The Other Bennet Sister

Janice Hadlow: The Other Bennet Sister

Mantle, 2020

äänikirja

lukijana Kristin Atherton

Löysin joulukuussa sattumalta äänikirjapalvelusta Janice Hadlowin historiallisen romaanin The Other Bennet Sister, joka sijoittuu Jane Austenin Ylpeyden ja ennakkoluulon maailmaan. Hadlow nostaa keskiöön Bennetin sisaruksista keskimmäisen, aina mitättömimpänä pidetyn Maryn. Aina nämä tuttuun tarinaan pohjaavat itsenäiset jatkot eivät ole kovinkaan onnistuneita, mutta tämä kyllä toimi. Mielestäni tämä tekee paitsi tarinaltaan myös tunnelmaltaan hienosti kunniaa Austenin alkuperäiselle tarinalle.

Millainen on arkipäiväisenä ja sisarussarjastaan vähiten viehättävänä pidetty Mary Bennet? Austen antaa hänestä omanlaisensa kuvan, mutta Hadlow menee pintaa syvemmälle. Hänen Mary Bennettinsä on järkevä ja miellyttävä nuori nainen, joka jää vilkkaiden ja seurallisten pikkusiskojensa sekä kauniiden ja viehättävien isosiskojensa varjoon. Täytyy sanoa, että minäkin olen pitänyt Marya heistä tylsimpänä, mutta nyt näen hänetkin eri tavalla.

The Other Bennet Sister mukailee aluksi hyvinkin uskollisesti Ylpeyden ja ennakkoluulon tarinaa. Pemberleyn tanssiaiset, mr. Collinsin saapuminen ja muut merkittävimmät tapahtumat kuvataan aivan kuten Austenkin niistä kertoi, mutta tällä kertaa keskeisenä kokijana on Mary. Tapahtumat saavat kokonaan uudenlaisen sävyn ja kokonaiskuva monipuolistuu. Tietysti myös hahmot näyttäytyvät uudessa valossa, ja erityisesti ihannoitu Elizabeth tuntuu minusta tämän jälkeen aivan erilaiselta.

Jos pidät Ylpeydestä ja ennakkoluulosta, suosittelen tutustumaan myös tähän kirjaan. On virkistävää palata tuttuun tarinaan, joka kuitenkin kehittyy omaan suuntaansa ja antaa omat vastauksensa sisaruksien myöhemmistä vaiheista. Äänikirjana tämä toimii mainiosti, mutta katsoin, että tätä on jonkin verran saatavilla myös kirjastoista paperikirjana.

Marian kirja

Laura Lähteenmäki: Marian kirja

WSOY 2025

Laura Lähteenmäen uusin romaani Marian kirja nostaa valokeilaan Elias Lönnrotin voimakastahtoisen puolison, Marian. Elias tunnetaan kansalliseepoksemme kokoojana, lääkärinä ja kaikin puolin merkittävänä miehenä. Osaava, aikaansaava ja määrätietoinen on Mariakin.

Puolisoaan parikymmentä vuotta nuorempi Maria ei ehkä ole saanut kouluttautua, mutta maailmaa hänkin on ehtinyt näkemään. Kaksi itsenäistä ihmistä kohtaa ja rakastuu, menee naimisiin ja saa viisi lasta. Työteliään puolisonsa rinnalla Maria joutuu pohtimaan omaa paikkaansa, osaamistaan ja kykyjään, mitä juuri hän voi lapsilleen opettaa ja heille elämästä kertoa.

Tykkäsin tosi paljon tästä kirjasta. Jollain tasolla historiasta minulle oli Lönnrotin perhe ja erityisesti lasten kuolemat jääneet mieleen, mutta Mariasta en olisi osannut sanoa juuri mitään. Tämä ei kuitenkaan ole vain historiallinen romaani, vaan mielestäni myös ja ennen muuta avioliittoromaani. Pitkä parisuhde muuttaa rakkautta ja vuodet tuovat sekä suhteeseen että sen osapuoliin uusia sävyjä. Kaikki koettu muovaa heitä, ja niin tässä Lähteenmäen romaanissa käy myös Marialle ja Eliakselle.

Pidin erityisesti Lähteenmäen henkilöhahmoista, joilla on tietysti todellisuuspohja, mutta jotka hän onnistuneesti tekee eläviksi ihmisiksi tunteineen ja toiveineen. Maria ja Elias kohtaavat suuria suruja, jotka ovat yhteisiä mutta silti molemmille omia. Arkinen elämänmeno, ylemmän keskiluokan elämäntyyli ja yleinen ajankuva ovat niin ikään onnistuneesti kuvattuja.

Mainion arvion tästä kirjasta on kirjoittanut Kirjasähkökäyrän Mai.

Taipumattomat

Emilia Hart: Taipumattomat

WSOY 2024

alkup. Weyward

suom. Viia Viitanen

Maagista realismia minulle, kiitos! Ja sitähän Taipumattomat tarjoili. Mukaansatempaava tarina kertoo Weywardin suvun naisista, joista jokaisella on poikkeuksellisen voimakas luontoyhteys. Parantajan taidot ovat siirtyneet oppina äidiltä tyttärelle vuosisatojen ajan, vaikka noituussyytökset ovat pakottaneet Weywardit pitämään matalaa profiilia.

Tarina alkaa 1600-luvulta ja ulottuu aina meidän aikaamme asti, tosin harpaten pari vuosisataa kokonaan välistä. Kertomuksen aloittaa nuori Altha, joka on jäänyt yksin äitinsä kuoltua. Ainoa ystävä on hylännyt Althan eikä kukaan muukaan tunnu haluavan hänen seuraansa, sillä yleinen mielipide parantajantaitoisista naisista on alkanut kääntyä taikauskon ja noituussyytöksien puolelle. Hänen jälkeensä Weywardien suvusta ei löydy merkintöjä julkisista asiakirjoista ennen 1900-luvun alkua.

1900-luvun alussa kartanonherran nuori tytär Violet aistii luonnon äänet ja tuoksut poikkeuksellisen vahvasti. Hän on kiinnostunut hyönteisistä ja haluaisi biologiksi, mutta sellainen ei sovi hänen asemassaan olevalle neidolle. Äidin ikävä kaihertaa kipeästi eikä isä suostu kertomaan äidistä mitään. Tragedian jälkeen Violet päätyy äidinpuoleisille juurilleen ja hänen kykynsä vahvistuvat. Viimeisimpänä Weywardina tapaamme Katen, joka on joutunut väkivaltaisen miehensä alistamaksi ja yrittää epätoivoisesti saada vapautensa takaisin.

Taipumattomat on moniääninen romaani, jossa kertojat vuorottelevat lähes koko romaanin ajan samalla syklillä. Minulle käy tämäntyyppisissä romaaneissa helposti niin, että pidän joistakin kertojista enemmän kuin toisista, mutta tässä teoksessa pidin kyllä ihan jokaisesta yhtä paljon. Odotin koko ajan mielenkiinnolla mitä kunkin elämässä tapahtuu. Loppupuolella suvun tarina alkaa valjeta ensin Violetille ja sitten Katelle, jolloin juonisäikeet viimeistään yhdistyvät.

Pidin kirjan miljööstä, johon liittyy keskeisesti niin Althan, Violetin kuin Katenkin kohdalla sama maaseutukylä ja matalakattoinen pieni mökki, maa josta Weywardin naiset ovat saaneet voimansa jo vuosisatojen ajan. Kaikin puolin todella hyvä lukukokemus, jossa kantavana teemana on naisen asema eri aikoina.

Tyttö maissipellossa: Anna Jokisen mysteerikuolema

Jenni Stammeier: Tyttö maissipellossa - Anna Jokisen mysteerikuolema

6h 45min., Docendo 2022

lukija: Laura Hänninen

Tyttö maissipellossa on paitsi tositarina Anna Jokisen katoamisesta ja kuolemasta Torontossa 1910-luvun alkupuolella myös laajemmin kuva siirtolaisnaisten asemasta uudessa maassa, jonne lähdettiin niin suurin toivein. Unelmien maa ei tarjonnut kaikille sitä vaurautta ja hyvinvointia, jota niin moni lähti tavoittelemaan. Vastassa oli erilainen yhteiskunta, kielimuuri ja ankaraa työntekoa, kaikki asioita, joita siirtolaisväestön yhteisöllisyys ei aina pystynyt lievittämään.

