Henkivartija

Leena Lehtolainen: Henkivartija

Hilja Ilveskero 1

Tammen äänikirja 2021, alkup. 2009

äänikirjan lukijana Krista Putkonen-Örn

Leena Lehtolaisen Maria Kallio -sarja ja nimenomaan sen äänikirjaversiot ovat olleet minulle mieluisia kirjoja, mutta tämä Lehtolaisen toinen, henkivartijana työskentelevästi Hilja Ilveskerosta kertova sarja, on jäänyt kuuntelematta. Nyt niistä ensimmäisen kuunneltuani voi hyvinkin olla, että loput jäävät kuuntelematta, sillä ei tämä oikein iskenyt Kallion lailla.

Hilja Ilveskeron entinen työnantaja surmataan Moskovassa vain päivä sen jälkeen, kun Ilveskero on irtisanoutunut hänen palveluksestaan. Suomalaisen bisnesnaisen murha kuitataan Venäjällä melko nopeasti ryöstömurhaksi, mutta Suomen poliisi sen sijaan on kiinnostunut Hilja liikkeistä, sillä irtisanoutumisen ja surman välillä on niin lyhty aika, että sitä pidetään epäilyttävänä. Hilja itse epäilee moskovalaista kiinteistömogulia, jonka kanssa hänen entisellä työnantajallaan oli riitaisat välit. Epäilyksiä ei suinkaan hälvennä se, että hän näyttää saaneen peräänsä kiinteistömogulin palkkaaman torpedon.

Lehtolainen on kyllä sujuva kertoja, mutta jotenkin Hilja Ilveskeron hahmo jäi etäälle eikä itse tarinakaan oikein vakuuttanut. Ainakin osin epäuskottavia, mutta paikoin myös jännittäviä juonenkäänteitä riitti. Toki voi olla hätiköityä leimata päähenkilö etäiseksi sarjan ensimmäisen osan perusteella, mutta ei minulle jäänyt suurta mielenkiintoa häntä tai muita henkivartijatarinoita kohtaan. 

Kun luulit unohtaneesi

Leena Lehtolainen: Kun luulit unohtaneesi

Tammen äänikirja 2013

ilmestynyt ensimmäisen kerran vuonna 2002

lukijana Satu Paavola

Kuuntelin toukokuun alkupuolella Leena Lehtolaiselta romaanin Kun luulit unohtaneesi. Pidän hänen Maria Kallio -dekkarisarjastaan ja novellitkin ovat olleet hyviä, mutta kun ne on kaikki jo luettu tai kuunneltu, niin piti ottaa jotain muuta. Kun luulit unohtaneesi on moniääninen romaani, jossa kertoja vaihtuu kesken lauseen, mutta tekee sen selkeästi. Mielestäni aika kiva kerronnallinen twisti, vaikka voikin ajatuksen tasolla kuulostaa sekavalta.

Kun luulit unohtaneesi kertoo Liimataisen perheestä. Isoäiti on juuri kuollut ja perintöä jakaessa nousee esiin monta muutakin asiaa, joista on aiemmin haluttu vaieta. Kerronnassa vaihtelevat sisarukset Sirkka, Sara ja Veikko sekä Sirkan lapset Katja ja Kai. Katja on tarinan keskushenkilö, jota kiinnostaa oliko se todella Rane-eno, joka tappoi isoisän äitienpäivän alla parikymmentä vuotta sitten.

Liimataisen porukka on melkoisen hyvä laittamaan asiat solmuun. Jokaisella on omat ongelmansa, jotka vaikuttavat monesti vähintäänkin välillisesti myös perheen muihin jäseniin. Veikko tuntuu olevan neutraalein tarkkailija, ihminen joka tietää väkensä ja osaa katsoa asioita monelta kantilta. Kun luulit unohtaneesi on vahvasti psykologinen romaani, eikä mitenkään kevyt kirja. Onnellista on kuitenkin se, että ainakin Katja tuntuu pääsevän eroon epävarmuudestaan ja alkavan kukoistaa. Henkilöhahmot herättävät vahvoja tunteita, enimmäkseen ärsytystä, sillä heissä on kovin kärjistettyjäkin piirteitä, mutta Katjalle kyllä suo sen, että hän pääsee jaloilleen.

Joulupukin suudelma: jännittäviä joulutarinoita

Leena Lehtolainen: Joulupukin suudelma - jännittäviä joulutarinoita

Tammen äänikirja 2021

lukija: Krista Putkonen-Örn 

Joulupukin suudelma sisältää kaksitoista joulutarinaa, joissa nähdään erilaista jännitystä ja rikoksiakin. Joissakin novelleissa tavataan Lehtolaisen tutut hahmot Maria Kallio ja Hilja Ilveskero. Moni näistä tarinoista on julkaistu jo aiemmin muissa julkaisuissa, mutta vasta nyt koottu yksiin kansiin.

Joulupukin suudelma oli ihan viihdyttävää kuunneltavaa. Se ei mielestäni edusta Lehtolaista ihan parhaimmillaan, mutta toisaalta on syytä muistaa, että kyseessä on otos pitkän uran varrelta, mikä hieman ehkä vaikuttaa kokonaisuuteen. Itse sain tästä kipinää tutustua myös Hilja Ilveskerosta kertovaan sarjaan, sillä en ole niistä lukenut ainuttakaan.

Vihreän lohikäärmeen risteys

Leena Lehtolainen: Vihreän lohikäärmeen risteys

Tammi 2022

lukija: Anniina Piiparinen

En tiedä olisinko tullut muuten tarttuneeksi Vihreän lohikäärmeen risteykseen, mutta koska Lehtolaisen uusin Maria Kallio -dekkari Pimeän risteys sivuaa tämän kirjantapahtumapaikkoja ja henkilöhahmoja, päätin kuunnella tämänkin. Kyseessä on nuortenkirja ja ymmärrettävästi eron Lehtolaisen muuhun tuotantoon huomaa niin juonenkuljetuksessa kuin kielessäkin, mutta sujuvuus oli samaa luokkaa.

Kävelyteiden risteyksessä olevaan sähkökaappiin maalattu vihreä lohikäärme oli tärkeä Selmalle ja hänen jo edesmenneelle ystävälleen Sennulle. Selma tapaa käydä katsomassa lohikäärmettä, sillä sitä kautta Sennu tuntuu joskus olevan lähempänä. Lohikäärme on tärkeä myös Viggolle, jonka pari vuotta sitten kadonnut veli taiteili alkuperäisen lohikäärmeen. Viggokin käy joskus katsomassa lohikäärmettä, samasta syystä kuin Selmakin.

