Lukupiirikirja: Taikatalvi

Tove Jansson: Taikatalvi

121 s., WSOY 2010

1. suomenkielinen laitos 1957

alkup. Trollvinter 1957

suom. Laila Järvinen

Taikatalvi on aina ollut suosikkini Muumi-kirjoista, joten kun lukupiiristä tuli aihetoiveeksi Tove Jansson, valitsin hänen tuotannostaan tietenkin Taikatalven meille kirjaksi. Ehkä piiriläiset odottivat jotakin muuta, aikuisten kirjaa lähinnä, mutta mielestäni Muumi-kirjoissa on niin paljon sisältöä myös aikuiselle lukijalle, että tämä tuntui oivalliselta valinnalta.

Taikatalvi kertoo siitä merkillisestä talvesta, jolloin Muumipeikko herää kesken talviunien eikä saa enää unta. Alkuun arasteltuaan hän poistuu uinuvasta Muumi-talosta tutkimaan ympäristöään. Käy ilmi, että myös Pikku Myy on herännyt kesken unien. Uimahuoneessa asuva Tuu-tikki ei sen sijaan ole talviunilla ollutkaan, joten hän osaa kertoa heille yhtä ja toista talvesta.

Rakastan Taikatalven viisautta, talvisen Muumilaakson erilaisuutta ja Janssonin upeaa kuvitusta. Huomasin, että melko pitkälti kirja herätti samoja ajatuksia kuin aiemminkin, mutta nyt kiinnitin hahmoihin eri tavalla huomiota. Jostain syystä Tuu-tikki näyttäytyi minulle nyt aiempaa penseämpänä hahmona, jolta ei löytynyt ymmärrystä talviunilta heränneen Muumipeikon hämmennystä kohtaan. Huomasin suorastaan ärtyväni Tuu-tikin asenteesta, niin silmiinpistävältä se nyt tuntui. Muumipeikon tietynlaisesta henkisestä kasvusta puolestani pidin.

Tämä kirja löytyy ihan omasta hyllystäni, ja oli ihanaa, kun tällä lukukerralla sain rauhassa tehdä alleviivauksia nostaakseni mielestäni hienoja oivalluksia ja viisaita kohtia esille. Niitä kertyikin jonkin verran. On mielenkiintoista nähdä poimivatko silmäni lisää alleviivattavaa, kun joskus palaan kirjan pariin taas uudelleen.

Lukupiirissä tästä kirjasta syntyi mukavasti keskustelua ja ajatuksia. Osa oli myös poiminut oivaltavia kohtia ja luki niitä ääneen, joten kirjaa kerrattiin keskustelussa hyvin perusteellisesti. Keskustelimme myös hahmoista, pääasiassa keskushenkilöinä olevista Muumipeikosta, Pikku Myystä ja Tuu-tikista, mutta myös nukkuvasta Muumimammasta, jonka hahmosta tulee esille olennaisia piirteitä hyvin pienillä huomautuksilla. Kirja herätti ihastusta, ja luulenpa, että jotkut lukevat vielä muitakin Muumi-kirjoja tämän innoittamana.

Tove Jansson: Tee työtä ja rakasta

Tuula Karjalainen: Tove Jansson - Tee työtä ja rakasta

303 s., Tammi 2013

ulkoasu: Timo Numminen

Tuula Karjalaisen Tove Janssonista tekemä elämäkerta ehti minulla keväällä jo kertaalleen olla lainassa, mutta en tuolloin löytänyt aikaa siihen tutustua. Nyt pääsin siis käsiksi tähän kattavaan pakettiin Tove Janssonin elämästä, taiteesta ja urasta yleensäkin. Jansson on yksi suosikkikuvittajiani ja muumikirjat ovat tehneet minuun vaikutuksen, mutta muuten en ole liiemmin hänen tuotantoonsa tutustunut. Tästä kirjasta sain innostusta tutustua myös Janssonin aikuisille suuntaamaan tuotantoon, josta ainoastaan Kesäkirja on minulle tuttu.