Keuruulaissyntyinen reilu parikymppinen Anna Jokinen katosi Torontossa joulukuussa 1913 tanssi-illan jälkeen ja hänet löydettiin kolme viikkoa myöhemmin kuoleman kielissä maissipellosta. Hän menehtyi ennen kuin ehti kertoa, mitä hänelle oikein tapahtui. Kirjassaan Jenni Stammeier avaa mahdollisia vaihtoehtoja tapahtumaan liittyvien faktojen ja tuon ajan ilmiöiden ja olemuksen kautta. Selvää on, että Annan tapaukseen ei koskaan saada aukotonta vastausta, mutta vaihtoehtoisia selityksiä kyllä löytyy varsin hyviäkin.

Vaikka teos nimensä mukaisesti kertoo Anna Jokisen tapauksesta, on se ihan ihan yhtä lailla tai jopa enemmänkin tarkka kuvaus siirtolaisnaisten asemasta 1900-luvun alun Kanadassa. Yhteiskunnallinen kuvaus luo vankan viitekehyksen Annan tapaukselle niin, että tämä kirja ei missään tapauksessa oli true crime -jännitystarina vaan pikemminkin naisen asemaa ja tuon ajan maailmanmenoa kuvaava tietoteos. Pidin tätä hyvin mielenkiintoisena. Teos oli selkeä ja äänikirjanakin helposti seurattava. Minulla sattui olemaan samaan aikaan lainassa tämä teos ihan kirjana, joten pystyin tarkistamaan karttakuvia, mutta Annan jäljillä pysyi kyllä hyvin myös ilman sitä mahdollisuutta.

Suosittelen tätä kirjaa erityisesti niille, joita kiinnostaa historia, naisen asema ja sen kehitys yhteiskunnassa, siirtolaisuus tai rikostarinat.

Ei kertonut katuvansa

Tommi Kinnunen: Ei kertonut katuvansa

351 s., WSOY 2020

kansi: Martti Ruokonen

 

Tommi Kinnunen on yksi suosikkikirjailijoistani, vaikka jostain syystä unohdan usein mainita hänet ja latelen sen sijaan liudan klassikkokirjailijoita. Sellainen Kinnunenkin kyllä alkaa olla, sillä hän on kerännyt teoksillaan erinäisiä ehdokkuuksia ja tarjonnut todella hienoja lukukokemuksia. Oma suosikkini hänen tuotannostaan on ehkä Pintti, mutta jokaisessa niistä on vahvuutensa.

 

Ei kertonut katuvansa kertoo naisista, jotka jatkosodan aikaan lähtivät saksalaissotilaiden matkaan aina Norjaan saakka. Osa heistä lähti töihin, osa rakkauden perässä ja jotkut vain hakivat elämäänsä jännitystä, tunnetta, että on elossa. Kun sota päättyi, saksalaiset lähtivät, suomalaisnaisista tuli Norjassa toisen luokan kansalaisia ja jos pääsi palaamaan Suomeen, ei vastassa ollut yhtään sen parempi vastaanotto. Ei kukaan kysynyt, miksi naiset lähtivät, eikä kukaan halunnut muistaa, että aseveljien matkassa he olivat.

 

Teoksen keskushahmo on mielestäni Irene, joka neljän muun naisen kanssa lähtee pitkälle paluumatkalle Norjasta Suomeen. Naiset kävelevät halki poltetun Lapin, yrittävät suunnistaa kotia kohti vailla tienviittoja, huonoissa varusteissa vailla kunnollista ruokaa ja yösijaa. He eivät juuri valintojensa syistä puhu, mutta yhteinen taival yhdistää. Irenestä paljastuu lukijalle eniten, kun hän kertaa ajatuksissaan muistojaan. Kovin selvää kuvaa hänestäkään ei aina saa, sillä teos jättää mielestäni aika paljon aukkoja lukijan täydennettäväksi. Se ei kuitenkaan minua lukijana haitannut, sillä pysyin naisten raskaassa matkassa mukana hyvin.

 

Kun sain luettua teoksen loppuun, jäin pohtimaan erityisesti sen nimeä. Ei kertonut katuvansa. Sitä ilmausta teoksen loppupuolella käytettiin kuvaamaan Irenen suhtautumista valintoihinsa. Itselleni heräsi tuosta ilmauksesta sellainen ajatus, että onnellisin lienee se, joka ei koe katuvansa mitään, vaan pystyy olemaan sinut tekemiensä valintojen kanssa, myös niiden valintojen, jotka myöhemmin osoittautuivat huonoiksi. Jokainen toimii aina kulloisenkin tiedon valossa, joten on kuluttavaa jälkiviisaana katua ja ajatella, että olisi pitänyt tehdä toisin. Irene löysi itselleen rauhan, vaikka sodan jälkeisissä olosuhteissa se ei muun yhteiskunnan suhtautumisen alla varmasti ollut helppoa.

Viipurin valtiatar

 

Kristiina Vuori:  Viipurin valtiatar

e-äänikirja 10 h 43 min., Tammi 2019

lukija: Krista Putkonen-Örn

kansi: Mika Kettunen

Nyt kun bloggausinto on taas päällä, kirjoitan jo aiemmin syksyllä kuuntelemastani äänikirjasta Viipurin valtiatar. Olen pitänyt Kristiina Vuoren kirjoista eikä tämäkään ollut pettymys. On jotenkin mukava huomata, että vaikka kirjan kuuntelusta on jo pidempi aika, juoni ja kirjan herättämät ajatukset ovat jääneet hyvin mieleeni eikä kirjoittaminen tunnu hankalalta. On epäilemättä hyvän tarinan merkki, kun se jää niin hyvin mieleen.

Gunilla Bese on Viipurin linnanpäällikön puoliso, joka nousee itse väliaikaisen linnanpäällikön asemaan jäätyään leskeksi. Sisukas Gunilla hallinnoi Viipurin linnaa lopulta kaksi vuotta eikä epäröi puolustaa omaansa. Kahdeksan lapsen äiti osoittaa, että hän on todella yhtä lujaa jollei lujempaakin tekoa kuin moni mies. Hän näyttää epäilijöille, että hänestä on tehtäväänsä.

Kristiina Vuori on valinnut romaaninsa päähenkilöksi todella mielenkiintoisen persoonan. Hahmon taustalla on todellisuudessakin elänyt Gunilla Bese, joka hallitsi Viipurin ja Savonlinnan läänityksiä miehensä jälkeen, mutta luopui niistä lopulta vävynsä hyväksi ja sai tilalle toisia läänityksiä Ruotsista. Emme voi tietää todellisen Gunillan ajatuksia, mutta Vuorella on todellakin kyky puhaltaa hahmonsa eloon ja luoda heille tarina. Gunillallakin on kaksi salaisuutta, toinen romanttinen, toinen on se, että hän on erilainen kuin muut. Hänen miehensä ymmärsi häntä, oli hänen kilpensä ja suojamuurinsa maailmaa vastaan kaikkein pimeimpinä hetkinä. Miehen kuoleman jälkeen Gunilla joutuu astumaan uuteen rooliin ja rakentamaan suojansa uudelleen.

Olen pitänyt Vuoren teoksista aikalailla yhtä paljon kaikista, vaikka juonellisesti Neidonpaula on ollut mukaansatempaavin. Tämä Viipurin valtiatar tuntuu kuitenkin ehkä kaikkein vahvimmalta henkilö- ja historiankuvaukselta. Gunilla Besen hahmo on hyvin monisyinen, esimerkiksi hänen äidinroolissaan on erilaisia vivahteita samoin kuin persoonassaan muutenkin. Hyvä esimerkki siitä, että historia ei ole vain miesten.