Kotona Selman sisaruksella Savulla on omat huolensa. Hän näyttää sotkeutuneen paikallisen jengin porukoihin, eikä sen jengin kanssa kannattaisi olla missään tekemisissä. Savulla on tämän tästä ja taas erilaisia ruhjeita, joita hän peittelee äidiltä. Kun perheen kotiovi töhritään ja Selmaakin uhkaillaan koulumatkalla, hän rohkaistuu ottamaan yhteyttä Sennun isään, joka on poliisi. Pekka Koivu työskentelee lanu-jaoksessa, joten jengin toiminta on heille jo entuudestaan tuttua. Nyt palaset alkavat loksahdella toden teolla paikoilleen.

Vihreän lohikäärmeen risteys oli ihan toimiva nuortenjännäri, vaikka se ei minua ihmeemmin sykähdyttänytkään. Jotenkin sitä koko ajan tiesi, että hyvin tässä vielä käy, mikä taittoi jännitykseltä terän.

Turmanluoti

Leena Lehtolainen: Turmanluoti

128 s., Kirjakauppaliitto 2018

Kirjan ja ruusun päivän kirja

Olen uskonut olevani kohtalaisen hyvin kartalla Kirjan ja ruusun päivän kirjoista, mutta minulle oli yllätys, että Leena Lehtolainenkin on kirjoittanut sellaisen. Turmanluoti kertoo tutuista hahmoista, sillä tapahtumien keskiössä on rikospoliisi Maria Kallio ja hänen miehensä Antti Sarkela.

Antti on päättänyt aloittaa metsästysharrastuksen, mikä hämmästyttää niin Mariaa kuin muitakin Antin tuntevia. Mies on kaikessa hiljaisuudessa suorittanut metsästäjäntutkinnon ja treenannut ampumista niin, että hän pääsee syksyllä osallistumaan hirvijahtiin, kun sopiva porukkakin on jo löytynyt. Kaikki menee kuitenkin kammottavalla tavalla pieleen, kun jahtiin osallistunut mies saa osuman luodista. Poliisin epäilevä katse kääntyy myös Antin suuntaan, kun aletaan selvittää kuolemaan johtanutta tapahtumasarjaa.

Turmanluoti on muiden Kirjan ja ruusun päivän kirjojen tavoin kompakti tarina. En ole vuosiin lukenut itse Lehtolaista, sillä minulle hänen kirjansa toimivat paremmin äänikirjoina, mutta tämä Turmanluoti tuli kyllä luettua hujauksessa. Pidin napakasti etenevästä tarinasta ja siitä, että Lehtolainen oli päättänyt käyttää tuttuja henkilöhahmoja tässäkin tarinassa. Juoni-idea on hyvä ja toimiva. Mukavan viihdyttävä yhden illan dekkari.

 

Pimeän risteys

Leena Lehtolainen: Pimeän risteys

Maria Kallio, osa 16

10 h 13 min., Tammi 2023

lukija: Krista Putkonen-Örn

Uusin Maria Kallio takana ja täytyy sanoa, että loppui sellaiseen kohtaan, että lisää tarttis saada ja pian! Tässä kirjassa komisario Kallio elää monella tavalla muutoksen aikaa, sillä hänen johtamansa lanu-jaoksen määräraha on loppumassa ja sen myötä tuttu tiimi tulee hajoamaan, aviomies Antti haaveilee pestistä ulkomailla ja lapsetkin ovat jo kumpikin lentäneet pesästä. Ilmassa on muutoksen haikeutta, mutta toisaalta käsillä oleva henkirikostutkinta pitää Marian kiireisenä.

Espoossa jyllää nuorisojengi, joka ryöstää merkkivaatteita ja koruja suoraan omistajiensa päältä. Jengiläiset ihannoivat rikollista elämäntapaa, mikä näyttää lopulta johtaneen siihen, että yksi jäsenistä surmaa toisen. Kallion tiimi tutkii tapausta, joka onkin lopulta monisyisempi kuin aluksi näyttää.

Samaan aikaan Maria saa yhteydenoton nuorelta käsipalloilijalta, joka kertoo joukkueen sisäisestä seksuaalisesta ahdistelusta. Joukkueen valmentaja on ohittanut naistenväliset ahdistelusyytökset kiusaantuneena eikä Marian pomokaan pidä tapausta välttämättä tutkinnan arvoisena, mutta hän päättää silti toisin. Seksuaalista ahdistelua ei saa sivuuttaa, vaikka se vaarantaisi tulevaisuuden Espoon poliisissa.

Uusin Maria Kallio on yhtä mukaansatempaavaa kuunneltavaa kuin aiemmatkin. Vuosi vuodelta olen alkanut pitää Mariasta enemmän, sillä jotenkin katson hänen periksiantamattomuuttaan nykyään ihan toisin kuin ennen. Sain muuten kuulla, että tässä kirjassa on yhtymäkohta Lehtolaisen nuortenkirjaan Vihreän lohikäärmeen risteys. En ole itse sitä vielä lukenut enkä varmaan aikoisikaan lukea, jos en olisi tuosta kuullut. Tuollaiset teosten väliset yhteydet ovat aina jotenkin ilahduttavia löytöjä.

Juhannustulet: Kertomuksia suviyöstä

Leena Lehtolainen: Juhannustulet - Kertomuksia suviyöstä

10 h 48 min., Tammi 2023

lukija: Krista Putkonen-Örn

Tykkään Leena Lehtolaisen kirjoista erityisesti äänikirjoina. Uutta Maria Kalliota odotellessa pääsi jo sopivasti virittäytymään tunnelmiin novellikokoelman Juhannustulet - Kertomuksia suviyöstä myötä, sillä Kallio piipahtaa siinäkin. Tämä kirja sopii kyllä mainiosti kesälukemiseksi, sillä tämä on sopivan helppoa ja silti jännittävää luettavaa.

Juhannustulissa Suomen kesä näyttäytyy monenlaisten rikosten tapahtumapaikkana. Teksteissä kurkistetaan kärjistyvään mökkijuhannukseen, vanhoihin maanomistuskiistoihin, Maria Kallion nuoruuden keisseihin ja moniin muihin tilanteisiin. Kokonaisuus on hyvä ja kuuntelun jälkeinen mieli samoin, sillä viihdyin tämän parissa. Joitakin novelleja kuunnellessa tuli tuntu, että olen kuullut sen ennenkin. En tiedä olenko todella kuunnellut jotain niin saman tyylistä aiemmin vai oliko se joku alitajunnan tuoma dejavu-hetki, mutta hassu sattuma joka tapauksessa.

