Nostalgiset nuortenkirjat: Laura menopäällä

Tuija Lehtinen: Laura menopäällä

236 s., Otava 1999

Kun aloin lukemaan Laura -sarjan kolmatta osaa, olin todella ulapalla. Ihmettelin, olenko todellakin lukenut tämän kirjan joskus, sillä kansi ei ollut yhtään tuttu eikä kirjan alku tuntunut sen tutummalta. Jossain vaiheessa koin joitakin muistivälähdyksiä, mutta olin kyllä silti aika varma, että yksi Laura todellakin olisi jäänyt lukematta, niin huonosti tämä oli muistiini jäänyt. Tarkistin asia kirjallisuusvihkostani ja kyllä minä tämän sitten olin kuin olinkin lukenut, mutta olen edelleen hämmentynyt siitä, miten olin niin autuaasti unohtanut tämän kirjan tapahtumat, kun kaksi edellistä Lauraa tuntuivat koko ajan tutuilta.

Laura menopäällä kertoo Lauran hiihtolomamatkasta isänsä luo Saksaan, radiotoimittajan työstä, tanssiharrastuksesta ja kaikenlaisesta kavereiden kanssa hengailusta. Lauralla on myös ihailija, jonka kanssa hän käy treffeilläkin. Ensimmäistä kertaa hän tuntee jonkinlaisen aavistuksen siitä, mistä Jenna aina puhuu ja haaveilee: ihastumisesta ja romantiikasta. Sisukkaasti Laura kuitenkin yrittää unohtaa moiset haihattelut, sillä hänellä on paljon tärkeämpääkin tekemistä, kuten koulu, työ ja tanssi.

Jotenkin Laura on tässä kirjassa hieman räväkämpi eikä enää niin pikkutyttömäinen kuin kahdessa aikaisemmassa kirjassa. Hän on selkeästi aikuistumassa ja kokee murrosikään kuuluvaa myllerrysvaihetta. Hieman minua kyllä ärsytti Laurassa nyt se, että hän menee omia latujaan eikä kauheasti välttämättä välitä kavereidensa tunteista. Nikonkin kanssa Laura melkein riitaantuu ja Jennan kanssa hengailu on vähentynyt. Jotenkin tuntuu, että Laura on nyt liian ankara itselleen ja unohtaa antaa itselleen luvan olla välillä myös ihan tavallinen teini eikä mikään tuleva superreportteri.

Teos on juonellisesti ihan mielenkiintoinen, mutta mielestäni siihen on ympätty aika paljon kaikenlaista. Niinkuin vaikka Lauran matka Saksaan jää hieman ulkokohtaiseksi, sillä vaikka sitä kuvataan, sieltä palataan sitten vaan Suomeen ja Saksa on taaksejäänyttä elämää. Matkan olisi mielestäni voinut jättää kuvaamatta kokonaan ja vain jossain sivulauseessa mainita, mutta toisaalta Lehtinen on halunut tuoda uutta ulottuvuutta ja kuvata tarkemmin Lauran biologista isää ja siten "Lauran toista puolta". Tapahtumarikkaalla juonella on myös se hyvä puoli, että mielenkiinto taatusti pysyy yllä! Nyt tämän uudelleen lukemisen jälkeen en kuitenkaan ihmettele yhtään, miksei tästä erityistä muistijälkeä ollut jäänyt: liikaa kaikkia pikkujuttuja ja ehkä hieman liian vakava meininki.

♠♠♠

Nostalgiset nuortenkirjat: Rakas Laura

Tuija Lehtinen: Rakas Laura

190 s., Otava 1998

kansi: Vincent Backum

Innostuin Laura, kultatukan uudelleenlukemisesta niin paljon, että oli pakko palata sarjan pariin nopeasti. Rakas Laura on Laura Koivistosta kertovan sarjan toinen osa ja muistan, että tämä taisi olla ensimmäinen lukemani Laura-kirja. Tuntuu todellakin haasteeseen sopivasti aika nostalgiselta palata tämän teoksen pariin, sillä aika tarkkaan 12 vuotta sitten se oli minulle merkittävä löytö ja viitoitti tietä sarjan pariin.

