Suomen päivät

Herman Koch: Suomen päivät

7 h 24 min., Siltala 2020

alkup. Finse dagen, 2020

suom. Antero Helasvuo

lukija: Aku Laitinen

 

Olen lukenut kaikki Herman Kochin suomennetut teokset ja pitänyt niistä paljon. Käännöskirjallisuudesta puhuttaessa Koch on itse asiassa yksi suosikeistani, mutta silti epäröin Suomen päivien kohdalla. Tiesin, että kyseessä on aikaisemmin suomennettuihin teoksiin verrattuna jotain erilaista. Suomen päivät on omaelämäkerrallinen romaani, jossa Koch kuvaa nuoruuden mylläkkää, surua ja kasvamista. Kasvun vuosiin liittyy olennaisesti 19-vuotiaan nuorukaisen päätös lähteä mahdollisimman kauas kotoaan Amsterdamista. Määränpääksi valikoitui Pohjois-Karjala.

 

Tässä teoksessa on paljon tuttua Kochia. Ihmiskuvaus on psykologisen tarkkaa ja hyvin onnistunutta. Koch on itse sanonut, että vaikka kyseessä on omaelämäkerrallinen teos, on hän värittänyt todellisia tapahtumia romaanin juonta ajatellen. Itse jäin hieman miettimään, että missä kohtaa Koch on käyttänyt värikynää ja missä kohtaa ollut peittelemättömän rehellinen. Nuoreen itseensä hän ainakin suhtautuu kaunistelemattomasti, mutta samalla myös lempeän ironisesti. Suomalaiselle maatilalle rengiksi lähteneellä kaupunkilaispojalla ei ollut mitään käytännön taitoja, mutta niin vain töitä tuli tehtyä.

 

Teoksen nimi Suomen päivät antaa olettaa, että Koch kuvaisi kirjassaan ensisijaisesti Suomessa viettämäänsä aikaan. Niin ei kuitenkaan ole, vaan teoksessa kerrotaan laajemminkin Kochin nuoruudesta ja kasvun vuosista. Koch menetti äitinsä nuorena, ja teoksessa kuvataankin hänen suhdettaan vanhempiinsa sekä vanhempien keskinäistä suhdetta. Vaikka teoksessa kuvataan paljon muutakin, Kochin huomiot Suomesta ja suomalaisuudesta tuntuvat erityisen kiinnostavilta lukea.

 

Kochin muista teoksista poiketen en oikein päässyt tähän kirjaan kunnolla kiinni. Luulen, että se johtuu ensisijaisesti siitä, että kuuntelin tämän äänikirjana. Kochin tyyli ylipäätään on sellainen, että se tuntuu itse luettuna aukeavan parhaiten, mutta omaelämänkerrallinen romaani suorastaan vaatii sitä. Aku Laitinen ei muutenkaan lukeudu suosikkeihini äänikirjojen lukijana, joten oli ehkä virhe valita äänikirja kirjan sijaan. Oma moka, teostahan siitä ei voi syyttää.

Pormestari

Herman Koch: Pormestari

383 s., Siltala 2017

alkup. De Greppel, 2016

suom. Mari Janatuinen

kansi: Susanna Appel & Shutterstock

Herman Kochin Pormestari on ollut minulla lainassa lähes ilmestymisestään saakka, mutta sain luettua sen vasta nyt, kun valitsimme sen maaliskuun lukupiirikirjaksemme. Keskustelimme tästä viime maanantaina ja tästä saatiin kyllä aikaan hyvää keskustelua. Moni oli lukenut tätä hyvin "vakavasti", osa taas löysi tästä humoristisiakin piirteitä. Myös henkilöhahmot puhuttivat ja niissä riittääkin pohdittavaa.

Pormestari kertoo Robert Winteristä, joka on Amsterdamin pormestari. Robertilla on ulkomaalaistaustainen vaimo ja yksi jo lähes aikuinen tytär. Elämässä kaikki tuntuu olevan raiteillaan, kunnes uuden vuoden vastaanotolla Robert yllätyksekseen huomaa vaimonsa viihtyvän kaupunginhallituksen jäsenen, Maartenin, seurassa ja nauravan tuon kuivakan miehen jutuille pää takakenossa. Epäilys syrjähypystä alkaa itää Robertin mielessä ja jäytää häntä päivittäin. Hän hakee vaimostaan pettämisen merkkejä ja tarkkailee tätä alati. Samaan rytäkkään Robertin yli 90-vuotiaat vanhemmat ilmoittavat aikovansa päättää päivänsä omasta tahdostaan nyt, kun elämä on vielä hyvää: miksi jäädä odottelemaan epäilemättä vääjäämättömästi lähestyviä huonoja päiviä?

