Yöuinti ja muita novelleja

Terhi Rannela: Yöuinti ja muita novelleja

Otava 2022

Minulle tuli keväällä yllätyksenä, että Terhi Rannela on kirjoittanut Yhden promillen juttujen lisäksi toisenkin novellikokoelman nuorille. Sen ilmestymisvuonna 2022 minulta meni varmasti monikin asia ohi, koska koin kaksi suurta menetystä lyhyessä ajassa, mutta olen silti yllättynyt, että en ole tähän töissäkään törmännyt ennen kuin nyt. Ehkä tämä on ollut niin lainattu, en tiedä. Niin tai näin, Yöuinti ja muita novelleja päätyi lukulistalleni ja luin sen nyt elokuussa.

Tämä novellikokoelma on tosiaan suunnattu nuorille ja kertoo elämän käännekohdissa olevista nuorista. Kokoelma pitää sisällään 15 napakkaa novellia, joiden keskushenkilöiden huomasin jossain kohtaa liittyvän toisiinsa. Novellit voi kuitenkin lukea periaatteessa missä järjestyksessä tahansa tai jättää jotakin lukemattakin, mutta kiva oli tällainen punainen lanka huomata.

Rannela kirjoittaa raikkaasti ja mukaansatempaavasti. Hän on valinnut isojakin aiheita, kuten pandemian, sugar daddyt ja hyväksikäytön, hylkäämisen ja huonot kotiolot. Mukana on myös aiheita, jotka ovat monelle nuorelle arkipäivää eli ihastumista, ihmissuhteita ja ystävyyttä. Viihdyin varsin hyvin, vaikka en teoksen varsinaiseen kohderyhmään kuulukaan.  Luen parhaillaan yhtä romaania englanniksi, joten oli mukava lukea välipaloiksi näitä novelleja. 

Niin kuin muutkin herrat

Terhi Rannela: Niin kuin muutkin herrat

224 s., Karisto 2023

kansi: Tuija Kuusela

Tiesitkö, että Euroopan ensimmäinen naiseläinlääkäri oli suomalainen Agnes Sjöberg? Minä muistin joskus kuulleeni nimen, mutta siinä kaikki. Terhi Rannelan uusin romaani kertoo Agnes Sjöbergin matkasta Kauhajoelta maailmalle, ensin Saksan yliopistoihin opiskelemaan ja sitten takaisin koti-Suomeen ammattia harjoittamaan. Vaikka romaani onkin kaunokirjallisuutta, pohjautuu se Sjöbergin todellisiin elämänvaiheisiin hyvin uskollisesti.

Agnes Sjöbergin oli itse raivattava polkunsa ja näytettävä epäilijöille, että myös naisesta on tekemään eläinlääkärin työtä. Hänen tiensä ei ollut millään mittapuulla helppo, sillä hän joutui sietämään niin opiskelutovereidensa pilkkaa kuin myöhemmin kollegoidensa ilkivaltaa ja ulkopuolelle sulkemista. Sjöberg tunnettiin taitavana eläinlääkärinä ja hän teki myös eläinlääketieteen kannalta uraauurtavia tutkimuksia, mutta en silti voi olla miettimättä olisiko hän voinut olla vieläkin maineikkaampi, jos olisi todella voinut laittaa koko potentiaalinsa osaamiseensa sen sijaan, että joutui jatkuvasti taistelemaan tuulimyllyjä vastaan. Ansaitsemansa täyden tunnustuksen hän on saanut vasta paljon kuolemansa jälkeen.

Terhi Rannelan romaani on todella mielenkiintoinen ja tulin oikein imaistuksi mukaan Agnesin matkaan ja eläinlääketieteen historian vaiheisiin. Rannela kirjoittaa jälkisanoissaan valinneensa episodiromaanin muodon, koska Sjöberg oli jo kirjoittanut omat muistelmansa,  ja mielestäni se on oivallinen ratkaisu. Oli todella kiehtova lukukokemus kaikin puolin, suosittelen! Jossain kohtaa tekisi mieli lukea Sjöbergista lisääkin, sillä hän kyllä jäi ihmisenä kiinnostamaan.

