Neropatin päiväkirja 5 ja 6

Jeff Kinney: Neropatin päiväkirja 5 - Karu totuus

217 s., WSOY 2012

alkup. Diary of a Wimpy Kid: The Ugly Truth

suom. Sakari Hyrkkö

***

Jeff Kinney: Neropatin päiväkirja 6 - Lunta tupaan

217 s., WSOY 2013

alkup. Diary of a Wimpy Kid: Cabin Fever

suom. Marja Helanen

Viime aikoina olen huomannut olevani liian usein puhelin kädessä, joten olen alkanut esimerkiksi lounastauoilla lukea kirjoja. Olen todennut Neropatin päiväkirjojen olevan teoksia, joita on helppo lukea pienikin pätkä kerrallaan ja joiden lukeminen kestää keskeytyksiä ajatusten liikoja katkeamatta - ja nämä ominaisuudet tekevät niistä hyvää taukoluettavaa. Sarjan 6. osa Lunta tupaan tuntui muutenkin hyvältä valinnalta kesähelteillä luettavaksi, sillä lumisten ajatusten ajattelu tuntui viilentävän mukavasti nihkeää oloani. :-D

Karu totuus kertoo Greg Heffleyn elämän ajanjaksosta, jolloin hän tajusi, että hänen täytyy todella yrittää ottaa nuoruudestaan irti kaikki se vähä mitä mahdollista. Greg odottaa tulevaisuudeltaan suuria ja onkin keskittynyt lähinnä odottamaan loistokasta tulevaisuuttaan, mutta nyt hän havahtuu huomaamaan, että kotona ei palvelu pelaa eikä hänen loistokkuuttaan osata arvostaa. Tilannetta pahentaa se, että hänen paras kaverinsa Rowley, johon Greg suhtautuu hieman ylemmyydentuntoisesti, tuntuu pärjäävän hyvin ilman Gregiäkin.

Mielestäni Karussa totuudessa Kinneyn Gregiin istuttama ironisuus ja musta huumori kukkii erityisen hyvin, enkä voinut olla nauramatta kirjaa lukiessani. Gregin elämään sisältyy jos jonkinmoisia kommelluksia ja tukalia tilanteita, kuten tavallisestikin, mutta jotenkin tässä ne naurattivat erityisesti. Samalla kuitenkin rinnalla kulkee vahvana teema ystävyys, sillä vaikka Gregin ja Rowleyn välirikkoa kuvataan humoristisin keinoin, on siinä kuitenkin vakavampikin puoli, kun Greg tajuaa kaipaavansa ystäväänsä. Greg tuntuu siis pikkuhiljaa hieman kehittyvän aikuismaisemmaksi eikä enää pidä itseään ihan niin erinomaisena ja korvaamattomana kuin aikaisemmin.

Lunta tupaan puolestaan tuo todellakin lunta Gregin tupaan, sillä mikään ei tunnu sujuvan kuten hän toivoisi. Oman rahan puutteessa Greg päätyy yrittämään ansaita taskurahaa omia välttämättömiä ostoksiaan, kuten esimerkiksi virtuaalilemmikin tarvikkeita, varten. Gregin yritykset tuntuvat kuitenkin karahtavan kiville ja hän jopa joutuu jälki-istuntoon koulun omaisuuden tärvelemisestä. Kotonakaan ei huiski paljon paremmin juuri ennen joulua, kun ankara lumimyrsky pyyhältää seudun yli ja Greg perheineen jää mottiin kotiinsa. Ruokavarastot alkavat käydä vähiin ja kaiken lisäksi kellari tulvii ja talosta katkeavat sähköt. Myös joululahjat huolettavat Gregiä, sillä hankaluuksiensa vuoksi hän pelkää jäävänsä lahjoitta.

Jotenkin mielestäni tämä kuudes osa ei ollut niin hauska kuin sarjan aiemmat osat tai sitten tunne johtui siitä, että viides osa oli niin hauska. Kyllä tässäkin hauskoja sattumuksia piisasi, mutta jotenkin ehkä vähän särähti silmään yläasteikäisen usko joulupukkiin ja tonttuihin. Pyrkimyksestä olla kiltisti olisi voitu saada rakennettua hauskempikin teema, jos olisi poistettu tuo lapsenomainen usko Korvatunturin väkeen. 

