Vainuttu

Elina Rouhiainen: Vainuttu - Susiraja 4

414 s., Tammi 2015

kansi: Laura Lyytinen ja Riikka Turkulainen

 

Susiraja-sarjan päätösosa Vainuttu on nyt täällä. Teoksen ilmestyminen oli mennä minulta ihan ohi, kunnes bloggaajakollegan kautta kuulin asiasta. Minulla on vähän haikea fiilis, sillä olen pitänyt Susirajasta paljon. Tuntuu haikealta jättää hyvästit Raisalle, Mikaelille, Nikolle ja muille sarjan hahmoille, joiden seurassa olen viihtynyt niin hyvin. Samalla kuitenkin olen iloinen siitä huikeasta matkasta, jonka tämä sarja on minulle tarjonnut. Mielestäni Vainuttu päättää tämän kiehtovan sarjan todella upeasti.

 

Raisa Oja ja Mikael Sarri ovat taas yhdessä. Saatuaan tietää olevansa daimon ja paettuaan veljensä Mitjan kanssa kreikkalaiselta saarelta, on Raisan elämä mennyt kokolailla uusiksi. Olennaisinta on Raisan ja Mikaelin suhde, joka herättää paljon kysymyksiä. Päällimmäisenä Raisan mielessä pyörii kysymys siitä miten ihmissuden ja daimonin - perivihollisten - suhde voi toimia. Kiistaton tosiasia kuitenkin on, että Raisa haluaa Mikaelin ja Mikael haluaa Raisan. Heidän ehdoton uhrautuvaisuutensa toisen puolesta, pyyteetön tuki ja kannustaminen ovat asioita, jotka myös hukkavaaralaiset huomaavat, kun Raisa ja Mikael palaavat Hukkavaaraan selvittämään naapurikunnan kanssa syntynyttä susikahnausta. Valitettavasti kumpikaan ei tunnu tajuavan, että heillä olisi nyt suurempiakin huolenaiheita kuin naapurikuntalaiset. Raisa ei aavistakaan mitä muutoksia elämällä on hänelle vielä tarjottavanaan.

 

Yksi parhaista asioista tässä kirjassa oli epäilemättä Raisan ja Mikaelin suhde, koska heidän vain kuuluu olla yhdessä. Muutenkin henkilöhahmot ovat koko sarjan ajan olleet mainioita, ja tässä teoksessa erityisesti Daniel Sarri riemastutti minua kovasti. Pidin myös siitä, että tarina sijoittui Hukkavaaraankin, koska mielestäni sen miljöö on kiehtova ja siellä tulee parhaiten esille koko sarjan kannalta olennaisten ihmissusien olemassaolo ja elämäntapa.

 

Tarina itsessään eteni sujuvasti ja kiinnostavasti. Tuttuun susirajamaiseen tapaan tämäkin nappasi minut otteeseensa ja koko ajan piti saada lukea "vielä yksi luku". Ainut asia mitä minä hieman tässä teoksessa moitin on se, että tuntui kuin loppuratkaisua olisi hieman turhaan venytetty. Vaikka viimeiset 50 sivua toivatkin tarinaan taas uutta jännitystä ja johtivat loppuratkaisun viimeiseen huipennukseen, niin silti minua hieman turhautti taas uusi vastoinkäyminen Raisan ja Mikaelin onnen tiellä. Muutoin kokonaisuus oli mielestäni hyvä ja Rouhiaisen käyttämä sujuva ja samalla vivahteikas kieli on todella nautittavaa luettavaa. Dialogi on niin ikään todella sujuvaa ja välillä suorastaan riemastuttavaa, sillä Rouhiainen upottaa siihen hyvin nasevuutta, jota löytyy kyllä tekstistä muutenkin. Todella hieno päätös tälle sarjalle, joka toivottavasti löytää alati uusia lukijoita!