Äiti: Ajatuksia äkkikuoleman jälkeen

Terhi Rannela: Äiti - Ajatuksia äkkikuoleman jälkeen

175 s., Karisto 2020

Minun oli alunperin tarkoitus lukea Terhi Rannelalta ihan toinen kirja, mutta sitä käsissäni pyöritellessäni huomasin kansiliepeessä maininnan tästä Äiti-kirjasta. Tartuinkin siis nyt tähän, vaikka pelkäsin, että itken luultavasti silmät päästäni tätä lukiessani. Niin ei onneksi käynyt, mutta lukukokemuksessa oli kyllä jotain todella hoitavaa ja lohdullista.

Terhi Rannelan äiti menehtyi täysin odottamatta vuonna 2016. Tässä kirjassa Rannela purkaa kokemuksiaan äidin kuoleman aiheuttamasta surusta sen eri vaiheissa, onhan hän kirjaa kirjoittaessaan ehtinyt käsitellä asiaa jo pidemmän aikaa. Hän kirjoittaa muistoistaan äitinsä kanssa ja menetyksen koko laajuudesta.

Minun äitini menehtyi äkillisesti toukokuun lopussa 52-vuotiaana. Hän sairasteli keväällä, mutta kuolema oli silti äkillinen ja odottamaton. Hänen sydämensä oli heikommassa kunnossa kuin tajusimmekaan. Rannelan kuvaukseen äkillisestä menetyksestä on siis tietyllä tavalla hyvin helppo samaistua. Voi kunpa ei olisi. On hirveää saada puhelu läheisen menehtymisestä keskellä täysin tavallista, korkeintaan arkihuolien kirjomaa päivää. Se on jotain niin romahduttavaa, että minun on vaikea löytää sille sanoja. Asia konkretisoituu vähitellen, se on vain hyväksyttävä, tartuttava toimeen asioiden hoitamiseksi. Ja iltaisin nukkumaan mennessä, kun suru ottaa tilansa, kaikki arkinen jää huutoitkun jalkoihin. Äiti, mulla on ikävä sua. Äiti. Äiti. Äiti!

Ympärilläni on paljon ihmisiä, jotka ovat menettäneet äitinsä. Olen saanut heiltä tukea ja ymmärrystä tämän menetyksen läpikäymiseen. Silti itselleni lukuihmisenä on jotenkin eri tavalla lohdullista ja voimia antavaa lukea kirjaa aiheesta. Rannelan sanoja lukiessani huomaan eri tavalla, että jonkun muunkin mieleen on noussut ihan samanlaisia ajatuksia kuin minullakin. Luulen, että palaan tähän kirjaan vielä joskus, kun aikaa on kulunut enemmän. Tämä oli jo nyt tässä vaiheessa hyvä ja lohduttava lukukokemus, juuri sellainen joksi Rannela tämän tarkoittikin.

 

Korkealle ja kovaa

Terhi Rannela: Korkealle ja kovaa

194 s., WSOY 2005

kansi: J.S. Karjalainen

Terhi Rannelan teos Korkealle ja kovaa on jatko-osa hänen esikoisteokselleen Puhdas valkoinen. Tämä on odottanut hyllyssäni lukemista jo heti tammikuusta lähtien, kun ensin luin edeltävän osan, mutta en ole kerta kaikkiaan ehtinyt tähän tarttumaan. Tässä yhteydessä mainitsen, että minulla alkoi world literature -kurssi, johon on luettavana pakollisia teoksia ihan hurjaa tahtia. Siksi kaikki mitä itse haluaisin lukea, joutuu varmaan vähän väistymään. :(

Korkealle ja kovaa on mielestäni yhtä hyvä kuin edeltäväkin osa, ehkä jopa hieman parempi. Tässä päähenkilö Reijan hahmo saa lisää syvyyttä ja luonnetta, samoin kuin toiseksi päähenkilöksi nousevan Reijan parhaan kaverin, Emilian, hahmo. Tässä teoksessa myös nousee paremmin esille Rannelan kirjoittajantaidot, sillä teksti on hioutunut sujuvammaksi ja sanavalinnat sutjakkaammiksi kuin esikoisteoksessa.

