Mary Ann Shaffer & Annie Barrows: Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville
301 s., Otava 2010
alkup. The Guernsey Literary and Potato Peel Pie Society, 2008
suom. Jaana Kapari-Jatta
Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville on houkutellut minua jo pitkään, sillä erikoisen nimen lisäksi kiinnostusta on herättänyt teoksen saama positiivinen palaute ja huomio. Toden sanoakseni tämä onkin ollut minulla kirjastosta lainassa jo useamman kuukauden, mutta nyt opparirumban jälkeen pääsin vihdoin tutustumaan tähän lähemmin. Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville on käsittääkseni lähinnä Mary Ann Shafferin käsialaa, jonka Annie Barrows tätinsä puolesta viimeisteli.
Kyseessä on kirjeromaani, jonka päähenkilö on kirjailija Juliet Ashton, salanimelläkin kirjoittanut 32-vuotias nainen. Tarinan muodostavat kirjeet on päivätty vuonna 1946, mutta todellisuudessa moni keskeinen tapahtuma on tapahtunut aiemmin jo noin viiden vuoden sisään tästä. Ydintarina saa alkunsa Julietin vastaanottamasta kirjeestä, jossa tuntematon mieshenkilö kertoo ostaneensa Julietille aikoinaan kuuluneen Charles Lambin teoksen. Tästä alkaa kirjeenvaihto, joka poikii kirjeenvaihtoyhteyden Julietin ja usean muun Guernseyn saarella asustavan henkilön välillä. Pala palalta Julietille selviää millaista elämä Kanaalisaarilla oli saksalaissotilaiden miehitettyä sen toisen maailmansodan aikaan. Englannille kuuluvan, lähellä Ranskan rannikkoa sijaitsevan saarirykelmän asukkaat kokivat sodan aikana paljon.
Henkilöt, joiden kanssa Juliet käy kirjeenvaihtoa, ovat kirjallisen piirin perunankuoripaistoksen ystäville jäseniä, jotka kuvaavat miten piiri sai alkunsa sattuman oikusta ja mitä siitä seurasi. Jokaisella ihmisellä on sanansa sanottavana ja kaikki tuntuu aina kulminoituvan vangituksi tulleeseen Elizabethiin, joka onkin poissaolostaan huolimatta yksi tarinan keskushenkilöistä. Siinä missä kuvataan Julietin kiintymystä saarelaisiin ja itse saareen sekä sitä miten palava tiedonhalu hänelle saarelaisten sodanaikaista elämää kohtaan syntyi, kuvataan myös hänen suhteitaan manner-Englannissa. Kirjeistä välittyy Julietin muuttuminen henkilönä vahvemmaksi ja ehkä jopa empaattisemmaksi, mitä on ilo seurata. On myös mielenkiintoista lukea kirjeitä, joiden taakse kirjailija(t) on istuttanut mitä erilaisimpia hahmoja, joista lähes jokaisessa on jotakin mieleenpainuvaa.
Kirjeromaanin seuraaminen tuntui aluksi hieman työläältä, mutta kerrontatapaan tottui nopeasti ja siitä alkoi nauttia. Kirjeet paljastavat useista henkilöistä asioita mielestäni syvemmin kuin jollakin muulla kerrontaratkaisulla olisi ollut mahdollista, mikä auttaa pääsemään paremmin tarinan sisään. Eritaustaisten hahmojen käyttäminen kerronnassa tuo teokseen myös eloa, mutta ei liikaa kirjavuutta. Kokonaisuus ei muodostu sekavaksi, vaikka sekin vaara varmasti voisi olla olemassa.
Aluksi pidin kerrontaa jotenkin totisena ja vakavana, mikä tietysti johtuu osittain aiheesta. En tiedä missä määrin Barrows on joutunut tekstiä viimeistelemään, mutta mielestäni 200 sivun jälkeen teos muuttui huomattavasti kevyemmäksi ja teksti jotenkin letkeämmäksi. Viimeisen sadan sivun aikana jopa nauroin ääneen monelle hauskalle ja kekseliäälle sutkautukselle, mistä kiitosta tietysti ansaitsee myös suomentaja. Mielestäni viimeiset 100 sivua etenivät todella miellyttävästi ja etenkin niitä lukiessani viihdyin tämän kokonaisuutenakin toimivan teoksen parissa. Kaiken kaikkiaan tässä on kyseessä sujuvasanainen, monella tapaa rikas teos, jossa vilisee tuttuja nimiä kirjallisuuden maailmasta!
♠♠♠♠½