Tinka ja Taika: Noidanruohon salaisuus

Sanna Isto: Tinka ja Taika - Noidanruohon salaisuus

kuvitus: Julia Vuori

182 s., WSOY 2013

Luin viime marraskuussa Sanna Iston esikoisteoksen Tinka ja Taika. Vaikka löysinkin siitä hyviä puolia, niin lopullisesti se ei tuntunut kolahtavan minuun. Kun pohdin teosta myöhemmin, niin aloin pitää siitä paljon enemmän: jopa niin paljon, että tein siitä kirjavinkin tokaluokkalaisille. Siksi vahvistuikin ajatus, että haluaisin lukea myös tulevan jatko-osan. Noidanruohon salaisuus jatkaa tarinaa oikeastaan suoraan siitä, mihin edellinen osa jäi.

Tinka ja Taika eivät ole mitkä tahansa siskokset, vaan ihan oikeita noitia. He ovat todella innoissaan uusista kyvyistään ja nauttivat niistä täysin siemauksin. Aina ei oikein malttaisi edes odottaa, että mummo opettaisi kaikki tietonsa tytöille. Malttamattomuudessaan tytöt saavat aikaan hulvattomiakin kommelluksia, joista osalliseksi pääsee koko perhe pehmoleluhevosta myöten. Harjoittelu ei kuitenkaan ole pelkkää iloa, sillä mummon taika-arkkua halajava Montonen tuntuu taas palaavan takaisin kuvioihin. Montonen ei tule saamaan arkkua, siitä siskokset ovat päättäneet pitää huolen.

Itse pidin tämän jatko-osan juonenkuljetuksesta ensimmäistä osaa enemmän. En tiedä mikä siinä tuntui niin ratkaisevan erilaiselta, mutta mielestäni kokonaisuus on nyt tasaisempi ja yhtenäisempi. Tässä ei ehkä ollut sellaista epätoivoista väärinymmärrysten sarjaa, mikä ensimmäisessä osassa oli.  Juoni soljui eteenpäin vaivattomammin ja samalla toi nopeammin eteen uudenlaisia tilanteita ja oivalluksia. Julia Vuoren kuvitus sen sijaan oli yhtä onnistunut ja mainio kuin ensimmäisessäkin osassa ja sitä olisi kyllä voinut katsella enemmänkin.

Tässä kirjassa hieman ärsytti se, että Montonen tuli taas hämmentämään soppaa. Tietysti se luo jännitystä ja mielenkiintoisia tilanteita, mutta minua koko Montonen alkoi hieman tympiä (en kyllä pitänyt hahmosta ekassakaan osassa). Ehkä tähän osaan olisi voinut kehitellä jonkin toisenlaisen pahiksen ja hieman laajentaa tarinan miljöötä, mutta toisaalta pieni tapahtumien piiri ja sama pahis luovat yhtenäisyyttä ensimmäiseen osaan.

Yhteenvetona voin todeta, että Iston luoma taikamaailma on toimiva ja mielenkiintoinen. Tämä toinen osa syventää taustatietoja, joka luo lisää peilauspohjaa juonenkäänteille, jolloin ainakin minun oli helpompi muodostaa omia käsityksiä asioista. Kokonaisuutena pidin tästä kirjasta edeltäjäänsä enemmän.

♠♠♠♠

Tinka ja Taika

Isto, Sanna: Tinka ja Taika

176 s., WSOY 2011

kuvat: Julia Vuori

Palaan taas hetkeksi lastenkirjallisuuden pariin esittelemällä teille Sanna Iston teoksen Tinka ja Taika, jonka nätin kuvituksen on loihtinut Julia Vuori. Tämä on Iston esikoisteos, joka on minun ymmärtääkseni saanut ilmestymisensä aikoihin aika paljon mediahuomiota.

Tinka ja Taika kertoo siskoksista, joiden elämä muuttuu, kun mummo saapuu vuosien jälkeen tyttärensä perheen luo vierailulle. Mukanaan mummolla on salaperäinen arkku, joka ei ole ihan sitä miltä näyttää. Siitä seuraakin jännittäviä tapahtumia: miksi salaperäinen mies haluaa arkun itselleen, kaikki vaikuttaa taikuudelta ja arkun kautta voi päätyä vaikkapa saniaismetsään. Tinka on täysin vakuuttunut siitä, että mummo on noita.

Ja kyllähän mummo on, sen kai voin paljastaa, kun teoskin ottaa asian heti esille. Tässä teoksessa on minun nähdäkseni aika klassinen rakenne siinä mielessä, että lapset päättävät ryhtyä selvittämään jotakin salaperäistä juttua ja siitä seuraa kaikenlaisia kommelluksia. Kommellukset ovat ihan jännittäviä ja hassujakin, mutta olen kyllä mielestäni parempiakin satukirjoja lukenut. 

Mielestäni tämä teos voisi sopia hyvin esimerkiksi iltasaduksi siten, että aina joka ilta luettaisiin kappale tai kaksi. Kappaleet eivät jää liian jännittäviin kohtiin eikä teos ole mitenkään pelottava, vaikka kaikkea ihmeellistä tapahtuukin. Lasten mielestä tämä on varmasti hauska kirja, mutta minuun tämä ei oikein täysin kolahtanut. Kuvitusta olisi myös mielestäni voinut olla hieman enemmän, se oli kyllä yksi teoksen parhaista jutuista.

♠♠♠