Lukupiirikirja: Lissabonissa muistin sinut

Luiz Ruffato: Lissabonissa muistin sinut

Into-kustannus 2018

Estive em Lisboa e lembrei de você, 2009

suomentanut Jyrki Lappi-Seppälä

Luimme maaliskuun lukupiirikirjana Luiz Ruffaton pienen mutta mieleenpainuvan romaanin Lissabonissa muistin sinut. Olen aiemmin lukenut Ruffatolta Rutosti hevosia, jonka tunnelma jäi väkevänä mieleeni. Halusin viedä lukupiiriläiset vaihteeksi vähän vieraammalle kielialueelle, joten siihen paikkaan Ruffato sopi hyvin.

Lissabonissa muistin sinut kertoo Sergiosta, joka muuttaa brasilialaisesta kylästä valtameren taakse Portugaliin paremman elämän perässä. Kotipuolessa elämä on ollut jos ei suorastaan köyhää, niin ainakin niukkaa. Tienatakseen rahaa ja muuttaakseen elämäänsä Sergio tulee kerran vähän ohimennen sanoneeksi aikovansa muuttaa meren taakse. Kun se on sanottu, on aika ryhtyä sanoista tekoihin, etenkin kun häntä tunnutaan ilmoituksen jälkeen juhlivan kuin suurtakin sankaria.

Vastoin odotuksia elämä Euroopassa ei ole sen helpompaa kuin kotipuolessakaan. Siirtolaisen ei ole helppo työllistyä ja verkostoitua, ja säästetyt rahat hupenevat nopeasti. Sergio on kuitenkin kaikista vastoinkäymisistään huolimatta mielestäni sinnikäs ja elämäniloinen ihminen, joka osaa tarttua tilaisuuteen ja hetkeen. Juuri Sergion hahmo keventää aihetta niin paljon, että mitään kurjuudessa kulkemista tämä kirja ei mielestäni ole.

Lissabonissa muistin sinut on tajunnanvirtainen, hengästyttävä kirja. Se yllätti minut humoristisuudellaan ja muutaman kerran naureskelin ääneen asti värikkäille ilmaisuille ja (tragi)koomisille käänteille. Lukukokemuksena tämä oli paljon kevyempi kuin mitä Rutosti hevosia oli. Ruffato taitaa tiiviin mutta kuvailevan kertomisen. Voisin lukea vielä lisääkin hänen kirjojaan.

Lukupiirikirja: Islantilainen voittaa aina

Satu Rämö: Islantilainen voittaa aina - Elämää hurmaavien harhojen maassa

WSOY 2015

Luimme huhtikuun lukupiirikirjana Satu Rämön teoksen Islantilainen voittaa aina - elämää hurmaavien harhojen maassa. Kirjassaan Rämö kertoo islantilaisesta yhteiskunnasta ja ihmisistä sekä tietenkin siitä millaista elämä on Islannissa ollut. Sain lukiessani aika nopeasti huomata, että en todella tiennyt Islannista juuri mitään. Kaikki uusi tieto ja mielenkiintoiset yksityiskohdat virittivät lukupiirissämme vilkkaan keskustelun, jossa nostettiin esille myös teoksen kirjalliset ansiot. Teksti on miellyttävää luettavaa ja kokonaisuus on hyvin jäsennelty, joten lukeminen oli ilo.

Rämö kertoo elämästä Islannissa eri osa-alueiden kautta, mutta kuitenkin yhtenäisenä kokonaisuutena. Hän kuvaa ihmisiä ja sosiaalisia normeja, työkulttuuria ja yhteiskuntaa, taloutta, luontoa ja vapaa-aikaa. Minusta oli hyvin kiinnostavaa kuulla, että Islannissa kirjallisuudella on vahva asema ja muihin taiteisiin nähden jopa jonkinlainen erityisasema. Siinä missä Suomessa kirjakauppaverkko sen kuin harvenee, on Islannissa ainakin kirjan kirjoitusaikaan kirjakaupat olleet tyypillisesti auki jopa iltakymmeneen. Kirjastot mainittiin lähinnä sivulauseessa ja olisikin ollut mielenkiintoista kuulla millainen on kirjastolaitoksen rooli Islannissa.

