Näytetään tekstit, joissa on tunniste With. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste With. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 10. huhtikuuta 2019

Joko taas, Stella

Niina With: Joko taas, Stella
219 s., Myllylahti 2014
kansi: Satu Kontinen
 
Luin noin puolitoista vuotta sitten Niina Within Stella-kirjoista ensimmäisen Taisit narrata, Stella. Vaikka silloin minua hieman tympi Stellan ajautuminen valheiden verkkoon, pidin kuitenkin Within humoristisesta tavasta kirjoittaa ja Stellasta hahmona, sillä toheloinnin ohella hän on myös fiksu, sydämellinen ja hauska tyyppi. Hauskoja käänteitä on luvassa tässä jatko-osassa Joko taas, Stella. Tällä kertaa Stella kehittelee itselleen uutta harrastusta ja pyrkii näyttämään kyntensä työprojektissa, jossa hänet näyttää syrjäyttäneen freenä työskentelevä Jari.
 
Stellan elämä on suht koht mallillaan. Hän on alkanut seurustelemaan naapurissa asuvan komean lentäjä-Markuksen kanssa. Elämä näyttää loksahtaneen paikoilleen ja valheiden verkosta on päästy pois. Työpaikalla tosin näyttää siltä, että Stellan pomo Petri Puumala yrittää kostaa heidän eronsa syrjäyttämällä Stellan tärkeästä Espanjan projektista. Ja sehän ei käy laatuun! Stella päättää toimia omin päin ja matkustaa salaa Espanjaan tapaamaan asiakkaita. Samaan aikaan hän kokeilee siipiään erilaisten blogien parissa. Hän ehtii aloittaa mm. ruokablogin ja kirjablogin, lopettaa kummatkin ja ryhtyä mammabloggaajaksi, vaikkei hänellä edes ole lapsia.
 
Kaiken minkä Stella tekee, hän tekee perusteellisesti ja niin hyvin kuin pystyy. Olipa kyseessä sitten blogin yhteistyökumppaneilta saatujen lastenruokien testaaminen, lastenvaatteiden laadun arviointi tai luoviminen salaisissa bisnestapaamisissa, Stella antaa kaikkensa. Siitä tosin seuraa jos jonkinlaisia kommelluksia, selittelyä ja tilannekomiikkaa, mutta sehän on lukijalle oikein herkkua. Jälleen kerran Stellan tempauksille sai oikein tyrskähdellä nauruun, vaikka ehkä kuitenkin pidin ensimmäisestä Stella-kirjasta hieman enemmän.
 
♠♠♠♠

torstai 14. syyskuuta 2017

Taisit narrata, Stella

Niina With: Taisit narrata, Stella
198 s., Myllylahti 2013
kansi: Satu Kontinen
 
Olen jo jonkin aikaa ajatellut lukea Niina Within chick lit -kirjat, joten lainasin niistä ensimmäisen. Taisit narrata, Stella osoittautui loppujen lopuksi hyvin hauskaksi kirjaksi, vaikka aluksi minua hieman tympi Stellan jatkuva ajautuminen valheisiin.
 
Stella Kaarnisto on hieman alle kolmikymppinen nuori nainen, joka työskentelee assistenttina ohjelmistofirmassa. Stella haaveilee salaa pomostaan Petri Puumalasta, mutta samaan aikaan deittisivuston salaperäinen Figaro ja toisaalta myös naapurissa asuva Markus kiehtoo. Ennen kuin Stella huomaakaan, hän on onnistunut luomaan ympärilleen oikean valheiden verkoston, mikä johtaa yhä uusiin valheisiin. Töissäkään Stella ei oikein tiedä mitä tuumia esimiehestään Petristä, joka osaa olla välillä erittäin miellyttävä ja toisaalta hyvin tyly.
 
Stellan elämä voisi olla hyvinkin tavallista arkea päivätöineen ja jumppaharrastuksineen, mutta Stellalla on lievää taipumusta säheltämiseen. Toisaalta Stella on menestyvä ja pärjäävä nainen, joka luovii suvereenisti tilanteesta toiseen ja hoitaa työnsä erittäin hyvin. Henkilökohtaisessa elämässä ilmenee sitten sitäkin enemmän sähellystä, kun Stella yrittää selvittää itselleenkin kenet hän oikein haluaakaan. Noloja tilanteita riittää, mutta sädehtivä Stella osaa yleensä selittää ne parhain päin.
 
Aluksi minua toisaan hieman tympi Stellan jatkuvat valheet, mutta sitten tarina alkoi vetää oikein kunnolla. With kirjoittaa hyvin nokkelasti ja humoristisesti, mikä sai minut tyrskähtelemään nauruun useamman kerran. Mitä tilannekomiikkaa! Vähitellen juonesta siis muotoutui sellainen, että siihen mahtui muutakin kuin valheita, joita etenkin alussa oli mielestäni todella paljon. Stella hahmona on myös hurmaava: hauska, luova ja fiksu, ei siis pelkästään mikään onneton tunari. Stella tuntui välittömältä hahmolta, jonka seurassa varmasti viihtyy lukija kuin lukija. Pidin siitä, että Stella kasvoi teoksen edetessä entistä vahvemmaksi ihmiseksi, joka tuntee oman arvonsa. Aion kyllä lukea myös jatko-osan jossain sopivassa kohtaa. 
 
♠♠♠♠½