Rakas Laura jatkaa tarinaa aika tarkkaan siitä mihin edellinen osa jäi. Laura on nyt saanut oman huoneen isoveljen muutettua pois kotoa, mutta muuten elämä on jokseenkin samanlaista kuin ennenkin. Pojat eivät edelleenkään kauheasti jaksa Lauraa kiinnostaa,  Jenna-bestistä he kiinnostavat taas senkin edestä. Se johtaa jopa riitelyyn. Muutenkin Lauran ihmissuhderintamalla puhaltaa uusia tuulia, sillä Laura tutustuu muun muassa Nikoon, joka on uusi oppilas heidän luokallaan.

Laura on edelleenkin aikalailla täydellinen päivänsäde, joka ei ole mielestään tehnyt mitään väärää. Nyt tällä lukukerralla huomasin, kuinka paljon Laura vähättelee Jennan romanttisia ajatuksia ja haaveita, vaikka ystävyydessähän toinen pitäisi hyväksyä sellaisena kuin hän on. Laura on kuitenkin Laura, joten suotakoon se hänelle! Tätä kirjaa lukiessa muuten tuli esiin pari sellaista kohtaa, jotka muistin vuosien takaa ja jotka silloin naurattivat: ja niin naurattivat vieläkin! En tiedä kertooko se teoksen ajattomuudesta vai siitä, että oma huumorintajuni ei taida olla vuosien varrella muuttunut kovinkaan paljon. On kuitenkin kiva huomata, miten mieleenpainuva tämä kirja on ollut, kun muistan sen tapahtumia 12 vuoden takaa.

Lauran elämässä kaikki tuntuu yhä sujuvan melkoisen sulavasti. Hän saa tuosta vain lapsenvahtikeikan, pääsee vierailulle paikallisradioon ja saa työtarjouksen sekä selviää tilanteesta kuin tilanteesta sutjakkaasti. En tiedä miksi se nyt niin kauheasti pisti silmiini, mutta en kuitenkaan antanut sen haitata lukukokemustani erityisemmin. Toki hieman laittoi miettimään, että miten Lauralla aina sujuukin ja että tämä ei ole ihan tavallisen teinitytön elämää, vaikka nuorempana kaikki menikin ihan täydestä läpi.

♠♠♠♠

Nostalgiset nuortenkirjat: Laura, kultatukka

Tuija Lehtinen: Laura, kultatukka

187 s., Otava 1997

kannen maalaus: Vincent Backum

Olen jo pitkään halunnut palata Tuija Lehtisen ihanan Laura-sarjan pariin, ja nyt sitten haasteeni tiimoilta sen vihdoin tein. Muistan löytäneeni Laurat ensimmäistä kertaa ollessani neljännellä luokalla, jolloin sarja nappasi minut täysin otteeseensa ja tartuin aina innolla entuudesta tuntemattomaan sarjan osaan. Sarjaa on parjattu ainakin Demin nettikeskusteluissa ja kieltämättä allekirjoitan joitakin esille nousseita seikkoja, mutta se ei silti himmennä sitä tosiasiaa, että Laura-sarja on mielestäni toimiva kokonaisuus. Laura, kultatukka on sarjan ensimmäinen osa.

Laura on 13-vuotias tunnollisenkunnollinen teinityttö, aina kiltti, jalomielinen ja kärsivällinen. Kuulostaa kieltämättä aika ärsyttävältä typykältä, mutta minä en ole jostain syystä koskaan kirjoja lukiessani Lauran hahmosta ärsyyntynyt, toisin kuin tv-sarjaa katsoessani. Lauran perheeseen kuuluu kolme veljeä ja vanhemmat. Kaveripiiri ei ole järin laaja, mutta naapurissa asuu paras kaveri Jenna.