Kirjasta piirtyy kuva Islannista maisemallisesti upeana kohteena, mutta samalla myös vaarallisena. Tulivuorenpurkaukset harvemmin aiheuttavat isompia ongelmia, mutta jyrkänteiset kalliot ja arvaamattomat jäätiköt voivat koitua kokemattoman retkeilijän kohtaloksi. Yllättävää kyllä Islannin pelastustoimi on kokonaan vapaaehtoisvoimin järjestetty eikä valtion ja kuntien järjestämä, sillä harvaan asutussa maassa sellainen kävisi liian kalliiksi.

Islantilaiset ovat ihmisinä kovin toisenlaisia kuin suomalaiset ainakin siinä, että heillä on rajaton usko onnistumiseen ja omiin kykyihinsä, kun taas suomalaisten peruspessimistisyys laittaa epäilemään vähän kaiken sujumista. Islantilaiset ovat lapsirakasta kansaa ja lapset kulkevat mukana melkein missä vaan, kun taas Suomessa on ehkä hieman maltillisempi suhtautumistapa. Islantilaisten vanhempainvapaat ovat yhteiskunnallisesti kiinnostavia, sillä niillä on työmarkkinoihin tasa-arvoistava vaikutus: lapsen syntymää seuraa pakollinen 3 kuukauden mittainen isyysloma siinä missä äitiyslomakin. Ei ole siis sen suurempi riski palkata hedelmällisessä iässä olevaa naista kuin ihan minkä tahansa ikäistä miestäkään. Aika metkaa!

Näiden lisäksi kirjassa oli monta muutakin mielenkiintoista faktaa, joten suosittelen kyllä tämän kirjan lukemista. Itse ainakin aion lukea seuraavatkin islantilaista elämää kuvaavat kirjat Islantilainen kodinonni ja Talo maailman reunalla.

Viktor Kärppä -dekkarit 2-5

 

Matti Rönkä: Hyvä veli, paha veli

5 h 43 min., Gummerus 2018, alkup. 2003

lukija: Jarmo Mäkinen

***

Ystävät kaukana

5 h 51 min., Gummerus 2018, alkup. 2005

lukija: Jarmo Mäkinen

***

Isä, poika ja paha henki

5 h 57 min., Gummerus 2011, alkup. 2007

lukija: Jukka-Pekka Palo

***

Tuliaiset Moskovasta

6 h 10 min., Gummerus 2011, alkup. 2009

lukija: Jukka-Pekka Palo

Luin reilut 5 vuotta sitten Matti Röngän paluumuuttaja Viktor Kärpästä kertovan sarjan avausosan. Ensikosketukseni sarjaan kuitenkin oli Samuli Edelmannin, Martti Suosalon ja Ville Haapasalon tähdittämä Tappajan näköinen mies -tv-sarja, jonka olen sittemmin katsonut useampaan otteeseen. Tv-sarjassa pidin sen konstailemattomuudesta ja samanlaisia ovat nämä kirjatkin. Tv-sarja perustuukin hyvin vahvasti näihin kirjoihin, joten sinänsä kirjojen kuuntelu ei juurikaan tarjonnut jännitystä juonenkäänteistä.

Viktor Kärppä on paluumuuttaja Sortavalasta. Hän tekee monenlaista bisnestä ja liikkuu vähän lain molemmin puolin. Hänellä on vahvat siteet Venäjälle, mutta toisaalta hänellä on luottomiehensä myös Suomessa. Entinen neuvostoliiton upseeri ei tunnu pääsevän menneisyydestään eroon, ja vaikka hän joskus niin haluaisikin, niin on menneisyydessä luoduista kontakteista usein myös hyötyä.

Näissä kuuntelemissani kirjoissa Viktor Kärppä yrittää rakentaa vakaata parisuhdetta Marjan kanssa, pitää ataripoliisi Teppo Korhosen tyytyväisenä siinä missä Venäjän mafiankin ja pyörittää mahdollisimman laillista ja menestyvää bisnestä. Kärppä ei tunne olevansa kotonaan missään, sillä Sortavala on muuttunut niin paljon hänen lähtönsä jälkeen, mutta toisaalta ei koti ole oikein Suomessakaan.