 

Jälkikaiku

Leena Lehtolainen: Jälkikaiku 

11 h 3 min., Tammi 2020

lukija: Krista Putkonen-Örn

Uusi Maria Kallio -dekkari kuunneltavaksi on aina kuin lahja, sillä viihdyn kyseisen sarjan äänikirjaversioiden kanssa todella hyvin. Lehtolainen ammentaa dekkareissaan taitavasti ajankohtaisista ilmiöistä, ja niin on Jälkikaiunkin kohdalla. Tässä teoksessa keskiössä on aiemmissakin teoksissa käsiteltyjä teemoja, kuten maahanmuuttajuus, viharikokset ja poliittinen ilmapiiri.

Teos alkaa, kun rikospoliisi Maria Kallion kissa kuljettaa emännälleen pihalta löytämänsä ihmisen korvan. Miten korva on joutunut juuri Kallion pihapiiriin ja onko se sattumaa? Samaan aikaan Kallion tiimi saa selvitettäväkseen maahanmuuttajanuorukaisen surman, joka herättää kysymyksiä viharikoksen mahdollisuudesta. Tiimin työskentelylle asettaa omat haasteensa tiimiin kohdistuva maalitus, sometrollaus ja heidän nimissään julkaistut valetwiitit. Näyttää siltä, että Kallion tiimillä on edessään todella vaikeaselkoinen ja räjähdysherkkä vyyhti.

Leena Lehtolainen osaa viihdyttää, mutta myös samaan aikaan luoda uskottavaa kuvaa poliisin työskentelystä ja askarruttaa lukijoitaan rikosvyyhtien selvittämisellä. Jälkikaiku oli hyvin vaivatonta ja mukaansatempaavaa kuunneltavaa, mutta kiitoksen siitä ansaitsee myös yksi suosikkilukijoistani eli Krista Putkonen-Örn. Seuraavaa osaa odotellessa!

Viimeinen kesäyö

Leena Lehtolainen: Viimeinen kesäyö

9 h 25 min., Tammen äänikirja 2019

alkup. 2006

lukija: Satu Paavola

Leena Lehtolaisen Maria Kallio -dekkarit lukeutuvat äänikirjasuosikkeihini, joten nyt kun minulla on Storytelin kokeilujakso käytössä, etsin sieltä uutta kuunneltavaa Lehtolaiselta. Viimeinen kesäyö ja muita kertomuksia on novellikokoelma, joka kesäisestä nimestään huolimatta sopii mielestäni hyvin kuunneltavaksi myös näin joulun aikaan.

Viimeinen kesäyö ja muita kertomuksia pitää sisällään erilaisia rikosnovelleja. Osassa niistä tavataan jo muista kirjoista tuttuja poliiseja, kuten Maria Kallio, Pekka Koivu ja muut jaoston jäsenet. Myös uusia tuttavuuksia on kosolti ja pidinkin tässä kokoelmassa siitä, että sisällöissä on mukavasti vaihtelua: huvilapalo, juhannusmurha, vuosikymmeniä vaiettu salaisuus, kriitikon murha ja monta muuta erilaista keissiä. Osasta novelleista löytyy poliisityön ja jännityksen lisäksi myös ripaus romantiikkaa sekä huumoria.

Lehtolainen onnistuu novelleissaan luomaan tarkkaa ihmiskuvausta sekä kiinnostavia miljöitä ja tapahtumaketjuja. Teos viihdyttää ja novelleista osa jää vahvasti mieleen, koska niiden kokonaisuuksissa olisi aineista laajemmiksikin teksteiksi. Kokonaisuutena sanoisin, että tämä kokoelma on taattua Lehtolaista.

Tappajan tyttöystävä ja muita rikoksia

Leena Lehtolainen: Tappajan tyttöystävä ja muita rikoksia

9 h 30 min., Tammi 2018

lukija: Krista Putkonen-Örn

 

Odotin pitkään ja hartaasti, että saisin kuunneltavakseni Leena Lehtolaisen rikosnovelleja sisältävän uutukaisen. Levyllä sen olisin saanut nopeastikin, mutta en omista laitteita, jotka toistaisivat mp3-levyjä. Siispä kyttäsin ahkerasti Ellibsin valikoimaa ja se kannatti, sillä ennätin lopulta lainaamaan teoksen ensimmäisenä. Tykkään kuunnella Lehtolaisen teoksia äänikirjoina, sillä jostain syystä ne eivät itse luettuna oikein nappaa. Tämä teos oli kyllä odottamisen arvoinen.

 

Tappajan tyttöystävä ja muita rikoksia pitää sisällään erilaisia rikostarinoita. Mukaan mahtuu tapauksia Maria Kallion ja Pertti Strömin poliisiurilta, samoin toisesta sarjasta tuttu Hilja Ilveskero on myös edustettuna. Osa novelleista on selkeitä rikostarinoita, osa taas on mielestäni enemmänkin jännitystarinoita kuin rikostarinoita. Yhtä kaikki kiinnostavia kuunnella kuitenkin jokainen. Itselle jäi erityisesti mieleen Ström-tarina ja teoksen nimikkonovelli Tappajan tyttöystävä, jossa tapahtumat sijoittuvat enimmäkseen kirjastoon.

 

Viihdyin tämän kirjan parissa oikein hyvin ja se siivitti kävelylenkkejäni oikein mainiosti. Välillä jopa päätin lähteä lenkille siksi, että halusin kuunnella äänikirjaa. Ei tämä kirja kuitenkaan mitenkään järin ikimuistoinen ollut, mutta viihdykkeenä tämän halusinkin kokea. Lehtolainen osaa kirjoittaa hyviä tarinoita, joiden parissa ei kovin helpolla pääse kyllästymään.

Viattomuuden loppu

Leena Lehtolainen: Viattomuuden loppu

11 cd-levyä, Tammi 2017

lukija: Krista Putkonen-Örn

Uusi Maria Kallio on täällä ja minä otin sen tuttuun tapaan lukulistalle äänikirjana. Maria Kallio on nykyään pomo osastolla, joka tutkii lapsiin ja nuoriin kohdistuvia rikoksia. Marian tiimiin kuuluu vanhan tutun Ville Puupposen ohella Kristo Pohjola ja Johanna Al-Sharif. Tiimi joutuu tekemään pitkää päivää, kun lukuisista lasten seksuaalisista hyväksikäytöistä tuomittu nainen surmataan heti tämän vapauduttua vankilasta. Maria tiimeineen pohtii kuka muu olisi halunnut naisen hengiltä kuin uhrit tai heidän läheisensä? Kun vyyhti alkaa lopulta purkautua, siitä paljastuu oletettua monisyisempi. 

