Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lähteenmäki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lähteenmäki. Näytä kaikki tekstit

maanantai 16. kesäkuuta 2025

Marian kirja

Laura Lähteenmäki: Marian kirja
WSOY 2025

Laura Lähteenmäen uusin romaani Marian kirja nostaa valokeilaan Elias Lönnrotin voimakastahtoisen puolison, Marian. Elias tunnetaan kansalliseepoksemme kokoojana, lääkärinä ja kaikin puolin merkittävänä miehenä. Osaava, aikaansaava ja määrätietoinen on Mariakin.

Puolisoaan parikymmentä vuotta nuorempi Maria ei ehkä ole saanut kouluttautua, mutta maailmaa hänkin on ehtinyt näkemään. Kaksi itsenäistä ihmistä kohtaa ja rakastuu, menee naimisiin ja saa viisi lasta. Työteliään puolisonsa rinnalla Maria joutuu pohtimaan omaa paikkaansa, osaamistaan ja kykyjään, mitä juuri hän voi lapsilleen opettaa ja heille elämästä kertoa.

Tykkäsin tosi paljon tästä kirjasta. Jollain tasolla historiasta minulle oli Lönnrotin perhe ja erityisesti lasten kuolemat jääneet mieleen, mutta Mariasta en olisi osannut sanoa juuri mitään. Tämä ei kuitenkaan ole vain historiallinen romaani, vaan mielestäni myös ja ennen muuta avioliittoromaani. Pitkä parisuhde muuttaa rakkautta ja vuodet tuovat sekä suhteeseen että sen osapuoliin uusia sävyjä. Kaikki koettu muovaa heitä, ja niin tässä Lähteenmäen romaanissa käy myös Marialle ja Eliakselle.

Pidin erityisesti Lähteenmäen henkilöhahmoista, joilla on tietysti todellisuuspohja, mutta jotka hän onnistuneesti tekee eläviksi ihmisiksi tunteineen ja toiveineen. Maria ja Elias kohtaavat suuria suruja, jotka ovat yhteisiä mutta silti molemmille omia. Arkinen elämänmeno, ylemmän keskiluokan elämäntyyli ja yleinen ajankuva ovat niin ikään onnistuneesti kuvattuja.

Mainion arvion tästä kirjasta on kirjoittanut Kirjasähkökäyrän Mai.

sunnuntai 3. joulukuuta 2023

Lukupiirikirja: Sitten alkoi sade

Laura Lähteenmäki: Sitten alkoi sade
317 s., Otava 2020

Lukupiiri kokoontui marraskuun lopussa viimeistä kertaa ennen pitkää joulutaukoa, sillä tapaamme seuraavan kerran vasta tammikuun puolivälissä. Keskustelimme tällä kokoontumisella Laura Lähteenmäen kirjasta Sitten alkoi sade. Kävi ilmi, että Lähteenmäki on valtaosalle täysin tuntematon kirjailija, joten oli kiva nostaa esille uusi nimi.

Sitten alkoi sade etenee kaksikertojaisesti. Vuorotellen ääneen pääsee psykologi Paula, joka työssään kuuntelee monenlaiset huolet ja murheet, ja nuori Ojó, joka on kulkenut pitkän ja epätoivoisen matkan pakoon kotimaansa levottomuuksia Espanjaan saakka. Espanjassakaan ei ole turvallista, sillä hänestä ei ole vielä hyödytty tarpeeksi.

Paulan omassakin elämässä riittää kipupisteitä ja selvitettäviä ihmissuhdesolmuja. Hänen miehensä on kuollut ja ainoaan hyvään ystävään välit ovat katkenneet jo vuosia sitten. Äiti-tytär-suhde on täynnä latautunutta energiaa sanomattomista sanoista ja pinnan alla kytevistä erimielisyyksistä. Lukupiiriläiset pitivät kiinnostavana sitä, miten Lähteenmäki nostaa Paulan kautta esille sen, että avioero ei ole vain pariskunnan asia, vaan vaikuttaa kaikkiin ympärillä. Paula suree tyttärensä eroa ja kaipaa läheiseksi tullutta entistä vävyään.