Sarja kuvaa pääosin kesälomaa seiska- ja kasiluokkien välillä. Tuolloin Laura käy ensimmäisillä treffeillään, hengailee Jennan kanssa, murehtii Sakke-veljeään ja ilmapiiriä kotona, ja toimii aina niin kuin on oikein, vaikka se ajaisi hänet hankaluuksiin. On muuten mainitsemisen arvoista, että tämä teos on kestänyt aikaa todella hyvin. (Nuorten) maailma on muuttunut melkoisesti 17 vuodessa, mutta silti teos on edelleen toimiva ja pääosin uskottava nuortenkirja.

Niin, pääosin uskottava. Nykyään ehkä näin kiltti hahmo ei ole nuorten mieleen, sillä kirjoilta saatetaan kaivata enemmän vauhdikkuutta ja sitä myöten myös vetävyyttä. Onhan tässäkin särmää, kun jengit pitää valtaa ja laittaa porukan väistymään tieltään. Mutta nimenomaan nämä jengit ovat epäuskottavia, kun kukaan ei muka tee asialle mitään ja tyrannia jatkuu. Samoin jotkut sanavalinnat ovat lapsekkaita, mikä hieman ehkä syö tehoa, jos ajatellaan kohderyhmää eli teini-ikäisiä.

Mutta muuten kyllä ehdottomasti Laura säilyttää arvonsa silmissäni. Ei tämä nyt enää ihan niin tenhoavalta tuntunut kuin yli 10 vuotta sitten, mutta siitä huolimatta viihdyin kirjan parissa. Aluksi tarina tuntui käynnistyvän vähän hitaanpuoleisesti, mutta pian huomasin lukevani aina vain uuden ja uuden kappaleen, vaikka minun olisi pitänyt olla tekemässä jo jotain ihan muuta. Ja vaikka joitakin sanavalintoja moitin lapsekkaiksi, niin on tämä kirja muuten sujuva ja huumoria tästä löytyy, niin että kyllä välillä sai hihitelläkin.

♠♠♠½

Roskisprinssi

Tuija Lehtinen: Roskisprinssi

249 s., Otava 2006 (Seven-pokkari)

1. p. 1991

 

Tuija Lehtisen nuortenromaani Roskisprinssistä tehty samanniminen elokuva on lukeutunut suosikkeihini heti julkaisustaan lähtien. Pidän kyseisen elokuvan tunnelmasta ja olen nähnyt sen useampaan otteeseen, mutta kirjaa en ollut vielä lukenut. Jotenkin hieman pelottikin tarttua tähän kirjaan, sillä elokuva on minulle se oikea versio Roskisprinssistä. Vaan kyllä tämä kirjakin toimii todella hyvin, vaikka siinä onkin paljon eroa elokuvaan.

 

Roskisprinssi kertoo 17-vuotiaasta Jedistä, joka päättää jättää entisen helpon elämänsä ja lähteä kohti tuntematonta. Hän on kyllästynyt elämänsä näennäiseen helppouteen, sillä vaikka taloudelliset avut ovat kunnossa ja tie auki miltei taivasta myöten, niin todellisuus on toista. Uraputkessa elävien vanhempien ainoana lapsena ei ole helppoa, sillä yhteistä aikaa on kovin vähän, mutta toiveita ainokaisen suhteen löytyy sitäkin enemmän.

 

Jed päätyy pikkukaupunkiin, joka on hyvin erilainen hänen kotikontuihinsa verrattuna. Poika päättää irrottautua kultalusikka suussa syntyneen nuorukaisen roolista ja tienata itse leipänsä. Hän kokeilee töitä muun muassa postinjakajana, hautausmaanhoitajana ja roskakuskin apulaisena. Majapaikkanaan hän pitää milloin mitäkin, vaikka lopuksi myös oikea katto löytyy pään päälle. Reissunsa aikana Jed tutustuu mitä erilaisimpiin ihmisiin, joista merkittävimpiä ovat Lulu ja Veera. Ei pidä myöskään unohtaa hänen kintereillään uskollisesti jolkottolevaa koiraa, Jesse Jamesia.

