Näytetään tekstit, joissa on tunniste bloggaaminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste bloggaaminen. Näytä kaikki tekstit

maanantai 4. heinäkuuta 2022

Blogihiljaisuus päättyy

Elämä harvoin menee suunnitellusti. Siitä sain ison muistutuksen toukokuun lopussa, kun äitini menehtyi äkillisesti. Hän sairasteli kevään mittaan, mutta meistä kukaan ei ymmärtänyt, että hän oli todella niin huonossa kunnossa. Olin monille sanonut, että järjen tasolla tässä alkaa varautua siihen, että mitä tahansa voi tulla koska tahansa. Kuoleman kaltaista lopullisuutta en osannut kuitenkaan kuvitellakaan. Kun isäni soitti minulle ja kertoi saaneensa terveyskeskuksesta tiedon, että äitin viimeiset hetket ovat käsillä, jouduin kysymään häneltä kuoleeko äiti oikeasti. Lähdin äidin luo niin nopeasti kuin töistä pääsin, mutta en ehtinyt ajoissa. Tilanne oli ollut äkillinen myös hoitohenkilökunnan näkökulmasta, sillä äiti oli ollut vielä hetkeä aiemmin pirteä ja hyväntuulinen. Vaan kun ihmisen sydän tulee tiensä päähän, ei voi enää mitään.

Surutyö, hautajaisjärjestelyt ja muut käytännön asioiden järjestelyt ovat vieneet töiden ohella energiani niin tehokkaasti, että siitä seurasi myös suunnittelematon blogitauko. Nyt kun hautajaiset ovat takanapäin, suru on ottanut pienen askeleen eteenpäin. Äitiä on tietenkin ihan hirveä ikävä, sillä kaikista ristiriidoistamme huolimatta olimme toisillemme rakkaat. Ikävästä huolimatta suurin shokki on väistynyt ja pystyn taas keskittyä johonkin muuhunkin, kuten blogiin ja vähitellen lukemiseenkin. Elämä jatkuu surusta huolimatta.

Muistellessani äitiä olen miettinyt suurella kiitollisuudella sitä, miten hän istutti minuun rakkauden kirjoja ja tarinoita kohtaan, vaikka ei itse ollutkaan mikään lukutoukka. Hän vei meitä kirjastoon ja luki meille tosi paljon, kun olimme pieniä. Kuuluimme erinäisiin kirjakerhoihin ja lukemista oli aina saatavilla. Se on ollut iso tekijä lukuharrastukseni kehittymisessä, ja uskon sen välillisesti ohjanneen myös ammatinvalintaani: kirjasto tuli jo lapsena tutuksi ja lukuharrastuksen myötä TET-jakso kirjastossa tuntui luontevalta vaihtoehdolta. Sen myötä oivalsin vähitellen, että haluan kirjastoon töihin. Aika huikean isosta asiasta on siis kyse.

Kirjallisuus ei myöhemmin ollut varsinaisesti meitä yhdistävä tekijä, mutta äiti oli silti aina todella ylpeä blogistani, vaikka hän ei itse sitä lukenutkaan. Hän oli kiinnostunut bloginpidostani ja suhtautui siihen kannustavasti. Aina joskus löytyi myös kirja, jonka molemmat luimme, tai välillä äiti pyysi minua etsimään itselleen jonkin kirjan kirjastosta. Hän luotti siihen, että tiedän mikä häntä voisi kiinnostaa, olinhan hänen paljon lukenut tyttärensä.

Nyt tiedätte missä olen ollut ja miksi.

maanantai 28. joulukuuta 2015

Kirjakaapin avain 4 vuotta + arvontavoittajan julkistus!

Jaahas, tällä päivämäärällä Kirjakaapin avain täyttää jo neljä vuotta! Neljään vuoteen on mahtunut paljon kaikenlaista ja innostus blogin pitämiseen on vaihdellut välillä rajustikin. Toisinaan tuntuu, että melkein vaikka muuttaisin tietokoneeni ääreen ja kirjoittelisin uusia blogitekstejä ja jättäisin kommentteja muiden blogeihin. Ja sitten toisinaan taas tuntuu, että koneen ääreen ei millään viitsisi istahtaa, kirjoittaminen takkuaa tai huvittaisi vain lukea - niin ja joskus ei huvita edes lukea. Vaan vaikka välillä blogin puolella olisikin hiljaisempi vaihe, niin en minä kuitenkaan ole menossa minnekään. 

Blogin kirjoittamisesta on tullut minulle paljon rakkaampi harrastus kuin etukäteen osasin odottakaan. Näiden vuosien aikana ei myöskään mielenkiintoisten kirjojen löytäminen ole tuottanut vaikeuksia, ja nykyään sangen usein "kuukauden luetut" -listaani kirjaan lähinnä uutuusteoksia, olenhan hieman "kaikki mulle tänne heti nyt" -tyyppinen ihminen mitä lukemiseen tulee ja uutuudet on pakko lukea heti. Ennen blogiani luin paljon laajemmalta aikaväliltä kirjoja, ja tarkoitus olisi taas pyrkiä samaan, sillä silloin lukemiseni on paljon kiireettömämpää. Inhoan lukustressiä, joka aiheutuu varausjonosta saapuvista kirjapinoista, joiden teoksiin on jo liuta muita varauksia odottamassa.

