Skutsi

Päivi Lukkarila: Skutsi

Nokkahiiri 2024

kansi: Jyrki Pitkä

Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-voittaja 2024

Asiakas kehui juuri palauttamaansa Skutsia, joten lisäsin itseni jonon jatkoksi ja sainkin kirjan nopeasti luettavakseni. Skutsi on pienen indie-kustantamo Nokkahiiren julkaisema nuortenromaani, joka voitti vuoden 2024 Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon. Jotenkin todella ilahduttavaa, että pienen kustantamon julkaisema kirja on saanut niin merkittävän palkinnon. Kirjailija Päivi Lukkarila puolestaan on minulle entuudestaan tuttu nimi jo omasta teini-iästä, jolloin luin hänen esikoisteoksensa Koitetaan kestää, Nanna (Karisto 2007). Pidin siitä sekä sen kahdesta jatko-osasta aivan valtavasti.

Skutsi kertoo neljästä nuoresta sekä eräopas Jokesta, jotka lähtevät selviytymään luontoon. Nuorille edessä on todellinen haaste, sillä kaikki tutut mukavuudet jäävät taakse eikä mukaan saa ottaa mitään älylaitteita. Iltanuotiolla viihdykkeenä ovat kauhutarinat, jotka saavat itse kunkin mielikuvituksen laukkaamaan hurjaa vauhtia. Kun kuolema vierailee leirissä, tuntuu kauhutarinoista tulevan totisinta totta. Siitä todellinen selviytyminen vasta alkaa.

Retkellä mukana olevat nuoret tulevat erilaisista lähtökohdista. Heillä jokaisella on omat kipupisteensä, mitä he eivät suinkaan haluaisi toisilleen paljastaa. Luka haluaisi alkaa toteuttamaan omia haaveitaan muiden haaveiden sijaan. Joel haaveilee koomikon urasta ja iskee läppää niin, että hymyt alkavat jo hyytyä. Nasim tahtoo kirjailijaksi. Sabina on tehnyt suuren elämänmuutoksen ja kaipaa tyttöystäväänsä. Eräopas Jokke vetää vastaavanlaisia selviytymisretkiä useamman kesässä. Hän tuntee menettäneensä retkien viehätyksen, sillä vastahakoisten teinien raahaaminen retkelle ei suoranaisesti ole unelma.

Luin tätä kirjaa aluksi aika hurmaantuneena. Mukavan jännittäviä, (minulle) sopivasti pelottavia ja mielikuvitusta lennättäviä juonenkäänteitä. Miljöö toimi, samoin hahmoihin lähdin tutustumaan mielenkiinnolla. En oikeastaan ollut kunnolla lukenut esittelytekstiä ennen lukemista, joten kuoleman vierailu leirissä tuli minulle yllätyksenä. Aika raju veto, mutta toimiva. Jännitys kuroutui hienosti, mutta yhtäkkiä kirja vain loppui. Petyin siihen, miten loppuratkaisu tapahtui niin helposti ja yksinkertaisesti. Jännityksen piikki olisi mahdollistanut tarinan kehittelyn vielä hieman pidemmällekin.

Summa summarum, paljon oli hyvää, mutta loppuratkaisu vei terän. Monille nuorille varmasti sopivan mittainen kirja noin 200 sivullaan, mutta hyvää tarinaa lukisi mieluusti pidemmällekin.

En ikinä luovuta

Päivi Lukkarila & Emilia Mäkinen: En ikinä luovuta

261 s., Karisto 2017

kannen valokuva: Emilia Mäkinen

kannen suunnittelu: Mari Villanen

 

Bongasin Päivi Lukkarilan ja Emilia Mäkisen teksteistä koostuvan En ikinä luovuta -teoksen jo jokin aika sitten ennakkolistoilta ja laitoin varaukseen. Alunperin huomioni kiinnitti Päivi Lukkarilan nimi, mutta kiinnostuksen herätti myös se miten teos on syntynyt: se on fiktiiviseen muotoon kirjoitettu tarina vakavasti sairastuneen ja nuorena kuolleen Emilia Mäkisen elämästä. Mukana on suoria otteita Emilian blogikirjoituksista ja teoksen tapahtumissa kuvataan samoja tapahtumia kuin mitä tosielämän Emilian elämässä tapahtui.

 

Hevosia ja ratsastusta suuresti rakastava Emilia alkaa yllättäen kärsiä lonkkakivuista. Se ei tunnu olevan mitään vakavaa, mutta kun sitkeän flunssan vuoksi otetuissa verikokeissa paljastuu leukemia, elämä heittää kuperkeikkaa. Alkaa aika sairaalassa Tampereella. Rankat hoidot vievät voimat, mutta palava halu palata vielä rakkaan hevosharrastuksen ja oman Hurri-ponin luo tuovat Emilialle voimaa taistella sairautta vastaan. Sairaalassa Emilia aloittaa aikansa kuluksi myös blogin kirjoittamisen. 

