Jäljet - romaani Helene Schjerfbeckistä

Mila Teräs: Jäljet - romaani Helene Schjerfbeckistä

285 s., Karisto 2017
kansi: Tuija Kuusela, Stiili

Aloitin alunperin lukemaan Mila Teräksen uutuusromaania jo huhtikuussa, mutta en oikein päässyt alkua pidemmälle. Päätin jättää kirjan hetkeksi sivuun ja se tepsi, sillä nyt uudella yrityksellä kirja vei paremmin mukanaan. Ensisijainen "motiivini" lukea tämä kirja oli se, että tämä on Mila Teräksen teos. Olen pitänyt hänen aikaisemmista kirjoistaan kovasti, joten uskoin tästäkin kehkeytyvän vielä kiinnostava lukukokemus. En ollut oikeastaan lainkaan kiinnostunut teoksen aiheesta eli taiteilija Helene Schjerfbeckin elämästä ja urasta, mutta lukiessani huomasin aiheen olevan sittenkin ihan kiinnostava. Alkukankeuden jälkeen tarina alkoi vetää paremmin ja lukemisesta tuli miellyttävämpää.

Jäljet on fiktiivinen teos taidemaalari Helene Schjerfbeckistä, joka on tunnetuimpia suomalaisia taiteilijoita. Jäljet kattaa Helenen koko elämän lapsuudesta vanhuusvuosiin ja pureutuu hänen elämänsä kipupisteisiin fiktiivisellä tasolla, mutta kuitenkin aidon tuntuisesti. Lukija pääsee aistimaan Helenen rinnalla leskiäidin tyttärensä uraa kohtaan tunteman epäluulon, jo lapsuudesta asti polttaneen tarpeen maalata, oman ruumiin vajavaisuuden hyväksymisen ja tärkeiden ihmissuhteiden onnenhetket ja karikot. Mielestäni Jäljistä välittyy hyvin vahvoja tunteita, jotka toisaalta hiipivät lähelle mutta jäävät samanaikaisesti jotenkin etäisiksi. En tiedä mistä syystä, mutta koin Helenen pysyttelevän koko ajan ikään kuin harson takana ja hänen hahmostaan oli tavallaan vaikea saada otetta.

Vaikka tämän teoksen lukemisesta kehkeytyikin lopulta hyvin vaivatonta ja tarina muuttui jossain vaiheessa kiinnostavammaksi, jätti tämä teos minut siltikin jotekin kylmäksi. Tuntuu ristiriitaiselta, että vaikka teoksesta välittyy vahvoja tunteita, ne eivät kuitenkaan näin jälkeenpäin ajateltuna tunnu oikein miltään. Suurin ansio tässä teoksessa minun silmissäni taitaakin olla sujuvalukuisuus eikä niinkään itse tarina. Helenen hahmon kehittyminen oli mielestäni kuvattu hyvin, mutta sekään ei loppujen lopuksi herätä mitään suurempaa ihastusta. Voisin luonnehtia tätä kirjaa tasalaatuiseksi lukupaketiksi, jonka lukeminen ei oikeastaan vaadi mitään mutta ei juurikaan myöskään anna.

♠♠♠

Hämärinkäinen

Mila Teräs (teksti) ja Karoliina Pertamo (kuvitus): Hämärinkäinen

31 s., Karisto 2015

 

Kirjastossa käydessäni silmiini osui Mila Teräksen kirjoittama ja Karoliina Pertamon kuvittama kuvakirja Hämärinkäinen, joka oli ehdolla Finlandia Junior -palkinnon saajaksi. En ole ihan varma oliko tässä tarinassa jokin opetus tai viisauden siemen, joka minun olisi pitänyt ymmärtää, sillä minulle tämä muodostui lähinnä vain kivaksi kuvakirjahetkeksi.

 

Vaikka en löytänytkään tästä mitään suurta oivallusta, niin Hämärinkäisestä minä pidin välittömästi. Hämärinkäinen on sympaattinen pikkuinen otus, jonka tehtävänä on kutoa kangaspuillaan hämärää. Joulu on kuitenkin tulossa eikä hämärä miellytä kukkakauppiasta, sillä kukat tarvitsevat valoa kukkiakseen. Niinpä kukkakauppias Keikander ryhtyy äärimmäisiin tekoihin eikä Hämärinkäinen pääse kutomaan hämärää. Vaan pian huomaa Keikanderkin, että hämärällä on puolensa ja Hämärinkäistä todella tarvitaan. Minä pidinkin Hämärinkäisen hahmosta todella paljon, sillä hän on jotenkin herttaisen ja sympaattisen oloinen olento.

 

Takakansi kertoo tämän kirjan kehottavan hiljentymään ja unohtamaan kiireen. Ehkä se on se tämän tarinan viisaus. Minun mielestäni oli ainakin ihana käpertyä nojatuoliin ja lukea Hämärinkäistä, kun ulkona sade piiskaa ikkunaan ja sisälläkin on koleaa.

