienyt mukanaan oikein missään vaiheessa. Olin kuitenkin lukenut kirjaa toiveikkaana sen verran pitkälle, että halusin lukea sen loppuun, vaikka kirjaan tarttuminen ei juuri huvittanut. Huvilan lukeminen ei tuntunut huvilta, mutta loppua kohti teos onneksi hieman parani.

 

Raakel on turkulainen nuori opiskelijaneito, vanhempiensa ainoa lapsi ja hyvään tottunut, sivistyneen perheen lapsi. Kun hän kohtaa itseään vanhemman taiteilija Aksel Korkeakorven, alkaa molemminpuolinen kiinnostus heräillä. Lopulta kiinnostus kuljettaa parin alttarille asti ja sieltä Akselin huvilaan. Korpivilla sijaitsee keskellä ei mitään. Innoissaan Raakel tahtoo perustaa ison hyötypuutarhan ja ottaa kotieläimiä. Tulee kotityöt ja kaikki arki. Kunnianhimoiset opinnot ovat jääneet. Syntyy tytär Leea, palkataan piika Selma kuukausipalkkalaiseksi. Avioliitossa on hyviä aikoja ja huonoja aikoja, mutta Raakelin rakkaus ei tunnu väsyvän.

 

Huvilassa eletään pitkä ajanjakso vuodesta 1930 vuoteen 1950. Siihen mahtuu poliittisia liikkeitä, Akselkin innostuu lapualaisuudesta ja ihailee Hitlerin Saksaa, epävarmat sotavuodet ja pula-aika. Kirjassa koetaan suuria elämänmuutoksia ja monenlaisia menetyksiä, mutta myös onnen hetkiä. Lopulta kuitenkaan kirja ei herättänyt minussa mitään ihmeempiä tunteita. Siinä elivät ja olivat, jotkut kuolivatkin. Sellaista on elämä.

 

Lopputulema on, että kyllä tämän kirjan nyt luki, mutta toisaalta mietin luinko turhaan. Tämä kirja ei ollut oikein minun kirjani. Joskus voisin opetella vielä rohkeammin jättämään kesken sellaiset kirjat, jotka eivät vain kertakaikkiaan tunnu omilta ja vie mennessään. Jos tämä olisi ollut paksumpi kirja, olisin saattanut niin tämän kohdalla tehdäkin.

 

♠♠♠

Kirjabloggaajien klassikkohaaste 8: Fanny Hill

On jälleen kirjabloggaajien klassikkohaasteen aika, tällä kertaa jo kahdeksas laatuaan. Mietin melko pitkään minkä kirjan lukisin tällä kertaa haasteeseen. Lopulta vastaus löytyi jo olemassaolevasta lainapinosta, jossa on jo kesästä lähtien piilotellut Fanny Hill, John Clelandin jo 1700-luvulla kirjoittama eroottinen kertomus ilotytöstä. Nappasin sen kesällä lainalle palautettujen kärrystä, mutta vasta nyt sain aikaiseksi alkaa lukemaan. Klassikkohaasteesta on siis jälleen hyötyä lukupinon madaltamisessa!

*** 

John Cleland: Fanny Hill - Ilotytön muistelmat

299 s., Otava 1986

alkup. Fanny Hill: Memoirs of a Woman of Pleasure, 1748-1749

suom. Erkki Suikkola

Kun John Cleland kirjoitti kirjan Fanny Hill -nimisestä ilotytöstä, hän sai käsikirjoituksestaan 20 puntaa. Kirjan menekki oli hyvä, mutta menestys jäi lyhytaikaiseksi, sillä viranomaiset kielsivät kirjan. Reaktio on sangen ymmärrettävä, sillä 1700-luvun yhteiskunta ei varmastikaan ollut valmis näin eroottisen kirjan menestykselle. Sensuuri ei kuitenkaan estänyt kirjan maineen leviämistä. Vuonna 1963 teos lopulta vapautettiin ja julkaistiin uudelleen.