Ojón tarinaan minun oli itseni aika vaikea päästä kiinni. Kumpikin tarina on sinänsä yhtä vahva, mutta Ojó jää etäisemmäksi varmasti siksi, että hänen tarinansa raottuu vain vähän ja moni asia jää tulkinnan varaan. Oli vaikea nähdä mikä hänen sidoksensa on Paulaan, koska selvästi jokin linkki tulisi löytymään, ja kuka hänen espanjalainen hyväntekijänsä oikein on. Moni piiriläinen koki asian samoin

Sitten alkoi sade on sujuvalukuinen kirja, jossa tosin Paulan osuudet veivät minut paremmin mennessään. Olen Lähteenmäen tuotantoa jonkin verran lukenut (Rinkkadonna, Korkea aika, Iskelmiä ja Yksi kevät) ja tällä hetkellä kiinnostaisi kyllä tutustua vielä ainakin hänen uusimpaan aikuisten romaaniinsa Sukella silmät auki. Sen oli itse asiassa tarkoitus olla lukupiirikirjamme, mutta siitä ei ollutkaan vielä Celia-äänikirjaa tarjolla sitä tarvitsevalle, joten vaihdoin lennosta.

tiistai 14. helmikuuta 2023

Yksi kevät

Laura Lähteenmäki: Yksi kevät
4h 37min., WSOY 2019
lukija: Kati Tammensola

Laura Lähteenmäen Yksi kevät on ollut lukulistallani pitkän aikaa ja olen miettinyt äänikirjan kuunteluakin. Nyt aika tuntui oikealta tälle kirjalle ja kuuntelin tämän parissa päivässä.

Yksi kevät kertoo kevättalvesta 1918 nuorten tyttöjen silmin. Aada ja hänen ystävänsä työskentelevät punaisten kenttäsairaalassa vailla sen kummempaa koulutusta. Tyttöjen joukkoa johtaa voimakastahtoinen Linda, joka tuntuu tietävän muidenkin puolesta kaiken tarpeellisen. Hyvin pian niin Aada kuin muutkin saavat huomata, että sota ei olekaan ihan niin läpihuutojuttu kuin he olivat kuvitelleet. Kun loukkaantuneita kannetaan sisälle kiihtyvällä tahdilla ja tuttujakin kasvoja nähdään heidän joukossaan, on todellisuus yhtäkkiä kauheampi kuin tytöt osasivat kuvitellakaan.

Yksi kevät on kuvaus ideologiasta ja sen murtumisesta, mutta toisaalta ja ehkä sitäkin enemmän kuvaus toiveesta saada oikeutta ja parempi huominen. Jotenkin kuvaus kuitenkin kaiken kaikkiaan jäi aika pinnalliseksi, vaikka päähenkilöt kohtaavat kovia paikkoja ja joutuvat kasvokkain pelottavien asioiden kanssa. Mielenkiintoinen kirja tämä joka tapauksessa oli, hieman erilainen tarina kuin useimmat aiheesta lukemani.

 

keskiviikko 22. toukokuuta 2019

Iskelmiä

Laura Lähteenmäki: Iskelmiä
230 s., WSOY 2013
 
Iskelmiä on yksi niistä kirjoista, jotka jäivät minulle lukuvinkeiksi tammikuisilta Tarja Kosken paikalliseen yläkouluun tekemiltä vinkkauskäynneiltä. Työn puolesta kävin seuraamassa hänen vinkkauksensa ja aiemmin olenkin lukenut jo Salla Simukan novellikokoelman Sytytä valot! & Sammuta valot! Kosken vinkkauksen innostamana.
 
Iskelmiä kertoo 16-vuotiaasta Ainosta, joka on kaikella tapaa kunnon tyttö. Hän on tunnollinen opiskelija, pidetty partiolainen ja kotonakaan ei ole mitään ongelmia. Ainolla ei oikeastaan ole parasta kaveria ja hän odottaakin, että pääsisi peruskoulun jälkeen ikään kuin aloittamaan alusta uusien ihmisten keskellä. Muutos tuleekin jo ennen sitä. Keväisellä luokkaretkellä Samuli istuu hänen viereensä ja ikään kuin vetää hänet horroksesta.
 
Samuli vie Ainolta jalat alta, tuosta vain. Ihastuksesta häkeltyneenä Aino on valmis sietämään Samulilta mitä tahansa, lopulta jo ihan liikaakin. Samuli nimittäin osaa etsiä Ainon heikot kohdat ja iskeä niihin, mustasukkaisuudellaan rajoittaa hänen elämäänsä ja pienestäkin epäilyksestä antaa nyrkkinsä puhua. Aino ei tiedä missä rajan kuuluisi mennä, mitä kaikkea rakkaudessa pitää sietää ja antaa anteeksi.
 
