Näytetään tekstit, joissa on tunniste Simukka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Simukka. Näytä kaikki tekstit

torstai 24. kesäkuuta 2021

Matalapaine / Korkeapaine

Salla Simukka: Matalapaine / Korkeapaine
76 s./62 s., Tammi 2021
kansi: Laura Lyytinen

Salla Simukka on kirjailija, jonka teoksia joskus ehkä vähän vierastin, mutta josta olen alkanut toden teolla pitää. Häneltä julkaistiin jokin aika sitten kääntökirja Matalapaine / Korkeapaine. Simukalla on taito sanoa yksinkertaisilla lauseilla paljon. Sivut saattavat näyttää siltä kuin niillä ei lukisi juuri mitään, mutta sanoista muodostuu paljon.

Olisin kaivannut jonkinlaista suositusta siitä, kumpi puoli kirjasta kannattaa lukea ensin. Ei tietenkään ole järkevää ajatella, että kirjan voisi lukea väärin, mutta itse olen tyytyväinen siihen, että valitsin ensin luettavaksi Matalapaineen, sillä Korkeapaine tarjoaa vastaukset niihin kysymyksiin, joita toinen puoli herättää. Eräänlainen yllätyksellisyys säilyy mielestäni parhaiten näin.

Teos kertoo kahdesta yläkoulunsa päättävästä nuoresta. Varpu on sateenkaarinuori, syrjäänvetäytyvä ja omasta mielestään aika huomaamaton. Hän odottaa pääsevänsä aloittamaan lukionsa muualla, uusien ihmisten parissa. Kotona äiti vain nukkuu, verhot pidetään kiinni ja vetovastuu arjesta on Varpulla. Kun päättäjäisiltana rannalla hänen viereensä istahtaa koulun suosituin tyttö Saga, joka suutelee häntä, tuntuu Varpu saavansa elämäänsä aivan uudenlaista eloa. Saga ei paljon elämästään puhu, vaikka nuo kaksi nuorta heittäytyvätkin toistensa syliin etsien paitsi toisiaan myös, ja Sagan kohdalla ehkä jopa ennenkaikkea, itseään.

Matalapaine kerrotaan Varpun näkökulmasta, Korkeapaine Sagan. Kaikki tietävät Sagan, kaikki pitävät hänestä, mutta Varpulle hän on arvoitus, joka herättää kysymyksen toisensa perään. Varpu taas ei ole ollenkaan niin huomaamaton kuin hän luulee, sillä Saga on kyllä huomannut hänet. Sagalle Varpu on se, joka ei oleta tuntevansa häntä, vaan tutustuu häneen sellaisena ihmisenä kuin hän sen kaiken kiiltokuvan alla on.

Tämä on tietyllä tavalla hyvin elämänjanoinen teos, mutta samalla myös haikea. Lukija miettii, onko tässä kyse todellisesta sielujen kohtaamisesta vai leikitäänkö toisen tunteilla. Loppuratkaisussa, siis Korkeapaineen lopussa, on ympäröivän tilanteen surullisuudesta huolimatta myös toiveikas sävy.

tiistai 30. kesäkuuta 2020

Viimeiset

Salla Simukka: Viimeiset
179 s., WSOY 2005
kansi: Elina Warsta
 
Salla Simukka on minulle tuttu kirjailija jo ihan teinivuosien ajalta, mutta olen lukenut hänen kirjojaan aika harvakseltaan. Lainasin kesälomalle luettavaksi muutamia nuortenkirjoja ja niiden joukkoon valikoitui Simukan varhaisempaan tuotantoon kuuluva Viimeiset. Se kertoo 18-vuotiaista kaveruksista, jotka tekevät yhteisen sopimuksen: neitsyydestä on päästävä eroon jouluun mennessä.
 