Fanny Hill on alunperin nuori maalaistyttö, joka perheensä menetettyään lähtee kaupunkiin elantoa tavoittelemaan. Siellä hänet ottaa hoiviinsa rouva, joka paljastuu ilotalon emännäksi. Tämän käänteen seurauksena nuori Fanny näkee elämää, suoranaisia seksiakteja, jotka herättävät hänen uteliaisuutensa. Ilotalossa ei asuta ilmaiseksi, joten Fannynkin osana on alkaa tekemään töitä miesten parissa. Eräs hänen asiakkaistaan, nuori Charles, tarjoaa Fannylle pakotien ilotalon alistavasta ilmapiiristä. Hänestä tulee Fannyn rakastajatar, joka kuitenkin isänsä toimesta lähetetään pois. Tässä vaiheessa Fanny on jo siinä määrin omaksunut ammattinsa ilot, ettei jää yksin jäätyään toimettomaksi, vaan löytää uusia suojelijoita.

Fanny Hill on mielestäni yllättävän eroottinen teos, kun otetaan huomioon sen ensijulkaisun ajoittuneen jo 1700-luvun puoliväliin. Tekstissä kuvataan lukuisia ihmisvartaloita, esileikkejä ja yhdyntöjä sangen seikkaperäisesti, mutta käyttämättä kuitenkaan sukuelinten kohdalla niiden oikeita nimiä. Esimerkkinä mainittakoon jopa hieman koomisiksi kääntyvät luonnehdinnat "luonnoton koje", "kapinallinen kelmi" ja "nautintoa janoava kanaali". Sukuelinten olemusten luonnehdintaan käytetään välillä rivikaupalla tekstiä. Teksti eteneekin oikeastaan lähinnä seksuaalisesta kanssakäymisestä seuraavaan tai ainakin lähes jokainen kohtaus viitoittaa tietä siihen suuntaan, että pian taas mennään.

Tässä teoksessa ei juuri muuta ole kuin seksiä, ja kun siitä aikansa lukee, alkaa jo kyllästyttää. Fanny Hillin elämään ei näytä juuri muuta mahtuvan kuin milloin minkäkinlainen "muurinmurtaja". Hän ei todellakaan ole säälittävä prostituutioon ajettu rukkanen, vaan hänestä kehittyy aistillinen ja nautintoa janoava nainen. Hän nauttii seksistä vähintäänkin yhtä paljon kuin asiakkaansa tai suojelijansa. Harhaan johdetuksi tyttöseksi Fannya ei voi sanoa. Täytyy todeta, että Fannyn asema on sikäli onnekas, että hän pitää työstään - läpi ihmiskunnan historian liian moni on joutunut seksuaalisen alistamisen uhriksi prostituutiossa.

Tämän teoksen sensuuriin on varmasti vaikuttanut avoimen eroottisuuden lisäksi myös se kaksinaismoralismi, jota teoksessa ei peitellä. Ilotytöt ovat etenkin varakkaiden keskuudessa kysyttyjä ja Fannykin pääsee nauttimaan elatuksen ja suojelun eduista rakastajattaren roolissa. Julkisesti prostituutio kuitenkin tuomitaan. Tämä teos paljastaa häpeilemättä todellisuuden tuon hurskaan naamion takana.

Ilotytön muistelmissa kuvataan muutaman vuoden ajanjaksoa Fannyn kirjoittamien muistelmakirjeiden kautta. Teoksen loppupuolella Fanny kohtaa jälleen rakkaan Charlesinsa ja näyttää siltä, että Fanny pääsee lopulta kokemaan nautintoa aviosäädyssä. Käsittääkseni todella onkin niin, että jotkut rakastajattaret lopulta pääsivät vihille suojelijoidensa kanssa. Mietin vain monenko kohtalo oli paljon surullisempi ja elämä päättyi äärimmäiseen köyhyyteen, kun vuodet olivat tehneet merkkinsä kasvoihin ja kehoon.

Tämä teos on yksitoikkoisuudestaan huolimatta ajatuksia herättävä. Se saa pohtimaan ilotyttöjen asemaa (ja sitä pitäisikö oikeastaan käyttää tässä sanaa prostituoitu, mutta päädyin "ilotyttöön" kirjan nimen johdattamana), 1700-luvun yhteiskuntaa ja myös kirjasensuuria ilmiönä. Ajatuksia herättävyydessään tämä on sinänsä siis oivallinen valinta klassikkohaasteeseen luettavaksi.