 

Onhan tässä kirjassa periaatteessa hieman epäuskottavaa se, että alaikäinen nuori noin vain livahtaa teilleen ilman jälkiseuraamuksia, mutta se ei kyllä häirinnyt minua siitä huolimatta yhtään. Lehtinen kirjoittaa sujuvasti ja humoristisesti, ja hänen käyttämänsä kieli todellakin sopii nuortenkirjaan ja luo oikeanlaisen nuortenkirjatunnelman eikä mitään lässynlää-fiilistä. Voi miten monta kertaa naurahtelinkaan ääneen etenkin Jedin ironisille ajatuksille, mutta myös dialogille, joka on terävää ja huvittavaa.

 

Olen hämmentynyt siitä, miten hyvin pystyin irroittautumaan elokuvan luomista mielikuvista ja antamaan vain tarinan viedä. Toisaalta on helppo heittäytyä, sillä tämä tarina todellakin vie mukanaan. Siinä on paljon käänteitä, mielenkiintoisia (joskin välillä hieman turhankin stereotyyppisiä) hahmoja ja aitoutta. Jed kasvaa matkallaan paljon, aikuistuu ja oppii todella ottamaan itsestään vastuun. Hän löytää itsensä ja oman juttunsa, kun vanhempien toiveista muodostuva ristipaine ei ole koko ajan hänen ympärillään.

 

♠♠♠♠½

 

***

Luin hiljattain Lehtisen uutuuden Tyttö elää kesäänsä. Jos pidit siitä, pidät varmasti myös tästä ja päinvastoin.

Tyttö elää kesäänsä

Tuija Lehtinen: Tyttö elää kesäänsä

267 s., Otava 2014

kansi: Linda Yolanda/iStock

Tuija Lehtinen on aina ollut minulle sellainen kirjailija, jonka teoksista olen jollakin tavalla aina pitänyt, vaikka olisinkin niistä löytänyt ties mitä nokan koputtamista. Viimeisimmästä sarjasta, Rebekasta, löysin paljonkin sanomista, joten suhtauduin hieman jännityksellä tämän uutuusteoksen Tyttö elää kesäänsä lukemiseen. Tämä teos kuitenkin yllätti positiivisesti, sillä minä todella pidin tästä kirjasta hyvin sinisilmäisesti ja ilman kritiikin häivää. Nyt tulee mieleen asia jos toinenkin, josta tekee mieli mainaista. Mutta lukiessa ja heti lukemisen jälkeen päällimmäinen fiilis oli: m a h t a v a a !

Teoksen päähenkilö on 17-vuotias Julia, joka päättää jättää tylsän elämänsä taakseen ja lähteä katselemaan maailmaa. Pitkin Suomea seikkaileva tyttö esiintyy milloin milläkin nimellä, sillä kaikkein vähiten hän haluaa saada ketään jäljilleen. Kesän aikana hän joutuu mummovahdiksi, päätyy kommuuniin ja löytää lopulta omat vahvuutensa. Matkalla hän kohtaa mitä erilaisimpia persoonia ja kuvioissa on aina joku poika, ei tosin välttämättä romanttisessa mielessä. Mutta kyllä tästä kirjasta silti löytyy myös muutakin kuin kaveruutta.

Tietyllä tavalla Julian seikkailut ja perheasetelma tuntuvat uskomattomilta: voiko olla. Mutta oikeasti who cares, minä ainakin nautin tämän kirjan lukemisesta täysin siemauksin, sillä päähenkilö on sangen supliikki nuori nainen. Julia-Maila-Anni-tiesmiltä löytyy kyllä aina taito luovia tilanteessa kuin tilanteessa ja yleensä vieläpä selvitä parhain päin, mikä kyllä on Lehtisen hahmoille melko tyypillistä. Julia oli oikein mukava hahmo, sellainen mukaansatempaava ja hauskakin.