Teoksen päähenkilöt Rauha, Venla ja Milja ovat keskenään niin erilaisia, että ihme kun he ylipäätään ovat kavereita keskenään. Rauha on nimensä vastakohta, menevä ja rohkea, eräänlainen nuori kapinallinen. Venla on  harkitsevainen järjestöaktiivi, fiksu ja aikaansaava. Milja on älykäs lukutoukka, jolle sosiaaliset tilanteet ja lähelle päästäminen ovat vaikeita. Erilaisuudestaan huolimatta nämä kolme ovat lukiossa löytäneet toisensa ja muodostaneet tiiviin kolmikon. Yhteinen haaste alkaa kuitenkin tehdä juopaa heidän välilleen, sillä kukin tahoillaan joutuu pohtimaan omaa identiteettiään ja seksuaalisuuttaan. Voiko tällaiseen haasteeseen edes ottaa osaa ja voiko sanoa ääneen, että ei pidä sitä hyvänä ideana?
 
Viimeiset nostaa esiin erilaisten nuorten äänet hyvin todentuntuisesti. On helppo uskoa, että tällaisia pohdintoja varmasti käydään läpi. Aihepiiri on sinällään tärkeä, sillä neitsyyden menettämisen ei pitäisi olla sellainen päätösasia, josta jos ei nyt suoranaisesti lyödä vetoa niin tehdään haaste. Simukka kirjoittaa aiheesta luontevasti ja vaikka teos on ilmestynyt jo 15 vuotta sitten, tuntuu se silti olevan ajan hermolla ja istuvan myös tämän hetken maailmaan.

torstai 24. tammikuuta 2019

Sytytä valot! & Sammuta valot!

Salla Simukka: Sytytä valot! Pieniä kauniita tarinoita
77 s., Tammi 2018
 
Salla Simukka: Sammuta valot! Pieniä kauheita tarinoita
 66 s., Tammi 2018
 
kannet: Laura Lyytinen
 
Olin parisen viikkoa sitten seuraamassa kirjavinkkauksia paikallisella yläasteella. Vinkkarina toimi hankerahaa tätä varten saanut laihialainen Tarja Koski, joka on kiertänyt ja ymmärtääkseni kiertää vielä muutamia yläasteita tietyissä kunnissa vinkaten läpi jokaisen luokan. Oli mielenkiintoista päästä seuraamaan toisen vinkkarin tapaa vinkata ja lisäksi sain sieltä itselleni mukavasti lukuvinkkejä nuortenkirjallisuudesta. Yksi niistä oli tämä Salla Simukan kääntökirja Sytytä valot! & Sammuta valot!, jonka ilmestymisen olin kyllä tiedostanut, mutta kuitenkin lähes täysin sivuuttanut. Hankin kirjan luettavakseni ja jo heti ensimmäinen novelli vei mennessään.
 
Kyseessä on siis paitsi kääntökirja myös novellikokoelma, joka jakaantuu kahteen puoleen. Sytytä valot! kuvaa nuorten elämän kauniita asioita, onnistumisia, mahdollisuuksia ja sitä kun kaikki järjestyy. Sammuta valot! kuvaa kauheita asioita, pahasti pieleen menneitä juttuja, pelkoja ja ikäviä käänteitä. Aloitin lukemisen kauniilta puolelta ja luin kaikki novellit siitä ennen kuin siirryin kauhealle puolelle. Etenkin kauhean puolen novelleissa on mukana scifin, uuskumman ja jännityksen sävyjä. Itse olisin ehkä mieluummin lukenut arkisempia novelleja todentuntuisemmista asioista, mutta toisaalta uuskummat ja scifit toivat kokoelmaan särmää eikä niidenkään lukeminen mitenkään vastenmielistä ollut.

Salla Simukka on taidokas kirjoittaja, joka osaa koukuttaa lukijan tarinan vietäväksi. Kiinnostavasti hän oli osittain kirjoittanut samasta aiheesta novellit sekä kauniille että kauhealle puolelle - miten erilaiset loput ovatkaan mahdollisia! Olisikin voinut olla ihan kiinnostavaa lukea aina heti peräjälkeen kaunis ja kauhea tarina samasta aiheesta, mutta toisaalta luin kirjan niin nopeasti, että eipä siinä paljon ehtinyt kauniin ja kauhean puolen välillä aikaa kulua muutenkaan. Minä pidin tästä kirjasta vai pitäisikö sanoa kirjoista. En oikein osaa eritellä mistä erityisesti pidin, mutta Lumikki-trilogian myötä olen tykästynyt Simukan tapaan kirjoittaa.

tiistai 24. heinäkuuta 2018

Musta kuin eebenpuu

Salla Simukka: Musta kuin eebenpuu
e-äänikirja, 3 h 55 min., Tammi 2014
lukija: Anna Saksman
Lumikki-trilogia, osa 3.
 