Korkealle ja kovaa kertoo siitä, kuinka Reija saa toisen haasteensa toimittajana: hän pääsee kirjoittamaan juttua paikkakunnan urheilevista nuorista. Probleemana on vain se, että Reija inhoaa urheilua. Toista näkökulmaa asioihin tuo urheilevan Emilian ajatukset, se tietyllä tavalla syventää romaanista saatavaa vaikutelmaa ja tekee siitä aidomman. Kuten edellisessä osassa niin myös tässä Reijan haastateltavien ääni ja ajatusmaailma saa jalansijaa.

Kritisoin Reijan hahmoa aikaisemmin siitä, että hän on liian kunnollinen. Tässä teoksessa kuva hieman murtuu tai ainakin saa rosoreunat, mutta en tiedä onko se loppujen lopuksi kovin toimivaa. Lähinnä se tuntuu vain aika huvittavalta tai liian idyllisesti kuvatulta kumminkin, sillä näiden kahden kirjan tapahtumat sijoittuvat ajallisesti samaan kevääseen. Jotenkin tuntuu epäuskottavalta, että kunnollinentunnollinen Reija alkaisi yhtäkkiä revittelemään, vaikka onhan se tietysti mahdollista. Kuvaus vain hieman ontuu.

Rannela on tässä teoksessa halunnut selvästi laajentaa käsittelemäänsä aiheskaalaa. Siksi onkin toimiva valinta, että urheiluhullu ja vanhempien huonojen välien rassaama Emilia pääsee ääneen. Tällöin ehkä yhä useampi nuori löytää romaanista tarttumapintaa. Se myös tukee sitä kuvaa, että nuorilla on lupa olla erilaisia ja että kaikkien asiat eivät kerta kaikkiaan voi olla samalla tavoin.

Puhdas valkoinen -teoksessa pidin kovasti siitä, että siinä näkyy selkeästi Reijan kasvu ihmisenä. Tässäkin teoksessa on samanlaista ajatusta, mutta mielestäni se ei välity niin hyvin, sillä aihe ei ainakaan minulle ole niin puhutteleva. Reija alkaa ymmärtää urheilullisia nuoria ja kykenee toimimaan ammattimaisesti sellaistenkin ihmisten kanssa, joista ei edes pidä. Hän kehittyy aikuismaisemmaksi ja kypsemmäksi. Tietynlainen lapsellisuus kuitenkin yhä paistaa läpi, mutta kyllä niin saakin olla, sillä päähenkilö on vasta 14-vuotias (pian 15).

Annan tällekin teokselle hieman kritiikkiä faktoista tai pienistä ajatusristiriidoista. Ensiksikin välillä puhutaan siitä kuinka nämä keskeiset hahmot ovat kasiluokkalaisia ja menossa kesällä rippileireille. Sitten yhdessä vaiheessa puhuttiin taas peruskoulun päättymisestä ja loman odotuksesta. Eihän peruskoulu silloin pääty, mutta tietysti saatoin käsittää väärin ja Rannela tarkoitti Reijan odottavan jo ensi vuotta. Lisäksi oli mielestäni hieman kummallista, että Emilian lentopalloripari ei ollut ollenkaan varma, sillä kyllähän tuollaiset asiat nyt tiedetään hyvissä ajoin, useita kuukausia etukäteen.

