Musta kuu

Mia Vänskä: Musta kuu

295 s., Atena 2012

 

Kuuntelin pari vuotta sitten Mia Vänskän esikoisteoksen Saattaja, josta en ollut alunperin tajunnut, että kyseessä on kauhukirja. Teen mielelläni tällaisia pieniä retkiä myös itselleni vieraaseen genreen, joten kokemus oli kuitenkin mieluisa. Ajattelin jo silloin, että Vänskän tuotantoa voisin lukea lisääkin, ja nyt tuon tuuman toteutin. Musta kuu on koukuttava tarina, jossa menneisyys ja nykyisyys sekoittuvat.

 

Musta kuu sijoittuu syrjäiseen pieneen mökkikylään, jossa lomailee keskenään hyvin erilainen joukko ihmisiä: Reino ja Ursula ovat eläkeläispariskunta, Juhani lomailee pienen Iida-tyttärensä kanssa, Annukka kaipaa omaa rauhaa ja erossaoloa perheestään ja nelihenkinen rock-bändi on saapunut mökkeilemään saadakseen keulahahmonsa rauhoittumaan. Heidän matkaansa on viime hetkellä keulahahmo-Jaken kutsumana liittynyt nuori Aurora. Eletään lämmintä kesää, mutta ilmassa leijuu jotain kylmäävän painostavaa.

 

Kapeenkärjessä alkaa tapahtua kummia. Omituiset pikimustat perhoset näyttäytyvät yhdelle jos toisellekin, jostain kuuluu omituista sykkeenkaltaista kuminaa, vuorokaudenajat tuntuvat heilahtelevan miten sattuu ja tunnelma on välillä yleisesti painostava. Jotain outoa on tekeillä ja ennen pitkää näyttää siltä, että tunnelma saa jokaisen näyttämään itsestään esiin nurjimmat puolensa kuin pakotettuina. Kun osa mökkeilijöistä yllättäen katoaa ja puhelimet eivät toimi, mökkikylästä ei tunnukaan pääsevän pois. Vuosikymmenten takaiset tapahtumat mökkikylän liepeillä tuntuvat heräävän taas henkiin, mutta onko kaiken juuret vielä kauempana, satojen vuosien takana?

 

Kirja alkaa rikostutkimuksesta, joka on käynnistetty omaisten huolestuttua, kun he eivät ole saaneet yhteyttä mökkikylässä lomaileviin läheisiinsä. On selvää, että jotain vakavaa on tapahtunut, sillä mökkiläiset näyttävät kadonneen ja paikalta löytyy lukemattomia kuolleita perhosia. Sen jälkeen lukija pääsee tutustumaan mökkeilijöihin, joista keskiössä on Annukka ja bändiläiset Jake, Erkka, Äijälä ja Markus sekä heidän kanssaan mökkeilevä Aurora. Tunnelma tihenee vähitellen ja etenkin Annukka kokee outoja tuntemuksia Kapeenkärjen maisemissa.

 

Musta kuu on tiheätunnelmainen kuvaus siitä, miten aurinkoinen kesäloma voi saada synkkiä väreitä täysin yllättäen. Pidin miljööstä, joka oli tavallaan suljettu. Se tihensi tunnelmaa ja etenkin metsän läheisyys ja siellä olevat ristinkivet ja muut muistomerkit tuntuivat jännittäviltä ja hyytäviltä. Pidin myös siitä, että miljöö ulotetaan jopa 1600-luvulle lyhyin piipahduksin, mikä tuo tarinaan ihan oman säväyksensä ikiaikaisen kirouksen tunnelmissa.

 

Mielestäni Mia Vänskä osaa kirjoittaa vetävästi ja tihentää tunnelmaa askel askeleelta. Teos alkaa prologista huolimatta aika leppoisasti ja lukijana jopa melkein unohdin sen, mitä alussa oli jo hieman paljastunut, mutta sitten metsä alkaa tuntua painostavalta eikä järvikään houkuttele virkistäytymään. Miljöötä en voi tarpeeksi kehua, mutta hahmot eivät puhutelleet ihan niin paljon. Suosittelen kuitenkin tätä myös niille, jotka eivät ole välttämättä kauhukirjallisuuteen kovinkaan mieltyneet.

 

♠♠♠♠

Heinähattu, Vilttitossu ja Rubensin veljekset

Sinikka ja Tiina Nopola: Heinähattu, Vilttitossu ja Rubensin veljekset

121 s., Tammi 2008, 6.p.

1.p. 2001

kuvitus: Markus Majaluoma

 

Luettuani pari Karjalaan sijoittuvaa, sota-aikaa kuvaavaa tai sivuavaa ja mullistavia asioita käsittelevää teosta, tunsin kaipaavani maisemanvaihdosta. Sitä minulle tarjosi Heinähattu, Vilttitossu ja Rubesin veljekset, joka todellakin viihdytti minua ja sai minut nauramaan.

 

Kattilakosken perhe on vuokrannut huvilan, jonne he lähtevät viettämään kesää. Vahinko vain, että huvila paljastuu pieneksi tuvaksi eikä vastaa lainkaan Hannan toiveita. Mökille kuitenkin jäädään jo ihan perheen pojan takia, sillä lapsi osoittaa liiallista kiinnostusta sanomalehtien lukemiseen ja kaipaa näin ollen uusia virikkeitä. Hannankin loma saa mullistavan käänteen, kun naapuriin asettuu Rubesin taiteilijaveljekset Kustaa ja Aatami. Heinähatun ja Vilttitossun mielestä näissä taiteilijoissa tosin on jotain perin kummallista ja omituisen tuttua. Samaan aikaan Isonapa ja Rillirousku nauttivat -tai ainakin yrittävät nauttia - kesälomastaan ja välttyä kaikenlaisilta selkkauksilta. Sen pitäisi olla helppoa, kun Kattilakosken lapsia ei ole lähimaillakaan - vai onko?

 

Olen jo aikaisemmin täällä blogissakin todennut, että lapsena Heinähatut ja Vilttitossut tuntuivat jotenkin työläiltä ja sitä myöten tylsiltä kirjoilta, vaikka luinkin jo ihan sujuvasti. Nykyään Heinähatut ja Vilttitossut herättävät minussa suurta hilpeyttä ja en voi kuin ihmetellä mikä näissä silloin mukulana oikein tökki. Heinähattu, Vilttitossu ja Rubensin veljekset oli minulle uusi tuttavuus, joten en aluksi yhtään osannut aavistaa miksi Rubensin veljet olivat niin tutun oloisia. Olisihan se kannestakin pitänyt jo hoksata!

 

Minulla oli ihan suunnattoman hauskaa lukiessani Rubensin veljesten epätoivoisesta pyristelystä Hanna Kattilakosken takiaisenotteessa. Hauskaa oli paitsi Kustaan ja Aatamin koominen pukeutusmityyli myös se todella huono tuuri, joka heidän kohdalleen osui heidän joutuessaan juuri Kattilakoskien mökkinaapureiksi. Erityisen koominen hahmo oli mielestäni valonarka Aatami, joka rullautui lakanaan. Katsokaa nyt tuota kansikuvaa oikein tarkkaan, jo on erikoisen ja hauskan näköistä porukkaa! Suosittelen kyllä todellakin tätä kirjaa, oli tämä niin hauska.

 

♠♠♠♠♠