 

Sairaus saadaan väistymään ja elämä tuntuu jatkuvan, mutta lukija tietää jo mitä tulee tapahtumaan: en edes yritä peitellä sitä juonipaljastusten pelossa, sillä teoksen taustat tuntien se on ilmiselvää. Tekstin osalta tämä teos ei edusta mitään suurta taidokkuutta, ja tiedän Lukkarilan kyllä pystyvän parempaankin. Kuitenkin teoksen edetessä minua alkoi suorataan hengästyttää, kun sivut alkoivat käydä vähiin ja tiesin, että samalla myös Emilian aika käy vähiin: milloin tulee se vakava käänne, joka vie täyttä elämää eläneen tytön takaisin sairaalaan?

 

Tämä teos ei ole yllättävä eikä sen mielestäni ole tarkoituskaan olla. Tämä vain on nyt se kirjan kirjoittamisesta haaveilleen Emilian ensimmäinen kirja, joka sai alkunsa Emilian läheisten toivomuksesta. Tämä teos ei ole myöskään sairauskertomus, sillä tässä on paljon valoa ja muutakin kuin sairaalamaailmaa: poneja, ratsastusta, yökyläilyä ystävien kanssa, koulua ja elämäniloa. Siksi sairauden uusiminen tuntuukin niin väärältä. 

 

Kokonaisuutena tämä teos oli toimiva lukupaketti, johon otteet Emilia Mäkisen blogiteksteistä toi vielä lisää aitoutta. Tuntuu vaikealta ja ehkä hieman väärältäkin pisteyttää teosta, jonka taustalla on näin surullisia vaiheita. Siitä syystä jätän pisteet antamatta, mutta suosittelen kuitenkin tutustumaan tähän teokseen.

Koitetaan kestää, Nanna

Päivi Lukkarila: Koitetaan kestää, Nanna

194 s., Karisto 2007

kansi: Sakari Tiikkaja

 

Kirjoitan nyt vielä näin joulukuun puolella yhdestä kirjasta, josta en marraskuussa ehtinyt kirjoittaa. Kyseessä on Päivi Lukkarilan ihana nuortenkirja Koitetaan kestää, Nanna, jonka olen lukenut yläasteikäisenä ensimmäisen kerran. Nyt luin sen uudelleen kirjavinkkausta varten ja ihan sama lukufiilis valtasi minut kuin silloin yläastelaisenakin.

 

Nanna on seiskaluokkalainen tyttö, joka muuttaa äitinsä ja veljensä kanssa Tampereelta Pohjanmaan lakeuksille punaiseen torppaan. Nanna törmää uudessa kotipaikassaan moniin ennakkoluuloihin, jotka tiivistyvät pitkälti uuden luokkakaverin esittämään kysymykseen "Ookkos sää niitä hippiä, jokka on muuttanu sinne jokivartehen?". Kysymyksiä ja uteliaisuutta herättää siis paitsi asumispaikka myös yleinen elämäntyyli. Mielenkiinnon kohteeksi otetaan myös Nannan äidin lesbosuhde, jonka vuoksi Nanna joutuu sietämään ties mitä kaikkia huuteluita välitunneilla. Mutta sitten kuvaan astuu ensimmäinen, joka oikeasti puolustaa Nannaa, eikä se joku ole kuka vaan: kyseessä on koulun suosituimpiin poikiin kuuluva urheilijalupaus Juho.

 

Koitetaan kestää, Nanna on kirjeromaani, jossa päähenkilö kirjoittaa kirjeitä Tampereelle jääneelle Tiina-bestikselleen. Kirjeet vaihtuvat sähköposteiksi, kun torppaan saadaan vihdoin nettiyhteys. Kirjeisiin Nanna purkaa tuntojaan monista asioista ja niistä välittyykin kokonaisvaltainen kuva Nannan elämästä uudessa ympäristössä. Juttua riittää niin uudesta kodista, sen talliin majoitetusta hevosesta ja lampaista, koulusta, uusista kavereista ja tietenkin Juhosta, johon Nanna ihastuu.

 

Mielestäni tämä kirja on tunnelmaltaan jotenkin ihana, vaikka Nannalla onkin vastoinkäymisiäkin. Jotenkin kuitenkin hänen valoisa elämänasenteensa tekee teoksesta mukavan luettavan. Itse koin yläasteikäisenä vahvasti, että tämä tavoittaa kohderyhmäänsä kuuluvan lukijan hyvin ja olen edelleen sitä mieltä. Jouduin kyllä itsekin oikein kunnon lukukoukkuun aloitettuani uusintalukemisen, joten kyllä tämä toimii kymmenisen vuotta sitten yläastetta käyneellekin hyvin... :) Tälle teokselle on olemassa kaksi jatko-osaa, Tyttöystävätesti ja Talliterapiaa, jotka molemmat aion myös lukea uudelleen sopivan hetken koittaessa.

 

♠♠♠♠♠