Tähtikirkas, lumivalkea

Joel Haahtela: Tähtikirkas, lumivalkea

268 s., Otava 2013

kansi: Päivi Puustinen

 

Meillä on kirjallisuuspiirin seuraavana aiheena elämäkertaromaanit. Yhdeksi esimerkiksi oli mainittu Joel Haahtelan Tähtikirkas, lumivalkea ja päätin valita sen, koska olen aikasemmin lukenut Haahtelalta Elenan ja pitänyt siitä. Tuosta on nyt aikaa jo melkein neljä vuotta, joten lienee jo aikakin palata Haahtelan tuotannon pariin edes tämän yhden teoksen verran.

 

Tähtikirkas, lumivalkea kertoo suomalaissyntyisestä parikymppisestä miehestä, joka vuonna 1889 muuttaa Pariisiin, josta hänen tiensä kulkee muun muassa Berliiniin ja Kambodzan kautta takaisin Eurooppaan.  Uutistoimiston kirjeenvaihtajana työskentelevä mies kirjoittaa vaiheistaan mustakantiseen päiväkirjaan, jonka hän osoittaa selkeästi jollekulle, jota hän kaipaa. Pian selviää, että kyseessä on nainen, jonka vuoksi hän koki parhaaksi lähteä Suomesta. Päiväkirjojen kautta miehen vaiheita seurataan aina 1930-luvulle. Vuonna 2012 päiväkirjat päätyvät miehen Suomessa asuvan jälkeläisen käsiin.

 

Mielestäni Tähtikirkas, lumivalkea on kaunis kertomus siitä, miten meistä jokaisesta jää maailmaan jokin jälki - ainakin niin pitkäksi aikaa, kun joku meidät muistaa. Tuo aihe on aina kiehtonut minua, sillä mielestäni jokainen ansaitsisi tulla muistetuksi ainakin oman sukunsa piirissä. Valitettavan paljon vain on niitä hiljaisia, joiden tarinat painuvat unholaan ja joista tulee vain nimiä sukukirjaan. Haahtela käsittelee aihetta hieman laajemminkin ja liittää siihen muun muassa holokaustin, sen miten suuret ihmismassat haluttiin painaa unholaan.

 

Teoksen ensimmäinen osio, joka käsittelee miehen saapumista Pariisiin sekä ensimmäistä vuotta siellä, oli mielestäni kaikkein mielenkiintoisin. Sen jälkeen mielenkiinnon taso hieman laskee, mikä johtunee osittain kerrontatyylin muutoksesta. Haahtela vaihtaa kerrontatyyliä varmasti tietoisesti: Pariisiin saapuminen ja oleskelu siellä on täynnä nuoruutta, kaihoa ja kaunosieluisuutta, mutta reilun parinkymmenen vuoden päästä kaunosieluisuus on karissut, nykyhetki on temmannut kertojamme mukaansa ja vuodet ovat muuttaneet miestä. Eteenpäin on ollut mentävä. Vuosien vieriessä päiväkirjoista saattaa huomata, että menneisyys ei ole sittenkään jättänyt miestä rauhaan, vaan kulkee mukana ympäri maailman eikä voi olla jättämättä jälkiään hänen mieleensä. Haahtela onnistuu muuttamaan kerrontatapaa uskottavasti päähenkilön iän ja elämänvaiheen mukaan, jolloin päiväkirjaromaani tuntuu hyvin uskottavalta ja aidolta, mutta valitettavasti minun mielenkiintoni ei pysynyt kunnolla yllä uskottavuudesta huolimatta.

 

Kokonaisuutena tämä oli hyvä lukukokemus ja olen iloinen siitä, että valitsin juuri tämän kirjan luettavakseni. Pariisin aika muuten tuo mieleen hieman Kristina Carlsonin teoksen William N. Päiväkirja, vaikka päähenkilöt ovatkin aivan eri-ikäiset. Pariisi miljöönä kuitenkin tuntuu jotenkin samalta ja ajankohta on parin vuoden heitolla sama. Pariisin miljöö oli muuten mielestäni tässä teoksessa kaikkein kotoisin ja kaunein, nuoruuden lempein silmin kuvattu.

