Onnen kaukoranta

Matti Rönkä: Onnen kaukoranta

Gummerus 2024

äänikirjan lukijana Matti Rönkä

Matti Rönkä lunasti paikkansa minun suosikkilistallani viimeistään Einon ja Surutalon luettuani, vaikka Viktor Kärppä -dekkareistakin olen pitänyt. Rönkä osaa käsitellä aiheitaan monipuolisesti, juonet etenevät sujuvasti ja henkilöhahmot ovat moniulotteisia. Onnen kaukoranta on mielestäni otteeltaan paljon kevyempi ja rennompi kuin viimeisimpänä lukemani Eino ja Surutalo, mutta yhtä kaikki taattua Rönkää.

Raimo Rissanen on savolainen heinäpellon poika, jonka lauluääni siivittää hänet tanssilavojen tähdeksi. Raimo tai Rami, kuten kaikki häntä kutsuvat, on kesätöissä enonsa maatilalla, kun entuudestaan tuttu Tarvaisen Tuomo pyytää häntä orkesteriinsa kitaristiksi ja laulajaksi. Musiikkikärpänen puree Ramia tosissaan, ja hänen karismansa huomaavat muutkin kuin tanssiväki. Matka tunnettuuteen on alkanut.

Kun levy-yhtiö hoksaa nuoren laulajan kyvyt, tulee Rissasen Ramista lavatähti Rami Sarri. Musiikkibisnes vie miestä, mutta Tarvaisen orkesterikaan ei jää paitsi tästä nosteesta. Myös elämän peruskallio pysyy, vaikka keikkamatkoihin mahtuu monenlaisia kohtaamisia.

Pidin paljon tästä kirjasta, sillä vaikka olen 1990-luvun lapsi, osui tämä heinäpeltojen ja lavatanssien nostalgia silti mielenmaisemallisesti lähelle. Tunnetut musiikkikappaleet kulkevat koko ajan kerronnassa mukana, joten fiilikseen pääsee jo niidenkin myötä. En ole vielä kuunnellut tämän kirjan Spotify-soittolistaa, mutta jonain kesäiltana aion sen tehdä.

Vilkkumaa

Maija Vilkkumaa & Miina Supinen: Vilkkumaa

Gummerus 2023

Kaikkien aikojen suosikkiartistini on epäilemättä Maija Vilkkumaa. Ei ole toista artistia, jonka biisien sanoitukset olisivat kolahtaneet samalla tavalla. Maijan lyriikat ovat niin oivaltavia, niissä on särmää ja samastuttavuutta. Ihailen hänen lahjakkuuttaan, onhan hän paitsi taitava sanankäyttäjä myös säveltäjä ja esiintyjä.

Kun Maija Vilkkumaan ja Miina Supisen yhteistyössä kirjoittama elämäkerta Vilkkumaa ilmestyi, halusin tietenkin lukea sen. Lopulta kallistuin kuitenkin äänikirjan puolelle, vaikka kirjaa lehteilinkin samalla. Äänikirjan etuna on se, että se on Maijan itsensä lukema ja tarjoaa siten eri tavalla syvyyttä tekstiin.

Minun tekee mieli kuvailla tätä ihanaa riemastuttavaa kirjaa sanoilla vivahteikas ja täyteläinen, vaikka silloin tuleekin vähän sellainen olo kuin puhuisin juustosta tai viinistä. Mielestäni nuo sanat kuitenkin parhaiten kuvaavat tätä kirjaa, sillä siitä jää tunne täyttä elämää elävästä monipuolisesta taiteilijasta. Erityisesti pidin Maijan konstailemattomuudesta ja inhimillisyydestä. Oli kiinnostavaa kuulla biisien taustoista ja synnystä, upean uran etenemisestä ja elämänpiirin tärkeistä tapahtumista ja ihmisistä. Elämäkerta on samalla sekä hyvän maun mukainen että avoin kertomus. Mielestäni tosi hieno kokonaisuus, mutta mitä muuta se olisi voinutkaan olla.

Minä olen Anna Puu

Mari Koppinen ja Anna Puu: Minä olen Anna Puu

4 h 22 min., WSOY 2019

lukija: Anna Puu

 

Anna Puu on artisti, jonka uran alkuaikoja seurasin Idols-ohjelmaa katsellen. Anna Puu ei silloin noussut minulle mitenkään merkittäväksi artistiksi, mutta olen löytänyt hänen musiikkinsa myöhemmin ja löytänyt siitä omat suosikkikappaleeni. Provinssi rockissa vuonna 2016 pääsin myös näkemään Anna Puun livenä ja vaikken mikään keikoilla kävijä olekaan, niin joskus oli kiva päästä kuulemaan häntä uudelleenkin livenä.