 

♠♠♠♠½

 

Kesytön, Uhanalainen, Jäljitetty 

Jäljitetty

Elina Rouhiainen: Jäljitetty - Susiraja 3

482 s., Tammi 2014

kansi: Eevaliina Rusanen

 

Oloni on tällä hetkellä aika riemastunut. Suurin syy siihen lienee tänään loppuun lukemani Elina Rouhiaisen Susiraja-sarjan kolmas osa, joka mielestäni tiivistyi loppua kohti todella mahtavaan huipennukseen. Riemastunut olen myös siitä, että juuri Rouhiaisen kotisivuja lukiessani tajuntaani iskeytyi se fakta, että tulossa on vielä yksi Susiraja lisää. Tämäkin teos olisi mielestäni voinut toimia oivallisena lopetuksena sarjalle, mutta mielelläni lähden vielä seuraamaan Raisan (ja Mikaelin) tarinaa eteenpäin, jahka neljäs ja samalla viimeinen osa ilmestyy.

 

Olen aikaisempien osien kohdalla jo ilmaissut tyytyväisyyteni siitä, että Rouhiainen on osannut luoda täysin oman fantasiamiljöön teoksilleen eikä tyytynyt tekemään toisintoja jo keksityistä tarinoista, vaikka niistä taitavasti uutta ammentaakin. Jälleen kerran Rouhiainen johdattaa lukijansa mielenkiintoiseen maailmaan, johon mukaan astuu myös muinaiset kreikkalaiset jumalat ja jumaltarut.

 

Kuvataideakatemiassa opinnot aloittanut Raisa Oja on vihdoin löytänyt kadoksissa olleen ja tuntemattomaksi jääneen kaksoisveljensä sekä saanut vihjeitä todellisesta syntyperästään. Selvittääkseen todellisen taustansa Raisa ja Mitja-veli päätyvät salaiselle kreikkalaiselle saarelle, josta he lopulta joutuvat pakenemaan. Paluu (tai pako) takaisin Suomeen ei kuitenkaan ole helppo etenkään Raisalle, joka lähti sieltä äkisti jälkiä jättämättä. Lisäksi hän potee vieläkin syyllisyydentuntoa Hukkavaaran aikaisista tapahtumista ja kaipaa Mikaelia, jota ei ehkä sittenkään olisi halunnut päästää menemään.

 

Kuten sanottu, Rouhiaisen luoma kreikkalainen miljöö on kiinnostava. Siitä huolimatta kaipasin kuitenkin suomalaista miljöötä ja Hukkavaaraa ihmissusineen. Daimonien saari oli toki omalla tavallaan kiehtova paikka, mutta jotenkin tässä sarjassa sudet ja Raisan ja ihmissusi-Mikaelin välinen suhde ovat olleet yksi keskeisimmistä vetonauloista. Miljöön raju muuttuminen ja yliluonnollisten kavalkadin kasvaminen ei aluksi oikein innostanut, etenkään, kun siinä oli mukana paljon antiikin filosofiaa, mikä on mielestäni hieman liian.. filosofista. Mielestäni tarina lähtikin oikein kunnolla käyntiin vasta silloin, kun Raisa ja Mitja pakenivat saarelta ja palasivat Suomeen. Silloin myös jännitys alkoi todella tiivistyä ja  kuvioihin palasivat myös sudet, vaikka tapahtumat pitäytyivätkin Helsingissä.

 

Ja millä vauhdilla tarina sitten veikään, kun vaan alkuun päästiin kunnolla. Huh, en olisi malttanut laskea teosta käsistäni ja jouduinkin nipistämään aikaa milloin mistäkin, että sain lukea eteenpäin! Lisämaustetta toivat Raisan ihmissuhdekuviot Suomessa, sillä ne ovat olleet tässä sarjassa muutenkin tärkeitä. Ne jos mitkä ovat omiaan nostattamaan vielä lisää kihelmöivää jännitystä, joka virittää tarinaa kohti pakomatkan päättymistä eli ratkaisun hetkeä - monessakin mielessä. Huikea loppu onnistuu häivyttämään myös Kreikan aiheuttaman hienoisen kankeuden, vaikka täysin sitä ei voikaan unohtaa.