Aurinkotyttö

Nura Farah: Aurinkotyttö

7 h 6 min., Otavan äänikirja 2019

lukija: Usva Kärnä

Nura Farah (s. 1979) muutti 13-vuotiaana Somaliasta Suomeen. Hän on kirjoittanut kaksi suomeksi kaksi Somaliaan sijoittuvaa romaania, Aavikon tyttäret ja Aurinkotytön, jotka ovat keränneet runsaasti kiitosta. Ryhdyin kuuntelemaan Aurinkotyttöä saadakseni merkitä jälleen uuden maan lukuhaasteeseen ja jo hetken kuluttua tuumin, että onneksi on lukuhaaste! Aurinkotyttö on todella kiinnostava ja sujuva romaani, ja tämän kokemuksen myötä aion kyllä lukea myös Farahin esikoisteoksen.

Shamsu on nuori somalityttö, joka haaveilee toisenlaisesta elämästä kuin mitä vanhemmat ja koko klaani hänelle kaavailee. Tapahtumat sijoittuvat 1970-luvun Somaliaan. Shamsu haluaisi opiskella ja asua kaupungissa, mutta hänen isänsä, klaanin päämies, tahtoo tyttärensä noudattavan vanhoja perinteitä. Yhdessä ystäviensä kanssa Shamsu haaveilee rakkaudesta ja onnesta. Hänellä on mielitiettykin, eräs nuori opettaja, jonka kanssa hän tapailee salaa. Samaan aikaan vanhemmat kuitenkin puuhaavat Shamsulta salaa hänelle avioliittoa aivan toisen miehen kanssa. Helppoa ei ole myöskään Shamsun ystävillä, jotka hekin joutuvat hautaamaan haaveitaan.

Shamsun tarina on kertomus haaveista, niin hajoamisesta ja uuden toivon heräämisestä. Se on tarina selviytymisestä, oman polun raivaamisesta ja yhteiskunnan hitaasta muutoksesta. Vanhoja paikallisia klaaniperinteitä ei demonisoida meidän aikamme valossa, vaan niitä kuvataan teoksen tapahtuma-aikaan sopivien käsitysten kautta. Yhteiskunnalliset muutokset eivät tapahdu hetkessä. Shamsun ja hänen ystäviensä elämänpoluille osuvista takaiskuista huolimatta teoksesta jää valoisa ja tulevaisuuteen uskova fiilis - jonain päivänä asiat ovat toisin.

♠♠♠♠

Naondel

Maria Turtschaninoff: Naondel - Punaisen luostarin kronikoita

12 h 2 min., Tammen äänikirja 2018

alkup. Naondel. Krönikor från det Röda Klostret, 2016

lukija: Anni Kajos

suom. Marja Kyrö

kansi: Laura Lyytinen

Ensikosketukseni Maria Turtschaninoffin tuotantoon oli Maresi, jonka luin vuonna 2015. Jostain syystä laajempi tutustuminen hänen tuotantoonsa aina jäi ja jäi, vaikka minulta löytyy Naondel ihan omastakin hyllystä. Löysin aiemmin tänä vuonna kirjaston e-kirjavalikoimasta Turtschaninoffin Arran, josta pidin valtavasti ja jonka myötävaikutuksella otin Naondelin nyt myös kuunteluun. 

Naondel kuuluu samaan Punaisen luostarin kronikoita -trilogiaan kuin Maresikin, mutta Naondelissa kerrotaan vaiheista, jotka johtivat luostarin syntyyn. Kaikki saa alkunsa nuoren Kabiran tekemästä virheestä, jolla on kauaskantoisia seurauksia. Hänen perheensä tuntee vaalimansa lähteen salat, jotka hän ihastuksen sokaisemana tulee paljastaneeksi Iskanille, joka on visiirin poika. Iskan on vallanhimoinen nuori mies, joka hyödyntää häikäilemättä Kabiran paljastamia lähteen saloja. Vuosien varrella Iskanin uhreiksi joutuvat mm. vaeltajaklaanin Garai, unienkutoja Orseola ja naissoturi Sulani.

Naondel muodostuu Iskanin uhreiksi joutuneiden naisten tarinoista. Heidän tarinansa ovat erilaiset, osa on päätynyt Iskanin vaikutusvallan alle omaa hyväuskoisuuttaan, kun taas jotkut on viety väkisin. Myös elämän lähtökohdat ovat erilaisia, mutta jokaisen elämää leimaa kuitenkin henkinen ja/tai fyysinen väkivalta, pelko ja vapaudenkaipuu. Jokaisessa näistä naisista on myös voimaa, joka odottaa oikeaa hetkeä.

Naondel on tarinana yhtä lumoava kuin Maresikin. Turtschaninoff onnistuu tässäkin kirjassa luomaan upean miljöön, josta pidin todella paljon. Hänen luomansa maailma on kauneudessaan ja kauheudessaankin kerrassaan kiehtova, samoin alkulähteet ja maagiset kyvyt antavat tarinaan oman ehkä hieman jännittävänkin ulottuvuutensa. Naisten henkilöhahmoissa on myös hyvää särmää. Eniten pidin Kabiran hahmosta, mutta myös Garai oli minulle mieleen. He ehtivät tarinan edetessä myös tulemaan parhaiten tutuiksi.

Naondelin naisten tarina voisi olla ihan tositarina, jos ei oteta lukuun kuvitteellista miljöötä ja fantasiaelementtejä. Kirja kertoo alistetuista naisista, joita mies hallitsee mielensä mukaan. Historiassa sellaista on tapahtunut ja valitettavasti tapahtuu edelleen. Seikkailutarinana tämä on huikea, fantasiakertomuksena puitteiltaan hieno. Löytyy tästä tunnistettavasti myös feministinen ulottuvuus kaiken muun ohessa. Kerrassaan taidokasta kerrontaa, joka käy oikein hyvin aikuisellekin lukijalle, vaikka teos onkin suunnattu nuorille.

♠♠♠♠♠

Sidotut

Enni Mustonen: Sidotut

9 cd-levyä, n. 11 h

Otava 2008, alkup. 2007

lukija: Erja Manto

Sidotut on Järjen ja tunteen tarinoiden neljäs osa. Se kuvaa ensimmäisiin naiskansanedustajiin lukeutuneiden (fiktiivisten) päähenkilöidensä Hilma Maria Rantamäen ja Anna Sofia Ahlstedtin vaiheita vuoden 1913 pettymykseksi muodostuneiden eduskuntavaalien jälkeen. Kun Anna Sofia Augusta-tätinsä kuoleman jälkeen suostuu järkiavioliittoon, muuttuu talossa myös joidenkin suhtautuminen sosialistisen puoleen kansanedustajana toimineen Hilman perheeseen. Hilma perheineen päättää lähteä Amerikkaan onneaan etsimään.

Helppo ei ole sen paremmin Anna Sofian kuin Hilmankaan tie. Elämä Amerikan kultamaassa ei ole herkkua ja Harlemilaisen vuokratalon olosuhteissa olisi toivomisen varaa, puhumattakaan skraappareiden vaarallisista työoloista, jotka koskettavat myös Hilman perhettä. Vaaraa löytyy myös Anna Sofian elämästä, sillä avioliitto muodostuu väkivaltaiseksi ja kylmäksi. Paljon ehtii tapahtua ennen kuin naiset kohtaavat jälleen toisensa, eikä silloin kummankaan elämässä mikään enää ole niin kuin ennen. Kestääkö kahden eri lähtökohdista tulevan naisten välinen side kaikki elämän myrskyt?

Sidotut on paljon käänteitätekevämpi kuin sarjan aiemmat osat, ja siinä päähenkilöiden elämää ravistelee monet myrskyt. Muutaman kerran kohtalo kolhaisi päähenkilöjä niin lujaa, että melkein itsellekin tuli kyyneleet silmiin. Erja Manto kyllä lukee tarinan erinomaisesti ja siitä välittyy hienosti tekstin tunne. Odotan mielenkiinnolla mitä viidennessä osassa tapahtuu. Käsittääkseni siinä on siirrytty ajassa jo reilusti eteenpäin, mutta pianhan se selviää: otan sarjan päätösosan kuunteluun heti seuraavaksi!

