Billy Summers

Stephen King: Billy Summers

19 h 52 min., Tammi 2022

alkup. Billy Summers, 2021

suom. Ilkka Rekiaro

lukija: Toni Kamula 

En ole pitkiin aikoihin lukenut Stephen Kingin kirjoja, vaikka lukemistani olen kyllä pitänyt. Nyt kuuntelin äänikirjapalvelusta Billy Summersin ja vaikka kirja oli pitkä, viihdyin joka minuutin ajan. Kirja kertoo salamurhaaja Billy Summersista, jonka on määrä tehdä vielä viimeinen keikka ennen vetäytymistään eläkkeelle. Hänelle tullut keikka pitää sisällään piirteitä, jotka jo lähtökohtaisesti epäilyttävät, mutta ruhtinaallinen palkkio saa hänet tarttumaan tehtävään.

On mielenkiintoista kuunnella, miten salamurhaaja luo itselleen peiteidentiteetin operaatiotaan varten ja elää roolia täysillä, vaikka inhimillinen puoli hänessä pohtiikin miten väärin on harhauttaa täysin juttuun kuulumattomiakin ihmisiä. Uudet naapurit ja etenkin heidän lapsensa, kun ottavat kirjailijaksi tekeytyneen miehen avosylin vastaan. Roolinsa mukaisesti Billy myös kirjoittaa kirjaansa, joka näyttää hänestä aivan uusia puolia. Levoton lapsuus ja vuodet armeijan palveluksessa ovat jättäneet jälkensä. Hän alkaa pohtia elämäänsä aiempaa enemmän.

Kirjan kirjoittaminen kirjan sisällä oli mielestäni mielenkiintoinen sivujuonne ja kurkistus päähenkilön elämään. Ylipäätään Billy Summersista on ammatistaan huolimatta helppo pitää. Hän on jämpti, pitää sen minkä lupaa, käyttäytyy salamurhia lukuunottamatta moitteettomasti ja on sosiaalisesti taitava. Ehkä sosiaaliset taidot ovat myös hänen taakkansa, sillä hän tutustuu helposti ja jättää taakseen koko joukon pettyneitä ihmisiä, jotka luulivat hänen välittävän oikeasti. Ja välittäähän hän, mutta kuka sitä uskoo, kun vyyhti purkautuu?

King osoittaa jälleen taitavuutensa tarinankertojana. Hän osaa kirjoittaa psykologisesti tarkkanäköisiä tarinoita. Lukiessa toisinaan jopa unohtaa lukevansa jännäriä tai kauhua, kun ihmissuhdekuviot ja elämän arkiset vaiheet vievät tarinaa eteenpäin. Täytyy ottaa kuunteluun muutakin Kingin  tuotantoa, sillä tämä oli hurjan hyvä.

Tervetuloa Joylandiin

Stephen King: Tervetuloa Joylandiin

288 s., Tammi 2015

 alkup. Joyland 2013

suom. Kristiina Vaara

kansi: Aihio//JP

 

Kuten olen jo aiemmin tuonut blogissani ilmi, en ole mikään kauhukirjallisuuden ylin ystävä. Luen kauhua hyvin harvakseltaan, mutta nyt viime aikoina olen huomannut, että kauhukirjallisuus tai lähinnä Stephen Kingin tuotanto kiinnostaa minua enenevissä määrin. Hänen tuotantonsa uusin suomennos Tervetuloa Joylandiin herätti heti kiinnostukseni, sillä mielestäni kirjan kansi on todella onnistunut ja houkutteleva. Nyt lukemisen jälkeen voin sanoa, että se välittää teoksen tunnelmaa todella hyvin.

 

Tervetuloa Joylandiin kertoo kesästä 1973, jolloin sydänsuruja poteva 21-vuotias Devin Jones saa kesätöitä Joylandin huvipuistosta. Huvipuiston pelottavimmassa laitteessa kummitusjunassa kerrotaan oikeastikin kummittelevan, sillä eräs nuori nainen löytyi sieltä murhattuna muutamia vuosia aiemmin. Deviniä kiinnostaa tämä tarina, etenkin kun syyllinen ei koskaan jäänyt kiinni. Vähitellen Devinille paljastuu, miten kammottava paikka huvipuisto voikaan kaiken naurun ja riemun takana olla.

 

Tervetuloa Joylandiin edustaa kuulemani mukaan hieman pehmeämpää puolta Kingin tuotannosta. Se ei todellakaan ollut yhtä hyytävä kuin Hohto, mikä on minun mielestäni vain hyvä. Itse en välttämättä ihan ensimmäisenä nimeäisi tätä teosta edes kauhukirjaksi, mutta on tässä kuitenkin sen verran paljon kauhuelementtejä, että genre on aivan oikea. Tervetuloa Joylandiin ei onnistunut pelottamaan minua oikeastaan missään vaiheessa, mutta sen sijaan nautin valtavasti siitä, miten taitavasti King käyttää psykologiaa jännityksen (ja kauhunkin) luomiseen. King ei tarvitse suuria näkyviä elementtejä, kuten päättömiä ruumiita ja suolenpätkiä, vaan lähinnä muutamia kaihertamaan jääneitä sanoja, vastauksitta jääneitä kysymyksiä ja niin edelleen. King ei käytä psykologiaa pelkästään jännityksen ja kauhun luomiseen, vaan käsittelee mielestäni hyvin myös nuoren Devinin sydänsuruja ja elämäntilannetta yleensä. Hän luo onnistuneesti lukijalle mielikuvan opiskelijapojan maailmasta, vastuun ottamisesta ja lopullisesta kasvusta kohti aikuisuutta.

