Lukupiirikirja: Pikkupappilassa

Anni Swan: Pikkupappilassa

WSOY 1978

ensimmäinen painos julkaistiin vuonna 1922

Luimme tammikuun lukupiirikerralle vapaavalintaisesti jonkin Anni Swanin nuortenkirjoista. Tällaista vapaavalintainen kirja yhteiseltä kirjailijalta -teemaa oli toivottu, samoin Anni Swania. Itse valitsin hänen kirjoistaan teoksen Pikkupappilassa, jolle on olemassa jatko-osa nimeltä Ulla ja Mark. Senkin ajattelin jossakin kohtaa lukea.

Pikkupappilassa on perinteinen tyttökirja, jossa seurataan päähenkilön ja hänen perheensä arkista elämää. Takakansi sovittelee päähenkilön viittaa 12-vuotiaan Ullan harteille, mutta mielestäni yhtä keskeisiä ovat hänen sisarensa Minna, Martta, Liisi ja vieläpä pikkuinen Lottikin. He ovat keskenään erilaisia, mutta toimeliaita tyttäriä, joista on suuri apu perheen kotona pikkupappilassa.

Mielestäni Swan ottaa tässä teoksessa enemmän tai vähemmän näkyvästi yhteiskunnallisesti kantaa sääty-yhteiskuntaan ja rikkaiden ja köyhien vastakkainasetteluun. Henkilöhahmoista moni on kärjistetysti hyvä tai epämiellyttävä, ja usein juuri hyväosaiset näyttäytyvät epämiellyttävinä ja ystävällisyytensä unohtaneina, kun taas köyhät ovat sydämeltään hyviä ja ystävällisiä.

Arkisen elämän mausteeksi Swan on kirjoittanut niin rakkautta kuin tuhkimotarinaakin. Tapahtuu kihlaus, syrjitty löytää paikkansa ja menetetty sukukartanokin pääsee taas hyviin käsiin kuin ihmeen kaupalla. Tällaista kirjaa on siinä mielessä rentouttavaa lukea, että voi koko ajan luottaa asioiden kääntyvän parhain päin. Se on tässä ajassa aika kutsuva ajatus.

Tätä kirjaa lukiessani löysin siitä vaikutteita niin L.M. Alcottin Pikku naisista kuin myös L.M. Montgomeryn Runotytöistä ja ehkä Anna-sarjastakin. Mielleyhtymä tulee paitsi Ullan sisarussarjasta, jossa on samanlaisia persoonia kuin Pikku naisten katraassa, mutta myös perheen hyväntahtoisuudesta ja taloudellisesta tilanteesta. Tuhkimotarinat, unelmointi ja monin paikoin tunnelmakin muistuttavat Montgomeryn tuotannosta. Ilmeisesti Swan todella piti heitä esikuvinaan, joten vaikutusten näkymistä ei voine välttää.

Kaiken kaikkiaan Swan oli mukavaa lukemista lukupiirin joulutauolle. Jokainen esitteli lukemansa kirjan ja summasimme yhteen niiden aiheita ja tunnelmia. Kivan erilaista keskustelua.

Kirjabloggaajien klassikkohaaste 7: Iris rukka

Kirjabloggaajien klassikkohaaste on täällä taas! Mietin melko pitkään minkä kirjan valitsisin tällä kertaa luettavakseni, sillä mitään tiiliskiviä en jaksanut lähteä kahlaamaan ja lisäksi minulla on niin sanotusti "klassikkotausta" eli nuorempana luin paljon klassikoita ja monta tunnettua ja haasteeseenkin ilmeisen sopivaa on jo tullut luettua. Viime kesänä luin haasteeseen Anni Swanin teoksen Ollin oppivuodet ja tuumin, että Swanin kirjoja voisi lukea vielä lisääkin. Niinpä päätin valita tämän kesän haasteeseen jonkin hänen tuotannostaan, ja tällä kertaa valinta osui Iris rukkaan.

***

Anni Swan: Iris rukka

185 s., WSOY 1970, 15. p.

ilmestynyt ensikerran 1916

Iris on 12-vuotias luonnonlapsi, joka asustelee syrjäisellä Metsäpirtin tilalla yhdessä äitinsä sukulaisten Seren ja Tanelin kanssa. Iriksen äiti on kuollut ja isä kiertelee soittoniekkana pitkin maailmaa, mutta tyttärensä luona hän ei ole käynyt vuosiin. Sere ja Taneli pyrkivät kasvattamaan Iristä parhaan kykynsä mukaan, mutta lopulta Iriksen tulee aika lähteä kaupunkiin saamaan koulusivistystä. Helsingissä on vastassa eno Heinosen keskiluokkainen hienostoperhe, johon kuuluu viisi lasta ja palveluskuntaa.

Helsingissä Iris tuntee olevan kaikkea muuta kuin kotonaan. Hienostelevat serkut Elin, Ester, Elsa ja Aksel tekevät maalaismaisesti puetusta ja kömpelöstä serkustaan jatkuvasti ilkeääkin pilaa. Ainoastaan perheen nuorimmainen, Sissi, tuntuu pitävän serkustaan. Tarinassa on todellisia tuhkimotarinan piirteitä, sillä avoin ja aito Iris sulattaa joidenkin ihmisten sydämet, saa ystäviä ja saapa hän ihan oman hyväntekijänkin, joka pyrkii mahdollistamaan Iriksen unelmia. Kohtalo kuitenkin kolhii Iristä monessa kohtaa, vaikka elämä lopulta tuntuukin kääntyvän parhain päin.