♠♠♠♠

Lipunkantajat

Enni Mustonen: Järjen ja tunteen tarinoita - Lipunkantajat

7 cd-levyä, n. 7 ½ h

Otava 2007, alkup. 2006

lukija: Erja Manto

Ehdin kuin ehdinkin kuuntelemaan lokakuun puolella Enni Mustosen Järjen ja tunteen tarinoiden kolmannen osan, Lipukantajat. Aiemmista osista tutut päähenkilöt Hilma Maria Mäkelä ja Anna Sofia Ahlstedt ovat tässä osassa läheisesti tekemisissä yhteiskunnallisen kuohunnan ja politiikan kanssa. Eletään aikaa, jolloin lakkoillaan ja aletaan vaatia uudenlaista päätöksentekoa säätyvaltiopäivien tilalle. Esiin nousee kysymys myös naisten äänioikeudesta.

Lipunkantajissa sekoittuu jälleen taitavasti historia, naisten arki, tunteet ja ystävyyssuhteet yli säätyrajojen. Erityisen paljon pidin siitä miten hyvin on kuvattu kahdesta eri näkökulmasta yhteiskunnallisia mullistuksia. Samalla kumpikin kokee omia henkilökohtaisia mullistuksia, kun Anna Sofian päätä sekoittaa samassa koulussa opettava naimisissa oleva mies ja Hilman elämään astuu taas Artturi Mäkelä, mies josta hän tahtoisi avioeron. Mukana kuvioissa kulkee omalta osaltaan myös Hilman nuorempi sisar Miina, joka on päässyt Ahlstedtien taloon piiaksi.

Naisten äänioikeuskysymys nousee tässä teoksessa keskeisesti esiin, kun uuden lain myötä sekä Hilma että Anna Sofia ryhtyvät ehdokkaiksi, kumpikin oman taustansa valossa. Siitä huolimatta heidän ystävyytensä kantaa, sillä kumpikin tuntuu ajattelevan olevansa nimen omaan naisten asialla - ei niinkään puolueen. Aatteet kuljettavat molempia naisia eri paikkoihin, joten kotoista arkea tässä kirjassa ei kuvata enää läheskään siinä määrin kuin aiemmissa kirjoissa.

Järjen ja tunteet tarinoita on jo tässä vaiheessa kehittynyt sangen kiehtovaksi sarjaksi, jonka parissa aika kuluu kuin huomaamatta. Odotan mielenkiinnolla mihin Hilman ja Anna Sofian tie tästä jatkuu, ja seuraava osa onkin minulla jo lainassa. Palataan sen kanssa sitten marraskuussa! 

♠♠♠♠½

Suklaan maku

Care Santos: Suklaan maku

412 s., S & S 2016

alkup. Desig de xocolata, 2014

suom. Anu Partanen

kansi: Satu Kontinen

 

Kirjallisuuspiirimme tammikuun aiheena oli Espanja, joka oli itse asiassa minun ehdottamani aihe. Kun ehdotus hyväksyttiin, aloin miettiä mitä lukisin, mutta hoksasin samassa lainanneeni jo aikapäivää sitten Care Santosin ensimmäisen suomennetun romaanin Suklaan maku. Sen alkukieli on katalaani ja se sijoittuu pääasiassa Barcelonaan.

 

Suklaan maku kertoo kolmesta eri naisesta kolmena eri vuosisatana. 1900-luvulla lukija tapaa voimakastahtoisen suklaakondiittori Saran, 1800-luvulla esiin astuu nöyrä palvelijatar Aurora ja 1700-luvulla suklaamestarin vaimon Mariannan, jolla on suuri salaisuus. Näitä kolmea erilaista naista yhdistää kaakaokannu, joka kulkee vuorollaan jokaisen naisen käsien kautta. Tapahtumat punoutuvat 1900-luvulta menneeseen, joten lukija saa vähitellen tietää missä tilanteessa kaakaokannuun on tullut särö, milloin siitä katosi kansi ja vispilä ja kuka sen oikeastaan alunperin valmistikaan.

 

Täytyy myöntää, että minä odotin tämän teoksen olevan paljon kiehtovampi ja vetävämpi kuin miksi tämä osoittautui. Olen kiinnostunut sukutarinoista ja muistakin tällaisista  sukupolvia ja vuosisatoja ylittävistä tarinoista, mutta tämä kirja ei silti oikein kunnolla temmannut mukaansa missään vaiheessa. Tarina alkoi jokseenkin hitaasti ja aluksi jopa epäilin jaksanko sittenkään lukea tätä loppuun, mutta luin vain, sillä kyllä tässä jotain sellaista oli, joka laittoi lukemaan loppuun asti. Ehkä se johtuu siitä, että tämä oli niin sujuvalukuinen teos. Kokonaisuutena kuitenkin koin tämän jokseenkin latteaksi ja hieman pitkäveteiseksi teokseksi, enkä kyllä koe päässeeni "nautinnolliselle ja viettelevälle matkalle Barcelonaan", kuten takakansi lupailee.

 

Pidän kiinnostavana ideana kirjoittaa siitä, mitä kaikkea esineet ovat voineetkaan nähdä vuosikymmenien tai tässä tapauskessa jopa vuosisatojen aikana. Mitä kaikkea ne kertoisivatkaan, jos voisivat niin tehdä? Loppujen lopuksi toteutus ei mielestäni yllä erityisen korkealle tasolla, vaan pikemmin tuntuu kuin kaakaokannu olisi temmattu mukaan tarinaan sitomaan kolme täysin irrallista tarinaa yhteen. Santos yrittää ilmeisesti esitellä naisen asemaa eri vuosisadoilla, mutta mielestäni se jää jokseenkin toissijaiseksi. Välillä tuntuu, että jopa suklaa on vain jokin lavaste, joka ei kuitenkaan kaikista sitä kuvaavista kohtauksista huolimatta nouse mitenkään pääosaan. Sanoisin, että tähän on vain ympätty liian paljon erilaisia asioita ja siksi mikään asia ei nouse erityisen hyvin esiin.

 

 ♠♠♠

 

 

Ruma kreivitär

Kaari Utrio: Ruma kreivitär

Tammen äänikirja, 2003

8 cd-levyä

lukija: Lis Laviola

Olen tässä viime aikoina tutustunut hieman Kaari Utrion teoksiin äänikirjojen muodossa. Tällä kertaa vuorossa oli Ruma kreivitär, joka osoittautui tähän asti selkeimmäksi ja kiinnostavimmaksi kuuntelemistani teoksista. (Äänikirjan takana muuten mainittiin, että kesto on noin 7 tuntia, mutta se ei pidä paikkaansa - lähes jokainen levy kestää noin tunnin ja 10 minuuttia tai enemmän.)

Ruma kreivitär kertoo neljästä naisesta. Dorotea ja Julia ovat sisarukset, jotka elävät köyhyydessä rapistuvassa kotikartanossaan, kun isä hävittää kaikki varat. Ylhäinen sukutausta ei ole tae rikkaudesta, kuten sisarukset hyvin tietävät, mutta se on merkittävä avu avioliittomarkkinoilla. Dorotea on lisäksi kaunis, mutta Julia lähinnä arkipäiväinen. Hän onkin tarinan keskushenkilö, joka on saanut liikanimen ruma kreivitär. Sitten on vielä Carolina, joka on kaunis ja rikkaasta, mutta porvaristaustaisesta perheestä. Hänen päämääränsä on kuulua ylhäisöön. Augusta taas on kaikkea tätä: kaunis, rikas ja ylhäinen. Luonteen kauneutta häneltä kuitenkin puuttuu, ja Augusta onkin esimerkki siitä, miten ulkoiset puitteet eivät auta, jos sisus on mätä.