 

Tämä teos osoittautui hyvin mukaansatempaavaksi romaaniksi, niin kuin Kingin teoksille on ominaista. Viihdyin tämän teoksen parissa hyvin, sillä mielestäni kaikki palaset olivat onnistuneita: miljöö, hahmot ja aihepiiri. Miljöö oli mielestäni erityisen kiehtova, sillä on mielenkiintoista ajatella mitä kaikkea kulissit voivatkaan kätkeä taakseen.

 

♠♠♠♠♠

Hohto

Stephen King: Hohto

513 s., WSOY 1985

alkup. The Shining 1977

suom. Pentti Isomursu

Stephen Kingin Hohto edustaa toista mukavuusalueeltani poistumisista, jotka kerroin tekeväni maaliskuun aikana. (Ensimmäinen oli George Orwellin Vuonna 1984.) Kirjallisuuden genrejen kurssille piti valita eri listoista kirjoja luettavaksi. Päätin olla rohkea ja tutustua sellaisiin genreihin, joista yleensä pysyttelen etäämmällä. Kauhugenren pariin astumiseen todella tarvittiin rohkeutta, sillä Stephen Kingin Hohto todella täyttää genren tunnusmerkit!

Kirja kertoo Torrancen perheestä, johon kuuluu isä Jack, äiti Wendy ja 5-vuotias poika Danny. Perhe on ajautunut ahdinkoon, mutta sitten isä saa työpaikan vanhasta vuoristoalueella sijaitsevasta kartanohotellista. Koko perhe muuttaa talvikaudeksi hotelliin, joka uinuu tuolloin talviuntaan: hotelli on suljettuna talvisin, sillä ennen pitkää lumisateet katkaisee kulkuyhteydet.

Perheen poika Danny on erikoislaatuinen lapsi. Hän näkee unenomaisia näkyjä, osaa lukea ajatuksia ja tietää mitä tulee tapahtumaan. Kuvat eivät ole aina kovin selkeitä ja lapsen on joskus sangen vaikea käsitellä aiheita, kuten alkoholismia ja väkivaltaisuutta, joiden ymmärtämiseen tarvittaisiin aikuisempaa näkökulmaa. Overlook-hotellilla Danny aistii jotakin pahaa ja voimakasta ja unikuvien uhkaavuus alkaa voimistua huomattavasti. Stephen King tuo onnistuneesti tehoa näille kauhistuttaville näyille ja tuleville tapahtumille sen seikan avulla, että kaiken keskiössä on puolustuskyvytön lapsi. Se herättää lukijassa (ainakin minussa) epätoivoa ja kauhistusta, eräänlaista voimattomuutta jonkin suuremman ja mahtavamman edessä. Sillä perhe ei todellakaan ole Overlookissa yksin, vaikka siltä näyttääkin.

Teoksessa ilmenevä kauhu on kaksitasoista. Tarkoitan sillä sitä, että toisaalta kauhuntunteiden aiheuttajana on realistisia asioita, sellaisia joita voi oikeasti tapahtua (kuten esimerkiksi mielenterveyden vakavat häiriöt seurauksineen). Toisaalta kauhua nostattaa yliluonnollisten ilmiöiden, näkyjen ja tunnelmien kuvaus, asiat joita sinänsä ei oikeasti voi terveellä järjellä ajateltuna tapahtua, mutta joiden olemassaolosta tai -olemattomuudesta ei sittenkään voi olla ihan varma. Kingin luoma psykologisen jännityksen ja kauhun verkko asettaa lukijan ajatusmaailman kyseenalaiseksi, mikä tekee teoksesta vieläkin hiuksianostattavamman.

Olen joskus aikaisemminkin lukenut Kingiltä pari teosta, joista Uinu, uinu lemmikkini jäi hyvin mieleen. Pidin Kingin tyylistä kirjoittaa, hänen tekstinsä eteni sujuvasti ja loogisesti. Siinä suhteessa Hohto oli pettymys, sillä mielestäni suomennos on paikoitellen hyvin kömpelöä etenkin lauserakenteiden kohdalla. Se seikka ehkä hieman himmensi lukukokemustani, mutta Kingin tekstin sisältö todellakin huikaisi. Vaikka Hohto olikin mielenkiintoinen teos ja oli mukavaa lukea välillä jotakin erilaista, niin kauhu ei ole ihan minun juttuni kumminkaan. Teos oli minulle jopa hieman liian jännittävä ja pelottava. Genrellä (ja Kingillä) on kuitenkin ansionsa, sitä ei käy kiistäminen!

♠♠♠♠½

Kirjoitin tästä myös koulun blogiin käyttäen alkuperäisen tekstini suoria lainauksia. Jos yhteneväisyyteen törmäätte, ei kyse ole plagiaatista, mikäli kirjoittajana nähdään minut.