Mustat morsiamet

Sirpa Kähkönen: Mustat morsiamet

288 s., Otava 1998

Sirpa Kähkösen Mustat morsiamet tai ylipäätään koko Kuopio -sarja on ollut sellainen, jonka olen halunnut lukea jo kauan. Nyt sain vihdoin aikaiseksi tarttua sarjan avausosaan, sillä kirjallisuuden genrejen kurssilla valitsin ryhmäni kanssa tämän vetämämme lukupiirin kirjaksi. Täytyy sanoa, että vaikka tämä kirja on jotenkin hyvin vähäeleinen, niin tämä vei ainakin minut täysin mennessään.

Mustat morsiamet sijoittuu 1920-1930-luvun Kuopioon. Päähenkilönä nähdään Anna, maalta kaupunkiin töiden perässä muuttanut nuori nainen. Anna ei odota tulevaisuudeltaan suuria, mutta sitten hän törmää Lassiin, mieheen jolla on kuumat kädet ja pikimustat silmät. Hän rakastuu, menee naimisiin ja huomaa, että mies on uskollinen muullekin kuin hänelle: kommunismille. Tuo aate vie Lassia ja muuttaa myös Annan elämän suuntaa.

Mustat morsiamet on mielestäni jotenkin vähäeleinen teos, vaikkakin tässä tapahtuu paljon. Tunnelma on jotenkin tiivis ja tarkasti tunnelmia luoden kirjoitettu, mistä johtuen vähäeleiseksi kuvaileminen tuntuu hieman ristiriitaiselta. Tapahtumien tiheys tuntuu puristavan kaiken kasaan ja välillä miltei salpaavan hengen, mutta samalla tarina etenee ja hengittää.

Tämä kirja on siitä erikoinen, että en oikein tiennyt mitä odottaa tältä. En osannut aavistaa mihin tarina etenee ja mitä kaikkea tulee tapahtumaan. Tässä kirjassa on myös niin monella tapaa vaitonaisia ja tummia hahmoja, että niiden sisään ei tahdo päästä. Sitä en kuitenkaan koe haitaksi tälle kirjalle, sillä vaitonaisuus sopii tähän kirjaan. Ehkä vähäeleisyyden vaikutelma tulee osittain juuri tuosta vaitonaisuudesta.

Odotan mielenkiinnolla seuraavan osan lukemista. Haluaisin lukea sen vaikka heti, mutta lienee parasta sulatella tätä kirjaa vielä hieman. Vaikka tämä kirja olikin sellainen tasainen ja kohtalaisen helppolukuinen teos, niin samalla tuntuu, että olen tietyistä tulkinnoistani hieman epävarma. Olen hyvin vakuuttunut Kähkösen kirjoittajankyvyistä ja varmasti jatkan tämän sarjan parissa ennemmin tai myöhemmin.

♠♠♠♠

Aapeli ja sotaveteraani Reino & Aapeli ja evakkomatka

Maarit Malmberg: Aapeli ja sotaveteraani Reino

35 s., Minerva 2010

kuvitus: Jouni Koponen

***

M. Malmberg: Aapeli ja evakkomatka

36 s., Minerva 2011

kuvitus: Jouni Koponen

 

Maarit Malmbergin kirjoittamat ja Jouni Koposen kuvittamat Aapeli -kuvakirjat ovat hieman erilaisia kuvakirjoja aiheensa puolesta, sillä ne käsittelevät Suomen historiaa ja peilaavat sitä onnistuneesti nykyajan ilmiöihin. Näissä kirjoissa tekstiä on oikeastaan yhtä paljon jos ei enemmänkin kuin kuvia, joten voi tosiaan sanoa, että näissä on paljon asiaa.

 

Aapeli ja sotaveteraani Reino tutustuttavat lukijansa Suomen historian käännekohtiin eli talvi- ja jatkosotiin. Vaikka Reino sotaveteraanina tuo kirjaan sen ajatuksen, että sodassa puolustettiin sitä kaikkein kalleinta eli omaa isänmaata, ei tämä kirja ole mitenkään ketään syyllistävä tai yltiöisänmaallinen. Pikemminkin voi sanoa, että Reino hahmona tuo näkemystä siihen miksi edelleen soditaan ja mikä kuitenkin on tärkeintä eli se, että kaikki saisivat elää rauhassa. Kuten takakannessa sanotaan, "kirjassa on vahva rauhaan kasvamisen ja kasvattamisen sanoma". Pidin tämän kirjan tunnelmaa oikein hyvänä ja onnistuneena, vaikka aivan pikkulasten kuvakirja tämä ei ehkä ole.

