Taivazalan joutsen

Sari Peltoniemi: Taivazalan joutsen

Avaimenkantaja 1

237 s., Tammi 2016

kuvitus: Laura Haapamäki

En yleensä tuo blogiin niitä kirjoja, jotka luen töissä kirjavinkkauksia varten. Osittain se johtuu siitä, että toistan samaa vinkkipakettia eri kouluille, mutta suurin syy on se, että pääsääntöisesti haluan pitää oman harrastuksen (blogin) erillään työjutuista lukupiirikirjoja lukuun ottamatta. Nyt kuitenkin osui sellainen kirja, jota luin ihan vapaa-ajallakin, sillä jäin siihen niin koukkuun. Sari Peltoniemen Avaimenkantaja-trilogian avausosa Taivazalan joutsen oli minulle nimenä tuttu, mutta nyt otin kirjan lukeakseni. Oli niin hyvä kirja, että aion lukea koko trilogian, kun vaan ennätän. Taivazala kuulostaa muuten jotenkin tosi kivalta sanana!

Kielinen on pieni maaseutukylä, jonka valtteja ovat yhteisöllisyys ja turvallisuus. Eräänä elokuun päivänä muutoksen rattaat lähtevät pyörimään, kun taivaalle ilmestyy merkillinen lintuparvi, joka kuljettaa koria. Korissa matkusti Opri, joka saapui lemmikkeineen Kielisen kylään etsimään siepattua poikaansa. Taivazalasta kotoisin oleva Opri avaa päähenkilö Mirandalle sekä tämän parhaille ystäville Veeralle ja Olaville aivan uudenlaisen maailman. Samalla moni merkillinen asia saa selityksensä.

Kirjan tapahtumat kuljettavat lukijansa Mirandan ja muiden mukana seikkailuun, jossa Kielisen kylä paljastuu aivan joksikin muuksi kuin miksi asukkaat se ovat mieltäneet. Etenkin yksi asukkaista näyttäytyy ihan uudessa valossa, sillä hän on avaimenkantaja, joka pystyy liikkumaan Kielisen ikiaikaisia yhteyksiä pitkin muiden maailmojen välillä.

Luen aika harvoin fantasiakirjallisuutta, ja jälleen kerran mietin miksi näin on, sillä pääsääntöisesti pidän kaikesta lukemastani fantasiakirjallisuudesta. Tässä kirjassa pidin Peltoniemen luomasta miljööstä, jossa Taivazala kietoutuu luontevasti arkiseen Kielisen kylään. Odotan mielenkiinnolla millaisia muut rinnakkaismaailmat ovat. Myös juonenkuljetus on hyvää ja paikoin tapahtumat tuntuvat hyvinkin jännittäviltä näin aikuisenkin mielestä!

Rastitan tällä kirjalla luetuksi kohdan 24. opettaja, oppilas tai opiskelija Seinäjoen kirjaston henkilöhaasteessa. Valitsin tämän kohdan, sillä teoksen tapahtumat liittyvät keskeisesti kouluun ja sen oppilaisiin ja opettajiin.

Kuulen kutsun metsänpeittoon

Sari Peltoniemi: Kuulen kutsun metsänpeittoon

153 s., Tammi 2011

kansi: Ea Söderberg

Menin kirjastoon alunperin lainaamaan toista Sari Peltoniemen teosta, mutta se ei ollutkaan paikalla. Sen sijaan bongasin uutuus-/suositushyllystä tämän Kuulen kutsun metsänpeittoon ja päätin lainata tämän alkuperäisen suunnitelmani sijaan. En lue juuri koskaan fantasiakirjallisuutta, joten tämä oli suuri poikkeus. Oli ihan kiva välillä astua pois omalta mukavuusalueelta.

Kuulen kutsun metsänpeittoon kertoo 15-vuotiaasta Jounista, joka kohtaa Lapin metsissä salaperäisen naishahmon, jossa on jotakin kammottavaa. Palattuaan kotiinsa alkaa näyttää siltä, että tämä mystinen hahmo on hänen perässään eikä nainen ole yksin. Jouni hakee apua entiseltä opettajaltaan, joka epäilee pojan saaneen peräänsä hengen. Asia tuntuu jotenkin liittyvän Jounin äitiin ja tämän katoamiseen jo vuosia sitten.