Nyt olen kuunnellut koko Salla Simukan Lumikki-trilogian. Ensimmäinen osa oli hieno jännitystarina, toinen osa tuntui hieman epätodelliselta ja tämä kolmas oli jotain siltä väliltä. Kiinnostavinta tässä oli se, että Lumikin perheen salaisuus paljastuu hänelle vihdoin. Kokonaisuutena luonnehtisin Lumikki-trilogiaa mainioksi jännityssarjaksi, jonka kaikkien osien parissa viihtyy.
 
Lumikki Andersson on palannut Tampereelle yllätyksellisen Prahan matkan jälkeen. Hänen elämänsä tuntuu olevan nyt mallillaan, opinnot jatkuvat ja vierellä kulkee poikaystävä Sampsa. Yllättäen Lumikki alkaa saada uhkaavia viestejä, jotka pakottavat hänet tottelemaan viestien lähettäjää. Lähettäjällä tuntuu olevan Lumikin menneisyydestä sellaisia tietoja, joita häneltä itseltään puuttuu. Lumikki haluaa selvittää asiansa, mutta samaan aikaan uhkaavien viestien lähettäjän virittämä silmukka kiristyy.
 
Tämän kolmannen kirjan kohdalla voin vain jälleen todeta saman kuin trilogian aiempienkin osien kohdalla: Simukka osaa kirjoittaa koukuttavaa jännitystä, joka tihenee hetki hetkeltä. Hienoista korkealentoisuutta oli tässäkin osassa, mutta nyt jännitys tuntui aidolta. Se saattaa johtua osittain miljööstäkin, sillä nyt liikuttiin kotimaan maisemissa, mikä tuo tapahtumat tavallaan lähemmäs lukijaa tai ainakin minua lukijana. En lainkaan ihmettele tämän sarjan hurjaa suosiota ulkomaita myöten!
 
♠♠♠♠

lauantai 30. kesäkuuta 2018

Valkea kuin lumi

Salla Simukka: Valkea kuin lumi
e-äänikirja, 5 h 24 min., Tammi 2014
lukija: Anna Saksman
Lumikki-trilogia, osa 2.
 
Kuuntelin maaliskuussa Salla Simukan Lumikki-trilogian avausosan Punainen kuin veri. Se osoittautui todella jännittäväksi trilleriksi, joka piti minut hyvin otteessaan. Halusin tietysti tietää mitä Lumikille tapahtuu niiden jännittävien tapahtumien jälkeen, joten varasin jatko-osan ja nyt odottelen kolmatta osaa. Valkea kuin lumi oli myös jännittävä kirja, mutta tuntui melkeinpä hieman epätodelliselta avausosan jälkeen. Nautittavaa kuunneltavaa tämäkin kuitenkin oli, joten kolmatta osaa odotan kiinnostuneena.

Lumikki Andersson on lähtenyt Tampereen tapahtumien jälkeen matkalle Prahaan saadakseen hieman etäisyyttä asioihin. Prahassa hänen on tarkoitus vain nauttia olosta ja tehdä mitä huvittaa. Kesken matkan hänen luokseen ilmestyy nuori nainen, joka kertoo Lumikille suuren uutisen, joka tuntuu selittävän monta asiaa. Nuori nainen näyttää kuuluvan johonkin outoon lahkoon, jonka tekemisistä myös paikallinen journalisti on kiinnostunut. Äkisti tapahtumat saavat jännittäviä sävyjä ja näyttää siltä, että Lumikki ei ole Prahassa niin turvassa kuin kuvitteli.

Salla Simukka tuntuu osaavan kirjoittaa taidokkaasti koukuttavaa jännitystä, joka tihenee hetki hetkeltä. Mielestäni trilogian avausosa oli käänteissään uskottavan tuntuinen ja Tampere miljöönä kiinnosti. Tämä toinen osa oli mielestäni hieman korkealentoinen tiettyjen juonenkäänteiden suhteen, mikä hieman himmensi jännityksen aitoutta. Kuitenkin pidin tästäkin kirjasta ja kuuntelin tätä mielelläni.