 

Aapeli ja evakkomatka kuvaa läheisemmin Reinon perheen vaiheita sotien aikaisten evakkoteiden varsilla. Tarina rinnastetaan mielestäni onnistuneella tavalla Aapelin omaan evakkomatkaan, kun hän lähtee pois kotoa sisarten kiusattua häntä. Tämä kirja kuvaa hyvin aidosti evakkomatkoja, jotka muuttivat niin monen perheen elämän vain muutama vuosikymmen taaksepäin. Mielestäni on hienoa, että Malmberg tällä aiheella onnistuu myös antamaan eräällä tavalla äänen nykypäivän maahanmuuttajille, joiden koko elämä muuttuu kertaheitolla.

 

Parasta näissä kirjoissa on mielestäni se, miten aidolla ja huomioonottavalla tavalla Malmberg käsittelee aiheitaan. Hän on selkeästi osannut ajatella asioita monilta kanteilta ja kirjoittaa ne oivaltavaksi kokonaisuudeksi. Jouni Koposen kuvitus täydentää mielestäni tekstin tunnelmaa oikein hyvin, se on konstailematonta ja kuvaavaa. Oikein ihania kirjoja kaiken kaikkiaan molemmat!

Teemapäivien päätös: Anna Liisa

Minna Canth: Valitut teokset

josta Anna Liisa s. 487-536

WSOY 1953
alkup. 1895

Päätin Minna Canth -teemapäivieni päätökseksi lukea Anna Liisan uudemman kerran, edellinen kerta kun on jo useamman vuoden takaa. Anna Liisahan on, kuten tässä nyt on monena päivänä toitotettu, suosikkini Minna Canthin tuotannosta, joten oli kiva palata sen pariin. Tässä yhteisniteessä näytelmän nimi on kirjoitettu väliviivalla, mutta kirjoitan sen kuitenkin alkuperäisen mallin mukaan erikseen, sillä niin se on "oikein".

Ensikosketukseni tähän näytelmään tapahtui pääasiassa kotipaikkakuntani nuorten tekemän teatteriesityksen kautta, kuten eilen kerroin. Jotenkin ehkä osittain siitä syystä pystyn näkemään todella elävästi nämä tapahtumat silmieni edessä, toisaalta myös Canthin kirjoittajankyvyt takaavat lukijalle mahdollisuuden nähdä tapahtumat lukiessa, sillä tässä teoksessa hän on hyvin pienilläkin asiolla onnistunut luomaan vahvan ja aistittavan tunnelman, josta välittyy lukijalle niin painostavuus kuin huojennuskin, epätoivo ja rohkeus.

Anna Liisa kertoo samannimisestä talollisen tyttärestä, jonka on määrä mennä vihille nuoren tilallisen, Johanneksen kanssa. Anna Liisalla tuntuu kuitenkin olevan jotakin salattavaa, hän tuntuu alituiseen pelkäävän, että joku riistää häneltä tämän onnen. Soppaa astuu hämmentämään mökinmuori Husso ja hänen poikansa Mikko.

Anna Liisa on tehnyt suuren synnin, jonka avulla sekä Husso että Mikko kiristävät häntä. Tyttö tuntuu olevan epätoivoinen, kauhuissaan. Hän tietää, että Johannes ei häntä enää huoli, jos totuus tulee ilmi. Husson ja Mikon kiristystoimet ovat kuitenkin milteipä turhia, sillä tytöllä on jo tarpeeksi kovat tunnontuskat jo muutenkin ja hän on useita vuosia käynyt sisäistä kamppailua itsensä kanssa. Husso poikineen ei voisi ikinä aavistaakaan, mihin heidän toimensa johtavat.

Anna Liisa on hieno näytelmä heikkoudesta, epätoivosta ja rohkeudesta. Se kuvaa nuoren naisen kiirastulta, kun hän kamppailee itsensä kanssa. Aluksi ehkä on enemmänkin ajatuksena se, että mitä muut sanovat, ulkoinen sovinnaisuus on ensimmäinen asia, jota tulee pohtia. Kuitenkin Anna Liisa oivaltaa, että päästäkseen epätoivosta ja syyllisyydentunnosta eroon hänen täytyy kertoa kaikki ja olla rohkea. Sisäinen rauha ja rehellisyys on sittenkin muiden mielipiteitä arvokkaampi asia. Tämä on siis myös eräänlainen kasvutarina vastuulliseksi ihmiseksi.