Karjalaisen kokoama elämäkerta on kyllä aikamoisen tuhti annos Tove-tietoutta, mutta toisaalta se ei jätä aukkopaikkoja ja avoimia kysymyksiä. Tove Janssonin elämästä saa tietää kutakuinkin kaiken oleellisen, kun vain lukee tämän kirjan. Toisaalta mielestäni välillä paneudutaan hieman liiankin yksityiskohtaisesti esimerkiksi Janssonin seksuaaliseen suuntautumiseen sekä siitä etsitään ihan valtavasti viitteitä Janssonin taiteeseen ja kirjallisiin teoksiin. Teoksesta tulee hieman sellainen olo, että lesbous olisi määritellyt Janssonin elämää hyvinkin kokonaisvaltaisesti jokaisella osa-alueella, mikä ei varmaankaan voinut ainakaan elämäkerrassa esitetyissä määrin pitää paikkaansa.

Karjalaisen työ ansaitsee kuitenkin kiitosta, sillä hän on selkeästi paneutunut Janssonin elämään tarkasti. Hän käsittelee myös Janssonin taidetta ja kirjallista uraa tarkkaan, ja hän on analysoinut Janssonin tuotantoa huolellisesti niin kuvataiteen kuin kirjallisten töidenkin suhteen. Janssonin koko urasta jää lukijalle selkeä kokonaiskuva, jonka vaiheista löytyy kyllä kasapäin yhtymäkohtia Janssonin omiin elämänvaiheisiin. Ne osoittavat entistä konkreettisemmin, että Janssonin ura ei syntynyt tyhjästä, vaan taustalla oli todellisia tunteita ja tuiskuja.

Teosta on kuvitettu runsaasti Janssonin omin piirroksin ja maalauksin. On hienoa, että tekstissä analysoituja teoksia on tuotu lukijan silmien eteen, mutta hieman enempikään kuvitus ei olisi haitannut yhtään. Itse asiassa tuhtia tietopakettia olisi voinut hieman tasapainottaa vieläkin runsaampi kuvitus, sillä sen (lukijakohtainen) tarkastelu olisi voinut luoda vielä syvemmän mielikuvan Janssonista persoonana. Samalla lukija olisi saanut tilaa sulattaa lukemaansa, vaikka tietysti onnistuuhan se lukemista tauottamallakin.

Suosittelen tätä teosta kyllä kaikille Janssonin elämästä ja tuotannosta kiinnostuneille, mutta kannattaa silti ehkä tarkastella lukemaansa hieman kriittisessä valossa esimerkiksi tuon lesbous-asian suhteen. Karjalaisen työ on kuitenkin ansiokasta ja myös kielellisestä sujuvuudesta hän ansaitsee kiitoksensa.

♠♠♠♠

Muumipappa ja meri

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

186 s., WSOY 2010, 24. p.

alkup. Pappan och havet 1965

suom. Laila Järvinen

grafiikka: Jukka Aalto

Sain vihdoin ja viimein aikaiseksi lukea viimeisen lukematta olleen Tove Janssonin alkuperäisen muumikirjan. Edellisen kerran olen tainnut Janssonia lukea marraskuussa, joten tämä Muumipappa ja meri sai odotella vuoroaan verrattain kauan. Yksi syy siihen on se, että olen kyylännyt kirjastoon saapuvaksi tätä uudempaa painosta ja toinen syy on se, että en ole yksinkertaisesti ollut kovin kiinnostunut tästä kirjasta. Meri aiheena ja elementtinä ei kiehdo minua, en ole meri-ihminen.

Muumipappa ja meri kirjan tapahtumat olivat minulle tuttuja jo animaatiosarjasta, jossa niitä tosin on mukailtu hieman toisenlaisiksi. Muumipappa kaipaa vaihtelua elämäänsä, joten koko perhe (Muumipappa, Muumimamma, Muumipeikko ja Pikku Myy) lähtevät purjehtimaan kohti kaukaista saarta, jota Myy tosin epäilee vain kärpäsenliaksi. Perille päästyään Muumipappa kohtaa odottamattomia haasteita: majakan valo ei pala ja se pitäisi saada syttymään, meri käyttäytyy perin kenkusti ja lähin naapuri on mykkä ja nyreä kalastaja. Sosiaalinen ja onnistumisen elämyksiä kaipaava Muumipappa on hieman pettynyt tajutessaan, että onhan se arki majakkasaarellakin.