Robert Winter on itsekäs mies, se käy lukijalle kyllä pian selväksi. Hän on niin syventynyt omiin epäilyksiinsä ja tarkkailupuuhiinsa, että vanhempien suuri päätös on lähinnä sivuseikka hänen elämässään. Robert on myös siitä erikoinen tyyppi, että hänen jos kenen olettaisi olevan suvaitsevainen muita kulttuureja kohtaan jo pelkästään vaimonsa taustan vuoksi, mutta mitä vielä - hän on hyvin ennakkoluuloinen muita kohtaan. Robert tuntuu myös pitävän itseään todella erinomaisena miehenä, jota ei niin vain sumuteta.

Lukupiirissä oli oikein antoisaa keskustella eri henkilöhahmojen luonteista, kun jokainen oli lukenut saman eikä tarvinnut ajatella spoilaavansa ketään. Tämän tekstin kirjoittaminen on huomattavasti vaikeampaa, sillä en haluaisi paljastaa liikaa. Sen verran voinen kuitenkin paljastaa, että kirja saa pohtimaan paljon eutanasiaa, joka on Kochin kirjoissa muutenkin paljon esillä ollut asia. Tässä kirjassa eutanasia nousee esille Robertin vanhempien kautta, mutta tässä tapauksessa voidaan miettiä yrittikö toinen vanhemmista todellakin vain päästä eroon toisesta eli tapahtuiko ikään kuin laillistettu murha. Samalla mietityttää olisiko asiat voineet mennä toisinkin, jos Robert olisi hetkeksi todella herännyt näkemään mitä hänen ympärillään oikein tapahtuukaan.

Kun aloin lukemaan Pormestaria, ajattelin ensimmäisten sivujen jälkeen: "Apua. Kuinka moni piiriläisistä jättää tämän teoksen kesken näin vaikeaselkoisesti kerrotun alun jälkeen?". Muutama sanoikin, että kyllä alku tuntui aika kauhistuttavalta, ja olen samaa mieltä. Tarina alkoi kuitenkin vetää nopeasti ja luin tämän oikeastaan kokonaisuudessaan yhden päivän aikana. Vaikka tarina pyörii oikeastaan yhden ja saman asian - eli pormestarin tekemien ylitulkintojen ja tarkkailujen - ympärillä, jotenkin kerronta vain oli niin mielenkiintoista, että lukija jää koukkuun.

 

Teos jättää jälkeensä monia kysymysmerkkejä, sillä tarina liikkuu eteenpäin hyppäämällä asiasta toiseen. Ensin on voitu kuvata yhtä asiaa, sitten ilmenee toinen ja ensimmäinen jää täysin kesken, ja siihen palataan sitten myöhemmin, jos palataan. Myös teoksen loppuratkaisu hämmensi jokaista piiriläistä emmekä oikein keksineet selitystä yllättävälle käänteelle. Kuitenkin pidän tätä parhaana Kochin suomennetuista teoksista, sillä tämä herätti minussa eniten ajatuksia ja vei parhaiten mukanaan. Oikein hyvä!

♠♠♠♠♠

Naapuri

Herman Koch: Naapuri

516 s., Siltala 2015

alkup. Geachte Heer M., 2014

suom. Sanna van Leeuwen

 

Kirjallisuuspiirin seuraavana aiheena on Herman Kochin teokset. Odotan mielenkiinnolla mitä sanottavaa muilla piiriläisillä on Kochin teoksista, sillä minä pidän niistä. Alunperin muuten kiinnostuin Illallisesta juuri kirjallisuuspiirin kautta, muuten tuskin olisin sitä koskaan lukenut: kansikuva ei oikein houkutellut tarttumaan kirjaan ja ottamaan selvää mistä kirja oikein oikeasti kertoo. Kirjallisuuspiirissä oli pakko kuunnella mitä toinen kertoo lukemastaan, ja kuten olen monesti todennut, joskus "pakko" toimii kirjallisuudenkin kohdalla. Illallinen innosti minut lukemaan Lääkärin heti sen ilmestyttyä ja nyt tuli sitten Naapurin vuoro.

 

Naapuri kertoo samassa kerrostalossa asuvista kirjailijasta ja tämän naapurista, jonka nimeksi myöhemmin paljastuu Herman. Kirjailija, herra M., on menestynyt työssään, mutta ura on hiipumaan päin. Hänen menestysteoksensa on tosipohjainen kertomus katoamistapauksesta, jossa oppilaansa kanssa lyhyessä suhteessa ollut historianopettaja Landzaat katosi. Jopa menestysteos on jo painumassa unohduksiin samoin kuin herra M., mutta alakerran naapuri muistaa kyllä. Näyttää siltä, että hän saattaa tietää tapauksesta jopa enemmän kuin voisi olettaa. Mitä alakerran naapuri salaa ja miksi hän tuntuu vahtivan kirjailijan jokaista liikettä?