Hieman annan kritiikkiä myös tietyistä kielellisistä ilmaisuista, jotka eivät minun mielestäni ole kestäneet aikaa tai vaikuttavat muuten vain typeriltä. Esimerkkinä mainitsen sen, että urheilutaloa sanotaan urkaksi, urkkikseksi tai vastaaviksi. Miksi ihmeessä, se kuulostaa minusta turhalta "teinikielen" apinoinnilta ja pyrkimykseltä olla trendikäs.

Huomaan taas olleeni melko kriittinen Rannelan teosta kohtaan, mutta ehkä se johtuu siitä, että uskallan odottaa häneltä paljon. Kehuja annan erilaisesta aiheesta, vetävästi ja kiinnostavasti kirjoitetusta tekstistä sekä monipuolisuudesta. Tämä on hyvä esimerkki siitä, että voi olla monipuolinen olematta sekava. Minun mielestäni Reijan kasvu ihmisenä oli tässäkin sitä parasta antia, samoin asioiden tärkeysjärjestyksen tajuaminen itse kunkin kohdalla. Haluaisin kovasti lukea vielä lisääkin Reijasta kertovia kirjoja, mutta valitettavasti ne jäävät tähän. Aika harmi, että Rannela ei ole jatkanut tarinaa tästä eteenpäin ja kuvannut esimerkiksi Reijan lukioaikoja. Kritiikistä huolimatta tämä on onnistunut teos, jolle on hyvin vaikea antaa pisteitä. Kuitenkin:

♠♠♠½

Yhden promillen juttuja

Terhi Rannela: Yhden promillen juttuja

110 s., Otava 2012

Olen täällä taas! Kirjastokissa oli minulle niin vaikuttava lukukokemus, että ihan heti ei tehnyt mieli tai oikein pystynytkään uutta teosta lukemaan: joskus on vain pakko saada viipyä juuri lukemansa kirjan parissa vielä hetki pidempään. Hurahdin kyseiseen kirjaan niin kovasti, että minun piti saada se huutonetistä itselleni (no kun maksoi vain 6 euroa postikuluineen :-). Kaverini "huusi" sen minulle (ei ole tunnuksia itsellä) ja sain sen tänään käsiini, joten nyt voin palauttaa kirjaston kappaleen takaisin. Kiitos Kärppätoverilleni Koopeelle siis! :)

Sitten tähän juuri lukemaani Terhi Rannelan novellikokoelmaan Yhden promillen juttuja. Se sisältää 19 hyvin todentuntuista ja pysäyttävääkin tarinaa nuorten tai heidän tuttujensa alkoholinkäytöstä ja suhteesta alkoholiin. Itse en ole oikeastaan koskaan ollut mikään alkoholin kanssa koheltaja; toki minullakin oli se  vaihe, jolloin piti kavereiden kanssa päästä iltaa viettämään ja silloin tuli juotua. Ja sekin oli harvoin se. Nykyään ei edes ikinä tee mieli. Siksi tämä kirja oli minusta vähän raivostuttavakin: "miten joku voi muka elää noin" ja "miten typerää" olivat ajatuksia, jotka usein nousivat mieleeni. Jos tämä teos avaa nuorten silmät, niin hyvä. 

Kirjan nimi ja takakansiteksti on tehty niin ovelasti, että se ei oikeastaan paljasta sitä ehkä hieman "opettavaista" näkökulmaa ja siksi tähän voivat tarttua myös ne, joille alkoholi maistuu. Tarkoitan sitä, että jos suoraan sanottaisiin jotakin tästä silmien avautumisesta ja muusta, niin aika moni varmaan jättäisi tämän kirjan väliin. Yhden promillen juttuja voisi olla myös ihan hyvä kirja kouluissa luettavaksi vaikkapa kahdeksas- tai yhdeksäsluokkalaisille.