Luin tätä kirjaa melko suurella mielenkiinnolla ottaen huomioon, että tarinan miljöö ei ole minua kiinnostava. Olen joskus aikaisemminkin kirjoittanut, että jopa pelkään suuria vesimassoja ja niiden voimaa enkä ole ikinä päässyt tutustumaan perinteiseen saaristolais- tai "meri"kulttuuriin, joten aihe on siinäkin mielessä minulle hieman vieras. Majakka tapahtumien pääasiallisena näyttämönä ja kaiken keskuksena on mielenkiintoinen valinta, sopii hyvin muumien henkeen ja tuo kirjaan hieman jännitystä ja erilaisuutta. Muumiperheen elämää saarella on ihan hauskaa seurata ja erityisesti Pikku Myyn kommentit ja tempaukset pitävät mielenkiintoani yllä, sillä Myyssä on särmää ja hän on hauska. Etenkin tässä kirjassa Myy tuntuu saavan erityisen paljon ääntään kuuluviin, mikä parantaa tätä kirjaa huomattavasti lähtöasetelmista.

Kirja on sujuvasti kirjoitettu ja siinä on muumikirjoille ominaista filosofiaa ja mielikuvituksekkuutta, mikä kyllä tehoaa aikuseenkin lukijaan hyvin. Tätä lukiessani mietin, että monikohan lapsi tämän loppujen lopuksi jaksaa lukea, sillä tämä on aika hidastempoinen ja monelle mielikuva animaatiomuumeista on piirtynyt vahvana mieleen, minullekin kyllä. Tämä ei ole mielestäni Janssonin paras muumikirja, mutta on tämä silti hyvä lukukokemus ja nyt voin sanoa, että olen muumit lukenut!

♠♠♠

Muumilaakso

Marja Kivi (tekstit & toim.): Muumilaakso - Tarinoista museokokoelmaksi

90 s., Tampereen taidemuseon julkaisuja Nro 83, 1998

Ensiksikin taas anteeksi huonosta kuvanlaadusta, kännykän kamera ja huonohko valaistus ei ole paras mahdollinen yhdistelmä, köh köh. "Muumilaakso" on mielestäni ulkoasultaan jotenkin tosi houkutteleva teos, pidän sen pehmeistä väreistä. Olisin halunnut välittää siitä hieman teille lukijoillekin, mutta eipä taas mennyt niin kuin Strömsössä. :-D

 

"Muumilaakso" on mielenkiintoinen ja moniulotteinen kurkistus muumien kulisseihin: kirjoihin, henkilöhahmoihin, asumuksiin, kuvitukseen, siihen mistä Jansson on ideansa saanut. Teoksessa on tekstien tukena paljon Tove Janssonin originelleja muumi-kuvituksia, jotka tekevät siitä aika viehättävän. Mielestäni tätä oli hauska lukea, kun sai aina välillä todeta "noin minäkin sen ajattelin" tai "tämän jutun muistan erikoisen hyvin". Tästä voi päätellä, että suosittelen lukemaan ensin muumikirjat ennen kuin tähän tarttuu. Minulla on kyllä vielä yksi niistä lukematta, Muumipappa ja meri, mutta se ei ole tässä kovin ratkaisevaa. Pointtinani nyt yrittää olla se, että on helpompi lukea tällaista faktatietoa muumeista ja niiden synnystä, kun on ensin lukenut kirjat eli pohjatieto on jo olemassa.

 

Tässä teoksessa käsitellään muumikirjojen sisältöjen lisäksi myös itse Tove Janssonin elämää sekä Tampereen taidemuseon Muumilaakso -nimistä osaa. Samoin muumikuvaelmat, jotka on toteutettu pääosin Tove Janssonin ja Tuulikki Pietilän johdolla, pääsevät lähempään tarkasteluun. Itse pidin kyllä enemmän kirjoja käsittelevästä osuudesta, olenhan kirjatoukka ja muumifani. 