Iskelmiä on kirja, jota ei voi lukea kevyesti. Tunnelma on välillä todella ahdistava ja tekisi mieli huutaa Ainolle, että älä nyt hyvä tyttö enää alistu! Muista millainen olit ennen Samulia! Muista kaikki se hyvä, jonka tämä parisuhde on vaarassa sulta kadottaa! Aino on fiksu nuori, hän tietää kyllä millainen haluaa olla, missä on hyvä ja miten kannattaisi toimia, mutta silti hänenkin on vaikea kuulla järjen ääntä tunteiden mylläkässä.
 
Iskelmiä on tarina omien rajojen asettamisesta ja itsensä löytämisestä. Suhde Samuliin saa Ainon kuin huomaamatta voimaan pahoin, vaikka silti hän odottaa pojan yhteydenottoja ja tahtoo tavata tätä. Aino muuttuu kuin huomaamatta ihan toiseksi tytöksi, sillä suhde muuttaa häntä. Välillä Aino on kyllä melkoin paskapää, jos suoraan sanon. Omassa pahassa olossaan hän ei enää kykene ottamaan muita huomioon. Aino käy läpi melkoisen mylläkän oppiakseen tunnistamaan ne asiat, jotka todella ovat tärkeitä ja etusijalla hänelle. 

♠♠♠♠

torstai 15. syyskuuta 2016

Korkea aika

Laura Lähteenmäki: Korkea aika
280 s., WSOY 2016
graafinen suunnittelu: Anna Makkonen
 
Laura Lähteenmäen Korkea aika on teos, jonka päädyin varaamaan ja sitä myöten myös lukemaan oikeastaan ihan sattumalta. Osa teoksesta kiinnosti minua, toisaalta en oikein uskonut viihtyväni, sillä epäilin tässä kirjassa olevan liiaksi sellaista "henkistä pohdiskelua", joka ei minua yleensä liiemmälti kiinnosta. Korkea aika osoittautui kuitenkin otteessaanpitäväksi teokseksi, joka osaa yllättää.
 
Teos alkaa sotiemme jälkeisestä ajasta ja jatkuu aina nykypäivään saakka. Tarinan keskiössä ovat evakko Anna perheineen sekä Pihlajan Heljä ja tämän sodassa pahasti vammautunut mies. Anna on äärimmäisen kiitollinen luonne ja hän kokeekin olevansa jatkuvassa kiitollisuudenvelassa Pihlajan väelle, sillä Heljä on osoittanut heitä kohtaan ystävällisyyttä alusta saakka ystävällisyyttä ja  evakkoperheelle lohkottu tontti on otettu Pihlajan maista. Anna kokee, että huolimatta kotinsa menettämisestä hän on saanut liikaa, kun on annettu tila, mies ehjänä sodasta ja vielä lapsetkin. Heljä sen sijaan on lapseton ja sellaiseksi näyttää invalidimiehensä rinnalla jäävänkin.
 
Annan kiitollisuus kuluttaa hänen perhettään ja parisuhdettaan, ja toisinaan Anna puuttuu naapurin asioihin hieman liikaakin. Mielestäni Anna on hieman ristiriitainen hahmo: toisaalta hyvin kiitollinen kaikesta ja hieman arkakin, mutta silti puuttuu sumeilematta asioihin, jotka eivät oikeastaan hänelle kuulu. Heljä on paljon vahvempi, mutta omalla tavallaan kuitenkin rikkoontunut. Alussa Anna ja Heljä vaikuttavat suorastaan ystävyksiltä, mutta kertojien vaihtuessa lukijan saama kokonaiskuva kasvaa. Ääneen pääsevät myös Annan mies Olavi, poika Lauri, pojantytär Saana sekä miniä Lea.
 
Pääpiirteissään tämän teoksen tunnelma oli jotenkin ihana, mikä tuntuu minusta hieman ristiriitaiselta teoksen tapahtumien kanssa. Tässä vaan taisi olla paljon sellaista arkipäivän kuvausta, joka minua viehätti. Miljöö tuntui myös mieluisalta, sillä eri aikatasoissa jatkuva sukutarina tuntui kiehtovalta ja Pihlajan kantatila ja Annan ja Olavin uusi kotipaikka Kaunismäki tuntuivat ajattomilta ja kotoisilta.
 
Toisinaan tätä teosta lukiessani koin todellisia yllätyksiä, sillä Lähteenmäki on todellakin luonut pysähdyttävän tarinan siitä, mihin kiitollisuus voi johtaa. Välillä mieleni täytti jopa hienoinen pelko siitä, mihin tapahtumat oikein tulevat vyörymään, mutta lopussa kaikkeen saadaan selitys. Korkea aika on kaiken kaikkiaan oikein nautittava romaani, ja olen hyvin iloinen sitä, että ennakko-odotuksistani huolimatta päätin tämän lukea.

