Näytetään tekstit, joissa on tunniste naiseus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste naiseus. Näytä kaikki tekstit

maanantai 4. tammikuuta 2021

Kuinka olla kuuluisa

 Caitlin Moran: Kuinka olla kuuluisa
10 h 34 min., Kustantamo S&S 2019
alkup. How to Be Famous, 2018
suom. Heli Naski
lukija: Maija Lang

On vuosi 1995 ja Johanna Morrigan on juuri muuttanut Lontooseen. Ura uskottavana musiikkitoimittajana on aluillaan ja Johanna luovii popkulttuurin ja kuuluisuuksien virrassa täydellä nuoruuden innolla. Hän kokee todella elävänsä, hän kokee tulleensa joksikin. Unelmat ovat toteutumassa. Tällainen elämä tuo tullessaan kuitenkin myös kuuluisuuden varjopuolia, joiden takia voi joko piiloutua ainiaaksi tai kohdata ne ja voittaa nöyryyttäjänsä.

Luin muutamia vuosia sitten Caitlin Moranin teoksen Näin minusta tuli tyttö, joka kertoo Johanna Morriganin varhaisemmista vuosista. Luin juuri postaukseni kyseisestä kirjasta ja hämmästyin, että olin pitänyt siitä niinkin paljon. Näin vuosia myöhemmin minulle on nimittäin kehkeytynyt lukukokemuksestani jotenkin erilainen, ehkä tylsempi, mielikuva, minkä vuoksi hieman epäröin ottaa tätä kirjaa kuunteltuun. Onneksi en antanut ennakkoluulojeni voittaa, sillä Kuinka olla kuuluisa on mielestäni hyvä kirja.
 
Tässä teoksessa on onnistuneesti yhdistetty viihde ja vakavammat teemat, kuten hyväksikäyttö. Feminismi näkyy teoksessa oikeastaan koko ajan, vaikka ei välttämättä esiin nostettavana erillisenä teemanaan vaan pikemminkin hahmojen toiminnassa. Päähenkilö Johanna on kiinnostava tyyppi, samaan aikaan vielä itseään etsivä ja epävarma, mutta julkisuusminänsä Dolly Wilden muodossa varma, vahva ja rohkea. Kun nuo kaksi minää alkavat todella täydentää toisiaan, syntyy aika timanttinen tyyppi, joka on samaan aikaan sekä herkkä että vahva, pelon hetkilläkin rohkea.

tiistai 29. joulukuuta 2020

Viipurin valtiatar

 
Kristiina Vuori:  Viipurin valtiatar
e-äänikirja 10 h 43 min., Tammi 2019
lukija: Krista Putkonen-Örn
kansi: Mika Kettunen

Nyt kun bloggausinto on taas päällä, kirjoitan jo aiemmin syksyllä kuuntelemastani äänikirjasta Viipurin valtiatar. Olen pitänyt Kristiina Vuoren kirjoista eikä tämäkään ollut pettymys. On jotenkin mukava huomata, että vaikka kirjan kuuntelusta on jo pidempi aika, juoni ja kirjan herättämät ajatukset ovat jääneet hyvin mieleeni eikä kirjoittaminen tunnu hankalalta. On epäilemättä hyvän tarinan merkki, kun se jää niin hyvin mieleen.

Gunilla Bese on Viipurin linnanpäällikön puoliso, joka nousee itse väliaikaisen linnanpäällikön asemaan jäätyään leskeksi. Sisukas Gunilla hallinnoi Viipurin linnaa lopulta kaksi vuotta eikä epäröi puolustaa omaansa. Kahdeksan lapsen äiti osoittaa, että hän on todella yhtä lujaa jollei lujempaakin tekoa kuin moni mies. Hän näyttää epäilijöille, että hänestä on tehtäväänsä.