 

♠♠♠♠

Uhanalainen

Elina Rouhiainen: Uhanalainen - Susiraja 2

446 s., Tammi 2013

kannen suunnittelu: Saara Niinikoski

Luin viime kesänä Elina Rouhiaisen tuoreen esikoisteoksen Kesytön, joka myös avasi Susiraja -sarjan, jolle nyt saatiin jatkoa. Yleisvaikutelmani tuosta teoksesta oli hyvä, vaikka hieman moitinkin teosta "kielen kirjavuudesta". Olin kuitenkin varma, että haluan lukea myös jatko-osan, joten tässä sitä ollaan ja sangen tyytyväisenä vieläpä. Uhanalainen on mukaansatempaava ja jännittävä fantasiaromaani, joka todella vangitsee lukijansa huomion.

Uhanalainen jatkuu lähestulkoon siitä mihin Kesytön jää. Raisa Oja on täyttänyt 18 vuotta ja muuttanut takaisin Helsinkiin sangen sekavien kuvioiden saattelemana. Raisa on jättänyt Hukkavaaran ohella taakseen myös enonsa, rakastettunsa Mikaelin sekä koko ihmissusilauman lukuun ottamatta Nikoa, parasta ystäväänsä. Kaikki kuitenkin muuttuu yllättäen, kun Mikael ilmestyy Raisan ovelle ilmoittamaan, että Mikaelin laumanjohtajana toiminut isä Daniel on kadonnut äkillisesti ja Mikaelkin joutui lähtemään livohkaan. Lisäksi alkaa näyttää siltä, että Raisalla voisi olla ratkaisun avaimet käsissään. Samalla seurataan myös sitä, mikä on Raisan syntyperän salaisuus: mistä hän on perinyt lahjansa.

Mielestäni Uhanalainen on todella toimiva fantasiaromaani, vaikka alku olikin mielestäni hieman laimea. Muutaman kymmenen sivun jälkeen juoni alkaa vetää todella sujuvasti ja kirjaa ei malttaisi laskea käsistään. Rouhiainen onnistuu taitavasti luomaan jännitteitä ja jättämään tekstin hyvin kutkuttaviin kohtiin lukujen välillä. Hänen tekstinsä on myös aikaisempaa sujuvampaa, sillä kielestä on kadonnut liiallinen kirjavuus täysin. Tuntuu hieman siltä, että Rouhiainen kirjoittaa nyt hieman rohkeammin ja vapautuneemmin, ja hän on uskaltanut tuoda kirjaan hyvin erilaisia tunteita rakkaudesta himoon, vihaan ja suruun, ilmaisten niitä voimakkaasti ja epäröimättä. Aluksi olinkin hieman pettynyt siitä, että tästä kirjasta ei tuntunut löytyvän minkäänlaisia romanttisia virtauksia, joten olin hyvin ilahtunut, kun niitä astui kuvaan. Näin kirjasta tuli jotenkin tunnerikkaampi ja pehmeämpi, päähenkilöt alkoivat tuntua jotenkin aidommilta eikä pelkästään loogiselta joukolta, jolla on visainen pulma ratkottavanaan.

Jos jostakin olin kielen kehittymisen lisäksi erityisen iloinen tätä kirjaa lukiessani, niin siitä miten Rouhiainen on ammentanut tarinalle ajatusta vanhasta kainuulaisesta kansanrunoudesta ja näin luonut myös historiallista pohjaa Hukkavaaran ihmissusilaumalle. Historiallisen aspektin luominen tähän kirjaan tuo syvyyttä ja auttaa ymmärtämään paremmin sitä maailmaa, johon Rouhiainen on tarinansa sijoittanut. Kuten jo Kesyttömän arviossa totesin, olen iloinen, että Rouhiainen valitsi tarinaansa suomalaisemmat ihmissudet vampyyrien sijaan. Tämä kirja tukee vahvasti sitä ajatusta, että hän otti tietoisen riskin poiketessaan valtavirrasta ja onnistui siinä vieläpä erinomaisesti!