Lehtisen teksti oli hyvin sujuvaa ja nokkelaakin, dialogia oli ilo seurata ja useammin kuin kerran erilaiset sanavalinnat nostivat virneen naamalle. Pidin myös siitä, että nyt Lehtinen suuntaa teoksensa selkeästi enemmänkin nuorille aikuisille, mille osastolle kirja onkin kirjastossa sijoitettu. Tämä mahdollistaa sen, että teokseen voi sijoittaa ehkä hieman rohkeampia käänteitä.

Olisin voinut viihtyä Julian parissa vielä pidempäänkin. Koko hahmokavalkadi oli hyvin mieleenpainuva, mutta etenkin pidin myös Sessestä ja Morasta, joissa oli aika monta särmää. Olisi kiva kuulla millaiseksi Julian elämä vielä kääntyy, joten toivon todella, että Julia pääsisi vielä edes sivuosaan Lehtisen tulevassa tuotannossa!

♠♠♠♠½

Vaniljasyndrooma

Tuija Lehtinen: Vaniljasyndrooma

310 s., Seven-pokkarit (Otava), 2006

1. sidottu p. 1990

kansi: Julia Vuori

Tuija Lehtisen nuortenkirja Vaniljasyndrooma on odotellut hyllyssäni lukemista vuosikausia, aina siitä lähtien kun luin tämä pokkaripainos ilmestyi. Sain sen muistaakseni hyvityslahjaksi SistersClubista, kun toimituksissa oli jotain häikkää tai saatu tuote oli virheellinen. Niin tai näin, ei tämä kirja ole inspiroinut minua mitenkään suuresti koko aikana. Nyt yhtäkkiä nuortenkirjavimmassani päätin kokeilla lukea tätä, tosin suhtauduin hieman skeptisesti koska olin sivun taitoksesta päätellen joskus yrittänyt ja jäänyt sivulle 16. Tällä kerralla Vaniljasyndrooma imaisi minut ihan täysillä mukaansa!

Vaniljasyndrooma kertoo 16-17-vuotiaasta Millistä, joka on matemaattisesti äärimmäisen lahjakkaiden vanhempien ainut lapsi. Millin äiti on määrätietoinen persoona, joka ei suostu uskomaan, että tyttärellä ei kerta kaikkiaan ole heidän matemaattisia lahjojaan. Milli on mallikelpoinen tyttö, joka ei kapinoi ja menee jopa lukion matikkalinjalle, koska äiti on niin päättänyt. Naapurikaupunkiin paremman opetuksen perässä muuttanut Milli kokee kuitenkin ahaa-elämyksen ja alkaa kapinoida kaikkea tavallista ja säännönmukaista vastaan.

Alussa Milli tuntui minusta hieman liiankin kiltiltä hahmolta ja oli jotenkin painostavaa lukea siitä miten hänen äitinsä määrää kaikesta. Kirja on kerrottu Millin näkökulmasta ja hänen erinomainen itseironiansa, suoruutensa ja sutjakkaat ajatuksensa sekä sanavalintansa kuitenkin pitävät mielenkiintoa yllä ja huomasin useampaan otteeseen jopa nauravani ihan ääneen. Kirja etenee sujuvasti ja aika aidon tuntuisesti, vaikka on tässä hieman epätodellisiakin piirteitä. Ne eivät kuitenkaan haittaa, sillä Millin kasvutarina on mielenkiintoista luettavaa. Värikkäät hahmot, hienoinen romanttinen tunnelma ja huumori luovat vetävän ja onnistuneen juonen. Kirjasta huomaa kyllä, että maailmanmeno on muuttunut sitten vuoden 1990, mutta silti tuntuu, että aika ei ole päässyt puraisemaan tätä kirjaa. Mielestäni tämä on kokonaisuutena todella hyvä nuortenkirja pienistä epäaitouksista huolimatta.