Kristiina Vuori on valinnut romaaninsa päähenkilöksi todella mielenkiintoisen persoonan. Hahmon taustalla on todellisuudessakin elänyt Gunilla Bese, joka hallitsi Viipurin ja Savonlinnan läänityksiä miehensä jälkeen, mutta luopui niistä lopulta vävynsä hyväksi ja sai tilalle toisia läänityksiä Ruotsista. Emme voi tietää todellisen Gunillan ajatuksia, mutta Vuorella on todellakin kyky puhaltaa hahmonsa eloon ja luoda heille tarina. Gunillallakin on kaksi salaisuutta, toinen romanttinen, toinen on se, että hän on erilainen kuin muut. Hänen miehensä ymmärsi häntä, oli hänen kilpensä ja suojamuurinsa maailmaa vastaan kaikkein pimeimpinä hetkinä. Miehen kuoleman jälkeen Gunilla joutuu astumaan uuteen rooliin ja rakentamaan suojansa uudelleen.

Olen pitänyt Vuoren teoksista aikalailla yhtä paljon kaikista, vaikka juonellisesti Neidonpaula on ollut mukaansatempaavin. Tämä Viipurin valtiatar tuntuu kuitenkin ehkä kaikkein vahvimmalta henkilö- ja historiankuvaukselta. Gunilla Besen hahmo on hyvin monisyinen, esimerkiksi hänen äidinroolissaan on erilaisia vivahteita samoin kuin persoonassaan muutenkin. Hyvä esimerkki siitä, että historia ei ole vain miesten.

torstai 28. marraskuuta 2019

Munametsä

Olga Kokko: Munametsä
365 s., S&S 2019
kansi: Emmi Kyytsönen
 
Olga Kokon esikoisteos Munametsä on pitkin syksyä näkynyt usein Instagramin kuvavirrassa. Kirja kiinnittää huomion, sillä siinä on todella onnistunut kansi! Teosta on kehuttu mm. sen huumorista ja aihekin vaikutti kiinnostavalta, joten kirja päätyi lainakirjojen hyllyyni odottelemaan vuoroaan. Näin marraskuun pimeillä ja sateisilla keleillä Munametsä oli kyllä todella piristävä lukukokemus!
 
Linnea on kolmikymppinen sinkku, jonka tärkein harrastus on seksi. Hän ei surkuttele sinkkuuttaan, sillä hän ei kaipaa elämäänsä parisuhdetta, vaan hän nauttii munametsän antimista täysin siemauksin. Hän työskentelee mainostoimistossa ja vaikka hänelle sattuu ja tapahtuu, hän ei ole mikään onneton tunari, vaan lopulta kuitenkin rautainen ammattilainen. Linnea on räiskyvä ja vahva eikä hän häpeile olla Nainen isolla ännällä.
 
Munametsää voisi nimen ja takakansitekstin perusteella kuvitella hyvinkin eroottiseksi romaaniksi, mutta sitä se ei ole. Siinä esimerkiksi ei ole varsinaisia seksikohtauksia, vaikka monenlaisista munista puhutaankin. Seksuaalisuuden puolestapuhumista ja ilotulitusta tämä kuitenkin mielestäni ennen kaikkea on. Kirjassa on myös oma feministinen twistinsä, sillä ruodinnan kohteeksi päätyvät mm. ei-toivotut munankuvat ja eriarvoisuus. Terävien sivallusten lomassa on myös huumoria, joka osui minuun.
 
Pidin siitä, että Linnea on läpi koko kirjan aidosti oma itsensä. Hän on suora mutta ei liian räävitön. Erityisesti juonenkuljetuksessa arvostan sitä, että lopussa ei tullut sellaista lässähtävää käännettä, jossa parisuhde pelastaa Linnean munametsän syövereistä - etenkään kun Linnea ei selvästikään halua tulla pelastetuksi mistään. Nasevaa, kantaaottavaa ja hauskaa. Suosittelen!
 
♠♠♠♠

maanantai 30. lokakuuta 2017

Valtavan ihana

Hanna Kinnunen & Aino-Kuutamo Uusitorppa: Valtavan ihana - Havaintoja naisen kehosta ja kiloista
190 s., Otava 2017
kansi: Sofia Pusa
 
Kehopositiivisuus on sana, joka tuntuu nousevan nykyään yhtä tiheämmällä tahdilla esiin. Mielestäni se sana kuvaa hyvin myös tätä Hanna Kinnusen ja Aino-Kuutamo Uusitorpan vastikään ilmestynyttä teosta Valtavan ihana. Teoksessa Kinnunen ja Uusitorppa kertovat omista kokemuksistaan ja nostavat esiin myös ystäviensä kokemuksia koskien kiloja (olipa niitä sitten paljon tai vähän), omaa kehoa ja omaa sekä muiden suhtautumista siihen. Sanomana on vahvasti kehotus rakastaa itseään ja olla itselleen armollinen olipa keho sitten millainen tahansa.
 
