Kuinka monta iltaa

Eira Pättikangas: Kuinka monta iltaa

320 s., Karisto 2014

Olen aikaisemmin lukenut kaksi Eira Pättikankaan teosta, joista ensimmäinen ei oikein vakuuttanut, mutta toinen jo nosti Pättikankaan arvostusta silmissäni. Pättikangas on etenkin Etelä-Pohjanmaalla hyvin suosittu kirjailija, joten tästä syystä olen halunnut hänen tuotantoonsa tutustua. Uutuusteos Kuinka monta iltaa löi minut ällikällä, sillä kahden aiemmin lukemani teoksen perusteella en odottanut mitään erityistä. Ei tämä vieläkään ole mitään erityisen ihmeellisen loisteliasta, mutta oikein toimiva ja otteessaan pitävä, viihdyttävä teos kumminkin. Ja se on paljon se!

Kuinka monta iltaa on mielestäni jotenkin saippuaoopperamaisempi ja kevyempi kuin aikaisemmin lukemani Pättikankaan teokset, mikä ei suinkaan ole paha asia. Tähän teokseen mahtuu paljon tunteita, käännekohtia ja mylläköitä, jotka kirpaisevat joskus pahastikin. Tarinan keskiössä on 1950-luvun pohjalaiskylän naiset aina nuorista tytöistä keski-ikäisiin emäntiin asti. Pättikangas kuvaa elämäntyylien ja maailman muuttumista heidän kauttaan, ja mielestäni hän tekee sen hyvin. Pättikankaan luoma läpileikkaus siitä, miten muutokset myös ihmisiä muuttivat, on mielestäni onnistunut, mutta eniten pidin siitä, millaisia tunnemyrskyjä ja kipeitäkin tunteita hän on hahmoihinsa upottanut. Taka-Mäkkin katkeroitunut Tyyra, kauppiaan haaveileva Lilli-tytär ja vähään tyytyväinen ompelijatar Sannu paljastuvat paljon enemmäksi, kuin voisi alunperin kuvitella.

Pättikankaan tarinassa on mitä tunnesolmuihin tulee paljon tuttuja vanhanaikaisia käänteitä, mutta myös todellisia jymy-yllätyksiä. En olisi osannut aavistaakaan mitä hän laittaa hahmonsa kokemaan ja tuntemaan ja tekemään, välillä jopa oman ja jonkun toisen onnen kustannuksella järkisyistä. On hienoa, että Pättikangas tuo tarinaansa yllätyksellisyyttä, sillä se tosiaan pitää mielenkiintoa yllä. Lukija ei voi tuudittautua siihen, että "no nyt kaikki selviää".

Erityiskiitosta tämä teos ansaitsee myös ulkoisista puitteista, siis tekstin koosta lähinnä. Olin hyvin positiivisesti yllättynyt, kun huomasin tekstin olevan melko suurta. Pättikankaan pääsääntöinen lukijaryhmä on käsittääkseni hieman ikääntyneempi väestö eli toisin sanoen ikänäön tuomia ongelmia voi olla. Tässä on upeasti otettu se huomioon, ja ilahduttaapa se kyllä nuortakin lukijaa! :)

♠♠♠♠

Vain routainen maa

Eira Pättikangas: Vain routainen maa

352 s., Karisto 1997

Eira Pättikankaan kolmas romaani "Vain routainen maa" sijoittuu Etelä-Pohjanmaalle jonnekin 1800-1900-lukujen vaihteeseen. Päähenkilönä on mökintyttö Meimi, jonka elämää romaani seuraa pikkutytöstä aikuiseksi naiseksi. Tyttö joutuu jo 8-vuotiaana piikomaan, koska perhe on köyhä ja ruokaa niukalti. Meimistä kehkeytyy työteliäs nuori nainen, joka uskaltaa toivoa itselleen jotakin parempaakin: emännänpaikkaa Kyngäksen talosta. Vaan pian tyttö näkee, että kaikki ei mene ihan niin kuin toivoisi, sillä hän on vain piika.

Tämä teos oli siinä mielessä hyvin mielenkiintoinen, että se kuvastaa päähenkilön vaiheita lapsesta asti, sitä millaista on ollut elää nälässä ja epävarmuudessa ja joutua lopulta jo lapsena pois kotoa. Se tuo teokseen syvyyttä aivan eri tavalla kuin pelkän nuoruuden tai aikuisuuden kuvaaminen. Harvemmin tällaiseen teokseen törmää, jossa mennään täysin lapsenkin ajatuksia seuraten. Täytyy kyllä sanoa, että aluksi se vähän tökki ja odotti tapahtumien etenemistä: lapsen tietämättömyys asioista vähän haittasi lukukokemusta. Kirjan lopussa ymmärsin kuitenkin miksi Pättikangas on tehnyt ratkaisun kuvata myös lapsen vaiheita tarkasti.

