Paluumatkalla

Aino Huilaja & Jerry Ylkänen: Paluumatkalla

Otavan äänikirja 2023

lukija: Aino Huilaja

Luin pari vuotta sitten keväällä Aino Huilajan ensimmäisen kirjan Pakumatkalla, jossa hän kuvaa pariskunnan ja Arska-koiran vaiheita Euroopassa pakettiautolla matkustaen. Pidin kirjasta, joten myös Paluumatkalla meni lukulistalle. Tässä kirjassa Huilaja kuvaa koti-Suomeen paluun jälkeisiä vaiheita, kun he Jerryn ja Arskan kanssa majoittuvat talven yli erämaakämpälle ja myöhemmin palaavat pakumatkailun pariin.

Siinä missä Pakumatkalla oli mielestäni monellakin tapaa onnistunut teos, jää Paluumatkalla mielestäni hieman hajanaiseksi. Samaa on Huilajan taitava tekstintuotto, arjen tilannekomiikka ja peruspositiivinen vire, mutta jotenkin selainen tietty yhtenäisyys puuttuu. En tiedä teki äänikirjaformaatti osansa, mutta jotenkin minusta tuntui, että tässä ei ollut samanlaista kronologiaa kuin edellisessä ja niinpä aukkoja syntyi. Ne eivät sinällään haittaa mitään juonellisesti, jos tietokirjaksi luokiteltavan teoksen kohdalla voi juonellisuutta hakea, mutta jättivät välillä hieman hölmistyneen olon. En oikein tiennyt missä milloinkin mennään.

Paluumatkalla kyllä kuljettaa kiinnostaviin paikkoihin ja samalla kirjailija tuntuu havaitsevan, miten on itse muuttunut sitten ensimmäisen matkan ja koronapandemian. Varmaan monikin voi tunnistaa itsestään samanlaisia asioita, kuten vaikka suhtautumistyylin muutosta joihinkin arkisiinkin asioihin. Kiva oli myös tämän kirjan myötä havaita, miten maailma lähti totaalisulun jälkeen vähitellen avautumaan ja matkailu elpymään. Monenlaisia kohtaamisia Huilajan Paluumatkallekin mahtuu, kun eri kansallisuudet kohtaavat. Ihan mukava, vaikkei samalla tavalla mukaansatempaava kokemus kuin Pakumatkalla.

Pakumatkalla

Aino Huilaja: Pakumatkalla

191 s., Otava 2021

kansi: Jerry Ylkänen

Mtv:n entisen uutisankkurin Aino Huilajan Pakumatkalla tuntuu olevan tämän kevään varatuimpia kirjoja ainakin meidän kirjastossa. Kirjaa on kehuttu paljon, eikä suotta. Huilajan ja hänen puolisonsa sekä pariskunnan Arska-koiran pakumatkasta halki Euroopan on mukava lukea, sillä Huilajan rehellinen teksti vie mennessään. Arjen oravanpyörästä irrottautuminen vei heidät asumaan pakettiautoon ja matkalle ympäri Eurooppaa, vaikka koronaviruksen leviäminen keväällä 2020 katkaisikin pakettiautoelämän aiottua aikaisemmin. Ehkä kiireistä nykyihmistä kiinnostaa tässä kirjassa sekin, miten joku uskaltaa heittäytyä tavallaan tyhjän päälle ja altistaa itsensä epävarmuudelle.

Kun Aino Huilaja havahtui siihen, että työstä oli alkanut mennä ilo ja innostus, alkoi mielessä elää vähitellen ajatus muutoksesta. Pariskunta osti pakettiauton ja teki siitä itselleen kodin tarkoituksenaan reissata ympäri Eurooppaa ennalta määrittelemättömän ajan ja ilman pitkäaikaissuunnitelmia. Matkan aikana Huilaja alkoi kirjoittaa kirjaansa. Autenttisuuden siitä kyllä erottaakin. Eräänlaisen reissupäiväkirjan ja yleisen elämänpohdinnan sekoitus on onnistunut. Irrottautumisen tarve ja suunnan hakeminen tuntuu todelliselta nykyajan ilmiöltä, vaikka harva varmasti uskaltaa haaveensa  toteuttaa - ei ainakaan yhtä radikaalisti kuin Huilaja.

Pidin valtavasti Huilajan kirjoitustyylistä. Huomaa, että hän on sanankäytön ammattilainen ja tottunut ilmaisemaan itseään myös "paperilla". Haastavissakin hetkissä hän onnistuu löytämään pilkahduksen tilannekomiikkaa tai kauneutta ympäröivistä olosuhteista. Jopa silloin, kun pakumatka muuttuu pakomatkaksi kohti koti-Suomea koronaviruksen sulkiessa valtioiden rajoja, tuntuu Huilaja säilyttävän positiivisen vireen elämässä. Lukisin mielelläni lisääkin hänen tekstiään, jos hän julkaisee lisää kirjoja.