♠♠♠♠

sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Rinkkadonna

Laura Lähteenmäki: Rinkkadonna
187 s., WSOY 1998
päällys: Sanna Eiro

Laura Lähteenmäen Rinkkadonna kertoo 17-vuotiaasta Moonasta, joka laittaa elämänsä enemmän tai vähemmän sekaisin oman itsekkyytensä vuoksi. Hän tekee mitä tahtoo ja oikuttelee niin perheelleen kuin kavereilleenkin. Oikuttelu ei kuitenkaan auta, kun mielessä kytee kiukku eikä mikään tahdo sujua niin kuin Moona haluaisi. Itsekkäästi Moona ajattelee vian olevan kaikissa muissa paitsi hänessä itsessään.

Mielestäni tämä kirja on ennen kaikkea kuvaus Moona aikuistumisesta sekä kipuilusta sen kynnyksellä. Vaikka Moona onkin päähenkilö, ulottuu tuo kuvaus myös isosisko Marjan sekä Riina-bestiksen elämään. Kuitenkin minä olen yrittänyt sitkeästi lukea tätä eräkirjana, sillä kirjallisuuden genrejen kurssilla tämä kirja on laitettu eräkirjojen listaan (muiden opiskelijoiden toimesta) yhdeksi lukuvaihtoehdoksi. Kirja kuvaa Moonan luokan vaellusretkeä Lapin erämaahan, mutta paljon liikutaan myös urbaanissa ympäristössä. Tässä on eräkirjallisuudelle tuttua miljöötä ja genrelle tyypillisiä hahmotyyppejä, mutta eräkirjaksi en tätä kyllä puhtaasti miellä. Tässä sen taas näkee, että genrejaottelu ei ole yksiselitteistä.

Moona päähenkilönä on jokseenkin rasittava tapaus, joka todellakin ajattelee vain itseään. Hän loukkaa siskoaan ja isäänsä sekä myös bestistään täysin ajattelemattomasti, mutta on kuitenkin sisäisesti hyvin hajallaan. Moonan ironiset ja piikikkäät kuvaukset kanssaihmisistä eivät ole mielestäni aina hauskoja, vaan pikemminkin ilkeitä, mutta ihmiskuvaus teoksessa on kyllä hyvin terävää ja siinä suhteessa ansiokasta. Huumoria tässä kirjassa kyllä löytyy niin tapahtumista kuin Moonan kärkevyydestäkin, mutta itsekkyys menee kuitenkin liian pitkälle ja ilkeilyä ei ole kiva lukea.

Kanssahahmot ovat Moonan piikikkyydestä huolimatta hyvin hupaisan tuntuisia hahmoja, ainakin Moonan isä, johon kohdistuva pilkka on välillä hyvin harmitonta ja lempeää. Jorma-isän hölmöilyt ovat hauskoja, mutta myös tämän hahmon vaiheisiin liittyy kipuilua. Yksinhuoltajaisä joutuu huomaamaan molempien tyttäriensä elävän omaa elämäänsä, johon eräretket isän kanssa eivät mahdu mukaan. Hahmojen sisäinen myllerrys on tässä viety mielestäni hienosti myös selkeästi aikuisen hahmon tasolle, vaikka isän elämään ei sukelletakaan niin syvälle kuin Moonan.

Mielestäni luokkaretki erämaisemissa oli hienosti kuvattu ja oli kyllä virkistävää liikkua Moonan mukana Lapissa, sillä miljöön kuvauksen katson melko onnistuneeksi, vaikka Lapin luonto ei olekaan minulle tuttua kuin kuvista ja kirjoista. Luontotunnelmointia olisi voinut olla enemmänkin, jos tätä ajattelee eräkirjaksi, mutta nuortenkirjana tämä toimii tällaisenaan hyvin.

♠♠♠♠ 

ps. Tulen kirjoittamaan tästä kirjasta blogitekstin myös kouluni kurssikäytössä olevaan  blogiin. Joitakin tämän tekstin pätkiä voi esiintyä tuossa tekstissä ainakin osittain tai hyvin samankaltaisena. Jos jonkun silmiin sattuu kaksi hyvin samantyyppistä tekstiä (kurssin blogissa toki painotan hieman eri asioita), niin kyse ei ole plagiaatista vaan omista teksteistäni kahdessa eri blogissa. Kurssin blogiin tuleva teksti ei jää sinne ikuisiksi ajoiksi, vaan jossain vaiheessa kurssin jälkeen se poistetaan.