Sarjan dekkareilla on kautta linjan ollut hyvin kuvaavia nimiä, ja niin on tälläkin osalla. Lehtolainen kuvaa uutuusdekkarissaan aihetta, josta ei haluaisi tietää mitään ja jota ei toivoisi olevan olemassakaan. Lasten hyväksikäyttö on puhuttava aihe ja tämä dekkari kieltämättä herätti ajatuksia, sillä teoksessa kuvataan kuvitteellisten hahmojen kautta monenlaista suhtautumista ja tapoja päästä eteenpäin tapahtuneesta. Aiheestaan huolimatta tarinaa voi mielestäni kuunnella myös puhtaasti rikoskertomuksena jäämättä sen kummemmin pohtimaan teemaa. 

Mielestäni tämän teoksen kohdalla Lehtolainen onnistuu tavoittamaan jotain siitä sarjan ensimmäisten osien vetävyydestä, joka on saanut minut lukemaan koko sarjan läpi, vaikka en aina olekaan ollut ihan varauksettoman ihastunut. Viattomuuden loppu on sujuvasti kulkeva dekkari, jossa minua ei ärsyttänyt mikään - ei edes Marian hahmo, joka yleensä aina onnistuu jotenkin ärsyttämään tuittupäisyydellään tai hankkiutumalla vaikeuksiin. Kuunnellessani huomasin kuitenkin välillä kaipaavani Pekka Koivun hahmoa, joka on liukunut tässä pieneen sivuosaan, samoin kuin monia muita tuttuja hahmoja Strömin Jennasta Ursulaan. Kuitenkin kuuntelukokemus oli ihan miellyttävä ja jos sarjaan tulee vielä jatkoa, aion kyllä tutustua niihin.

♠♠♠½

Tuulen puolella

Leena Lehtolainen: Tuulen puolella

10 cd-levyä, 10 h 29 min.

BTJ äänikirjat/Tammi 2014

alkup. Tammi 1998

lukija: Krista Putkonen-Örn

Nyt on kuunneltuna/luettuna koko Maria Kallio -sarja! Joskus sarjan parissa aloittaessani en pitänyt todennäköisenä, että koskaan saisin käytyä koko sarjaa läpi, mutta niin siinä vain kävi. Nämä äänikirjat ovat pääsääntöisesti olleet niin hyviä, että niiden kuuntelemiseen on jäänyt lähestulkoon koukkuun, joten hyvin sujuvastihan tämä projekti lopulta meni. Uusi osa on tosin tulollaan, mutta olen senkin jo ennättänyt varaamaan.

Tuulen puolella on kuudes osa Maria Kallio -dekkarisarjaan. Olen kuunnellut sarjan epäjärjestyksessä, mutta se ei ole haitannut lainkaan, etenkään kun osa jutuista on ollut tuttuja jo samannimisestä tv-sarjasta. Tuulen puolellakin oli minulla hyvässä muistissa tv-sarjan vuoksi, mutta se ei haitannut lainkaan äänikirjaa kuunnellessa. 

Maria Kallio palaa äitiyslomaltaan takaisin pestiinsä Espoon poliisin väkivaltajaoksen päälliköksi. Ihan kivuttomasti töihin paluu ei suju, sillä Marian sijaisuutta tehnyt Pertti Ström aiheuttaa mutkia matkaan. Koko jaoksella on kuitenkin kädet niin täynnä töitä, että vähitellen arki lutviintuu ja Ström menettelee siinä sivussa. Jaosta työllistävät ympäristöaktivistien väkivaltaiseksi äitynyt toiminta sekä henkirikokseksi paljastunut kuolemantapaus. Juttu tulee Mariaa lähelle, että viimeisenä viikonloppunaan äitiyslomalla hän on perheineen tutustunut Rödskärin saarella uhriksi päätyneen Juha Merivaaran perheeseen. Juhan velipuoli Mikael Sjöberg kiinnostaa Mariaa hieman liikaakin. Miten Maria pystyy asettumaan täysin ammattimaiseen rooliin työtä tehdessään?

Tuulen puolella on yhtä varmaa laatua kuin muutkin sarjan varhaisemmat osat. Vaikka meri ei ole minulle läheinen maisema ja juonikin oli tuttu, kuuntelin tätä vahvasti veden äärelle sijoittuvaa dekkari tarkkaavaisesti ja mielenkiinnolla. Lehtolainen osaa kuljettaa juonta taitavasti ja hän kuvaa miljöötä elävästi. Myös henkilöhahmojen kuvaus on varmaa, eikä Maria jostain syystä tässä osassa ärsyttänyt minua niin kuin useissa muissa kirjoissa. Mutta jokin siinäkin täytyy olla jujuna, kun Marian herättämästä välillä suurestakin ärsytyksestä huolimatta olen aina jatkanut sarjan parissa. Ehkä voisi sanoa, että Lehtolainen on saanut minut koukkuun.

♠♠♠♠

Ennen lähtöä

Leena Lehtolainen: Ennen lähtöä

10 cd-levyä, 12 h 24 min.

BTJ Finland, 2014

alkup. Tammi 2000

lukija: Krista Putkonen-Örn

Kuuntelin suurimmaksi osaksi jo kesäkuun alussa dekkariviikolla Leena Lehtolaisen teoksen Ennen lähtöä. Blogini kuitenkin laahaa tällä hetkellä hieman jälkijunassa, joten saatte lukea tästä vasta nyt. Ennen lähtöä on Maria Kallio -sarjan 7. osa.

Tässä teoksessa Maria tiimeineen saa selvitettäväkseen kaupunginvaltuutettu Petri Ilveskiven surman. Tiimi pääsee nopeasti tekijän jäljille, vaikka Ilveskiven kimppuun hyökättiinkin metsäisellä polulla katseiden ulottumattomissa. Tapaus mutkistuu, kun oletettu tekijäkin näyttää olevan kadoksissa. Lisäksi näyttää siltä, että kuolemaan johtanut pahoinpitely on ollut tilaustyö, joten herää kysymys kuka ja miksi tilasi Ilveskiven pahoinpitelyn. Syitä voisi olla moniakin: Ilveskiven homous herättää närää, mutta toisaalta Ilveskivi saattoi tietää jotain sellaista, josta olisi ollut parempi olla täysin tietämätön.