♠♠♠♠

lauantai 31. maaliskuuta 2018

Uuden äärellä: e-äänikirjat Taivaanraapijat ja Punainen kuin veri

Olen viime aikoina harmitellut itsekseni sitä, että olen kuunnellut oikeastaan kaikki itseäni kiinnostavat äänikirjat kirjaston valikoimasta ja uudet ilmestyvät äänikirjat ovat yhä useammin mp3-levyillä, joita toistavaa laitetta en omista. Tai no kyllähän ne läppärillä kuuluisivat, mutta automaattitoisto ei jostain syystä onnistu, vaan joutuisin aina manuaalisesti klikkaamaan seuraavan raidan kuuluviin. Se on työlästä ja turhauttavaa, sillä usein kuuntelen äänikirjoja esimerkiksi ruokaa laittaessa tai siivotessa eli silloin, kun kädet ovat täynnä kaikkea muuta eikä huvittaisi pysähdellä läppärin ääreen. 

Maaliskuussa päädyin tutkimaan kirjaston e-äänikirjojen valikoimaa e-kirjastoon. Olen työni puolesta toki osannut käyttää e-kirjastoa, mutta en ole aiemmin perehtynyt mitä kaikkea itseäni mahdollisesti kiinnostavaa sieltä voisi löytyä, koska henkilökohtaisesti tykkään enemmän perinteisistä formaateista. Tai niin luulin, sillä tutkimusmatkani päätteeksi olen löytänyt vaikka ja mitä, ja olen aivan ihastuksissani siitä miten paljon uutta kuunneltavaa minulla nyt on! Ja kaikki tämä kirjastokortilla ihan ilmaiseksi käyttöön, ei mitään kuukausimaksuja mihinkään palveluun.


E-kirjaston äänikirjat  ovat valtavan käteviä siinä mielessä, että niitä pystyy kuunnella helposti eri laitteilla ja tarina jatkuu juuri siitä mihin jäit, vaikka olisit viimeksi kuunnellut läppärin kautta ja seuraavaksi kuuntelisit puhelimen kautta. Nettiyhteys pitää kuitenkin koko ajan olla toimiva, koska äänikirjoja ei pysty lataamaan omalle laitteelle kuten luettavia kirjoja. E-kirjaston aineistoa pystyy myös varaamaan ja minä olenkin jo ahkerasti klikkaillut itselleni varauksia sellaisista kirjoista, joita ei minun tietääkseni edes ole levyformaatissa tai ei ainakaan tavallisella cd-levyllä. Saan aina sähköpostiini ilmoituksen, kun äänikirja on vapautunut käyttööni ja laina-aikani alkanut. Kaksi kirjaa olen jo ennättänyt kuuntelemaankin varauksia odotellessa, ja niistä kirjoitan alempana lisää. Kaiken kaikkiaan e-äänikirjojen maailmaan sukeltaminen on ollut todella antoisaa ja kuka tietää, ehkä jossain vaiheessa innostunut muistakin e-kirjoista.

 ***
Antti Tuuri: Taivaanraapijat
6 h 25 min., Otava 2015
alkup. 2005
lukija: Taneli Mäkelä
 
Kävin syksyllä katsomassa Ikitien elokuvateatterissa ja mieleeni heräsi ajatus kyseisen kirjan lukemisesta. Tutkin asiaa ja oivalsin, että samasta Jussi Ketolasta kertoo jo muutama aiempikin teos, jotka haluaisin lukea ennen Ikitietä. Niinpä päädyin kuuntelemaan Taivaanraapijat, joka ei tosin ole sarjan ensimmäinen osa, kuten minulle myöhemmin valkeni. Se kuuluu laajempaan Äitini suku -sarjaan, mutta ymmärtääkseni aiemmissa osissa ei Jussi Ketola vielä ole niin keskiössä. Niin tai näin, Jussin matkaan pääsi hyvin mukaan tästäkin kohtaa.
 