Tämä teos jakaantuu aihealueisiin, jotka ovat kauneusihanteet, lapsuus ja vanhemmuus, ruoka, terveys ja arki, naisen kehon keskipisteet, rakkaus ja tunteet. Itsestään välittämistä ja itsensä ymmärtämistä käsitellään siis monesta eri näkökulmasta ja varmaan jokainen joskus kehonsa kanssa kamppaillut pystyy löytämään kirjasta jonkin samaistuttavan kohdan. Takakannessa todetaan nyt olevan aika "uudistaa pinttyneitä käsityksiä siitä, millainen keho on sopiva ja millaisena nainen riittää". Kunnianhimoista!
 
Vaikka tämän teoksen perusajatus rohkaista kaikenlaisia ja etenkin kilojensa kanssa kamppailleita naisia rakastamaan itsestään ja olemaan itselleen armollisia on erittäin hyvä, ei se mielestäni toimi kovin hyvin. Itse koin kehopositiivisuuden välittämisen välillä jopa "lässyttämisenä", vaikka en osaakaan perustella tuntemustani tarkemmin. Ehkä kyse on siitä hieman opettavaisesta otteesta, joka tuntuu välillä nousevan esiin. Lisäksi pyrkimys ravistella kauneusihanteita ei mielestäni oikein täyty.
 
Valtavan ihana on sujuvalukuinen kirja, mutta ei mitenkään ihmeellinen. Nyt pari päivää lukemisen jälkeen minun on jopa hieman vaikea palautella mieleen mitä juuri luinkaan. Vaikka perusajatus onkin jäänyt mieleen, ei tämä kirja jättänyt suurempaa muistijälkeä. Ehkä tämä kirja voisi puhutella enemmän jotakuta sellaista, jolla on lukuhetkellä meneillään "kehokriisi". Itse en ole aina ollut tyytyväinen kehooni enkä ole sitä täysin vieläkään, mutta olen jo sinut itseni kanssa, joten tämä teos ei voi toimia minulle tsemppikirjana samalla tavalla kuin ehkä jollekulle muulle.
 
♠♠♠

torstai 29. lokakuuta 2015

Piikojen valtakunta

Tiina Miettinen: Piikojen valtakunta - Nainen, työ ja perhe 1600-1700 -luvuilla
184 s., Atena 2015
kannen maalaus: Albert Edelfelt - Haravatyttö
 
Tiina Miettisen tietokirja Piikojen valtakunta - Nainen, työ ja perhe 1600-1700 -luvuilla kuvaa nimensä mukaisesti naisten elämää muutama sata vuotta sitten. Teos käsittelee aiheita, jotka ovat ajankohtaisia myös nykypäivänä, kuten miten yhdistää työ ja perhe. Paljon löytyy myös yhtäläisyyksiä nykypäivään, sillä muutama sata vuotta sitten moni nainen sai ensimmäisen lapsensa vasta kolmikymppisenä ja keskittyi sitä ennen työntekoon.
 
Minua kiinnostaa paljon tämän teoksen aihe, sillä naisillehan (ja kyllä varmasti myös miehille) tulee koko ajan painetta eri suunnista, kun pitäisi tehdä töitä ja osata yhtä ja toista, niin ja perhekin pitäisi perustaa. Yhtään helpompaa ei ollut esiäideillämmekään 1600-1700 -lukujen Suomessa, sillä yhtälailla heihin kohdistui odotuksia. Siihen miten heidän elämänsä odotettiin etenevän vaikutti paljon sääty, johon itse kukakin sattui kuulumaan. Kuten Tiina Miettinen toteaa, on usealla yksipuolinen mielikuva siitä, miten naiset naitettiin nuorina ja siinä se elämä sitten oli, synnytys toisensa jälkeen ja sitä rataa. Tämä teos oli minulle hyvin silmiä avaava lukukokemus, sillä sain tästä paljon uutta tietoa.
 