Marian tiimi toimii jälleen kerran ansiokkaasti, mutta ylemmältä taholta suhtaudutaan tutkimuksiin karsaasti ja niiden keskeyttämistä vaaditaan. Marian epäilyt salakähmäisestä päätöksenteosta yltyvät entisestään, kun erästä juttuun keskeisesti liittyvää vaikuttajaa tunnutaan tiedottavan tutkimusten edistymisestä tiiviiseen tahtiin. Jutun ripeä selvittäminen on Marian tiimissä etusijalla, vaikka tutkinnan keskeyttämisestä puhutaan, sillä uhka näyttää kohdistuvan jo Marian perheeseenkin. 

Poliisin työn ohella sarjan tässäkin osassa on keskiössä myös Marian ja Antin perhe-elämä. Perheeseen kuuluu jo pieni Iida, mutta ajatus toisesta lapsesta elää etenkin Antin haaveissa. Maria luovii erilaisten tulevaisuudentoiveidensa ristipaineessa eikä oikein itsekään tiedä mitä tulevalta kaikkein eniten toivoo. Huolia aiheuttaa myös työn riskialttius, joka näyttää ulottuvan jo Marian kotiin asti.

Ennen lähtöä osoittautui yhtä sujuvasti eteneväksi dekkariksi kuin aikaisemmin lukemani/kuuntelemani sarjan vanhemmat osat: uudemmat osat eivät ole tuntuneet niin vetäviltä kuin tämä aikaisempi tuotanto. Olen nyt käynyt tämän sarjan lähestulkoon läpi, sillä enää yksi osa on kuuntelematta. Syksyllä sarjaan on toki tulossa jatkoa ja olenkin tulevan äänikirjan jo varannut. Vaikka Lehtolaisen kirjoissa on mielestäni usein jotain pientä hiomisen varaa, ovat ne kuitenkin viihdyttäviä ja mukaansatempaavia, ja niiden henkilöhahmojen parissa aika kuluu. Ehkäpä siis siirryn tämän sarjan jälkeen Lehtolaisen Hilja Ilveskero -sarjan pariin.

♠♠♠♠

Minne tytöt kadonneet

Leena Lehtolainen: Minne tytöt kadonneet

9 cd-levyä, 11 h 11 min

Tammen äänikirja 2010

lukija: Henna Hyttinen

Bloggaustahtini laahaa pahasti luku-/kuuntelemistahtini jäljessä, mutta yritän saada luettuja siirrettyä tänne blogiin vähitellen! Kuuntelin hiljattain Leena Lehtolaisen Minne tytöt kadonneet, sillä innnostuin taas Maria Kallio -dekkareista kuunneltuani Väärän jäljillä äänikirjana. Minne tytöt kadonneet ei kuitenkaan ollut mielestäni oikein sujuva kirja, sillä siinä on paljon sivujuonteita ja vaikka osasta niistä rakentuu yhteinen päätarina, niin jotkut sivujuonteet olivat ihan irrallisia ja näin ollen mielestäni tarpeettomia. Kuunteluintooni vaikutti kuitenkin vielä tuota seikkaa enemmän äänikirjan lukija, sillä koko teksti on pajatettu käytännöllisesti katsoen yhteen pötköön eikä mitään pieniä pausseja kappaleiden välillä tai dialogien kohdalla puhujan vaihtuessa oikeastaan ole. Lisäksi dialogin tulkinta on hyvin eleetöntä ja välillä on vaikea pysyä kärryillä kuka milloinkin puhuu.

Tarina alkaa Maria Kallion Afganistaninmatkasta. Kansainvälisen yhteistyön tuloksena perustetun poliisikoulun avajaisiin matkanneen Marian ja tämän kollegoiden saattueeseen osuu autopommi, jonka seurauksena Marian saksalainen kollega ja ystävä kuolee. Maria palaa Suomeen saatuaan runsaasti uutta perspektiiviä näkökulmiinsa. Koska kansainvälisen yhteistyön projekti on nyt saatettu loppuun, Mariaa pyydetään johtamaan omaa epätyypillisten rikosten jaosta Espoon poliisiin. Ensimmäisenä tehtävänä on selvittää minne ovat kadonneet kaksi maahanmuuttajatyttöä. Kun kolmas tyttö löydetään kuristettuna, jaos alkaa haravoida kahta muuta juttua vielä entistäkin tarkemmin. Muita murhia ei enää saa tulla!

Niin, mielestäni tuo Marian Afganistanin kuvio on hieman ylimääräinen tässä kirjassa, sillä loppujen lopuksi sillä tai millään siihen liittyvällä ei ole oikeastaan mitään tekemistä Kallion johtaman jaoksen ja sen tutkimien rikosten kanssa. Ehkä siitä syystä tarina ei lähtenyt heti vetämään kovinkaan voimakkaasti ja lisäksi tällaisen ylimääräisen kuvion kuljettaminen mukana ei mitenkään paranna teoksen sujuvuutta. Välillä tuntuu myös, että tähän teokseen on valittu kolme maahanmuuttajatapausta, jotta saadaan annettua kerralla mahdollisimman laaja kuva erilaisista kulttuurivaikuttimista ja toimintatavoista sekä perhemalleista. Tässä kohtaa olen hieman sitä mieltä, että vähempi parempi, vaikka sinänsä Kallion jaoksen tutkimuksia olikin ihan kiinnostavaa seurata.

Tällä teoksella on siis puolensa ja puolensa. Aion kyllä lukea tai kuunnella loputkin sarjan teokset jossain vaiheessa, vaikka tämä Minne tytöt kadonneet ei taas Lehtolaisen kirkkainta osaamista minun silmissäni edustakaan. Huomasin muuten taannoin, että minulla on tämän jälkeen enää kolme varsinaista Maria Kallio -dekkaria lukematta. Niin vain yhtäkkiä salavihkaa on tullut selvitettyä monta juttua Kallion, Koivun, Puupposen ja muiden tuttujen tyyppien kanssa!

♠♠♠

Väärän jäljillä

Leena Lehtolainen: Väärän jäljillä

11 cd-levyä, 12 h 47 min.

Btj äänikirjat 2014 (alkup. Tammi 2008)

lukija: Krista Putkonen-Örn

Kuuntelin Leena Lehtolaisen Väärän jäljillä melko sukkelaan tahtiin pidettyäni muutaman kuukauden tauon Maria Kallio -dekkareista. Tauon syynä oli kyllästymisen tunne, jota koin Kallion hahmoa kohtaan. Nyt tuo tunne on kuitenkin tiessään ja tauko tuntuukin olleen hyvä idea.

