Ahistunu Pupu 2

Kris Keränen: Ahistunu Pupu 2

63 s., Arktinen banaani 2017

 

Sain pari vuotta sitten Katariinalta joululahjaksi Kris Keräsen sarjakuva-albumin Ahistunu Pupu. Koska lahjaan liittyi tietynlainen inside-ulottuvuus, oli lukukokemus todella riemukas. Useamman kerran tuo albumi palautti mieleeni juttutuokioitamme, joten lahja oli todella hyvin valittu. Nyt päätin lukea Ahistuneen Pupun uusista vaiheita ja tämäkin oli kyllä todella mulle hyvä kirja. Mitä elämän ironiaa ja miten osuvia juttuja muutenkin! 

 

Kirjoitin joulukuussa 2016 näin: "Ahistunu Pupu on nimensä mukaisesti ahdistunut. Pupua ahdistaa vähän kaikki sosiaalisista tilanteista elämän tarkoitukseen tai sen puuttumiseen asti eikä Pupu aina itsekään tiedä mikä oikein ahdistaa. Pupua myös väsyttää ja elämä tarjoilee hänelle usein ivallisinta puoltaan." Sama kuvio jatkuu Pupun elämässä edelleen. Sosiaaliset tilanteet saavat olon epävarmaksi, kaikki ahdistaa ja hävettää. Satunnaiset tarmonpuuskat kilpistyvät pohdintoihin omasta tai vaikka kaiken hyödyttömyydestä. Mistään on vaikea saada otetta, asiat lipsuvat käsistä.

 

Joo, eihän tuo kauhean hauskalta kuulosta. Mutta jokin inside-jutun ulottuvuus tässä on, joka pistää naurattamaan. Elämän ironia muutenkin on huumorin laji, joka uppoaa muhun, ja Ahistunu Pupu on osuu siihen paremmin kuin hyvin. Toisaalta samalla tämä sarjakuva voi myös rentouttaa ja helpottaa itselle nauramista. Noloistakin tilanteista selviää, jos ei hyvin niin sitten huonosti. Tai nolosti, miten vaan.

Valomerkki

Anna-Leena Härkönen: Valomerkki

252 s., Otava 2017

kansi: Kirsti Maula

 

Anita on viisikymppinen kirjailija, joka potee masennusta. Erityisesti masentaa uutta kirjaa aloittaessa, mutta olo ei ole hyvä muutenkaan. Väsyttää, surettaa eikä mikään auta - paitsi ehkä hieman oloa turruttava viinilasillinen tai diapam. Syntymäpäivillään Anita kysyy ystäviltään kuka olisi valmis auttamaan häntä kuolemaan. Kysymys herättää monia tunteita hänen ystävissään, mutta itse Anita tietää ettei enää jaksa muttei silti uskalla lähteä viimeiselle matkalle ilman  läsnäolevaa läheistä.

 

Anna-Leena Härkösen kirjoissa olen aina pitänyt monestakin asiasta, kuten tekstin nasevuudesta, värikkäistä dialogeista ja huumorista, jossa on häivähdys mustuutta ja ironiaa. Valomerkki ei kuitenkaan oikein vienyt minua mennessään, vaikka siinäkin on juuri mainitsemiani asioita. Ehkä se johtuu osittain siitäkin, että omassa elämässäni on meneillään suruaika kissani poismenon vuoksi, ja Valomerkki tuntui sen vuoksi hyvin raskaalta kirjalta. Ei tietenkään ole kirjan syy, että en luin sen ehkä väärällä hetkellä. Härkösen kirjoissa on lähes poikkeuksetta ollut jotain minua puhuttelevaa, vaikka päähenkilö tai päähenkilön elämäntilanne olisi tyystin toisenlainen kuin minun. Tässä kirjassa minun oli hieman vaikea löytää puhuttelevia asioita eikä lukeminen imaissut minua mukaansa tämän teoksen kohdalla.