 

♠♠♠♠

Töllinmäki

F.E. Sillanpää: Töllinmäki

221 s., Otava 1988

näköispainos v. 1925 ensipainoksesta (WSOY)

 

F.E. Sillanpää on yksi suosikkikirjailijoistani, sillä hänen tunnelma- ja maisemakuvauksensa ovat jotenkin niin vivahteikkaita ja (joskus karullakin tapaa) viehättäviä, että niistä ei voi olla pitämättä. Olen elokuun aikana makustellut Sillanpään novelli- ja pakinakokoelma Töllinmäkeä, jossa mielestäni Sillanpään kertojankyvyt pääset erinomaisesti oikeuksiinsa. On helpompi huomata tekstin eri vivahteita ja pohtia juuri lukemaansa, kun Sillanpään vastustamatonta tyyliä tarjoillaan vain pienissä annoksissa kerrallaan.

 

Töllinmäki oli minulle ihana paluu Sillanpään tekstien pariin, sillä viimeksi olen Sillanpäätä lukenut heinäkuussa 2012. En ollut tiennytkään miten mieleni oli kaivannut tuota hötkyilemätöntä, tarkkanäköistä ja tunnelmallista tapaa kertoa. Sillanpää ei pue sanojaan mahtaviin asuihin, vaan onnistuu yksinkertaisilla ratkaisuilla sanomaan sanottavansa. Se on hieno taito. Ja se, miten luonto ja elämänmeno Sillanpään teksteissä on kuvattu, on jotenkin vastustamatonta. Siitä välittyy luonnon tyyneys ja kauneus.

 

Töllinmäki sisältää 10 novellia ja 11 pakinaa, joista osa kuvaa kirjailijan omaa elämää, osa taas aivan muita henkilöitä. Kertomuksissa ei välttämättä tapahdu mitään erityisen ihmeellistä, mutta ne pitävät arkisuudessaankin silti otteessaan. Osa kertomuksista taas henkii hienoista surumielisyyttä tai antaa muuten ajattelemisen aihetta. Erityisen voimakkaasti mieleeni painui tästä kokoelmasta novelli nimeltä Lelu, joka kuvaa Sillanpään perheen koiraa. Sillanpäästä kertonee kai jo jotakin sekin, että hän piti koirankin elämää sen arvoisena, että siitä voi kirjoittaa novellin.

 

En minä osaa tästä kokoelmasta mitään ihmeellistä sanoa. Tämä on taattua Sillanpäätä ja täynnä hienoja tunnelmakuvauksia ja kertomuksia, jotka mielestäni ovat lukemisen arvoisia. Minulle tämä ainakin omaelämäkerrallisten kertomusten osalta selvitti hieman Sillanpään henkilökuvaakin.

Tuhat loistavaa aurinkoa

Khaled Hosseini: Tuhat loistavaa aurinkoa

771 s., Otava 2013, 1. Miki-painos

alkup. A Thousand Splendid Suns, 2007

suom. Kristiina Savikurki

Khaled Hosseinin menestysteos (no eipä hänellä paljon muita olekaan kuin menestysteoksia) Tuhat loistavaa aurinkoa on ollut lukulistallani jo pitkään. En tiedä miksi olen lingannut tämän teoksen lukemista näinkin pitkään, sillä tämä kirja kolahti ja kovaa. Tuhat loistavaa aurinkoa on sellainen kirja, että tuntuu aika vaikealta ruveta kirjoittamaan siitä mitään, mutta yritetään nyt kumminkin.

Afganistanilaissyntyinen Khaled Hosseini kuvaa teoksessaan afganistanilaisnaisten elämää kahden päähenkilön, Mariamin ja Lailan kautta. Hän kuvaa vavahduttavasti sitä miten naisten asemassa on tapahtunut muutoksia niin parempaan kuin huonompaankin, sillä kirjassa seurataan melko pitkää ajanjaksoa aina 1950-luvun lopusta 2000-luvun ensimmäisiin vuosiin. Hosseini avaa lukijan silmät näkemään myös mitä sota ja talebanien hallinto merkitsee tavallisille afganistanilaisille, niin naisille kuin miehillekin. Allekirjoitan täysin sen Charlotte Observerin kommentin, jota takakannessa on lainattu: "Tämän jälkeen eivät uutisotsikot koskaan enää näytä samalta".