Minun tekisi kauheasti mieli referoida tähän kaikki ne asiat, jotka tästä teoksesta opin. Olen jo monta kertaa kirjoittanut innoissani muutaman rivin oppimistani uusista asioista, mutta kun kyseessä ei ole referaatti vaan mutuhuttuarvioni, olen pyyhkinyt kaikki nuo rivit pois. Voin kuitenkin todeta, että harvoin olen tietokirjan luettuani näin innoissani oppimistani uusista asioista. Erityisen kiinnostavaa mielestäni on se miten paljon yhtäläisyyksiä naisten elämistä löytyy, vaikka välissä olisi vuosisatoja. Toki moni asia on muuttunut, lait ovat erilaiset ja naisten ja miesten välillä vallitsee tasa-arvo, mutta jotkin asiat vain pysyvät samoina.
 
Mielestäni Piikojen valtakunta on selkeä kokonaisuus, jota maustaa tietoruudut ja tositarinat 1600-1700 -lukujen naisten elämän käännekohdista. Toisinaan minua häiritsi teoksessa toisto, sillä joitakin asioita selitettiin useaan otteeseen, mutta muuten mielestäni tämä oli sujuvalukuinen teos. Mielestäni tämä on kyllä tutustumisen arvoinen teos, suosittelen!

maanantai 14. syyskuuta 2015

Meikkipussin pohjalta

Kaisa Haatanen: Meikkipussin pohjalta
170 s., Johnny Kniga 2015
kansi: Maria Mitrunen
 
En oikeastaan aikonut lukea Kaisa Haatasen esikoisteosta Meikkipussin pohjalta, sillä kuulin sitä markkinoitavan lähinnä keski-ikäisille naisille. Onneksi kuitenkin päätin kokeilla miten minä tämän kirjan kokisin, sillä mielestäni tämä kyllä toimii ihan 23-vuotiaallekin mukavana viihteenä.
 
Meikkipussin pohjalta kertoo kustannustoimittajana työskentelevästä lähes 50-vuotiaasta Tytti Karakoskesta, joka yhtäkkiä havahtuu menettäneensä mielenkiinnon työhönsä tai asioihin yleensä. Tytti päättää pitää vihdoin vuorotteluvapaata ja heti kerralla kokonaisen vuoden. Tuon vuoden aikana hän alkaa kirjoittaa ajatuksiaan ylös eri asioista, ja lopuksi hän järjestää ne aiheenmukaiseen aakkosjärjestykseen. Tytti tarttuu niin kepeisiin kuin vähän ikävämpiinkin asioihin: kulttuuri, haaveet, meikkipussi, eroaminen, kohdunpoisto ja niin edelleen.
 
Mielestäni tämä teos oli oikein oivallinen välipalakirja, jota lukiessa toisaalta mieli lepäsi, mutta toisaalta taas välillä piti nyökytellä ymmärtäväisesti ("minä tiedän mitä tarkoitat!") ja heiman ajatella asioita. Se miten teos rakentuu aakkosjärjestykseen laitetuista tarinoista, on toimiva ratkaisu. Nuo tarinat luovat kokonaiskuvan Tytti Karakosken elämästä ja uskoakseni samalla yksittäinen tarina voi kuvata hyvinkin osuvasti naisen elämää yleensä. Lisäksi tarinoiden aakkosjärjestys herätteli ainakin minut pohtimaan, että mitkä ovat minun elämäni aakkoset: minkä aiheen valitsisin a-, m- tai u-kirjaimelle. Joskus lienee ihan hyvä pohtia, mitkä palikat oikeastaan muodostavat oman elämän sisällön.
 
Tekstin tyyli on hyvin nasevaa ja mustan huumorin värittämää, ja sitä on ilo lukea. Vaikka kaikki aihepiirit eivät tuntuneetkaan itselle läheisiltä, oli lukeminen siitä huolimatta miellyttävää, sillä tekstin tyyli piti hyvin otteessaan. Toivottavasti Kaisa Haatanen jatkaa kirjailijanuraansa, sillä hänellä on kyllä sana hallussa.
 
♠♠♠♠