Loppuun vielä ote takakannesta: "Mä olin silti kutakuinkin tyytyväinen elämääni, vaikka olin paksu, tavallinen, kiltti ja matikassa tyhmä. -- Kunnes mä ykskaks koin herätyksen. Petteri Punakuontalo, mun pahin vihollinen, sen sanoi: Mä kärsin vaniljasyndroomasta josta oli hyvin vaikea parantua. Mä aloin kapinoida, mutta mä olin syvällä vaniljassa."

♠♠♠♠½

Rebekka: Tuulimyllyjä ja tulppaaneja

Tuija Lehtinen: Rebekka - Tuulimyllyjä ja tulppaaneja

208 s., Otava 2013

Vaikka aina löydän jotakin moitittavaa Tuija Lehtisen Rebekka -kirjoista, niin tässä sitä taas ollaan sarjan tuorein osa luettuna. En tiedä olisinko muuten lainannut enää uusinta osaa (vaikka en tykkääkkään jättää sarjoja kesken), mutta tämän kansi oli niin kertakaikkisen ihanan keväinen ja piristävä ja nimikin jotenkin houkutteleva, että oli ihan pakko lukea. Nyt olen iloinen, että tämän luin, koska minulla oli koko ajan sellainen tunne, että tämä on nyt varmaan sarjan viimeinen osa. Loppu tukee päätelmääni, mutta varma en voi olla.

Tuulimyllyjä ja tulppaaneja on Rebekasta kertovan sarjan uusin osa. Tässä kirjassa Rebekka käy luokkaretkellä Pietarissa, matkustaa koko perheen voimin Hollantiin hakemaan veljeään kotiin ja päättää yläasteen sekä jännittää sitä, että pääseekö hän hakemaansa paikkaan opiskelemaan. Koska kyseessä on pappilan punapäinen Rebekka, ei ammattihaave voi olla mitään tavallista: hän tähtää stylisti-artesaaniksi.

Tämä kirja oli jotenkin aivan erilainen kuin aikaisemmat osat. Rebekka on entistä aikuismaisempi, hän tähtää jo pitkälle tulevaisuuteen ja elää kuitenkin hetkessä. Ehkä olisi parempi sanoa, että nyt Rebekka vaikuttaa aidosti ikäiseltään, lapsellisuus on karissut pois. Rebekasta ei enää saa kiltin tytön kuvaa niin vahvasti kuin aikaisemmin, vaikka mihinkään radikaaleihin juttuihin hän ei ryhdykään.

Kerronnallisesti tämä kirja on hieman heikompi kuin aikaisemmat osat, sillä minua ärsyttivät jatkuvat takaumat. Pietarinmatkasta kerrottiin jopa ihan hyvin paikan päällä, mutta Hollannin tapahtumia kerrottiin enemmän takaumien kautta. Samoin monia muita juttuja käsiteltiin takautuvasti, mikä kyllä minua ihan oikeasti haittasi ja paikoin oli jopa vaikea seurata, kun ei annettu mitään selkeää merkkiä, että tapahtumat vaihtuvat. Aika meinasi mennä välillä ihan sekaisin. En tiedä miksi Lehtinen yhtäkkiä tuntuu niin ihastuneen tällaiseen kerrontaan, mutta toimivaa se ei ole.

Tekstillisesti tämä kirja on myöskin hieman erilainen kuin aikaisemmat osat, tässä tavoitellaan selkeästi enemmän nuorisopuhetta ja rentoutta. Juuri tuo liian ankara rentouden tavoittelu saa tekstin tuntumaan tosi pökkelöltä. Minun silmääni särähti kovasti, kun yhtäkkiä puhuttiin "hänestä" käyttäen "se" -sanaa. Sellainen ei alkuunkaan istunut kirjan tyyliin, etenkin kun muuten kirja oli hyvää suomea ja sujuvaa. Tuollainen turha kikkailu rikkoi eheää kokonaisuutta aivan turhaan.