Mariam on teoksen alussa nuori nainen, jonka elämää sanelee vahvasti hänen syntyperänsä. Mariam on harami, äpärälapsi, joka jumaloi isäänsä eikä usko äitinsä sanoihin. Kun Mariam erään käänteentekevän tapahtuman jälkeen huomaa, että äiti olikin oikeassa, on jo liian myöhäistä. Mariam naitetaan itseään huomattavasti vanhemmalle kabulilaiselle kengäntekijälle, eikä liitosta tule helppo. Samalla kadulla Mariamin ja kengäntekijä-Rashidin kanssa asuu myös Fariban ja Hakimin perhe, jota sota ja yhteiskunnalliset muutokset repivät. Fariba ja Hakim saavat kahden pojan jälkeen vielä tyttären, Lailan, jonka elämä mullistuu pommin revittyä heidän talonsa hajalle. Rashid ja Mariam pelastavat tytön kotiinsa, jonka jälkeen koulua käyneen ja älykkään tytön elämä muuttuu lopullisesti. Vaikka kirja kuvaa surullisia ihmiskohtaloita ja vastoinkäymisiä, on pohjalla kuitenkin koko ajan ajatus siitä, että aina on toivoa eikä uskoaan saa menettää. Tässä teoksessa on myös valtavasti rakkautta, joka tekee tästä kirjasta erityisen mieleenpainuvan lukukokemuksen. 

Khaled Hosseini on kirjoittanut kirjansa kauniisti ja sujuvasti, mutta todenmukaisesti ja suorasti. Suomentajakin tietysti ansaitsee kiitoksensa siitä, miten hyvin kirjan tunnelma välittyy lukijalle kääntämisen jälkeenkin. En osaa enää sanoa muuta kuin että Tuhat loistavaa aurinkoa on yksinkertaisesti loistava teos. Tätä lukukokemusta on ollut hyvin vaikea kuvailla, ja olenkin sitä mieltä, että jokaisen tulisi lukea tämä itse. Suosittelen!

♠♠♠♠♠

Kaunis Emilia

Raili Alahautala: Kaunis Emilia

307 s., Päivä Osakeyhtiö 2008

Löysin taannoin töissä kirjoja hyllyttäessäni tämän Raili Alahautalan teoksen Kaunis Emilia. En ollut aikaisemmin kuullutkaan koko teoksesta, vaikka aihepiirinsä ja miljöönsä (historia, kartanot, maaseutu) puolesta minun olisi voinut kuvitella bonganneen tämän kirjan jo aiemmin. Niinpä sitten lainasin tämän teoksen, jonka parissa kuvittelin viihtyväni todella hyvin. En voi sanoa, ettenkö olisi viihtynyt lainkaan, mutta ei tämä kirja silti ollut ihan sitä mitä odotin.

Kaunis Emilia kertoo samannimisestä nuoresta tytöstä, joka tuntuu läpi elämänsä menettävän kaiken hänelle rakkaan. Vanhempien kuoltua neljä orpolasta laitetaan huutolaisiksi ja kotikartano Kujala myydään huutokaupalla. Kaikilla lapsilla tuntuu käyvän ihmeen hyvä tuuri siinä mielessä, että jokainen kuitenkin löytää paikkansa elämässä. Tapahtumat sijoittuvat 1800-luvun loppupuoliskolle Etelä-Karjalan Antreaan. Tapahtumilla on takakannen mukaan myös todellisuuspohjaa.

Vaikka romaani sijoittuu Etelä-Karjalaan, sitä ei juuri huomaa muuta kuin joistakin paikannimien mainitsemisista. Kirjailija ei ole käyttänyt teoksessaan lainkaan murretta, mikä jossakin vaiheessa alkoi tuntua jopa hieman epärealistiselta, sillä köyhimmätkin ihmiset puhuvat ihan sujuvaa kirjakieltä, vaikka todellisuudessa ihan niin asiat eivät ole olleet. Tapahtuma-aika eli 1800-luvun loppupuoli nousee sen sijaan teoksessa hieman paremmin esiin venäläistämistoimineen ja oikeuskäytäntöineen, mutta toisaalta kirjailija kiidättää aikaa välillä niin nopeasti eteenpäin ilman selkeitä siirtymiä, että lukijalle tulee ihan todellisia vaikeuksia pysyä perässä siitä, mikä vuosi on meneillään ja minkä ikäisiä hahmot mahtavat olla.