 

Pidin kovasti siitä miten Koch kietoo kahden naapuruksen näkemykset asioista yhteen. Todellinen tarina opettajan katoamisen takana aukenee lukijalle pala palalta, ja vaikka minä jo jossain kohtaa arvasinkin kuinka siinä on todella saattanut käydä, paljastui tapauksesta kuitenkin vielä jotakin yllättävää. Juuri sellaisessa yllättävyydessä Koch on parhaimmillaan, hän kyseenalaistaa ihmisluonteen hyvyyden ja laittaa lukijansa pohtimaan mihin äärimmäisyyksiin yksilö voi mennä oman etunsa nimissä. Tässä teoksessa kokonaisuus on kiehtova ja kertojan ja ajan vaihtelut jättävät välillä lukijan piinaavaankin epätietoisuuteen siitä mitä seuraavaksi tapahtuu.

 

Mielestäni Naapuri on ehkäpä Kochin paras teos. Tässä kokonaisuus tuntuu kertojan ja ajan vaihteluista mielestäni selkeimmältä ja siitä jää tasaisin kokonaiskuva. Myös taustatarina, "kirja kirjassa" on mielenkiintoinen siinä missä sen ympärille punottu nykyhetkikin. Pidin myös jännityksestä, joka nousee välillä ja sitten lukijan annetaan taas hieman hengähtää. Tämä oli kerrassaan mainio teos, piti hyvin otteessaan ja välillä vähän huvittikin etenkin henkilöhahmoja kuvattaessa. Koch nostaa tunteilematta esille kunkin hahmon ulkonäölliset erityispiirteet, luonteenheikkoudet ja kaikki epäkohdat yleensäkin, ja juuri tuo terävyys onkin yksi parhaista asioista Kochin kerronnassa.

 

♠♠♠♠½

Lääkäri

Herman Koch: Lääkäri

447 s., Siltala 2013

alkup.Zomerhuis met zwembad, 2011

suom. Sanna van Leeuwen

En tiedä miten minulta oli päässyt menemään ihan ohi, että Herman Kochilta ilmestyy toinen suomennettu romaani. Töissä kirjapakettia purkaessani tämä osui käsiini ja varasin sen oitis, sillä Kochin tarjoilema Illallinen jäi mieleen vahvana lukukokemuksena ja onnistuneena psykologisena kuvauksena. Samantyyppistä psykologista ja moraalista pohdintaa esiintyy myös tässä juuri julkaistussa Lääkärissä, mutta mielestäni tämä ei aivan yllä Illallisen tasolle mustan huumorin tai kärkevyyden saralla.

Lääkäri kertoo yleislääkäri Marc Schlosserista, jonka tekemän hoitovirheen vuoksi yksi hänen potilaistaan, näyttelijä Ralph Meier on kuollut. Tarinan edetessä herää kysymys, että oliko kyseessä sittenkään hoitovirhe vaan ihan tahallinen teko ja suoranainen välinpitämättömyys, sillä Ralph oli kiinnittänyt erityistä huomiota Marcin Caroline-vaimoon. Toinen kysymys on, että onko kysymys sittenkään Carolinesta vai lomamatkan saamasta yllättävästä käänteestä kesällä, jolloin koko Schlosserin perhe on viettämässä aikaa Meiereiden huvilalla.

Koch punoo juonta tiiviisti. Hän aloittaa nykyhetkestä ja kuljettaa lukijan minäkertoja-Marcin mukana aikaisempiin tapahtumiin, jolloin jotakin käänteentekevää tapahtui. Koch paljastaa vähä vähältä kaikenlaista erikoista, joka nykyhetken valossa tuntuu jännittävältä: tästäkö kaikki johtui, kuka teki mitäkin ja miksi ja niin edelleen. Jännitys tiivistyy ja lukija päättelee mukana, että kuka mahtaa olla syyllinen loman saamaan käänteeseen. Minäkertojan käyttäminen tuo vakuuttavasti esiin Marc Schlosserin tunnot paitsi aviomiehenä ja isänä myös lääkärinä, mutta samalla antaa aika yksipuolisen kuvan tapahtumista. Se tuntuu olevan harkittu ratkaisu, sillä näin ollen loppu on entistä tiivistunnelmaisempi.