Teoksessa tarkkaillaan kaikkien näiden naisten yhteiskunnallista asemaa ja arkea. Huomionsa saa myös miesväki, joka kuuluu näiden naisten lähipiiriin joko sukulaissuhteen kautta tai ystävyyden siten. Teoksessa nähdään myös "miehenmetsästystä", kihlautuminen ja häätkin. Paljon kuitenkin tapahtuu, eikä kaikki välttämättä kulje sitä rataa kuin alussa näyttäisi tapahtuvan.

Mielestäni tämä teos oli alusta lähtien hyvin selkeä kaikin puolin. Aikaisemmin minua on Utrion teosten kohdalla hieman vaivannut se, että alussa esitellään paljon hahmoja ja ainakin äänikirjan kohdalla on ollut vaikea pysyä selvillä siitä kuka kukin on. Tässä teoksessa ei sitä ongelmaa kumminkaan ollut, vaikka monta hahmoa heti alussa esiteltiinkin. Jokainen hahmo oli niin omanlaisensa, että heidät oli helppo muistaa. Tarina myös eteni selkeästi ja riittävän tasaisesti, jotta juonenkäänteisiin oli helppo päästä kiinni. Kokonaisuutena tämä oli tasapainoinen teos, jonka juonenkäänteet pitivät mielenkiinnon yllä. Juonen parissa oli helppo viihtyä, sillä etenkin keskushahmo Julia osoittautui kiinnostavaksi ja vahvaksi yksilöksi, jonka vaiheita kiinnostuksella seurasin. Teos ei kuitenkaan ole vain viihteellinen, vaan siinä nähdään läpileikkaus paitsi naisen asemasta myös yhteiskunnallisista normeista 1800-luvun Suomessa.

♠♠♠♠

Naisten työt

Sirkka-Liisa Ranta: Naisten työt - Pitkiä päiviä, arkisia askareita

240 s., Karisto 2012

 

Löysin kirjastosta Sirkka-Liisa Rannan mielenkiintoisen tietokirjan Naisten työt - Pitkiä päiviä, arkisia askareita ja päätin heti lainata sen. Se kertoo naisten moninaisista töistä 1860-luvulta 1960-luvulle poiketen välillä sivuhuomatuksina aiempaan tai myöhempään aikaan. Teoksessa luodaan katsaus myös naisen asemaan ja siinä tapahtuneisiin muutoksiin, mutta pääpaino on kaikenlaisten töiden esittelyssä. Lukiessani huomasin, että tämä kirja sopii hyvin luettavaksi eräänlaisena jatkumona Tiina Miettisen teokselle Piikojen valtakunta, joka kuvaa naisten asemaa, yhteiskunnallisia oloja ja uramahdollisuuksia 1600-1700-luvuilla.

 

Sirkka-Liisa Ranta on tehnyt hyvin perusteellista työtä kirjoittaessaan tämän kirjan. Vasta tämän teoksen luettuani silmäni todella aukenivat kaikelle sille työmäärälle, jota esiäitinikin ovat elämässään tehneet - olin toki tiennyt, että mm. langat kehrättiin itse, pyykinpesu oli työlästä ennen pyykkikoneita ja taloustyöt olivat yleensä naisten vastuulla, mutta en ollut oikeasti osannut hahmottaa kuinka valtava työmäärä lopulta onkaan ollut. Ei voi muuta sanoa kuin että hattua nostan kaikille naisille, jotka ovat tuon työtaakan alla eläneet! Jotenkin minulle tuli kyllä yllätyksenä se miten monta työtä naiselle kuului ja miten paljon aikaa moni työ vaati, kun kaikki piti tehdä alusta asti itse, kuten esimerkiksi kylvää pellavat, kerätä sato, jalostaa se käyttökelpoiseen muotoon ja ommella vielä vaatteiksi asti.

 

Ranta valottaa teoksessaan yksityiskohtaisesti paitsi karjanhoidon teettämää työtä eläinlajeittain myös kodin puhtaanapitoon, ruokahuoltoon ja käsitöihin liittyviä vaiheita, jotka toden totta vaativat naiselta paljon osaamista ja kysyttiinpä siinä varmasti myös vikkelyyttä, jotta kaiken sai tehtyä. Toki täytyy muistaa, että ennen vanhaan apuna oli usein esimerkiksi tytär, miniä, talon muut naissukulaiset tai jopa piika, mutta on työmäärä silti ollut niin hurja, että sitä on vaikea käsittää. Kyllä jotenkin tuntuukin helpolta ajatus siitä, että voin mennä kaupasta ostamaan valmiina juuri sen väristä sukkalankaa kuin haluan tai pistää pyykit pyörimään koneeseen ja tehdä sillä välin jotain muuta.

 

Tätä kirjaa lukiessani ajatus liiti useaan otteeseen miettimään isoäitejäni ja heidän äitejään ja sitä millainen työmäärä heillä onkaan ollut. Erityisesti mietin minulle tuntemattomaksi jäänyttä isäni äitiä, joka oli syntynyt vuonna 1915, pientilan emäntä ja 16-lapsisen perheen äiti (isäni on nuorin). Vasta nyt havahduin ajattelemaan miten paljoon hänen onkaan pitänyt venyä. Samalla ajattelin myös hänen saamaansa kasvatusta ja sitä miten hänen elinaikanaan työt muuttuivat ja helpottuivatkin, kun kaupoista sai ostettua valmista tavaraa, jos siihen oli varaa. Sota-aika sitten olikin oma lukunsa, joka varmasti vaati vielä enemmän kuin aiemmin. Tuntuu hassulta, että minun isoäitini on elänyt niin kovin erilaisessa maailmassa kuin minä nyt. Tällaiset tietokirjat todella auttavat käsittämään asioita!

 

Suosittelen kyllä todellakin tätä teosta kaikille, joita kiinnostaa tämä aihe. Tämä kirja on varmasti oiva apu myös erilaisten esseiden kirjoittajille, sillä tässä on yksityiskohtaista tietoa helposti ymmärrettävässä muodossa. Paljon plussaa tämä teos minulta saakin runsaasta havainnollistavasta kuvituksesta ja selkeydestä niin tekstin asemoinnin kuin sisällönkin suhteen. Tätä teosta oli kyllä mukava lukea.

 

♠♠♠♠♠

Piikojen valtakunta

Tiina Miettinen: Piikojen valtakunta - Nainen, työ ja perhe 1600-1700 -luvuilla

184 s., Atena 2015

kannen maalaus: Albert Edelfelt - Haravatyttö

 

Tiina Miettisen tietokirja Piikojen valtakunta - Nainen, työ ja perhe 1600-1700 -luvuilla kuvaa nimensä mukaisesti naisten elämää muutama sata vuotta sitten. Teos käsittelee aiheita, jotka ovat ajankohtaisia myös nykypäivänä, kuten miten yhdistää työ ja perhe. Paljon löytyy myös yhtäläisyyksiä nykypäivään, sillä muutama sata vuotta sitten moni nainen sai ensimmäisen lapsensa vasta kolmikymppisenä ja keskittyi sitä ennen työntekoon.

 

Minua kiinnostaa paljon tämän teoksen aihe, sillä naisillehan (ja kyllä varmasti myös miehille) tulee koko ajan painetta eri suunnista, kun pitäisi tehdä töitä ja osata yhtä ja toista, niin ja perhekin pitäisi perustaa. Yhtään helpompaa ei ollut esiäideillämmekään 1600-1700 -lukujen Suomessa, sillä yhtälailla heihin kohdistui odotuksia. Siihen miten heidän elämänsä odotettiin etenevän vaikutti paljon sääty, johon itse kukakin sattui kuulumaan. Kuten Tiina Miettinen toteaa, on usealla yksipuolinen mielikuva siitä, miten naiset naitettiin nuorina ja siinä se elämä sitten oli, synnytys toisensa jälkeen ja sitä rataa. Tämä teos oli minulle hyvin silmiä avaava lukukokemus, sillä sain tästä paljon uutta tietoa.