 

Jos jotakuta kiinnostaa uppoutua muumien maailmaan muutenkin kuin muumikirjojen kautta, kannattaa harkita lukevansa tämä. Tässä teoksessa tulee ytimekkäästi esille tärkeimpiä asioita ja muumitietous karttuu. On myös hauska huomata pieniä yksityiskohtia, joita on nostettu esille, sillä itse ei aina tule niihin niin kauheasti kiinnittäneeksi huomiota tarinan viedessä mukanaan.

 

♠♠♠ 

 

 Sitten vielä huomio-huomio!: Muistakaahan käydä osallistumassa arvontaan Lumiomena -blogissa!

Muumilaakson marraskuu

Tove Jansson: Muumilaakson marraskuu

161 s., WSOY 2010, 22. p.

suom. Kaarina Helakisa

alkup. Sent i november 1970

Sainpas vihdoin aikaiseksi tarttua tähän Muumilaakson marraskuuhun, onpa se tuossa vuoroaan odotellut jo lokakuun alkupuolelta lähtien. Jotenkin ei ole yhtään huvittanut alkaa lukemaan tätä, koska tämä ei alun alkujaankaan vaikuttanut yhtä hauskalta kuin muut Muumi-kirjat. Eikä se kyllä ollutkaan, minun mielestäni ainakaan.

Muumilaakson marraskuu kertoo nimensä mukaisesti eräästä marraskuusta, jolloin moni tuttava päättää lähteä muumiperheen luo kuka mistäkin syystä: Hemuli väsyy entiseen elämäntapaansa, Vilijonkka järkyttyy ja homssulapsi Tuhto tahtoisi oikean kodin. Mymmeli puolestaan saapuu tapaamaan sisartaan Pikku Myytä. Mutta muumiperhepä ei olekaan paikalle, he ovat matkustaneet pois. Jokainen vieras asettuu taloksi eikä erilaisten persoonien yhteentörmäyksiltä vältytä.

Minusta tämä kirja oli tylsä, koska "oikeat" muumit eivät olleet paikalla. Kaikki vain asuivat heidän talossaan, eikä mikään vaikuttanut tai tuntunut yhtään samalta ilman muumeja ja Myytä. Muutenkin näiden hahmojen elämänajatukset olivat hieman sekavia, vaikka kyllähän niistä selvää saa, jos vaan ryhtyy niitä analysoimaan ja penkomaan. Minä en sitä nyt tässä rupea tekemään, koska en koe mielenkiintoa selvittää heidän toimintamotiivejaan sen enempää kuin mitä kirja suoraan antaa ymmärtää.

Kirjoitustyyli on kyllä aika samanlainen kuin aikaisemminkin, samoin kuvitus on taattua Janssonin muumikuvitusta. Jokin ei vain nappaa. Kansikin näyttää hieman epämielenkiintoiselta. Mutta kyllä tämän nyt luki ja muumiprojekti eteni taas!

♠♠

Näkymätön lapsi

Jansson, Tove: Näkymätön lapsi

145 s., WSOY 2010, 22. p.

suom. Laila Järvinen

alkup. Det osynliga barnet 1962

Taas muumiprojekti edistyy yhdellä teoksella. Alunperin olin ajatellut jättää tämän viimeiseksi luettavaksi, mutta koska pian alkavaa lasten- ja nuortenkirjallisuuden kurssia varten pitää tehdä ennakkotehtävä, tämä astui vuoroon. Tämä siis oli ennakkotehtävän kirjalistalla, joten päätin valita tämän. Osan tästä teoksesta olen jo lukenut vähän aikaa sitten, sillä sen novelleja löytyy myös Stora boken om Muminista.

Näkymätön lapsi sisältää 9 novellia, jotka ovat Kevätlaulu, Kamala tarina, Vilijonkka joka uskoi onnettomuuksiin, Maailman viimeinen lohikäärme, Hemuli joka rakasti hiljaisuutta, Kertomus näkymättömästä lapsesta, Hattivattien salaisuus, Sedrik ja Kuusi. Jokaisessa tarinassa on oma opetuksensa ja sitä perinteistä muumifilosofiaa, vaikka kaikissa novelleissa muumeja ei esiinnykään. Osa tarinoista on tuttuja jo animaatioista, jotka kyllä ilmeisen uskollisesti seuraavat alkuperäistä kertomusta.