Monet näistä novelleista ovat aika yllättäviä, oikein välillä odotin, että mitä seuraavaksi tapahtuu tai kuinka kaikki kääntyy. Välillä luulin tietäväni mitä seuraavaksi tapahtuu, mutta en sitten kaiketi oikein tiennytkään. Aika onnistuneita novelleja siis, niissä on aitoutta ja ne on kerrottu nuorten omalla äänellä eikä paasaavalla aikuisen nuotilla. Kuitenkin osa novelleista oli niin sekavia ja "omituisia", että en oikeasti tainnut tajuta mistä oli kyse. Kerronta polveili liikaa ja ei oikein päässyt selville siitä mitä tapahtui. Tällaisia olivat esimerkiksi "Kolme tarinaa unohdetusta tytöstä nimeltä Christiane F.". Joidenkin novellien vastuullinen päähenkilö oli hyvää vaihtelua, ikään kuin kiitos niille, jotka uskaltavat olla omia itsejään ja vastustaa ryhmänpainetta.

Vaikka tässä teoksessa on hyviä puolia, niin täytyy sanoa, että Rannela kirjoittaa paremmin nuortenromaaneja kuin novelleja.

♠♠♠

Puhdas valkoinen

Terhi Rannela: Puhdas valkoinen

145 s., WSOY 2004

"Puhdas valkoinen" on nuortenkirjailija Terhi Rannelan esikoisteos, jolle on nyttemmin olemassa myös jatko-osa. En ole aikaisemmin lukenut tätä esikoisteosta tai sen jatko-osaa, joten nyt oli korkea aika aloittaa: Rannela on hyvä kirjoittamaan ja kuuluukin suosikkinuortenkirjailijoihini.

Tämä teos kertoo 14-vuotiaasta Reijasta, joka pääsee työharjoitteluun paikallislehteen. Tytön silmissä siintää ura toimittajana, joten hän paneutuu työhönsä innolla. Reijaa pyydetään tekemään juttu paikkakunnalla vallitsevasta muukalaisvihasta, mikä on päähenkilölle kasvun ja itsetutkiskelun paikka: onko hän niin suvaitsevainen kuin luulee olevansa? Juonessa kulkee mukana myös Reijan seurustelusuhde Tuukkaan, joten teos ei ole liian painottunut työhön ja kirjoittamiseen.

Tästä teoksesta mielestäni huomaa melko selkeästi, että kyseessä on esikoisteos. Jotenkin Rannelan teksti on vain uudemmissa teoksissa sujuvampaa ja kekseliäämpää, nyt hän takertuu ehkä enemmän kuvailuun ja teksti on osin kulmikasta. Päähenkilöstä on luotu ehkä hieman liiankin kunnollinen hahmo, joka panostaa jo täysillä tulevaisuuteen ja on jotenkin liian tönkkö. Tai en oikein osaa selittää sitä, mutta hahmo on vain jotenkin liian kiltti ja kunnollinen, perinteinen tietyllä tavalla. Ja se on asia, mikä ei minua kauheasti viehätä nykynuortenkirjoissa. Lisäksi tämä Reija on ollut jo kesätöissäkin, mikä pani minut miettimään: eihän se ole mahdollista, eikös kesätöihin pidä olla vähintään 15-vuotias? Onko kyseessä asiavirhe vai poikkeustapaus, mene ja tiedä, mutta se oli minua häiritsevä seikka.

