Pohjanmaa

Antti Tuuri: Pohjanmaa

ilmestyi ensimmäisen kerran Otavan kustantamana vuonna 1982

äänikirjaksi 2023, lukijana Antti Virmavirta

kansi: Hannu Taina

Antti Tuurin Pohjanmaa-sarjan avannut nimikkoteos Pohjanmaa ilmestyi ensimmäistä kertaa vuonna 1982. Siitä tehdyn filmatisoinnin olen nähnyt muutamaan kertaan ja muutama vuosi sitten kävin Aisamäen kesäteatterissa katsomassa Peräseinäjoen Pennihäiden esityksen, joten tarina itsessään oli minulle entuudestaan hyvinkin tuttu. Pohjanmaa ei ole ollut suosikkini Tuurilta, mutta kyllä kirja avasi tarinaa vielä lisää ja toi mielestäni Tuurin huumoria erityisen hyvin esiin.

Pohjanmaa on yhdenpäivänromaani heinäkuisesta sunnuntaista Hakalan suvun elämänä. Perhekunta on kokoontunut kotitilalle jakamaan 1920-luvulla Amerikkaan kultaa vuolemaan lähteneen ja sille tielleen jääneen vaarin perintöä. Hakalan veljesten isä on jo kuollut, mutta heitä on neljä veljestä, joista osa on perheellisiä miehiä. On myös puolisoita, äiti ja isoäiti sekä isän sisko Sylvi, jolle toki kuuluu myös osansa vaarin tyttärenä.

Pohjanmaa on mielestäni erinomainen kuvaus värikkään suvun jäsenistä yhdessä. On mielipiteitä, koettuja vääryyksiä, veljeyttä ja sukumuistoja. Persoonina ja elämäntilanteeltaan Hakalan veljekset ovat monessa erilaisia, mutta veri on vettä sakeampaa myös seuraavassa sukupolvessa. Kaikki tarttuvat empimättä asiaan silloin, kun kokevat oikeudenmukaisuuden tai kunnian sitä vaativan. Joskus teot ovat olleet ajatuksia nopeammat, mutta eivät he näytä siitäkään ottaneen opiksi, suurin osa ainakaan. Lisää väriä tuo poikien entinen opettaja, joka jakaa sotamuistojaan ja ottaa herkästi itseensä, jos kokee jäävänsä huomiotta.

Heinäkuinen sunnuntai lakeuksilla on kuuma ja aurinkoinen. Pienessä ajassa ehditään Lummukan hiekkakuopille, opettajan mökille Lappajärvelle, poliisiputkaan ja Seinäjoen sairaalanmäelle. Väki siirtyy paikasta toiseen vauhdikkaasti, mutta silti vailla suurempaa kiireen tuntua. Ilmassa on välillä lähes farssin tuntua henkilöiden säntäillessä sinne tänne, mutta kuitenkaan ei ihan. Minulle jäi melkeinpä pökertynyt olo, ihan kuten sellaisten hiostavien hellepäivien jälkeen, kun aivot alkavat sulaa ja nestehukka vaanii varomatonta.

Pohjanmaa on vaikuttavaa kerrontaa, kuten Tuurilla monesti muutenkin on. Pidän kirja kirjalta enemmän hänen kuivahkosta huumoristaan ja nasevasta kerronnastaan, joka ilmenee erityisesti hahmojen välisessä sananvaihdossa.

Lukupiirikirja: Lakeuden kutsu

Antti Tuuri: Lakeuden kutsu

363 s., Otava 1997

kansi: Hannu Taina

 

Ensikosketukseni Antti Tuurin kirjoihin vuonna 2012 oli sodasta kertova teos Rata, joka ei sykähdyttänyt minua millään tavalla. Teos oli puuduttavan yksitoikkoinen ja minulle kehkeytyi jopa jonkinlainen kammo Tuurin kirjoja kohtaan, vaikka esimerkiksi Talvisodasta tehdystä filmatisoinnista pidin jo siinä vaiheessa. Radan luettuani en olisi koskaan uskonut, että vielä jonain päivänä Antti Tuurin kirjaa lukiessani nauran ääneen. Tuurin kirjoja olen muutamia kuunnellut äänikirjoina tässä välissä ja pääsääntöisesti pitänyt niistä, mutta Lakeuden kutsu viimeistään räjäytti pajatson. Viihdyin hyvin Pohjanmaan maisemissa Hakalan Erkin ja tämän sukulaisten matkassa.