En rupea erikseen ruotimaan jokaista novellia, mutta joistakin heräsi sen verran voimakkaita mietteitä, että kirjoitan niistä pari sanaa. Hemuli joka rakasti hiljaisuutta laittoi minut hieman miettimään nykypäivän käsitystä siitä mikä on sopivaa ja mikä ei. Tarinassa eräs hemuli jää eläkkeelle ja haluaa nauttia hiljaisuudesta vanhassa puistossa, joka kuului ennen hänen tädilleen. Aikaisemmin hemuli työskenteli huvipuistossa lipuntarkastajana. Kun hemuli jää eläkkeelle puiston huuhtoudutta rankkasateeseen, lapset alkavat käydä juttelemassa hänelle. Lopuksi hemuli perustaa hiljaisen puiston, jonne vain lapset saavat tulla. Vanhan huvipuiston romut on viety sinne ja otettu uudelleen käyttöön. Se mitä jäin pohtimaan, on tämä: oikeasti ei pidettäisi lainkaan sopivana, että joku vanha mies kerää ympärilleen paljon lapsia ja aikuisilta on pääsy kielletty - siinä heräisi väkisinkin epäilyksiä hemulin moraalista. Tämä tarina todistaa, ettei kaikeasta tarvitse aina kuvitella pahinta, mutta kumminkin nykyään saa uutisista kuulla ja lukea kaikenlaista, siksi tämä pisti niin silmään.

Toinen mietteitä herättänyt tarina on Hattivattien salaisuus. Minä jäin siihen käsitykseen, että Muumipappa vain lähtee perheensä luota hattivattien veneen kyytiin. Se antaa Muumipapasta hieman erilaisen kuvan kuin piirrettyjen maalailema pehmeä mutta urhoollinen isähahmo. Muumipapalla on aina ollut seikkailu verissä, mutta nyt hän tuntuu olevan haihatteleva nuorimies, olkoonkin että hän palaa kotiin perheensä luo. Mielenkiintoinen puoli tässä hahmossa.

Nämä ovat ihan mielenkiintoisia ja toimivia muumitarinoita, mutta pidän silti enemmän yhden juonen omaavista muumikirjoista. En kuitenkaan ole pettynyt tähän teokseen missään nimessä. Ainut mikä vähän häiritsi oli se, että kuvitus ja teksti ei pelannut niin hyvin yhteen: kuvat olivat usein joko ennen tai jälkeen niihin liittyvää tekstipätkää. Muutenkaan kuvitus ei ollut yhtä yksityiskohtaista ja hauskannäköistä.

♠♠♠½

Taikatalvi

Jansson, Tove: Taikatalvi

121 s., WSOY 2010, 27. p.

suom. Laila Järvinen

alkup. Trollvinter 1957

Nyt jatkan pienellä tauolla ollutta Muumi-urakkaani, jonka tarkoitus on siis lukea kaikki nämä Janssonin alkuperäiset Muumit. Aika hyvässä vaiheessa olen, enää kaksi lukematta. Tähän asti lukemistani Taikatalvi on mielestäni ollut ehkä jopa paras, koska tavoitin tästä kaikkista eniten sellaista "syvämietteistä filosofiaa" ja oivallusta, joka on Muumi-kirjoille ominaista.

Taikatalvi kertoo eräästä hyvin erikoisesta talvesta, jolloin Muumipeikko herää kesken unien eikä saakaan enää unta. Hän saattaa olla jopa kaikkien aikojen ensimmäinen muumi, joka viettää talven jalkeilla. Ja mitä kaikkea ihmeellistä Muumipeikko oppiikaan talvesta ja maailman muuttumisesta lumen myötä. Talvi onkin aivan toisenlaisten pikkueläinten valtakuntaa kuin kesällä ja kaikkialla on pimeää. Muumipeikko kaipaa kesää ja on yksinäinen, vaikka hänellä onkin seuranaan niin ikään talviunilta herännyt Pikku Myy ja uimahuoneella asustava Tuu-tikki näkymättömine päästäisineen.