Telma ja salaisuuksien saari

Mila Teräs: Telma ja salaisuuksien saari

142 s., Otava 2011

kuvitus: Karoliina Pertamo

 

Meillä oli lukukerhossa jatkokirjana tällä kertaa Mila Teräksen Telma ja salaisuuksien saari, jota on tässä pitkin kevättalvea luettu aina vähän kerrallaan. Olen pitänyt Teräksen nuortenkirjoista ja aikuistenromaanista, mutta hänen lastenkirjoihinsa en ollut vielä tutustunut. Jotenkin ehkä odotin tältä kirjalta enemmän, sillä tarina käynnistyi melkoisen hitaasti ja alku tuntuikin tylsältä, vaikka sittemmin tarina imaisikin täysillä mukaansa. Telma ja salaisuuksien saari on Telma-sarjan toinen osa.

 

Teos kertoo ekaluokkalaisesta Telmasta, jolla on erikoinen kyky: salaisuuskorvallaan hän kuulee sellaista, mitä muut eivät kuule. Salaisuuskorvalla on tapana temmata Telma mukaansa seikkailuihin, ja seikkailuun Telma nytkin pääsee ystävänsä Eetu mukanaan. Lapset löytävät pullopostin, jonka on lähettänyt Tyrskyluodon saarella asuva Villiina Maininki, jonka elämä on kovin erilaista saarella kuin ikätovereidensa elämä mantereella. Ja saari on muutenkin erikoinen ja sinne on kuulemma kätketty aarre. Telma ja Eetu pääsevät saarelle tapaamaan Villiinaa. Saarella tapahtuu jotakin hämäräperäistä, ja juuri ennen aarrejahtia Eetu katoaa.

 

Kuten sanottu, teos lähti hieman hitaasti käyntiin, se oli jotenkin hieman lattea ja hidastempoinen. Tapahtumat alkoivat saada enemmän vauhtia ystävysten matkatessa saarelle ja jossain vaiheessa tarina muuttui niin jännittäväksi, että ääneen lukiessa tunnelma tiivistyi selkeästi ja meidän kaikkien huomio oli vangittu Tyrskyluodon tapahtumiin. Ja tämä jännitys kesti pitkään, kunnes vasta oikeastaan lopussa purkaantui kokonaan. Täytyykin sanoa, että tässä teoksessa huippukohta on kirjoitettu todella vangitsevaksi!

 

Tarina on mielestäni kekseliäs, mutta jotkin asiat tuntuvat olevan hieman ylimääräisiä. Esimerkiksi Telman salaisuuskorvalle en keksinyt tässä tarinassa mitään erityisempää funktiota, vaikka se olikin sivujuonteena melko näkyvä. Kun sitten keskustelimme tarinasta, eivät kerholaiset olleet kiinnittäneet koko korvaan sen kummemmin huomiota, joten perustelen myös sillä salaisuuskorvan funktiottomuutta.

 

Kekseliästä on myös Teräksen käyttämä kieli, sillä sujuvaan kerrontaan hän on upottanut todellista sanailottelua, mikä näkyy esimerkiksi nimissä. Teksti on pirteää, eloisaa ja vivahteikasta, mutta samalla kuitenkin riittävän helppolukuista hiljattain lukemaan oppineillekin. Helppolukuisuutta edesauttaa se, että pisimmät sanat on tavutettu, mikä kyllä todistaa hienosti kohderyhmän huomioonottamisen puolesta.

 

Pidin tästä kirjasta ja niin pitivät kerholaisetkin. Gallupin tuloksena oli, että moni kerholainen voisi ajatella lukevansa myös sarjan muita osia - ja voisin hyvin lukea niitä itsekin. Moni myös piti tarinaa jännittävänä ja viihdyttävänä, joten kyllä: Mila Teräs täyttää kohderyhmänsä odotukset.

Harmaat enkelit

Mila Teräs: Harmaat enkelit

219 s., Karisto 2014

grafiikka: Kirsti Maula

Mila Teräksen Tyttö tulevaisuudesta on yksi suosikkinuortenkirjojani, samoin muut Teräksen nuortenromaanit ovat vakuuttaneet. Siksi tartuinkin innolla tähän hänen ensimmäiseen aikuistenromaaniinsa Harmaat enkelit, joka kertoo kolmen sukupolven tarinaa.