Tässä teoksessa käsitelty muukalaisviha puhuttelee edelleen, liki kymmenen vuotta ilmestymisensä jälkeen, sillä asiahan on yhä melko kuuma peruna eri puolilla Suomea. Rannelan teos on tietyllä tavalla hyvin kasvattava ja opettava, se voi ohjata nuoria suvaitsevaisuuden suuntaan ja kohtaamaan omat epäluulonsa, kuten päähenkilökin tekee. Tässä on otettu erityisesti esille venäläistaustaiset maahanmuuttajat, joka on mielestäni hyvinkin ajankohtainen viime aikaisten huostaanottokohujen ja venäläisiin kohdistuneen epäluulon vuoksi. Edelleenkin valittevan moni (nuori) käyttää halventavaa ilmaisua venäläisistä ja ajattelee, että "saisivat painua sinne minne pippuri kasvaa", ja samalla vaalitaan sota-aikana syntynyttä vihaa ja katkeruutta. Siksi on hienoa, että Rannela käsittelee aihetta juurikin toimittajantyön kautta, koska siinä maahanmuuttaja Nadja pääsee ääneen. Lisäksi Rannela nostaa esille sen tosiseikan, että nykyvenäläiset eivät ole vastuussa edellisten sukupolvien teoista niin kuin ei suomalaisetkaan ole vastuussa meidän edellisten sukupolviemme teoista. Mielestäni Rannela on tarttunut aiheeseen rohkeasti ja ennakkoluulottomasti, mikä on hieno asia.

Myös kirjan nimi on mielestäni hyvä ja moniulotteinen tai -selitteinen. Sen voi ajatella tarkoittavan joko puhdasta valkoista paperia, joka odottaa tekstiä tai sitten teoksessa käsiteltyä ajatusta "puhtaasta suomalaisesta (valkoisesta) ihmisestä". Toisaalta nimi ei ole järin houkutteleva, ainakaan minun mielestäni, mutta aukeaa lukijalleen kuitenkin hyvin.

Aion kyllä lukea tämän jatko-osan varmasti melko piankin, sillä Reijan kasvu ihmisenä alkoi kiinnostaa.

♠♠♠½

Jäämeri, jäähyväiset ja minä

Rannela, Terhi: Jäämeri, jäähyväiset ja minä
216 s., Otava 2010

Valikoin Rannelan teoksen kirjaston hyllystä, koska olen lukenut trilogian aiemmat osat ja pitänytkin etenkin ensimmäisestä osasta. Jostakin syystä X olen tämän unohtanut, enkä voi sietää sitä, että jokin sarja jää "kesken", jolloin en saa tietää mitä sitten lopulta tapahtui.

Jäämeri, jäähyväiset ja minä kertoo 17-vuotiaasta Ilarista, joka lähtee roadtrip-matkalle Lappiin ja Norjaan. Matkaseurana on Valtteri-veli sekä ystävä Mira tyttöystävänsä Kertun kanssa. Trilogian ensimmäinen osa etenee Kertun ja toinen Miran näkökulmasta.

Roadtripin tarkoitus on mennä tapaamaan Ilarin netti-ihastusta Hetaa. Matkalla on myös muita tarkoituksia: silittää poroa, kalastaa Jäämerellä ja nähdä maailmaa. Matkaan lähdetään Tampereelta, Valtteri ajaa ja toimii myös Ilarin avustajana, sillä hän on pyörätuolissa. Kilpisjärveltä mukaan otetaan myös Heta. Matka ei ole pelkkää auvoista lomanviettoa, vaan mukaan mahtuu riitoja, rahapulaa ja autostakin puhkeaa rengas. Lisäksi kyydissä on myös yksi salaisuus..

Rannela kirjoittaa eloistasti ja kirjan painosasu on hyvä. Pidän kovasti siitä, että teokseen on liitetty kartta, sisällysluettelo ja soundtrack. Ne tekevät kirjasta erilaisen ja mieleenpainuvamman. Myös tarinan henkilöt ovat omaa luokkaansa, en esimerkiksi tiedä tai muista ketään muuta kirjailijaa, joka olisi kirjoittanut pyörätuolissa istuvasta nuoresta. Seksuaalinen suuntautuminen (Kertun ja Miran lesbous) sen sijaan ei ole niin uutta, mutta hän tuo sen esiin painottamatta sitä liikaa, mikä on hyvä asia. Juoni etenee joutuistasti, mutta kuitenkin kaikki tarinan kannalta oleellinen on mukana.