Olen aikaisemmin nähnyt useaan otteeseen tämän kirjan pohjalta tehdyt animaatiojaksot, koska minulla oli (ja on kai vieläkin lapsuudenkodissani) vhs-kasetilla kyseiset osat. Pidin niistä kovasti silloin, ehkä juuri siksi, että muumit eivät yleensä paljon talvella esiinny. Vaikka olenkin ne jaksot nähnyt useasti, kirja herätti minut ajattelemaan asioita, joita en ollut ennemmin edes tajunnut. Esimerkiksi miten talviunilla olevat muumit pysyvät lämpimänä koko kylmän talven? Tai mistä Tuu-tikki saa vettä uimahuoneella? Entäpä sitten meren jää, jonka alla Tuu-tikki pilkkii. Miten on mahdollista, että jään alle pääsee uimatta vedessä? Kaikkiin näihin kysymyksiin saa vastauksen kirjan lukemalla (ja viimeisen ehkä pystyy ihan maalaisjärjelläkin päättelemään). Oli hauska oivaltaa, että "enpä ole tuotakaan ajatellut".

Heti kirjan alkupuolella (s. 25) kohtasin mielenkiintoisen ja pohdiskelevan huomion lumesta, joka mielestäni sopii tämän arvion loppuun nyt talven pikku hiljaa lähestyessä. Sen johdosta aloin suhtautua lumeen elementtinä eri tavalla kuin ennen.

 "Sen luulee olevan kylmää, mutta jos siitä tekee lumitalon, on talo lämmin. Sen luulee olevan valkoista, mutta toisinaan se on punertavaa ja toisinaan sinistä. Se voi olla pehmeistä pehmeintä ja se voi olla kovempaa kuin kivi. Mikään ei ole varmaa."

♠♠♠♠½

Stora boken om Mumin

Jansson, Tove: Stora boken om Mumin

205 s., Alfabet 2008

Nu jag försöker att skriva på svenska. Förlåt mig, här kan vara några skrivfel och ordföljdfel, men hoppas att ni klarar med det. :) Jag har köpt den här boken i maj 2010 när jag var i Stockholm. Vi hade studieresa där, men vi fick göra vad som helst. Jag gick till bokhandeln och köpte den här boken. Jag har inte läst det tidigare, men nu jag måste läsa någon bok till bibliotekssvenska -kurset, så jag valde det.

Stora boken om Mumin består av många olika Muminböcker. Här är en kapitel av Trollkarlens hatt, Kometen kommer och Trollvinter, en tecknad serie Mumin och den gyllene svans och så vidare. Här är också några mumins recepter: pannkakor, Lilla Mys pepparkakor och Snusmumrikens utfärdssoppa. Och många korta visor, karta över Mumindalen, Mumindalen från A till Ö och mycket mer. I sin helhet här är några korta berättelser, till exempel "Hur gick det sen?" och "Vem ska trösta knyttet?".

Jag tycker att det är lätt att förstå vad Jansson har skrivit. Man behöver inte att ha så väldig bra språkkunskaper på svenska, eftersom det är en barnsbok. Stora och vackra bilder, som Jansson har själv tecknad, hjälper att följa berättelser. Jag tycker att bilder är en av de bästa sidor om den här boken.

Boken är intressant eftersom det är så mångsidig. Man ledas inte när man läser den här boken. Både korta och långa historier gör det trivsam att läsa, och man kan välja om man vill läsa kort eller lång historia: det spelar ingen roll, eftersom här är inte homogen intrig. Jag tycker att det var kul att läsa Muminböcker i sin original version. Och om någon är inte så bra att prata svenska, kanske den här boken kan hjälpa med det och utveckla språkkunskaper.

♠♠♠♠

Vaarallinen juhannus

Jansson, Tove: Vaarallinen juhannus

140 s., WSOY 1994, 11. p.

suom. Laila Järvinen

alkup. Farlig Midsommar

Muumikirjaprojekti jatkuu taas! Saa nähdä kuinka pitkä aika vierähtää taas tämän muumikirjan jälkeen, mutta tässä nyt on kuitenkin tämä. :)

Vaarallinen juhannus kertoo juhannuksesta, jolloin tulivuorenpurkaus aiheutti hyökyaallon yli Muumilaakson ja Muumiperhe joutui lähtemään kodistaan. Onneksi talon ohi sattui lipumaan hyvin eriskummallinen talo, johon perhe siirtyi asumaan. Mukaan taloon lähtivät myös Myy, Mymmelin tytär, Homssu, Miska ja Niiskuneiti. 