Meimille käy perinteisesti, kun nuori-isäntä hylkää naapuritalon piian. Pättikangas kuvaa Meimin hyvin vahvana nuorena naisena, joka ei nujerru, vaan jatkaa elämäänsä eteenpäin. Meimi on siis hyvin esimerkillinen siinä mielessä, mikä sopii tähän kirjaan: se tavallaan näyttää, että ei pidä lannistua ja aina on edessä tulevaisuus.

Teoksen lukukokemusta himmentää murteella kirjoitetut dialogit. Sanojen ymmärtäminen ei sinänsä tuottanut minulle vaikeuksia, mutta murteen lukeminen on hitaampaa kuin normaalin puhekielen tai kirjakielen, koska sen lukemiseen ei ole niin tottunut. Teoksen kuitenkin jaksaa lukea läpi, vaikka teos ei olekaan mitenkään järisyttävä tai yllättävä. Sen salaisuus piileekin ehkä sen tasaisuudessa. Lisäksi on hauskaa lukea vanhoista tavoista yhden maakunnan alueella, ne kun vaihtelevat niin paljon pitkin Suomenmaata.

Tämä teos on ensimmäinen Oi maamme Suomi -haasteeseen lukemani teos. Lisätietoa haasteesta löytyy "haasteet" -sivulta.

♠♠♠

Puhelinpylväiden varjossa valtatie

Pättikangas, Eira: Puhelinpylväiden varjossa valtatie

304 s., Karisto 2003

Eira Pättikangas on kurikkalainen kirjailija, joka on tunnettu etelä-pohjanmaan murteella kirjoitetuista kirjoista. Hänen teoksensa sijoittuvat tälle alueelle. Olen jo jonkin aikaa halunnut tutustua hänen tuotantoonsa ja siksipä tähän nyt tartuin.

Puhelinpylväiden varjossa valtatie sijoittuu 1900-luvun alkuun. Se kertoo Hannasta, joka on Ylä-Kaipiassa kasvattina. Hänen vanhempansa ovat kuolleet eikä kukaan kerro hänelle perheen historiasta, kaikki vaikenevat kuin yhteisestä päätöksestä. Onneksi Hannalla on kuitenkin kotimökki, jonka hän saa haltuunsa täysi-ikäisenä sekä muutama ystävä. Muuten hän tuskin jaksaisikaan piikomista.

Yhtäkkiä Hannan elämään tupsahtaa Olga-täti Seinäjoelta, ja täti ottaa tytön mukaansa. Aikaisemmin Hanna ei edes tiennyt, että hänellä tätiä onkaan. Täti kertoo tytölle suvun taustoista ja siitä, mitä Hannalta on salattu. Vaikka Hanna viihtyykin tädin luona Seinäjoella, kaihertaa koti-ikävä mieltä.

En oikein osaa sanoa mitä mieltä olen teoksesta. Se jotenkin junnasi paikoillaan, mitään ei tuntunut tapahtuvan ja sitten humps vaan ja kaikki muuttuu. Se oli puuduttavaa. Murteella kirjoitetun "repliikit" tuntuivat aluksi kankeilta lukea, vaikka olenkin samalta murrealueelta kotoisin. Luulenpa, että murretta tuntemattomat eivät saisi tästä teoksesta mitään irti.

Minua ärsytti myös se, että Hannalta tarkoin varjeltua salaisuutta ei suoraan sanottu ja kerrottu, vaikka sen pystyikin lukemaan rivien välistä. Odotin koko ajan, että koska se totuus nyt suoraan sanotaan, mutta ei niin ei.

Minusta oli jotenkin naiivia, että Hanna luottaa ihmisiin niin aukottomasti ja lähtee yhtäkkiä tuntemattoman tädin matkaan. Hanna vaikuttaa hyvin kokemattomalta ja vähän lapselliseltakin. Hänen kiukunpuuskansakin tuntuvat lähinnä naurettavilta. Henkilöhahmona en Hannasta pitänyt. Mutta jos etsin teoksesta jotakin hyvää, oli mielenkiintoista lukea tällainen historiallinen kirja, joka sijoittuu vahvasti yhdelle murrealueelle.

♠♠