 

Minun tekisi kauheasti mieli referoida tähän kaikki ne asiat, jotka tästä teoksesta opin. Olen jo monta kertaa kirjoittanut innoissani muutaman rivin oppimistani uusista asioista, mutta kun kyseessä ei ole referaatti vaan mutuhuttuarvioni, olen pyyhkinyt kaikki nuo rivit pois. Voin kuitenkin todeta, että harvoin olen tietokirjan luettuani näin innoissani oppimistani uusista asioista. Erityisen kiinnostavaa mielestäni on se miten paljon yhtäläisyyksiä naisten elämistä löytyy, vaikka välissä olisi vuosisatoja. Toki moni asia on muuttunut, lait ovat erilaiset ja naisten ja miesten välillä vallitsee tasa-arvo, mutta jotkin asiat vain pysyvät samoina.

 

Mielestäni Piikojen valtakunta on selkeä kokonaisuus, jota maustaa tietoruudut ja tositarinat 1600-1700 -lukujen naisten elämän käännekohdista. Toisinaan minua häiritsi teoksessa toisto, sillä joitakin asioita selitettiin useaan otteeseen, mutta muuten mielestäni tämä oli sujuvalukuinen teos. Mielestäni tämä on kyllä tutustumisen arvoinen teos, suosittelen!

Armovuosi

Anna Misko: Armovuosi

356 s., Minerva 2014

kansi: Taittopalvelu Yliveto Oy

Kirjallisuuspiirin maaliskuun aiheena oli "historia havisee" ja yhtenä kirjaehdotuksena Anna Miskon Armovuosi. Olin jo pitkään suunnitellut lukevani Armovuoden, joten valitsin listalta sen. Odotin jotakin melko vakavasti otettavaa historiallista kirjaa, mutta sen suhteen jouduin pettymään. Tarina on kuitenkin vetävä ja sujuva, nopealukuinenkin, vaikka osoittautuikin enemmän historialliseksi viihteeksi kuin olettamakseni vakavasti otettavaksi historialliseksi kirjaksi. Vakavasti otettavalla tarkoitan tässä oikein huippuluokan historiaproosaa kaikkine yksityiskohtineen.

Armovuosi sijoittuu 1790-luvulle ja syrjäiseen Karhinpään pikkupappilaan, jonka kappalainen Anders Gottleben kuolee yllättäen jättäen jälkeensä lesken ja neljä lasta, joista kolme tytärtä. Leskelle myönnetään armovuosi asioiden järjestelyä varten. Leskellä on käytännössä kolme vaihtoehtoa, joiden kautta turvata tulevaisuutensa: hän avioituu itse uudelleen, joku tyttäristä avioituu turvaten perheen tai sitten opiskelijapoika Julius valmistuu papiksi ja saa paikan isänsä jatkajana ja näin turvaa perheen.

Vaikka luokittelisinkin Armovuoden historialliseksi viihteeksi, niin on tässä kuitenkin asiaa. Mielestäni tarina kuvaa sinänsä hyvin lesken turvattomuutta ja toivottomuutta ajassa, jossa naiset olivat täysin riippuvaisia miehistä. Aihe on mielenkiintoinen, sillä usein papinleskeys armovuosineen on historiallisissa romaaneissa sivujuonteena, mutta nyt se pääsee tarinan keskiöön. On muuten aika pysähdyttävää ajatella, että papinleski saattoi menettää kaiken tutun miehensä mukana, myös kotinsa, jollei uusi pappi vienyt häntä vihille ja siten mahdollistanut hänen jäämistään pappilaan.

Vaikka teema eli naisen asema ja eräänlainen velvollisuus perheestä olikin mielenkiintoinen, niin aika hömppämäinen tapahtumakulku tässä loppujen lopuksi oli. Ensinnäkin tässä oli perinteisiä viihdekirjallisuuselementtejä, kuten rakkaussotkuja, huijatuksi tulemista, pettymistä ja riitoja miehestä. Kunnon kolmiokuviota siis. Lisäksi tähän oli ympätty mukaan muun muassa venäläisten vakoiluoperaatio, joka linkittyy tietyiltä osin vahvasti pappilan naisten elämään. Ehkei ihan realistista syrjäisessä pikkupappilassa. Lisäksi kirjallisuuspiirissä kommentoitiin sitä, että ei ole kovin todentuntuista, että pikkupappilan elämä oli kuvattu hyvin yltäkylläiseksi, vaikka tosiasiassa harvoin jos koskaan kappalaisenpappiloissa suurellisesti elettiin.

Kuten sanottu, tarina on sujuva, mutta välillä se tuntuu etenevän hyvin nopeasti. Kun kirjan nimi on Armovuosi, oletin sen kuvaavan realistisemmin millaista elämä armovuoden aikana mahtoi olla. Nyt vuosi kiitää uskomattoman nopeasti, välillä harpaten kuukausiakin eteenpäin, ja perheen naiset keskittyvät lähinnä lojumaan vuoteessaan tai muuten haihattelemaan ja palvelija hoitaa kaiken. Jotenkin uskoisin, että kukaan ei varmaan voinut viettä armovuottaan vain odotellen jotakin pelastavaa oljenkortta. Lisäksi tässä puidaan lähinnä huijaustapausta eikä kuvata armovuoden sisältöä sinänsä.

Vaikka sinänsä ihan viihdyin tämän teoksen parissa, niin ei minulle jäänyt suurempaa hinkua lukea tulevia jatko-osia. Tämä on siis trilogian avausosa, ja jäin pohtimaan, että mitä sanottavaa näistä hahmoista voi vielä olla. Ainakin toivoisin jatkossa realistisempaa otetta ja syvempää luotausta hahmoihin, joista varsinaiset päähenkilöt jäivät mielestäni hieman vieraiksi ainakin minulle lukijana.

♠♠♠ 

Tämä on kolmas lukemani kirja Maalaismaisema-lukuhaasteeseen.

Armolahja

Toni Morrison: Armolahja

189 s., Tammi 2009

alkup. A Mercy 2008

suom. Seppo Loponen

Luin kesällä Toni Morrisonin Koti -teoksen ja vakuutuin siitä kovasti. Tiesin jo heti tuolloin, että haluan lukea lisää Morrisonin tuotantoa ja toiseksi Morrisonikseni valikoitui Armolahja, jonka luin nyt kirjallisuuspiiriä varten, kun aiheena on ulkomainen laatukirjallisuus. Sillä laadukasta Morrisonin teksti todella on, sen voin kahden kirjan perusteella todeta.

Armolahja on moniääninen romaani, joka sijoittuu 1600-luvun Amerikkaan, jossa vallitsi vahvimman laki. Naisilla, olivatpa he sitten musta- tai valkoihoisia, oli vain hyvin vähän valtaa, mutta samalla vahvimman laki vallitsi muutenkin: ne jotka pystyivät ottivat mitä halusivat ja tilanne saattoi muuttua nopeastikin. Armolahja antaa äänen näille naisille, joiden kohtalot ovat riippuvaisia miehistä: orjakauppiaista, isistä, isännistä, aviomiehistä tai jos näitä ei ollut, niin heistä tuli vapaata riistaa kaikille.

Romaanin henkilöhahmot ovat hyvin mieleenpainuvia. On äitinsä hylkäämä Florens, joka kaipaa kipeästi rakkautta osakseen. On Rebekka, lähes uskomattoman onnen osakseen saanut ja lopulta onnen hylkäämäksi tullut nainen. Suru on rantaan huuhtoutunut tyttörukka, jolla on myös kaipuu tulla hyväksytyksi ja saada rakastaa. Lina puolestaan on heimonsa menettänyt nainen, jolta tuntuu aina puuttuvan jotakin. Pala palata Lina rakentaa itsensä uudelleen. Näiden kaikkien naisten tarinat nivoutuvat toisiinsa Jacob Vaarkin syrjäisellä maatilalla.