Maria Kallio on siirtynyt pois poliisityöstä ja toimii projektiluontoisesti tutkijana toisessa työssä. Kallio kuitenkin saa siirron takaisin poliisin hommiin, mikä jännittää häntä aikaisempien traumaattisten kokemusten vuoksi. Hän kuitenkin tarttuu työhön ja alkaa selvittää toimittaja Jutta Särkikoskeen kohdistuneita uhkauksia sekä henkirikosta, jonka uhriksi tuntuu sattuman kaupalla valikoituneen väärä henkilö - uhriksi kun oli aiottu Jutta Särkikoski.

Marian kotijoukot eivät ole riemuissaan naisen paluusta poliisin tehtäviin, sillä luonnollisesti rikollisten jahtaaminen tuo tullessaan tiettyjä riskejä. Jotenkin Maria tuntuu kuitenkin pitävän tilanteen käsissään, vaikka välillä tuttu omapäisyys nouseekin esiin eikä hän malttaisi toimia asemansa mukaisesti ja olla syöksymättä suin päin tilanteisiin. Kuitenkin Mariassa on edelleen nähtävissä samaa tasoittumista, jonka huomasin jo Veren vimman ja Rivon satakielen kohdalla. Toisaalta luonteen tasoittuminen vähentää hahmoa kohtaan monesti tuntemaani ärsytystä, mutta toisaalta kaipaan kuitenkin hahmoon lisää potkua.

Väärän jäljillä oli ihan kiinnostava tapaus, joka ainakin minut yllätti lopputuloksellaan. Kuitenkin olen sitä mieltä, että nämä uudemmat osat eivät ole niin vetäviä kuin ensimmäiset Maria Kalliot, mutta en oikein tiedä mistä se johtuu. Jotenkin tuntuu, että tässäkään teoksessa tarina ei lähtenyt oikein kunnolla vetämään, vaikka sinänsä ihan valppaana ja kiinnostuneena kirjaa kuuntelinkin. Vaikka en olekaan erityisen häikäistynyt tästä teoksesta, niin minulla on jo kuuntelussa seuraava dekkari Minne tytöt kadonneet. Kirjoitan siitä sitten, kun olen kuunnellut kirjan loppuun asti.

♠♠♠

 

Rivo Satakieli

Leena Lehtolainen: Rivo Satakieli

9 cd-levyä, 11 h 20 min.

Tammen äänikirja, 2005

lukija: Erja Manto

Kuuntelin toukokuun lopussa Leena Lehtolainen Veren vimman, jota en pitänyt ihan niin kiinnostavana kuin aikaisemmin kuuntelemiani tai lukemiani Lehtolaisen kirjoja. Sama fiilis tuntuu nyt jatkuvan tämän Rivon Satakielen kohdalla, vaikka tässä olikin mielenkiintoisempi rikostapaus selvitettävänä. Jotenkin vain tuntuu, että vaikka en ole koskaan erityisesti pitänyt Marian hahmosta, niin kaipaan kuitenkin sitä hänen aikaisempaa nenäkkyyttään, hienoista lapsekkuuttaan ja tuittupäisyyttään, sillä nyt Maria tuntuu olevan jotenkin niin urautunut, että kaikki kunnollinen särmä puuttuu.

Rivon Satakielen tapahtumat saavat alkunsa, kun Jorvin sairaalaan toimitetaan nuori vähäpukeinen nainen, jota on viillelty julmasti. Maria Kallion epäilykset naisen mahdollisista yhteyksistä seksipalveluihin heräävät kunnolla, kun seuraavana päivänä tunnettu prostituoitu murhataan suoran televisiolähetyksen aikana. Maria tiimeineen alkaa selvittää tapausta, mutta tutkimuksia vaikeuttavat sekä poliisijohdon suhtautumistapa että toisen jaoksen tekemät prostituutiota ja ihmiskauppaa koskevat tutkimukset, joita ei sovi häiritä. Vähitellen kaikkien hermopaine kasvaa, sillä henkirikoksia tulee vielä lisääkin. Maria yrittää tasapainotella työn ja perheen välillä, sillä perheen asumisolot hiertävät edelleen mieltä, Antti viihtyy turhankin hyvin työpaikallaan Vaasassa ja yhä uudelleen joudutaan turvautumaan anopin apuun lastenhoidossa.

Mielestäni on mielenkiintoista miten rohkeasti Lehtolainen tarttuu erilaisiin aiheisiin, kuten juuri nyt tässäkin teoksessa prostituutioon. Jotenkin tuntuu, että Lehtolainen osaa ammentaa aina polttavista puheenaiheista teeman romaaniinsa ja käsitellä sitä hyvin lainopillisesta tai lainvalvojan näkökulmasta. Nuo seikat eivät kuitenkaan minulle nyt ihan riittäneet tämän romaanin kohdalla tekemään tästä erityisen huikeaa dekkaria. 

Maria Kallio on hahmona nimittäin jotenkin väsynyt. Tuntuu, että häntä ei kiinnosta mikään muu kuin työ. Samaan aikaan hän kuitenkin välillä onnistuu kaivamaan rahtusen aikaa ja ehtii hienosti multitaskingilla suorittaa vaikka mitä kotihommia lyhyessä ajassa sekä astua pullantuoksuisen äidin rooliin, mikä minusta tuntuu hieman falskilta. Jotenkin tuntuu, että Mariasta puuttuu kaikki se into, jolla hän ennen suhtautui lähes asiaan kuin asiaan. Minun käy hieman sääli Iidaa ja Tanelia, sillä Maria on äitinä melkoisen poissaoleva tyyppi.

En tiedä oliko virhe kuunnella kaksi Maria Kallio -dekkaria peräjälkeen, sillä minulla on taipumusta kaivata vaihtelua ja harvoin luenkaan mitään sarjaa useampia osia putkeen. Aionkin nyt pitää pienen tauon näiden dekkareiden suhteen, ja toivon sen auttavan, jottei tietyt yksityiskohdat Marian hahmossa ala ärsyttää liikaa. Lehtolainen kuitenkin osaa kirjoittaa kiinnostavasti, joten lopullisesti en halua Maria Kalliota hylätä.

♠♠♠

Veren vimma

Leena Lehtolainen: Veren vimma

10 cd-levyä, 11 h 27 min

BTJ/Tammi 2014

alkuteos julkaistu 2003

lukija: Krista Putkonen-Örn 

Ja taas ollaan Leena Lehtolaisen ja Maria Kallion matkassa, kuinkas muuten! Tällä kertaa vuoronsa sai Veren vimma, jossa setvitään paitsi toimittajan murhaa myös melko runsaasti Marian kotioloja ja avioliittoa, sillä uudet asumisjärjestelyt ja pikkulapsiperheen arjen sovittaminen murhatutkimusten selvittämiseen ei ole aina kovinkaan helppoa. Veren vimma on kahdeksas Maria Kalliosta kertova dekkari.