Emilia hahmona on minun makuuni hieman ylinöyrä ja kärsivällinen, liian helposti alistettavissa. Ilmankos hänen tielleen kasaantuu niin suruja kuin vastoinkäymisiäkin. Niihin kirjailija palaakin ahkerasti, vaikka alunperin tapahtumien kulku onkin saatettu kertoa niin ylimalkaisesti, että lukijalta lähestulkoon menee ohi niiden syyt ja sisällöt. Kirjailijalla on tässä kirjassa kyllä ajatusta, sitä ei käy kiistäminen, mutta hän kompastuu milestäni liian kevyeen kerrontaan ja leväperäisyyteen. Alahautala ei kirjoita tapahtumia niin sanotusti "loppuun saakka", mutta kuitenkin tekee niistä tarinan kulmakiviä.

Vaikka tästä kirjasta olikin hieman vaikea saada kiinni, niin ei voi kiistää sitä etteikö Alahautalalla olisi valtavasti potentiaalia ja tietoa. Hän vain ei ole onnistunut tuomaan kaikkea tässä teoksessa esiin niin selkeästi ja sujuvasti kuin voisi toivoa. Teksti on välillä hieman kömpelöä, mikä tietysti omalta osaltaan vaikeuttaa tarinan seuraamista. Pienellä panostuksella tämä kirja olisi huomattavasti onnistuneempi paketti, ja mielestäni onkin hieman sääli, että mielenkiintoinen aihe ei pääse täysin oikeuksiinsa.

♠♠½

Hanna: Kiukaanniemen vahva emäntä

Tuulikki Yli-Lonttinen: Hanna - Kiukaanniemen vahva emäntä

272 s., Mäntykustannus 2012

grafiikka: Mainostoimisto Grafu Oy

Hanna - Kiukaanniemen vahva emäntä on Tuulikki Yli-Lonttisen esikoisteos. Löysin sen sattumalta heinäkuussa kirjastossa työskennellessäni ja päätin lainata, sillä takakansi lupasi hyvää kaikkine kehusanoineen. On pakko sanoa, että olen nyt hieman pettynyt, sillä kirja ei lunastanut odotuksiani täysin.

Kirja kertoo Kiukaanniemen suvun tarinaa 1840-luvulta 1930-luvulle saakka. Minulle ei tosin jäänyt kirjasta kovin tuntuvia mielikuvia ennen 1860-lukua, jolloin päähenkilö Hanna nousee tarinan keskiöön. Hanna on Kiukaanniemen talon vanhin tytär, joka joutuu äidin kuoltua huolehtimaan nuoremmista sisaruksistaan sekä tulemaan toimeen uuden äitipuolen kanssa. Hanna on ulkoisesti vahva, mutta elämän suuret surut iskevät kovaa hänen todellisuudessa herkkään sieluunsa.

Tämän kirjan kirjalliset ansiot ovat todella heikot. Ensiksikin missä ihmeessä kirjan oikolukijat ovat luuranneet, kun kirjaa on painoon lähdetty viemään? Tässä on ihan tajuttomasti välimerkkivirheitä eli niitä joko puuttuu tai ne ovat missä sattuu. Eikä siinä vielä kaikki, sillä tässä kirjassa on myös tosi omituisia lauseita, joista puuttuu verbejä ja niistä tulee mieleen enemmänkin jotkin muistiinpanot kuin juonellinen kertomus. Vanhoja kunnon yhdyssanavirheitäkin löytyy.