Naisen autoiluopas

Emma Kimiläinen: Naisen autoiluopas

143 s., Auditorium 2015

 

Muovitin töissä kirjoja, kun käsiini osui Emma Kimiläisen kirjoittama teos Naisen autoiluopas. Takakansi luonnehtii teosta sanoin "huumorilla höystetty kirja kaikille naisille autoilun ja auton omistamisen saloista". En kokenut itse mitään erityistä autoiluopasta kaipaavani, olenhan jo reilut viisi vuotta sangen mallikelpoisesti huristellut autolla. Kiinnostuksen herätti tuo maininta auton omistamisesta, sillä vaikka minulla on periaatteessa ollut koko ajan oma auto, ei se ole ollut nimissäni. Tammikuussa kävin ostamassa ihan ikioman auton, joten aihe tuntui itselleni läheiseltä.

 

Täytyy sanoa, että tämä kirja on kyllä todellinen perehdytyspaketti autoilun keltanokille, sillä tässä kerrotaan kaikki peilien säätämisestä oikeaoppiseen ajoasentoon saakka. Välillä melkein turhautti, kun Kimiläinen lähes ratakiskosta väänsi miten jokin asia tehdään tai se pitäisi tehdä. Kimiläinen kyllä viittaa moneen kertaan Suomen surkein kuski -sarjan osallistujien töppäilyihin, mutta jotenkin haluaisin uskoa, että valtaosa kyllä kuitenkin tietää perusteet autolla ajoon, vaikka käytäntö ei kovin hyvin sujuisikaan. Välillä tuntui myös siltä, että naisesta tehtiin tässä joku täysääliö, joka ei tajua autoista mitään. Kimiläinen toki kertoo teoksen olevan siltä osin humoristinen, mutta itseäni ei vain jaksanut huvittaa edes joka toinen kerta. En väitä olevani itse autoekspertti enkä todellakaan väitä olleeni alusta lähtien maan mainioin kuski (terveisin nimim. inssi läpi tokalla yrittämällä) enkä ole sitä vieläkään, mutta ei minua ainakaan mikään peilien säädön opastus yhtään paremmaksi tai varmemmaksi autoilijaksi olisi opettanut.

 

Osio, jossa Kimiläinen kuvaa auton omistamista, on sen sijaan kiinnostavampi ja asiallisempi. Siinä on hyviä käytännön neuvoja ja oppeja siitä, miten esimerkiksi auton rekisteröinti hoidetaan. Vaikka pakko kyllä huomauttaa, että autoa ei tarvitse vakuuttaa ennen sitä, vaan vakuutuksen voi hankkia myös rekisteröinnin yhteydessä, kuten itse tein. Jotkut opit auton huollosta olivat ihan tuttua kauraa, mutta täytyy myöntää, että en tiennyt mistä saan nopsasti selville minkäsorttiset rengaspaineet olisivat sopivat. En vain ikinä muista sitä! Noh, vastaus löytyy kuulemma bensatankin luukun takaa. Viimeksi marssin huoltsikalle ja pyysin apua paineiden tarkistukseen, ja taidan tiedosta huolimatta tehdä niin jatkossakin: helppoa ja vaivatonta, eiks je? Tässä omistus-osiossa häiritsi oikeastaan vain se, minkä arvoisia autoja Kimiläinen kuvittelee ihmisillä olevan varaa ostaa ihan noin vain - teos on selkeästi suunnattu juuri kortin saaneille ja suuri osa saa kortin 18-vuotiaana, mutta silti auton oletetaan olevan huippuhyvä viime vuosien malli heti kerrasta. Kellä 18-vuotiaalla on siihen varaa? Ensimmäinen autoni on vuosimallia 1995 Bemari ja hyvin sillä ajelin liki viisi vuotta ilman suurempaa ongelmaa. Itse olen sitä mieltä, että vanha auto opettaa tai oikeastaan pakottaa oppimaan.

 

Kuten huomaatte, aihe herättää minussa suuria ajatusvirtoja, ja voisin kirjoittaa tästä aiheesta enemmänkin. Jotenkin vain ärsyttää se, miten naiset yleistetään autotunareiksi ja vieläpä naisen toimesta! :D Ja välillä mielestäni hieman turhaa hurskastellaan siitä, miten jokin asia pitäisi tehdä ja miten Kimiläinen itse aina noudattaa jotakin tapaa. Mutta joo, ehkä kaikki ei todella tiedä, että öljyä pitää lisätä. Tai että renkaissa pitää olla ilmaa...

 

Kaiken kaikkiaan kaikista protestilausumistani huolimatta voisin sanoa, että tämä voisi olla ihan hauska lahjaidea jollekin juuri kortin saaneelle nuorelle naiselle, joka ei vielä osaa ottaa aihetta näin henkilökohtaisesti kuin minä. :-D Ja miksei tuo auton omistamisen osio voisi olla hyödyllinen kenelle tahansa auton ostoa harkitsevalle naiselle, sillä usein siihen liittyvät asiat ovat lähes hiljaista tietoa. Itselläni on muuten kaksi taktiikkaa autoihin liittyvissä asioissa: A) joko heittäydyn fiksummaksi kuin olenkaan eli annan kuvan, että minua ei kannata yrittää viilata linssiin, tai B) heittäydyn tyhmemmäksi kuin olenkaan eli pääsen tietyiltä osin näkemään yritetäänkö minua huijata! ;)