Noitia, kalloja, vedenhenkiä: Maaginen matkaopas Pohjanmaalle

Riina Peltonen: Noitia, kalloja, vedenhenkiä - Maaginen matkaopas Pohjanmaalle

kuvitus: Mervi Heikkilä

141 s., Haamu-kustannus 2021

En tiedä miten on mahdollista, että minulta on aiemmin mennyt ihan ohi tämä Riina Peltosen kirjoittama toisenlainen matkaopas Pohjanmaalle, sillä kaikki kansanperinteeseen liittyvät uskomukset kiinnostavat minua jo ihan lähtökohtaisesti. Tämä oli todella kiinnostava löytö, kiitos vinkistä kollegalle!

Noitia, kalloja, vedenhenkiä: Maaginen matkaopas Pohjanmaalle pitää sisällään kymmenen erilaista kohdetta, joihin liittyy myyttisiä ja jännittäviä tarinoita. Kohteisen joukossa on niin luontokohteita kuin raunioita ja muinaisjäännöksiäkin. Itselle kohteista ainoa tuttu oli Isonkyrön Leväluhta, jossa olen muutama vuosi sitten käynytkin,

Riina Peltonen herättää kirjassaan kiinnostavalla tavalla henkiin niin todellisen historian kuin kansantarinat myytteineen. Kirjan luettuani jäi fiilis, että olisipa kiva kesällä hieman ajella maakunnassa ja käydä tutustumassa reitille osuviin kohteisiin, joten siinä mielessä matkaopas on varsin kuvaava sana tälle kirjalle. Hauskaa, että näitä paikallisia tarinoita on kerätty tällaiseksi helposti lähestyttäväksi ja sujuvalukuiseksi kirjaksi.

Kalevala

Kalevala

475 s., Otava 2009

koonnut Elias Lönnrot

julkaistu kokonaisuudessaan "Uutena Kalevalana" 1849

kansalliseepos

Ei voi muuta sanoa kuin että "minä tein sen"! Haastoin itseni kalevalanpäivänä lukemaan Kalevalan tämän vuoden loppuun mennessä, ja aika tiukille meni. En itse asiassa edes uskonut ehtiväni lukemaan tämän, mutta ehdin kuitenkin. Aloitin tämän lukemisen touko-kesäkuun vaihteessa ja pääsin noin puoleen väliin saakka, mutta sitten tuli muita kiireitä ja Kalevala jäi. Välillä luin pari runoa, mutta uudelleen tähän palasin toden teolla vasta muutama päivä sitten.

Kalevalan lukeminen on mielestäni aika haastavaa sen perinteisen runomitan, niin sanotun kalevala-mitan, ja vanhahtavien ja murteellisten sanojen vuoksi. Mielestäni sanasto ei kuitenkaan ole loppujen lopuksi pahin kompastuskivi eikä rytmiikkakaan: teos ei tule luetuksi, jos ei pääse juoneen kiinni. Rytmiin tottuu aika nopeasti ja tietysti sanasto vaikuttaa siihen miten pääsee juoneen mukaan, mutta tässä mielestäni esimerkiksi henkilöhahmojen runsaus ja "lempinimittely" asettaa enemmän haasteita. Juoni on polveileva ja palaa yhtäkkiä tiettyjen hahmojen pariin oltuaan ensin muiden hahmojen parissa. Sillä kyllä, minun(kin) mielestäni tässä teoksessa on juoni, vaikka sitä ei ehkä ensin niin ajattelisikaan.

Kalevala on yllättävän mielenkiintoinen teos ja viihdyttäväkin tietyllä tavalla, kun vain jaksaa keskittyä ja lukea riittävän pitkän pätkän kerrallaan. Suosittelen sen lukemista kaikille, koska onhan se kotimaiselle kirjallisuudelle merkittävä teos ja maailmallakin tunnettu ja luettu: siksi mielestäni suomalaistenkin pitäisi paneutua tähän paremmin, kun kyse on kumminkin meidän kansalliseepoksestamme. Ainahan voi esimerkiksi kuunnella äänikirjan tai lukea suorasanaisen version, jos kieli tuntuu liian kiemuraiselta. Entinen äidinkielen opettajani sanoi myös kerran, että kannattaisi lukea edes Mauri Kunnaksen Koirien Kalevala, jotta on edes pieni aavistus tästä teoksesta. Ainakaan minulle ei tätä koulussa juuri opetettu, pari runoa käytiin läpi ja se oli siinä. Siksikin koin tärkeäksi tutustua tähän teokseen paremmin itsenäisesti.

Mielestäni tätä lukiessa oli myös hauska huomata, että Hovimäen sepän emännän ja tyttären suusta olen kuullut/lukenut Kalevalastakin tuttuja säkeitä eri yhdistelmin. Lisäksi nykyäänkin usein käytetään Kalevalan sisältöä vertauskuvina joissakin asioissa, joten onhan se ihan kiva tietää mistä jutut juontavat juurensa.

On vaikea arvosanoittaa tällaista teosta, jonka arvon tuntee muttei itse osaa muodostaa siitä arvosanaan johtavaa mielipidettä. Siksipä päätän jättää tämän arvosanatta.