Muutamia sivuja luettuani ja edellä mainituista seikoista "ärsyyntyneenä" mietin, että jaksanko edes lukea tätä loppuun saakka. Juuri silloin tarina lähti vetämään ja täytyy sanoa, että Hannan tarina on todella mielenkiintoinen ja kirjan luoma ajankuva on onnistunut. Jotenkin hahmot ja heidän tunteensa sekä kirjailijan luoma miljöö saivat lukemaan tätä kirjaa eteenpäin nopeassa tahdissa. Itse en huomannut tässä kirjassa asiavirheitä, joten voin sanoa, että Yli-Lonttinen tietää mistä kirjoittaa. Olisi mielenkiintoista tietää mikä on Hannan tarinan todellisuuspohja, sillä kirjan lopussa on lähdeluettelo vaan ei tarkempaa selvitystä siitä, onko Hannalla esikuvaa oikeassa elämässä.

Sitten taas on pakko nostaa esiin juonelliset ongelmat. Ensiksikin aika juoksee ihan liian nopeasti, ensin ollaan jonkin vuoden keväässä ja sitten jo seuraavan vuoden syksyssä. Lukijan (ainakin minun) oli vaikea pysyä perässä siinä minkä ikäisiä hahmot ovat ja missä ajassa kirja liikkuu milloinkin. Samaten hahmoja on todella runsaasti, joten on vaikea pysyä perillä kunkin elämänvaiheista, jotka saattavat yhtäkkiä nousta esiin pitkän hiljaisuuden jälkeen. Kirjan alku suhteessa sen saamaan jatkoon oli aluksi myös melko sekavan tuntuinen, samoin loppu on hieman töksähtävä. Mutta ajankuvana tämä on kuitenkin onnistunut, kuten sanoinkin. Tästä kirjasta jäi lämmin olo, sellainen rehellinen ja alkuvoimainen.

♠♠♠

Maria ja taikalyhty

Leena Laulajainen: Maria ja taikalyhty - Romaani nuoresta Maria Jotunista

230 s., Tammi 2011

Lasten- ja nuortenkirjallisuuden kurssin erästä tehtävää varten lukuvuoroon pääsi tällä kertaa Leena Laulajaisen teos Maria ja taikalyhty, joka kuvastaa kaunokirjallisuuden keinoin Maria Jotunin (1880-1943) tietä yhdeksi tunnetuimmaksi kotimaiseksi naiskirjailijaksemme. Sivumäärään en ole laskenut mukaan muuta kuin varsinaisen juonellisen tekstin, mutta teoksen lopussa on lyhyt selonteko Jotunin elämästä kokonaisuudessaan, luettelo hänen teoksistaan sekä selvitykset vanhahtavista sanoista. Täytyy sanoa, että nuo sanojen selvitykset ovat mainio ajatus ja teoksen kohderyhmä (nuoret) on otettu hienosti huomioon tässä asiassa.

Mielestäni tämä teos kuvastaa hyvin paitsi Maria Jotunin elämää myös hänen aikalaistensa tyttöjen ja nuorten naisten elämää. Teos on rakennettu taiten, jopa niin hyvin, että nuorella lukijalla voi olla vaikeuksia hahmottaa faktan ja fiktion raja. Kuitenkin raja on erotettavissa, jos vain käyttää maalaisjärkeä: ei nyt oikeasti voi olla säilynyt faktaa siitä miten hän suhtautui ensimmäisiin kuukautisiinsa tai muidenkaan asioiden pikkutarkkaan kulkuun, vaan kirjailija on lisännyt varmasti aikalaiskuvauksien pohjalta elementtejä siitä, miten Jotunin nuoruus ja lapsuus on voinut kulkea.

Teos etenee jouhevasti ja se kuvaa hyvin naisen aseman muutosta yhteiskunnassamme Maria Jotunin nuoruuden ajoista tähän päivään. Lisäksi teos kuvaa hyvin tuon ajan suuria ilmiöitä ja asioita, joista Jotuni on ottanut vaikutteita omaan ajatteluunsa: poliittinen ilmapiiri, Minna Canthin ajatukset, sortokaudet, eriarvoisuus. Vaikka jotkut asiat ohitetaan melko nopeasti, niin ne kuitenkin tuovat historiantietoutta nuorelle lukijalle sopivalla tavalla. 