Silti tykkäsin ideana tästä kirjasta eniten koko sarjasta, sillä tästä aistii muutoksen ja aikuistumisen niin vahvasti. Lisäksi miljöö muuttuu, mikä tuo jännitystä ennen niin tasaisen koulutyttömäiseen sarjaan. Juuri tämä asteittainen aikuistuminen, kerronnalliset ratkaisut ja tapahtumat yleensäkin luovat sen tunteen, että tämä sarja saattoi olla nyt tässä. Itse melkeinpä toivoisin, että niin olisi, koska tästä kirjasta sarja saisi tosi hyvän päätöksen ja kohtakin olisi oikea: muutoksen kynnyksellä on helppo lopettaa ja jättää lukijan mielikuvitukselle ovet avoimiksi. Kirjan loppulauseet luovat myös tunnelman, että Rebekan tarina jatkuu jossain muualla kuin kirjojen kansien välissä. Nyt sitten jännityksellä odotan, ettö tuleeko Rebekoita enempää.

Ideasta voisin antaa hieman enemmänkin pisteitä, mutta kerronta ja kieli tiputtavat pisteet nyt 3:een. Varman tasainen lisä Rebekka -sarjaan.

♠♠♠

Rebekka: Yllätysten ysi

Lehtinen, Tuija: Rebekka - Yllätysten ysi

271 s., Otava 2012

Rebekka: Yllätysten ysi on punapäisestä papintyttärestä kertovan sarjan seitsemäs osa. Kesän korvalla luin edellisen osan Mansikoita ja morsiusneitoja, jolloin kerroin päähenkilöstä ja sarjasta ylipäätään vähän tarkemmin. Yllätysten ysissä Lehtinen vastaa mielestäni hieman tuohon edellisessä tekstissä peräänkuuluttamaani "normaaliuteen".

Yllätysten ysi kertoo Rebekan elämästä peruskoulun yhdeksännellä luokalla. Hänen elämässään tapahtuu taas vaikka mitä: järjestetään reippaasti iltamat luokkaretken varainkeruun vuoksi, osallistutaan huovutuskurssille ja saadaan uusia tuttavuuksia. Kuulostaa taas hyvin pirteänsirkeältä ja sitä se onkin, mutta nyt kuvioihin on astunut jopa hieman ongelmia. Yhteydenpito Jerryn kanssa hiipuu ja lopulta välit katkeavat kokonaan, Rebekka ei tiedä mihin kouluun hakisi ja kuvioihin astuu "uusi" poika. Tässä teoksessa pikkusiskot Saimi ja Selma jäävät taka-alalle, joten tulee tuntuma, että nyt kirjoitetaan vähän "isommille tytöille".

Mielestäni Rebekka näyttäytyy edelleen hieman liian erikoisena henkilönä ikäisekseen, mikä häiritsee minua suunnattomasti. Rupeaa ihan ärsyttämään, kun koko ajan ollaan niin päivänsädettä ja totta kai autetaan vanhempia ja tuttujen mummoja ja vahditaan lapsia ja tehdään kaikenlaista muutakin ihan mukisematta. Miksi Rebekka ei voisi joskus kapinoida?

Kirjan nimi Yllätysten ysi ei mielestäni kovin hyvin kuvaa kirjan sisältöä näin loppupeleissä, koska mitään yllättävää ei varsinaisesti tapahtu koulun suhteen. Tietysti tapahtumat liittyvät tiettyyn ajanjaksoon päähenkilön elämässä, mutta nimen perusteella odotin silti enemmän jotakin kouluun liittyvää juonikuvioita. Kirjan kansi on mielestäni myös hyvin poikkeuksellinen tässä sarjassa, koska siinä Rebekka ensimmäistä kertaa näyttäytyy muuta kuin hymyilevänsä papintyttönä. Lisäksi tässä kirjassa kirjoitustyyli hieman vaihtuu eri-ikäiselle suunnatuksi, minkä kyllä huomaa heti. Samaten "lapsellisia" elementtejä on karsittu: enää ei niin leikitä barbeilla tai siskojen kanssa.