En lähde kuvailemaan teosten juonia sen kummemmin, sillä yksittäisissä teoksissa ei mielestäni sinänsä ole mitään ikimuistettavaa ja erityisesti mainitsemisen arvoista, vaikka siis minä pidän näistä kirjoista. Ne ovat sujuvia, nopeasti kuunneltavia dekkareita ja henkilöhahmot ovat toimivia ja kiinnostavia. Juonikuvausten sijaan haluan kuitenkin mainita, että mielestäni Jarmo Mäkinen on ollut loistava valinta äänikirjojen lukijaksi, sillä hänen tyylinsä ja äänensä sopivat kirjojen tunnelmaan oivallisesti. Jukka-Pekka Palosta en sen sijaan voi sanoa samaa, vaan hänen tavassaan lukea nuo kaksi kirjaa oli jotain jopa ihan ärsyttävää. Nämä kirjat on tehty äänikirjoiksi eri aikoina, mikä selittää eri lukijat, mutta toteanpa vaan, että onneksi Jarmo Mäkinen on otettu myöhemmin äänitettyihin kirjoihin lukijaksi.

Aion mahdollisesti jatkaa tämän sarjan parissa myöhemmin, mutta nyt siihen tulee ainakin toviksi tauko, sillä Storytel-tilaukseni on päättymäisillään. Luulenpa, että sarjan pariin on kuitenkin helppo palata koska tahansa myöhemmin, sillä ei tässä tuo reilun viiden vuoden tauko avausosan lukemisen jälkeenkään yhtään haitannut. 

Aavan meren tuolla puolen

Antti Tuuri: Aavan meren tuolla puolen

e-äänikirja, Otava 2018

lukija: Taneli Mäkelä

 

Lukupiirimme seuraavana aiheena on Antti Tuurin teokset, joista päädyttiin ottamaan kolme vaihtoehtoa, koska osa halusi uudempaa tuotantoa, osa on jo lukenut kaikki Pohjanmaalle sijoittuvat kirjat ja osa ei halunnut missään nimessä lukea ehdottamaani Ikitietä (koska elokuva oli ollut niin rankka kokemus). Niinpä otin mukaan kolme vaihtoehtoa, joista kukin saa valita mieluisen luettavan. Yksi niistä on Aavan meren tuolla puolen, jonka päätin itse kuunnella äänikirjana osin siksi, että se helpottaa vetäjän (eli minun) luku-urakkaani, mutta toisaalta myös siksi, että sen lukijana on Taneli Mäkelä. 

 

Aavan meren tuolla puolen on jatkoa Tangopojille, mutta kirjat voi lukea ihan hyvin myös täysin erillisinä teoksina. Tässä teoksessa tapahtumat sijoittuvat joulukuuhun 2016, jolloin Tukholmassa asuva Kaija saa äidiltään tiedon isänsä kuolemasta. Kaija matkustaa äitinstä tueksi Skövdeen. Samaan aikaan Kaija saa kuulla, että suomalaiseen kouluun on tehty polttopulloisku. Kaijan tyttärentytär käy sitä koulua ja nyt lapsi näyttää olevan kadoksissa. Kuvaus kulkee Tukholman ja Skövden väliä, kun Kaija saa tietoja Tukholman tilanteesta.

 

Kun äänikirja alkoi ja tajusin kunnolla, että tarinan keskiössä on naiskertoja, tuntui hieman erikoiselta se, että äänikirjan lukee mies. Taneli Mäkelän ääntä oli kuitenkin jälleen kerran miellyttävä kuunnella ja keskushahmokin vaihtui välillä mieheksi, joten aloin ymmärtää valinnan.