Olen enemmän kuin iloinen siitä, että aikoinaan blogi tuli perustettua, sillä lukemastani kirjoittaminen on kypsyttänyt minua lukijana paljon. Kun täytyy pohtia lukemaansa ja pukea vielä ajatuksensa sanoiksi, monesta kirjasta paljastuukin yllättäen jotain sellaista, mitä en välttämättä juuri lukuhetkellä huomannutkaan. Koen myös nykyään pystyväni paremmin erittelemään lukukokemuksiani ja perustelemaan näkemyksiäni. Blogin pitäminen on tuonut minulle myös uuden ulottuvuuden lukuharrastukseen, sillä blogien kautta tämä "yksilölaji" on saanut yhteisön ja muuttunut - jos nyt urheilutermejä käytetään - "joukkuelajiksi". Minä olen saanut ympärilleni tiimin, jonka kanssa jakaa lukukokemukseni, ja siitä olen erittäin kiitollinen.

Ettei nyt vaivuttaisi liian syvällisiin ajatuksiin, on aika julkistaa synttäriarvonnan voittaja! Arvontaan oli aikaa osallistua kymmenisen päivää ja voittaja saa itselleen Tassulan vuosi -seinäkalenterin, vapaavalintaisen kirjan alla olevalta listalta ja jotain pientä hyväskää. Tänä vuonna onnettaren suosikki oli 

Elina Luettua elämää -blogista! Onnittelut! 
Ilmoitathan minulle kirjavalintasi ja osoitteesi sähköpostilla osoitteeseen jonna.kirjakaapinavain at gmail.com, niin laitetaan paketti matkaan.

Kirjalista on tässä
Artikainen ym.: Rakkaani, romaanihenkilö
Kate Atkinson: Ihmiskrokettia (kirjaston poistomyynnistä)
Reinhard Barth: Historian suurnaiset
Joanne Harris: Kesäviiniä
Katja Kettu: Surujenkerääjä (pokkari, hieman kastunut)
Tuulia Matilainen: Hullu koira 
Alexander McCall-Smith: Naisten etsivätoimisto nro 1 (pokkari, teetahroja takana)
Aulikki Oksanen: Kirsikkavarkaat (kirjaston poistomyynnistä)
Tytti Parras: Jojo (kansipaperi puuttuu)
William Shakespeare: Romeo ja Julia (pokkari)
Gabrielle Zevin: Tuulisen saaren kirjakauppias (pokkari, ennakkokpl)

Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille, kiitos onnitteluista arvontapostauksessa ja kiitos kaikille lukijoilleni jälleen kuluneesta vuodesta! :)

keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Rivien välissä

Katja Jalkanen & Hanna Pudas: Rivien välissä - Kirjablogikirja
168 s., Avain 2013
kansi: Kira Leskinen

Kuten varmasti moni muukin bloggaaja, myös minä odotin innolla bloggaajakollegoideni Katja Jalkasen ja Hanna Pudaksen kirjoittamaa kirjaa kirjablogeista. On muuten aika hauska tunne, kun kaksi hyvin tärkeää harrastusta yhdistyy yhteen ja samaan hetkeen: kun saat lukea (ensimmäinen harrastus!) kirjabloggaamisesta (toinen harrastus!). En varmasti kykene kirjoittamaan tästä neutraalia ja objektiivista arviota, mutta silloin kun jokin asia on hyvin läheinen itselle, niin voiko sitä edes vaatia?

Tämän kirjan odotus oli ehkä hieman erilaista kuin muiden, koska myös minä olen vastannut kyselyyn, jonka pohjalta tätä kirjaa lähdettiin rakentamaan. Odotin jännityksellä, josko jokin minun lausahdukseni olisi päätynyt sitaatiksi. Ei ollut, mutta mielestäni sitaatit olivat onnistuneesti valitut. On hienoa, että myös kirjailijoita (kuten Vera Vala, Jonas Konstig ja Katja Kettu) oli haastateltu tätä kirjaa varten, jolloin heidän mielipiteitään kirjabloggaamisesta oli pyritty kartoittamaan. Oli mielenkiintoista lukea tämän osion "yhteenvetoa", sillä viime aikoina käyty polemiikki kirjabloggaamisen ja ammattilaskriitikoiden työn "yhteentörmäyksestä" on mielestäni antanut aika yksipuolisen kuvan. Mielestäni mediassa ei ole noussut kovin paljoa esiin kirjailijoiden oma näkökulma, vaan vain kriitikoiden, joiden työtä me olemme tässä muka salakavalasti kaappaamassa.