Kelluvassa talossa tapahtuu kaikenlaista omituista ja lopulta uudet asukkaat saava kuulla, että kyseessä on teatteri eikä talo. Kaiken lisäksi Myy joutuu hukkaan ja Niiskuneiti ja Muumipeikko jäävät yksin metsän puuhun, kun teatteri lipuu tiehensä. 

Jansson kertoo teoksessaan hauskasti Muumiperheen sattumuksista ja inhimillisistä erehdyksistä. Teoksella on mielestäni myös se sanoma, että lopulta kaikki kääntyy taas hyväksi, jos vain jaksaa uskoa siihen. Muumikirjat eivät muutenkaan ole pelkkiä lastenkirjoja, niissä on myös totuuden siemeniä elämästä. Tämäkin teos valaa uskoa siitä, että kaikesta voi selvitä.

Kielellisesti teos on yhtä hauskan sutjakas kuin muutkin muumikirjat. Kuvitus on oikein kaunista, ja olikin hauska huomata tuttuja kuvia: niitä kun on käytetty muumimukeihin. Ainut miinus teokselle on se, että Nipsu oli kadonnut kuin tuhka tuuleen. Minne hän on joutunut ja miksei koko Nipsua edes mainita, edellisessä kirjassa kun Nipsukin vielä oli mukana..?

♠♠♠♠

Muumipapan urotyöt

Jansson, Tove: Muumipapan urotyöt
133 s., WSOY 2008, 20. painos
suom. Laila Järvinen
alkup. Muminpappans bravader, 1963

Tove Janssonin Muumipapan urotyöt kertoo Muumipapan nuoruudesta tämän itsensä kertomana. Hän kirjoittaa muistelmiaan ja lukee niitä sitten ääneen Muumipeikolle, Nipsulle ja Nuuskamuikkuselle. Muumipappa haluaa välittää nuoruudenseikkailunsa muillekin, jotta ne eivät unohtuisi. Tosin hän ilmoittaa kirjaavansa ne niin kuin itse muistaa tapahtuneen. ;)

Muumipappa aloittaa tarinansa varhaislapsuudestaan lastenkodissa, jota johti ilkeä Hemuli-täti. Hän kertoo kuinka karkasi sieltä, tapasi Fredrikssonin ja tämän myötä Juksun ja Hosulin. Tarina kertoo kuinka he purjehtivat talolaivalla, kohtaavat tahmatassuja, perustavat siirtokunnan ja Muumipappa tapaa Muumimamman.

Juoni on sinänsä hyvin hauska, että se valottaa tuttujen muumihahmojen perhetaustaa. Tarinassa astuu kuvaan myös pikku Myy, mikä on mielestäni hyvä juttu; olinkin jo kaivannut häntä. (No, en olisi osannut kaivata, jos en olisi ikinä katsonut muumi-animaatioita, joten sitä ei voi laskea miinukseksi kirjalle.)

Oli mukava lukea hahmojen sukutarinoita, ne olivat oikein mielenkiintoisia. Mutta silti en pääse eroon tunteesta, että jotain puuttuu. Saattaa olla, että kaipaisin analyyttisempaa otetta, mutta Muumipappahan kertookin tarinaa omasta näkökulmastaan. Se on sinänsä virkistävää, mutta kuitenkin tuntuu typerältä, että hän muka unohti Sosulin kokonaan tarinasta ja muisti sen sitten lopussa.

Mielestäni Muumipappa ei oikeastaan kyllä tehnyt ihmeemmin urotöitä, vaikka toki pelasti kahden olennon hengen. Mutta siis kirjan nimeksi olisi mielestäni sopinut esimerkiksi "Muumipapan seikkailut" tai jotain muuta vastaavaa. Oli miten oli, tämä oli kuitenkin hieno ja mielikuvituksekas teos, joka ansaitsee hyvän arvosanan.

♠♠♠♠