Vaikka naiset teoksen maailmassa ovatkin aina jollekin alamaisia, joko orjina tai sukusiteen kautta, niin heidän tunteitaan ja ajatuksiaan kukaan ei voi omistaa ja siten myöskään rajoittaa. Morrison osoittaa, että rajalliseen elämään sijotettujen ruumiiden takana on niin paljon enemmän. Florensin, Rebekan, Surun ja Linan tarinat hätkähdyttävät, herättävät ajatuksia ja tempaavat mukaansa.

Moniääninen romaani luo monisyisen kuvan tuosta ajasta, se on selvää. Moniäänisyys aiheutti kuitenkin myös hieman hankaluuksia ennen kuin hahmoihin ehti tutustua ja saada selville, että mitä tekemistä kenelläkin on kenenkin kanssa ja kuka kulloinkin on äänessä. Onneksi tilanne selvisi nopeasti ja tarinaan pääsi mukaan. Myönnän ensimmäiset sivut luettuani harkinneeni, että taidanpa vaihtaa teosta, kun tämä on niin vaikeaselkoinen. Vaan onneksi jatkoin tämän parissa, sillä tarina todellakin tempaisi mukaansa. Teos on alun vaikeaselkoisuudestaan huolimatta myös nopealukuinen, mutta kuitenkin siinä on myös paljon sisältöä. Hieno paketti kokonaisuudessaan.

♠♠♠♠

Tuhat loistavaa aurinkoa

Khaled Hosseini: Tuhat loistavaa aurinkoa

771 s., Otava 2013, 1. Miki-painos

alkup. A Thousand Splendid Suns, 2007

suom. Kristiina Savikurki

Khaled Hosseinin menestysteos (no eipä hänellä paljon muita olekaan kuin menestysteoksia) Tuhat loistavaa aurinkoa on ollut lukulistallani jo pitkään. En tiedä miksi olen lingannut tämän teoksen lukemista näinkin pitkään, sillä tämä kirja kolahti ja kovaa. Tuhat loistavaa aurinkoa on sellainen kirja, että tuntuu aika vaikealta ruveta kirjoittamaan siitä mitään, mutta yritetään nyt kumminkin.

Afganistanilaissyntyinen Khaled Hosseini kuvaa teoksessaan afganistanilaisnaisten elämää kahden päähenkilön, Mariamin ja Lailan kautta. Hän kuvaa vavahduttavasti sitä miten naisten asemassa on tapahtunut muutoksia niin parempaan kuin huonompaankin, sillä kirjassa seurataan melko pitkää ajanjaksoa aina 1950-luvun lopusta 2000-luvun ensimmäisiin vuosiin. Hosseini avaa lukijan silmät näkemään myös mitä sota ja talebanien hallinto merkitsee tavallisille afganistanilaisille, niin naisille kuin miehillekin. Allekirjoitan täysin sen Charlotte Observerin kommentin, jota takakannessa on lainattu: "Tämän jälkeen eivät uutisotsikot koskaan enää näytä samalta".

Mariam on teoksen alussa nuori nainen, jonka elämää sanelee vahvasti hänen syntyperänsä. Mariam on harami, äpärälapsi, joka jumaloi isäänsä eikä usko äitinsä sanoihin. Kun Mariam erään käänteentekevän tapahtuman jälkeen huomaa, että äiti olikin oikeassa, on jo liian myöhäistä. Mariam naitetaan itseään huomattavasti vanhemmalle kabulilaiselle kengäntekijälle, eikä liitosta tule helppo. Samalla kadulla Mariamin ja kengäntekijä-Rashidin kanssa asuu myös Fariban ja Hakimin perhe, jota sota ja yhteiskunnalliset muutokset repivät. Fariba ja Hakim saavat kahden pojan jälkeen vielä tyttären, Lailan, jonka elämä mullistuu pommin revittyä heidän talonsa hajalle. Rashid ja Mariam pelastavat tytön kotiinsa, jonka jälkeen koulua käyneen ja älykkään tytön elämä muuttuu lopullisesti. Vaikka kirja kuvaa surullisia ihmiskohtaloita ja vastoinkäymisiä, on pohjalla kuitenkin koko ajan ajatus siitä, että aina on toivoa eikä uskoaan saa menettää. Tässä teoksessa on myös valtavasti rakkautta, joka tekee tästä kirjasta erityisen mieleenpainuvan lukukokemuksen. 

Khaled Hosseini on kirjoittanut kirjansa kauniisti ja sujuvasti, mutta todenmukaisesti ja suorasti. Suomentajakin tietysti ansaitsee kiitoksensa siitä, miten hyvin kirjan tunnelma välittyy lukijalle kääntämisen jälkeenkin. En osaa enää sanoa muuta kuin että Tuhat loistavaa aurinkoa on yksinkertaisesti loistava teos. Tätä lukukokemusta on ollut hyvin vaikea kuvailla, ja olenkin sitä mieltä, että jokaisen tulisi lukea tämä itse. Suosittelen!

♠♠♠♠♠

Suomen naisen tie

Kaari Utrio: Suomen naisen tie - Pirtistä parlamenttiin

308 s., Tammi 2006

Sain jo viime viikonlopuksi luettua Kaari Utrion mielenkiintoisen tietokirjan Suomen naisen tie - Pirtistä parlamenttiin, mutta vasta nyt minulle tuli tilaisuus blogata tästä. Valitsin tämän luettavaksi kulttuurihistorian esseetä varten, mutta minun on pakko tunnustaa, että sitä kirjoittaessani juttu ei todellakaan luistanut ja en oikein saanut tämän kirjan sisällöstä ajatuksia irti. Kyse ei ole siitä, että tämä kirja olisi epämielenkiintoinen tai tiedoiltaan puutteellinen saatika sitten huonosti kirjoitettu, jotenkin vain tuntuu, että tämä kirja oli hyvin raskas luettava.

Suomen naisen tie kattaa suomalaisten naisten vaiheita aina keskiajalta alkaen. Utrio on jakanut teoksen aihepiirin mukaisiin osiin Sielu ja mieli, Sääty ja työ, Malli ja tekijä sekä Suku ja perhe. Jokaisen aihepiirin hän käy läpi hyvin varhaisista vaiheista saakka, niin pitkältä aikaa kuin vain on mahdollista. Tiedollisesti tämä siis on hyvin kattava ja runsas, mutta samalla kovin raskas ja siinä riittää runsaasti omaksuttavaa.

Mielestäni tämä kirja on myös kirjoitettu hieman liian tietokirjamaisesti. Tämä teksti on hyvää kieltä, mutta se ei vain ota tuulta alleen ja vielä lukijaansa (no ainakaan minua) mukanaan eteenpäin. Tämän lukeminen otti aikaa, vaikka aihe kiinnostikin. Yksi haittapuoli tekstin suhteen on myös pieni fonttikoko ja tiheä teksti, jotka ovat aina omiaan lamaannuttamaan minut heti alkuunsa.

Yksi tämän kirjan parhaista puolista on runsas kuvitus, joka luo hyvin mielikuvia asioista sekä täydentää tekstiä. Ilman kuvitusta tämä kirja olisi aivan liian raskasta luettavaa, joten se tietyllä tavalla myös pelastaa tämän kirjan. Hyvä asia on myös tietolaatikot, jotka on upotettu varsinaisen tekstin rinnalle. Niistä löytyy tietoa merkittävistä edistysaskelista, pukeutumisesta, tavoista ja ajan merkkinaisista. Vaikka laatikot ovatkin hyvä ja mielenkiintoinen lisä tekstiin, on ne välillä asemoitu muuhun tekstiin nähden todella kehnosti, mikä häiristee minua paljon: pitää selata eestaas, jotta saa kaiken luetuksi.

Utrio tarkastelee asioita hyvin eri näkökulmista, mutta tietokirjailijan ote säilyy eikä hän lähde esittelemään omia teorioitaan. Tämä on siis hyvin ammattimaisesti kirjoitettu, mikä on kyllä tietokirjallisuudessa hyvä asia. Tästä näkee, että hän on tutkinut aihetta tarkasti ja huolella, sillä takeltelevuutta ja ristiriitoja ei ainakaan minun silmiini osunut.