 

Olen lehdistä lukenut, että tässä kirjassa on peilautuvuutta Härkösen omaan elämään. Härkönen on itsekin kärsinyt masennuksesta, joten hän osaa kuvata masentuneen ihmisen elämää taitavasti - ehkä tässä tapauksessa liiankin taitavasti, sillä tarina oli vähällä uuvuttaa minut. Onneksi tarinassa kukkii myös huumoria, joka välillä hyrähdytti ulos naurahduksen. Härkösen tavassa kirjoittaa on rohkeutta, joka ei kuitenkaan mielestäni yritä shokeerata. Siitä syntyy aitoutta, jolla Härkönen kuvaa aikaamme, jossa niin moni ihminen masentuu. Kanssaihmiset eivät ehkä halua nähdä masennusta, eikä juuri kukaan halua ajatella kuolemaansa toisin kuin Anita.

 

Melko raskaalta tuntuneen teoksen lopussa onneksi välkähtää jonkinlainen valomerkki positiivisessa mielessä. Se antaa toivoa ja liennyttää lukemisen aikana mahdollisesti syntynyttä ahdistusta. Se pelastaa paljon, mutta ei silti tee tästä minun kirjaani. Ymmärrän kuitenkin kirjan ansiot, eikä minua lainkaan kaduta, että luin tämän kirjan.

 

♠♠♠½

Ahistunu pupu - Elämältä piilopaikan sain

Kris Keränen: Ahistunu pupu - Elämältä piilopaikan sain

64 s., Arktinen Banaani 2016

 

Sain kaveriltani joululahjaksi Kris Keräsen sarjakuvateoksen Ahistunu Pupu. En ole vieläkään kehittynyt miksikään sarjakuvien erityisasiantuntijaksi, joten ihan puhtaita jonnamielipiteitä on taas tarjolla. En tiedä olisinko kokenut tämän teoksen hieman eri tavalla, jos olisin vaikkapa lainannut tämän kirjan kirjastosta tai saanut sen lahjaksi joltakulta muulta, sillä tietyllä tapaa monesta tämän strippisarjakuvan jutusta on löydettävissä sellaisia "inside-juttuja" joita vain Katariina ja minä ymmärrämme. En olisi ehkä löytänyt tästä sellaista humoristista puolta, jonka nyt löysin. Lisäksi erittäin monessa kohtaa mieleeni tuli jokin juttutuokio, jonka lukiessani kuulin kaikuna taustalla. Ihan nappiosuma ja ajatuksella valittu lahja siis!

 

Ahistunu Pupu on nimensä mukaisesti ahdistunut. Pupua ahdistaa vähän kaikki sosiaalisista tilanteista elämän tarkoitukseen tai sen puuttumiseen asti eikä Pupu aina itsekään tiedä mikä oikein ahdistaa. Pupua myös väsyttää ja elämä tarjoilee hänelle usein ivallisinta puoltaan: tietokone tilttaa juuri ennen tallentamista ja juhannus on sopiva ajankohta rakentaa lumiukkoa. 

 

Ahistunu Pupu on jo kyllästynyt jatkuvaan ahdistukseensa ja takakannessa kysytäänkin lukijalta onko hän samoilla linjoilla. Siinä luvataan myös, että ahdistusta poteva pupu hoitaa nyt murehtimisen lukijan puolesta samalla kun lukija saa pitää pienen tauon kaikesta. Minä ainakin sain taukoni, sillä vaikken mikään kaikesta ahdistuva stressaaja olekaan, niin aina joskus alkaa jokin asia mietityttää ja pää kaipaa muuta ajattelemista. Ahistunu Pupu on ahdistuneisuudestaan huolimatta mielestäni aika hauska tyyppi ja näistä sarjakuvastripeistä varmaan jokainen löytää jonkin samaistumiskohteen jossain vaiheessa elämäänsä. Minä ainakin löysin monta ja monta kertaa aloin myös nauraa ääneen, sillä tässä oli kyllä mielestäni nasevaa mustaa huumoria vaikka missä määrin. Piirrostyylistä voisin sen verran sanoa, että mielestäni tyyli on selkeä ja vähäeleisen ilmeikäs. Itse pidin Pupun hahmosta myös piirrostyylin puolesta eikä minulla ole siitä mitään sen tarkempaa kommentoitavaa. Kokonaisuutena siis hyvin kiinnostava sarjakuva-albumi!