 

Lakeuden kutsu on Pohjanmaa-sarjan päätösosa. Olen sarjasta kuunnellut aikaisemmin äänikirjana ainoastaan Talvisodan, mutta Pohjanmaan olen nähnyt niin elokuvana kuin näytelmänäkin, Ameriikan raittikin on elokuvasta tuttu ja Lakeuden kutsu vielä tutumpi. Lakeuden kutsu on yhdenpäivänromaani, joka sijoittuu heinäkuuhun 1996. Verovelkojaan Floridaan paennut Erkki Hakala palaa nyt vuosien jälkeen kotimaisemiinsa Pohjanmaalle. Suomesta on tullut osa Euroopan unionia, suvun nuoret polvet ovat varttuneet ja kotitanhuvaatkaan eivät ole ihan entisellään. Hakalan miehet eivät kuitenkaan tunnu juuri muuttuneen: samanlaisia emäntiään pakoilevia ja ehkä vähän salamyhkäisiä miehiä he edelleen ovat. Erkilläkin rahan palo ja yrittämisen halu on edelleen kova, asenne yhtä tinkimätön ja peräänantamaton kuin ennenkin. Kotikonnuilla Erkin täytyy kuitenkin kohdata myös vaimonsa Kaisu, joka lähti mukaan Floridaan vain palatakseen pian takaisin koti-Suomeen, tyttärensä Elina sekä lapualaisen Kaisulle tekemä poika.

 

Lakeuden kutsussa suhataan pitkin Pohjanmaata lähes hengästyttävää tahtia, kun tapahtumissa vilahtavat niin Kauhava, Lapua, Seinäjoki kuin Jalasjärvikin. Kaasua saa painaa, että joka paikassa ehtii yhden päivän (romaanin) aikana tehdä ja toimia. Seinäjoki ja Jalasjärvi ovat minulle kirjan tapahtumapaikoista tuttuja, joten oli kiinnostavaa lukea tuttuihin paikkoihin sijoittuvaa tarinaa. Tuurin hahmot ovat onnistuneita ja erityisesti naseva ja vähän ironinenkin Erkki Hakala oli mieleen, vaikka tämän kanssaihmiset eivät varmaan juuri kyseisiä luonteenominaisuuksia arvostakaan. Kirjan huumori rakentui pitkälti hahmojen, Erkin olemuksen ja pohjalaiskuntien välisen naljailun välille. Pohjalaiselle se osui ja upposi.

 

Tätä kirjaa lukiessani tajusin pian, miksi ehkä olen vierastanut Tuurin tuotantoa. Äänikirjoissa tämä ei ole niin tullut ilmi, mutta itse kirjaa lukiessani tajusin, että Tuuri ei kirjoita dialogia. Hänellä on kertoja, joka kertoo miten keskustelu etenee, mutta varsinainen dialogimuotoinen kerronta puuttuu. Siihen kesti ehkä hetken tottua, mutta loppujen lopuksi pidin siitäkin ja se on kyllä kieltämättä vahvan omaleimainen osa Tuurin kerrontaa. Lakeuden kutsu jätti minulle tunteen,että haluaisin lukea lisääkin Tuurin tuotantoa. Ikitietä riennän tästä aloittamaan, koska se on kolmas lukupiirissä käsiteltävistä Tuurin kirjoista enkä ole sitä vielä ehtinyt aloittaakaan. Ohjaajana minun tulisi tietysti lukea kaikki vaihtoehdot, mutta on hyvin paljon mahdollista, että Ikitie jää matkalle ennen huomisillan kokoontumistamme. Onneksi olen edes elokuvan nähnyt!

♠♠♠♠