 

Tämän kirjan keskeisenä teemana on perhesuhteiden lisäksi maahanmuutto. Kaijan vanhemmat ovat aikoinaan muuttaneet Suomesta Ruotsiin ja Kaijan tyttären ex-puoliso on niin ikään maahanmuuttaja, Turkista tosin. Polttopulloisku kuvastaa yleistä suhtautumista maahanmuuttoon. Aihe on iso ja teoksessa on paljon vakavia asioita isän kuolemasta polttopulloiskuun ja riitaisiin avioeroihin asti. Kuitenkin tämä kirja välillä jopa huvitti minua: mitä kohellusta ja sähellystä! Millaisia hahmoja, Kaijan ex-mies ja tyttären isä nyt esimerkiksi! Myös välillä riidaksi äityvät perhekohtaamiset lähes huvittivat. Kaijaa ei kyllä käynyt kateeksi, kun hänen olisi pitänyt revetä moneksi, itse asiassa hänen puolestaan ehkä vähän ahdistikin, mutta silti yleismielialaksi tämä kirja jätti hilpeyden.

 

Aavan meren tuolla puolen oli ihan kelpo kirja kuunneltavaksi, mutta en tiedä olisinko tähän tarttunut ilman lukupiiriä. Odotan enemmän Lakeuden kutsun ja Ikitien lukemista.

 

♠♠♠

Minne tytöt kadonneet

Leena Lehtolainen: Minne tytöt kadonneet

9 cd-levyä, 11 h 11 min

Tammen äänikirja 2010

lukija: Henna Hyttinen

Bloggaustahtini laahaa pahasti luku-/kuuntelemistahtini jäljessä, mutta yritän saada luettuja siirrettyä tänne blogiin vähitellen! Kuuntelin hiljattain Leena Lehtolaisen Minne tytöt kadonneet, sillä innnostuin taas Maria Kallio -dekkareista kuunneltuani Väärän jäljillä äänikirjana. Minne tytöt kadonneet ei kuitenkaan ollut mielestäni oikein sujuva kirja, sillä siinä on paljon sivujuonteita ja vaikka osasta niistä rakentuu yhteinen päätarina, niin jotkut sivujuonteet olivat ihan irrallisia ja näin ollen mielestäni tarpeettomia. Kuunteluintooni vaikutti kuitenkin vielä tuota seikkaa enemmän äänikirjan lukija, sillä koko teksti on pajatettu käytännöllisesti katsoen yhteen pötköön eikä mitään pieniä pausseja kappaleiden välillä tai dialogien kohdalla puhujan vaihtuessa oikeastaan ole. Lisäksi dialogin tulkinta on hyvin eleetöntä ja välillä on vaikea pysyä kärryillä kuka milloinkin puhuu.

Tarina alkaa Maria Kallion Afganistaninmatkasta. Kansainvälisen yhteistyön tuloksena perustetun poliisikoulun avajaisiin matkanneen Marian ja tämän kollegoiden saattueeseen osuu autopommi, jonka seurauksena Marian saksalainen kollega ja ystävä kuolee. Maria palaa Suomeen saatuaan runsaasti uutta perspektiiviä näkökulmiinsa. Koska kansainvälisen yhteistyön projekti on nyt saatettu loppuun, Mariaa pyydetään johtamaan omaa epätyypillisten rikosten jaosta Espoon poliisiin. Ensimmäisenä tehtävänä on selvittää minne ovat kadonneet kaksi maahanmuuttajatyttöä. Kun kolmas tyttö löydetään kuristettuna, jaos alkaa haravoida kahta muuta juttua vielä entistäkin tarkemmin. Muita murhia ei enää saa tulla!

Niin, mielestäni tuo Marian Afganistanin kuvio on hieman ylimääräinen tässä kirjassa, sillä loppujen lopuksi sillä tai millään siihen liittyvällä ei ole oikeastaan mitään tekemistä Kallion johtaman jaoksen ja sen tutkimien rikosten kanssa. Ehkä siitä syystä tarina ei lähtenyt heti vetämään kovinkaan voimakkaasti ja lisäksi tällaisen ylimääräisen kuvion kuljettaminen mukana ei mitenkään paranna teoksen sujuvuutta. Välillä tuntuu myös, että tähän teokseen on valittu kolme maahanmuuttajatapausta, jotta saadaan annettua kerralla mahdollisimman laaja kuva erilaisista kulttuurivaikuttimista ja toimintatavoista sekä perhemalleista. Tässä kohtaa olen hieman sitä mieltä, että vähempi parempi, vaikka sinänsä Kallion jaoksen tutkimuksia olikin ihan kiinnostavaa seurata.