Minä luin nuorempana paljon esimerkiksi Raili Mikkasen historiallisia nuortenromaaneja, ja täytyy sanoa, että arvostan tällaista kirjallisuutta. Minusta tuntuu, että se on osittain saattanut olla luomassa kiinnostustani historiaan ja sen ilmiöihin erityisesti Suomessa. On hienoa, että Leena Laulajainen on nyt tuonut nuorten tietoisuuteen tällaisen vahvan naiskirjailijan Maria Jotunin olemassaolon, samalla tavalla kuin Mikkanen on kirjoittanut Katri Valasta ja Aino Kallaksesta. Tällaisia teoksia lukisin mielelläni enemmänkin, koska nämä ovat mielenkiintoisia ja elämäkertoja kevyempiä katsauksia henkilöhistoriaan.

♠♠♠♠

Elämä ja aurinko

Sillanpää, F.E.: Elämä ja aurinko

278 s., Otava 1962

1. p. 1916

F.E. Sillanpään Elämä ja auringon lukeminen kesti minulta kaaauan. En tiedä mikä oli, mutta jotenkin kirja ei innostanut lukemaan. Pidin taukoa ja jatkoin, jolloin huomasin pitäväni teoksesta. Siinä on Sillanpäälle ominaista kaunopuheisuutta ja elävää maisema- ja henkilökuvausta. 

Pidän siitä, että Sillanpää pyrkii laaja-alaisesti valottamaan henkilöhahmojen mielenliikkeitä ja seurauksia. Hän ei keskity vain yhteen ihmiseen, vaan tuo esiin monen eri hahmon tuntemukset jonkin asian tiimoilta. Kesäiset maisemakuvaukset ovat oma lukunsa, ja on mielenkiintoista, että ukkonen esiintyy ainakin kahdessa eri teoksessa käänteentekevänä elementtinä.

Joskus tuntuu, että eikö jotakin asiaa nyt voisi selvemmin sanoa, mutta toisaalta kaunopuheisuus on osa Sillanpään teosten viehätystä. Elämä ja aurinko ei varmasti olisi näin hyvä teos, jos se olisi kirjoitettu eri tyylillä, sillä teoksessa ei tapahtu mitään kovin mullistavaa. Siinä lähinnä vaan käydään läpi nuorten keskinäisiä suhteita: niiden tilaa ja kehittymistä.

Kaunopuheisuus laittaa lukijan tutkimaan rivien välistä, että mitä kirjailija oikeasti yrittää sanoa. Kuitenkin sillä on miinuksensa: minua jäi vaivaamaan mikä Lyylin ja Eliaksen välit hajotti. Toisaalta minulla on siitä vahva aavistus ja tiedän mihin se liittyy, mutta mikä siinä oli sitten niin kamalaa ettei sitä voitu sanoa?

 ♠♠♠½

Elämästä

Meriluoto, Aila: Elämästä
55 s., WSOY 1972

Kotimaisen kirjallisuuden kurssilla annettiin tehtäväksi tutustua johonkin 1970-luvun runoteokseen. Minulle oli itsestään selvää, että halusin lukea Meriluotoa ja siksi päädyinkin tähän.

Elämästä on Meriluodon kahdeksas runoteos, jolle tyypillistä ovat pitkähköt ja hieman tarinoivatkin runot, mutta kuitenkin myös lyhyet, nimettömät tuokiokuvaukset. Kokoelman nimen mukaisesti teos käsittelee elämää ja ihmissuhteita.

Kuten olen jo aikaisemmin runoteoksista kirjoittaessani sanonut, en pidä pitkistä runoista, joista tavallaan ehtii se avain hukkua ennen loppua ja niihin pitää syventyä mielestäni liiaksi, jotta lukon saa auki. Pitkiä runoja tämäkin teos sisälsi enkä pitänyt niistä. Eivät ne huonoja olleet, niissä oli sanomaa ja sisältöä, mutta kun ne eivät iske, niin ne eivät iske. Suosikkirunoni teoksesta on Sana sinänsä on jo välimatka, se on jotenkin ytimekäs ja siinä on totuutta mukana.

Teoksen runot ovat vapaamittaisia, moderneiksikin kutsuttuja runoja. Täytyy sanoa, että Meriluoto hallitsee oivallisesti sekä perinteisen että modernin runouden tyylit, mutta jotenkin en pysty tavoittamaan samanlaista tunnetta kuin Lasimaalausta lukiessani. Arvioni Lasimaalauksesta voit lukea täältä.

♠♠♠