Eletään vuotta 1907, aikaa jolloin tuhannet suomalaiset matkasivat Amerikkaan parempien tienestien ja paremman elämän toivossa. Myös Jussi Ketola on lähtenyt matkaan ja liittynyt niiden miesten joukkoon, jotka rahasta ovat valmiit tekemään töitä jopa vaarallisissa olosuhteissa, kuten korkeuksissa pilvenpiirtäjiä rakentaen ilman minkäänlaisia turvajärjestelmiä. Pilvenpiirtäjätyömaalle Jussikin päätyy, vaikka onnettomuuksia sattuukin usein. Työnsä ohella nuori mies viettää aikaa työtoverinsa ja eräänlaisen suojelijansa, Seppälän, kanssa raittiusyhdistyksen riennoissa ja tapaapa hän Amerikan mantereella myös nuoren naisen, jonka kanssa askeleita yritetään sovitella samaan tahtiin.
 
Mielestäni Taneli Mäkelä on juuri oikea mies Antti Tuurin kirjaa ääneen kertomaan. Hänen puheennuotissaan on sellaista jämäkkyyttä, joka sopii Tuurin kuvaamaan pohjalaismiesten joukkoon. Itse tarina kulkee koko ajan sujuvasti eteenpäin. Siihen mahtuu yllättäviäkin käänteitä, mutta ei mitään uskomatonta. Historian ajankuva välittyy kuulijalle hyvin ja itse tarinasta pystyy aistimaan niin iloa ja tulevaisuuden uskoa kuin myös epävarmuutta ja pettymyksenkin tunteita. Vivahteikas teos! Aion kyllä palata Jussi Ketolan pariin vielä tulevaisuudessa.
♠♠♠♠

***
Salla Simukka: Punainen kuin veri
6 h 27 min., Tammi 2014
alkup. 2013
lukija: Anna Saksman
Lumikki-trilogia, osa 1.

Kysäisin joku aika sitten kanssabloggaajilta vinkkejä kirjoista, jotka sijoittuvat Tampereelle, koska jostain syystä kaupunki on alkanut kiinnostaa minua. Yhtenä vinkkinä esiin nousi Salla Simukan Lumikki-trilogia, joka on muutenkin ollut kiinnostuslistallani. Kuuntelin trilogian avausosan Punainen kuin veri ja olin hämmästynyt siitä, miten erilainen teos oli kuin mitä olin odottanut. Minä nimittäin olin ollut siinä luulossa, että teoksessa liikuttaisiin yliluonnollisuuden rajamailla, mutta kyseessä onkin melkoinen jännitysnäytelmä huumemaailmasta, jonka liepeille päähenkilö Lumikki Andersson päätyy sattumalta.
 
Lumikki Andersson on lukiolaistyttö, joka on tottunut olemaan mahdollisimman huomaamaton ja poissa kaikkien tieltä. Eräänä kouluaamuna hän sulkeutuu hetkeksi koulun pimiöön miettimään omiaan ennen ensimmäistä oppituntia ja löytää pimiöstä paljon rahaa, jotka on ripustettu kuivumaan kuin kehitysaineesta nostetut valokuvat. Lumikki kiirustaa tunnille, mutta jää miettimään asiaa. Nuorempana kokemansa koulukiusaamisen vuoksi hän on oppinut tarkkailemaan muita ihmisiä huomaamattomasti, ja pian hän huomaakin mikä on toisin. Ennen kuin hän arvaakaan, hän on sotkeutunut asiaan, jonka jäljet näyttäisivät johtavan huumebisnekseen.
 
Punainen kuin veri on todella jännittävä trilleri, joka piti minut tiukasti otteessaan. Kovan pakkasen kurittama kevättalven Tampere on miljöönä toimiva ja tarinan käänteet nostattavat välillä jännityksen niin huippuunsa, että lukija saattaa tuntea jopa hienoista kauhua niiden vuoksi. Odotan mielenkiinnolla mitä trilogian seuraavissa osissa tapahtuu, sillä tämä teos näytti minulle miten hyvä kirjailija Simukka onkaan. Olen nuorempana lukenut hänen teoksiaan, silloin hyvinkin kohahduttavilta tuntuneet Minuuttivalssin ja Kun enkelit katsovat muualle, mutta vasta nyt Simukan tarinankertojankyvyt todella näyttäytyivät minulle. Suosittelen!


♠♠♠♠