Tällä teoksella on siis puolensa ja puolensa. Aion kyllä lukea tai kuunnella loputkin sarjan teokset jossain vaiheessa, vaikka tämä Minne tytöt kadonneet ei taas Lehtolaisen kirkkainta osaamista minun silmissäni edustakaan. Huomasin muuten taannoin, että minulla on tämän jälkeen enää kolme varsinaista Maria Kallio -dekkaria lukematta. Niin vain yhtäkkiä salavihkaa on tullut selvitettyä monta juttua Kallion, Koivun, Puupposen ja muiden tuttujen tyyppien kanssa!

♠♠♠

Tappajan näköinen mies

Matti Rönkä: Tappajan näköinen mies

220 s., Gummerus 2002

Pohdiskelin taannoin, että mitähän luettavaa veljelleni tällä kertaa tarjoaisin, sillä hänen suosikkinsa Mäet ja Sipilät on jo luettu. Pidin kovasti Tappajan näköinen mies -tv-sarjasta, joten sen perusteella uskalsin tarjota tätä Viktor Kärppä -sarjan ensimmäistä osaa luettavaksi. Taisi olla aikalailla nappivalinta, sillä nyt hänellä on menossa sarjasta jo kolmas osa. Itsekin päätin vihdoin testata, että millainen kirja tv-sarjan takaa löytyy, enkä kyllä pettynyt.

Viktor Kärppä on sortavalalainen paluumuuttaja, joka hoitaa pienessä yrityksessään erilaisia lupa-asioita, kauppoja ja avustuksia sekä tekee etsivän töitä. Isänmaattomaksi itsensä kokevalla Kärpällä on suhteita hieman joka suuntaan: Venäjälle, Viroon, Suomen poliisiin. Näiden tahojen välillä tasapainottelu ei aina ole helppoa, mutta Kärppä pärjää: onhan hän luotettava ja rehellisen näköinen.

Täytyy sanoa, että tv-sarja seurailee ainakin tämän kirjan osalta hyvin esikuvaansa. Tietysti filmatisointi on jonkin verran toiminnallisempi ja ehkä hieman päivitettykin, mutta muuten on ilahduttavaa huomata, että kirjaa on selkeästi arvostettu. Olen filmatisoinnissa pitänyt juurikin toiminnallisuudesta, joten tämä teos tuntui ehkä hieman pliisulta siihen verrattuna, mutta muuten juoni oli kyllä mukaansatempaava.

Rönkä kirjoittaa mielestäni aika "kapeaa" tekstiä. Hän ei juuri turhia kuvaile esimerkiksi miljöötä tai hahmojen ulkonäköä, ja juuri kuvailua olisin ehkä hieman kaivannut enemmän tarinaa värittämään. "Kapeaa" teksti on myös siinä mielessä, että teos pyörii pitkälti ihan oikeasti selvitettävien rikosten ja erilaisten työkeikkojen ympärillä, Kärpän omasta yksityiselämästä ei juuri puhuta: se lomittuu tarinaan, mutta jää selkeästi juonen kannalta toissijaiseksi asiaksi. Olisin ehkä kaivannut hieman enemmän otetta siihen, millainen mies Viktor Kärppä on, vaikka toki viitteitä hänen persoonastaan annetaan koko ajan pitkin tarinan etenemistä. Samoin hieman hämmästyttää se, että tekstiä ei ole juurikaan maustettu venäjän kielellä. Se olisi mielestäni tuonut aitouden tunnetta siihen, minkälaisissa piireissä Kärppä liikkuu ja missä hänen juurensa ovat.

Vaikka hienoista kritiikkiä teokselle joiltakin osin annan, niin se täytyy sanoa, että Rönkä on luonut yllätyksekkään juonen. Missään vaiheessa ei voi tietää, mihin Kärppä seuraavaksi tempaistaan ja mitä hänen tielleen heitetään. Välillä jopa jännitin, että mitä kamalaa Kärpän epämääräisissä piireissä vielä voi tapahtua, vaikka olenkin filmatisoinnin nähnyt. Taidanpa siis minäkin veljeni tavoin jatkaa sarjan parissa!