Tämä oli ihan jees luettava taas, sellainen välipalakirja, mutta en minä tätä mitenkään ahmimalla lukenut. Minulle on jäänyt sellainen olo, että Rebekat eivät oikein pure enää: aluksi suosio oli aika taattua ja kirjat olivat koko ajan menossa kirjastosta, nyt ne vain odottelevat hyllyssä ottajaansa. Kesällä huomasin, että upouusi Rebekka nökötti hyllyssä miltei 3 viikkoa, ennen kuin joku sen mukaansa nappasi. Samaten sarjan muut osat odottavat usein hyllyssä. Olen huomannut tämän muutamassa eri kirjastossa. Ehkä nuoriin ei pure tällainen "liika kiltteys" ja "täydellisyys". Ja ehkä siksi Lehtinen on hieman muuttanut tyyliään.

♠♠♠

Rebekka: mansikoita ja morsiusneitoja

Lehtinen, Tuija: Rebekka: mansikoita ja morsiusneitoja

222 s., Otava 2011

Tuija Lehtinen on aina jostakin syystä jäänyt minulle hieman vieraaksi kirjailijaksi. Olen toki lukenut esimerkiksi koko Laura- ja Rebekka-sarjat sekä pari muuta teosta, mutta en ole koskaan erityisesti odottanut uutta teosta tai muutenkaan aivan into piukassa ollut hänen kirjojensa perään. Ovathan ne viihdyttäviä ja piristäviä, mutta moni muu kirja on vain kiilannut hänen teostensa edelle.

Rebekka: mansikoita ja morsiusneitoja on sarjan kuudes osa. Sarja kertoo yläasteikäisestä Rebekasta, joka asuu perheensä kanssa vanhassa pappilassa. Rebekka harrastaa piirtämistä ja vaatteiden suunnittelua/ompelua ja koirien kanssa touhuamista. Eli aika tavallinen tyttö on kyseessä. Rebekan elämässä kuitenkin sattuu ja tapahtuu hieman keskimääräistä teinityttöä enemmän: tuskin kovin monella on Kiinasta adoptoituja siskoja, jotka perustavat morsiusneitopalvelun tai tuskin kovin moni lähtee vaellusriparille Lappiin?

Kirjassa on paljon hauskoja sattumuksia, joita erityisesti siskojen tempaukset ovat omiaan luomaan. Hieman vaikeampia aiheita kuvaa sitten esimerkiksi poikaystävän muutto toiselle paikkakunnalle. Vaikka Lehtinen kirjoittaakin hyvin ja se iskee nuoriin lukijoihin lähes poikkeuksetta, huomaan itse ajattelevani hieman toisin. Jotenkin tuntuu, että teoksessa on kaikki hieman liian erilaista ollakseen kovin uskottavaa. Rebekka on muka aina pirteä ja touhukas, varsinainen reipas papintytär. Hän onnistuu aina ja on olevinaan hyvinkin aikuismainen ja vastuullinen. Rebekka on siis oikea tähtityttö, ja sitä on vaikea uskoa. Eikö jokainen joskus suutu tai epäonnistu?

Kaiken kaikkiaan tämä oli kuitenkin ihan hauska kirja luettavaksi näin kesän korvalla ja varmaankin tulen lukemaan lisää Rebekka-kirjoja, jos niitä vielä tulee. En voi vaan jättää sarjaa kesken, haluan tietää mitä seuraavaksi tapahtuu. Osaa Lehtinen siis vangita parikymppisenkin lukijan huomion.

♠♠♠