Tällä kirjalla on siis hyvät ja huonot puolensa, kuten lähes kaikilla kirjoilla on. Minua harmittaa tämän kirjan kohdalla se, että pienillä asioilla (fonttikoon suurentaminen, tietolaatioiden asemointi) olisi teoksesta saatu heti raikkaampi ja selkeämpi kokonaisuus. Nyt mielenkiintoinen asia meinaa jäädä jalkoihin, kun pikkuseikat alkavat kasvaa suuriksi ja häiritä lukukokemusta. Suosittelen tätä teosta kumminkin kaikille niille, jotka ovat kiinnostuneita naisen aseman muutoksista ja naisten historiasta Suomessa.

♠♠♠

Historian suurnaiset

Reinhard Barth: Historian suurnaiset

306 s., Ajatus kirjat 2009, 2. p.

suom. Tuulikki Virta ja Katja Zöllner

alkup. Frauen die Geschichte machten. Von Hatschepsut bis Indira Gandhi.

Barthin tietokirja Historian suurnaiset on odottanut lukemistaan jo ties kuinka kauan, sillä ostin tämän joskus muutama vuosi sitten alennusmyynnistä ja en sitä kuitenkaan lukenut. Nyt kirjallisuuspiiriin pitää lukea jokin teos tietopuolelta (elämäkerta, tietokirja jne.), joten päätin pienentää oman hyllyni lukemattomien kirjojen määrää. Alunperin ajattelin, että myyn tämän pois luettuani tämän ensin, mutta olen tullut toisiin ajatuksiin: tästä en halua luopua.

Historian suurnaiset käsittelee nimensä mukaisesti historian lehdille jääneitä 26:tä naista, jotka ovat rohkeasti ajaneet asiaansa, hallinneet maataan tai vaikuttaneet ajatuksiin. Mukaan mahtuu niin Egyptin muinaisia kuningattaria kuin eurooppalaisia merkkinaisia ja "nykynaisia" eri puolilta maailmaa. Nykynaisia lainausmerkeissä siksi, että viimeisin heistä kuoli 1980-luvulla. Mielestäni ylivoimaisesti kiinnostavimmat henkilöt tässä teoksessa ovat Kleopatra, Elisabet I, Elisabet Stuart, Katariina Suuri, Marie-Antoinette ja Ison-Britannian Viktoria.

Teoksessa kuvataan jokaisen naisen tarinaa ja vaikutusta tapahtumien kulkuun noin 10 sivun verran, ja vaikka se tuntuu lyhyeltä määrältä, niin mielestäni se on sopiva. Näin ehtii tutuksi tulla useampi naishahmo ja samalla kronologisesti järjestetty naissarja kuvastaa hyvin aikojen ja naisen aseman muutosta: ennen vaikutusvaltaa sai miehen välityksellä ja vaikutusvaltaa oli niillä, joilla oli vahvoja miehiä lähipiirissä, sitten naisen asema parani ja asiat muuttuivat. En ole oikeastaan koskaan ennemmin ajatellut, että juuri nuo tunnetut historian naishahmot, joita tuossa aikaisemmin luettelin, ovat saaneet merkittävää tukea mieheltään/miespuolisilta kannattajiltaan tai vaikuttaneet niin voimakkaasti johonkin mieheen, että tämä on toiminut naisen tahdon mukaan silkasta hullaannuksesta.

Mielestäni tämä teos on myös sivistävä, koska nyt tulee tutuksi nimeltä tuntemiaan henkilöitä, joiden historiaan ei ole sen kummemmin aikaisemmin tutustunut. Lisäksi tietopuoleinen tutustuminen tiettyihin hahmoihin voi avartaa aikaisempaa suhtautumista tai mielipidettä, koska monesta näistä naisista on tehty lukemattomia romaaneita ja elokuvia, joiden tulkinta on viihteellinen. Esimerkiksi juurikin Marie-Antoinette ja Katariina Suuri nousevat nyt ensimmäisinä mieleen, sillä Carolly Ericksonin ja Laila Hirvisaaren romaanit näistä naisista on julkaistu melko hiljattain.

Olen hyvin kiinnostunut ihmiskohtaloista ja elämäntarinoista, joten siksikin tämä teos upposi minuun. Kuitenkin välillä tiettyjen "sankarittarien" osioissa kuvattiin enemmänkin miesten toimintaa tai hänen perhesuhteitaan kuin itse naisen elämää ja vaikutusta. Samoin olisin toivonut enemmän kuvausta naisten henkilökohtaisen elämän puolelta enkä poliittiselta kannalta, koska siksi näiden naisten tarina jää jotenkin hieman hajanaiseksi. Toisaalta kirjailija on halunnut ottaa nimen omaan tietyn näkökulman ja siinä mielessä kokonaisuus on ehjä.

Tämä on mielenkiintoinen ja hyvin kirjoitettu teos, mutta välillä tuntuu, että suomennoksessa on tapahtunut jokin kömmähdys tai sitten alkuteksti on ollut jotenkin epäselvä ja tulkinnanvarainen. En kuitenkaan antanut sen nyt enempää häiritä. Hyvää tässä teoksessa on myös se, että lopusta löytyy kattava ja henkilöhahmon mukaan jaettu lähdeluettelo, joten uskottavuutta löytyy ja lisää lukumateriaalia sen myötä myös. Vielä mielenkiintoisempi tämä voisi olla, jos joku kotimainen kirjailija olisi tämän kirjoittanut, koska henkilöhahmojen valinta voisi olla enemmän pohjoismainen eikä keski-eurooppalainen vaikutuksiltaan ja siten puhutella lukijaansa paremmin täällä Suomessa.

♠♠♠♠

Syysmaa 6: Matkalaiset

Holopainen, Anu: Syysmaa 6 -Matkalaiset

367 s., Karisto 2012

Hei vaan taas kaikille! Olenpas pitänyt pitkän hiljaisuuden, mikä ei johdu lukemattomuudesta kylläkään. Minulta on tulossa tämän kuun aikana pari yhteispostausta, joita varten on vielä osa lukematta, joten ei ole ollut siinä mielessä mitään kirjoitettavaa.

Sitten siis. Olen lukenut Anu Holopaisen koko Syysmaa -sarjan ja ensimmäiset kolme osaa useampaankin otteeseen. Olen jotenki alusta lähtien pitänyt sarjasta kovasti, mutta viimeiset osat ovat hieman tökkineet. En tiedä johtuuko se omasta varttumisestani vai ehkä jopa siitä, että sarjan terä on tylstynyt ihan oikeasti (ainakin minun silmissäni). Matkalaiset on sarjan päätösosa.

Matkalaisissa pääosaan nousevat "uusi sukupolvi" ja sarjan entiset päähenkilöt (Zara, Adaira, Sissa jne.) jäävät taka-alalle. Kaipasin vanhojen päähenkilöitä etualalle, sillä mielestäni ei ole järkeä laittaa "uusia" henkilöitä yhteen teokseen päähenkilöiksi. Nuoret haluavat koetella siipiään, mutta sillä on vakavia seurauksia: Yvana kaapataan ja hänen lapsena saamansa merkki alkaa vaiva; merkki joka vaikuttaa muihin ihmisiin eikä kovin positiivisesti.

Tarinan loppuosa etenee aika nopeasti ja ennalta-arvattavasti. Jotenkin loppuhuipennukselta menee se korkein huippu, jos tietää, että "tämä on sarjan viimeinen osa ja kaikki menee kuitenkin hyvin lopuksi". Lisäksi en oikein enää nauttinut lukemisesta, koska olen pitänyt sarjassa paljon juuri rehevän syksyisen luonnon kuvaamisesta ja puiden palvonnasta (uskonnoista) ja nyt ne ovat siirtyneet pienemmiksi elementeiksi.

♠♠♠