 

Mari Koppisen ja Anna Puun yhteistyönä syntynyt Minä olen Anna Puu kertoo pääasiassa hänen urastaan, mutta sivuaa myös yksityiselämän käänteitä, kuten lapsen syntymää, eroa ja nykyistä parisuhdetta. Mikään paljastuskirja tämä ei ole, vaikka siitä on tietyissä medioissa yritetty lööppiotsikkojen aineksia löytääkin.

 

Pidin tästä kirjasta. Äänikirjan lumoa tehostaa se, että Anna Puu on itse lukenut tämän äänikirjaksi. Tulee tunne, että Anna Puu tässä ihan oikeasti kertoo faneilleen. Äänikirjassa pääsi samalla myös fiilistelemään hänen suosituimpia kappaleitaan, sillä niistä on otettu otteita mukaan tarinankerrontaan. Niiden avulla on itse asiassa sangen helppo ajoittaa Anna Puun vaiheita oman elämän vaiheisiin: tämä biisi soi silloin ja silloin radiossa usein, tämä oli tuolloin soitettu hitti. Toimiva kirja, kiva oli kuunnella.

Olli - yhden miehen varietee

Arno Kotro & Olli Lindholm: Olli - yhden miehen varietee

3 h 55 min., Docendo 2017

lukija: Aku Laitinen

 

Kun Olli Lindholm menehtyi äkillisesti helmikuussa, olin monen muun tavoin yllättynyt ja hämmentynyt, ehkä vähän järkyttynytkin. En ole koskaan ollut mikään Lindholmin tai Yön fani, mutta Lindholm oli sen verran näkyvä ihminen mediassa, että melkein väkisinkin häntä on tullut seurattua. Hän vaikutti symppikseltä tyypiltä ja hyvä äänihän hänellä oli. Kuten sanottua, en ole ollut fani, mutta kyllä Yöllä monta sellaista biisiä on, joista olen pitänyt.

 

Koska Lindholm menehtyi yllättäen, täyttyi media monenlaisista kirjoituksista koskien hänen uraansa, persoonaansa ja ihmissuhteitaan. Joitain iltapäivälehdistön juttuja luinkin. Halusin kuitenkin ottaa vielä tarkemmin selvää siitä millainen ihminen Lindholm oli. Vain elämää -ohjelmassa hän tuli aikanaan minulle uudella tavalla tutuksi, mutta nyt päätin kuunnella Lindholmista kertovan kirjan Olli - yhden miehen varietee. Vaikka sen on äänikirjaksi lukenut toinen henkilö, kuuluu siitä mielestäni Lindholmin ääni selvästi. Teos rakentuu Kotron ja Lindholmin dialogin varaan ja minun oli helppo kuvitella Lindholm antamaan vastauksiaan. Ne vain kerta kaikkiaan ovat aitoa Lindholmia, lukipa ne ääneen kuka tahansa.

 

Tässä kirjassa keskitytään Lindholmiin mielestäni ennen muuta hänen uransa kautta, mutta myös yksityiselämää käsitellään: isäsuhdetta, alkoholiongelmaa, perhettä ja ystäviä. Sisällöllisesti tässä kirjassa ei paljastunut mitään uutta, sillä kaikki tuntui jo käsitellyn mediassa viimeistään Lindholmin kuoltua. Jos siis lukee tämän uusien tietojen toivossa, niitä tuskin saa. Tai jos saa, niin sitten on saanut elää täydellisessä Lindholm- ja Yö-pimennossa. Vaan eipä se tämän kirjan syytä tai sille miinukseksi laskettavaa ole.

 

Kirjan dialogirakenne ei näyttäydy äänikirjana parhaimmillaan. Todennäköisesti fyysisessä kirjassa on käytetty paljon kuvia elävöittämään Ollin ja Yön tarinaa, ja kuvia olisin kieltämättä ihan mieluusti katsellut. Tuntuu hieman keinotekoiselta, että dialogiksi rakentuvan kirjan lukee vain yksi henkilö. Vaikka Lindholmin ääni ja hänelle ominainen tapa puhua kuuluukin tästä läpi, olisi ollut kiinnostavaa kuunnella tämä Kotron ja Lindholmin lukemana. Vaan ehkä se olisi ollut keinotekoista heille lähteä toistamaan kertaalleen käytyjä keskusteluja äänikirjan äänittämiseksi. Jos nyt valitsisin kirjan ja äänikirjan väliltä, ottaisin perinteisen kirjan.