Kirjaa lukiessa usein päällimmäinen tunne oli sääli puoliorpoa ja koti-ikävää potevaa Iristä kohtaan. Samalla mietitytti miten julmasti toiset lapset voivatkaan erilaista lasta kohdella. Se on teema, joka on edelleen ajankohtainen, sillä erilaisuudella päätyy usein silmätikuksi. Swanin kirja on siis tietyiltä osin melko ankea, vaikka on siinä ilon pilkahduksiakin, kun Iris tuntuu löytävän oman paikkansa yhteisössä.

Iriksen hahmossa on paljon klassisia tyttökirjan sankarittaren piirteitä, kuten reippautta ja lannistumattomuutta. Kirjassa on myös selkeästi vastakkainasteltu köyhät ja varakkaat, sivistymättömät ja sivistyneet. Jokaisesta hahmosta välittyy heti kumpaa hän edustaa, mutta kuten eräs ala-asteen opettajani joskus sanoi, todellinen sydämen sivistys on myös erittäin tärkeää. Sitä ei Iriksen kouluoppia saaneilla serkuilla tunnu olevan, mutta näennäisesti sivistymättömällä Iriksellä kyllä on. Lopussa toukasta kuoriutuukin perhonen, jolle löytyy oma paikka maailmassa ja asiat järjestyvät. Kurjuutta seuraa siis onni, mikä onkin sangen perinteinen asetelma kirjallisuudessa.

Klassikkohaaste 5: Ollin oppivuodet

Kirjabloggaajien klassikkohaaste on täällä taas! Olin päättänyt ottaa tälle vuodelle haasteteemakseni naiskirjailijoiden klassikot, koska viime vuonna keskityin molemmissa haasteissa (tammikuussa ja heinäkuussa) mieskirjailijoiden teoksiin. Minun oli melko vaikea päättää mitä loppujen lopuksi lukisin, mutta päädyin sitten valitsemaan lukulistallani iät ja ajat olleen Anni Swanin nuortenkirjaklassikon Ollin oppivuodet. Heti ensimmäisistä sivuista lähtien tarina lähti kulkemaan hyvin ja sai napatuksi mielenkiintoni, vaikka heti alussa tapahtui kaikenlaista ikävää ja mietin jo haluanko lukeakaan tarinaa niin epäreilun kohtelun saaneesta pojasta. Luin kuitenkin ja viihdyin, vaikka Ollin oppivuosiin mahtui paljon ikäviä asioita.

***

Anni Swan: Ollin oppivuodet

197 s., WSOY 1981, 15. p.

 1. p. 1919

Olli on 9-vuotias kiivasluontoinen mutta kuitenkin kiltti poika, jonka isä on vaikutusvaltainen tehtaanpatruuna ja äiti hieno nainen. Olli päättää karata kotoaan saatuaan mielestään epäreilun rangaistuksen tappelustaan voudin Pentti-pojan kanssa. Uhmakkaalla matkallaan Olli kohtaa Harmaalassa asuvan Kaarle-serkkunsa, jolla on katalat tuumat. Hän onnistu pelottelemaan Ollin taipuvaiseksi lähteä hänen matkassaan aina kauas Tukholmaan asti, ja sinne Olli sitten päätyykin suutarin oppipojaksi. Olli viettää teillä tietymättömillä vuosia, kunnes ainoan ystävänsä Ränni-Pellen avustuksella pääsee karkaamaan merille ja matka jatkuu lopulta myös Suomeen, joskin monta mutkaa on edelleen matkassa.

Anni Swanin teos on klassinen esimerkki teoksesta, jossa oikeus voittaa ja paha saa palkkansa tai ainakin nöyrtyy omatuntonsa soimatessa ja tunnustaa pahat tekonsa. Ollin oppivuodet vaikutti mielestäni aluksi hieman ankealta teokselta, jossa vaikeudet seuraavat toistaan. Kuitenkin tässä teoksessa oli jotain sellaista valoa ja Ollin hahmossa lannistumattomuutta, jotka olivat omiaan tekemään teoksesta kuitenkin mukavan luettavan. Swan kirjoittaa hyvin sujuvaa tekstiä, jossa on helppo pysyä mukana ja joka vie helposti mennessään. Hänen hahmonsa ovat osittain hyvin stereotyyppisiä, kuten suutari Simolin, jossa tiivistyy kaikki ilkeän ihmisen ominaisuudet jo ulkonäöstä lähtien, mutta stereotyyppisyys ei haittaa lainkaan, kun juoni vie mennessään.

Kokonaisuutena pidin tästä teoksesta, jossa kaikki päättyy parhain päin. Tykästyin Anni Swaniin siinä määrin, että aion kyllä lukea lisääkin hänen teoksiaan, kun vain joskus ennätän. Minusta hieman tuntuu, että Anni Swan alkaa vähitellen painua unholaan, mikä on tämän kirjan luettuani mielestäni harmillista. Tämän teoksen perusteella hän tuntuu kirjoittavan ikävistäkin asioista viehättävästi, hän osaa rakentaa tiiviiseen pakettiin monenmoisia juonenkäänteitä ja luoda ainakin tässä teoksessa oikean seikkailutarinan henkeä.