♠♠♠½

Kukkia Piretille

Mustonen, Enni: Kukkia Piretille

286 s., Otava 1991

Ihan ensiksi anteeksipyyntö siitä, että julkaisuvuosi voi olla päin seiniä: palautin tämän kirjan päivällä kirjastoon enkä muistanut ottaa sitä ylös. Fiksu ihminen miettii nyt, että miksen tarkista sitä netistä. Siksen, että uskon olevani oikeassa. Kukkia Piretille päätyi lukulistalleni suosituksen perusteella, kiitos siitä. Tämä oli mielenkiintoinen teos hieman erilaisesta näkökulmasta.

Piret Mätlik on virolaisnainen, joka lähtee työharjoittelijaksi Suomeen, koska ajat Virossa ovat kovat ja on puutetta kaikesta. Ajallisesti teos siis sijoittuu 1990-luvun taitteeseen. Piret haaveilee oman puutarhan perustamisesta ja pääoman kartuttaminenkin on hänellä mielessä, kun hän saapuu Aholan puutarhalle. Perhettä on neljä vuotta aikaisemmin kohdannut suuri suru, joka varjostaa edelleen erityisesti tilan isännän elämää. Arvata saattaa, että loppujen lopuksi erinäisten kommellusten jälkeen Piretin ja isännän välit alkavat lämmetä.

Tämä teos ei ollut oikein kutkuttavan romanttinen, mutta eipä välttämättä tarvinnut ollakaan, koska tämä tuo esille jotakin muuta: millaista on muuttaa vieraaseen maahan, jossa kaikki on erilaista ja suhtautuminen virolaisiin osittain hyvin epäluuloista? Eihän tämä mikään Sofi Oksasen Stalinin lehmät ole, mutta omassa "kevytkirjallisuuden genressään" oikein toimiva, mielenkiintoinen ja uskottavakin teos. Onhan tämä sitä paitsi tosipohjainenkin, en vain tiedä missä määrin. Lisäksi pidin siitä, että työ on puutarhatyötä, koska en ole aikaisemmin lukenut mitään puutarhurin työstä. Aihe kiinnostaa minua, koska olen jo kahtena kesänä ollut kukkamyyjänä, mutta varsinaisesta puutarhatyöstä minulla ei ole kokemusta: on hauska hieman hahmottaa millaista oikealla puutarhalla on.

Mielestäni tämä ei ole Mustosen parhaimpia niistä mitä olen häneltä lukenut, mutta mielenkiintoinen kumminkin. Romanttista värinää olisi voinut olla enemmänkin, vaikka sen puute paikkaantuukin hieman erilaisilla asioilla.

♠♠♠

Brooklyn

Tóibín, Colm: Brooklyn

313 s., Tammi 2011

suom. Kaijamari Sivill

alkup. Brooklyn 2009

Olen lukenut Colm Tóibínin Brooklynista pelkkää hyvää ja siksi odotinkin melkoisen innolla teoksen lukemista. Yleisesti ottaen pidän kirjoista, jotka liittyvät jollakin tavalla Irlantiin. Pidin tästäkin teoksesta, mutta en niin paljon kuin ennakolta oli aavistellut. Varoitan, että teksti pitää sisällään juonipaljastuksen.

Brooklyn kertoo Elisistä, joka lähteen kotoaan Irlannista Brooklyniin työn perässä. Hänellä kestää aikansa sopeutua amerikkalaiseen elämänmenoon, mutta sitten koti-ikävä alkaa hellittää. Tällöin kuitenkin tulee kotoa pysäyttävä viesti Rose-sisaren äkillisestä poismenosta. Ja siinä vaiheessa alkaa tökkiä. Mielestäni Rosen kuolema ei vain yksinkertaisesti ole uskottava. Ei kukaan nuori ihminen sairasta kertomatta kenellekään ja sitten vain kuole pois. Tai ainakin se oli kuvattu jotenkin omituisen töksähtäen ja ylimalkaisesti.