Tässä teoksessa on myös feministisiä vivahteita, sillä kuvataanhan tässä tuon ajan naisen aseman vaihtoehdottomuutta ja rajattua elinpiiriä sekä sopivaisuutta. Se kuvaa kuinka naisen asema on miehen asemaa vaikeampi, mies voi lähteä eikä kukaan häntä syytä mistään, mutta naista kohdellaan kuin suurtakin syntistä. Onneksi tästä on päästy paljon eteenpäin ja nykyään naisilla on vaihtoehtoja. Tämän luettuaan pystyy itse kukin varmasti paremmin arvostamaan nyky-yhteiskuntaa.

(arvosanoittamaton)

Vuoksen helmi & Pihkovan kellot

Hirvisaari, Laila: Vuoksen helmi

483 s., Otava 2008

---

Hirvisaari, Laila: Pihkovan kellot

420 s., Otava 2009

Nyt on sitten Laila Hirvisaaren Imatra -sarjan kaksi viimeistä osaa luettu. Hirvisaari päättää sarjansa todella mallikkaasti ja lukijalle jää toiveikas olo: henkilöiden "elämä jatkuu" ja heillä on tulevaisuus.

Vuoksen helmi sijoittuu pääosin Imatralle ja siellä olevan Valtionhotellin miljööseen. Päähenkilö on Julia Morton, jonka avioliitto rakoilee ja elämä kuljettaa häntä kauemmas miehestään. Julia politikoi edelleen ja hän tapaa monia mielenkiintoisia persoonia, jotka opettavat häntä katsomaan asioita eri suunnilta. Eletään sortokauden aikaa ja Venäjä vaikuttaa entistä enemmän suomalaisten elämään.

Pihkovan kellot siirtyy aivan toiseen miljööseen, kuten jo teoksen nimikin kertoo. Päähenkilöksi nousee Julia Mortonin ohelle (ja ohikin) Anna Kristiina Kuzmina, joka lähtee Pihkovan liepeille perustettavaan sotasairaalaan hoitajaksi ja lääkäriksi. Siellä Anna Kristiina näkee ja kokee paljon sellaista, mikä järkyttää ja muuttaa häntä. Samoin on Julian laita. Maailmansota muuttaa kaikkia, jotka sen läheltä kokevat.

Itse hieman mietin Pihkovan kellojen liittymistä sarjaan. Toki henkilöt ovat samoja, mutta kuitenkin kun kyseessä on Imatra -sarja, on hieman erikoista siirtää päätösosa Pihkovaan ja Narvan alueelle. Imatrasta vain puhutaan, mutta tapahtumat eivät sijoitu sinne. Toisaalta Pihkovan kellot on todella erinomainen päätösosa, kuten jo aikaisemmin mainitsin.

Hieman jäin myös kaipaamaan ritikanrantalaisia Imatralta. Vilma Haikala oli Vuoksen helmessä kuitenkin melko olennainen hahmo, mutta nyt hänetkin siirrettiin täysin taka-alalle. Muutenkin olisi ollut kiva lukea myös siitä, mitä Ritikanrantaan ja Tornatorille kuuluu. Toisaalta taas kokonaisuus on toimiva näinkin.

Pakko on sanoa, että Pihkovan kellot on luultavasti koko sarjan paras teos, koska siinä on eniten tunnetta ja toimintaa. Hirvisaari olisi minun nähdäkseni voinut rakentaa aiheesta jopa oman yksittäisen romaanin, jos olisi halunnut.

Vuoksen helmi

♠♠♠½

Pihkovan kellot 

♠♠♠♠½

Kansalliskirja

Hautala, Turkka: Kansalliskirja

112 s., Gummerus 2012

Löysin Turkka Hautalan Kansalliskirjan sattumalta kirjaston uutuushyllystä, ja vaikka olinkin lähtenyt hakemaan jotakin muuta, otin tämänkin mukaani. Lisäksi olen lukenut siitä ihan positiivisia arvioita, joten miksipä ei? No siksi.

Kansalliskirja on ensikosketukseni Hautalan teoksiin, enkä kyllä välttämättä tule kovin vapaaehtoisesti tarttumaan niihin enää. Olen kyllä lukenut muistakin teoksista positiivisia arvioita, mutta jotenkin Kansalliskirjasta jäi sen verran hapan maku suuhun, että enpä tiedä. Odotin Kansalliskirjan pureutuvan hauskan ironisesti suomalaisuuteen, minkä se kyllä tekikin: se ei  kuitenkaan vain kerta kaikkiaan kolahtanut mun huumorintajuuni. Tunnistin siis odottamani piirteet kirjasta, mutta ei se silti iskenyt.