Takakansi lupaa, että tämäkin teos on psykologisesti tarkkaa ihmiskuvausta ja purevaa huumoria, mikä kyllä ensimmäisen väittämän kohdalla pitää paikkansa. Koch pyörittelee onnistuneesti moraalikysymyksiä ja sitä, miten ihmisen asema suhteessa eri asioihin vaikuttaa hänen suhtautumiseensa, ja samalla lukijakin jää miettimään lukemaansa. Kuitenkaan tämä kirja ei vaikuta ainakaan minuun lukijana yhtä voimakkaasti kuin Illallinen, vaikka tässä käsitellyt teemat ovatkin osittain samoja, kuten vanhemmuus ja omien lapsien suojelu. Lisäksi en allekirjoita tuota toista väitettä purevasta huumorista, jota kyllä tästä kirjasta löytyy, mutta kuitenkin melko vähäisissä määrin. Illallinen oli psykologisesta pohdiskelustaan huolimatta hauska ja siinä oli mainiosti käytetty ironiaa, mutta tässä kirjassa huumori ei toteudu. Tämä ei jaksa naurattaa, tämä lähinnä vain pöyristyttää tai kauhistuttaa. Suorempi huumori olisi voinut keventää tunnelmaa ja tehdä lukukokemuksesta vielä nautittavamman.

Vaikka Illallinen oli mielestäni kokonaisuutena parempi, niin ei tätäkään teosta käy moittiminen aivan täysin. Lääkärissä pohdiskelevuus on aitoa ja onnistunutta, se herättää ajatuksia ja varmasti ravistelee lukijaansa ainakin jossakin määrin, mitä Koch varmasti tällä teoksella hakeekin. Kochin ihmiskuvaus on vertaansa vailla ja hänen tekstinsä soljuu eteenpäin mielenkiintoisesti ja sujuvasti, mistä pitää antaa kiitosta myös suomentajalle. En keksi riittävästi sanoja kuvaamaan sitä, millä tavalla Koch kirjoittaa hahmoistaan. Hän on kuvauksissaan tarkkanäköinen, suora ja rehellinen, sillä aika paljon hänen kirjoittamastaan pätee ihan oikeassakin elämässä.

♠♠♠♠

Illallinen

Koch, Herman: Illallinen

340 s., Siltala 2012

suom. Sanna van Leeuwen

alkup. Het diner 2009

Kun tämä kirja tänä vuonna ilmestyi, en todellakaan aikonut lukea tätä. En oikeastaan tuntenut tätä kohtaan mitään "vastenmielisyyttä", suhtautumiseni oli enemmänkin neutraalia. Todella moni kirjoitteli tästä blogissaan ja vaikken tekstejä lukenutkaan (koska ne eivät minua tämän kirjan tiimoilta kiinnostaneet), niin jäi minulle se kuva, että tästä kirjasta on ihan tykätty. Kirjallisuuspiirin viime kokoontumisessa yksi henkilö esitteli tämän uutuuskirjana, joten minun oli tietysti pakko kuunnella mitä sanottavaa hänellä oli. Ja siitä heräsi pieni mielenkiinto tähän kirjaan. Seuraavalla kerralla lukemista etsiessäni päätin napata tämän mukaani.

Illallinen kertoo kahdesta pariskunnasta, veljeksistä vaimoineen, jotka lähtevät ravintolaan illalliselle keskustellakseen molempien pariskuntien jälkikasvusta. Historianopettaja Paul toimii minäkertojana, joka kuvaa illallisen etenemistä ja tekee teräviä huomioita ympäristöstä.

Oikeasti en tiedä kuinka kuvailisin sitä yllättyneisyyttä, jonka koin lukiessani tätä teosta: tämähän on hyvä ja hauskakin! Välillä jopa naureskelin ääneen joillekin minäkertojan tekemille ivallisille ja sarkastisille huomautuksille, jotka purivat mainiosti minuun. Mutta ei tämä kirja silti pelkästään saanut minua nauramaan, vaan jopa kauhistelemaan sitä, mihin ihmiset ovat valmiita varjellakseen itseään ja läheisiään. Sen Koch kuvaa yhtä hyvin ja terävästi kuin nostaa esille huumoriakin.

Kirja on hauskasti jaettu illallisen eri osiin: aperitiivi, alkuruoka, pääruoka, jälkiruoka ja juomaraha. Se on mielestäni toimiva ja piristävän erilainen jako, jollaiseen en ole aikaisemmin törmännyt. Tarina siis etenee ruokalaji ruokalajilta, mutta välillä se kyllä kiirehtii asioiden edelle tai nostaa esiin menneisyyttä. Aluksi se tuntui vähän sekavalta, mutta sitten siihen tottui. Koch nostaa mielenkiintoisesti esiin myös hahmojen pimeän puolen.

En oikeasti tiedä miksi olin suhtautunut tähän kirjaan nahkeahkosti. Ehkä se johtuu tuosta kansikuvasta, joka on minun makuuni hieman kuivahko, tylsä ja luotaantyöntävä, vaikkakin sillä on hyvä konteksti itse juoneen mielestäni. Onneksi kuitenkin päätin kokeilla tätä, olisi muuten taas kerran jäänyt hyvä teos lukematta.

♠♠♠♠