Sitten Eilis palaa Irlantiin, tosin vain väliaikaisesti. Siellä hän kokee jäävänsä kahden maailman väliin: Amerikan ja Irlannin. Jotenkin hänen jahkailunsa ja käytöksensä Irlannissa pistivät vihaksi, en pitänyt siitä millaiseksi kunnon tyttö muuttui palattuaan kotiin. Loppu jotenkin venyi ja paukkui ja oli painostava, odotin jännityksellä mikä on loppuratkaisu. Lisäksi ärsyynnyin Eilisin äidin vuoksi, joka tuntui ajattelevan vain itseään ja odotti Eilisin jäävän.

Teos on melko viihdyttävä ja mukava luettava, mutta silti en voi antaa sille kovin paljon pisteitä edellä selostettujen seikkojen vuoksi. Lisäksi haluan todeta, että mielestäni suomennos on paikka paikoin kankeaa ja estää teoksen tunnelman välittymistä. Ehkä englanniksi luettuna voisin ajatella kirjasta hieman eri tavalla tai kokea sen vahvemmin.

♠♠♠

Ruusuvettä ja lammaspataa

Mehran, Marsha: Ruusuvettä ja lammaspataa
331 s., Tammi 2009
suom. Henna Kaarakainen
alkup. Rosewater and Soda Bread 2008

Joku saattaa ehkä muistaakin, että luin tammikuussa Mehranin Lumoavien mausteiden kahvilan, joka on tätä teosta edeltävä osa. Pidin siitä kovasti ja tämäkin teos lunasti odotukseni, mutta jotenkin se ei oikein yltänyt Lumoavien mausteiden kahvilan tasolle. Arvioni siitä voit lukea täältä.

Ruusuvettä ja lammaspataa jatkaa siitä mihin edellinen osa jäi, mutta välillä on ehtinyt kulua vuosi. Marjanin, Baharin ja Laylan kahvila on saanut vakiasiakkaansa eikä kahvila olekaan enää niin suuressa roolissa kuin aikaisemmin. Nyt kuvaan astuvat lähinnä ihmissuhteet ja oman tien etsiminen sekä tietynlainen moraalin ja eettisyyden pohdiskelu: mikä on oikein ja mikä väärin.

Mehran osaa kirjoittaa taitavasti sivujuonteetkin luontevaksi osaksi ydintarinaa, mikä on jo taito sinänsä. Hän kietoo ne niin hyvin yhteen, että pian saa huomata melkein kaiken liittyvän melkein kaikkeen. Ruoka liittyy tottakai tapahtumiin ja kahvilalla on edelleen roolinsa, mutta enää elämä ei pyöri pelkästään siellä: Baharilla on salaiset menonsa, Marjan saa ihalijan ja Layla jatkaa suhdettaan Malachyn kanssa. Estelle löytää rannalta kuolemaisillaan olevan tytön, jota myös Marjan ryhtyy auttamaan.

Pidin Lumoavien mausteiden kahvilassa siitä, että reseptit ja ruokakulttuuri olivat hyvin tiivis ja aistittava osa tarinaa. Siksi onkin mielestäni sääli, että nyt ne jäävät sivuosaan, sillä ne juuri antoivat tarinalle omat ulottuvuutensa. Olisin kaivannut sitä, että tässäkin teoksessa jokainen kappale olisi alkanut jollakin reseptillä, joka liittyy tiettyyn tapahtumaan. Nyt reseptilaatikko on irrallisena osana kirjan lopussa, eikä tunnelma välity niin hyvin.

Tietysti on luonnollista, että vähitellen maahanmuuttajien oma kulttuuri integroituu alkuperäisväestön kulttuuriin, mutta tässä ei oikeastaan ollut edes nähtävillä integroitumista. Kulttuuria ei yksinkertaisesti juurikaan tuotu esiin muuta kuin tietyissä eettisissä ja moraalisissa pohdinnoissa. Olisin pitänyt siitä, että siskosten iranilainen tausta olisi ollut vahvemmin esillä. Kuitenkin tämä on kaiken kaikkiaan hyvin kirjoitettu ja rakennettu teos, jota on mukava lukea.