Marialla riittää siis kiirettä niin töissä kuin kotonakin. Perhe on muuttanut omakotitalosta kerrostalokolmioon eikä paikka miellytä sen enempää Mariaa kuin Anttiakaan. Asumisratkaisu hiertää arkea eikä asioita helpota se, että usein Antti on se, joka joutuu joustamaan, kun Marian työ rikospoliisissa ei katso juuri aikaa eikä paikkaa. Lapset Iida ja Taneli ovat kumpikin alle kouluikäisiä, ja Maria kokeekin välillä ettei riitä kaikkiin rooleihinsa: äidin-, vaimon- ja poliisinrooleihin.

Joustamista Antilta todellakin vaaditaan, kun Maria työtovereineen saa tutkittavakseen toimittaja Annukka Hackmanin murhan. Hackman on löydetty ammuttuna Humaljärveltä eikä syyllinen ota löytyäkseen. Motiiveja tuntuisi olevan monillakin, eikä Marian jaoksen sisäisistä kiistoista johtuen työ etene kuten hän toivoisi. Keskiöön nousee kuitenkin rallikuski Sasha Smedsin perhe, sillä Hackman valmisteli juuri elämäkertaa Sashasta eikä hän tunnetusti kaihtanut keinoja materiaalia kerätessään.

Mielestäni tämä teos ei vimmaisasta nimestään huolimatta ollut niin jännittävä ja kiinnostava kuin useimmat muut Lehtolaisen dekkarit. Marian elämästä on tässä teoksessa tullut jotenkin tasaisempaa, ja Mariasta itsestään tuntuu suurin kipinä haihtuneen pois, kun lapsiperhearki ja työ vievät voimia. Myöskään Marian nyt tutkima tapaus ei ollut mielestäni ihan niin koukuttavasti rakennettu kuin jotkin muut, mutta lopussa kyllä lukija saa ajattelemisen aihetta mm. siitä, miten voimakas voi suojeluvietti ja rakkaus olla. Tämän kirjan loppuratkaisussa olin muuten kovasti iloinen siitä, että tällä kertaa Maria ei hurjapäisyyttään joutunut mihinkään suureen vaaraan - äitiys on siis selkeästi tuonut hänelle malttia!

♠♠♠

Tappava säde

Leena Lehtolainen: Tappava säde

10 cd-levyä, 9 h 47 min

Tammen äänikirja 2003

lukija: Erja Manto

Jälleen kerran on vuorossa yhden työmatkojani täyttäneen äänikirjan esittely. Tällä kertaa lainasin Leena Lehtolaisen Tappavan säteen, jonka takakannen vähän puolihuolimattomasti lukaisin ja kuvittelin kyseessä olevan yksi Maria Kallio -dekkareista. Näin ei kuitenkaan ollut ja Kallio esiintyy teoksessa vain sivuosassa, mutta mielestäni tämä oli kyllä virkistävä kuuntelukokemus ja viihdyin tämän teoksen parissa ihan yhtä hyvin kuin Maria Kallio -äänikirjojenkin.

Tappavan säteen päähenkilö on 35-vuotias sosiaalityöntekijä Säde Vasara. Hän työskentelee turvakodissa, johon hakeutuu perheväkivaltaa kokeneita naisia. Säde on varsin omistautunut työlleen, mutta myös silmäpuoli Sulo-kissa ja kuoroharjoitukset rytmittävät hänen arkeaan. Säde on aina ollut hiljainen, taustalla pysyttelevä ja muita tukeva persoona, mutta nyt kaikki muuttuu. Hänen silmänsä avautuvat, kun yksi turvakodin asiakkaista menehtyy perheväkivallan seurauksena, ja se saa hänet kyseenalaistamaan työpaikkansa toimintatavat ja aloittamaan oman kapinansa, joka ei paljon rajoja tunne. Säde nimittäin kokee, että hänellä ei ole mitään menetettävää, joten yhtä hyvin hän voi yrittää jopa kyseenalaisin keinoin auttaa asiakkaitaan.

Mielestäni Säde Vasara on mielenkiintoinen henkilöhahmo, sillä hän muuttuu teoksen edetessä paljon. Alussa Säde on tasainen ja muiden sanelemiin sääntöihin mukautuva, mutta sitten hänestä kehkeytyy todella lujatahtoinen ja rohkea oikeudenmukaisuuden puolesta taisteleva nainen, joka ei tunnu pelkäävän mitään. Jossain vaiheessa hieman aavistelinkin mistä hänen pelottomuutensa saattaisi johtua ja osuin kuin osuinkin oikeaan. Säde on kuitenkin yllätyksellinen hahmo, enkä oikein osaa sanoa pidänkö hänestä vai en. Säde onkin melko kahtiajakoinen tyyppi, sillä toisaalta hän on kipunoivan rohkea ja toisaalta taas surkuteltavan arka. Ainakin minun oli vaikea muodostaa hänestä tarkkaa mielipidettä, mikä on taas yhteistä Säteen ja Maria Kallion hahmoille.

Tappava säde osoittautui yhtä hyvin otteessaan pitäväksi teokseksi kuin Maria Kalliosta kertovat dekkarit. Oli virkistävää vaihteeksi kuunnella jokin sellainen dekkari, jossa tapahtumia tarkastellaan jostain muusta kuin poliisin näkökulmasta, ja mielestäni tästä teoksesta välittyikin hyvin sellainen eräänlainen voimattomuus, jota virkavaltaan kuulumaton saattaa kokea vaikeissa paikoissa. Teoksen aihe olikin mielestäni jotenkin raskaampi kuin aikaisemmin lukemani/kuuntelemani Lehtolaisen kirjat ja vaikutelmaa tuntui tehostavan entisestään se, että tällä kertaa poliisi oli sivuroolissa. Kyllä tämä taattua Lehtolaista on, joten tutustukaa ihmeessä!

♠♠♠♠

Kuparisydän

Leena Lehtolainen: Kuparisydän

7 cd-levyä / 8h 19 min, Tammen äänikirja 2007

alkup. 1995

lukija: Erja Manto

Kirjoitin maaliskuun koontipostaukseen, että minulla on lainassa työmatkoilla kuunneltavaksi Leena Lehtolaisen Kuparisydän, mutta että todennäköisesti en jaksaisi odottaa maanantaihin. Hyvin tiesin, sillä kuuntelin äänikirjan lähes kokonaan sunnuntain aikana - en vain millään malttanut lopettaa kuuntelua. Kiitoksen tarinan vetävyydestä ansaitsee paitsi kirjailija itse myös jälleen kerran ilmeikkäästi tarinaa lukeva Erja Manto.