Rouhiainen jättää kirjansa selkeästi sellaiseen kohtaan, että lukija tietää jatkoa olevan tulossa. Jostain syystä lopetus ei kuitenkaan erityisesti saanut minua odottavalle kannalle uuden kirjan suhteen, sillä lopetus ennustaa vain lisää sekavuutta ja ongelmia. Edes Raisan syntyperää koskeva paljastus ei riitä herättämään kovin syvää mielenkiintoa. Kun tarina oli aika jännittävä ja tapahtumat todella mukaansatempaavia ja koko kirja aika toiminnallinen, niin loppu tuntuu minusta jokseenkin lattealta. Tiivistäen voisin sanoa, että Rouhaisella on vielä hieman parannettavaa, mutta parempaan suuntaan ollaan jo menossa.

♠♠♠♠½

Kesytön

Rouhiainen, Elina: Kesytön - Susiraja 1

425 s., Tammi 2012

Kesytön on paitsi Elina Rouhiaisen esikoisteos myös Susiraja -sarjan avausosa. Minulla oli jonkin verran ennakkoluuloja tätä teosta kohtaan ja odotinkin jonkinlaista Twilight-kopiota. (Twilighteissa ei sinänsä ole mitään vikaa, niistä vain puhutaan liikaa nykyään.) Onneksi Rouhiainen oli pystynyt luomaan tarinalle oman maailmansa, vaikka tokihan joitankin pieniä samankaltaisuuksia voi havaita.

Teosken päähenkilö on 17-vuotias taiteilijalupaus Raisa Oja. Hän on Kallion kasvatti ja hänen ainoa perheenjäsenensä on äiti, joka kuolee yllättäen. Tällöin kuvaan astuu tuntematon Jaska-eno, joka ottaa Raisan asumaan luokseen Hukkavaaraan. Kummallisuudet eivät rajoitu pelkästään enon äkilliseen olemassaoloon.

Suoraan voidaan sanoa, että Hukkavaara on ihmissusien kylä, takakansitekstikin sen jo paljastaa. En oikein osaa päättää onko se hyvä vai huono asia, että takakansi paljastaa liikaa. Minun lukukokemukseeni sillä ei loppujen lopuksi ollut kovin suurta vaikutusta. En edes pohtinut koko asiaa, ennen kuin luin Kirjaston kummituksen arvion. Ehkä asia haluttiin paljastaa heti ja tuoda esiin se, että kyseessä ei ole mikään uusi vampyyritarina vaan jotain erilaista.

Laumanjohtajan poika, tuleva alfa Mikael rakastuu Raisaan ja päinvastoin, mutta nuorten välillä on monta estettä: ihmissusien perinteet, Mikaelin ihmissusityttöystävä ja tämän perhe, laumahierarkia ja niin edelleen. Teos jää sellaiseen tilanteeseen, että jatkoa ehdottomasti kaivataan.

On hienoa, että Rouhiainen on rohkeasti ottanut teokseensa yliluonnolliseksi elementiksi ihmissudet, sillä siinä on minun nähdäkseni riskinsä: Twilightien jälkeen vampyyrit ovat olleet in ja se seikka saattaisi vaikuttaa Kesyttömän suosioon. Ihmissudet kuitenkin sopivat paremmin suomalaiseen "erämaamaisemaan" ja ovat susien muodossa kuitenkin suomalaisempia kuin vaikkapa vampyyrit.

Rouhiainen osaa kuljettaa tarinaa, mutta jotenkin minua häiritsee teoksessa yksi asia: tekstin kirjavuus. Tarkoitan sitä, että välillä teksti on jotenkin "aikuisempaa" ja suunnattu vähän "vanhemmalle" lukijalle, välillä teksti taas tuntuu olevan suunnattu nimenomaan yläasteikäiselle. Yksi ja sama linja olisi jotenkin parempi. En tiedä ovatko muut huomanneet mitään tällaista, mutta mielestäni se on nähtävissä melko selkeästikin.

♠♠♠♠