Tämä kirja oli minun mielestäni todella jännittävä. Kun aloittelin tätä iltamyöhällä, niin ei oikeasti paljon naurattanut sammuttaa valoja ja yrittää ruveta nukkumaan. Jotenkin tämä oli pelottava uhkaavinen hahmoineen. Jounin tuntemuksien kuvaaminen myös nostatti tätä tunnetta enkä päässyt siitä kunnolla eroon koko kirjan aikana: jäi sellainen pelonsekainen tunne takaraivoon kolkuttelemaan.

Kirja ei ole pelkästään pelottava tai jännittävä, se on myös humoristinen. Teinipojan epävarmuus ja sarkastisuus on hykerryttävästi kuvattu, joten kokonaiskuva ei muodostu liian raskaaksi. Tässä on myös mielenkiintoisesti yhdistelty vanhaa saamelaistarustoa ja -perinnettä ja haettu siitä taustoja, mikä ilahdutti minua, tällainen historiasta ja vanhoista taruista kiinnostunut kun olen. Tämä antaa myös hieman ajattelemisen aihetta saamelaisten historiaan liittyen, mikä on hienoa. Siitä ei liikoja kirjoiteta.

Kritiikkiä annan siitä, että en oikein saanut selvää siitä miksi Jounia alettiin seurata. En tiedä menikö se minulta vain jotenkin ohi, kun aika väsyneenä luin lopun, mutta kyllä tuo asia olisi pitänyt jotenkin selkeästi mainita. Ei kai voi vain jättää juttua siten, että "no nyt kävi näin". Jotenkin syitä asioille ei annettu riittävästi, ja juuri sitä olisin kaivannut kovasti. Kuitenkin juoni vetää hyvin ja oikein mielenkiinnolla odotin mitä seuraavaksi tapahtuu. Peltoniemellä on sekä sana että ajatus hallussa ja hän kirjoittaa varmasti ja taidolla.

♠♠♠½

Gattonautti ja muita arkisatuja

Peltoniemi, Sari: Gattonautti ja muita arkisatuja

67 s., Tammi 2012

kuvitus: Liisa Kallio

Heti kun Sari Peltoniemen Gattonautti ja muita arkisatuja ilmestyi, tiesin että haluaisin lukea sen. Luin Kissataksin silloin kun se oli ihan uusi, ja pidin siitä kovasti. Sen vuoksi uskalsin odottaa aika paljon tältäkin. Enkä pettynyt.

Gattonautti ja muita arkisatuja käsittelee verrattain arkisia asioita sadun kautta. Satuja on laidasta laitaan, jokaisessa on oma käsiteltävä asiansa. Liisa Kallion loihtima kaunis kuvitus tenhoaa ja saa oikeutetun osansa huomiosta, samalla tukien satujen juonta. Satuja on yhteensä 10: Karvamatojen marssi; Gattonautti; Johanna, Johanna ja Johanna; Jäljet pöydällä; Isosisko melkein muuttui peikoksi; Haudan hoitaja; Osta hyviä kyniä!; Viktoria voitokas; Pullonkerääjä ja Kun olin kivi.

Silloin kun tätä kirjaa alettiin myydä, eniten mielenkiintoani herätti tarina alakouluikäisestä Viljasta, joka löytää hautausmaalta aikoja sitten kuolleen Anna-tytön haudan ja rupeaa huolehtimaan siitä. Se onkin suosikkisatuni (Haudan hoitaja) tässä kirjassa, koska mielestäni se auttaa lasta kohtaamaan hienovaraisesti kuoleman ja sen, että myös lapsi voi kuolla: median syytämän kuvan rinnalla se on hyvinkin pehmeä ja lempeä kuvaus hankalasta aiheesta.

Haluan vielä kerran mainita Liisa Kallion kauniista kuvituksesta, joka on mielestäni ehkä jollakin tavalla suku Kristiina Louhen Aino-kirjoille (jotka olivat suosikkejani lapsena). Kuvitus on eloisa ja uskollinen juonelle, mikä ei ole ollenkaan itsestäänselvyys. Hieno teos kerta kaikkiaan, niin tekstin kuin kuvituksenkin osalta! Olisin voinut lukea vielä lisääkin.

♠♠♠♠