♠♠♠♠

Lumoavien mausteiden kahvila

Mehran, Marsha: Lumoavien mausteiden kahvila
suom. Henna Kaarakainen
302 s., Helmi 2006
alkup. Pomegranate Soup, 2005

Huomasin tämän teoksen alunperin huomattuani nettikirjakaupan sivuilla tämän teoksen jatko-osan. Se vaikutti mielenkiintoiselta, ja koska luen aina mielelläni sarjojen teokset oikeassa järjestyksessä, tämä pääsi ensin luettavaksi. Tulen varmasti lukemaan jatko-osan Ruusuvettä ja lammaspataa.

Lumoavien mausteiden kahvila kertoo kolmesta iranilaissiskoksesta Marjanista, Baharista ja Laylasta. Tytöt ovat paenneet juuri ennen Iranin vallankumouksen alkua 1979, päässeet alunperin Lontooseen ja muuttaneet sieltä sitten Ballinacroaghin kylään Irlantiin. Siskokset perustavat kylään Babylon Cafén, joka tarjoaa persialaista ruokaa. Perinteistä tiukasti kiinni pitävät kyläläiset tyrmistyvät tästä, mutta kuitenkin kahvila saa omat vakioasiakkaansa ja elämä alkaa sujua. Marjanin ruoka tekee kauppansa ja Layla on alkaa seurustelemaan, Bahar tekee mitä pyydetään ja on tyytyväinen.

Kuten arvata saattaa, sisaruksien elämässä on omat vastuksensa. Kylän "kuningas", joka soppaan lusikkansa työntävä Thomas McGuire on raivoissaan, koska kahvila pilasi hänen disco-suunnitelmansa. Naiset pitävät siskoksia huorina, jotka viekottelevat heidän miehensä ja poikansa. Ruoan epäillään olevan saastaista ja kahvilan hygienian muutenkin huonoa. Totuus on kuitenkin toinen.

Lumoavien mausteiden kahvila on kirjoitettu niin tenhoavasti ja reseptit kuvailtu niin tarkasti, että teosta lukiessa pystyi melkein haistamaan mausteisen ruoan tuoksun ja tuntemaan sen maun kielellä. Jokainen kappale kietoutuu jonkin reseptin ympärille, joka on kirjattu kappaleen alkuun. Itse asiassa päätin kopioida yhden ohjeen itselleni ja tehdä oman versioni ruoasta joskus.

Teos etenee kuvaten sisarusten elämää kylässä, mutta raottaa samalla kuitenkin heidän menneisyyttään ja vaiettuja asioita. Miksi he oikeastaan edes lähtivät Lontoosta irlantilaiseen pikkukylään? Mitä he joutuivat kokemaan Iranissa? Miksi Bahar on niin epäluuloinen vieraita ihmisiä kohtaan? Teos vastaa näihin herääviin kysymyksiin pala palalta, jättäen mieleen kutkuttavan halun lukea eteenpäin ja selvittää asiat.

Teos oli toisaalta yllätyksellinen, mutta toisaalta melko ennalta-arvattava. Ennalta-arvattavaksi teoksen teki alkuasetelma: ulkomaalaistaustaiset sisarukset muuttavat pikkukylään. Ei ole yllätys, että heihin suhtaudutaan epäluuloisesti ja heitä jopa vihataan. Eikä ole yllätys, että oikeus ja hyvyys voittaa, ja he lunastavat paikkansa kylässä. Yllättäviä käänteitä kuitenkin tarjoilee sisarusten menneisyys, joten teos pitää mielenkiinnon yllä.

Olen ollut kiinnostunut Irlannista maana jo kolmisen vuotta, ja tykkään lukea sinne sijoittuvia kirjoja. Tämä kirja oli kiehtova siksi, että iranilainen eksotiikka ja irlantilainen perinteinen elämänmuoto kohtaavat. Luen harvoin maahanmuutajuutta ja Lähi-Idän maita käsitteleviä kirjoja, joten tämä oli siinäkin mielessä piristävä valinta. Jos taustalla olevan ennalta-arvattavuuden ei anna vaivata, teos vie mukanaan.

♠♠♠♠½