Kuparisydän on kolmas Maria Kallio -dekkari. Se sijoittuu Marian lapsuudenmaisemiin, sillä pääkaupunkiseudulla vietettyjen vuosien jälkeen hän on saapunut takaisin Pohjois-Karjalassa sijaitsevaan Arpikylään nimismiehen kesäsijaiseksi. Maria kuvittelee voivansa kesän aikana miettiä suhdettaan Anttiin ja pääsevänsä eroon tapauksista, joissa epäilyksen alaisiksi päätyvät hänen tuttavansa. Kesästä ei tule sellaista rauhallista, lähinnä rattijuopumuksien ja ylinopeuksien selvittämisen värittämää kesää kuin Maria kuvitteli, sillä rauhaa häiritsee ensin nuoruudenrakkauden tapaaminen uudelleen ja sitten vanhan kaivostornin juurelta löytyy paikallisen taiteilijan ruumis.

Kuparisydän osoittautui hyvin koukuttavaksi dekkariksi, kuten varmasti voi päätellä siitäkin, etten malttanut jättää sitä työmatkoilla kuunneltavaksi. Mielestäni oli mielenkiintoista päästä tutustumaan Marian kotipaikkaan ja ihmisiin, jotka olivat joskus olleet iso osa hänen elämäänsä. Tuntuu, että Mariasta tuli jotenkin tutumpi nyt tämän teoksen myötä. Samalla tulin kiinnitäneeksi entistä tarkemmin huomiota siihen, että Maria on melkoisen helposti ihastuvaa tai lumoutuvaa sorttia mitä miehiin tulee, vaikka hän onkin välillä sitten taas kuin "yksi pojista". Mariassa on kieltämättä melkoisesti jämäkkyyttä, mutta samalla joskus jopa lapselliseksi yltyvää intettä ja omapäisyyttä ja taipumusta heittäytyä tunteiden vietäväksi.

Arpikylän miljöö oli mielestäni juuri sellainen, jossa voi olettaakin tapahtuvan jotain salakähmäistä. Minulle tuli siitä ehkä hieman mieleen jokin Twin Peaksin kaltainen utuinen kylä, jonka asukkaista löytyy jos jonkinlaista persoonaa. Miljöö oli helppo aistia silmissään ja tarina tuntui eloisalta. Rupesin myös miettimään miten hienosti tämäkin Maria Kallio -dekkari tuntuu kestäneen aikaa, vaikka tekniikka on kehittynyt ja ehkä maailmakin hieman muuttunut parissakymmenessä vuodessa. Lehtolainen on jotenkin onnistunut kirjoittamaan tarinansa niin, että esimerkiksi kännyköiden puuttumiseen ei juuri kiinnitä huomiota. Jotenkin nämä dekkarit ovat sen verran ajattomia, että teos ei tunnu parikymmentä vuotta vanhalta.

♠♠♠♠

 

Rautakolmio

Leena Lehtolainen: Rautakolmio

9 cd-levyä / 11 h 6 min, Tammen äänikirja 2013

lukijana: Krista Putkonen

Kuuntelin viime vuoden puolella kaksi Leena Lehtolaisen Maria Kallio -dekkaria äänikirjana ja totesin, että minulle Lehtolaisen dekkarit toimivat paremmin äänikirjana kuin itse luettuna. Kun nyt kaipasin hyvää äänikirjaa kuunneltavaksi, ajattelin heti valitsevani jonkin Lehtolaisen teoksen. Rautakolmio sai minut heti ensimmäisestä levystä lähtien koukkuun ja seurasin tarinaa hyvin kiinnostuneena. Hetken minulta tosin meni tottua lukijaan, sillä tässä on nyt eri lukija kuin aiemmissa Maria Kallio -äänikirjoissa, mutta nopeasti tuokin seikka unohtui.

Rautakolmio kertoo tapauksesta, jossa Maria Kallio ja hänen luotsaamansa epätyypillisten rikosten solu ratkoo kahta henkirikosta. Tapaus sijoittuu vahvasti saaristomaisemiin, sillä ruumiit löytyvät muoviin käärittyinä merestä. Naispuolinen uhri tunnistetaan Saila Lindiksi, joka tunnettiin ruotsin kielen puolustajana ja jolla oli runsaasti vihollisia. Lindillä on sukusiteitä jääkiekkoperheeseen, jolla on jos jonkinlaista salaisuutta. Sen sijaan Lindin kanssa samaan kääröön paketoitu miehen ruumis on pitkään poliisille arvoitus ja kun henkilöllisyys lopulta selviää, täytyy Kallion tiimeineen ratkoa mikä yhteys miehellä on Lindiin. 

Kuten totuttua, Maria Kallio -dekkarit eivät keskity kuvaamaan vain meneillään olevaa tapausta vaan esittelevät siivuja myös Marian siviilielämästä. Tällä kertaa Marian mieltä hämmentää Mikael Sjöberg, mies jonka Maria passitti linnaan taposta jo vuosia sitten. Sjöberg herättää hänessä ristiriitaisia tunteita, mikä saa Marian jopa toimimaan hieman kyseenalaisin keinoin kahta henkirikosta selvittäessään.

Mielestäni Lehtolainen on onnistunut jälleen luomaan mielenkiintoisen ja otteessaanpitävän dekkarin. Tällä kertaa kuitenkin koin jotakin yllättävää, sillä aavistin oikein jo heti teoksen alkupuolella kenellä on näppinsä pelissä henkirikoksien suhteen. Vaikka lopuksi sain tietää aavistaneeni oikein, ei minulle silti tullut missään vaiheessa tunnetta, että tämä olisi jotenkin ennalta-arvattava romaani. Maria Kallion hahmo muuten herättää minussa edelleen ristiriitaisia mietteitä, sillä omapäinen nainen ei aina tunnu osaavan ottaa huomioon tiimiläistensä hyviä neuvoja ja hän saattaa tuiskahdella milloin mistäkin asiasta, mutta samalla hän on kuitenkin osaava poliisi ja jotenkin mukava persoona, jos vain pitää omapäisyytensä kurissa. Täytynee siis kuunnella lisää näitä dekkareita, jos mielikuvani jotenkin selkiytyisi.

♠♠♠♠