Teos on kaksiääninen, sillä kertojina nähdään Istanbulissa asuva Teresa sekä hänen isoäitinsä Helvi. Teresa saapuu Suomeen 4-vuotiaan tyttärensä kanssa, kun isoäiti sairastuu ja joutuu sairaalaan. Teresa asettuu asumaan lapsuudenkotiinsa, joka on samalla hänen mummolansa. Siellä hän törmää useisiin kipeisiin muistoihin, jotka ovat jääneet asumaan taloon vuosikymmeniksi. Myös pikkuinen Selma aistii talon tunnelman, jossa on kaiken painolastin lisäksi myös hyviä muistoja. Helvi pääsee ääneen menneisyytensä muistikuvien kautta, jotka palaavat hänen mieleensä, kun Teresa kuljettaa hänelle sairaalaan vanhasta reseptivihkosta löydettyjen ohjeiden perusteella valmistettuja ruokia.

Teoksen tunnelma, jossa tiivistyy monen sukupolven painolasti, vaietut surut ja unohtuneet ilot, on todella vangitseva. Olisin lukenut tämän teoksen vaikka yhdeltä istumalta, sillä niin otteessaanpitävä tämä todellakin on. Pidin siitä, millaiseksi Teräs on kuvannut miljöön ja miten hienosti hän istuttaa tarinaan kaksikerroksisuutta paitsi kertojien myös yliluonnollisen puolelle viittaavan asetelman kautta. Mikään kummituskirja tämä ei ole, mutta minuun tehosi se, miten hän kuvasi menneen ajan elävän uuden rinnalla tuossa talossa.

Teräksen kieli on sujuvaa ja helppolukuista, ja ainut mikä hieman välillä häiristi, oli turkinkieliset ilmaisut. En oikeastaan ymmärtänyt, miksi Teresan piti asua nimen omaan Turkissa ja elää kahden kulttuurin rajalla. Tämä kansainvälinen ulottuvuus oli mielestäni sinänsä turha, vaikkakin sen kautta saatiin helposti nostettua esille se, miten eri tavalla Teresa suhtautuu turkkilaiseen perheeseensä ja suomalaiseen sukuunsa ja millainen ristiriita Teresassa vallitsee: esimerkiksi miehen äiti on hänellekin anne eli äiti, kun taas oma suku on vieraantunut hänestä. Teresan on vaikea kohdata sukunsa menneisyyttä, mikä onkin pitänyt hänet tiiviisti poissa Suomen kamaralta. Itse juonessa hieman moitin sitä, että Helvi tunnuttiin välillä kuin unohtavan sairasvuoteelle, vaikka hänen roolinsa tarinan eheyden kannalta olikin keskeinen.

Kokonaisuutena olen lumoutunut tästä teoksesta. Se sykähdytti minua kovasti monellakin tapaa, sillä minua on aina kiehtonut sukuhistoriat, salaisuudet, niin sanotut menneiden sukupolvien haamut ja tällainen yliluonnolliseen viittaava menneen ja nykyisen ajan rinnakkaiselo vanhoissa rakennuksissa. Tällaista haluaisin lukea Teräkseltä vielä lisääkin, sillä hän tuntuu olevan omimmillaan tämäntyyppisissä kerroksellisissa historiaan kuljettavissa romaaneissa.

♠♠♠♠½

Perhosen varjo

Mila Teräs: Perhosen varjo

252 s., Otava 2012

Minua kohtasi viimeksi kirjastossa iloinen yllätys, sillä hyllystä "pitkällään" ollut teos herätti huomioni ja pitelin käsissäni Mila Teräksen uutta nuorten(aikuisen)kirjaa, jonka ilmestymisestä minulla ei ollut ollut mitään tietoa. Kaikkien aikojen suosikkinuortenkirjani Mila Teräksen Tyttö tulevaisuudesta on kohdannut haastajansa ja vieläpä saman kirjailijan tuotannosta!

Perhosen varjo kertoo kohta 14 vuotta täyttävästä Linneasta, joka saa isoäidiltään kutsun tulla kesälomavierailulle Usvalan kartanoon. Koska kotiolot kaupungissa eivät ole Linnean mielestä mitenkään mieltä ylentävät, tyttö päättää lähteä äitinsä epäröinnistä huolimatta. Usvalassa suvun salaisuudet herättävät kysymyksiä ja kylillä puhutaan heidän suvustaan. Siitä huolimatta tyttö viihtyy ja saa ystäviäkin. Lopussa tunnelma tihenee entisestään ja salaisuuksien verho raottuu.

Pidin kovasti tässä teoksessa sen mainiosti punotusta salaperäisestä tunnelmasta, johon linkittyy aimo annos luonnonmystiikkaa ja luonnon kauneuden kuvausta. Kukkien tuoksun ja luonnon raikkaan vihreyden pystyy suorastaan aistimaan siinä luonnontilaisessa kartanomiljöössä, johon Teräs lukijansa kuljettaa. Vaikka yleensä moitinkin teosten henkilöiden nimiä tekotaiteellisiksi, jos ne ovat kaikki hyvin erikoisia, niin tähän teokseen kukista ja luonnosta ammennetut nimet sopivat hyvin.