Kun luin kirjaa, en aina tunnistanut itsestäni ja blogistani niitä asioita, joita kirjassa oli esitelty. Mielestäni luotu kuva on aika yleistävä, vaikkakin kirjassa tuodaan esiin myös se, että kirjabloggaajat eivät ole vain homogeeninen joukkio, jossa kaikki lukisivat samoja kirjoja ja olisivat kaikesta samaa mieltä. Rupesin lukiessani pohtimaan, että olenko jotenkin erilainen bloggaaja. En usko olevani, vaikkakin mielelläni ajattelisin erottuvani massasta ja että juuri minut bloggaajana ja juuri minun blogini muistettaisiin hyvin lukijoiden keskuudessa.

Tykkäsin todella paljon lukea erilaisista tempauksista ja haasteista, joita täällä blogistaniassa on ollut. Oli hauska lukea asioiden taustoista sekä samalla siitä ryhmähengestä, jonka avulla näitä asioita on luotu. Vaikka en itse olekaan ottanut osaa esimerkiksi Blogistanian Finlandian tai muiden palkintojen äänestykseen, on niistä siltikin mielenkiintoista lukea. Tämän kirjan suurimpaan antiin kuuluukin juuri se, että kirjabloggaaja saa lisätietoa rakkaasta harrastuksestaan.

Sisällöllisesti tämä kirja on kyllä melko kattava tietopaketti ja on mukavaa, että myös bloggaajien ääni kuuluu. Olisin siltikin kaivannut ehkä hieman lisääkin juttuja blogeista itsestään, esimerkiksi lisää sitaatteja ja luonnehdintoja, vaikka niiden määrän kasvaessa olisi kirjan perusluonne kyllä saattanut kärsiä. Ulkoasullisesti ja rakenteellisesti tämä kirja on toimiva, eikä lukija joudu järkyttävän info-ähkyn valtaan. Jaottelu on onnistunut ja ulkoasu siisti ja eheä. Erityismaininnan kirja ansaitsee aiheeseen liittyvistä kuvista, jotka olisivat kyllä värillisinä olleet vieläkin herkullisempia: vaan kaikkea ei voi saada ja onhan värikuvat aika kalliita. Tekstistä voisin mainita sen verran, että siinä on välillä aika paljon toistoa ja samoja asioita kertaantuu. Toki moni asia liittyy useampaan eri asiaan, mutta mielestäni teksti tuntuu silti hieman kömpelöltä niiltä osin.

Yhdestä asiasta olen tämän kirjan kohdalla valtavan pettynyt. Tämä asia on puhtaasti minuun itseeni liittyvä, eikä varmaan heilauta muita suuntaan eikä toiseen, mutta olin siis todella pettynyt, kun kirjan lopusta löytyvästä blogiosoitelistasta ei löytynyt minun blogiani ollenkaan. Mielestäni olisin ansainnut blogini nimen sinne, kun kerran vastasin kyselyynkin. En jää tästä hautomaan mitään syvää kaunaa ja katkeruutta, mutta halusin tämän asian mainita.

Kokonaisuutena tämä on siis hyvä tietopaketti kirjabloggaajalle. Jotenkin en usko, että ei-kirjabloggaajat pitävät tätä kirjaa yhtä mielenkiintoisena kuin me bloggaajat, mutta toivoisin myös monien ei-kirjabloggaajien lukevan tämän, koska silloin meidän mollaajamme ehkä näkisivät sen, että me emme ole riistämässä tässä kenenkään leipää, emme yritä rikastua kirjabloggaamisella ja että tämä on useimmille meistä ihan puhtaasti harrastus rakkaudesta kirjoihin.

***

Moni on tästä kirjasta kirjoittaessaan myös ruotinut omaa blogiaan ja bloggaaja-minäänsä sekä tuonut esiin asioita, jotka heille ovat tärkeitä tässä harrastuksessa ja jotka ovat heidän ohjenuoriaan, arvojaan ja ajatuksiaan blogin ylläpitämisessä. Itse en lähde omaa bloggaajuutta mitenkään erityisemmin pohtimaan, mutta sen sanon, että olen tämän kirjablogin aloittanut oikeasti puhtaasti rakkaudesta kirjoihin, sillä olen halunnut välittää palan siitä rakkaudesta myös muille (samanmielisille) ihmisille. Sanon myös sen, että olen aina ja jokaisessa arviossani täysin rehellinen enkä orjaile kenenkään mielipiteitä tai kukaan ei sanele minulle mitä pitäisi ajatella ja kirjoittaa. Olen alkanut tulla rohkeammaksi mielipiteen esittäjäksi kuin aluksi, sillä olen oppinut, että myös omat negatiiviset mielipiteet saa tuoda rakentavasti esiin. Olen kehittynyt valtavan paljon niin lukijana kuin kirjoittajanakin tämän blogin myötä.