Kirjan nimeä en täysin ymmärrä. Kukaanhan ei loppujen lopuksi jätä jäähyväisiä eikä minulle oikein tule edes sellaista tunnetta, että joku tekisi niin. Ehkä jotain pientä kaihoa on havaittavissa, mutta ei kuitenkaan lopullisia jäähyväisiä ole ilmassa.

♠♠♠

Scarlettin puvussa

kuva: Pietari Posti/Otava
Terhi Rannela: Scarlettin puvussa
208 s., Otava 2011

Kuulin tästä teoksesta alunperin Elinalta, mutta jotenkin unohdin sen. Nyt se palasi mieleen, ja pitihän se sitten tietysti lukea. Kaikille mainittakoon, että Tuulen viemää on yksi lempikirjoistani enkä suostu katsomaan siitä kertovaa leffaa, ettei mielikuvat mene pilalle. ;D

Tarina kertoo 17-vuotiaasta Viivi Lintusesta, joka pitää klassikkoelokuvista, vaatteista ja suosikkinäyttelijästään Vivien Leigh'stä. Vanhojentanssit on ollut Viivin haaveena jo pikkutytöstä asti, mutta sitten kun h-hetki lähenee, asiat alkavat mennä solmuun; tanssipariksi lupautunut on-off poikaystävä Aki menee kihloihin ja tanssii toisen tytön kanssa. Onneksi kuvaan astuu Reko, "paha poika".

Minua häiritsi kirjassa niin moni asia, etten edes tiedä mistä aloittaisin. Aluksi ehkä pitänee mainita nimet, joihin ideaa oli otettu Tuulen viemää -teoksesta. Reko Puttonen oli ilmiselvästi johdettu Rhett Butlerista, Aki Virtanen Ashley Wilkesista ja Viivi Lintunen taas kuvastaa Scarlettin näyttelijä Vivien Leigh'n nimeä. Miksi, oi miksi ei ollut kehitelty jotain muita nimiä? Ehkä tämä ei häiritse niitä, jotka eivät ole Tuulen viemää lukeneet. Täytyy toki muistaa, että kohderyhmä on "nuoret aikuiset", joista kovin moni ei ehkä ole teosta lukeneet.

Sitten ärsytti juonen samantyyppisyys Tuulen viemään verrattuna. Olivia on kuin Melanie, Aki kuin Ashley ja niin edelleen. Tämänkin olisi vielä voinut sulattaa, mutta kun tämä samantyyppisyys ei jää tähän. Reko esimerkiksi kuulee Akin ja Viivin riidan maatessaan sohvalla huoneessa, jonka piti olla tyhjä: ihan samoin kuin Rhett kuulee Ashleyn ja Scarlettin riidan. Tai sitten Reko näkee Viivin ja Akin halaavan asiat sovittuaan ja suuttuu. Niin Rhett kuulee Scarlettin ja Ashleyn tehneen.

Viivillä tuntuu olevan samanlainen ajatusmalli kuin Scarlettilla; ikäviä asioita ajatellaan vasta myöhemmin. Lisäksi Viivin kotitalo uhkaa jäädä kerrostalojen alle ja hän haluaa taistella sen puolesta, ihan kuin Scarlettkin taistelee Taran puolesta. Muutenkin ärsytti ehkä liiallinen Scarlettin tai oikeastaan Vivien Leigh'n ihannointi, joka puolella oli tauluja hänestä ja elokuvakerhokin katsoi nimen omaan hänen leffojaan.

Juonessa ei sinänsä ollut mitään vikaa, ja olen edelleenkin sitä mieltä että Rannela osaa kirjoittaa hyvin. Hänellä voisi olla ihan omiakin aineksia yllin kyllin tämäntyyppisen kirjan tekemiseen, mutta nyt idea mielestäni jotenkin kompastuu liialliseen yhdenmukaisuuteen. Täytyy tosin sanoa, että jos tästä joskus jatko-osa tulisi, lukisin sen varmasti, sillä Rekossa oli melkein jotain yhtä kiehtovaa kuin Rhett Butlerissa.

♠♠½