Tarinat ovat pääsääntöisesti kirjoitettu siten, että niistä tajuaa pointin, mutta joitakin lukiessa en löytänyt pääasiaa sieltä millään. En oikeastaan edes jaksanut sen kummemmin pohdiskella tarinoita, jos ne eivät kerrasta auenneet: teos ei laittanut minua pohtimaan ja vaivaamaan mielen pohjia. Hautala kirjoittaa kuitenkin sujuvaa kieltä, mikä nyt on tietysti hyvä.

Oikeastaan pidin teoksessa vain muutamasta tarinasta. "Rannassa miesten kesken" ja molemmat Riipisen listat olivat hyviä, etenkin ensiksi mainitusta pystyin tavoittamaan hyvin tunnetta ja astumaan sisään tilanteeseen. Riipisen listat jopa hieman huvittivat. Suurin ongelmani teosta lukiessa olikin varmasti se, että en pystynyt tavoittamaan tarinoista tunnetta, joten ne jättivät kylmäksi. Lisäksi toisinaan pointin hankala löytäminen esti tarinan tunteen välittymistä.

♠½

Huono karma

Safier, David: Huono karma
suom. Tiina Hakala
279 s., Bazar 2011
alkup. Mieses Karma 2007

Tämä kirja löysi tiensä lukulistalleni lehdessä olleen arvostelun perusteella. Oikeastaan epäilin vähän, että tulenkohan edes jaksamaan lukea kirjaa loppuun; yleensä kun en tämän tyyppisestä kirjallisuudesta kauheasti innostu. Tämä kirja kuitenkin ylitti odotukseni (jotka olivat melko matalalla) täysin.

Huono karma kertoo Kim Langesta, kolmekymppisestä naisesta, jolla on menestyksekäs ura televisiossa, rakastava aviomies ja suloinen tytär. Kim ei kuitenkaan osaa arvostaa perhettään, sillä ura on hänelle kaikki kaikessa. Juuri kun hänelle on myönnetty Saksan tv-alan merkittävin palkinto, hän kuolee yllättäen.

Jäätyään avaruusasemasta pudonneen lavuaarin alle Kim syntyy uudelleen. Ainut vika on vain se, että hän ei ole kerännyt hyvää karmaa edellisessä elämässään ja päätyy nyt muurahaisen ruumiiseen. Siitä alkaa Kimin epätoivoinen halu kerätä hyvää karmaa ja saada olla jälleen tyttärensä lähellä, sillä vasta nyt hän tajuaa mikä elämässä on tärkeintä. Kim tekee taivalta kuolemalla uudelleen ja uudelleen, syntymällä välillä marsuksi, välillä koiraksi.

Teos todella saa nauramaan, sillä teksti on hyvin eläväistä ja siinä on hauskoja sutkautuksia. Tapahtumat ovat kuvailtu lennokkaasti ja niihin on saatu hienosti eloa. En osaa täysin ehkä kuvailla tekstiä, mutta mielestäni se muistuttaa hieman Anna-Leena Härkösen tyyliä. Kiitosta täytyy antaa suomentajallekin, sillä hänen on täytynyt tehdä todella hyvää työtä. En yleensä naura ääneen lukiessani kirjoja, mutta tämä kirja sai minut miltei ulvomaan naurusta. :D

Vaikka teos verhoutuu humoristiseen viittaan, löysin sieltä myös vakavampia teemoja. Ne teemat ovat osittain tuttuja jo Raamatusta: rakasta lähimmäistäsi ja tee toiselle niin kuin tahdot itsellesi tehtävän. Teos kuvaa sitä, että jokainen päivä voi olla viimeinen ja siksi kannattaisi miettiä tekojaan, kerätä sitä "hyvää karmaa" ja laittaa asiat oikeaan tärkeysjärjestykseen. Itse en usko jälleensyntymiseen, mutta olen aina ollut herkkä eläimiin kohdistuvalle epäoikeudenmukaisuudelle, ja tämä teos vielä lisäsi ajatuksia siitä, että eläimilläkin on tunteet.

(: Jos haluatte nauraa, lukekaa tämä teos. :)

♠♠♠♠♠