Pidin tässä teoksessa myös siitä, että historia ja menneet uskomukset ovat mukana koko ajan, sillä se tuo teokseen uutta ulottuvuutta ja tihentää tunnelmaa koko ajan pala palalta. Mielenkiintoinen lisä juoneen on harvinaisen perhosen jatkuva ilmestyminen Linnean läheisyyteen, se toimii myös viestinä siitä, että tytössä on jotakin poikkeuslaatuista. Teräs onnistuu pitämään lukijan otteessaan läpi koko kirjan ja tämän voisi lukea vaikka yhdeltä istumalta, niin hyvä se on.

Mutta kuten lähes aina, löysin tästäkin teoksesta heikkouksia, jotka rikkovat muuten niin ehyttä kokonaisuutta. Linnealla on syömishäiriö, pakkomielle laihuudesta ja syömättömyydestä, halu olla "keijunkevyt". Itse en ole koskaan oikein voinut ymmärtää sitä miten jonkun minäkuva järkkyy niin pahasti, että hän ei näe itseään oikeasti sellaisena kuin on, joten Linnean epätoivoinen pyristely jotenkin ärsytti minua. Totta kai se on vakava asia, mutta jotenkin se ei sovi tähän teokseen, vaikka pohjateema onkin selkeä: tyttö ei tiedä kuka on ja mihin kuuluu. Jotenkin Linnea vain olisi ollut uskottavampi hyvän ruokahalun omaavana terveenä tyttönä, sillä tässä teoksessa on mystisyyttä pitämään mielenkiinto yllä ilman tytön itsensäetsintääkin. Siitä siis hieman miinusta arvosanaan.

Kiitosta täytyy antaa myös kannen suunnittelijalle, kuka hän sitten ikinä onkaan. Kansi liittyy kirjan sisältöön ja antaa viitteitä siitä, se on kaunis ja houkutteleva kaikessa vihreydessään. Ihmettelen kyllä miksi kannen suunnittelijaa ei ole teoksessa mainittu eikä muutenkaan tämä teos ole saanut medianäkyvyyttä, vaikka jo pelkkä kaunis kansi Teräksen kirjoittajantaitojen ohella oikeuttaisi siihen.

♠♠♠♠♠-

Tyttö tulevaisuudesta

Teräs, Mila: Tyttö tulevaisuudesta

205 s., Otava 2004

Hyvät lukijat, saanko esitellä: kaikkien aikojen suosikkinuortenkirjani Mila Teräksen Tyttö tulevaisuudesta. Luin sen uudelleen nyt useamman vuoden tauon jälkeen ja silti löysin siitä edelleen sitä hohtoa, joka ihastutti minua 14-vuotiaana yläastelaisena. :)

Tyttö tulevaisuudesta kertoo 15-vuotiaasta Aadasta, joka vastaa kaupan seinältä löytämäänsä ilmoitukseen kukkien kastelusta. Hänen tulee kastella Metsäkylän vanhan pappilan vanhaa oleanteria, mutta paikan päällä hän törmää johonkin odottamattomaan: aution pappilan vanhaa pianoa soittamalla hän pystyy matkustamaan ajassa vuoteen 1889.

Aada saa sadan vuoden takaa jopa ystävän, mäkitupalaisen tyttären Tildan. Tildan kanssa hän kohtaa paljon asioita, jotka olivat ennen ihmisille arkipäivää: kurjuus, köyhyys, luokkaerot, tiukat kirkolliset määräykset ja paljon muuta. Silti Tildan maailmaan siirtyminen on hänelle pakokeino oman elämän harmeista ja ongelmista.

Kun luin tämän kirjan ensimmäistä kertaa, olin todella ihastunut historiallisista raameista, joita nuortenkirjoista aika harvoin löytää. Vaikka teoksen tapahtumat kerrostuvat kahteen eri aikaan (sillä täytyyhän Aadan myös kotona näyttäytyä), ei teos ole silti sekava. Voisin sanoa, että tämä teos innosti minua entisestään perehtymään historiaan niin koulussa kuin vapaa-ajallakin. En voi sanoa olevani mikään historia-nero mutta kuitenkin.

En oikeasti tiedä mitä antaisin tälle teokselle pisteitä. Pidän tästä teoksesta paljon, kuten suosikin asema jo vihjaa, mutta en silti koe voivani antaa sille täysiä pisteitä, koska siinä on minun mielestäni myös puutteita. Jotenkin on vaikea arvostella teosta, koska olen pitänyt siitä niin kauan ja se osittain sumentaa arvostelukykyni. Mutta päädyn kuitenkin antamaan

 vahvan

♠♠♠♠
Onko joku teistä lukenut tämän teoksen? Entä mitä piditte siitä?