Neropatin päiväkirja 4 - Kovan onnen kesä

Jeff Kinney: Neropatin päiväkirja 4 - Kovan onnen kesä

218 s., WSOY 2012

alkup. Diary of a Wimpy Kid: Dog Days, 2009

suom. Sakari Hyrkkö

 

Neropatin päiväkirjojen lukeminen on ollut muutaman kuukauden tauolla, mutta nyt tuntui sopivalta jatkaa sarjan lukemista. Tällä kertaa vuorossa oli neljäs osa, joka on nimeltään Kovan onnen kesä.

 

Greg Heffleyn mielestä täydellinen loma muodostuu yövalvomisista ja päivällä nukkumisesta, konsolipelien pelaamisesta ja sisätiloihin linnoittautumisesta. Valitettavasti hänen vanhempansa ovat eri mieltä asiasta ja äiti haluaakin perheen viettävän niin yhteistä aikaa ulkoilmassa kuin poikien viettävän kahdenkeskistä isä-poika -aikaa. Näyttää siltä, että Gregin kesästä muodostuu todellinen kovan onnen kesä.

 

Aikaisemmissa osissa tilannekomiikka ja tukalat tilanteet ovat yleensä napanneet minut heti mukaansa ja saaneet minut hykertelemään naurusta. Tällä kertaa minusta kuitenkin tuntui, että tarina lähti etenemään jokseenkin hitaasti, mutta kun se sitten lopulta tapahtui, oli naurunpyrskähdykset taattuja. Gregin kesän seuraamisesta muodostuikin ihan hauska lukukokemus! Ehkä hieman kuitenkin toivoisin, että Greg jo hieman kypsyisi, mutta toisaalta sarja perustuu kyllä nimen omaan Gregin hieman lapsekkaalle "kaikkivoipaisuudelle" ja hänen kuvitellulle erinomaisuudelleen sekä ironialleen, joten kovin radikaali muutos Gregissä muuttaisi myös sarjaa.

 

Uskoisin, että tämä kertomus Gregin kesäsuunnitelmista ja niihin puuttuvista vanhemmista on sellainen, johon nuoren lukijan on helppo samaistua. Tässäkin teoksessa tulee siis esiin aikaisemmista osista tuttu tietynlainen "nuoren itsekkyys", joka Gregistä huokuu. Myös vanhempien "tollous", jota teoksessa kuvataan humoristisesti muttei lainkaan ilkeästi, on varmasti monelle teinille samaistuttava aihe.

 

♠♠♠½

Lasten- ja nuortenkirjallisuuden viikolla: Neropatin päiväkirja 3 - Viimeinen oljenkorsi

  Nyt viikolla 42 vietetään Kirjan vuoden lasten- ja nuortenkirjallisuuden viikkoa. Tämä viikko tulee näkymään blogissani siten, että nostan esille pelkkää lasten ja nuortenkirjallisuutta. Lisää tietoa viikon ohjelmasta löydät Kirjalittan Facebook-sivulta.

 

Jeff Kinney: Neropatin päiväkirja 3 - Viimeinen oljenkorsi

 217 s., WSOY 2011

alkup. Diary of a Wimpy Kid: The Last Straw 2009

suom. Sakari Hyrkkö

 

Greg Heffleyn tarina jatkuu Viimeisessä oljenkorressa samalla tyylillä kuin aikaisemmissakin Neropatin päiväkirjoissa. Tästäkään teoksesta ei tilannekomiikkaa, tukalia tilanteita ja ironiaa puutu.

 

Greg Heffley on jokseenkin itsekäs teinipoika, joka pitää itseään erinomaisena eikä näe mitään asiaa, jonka suhteen hän voisi vielä kehittyä. Tästä syystä Gregin on hieman vaikea olla samaa mieltä isänsä kanssa, kun isä alkaa kannustaa poikaansa urheiluharrastusten pariin. Epäurheilullinen, lähinnä videopeleistä kiinnostunut Greg ei oikein sovellu urheiluharrastuksiin, kuten hän saa karvaasti kokea. Greg haluaakin tehdä isäänsä vaikutuksen jollakin helpolla ja vaivattomalla tavalla, sillä laiskuus on yksi Gregin keskeisimmistä piirteistä.

 

Olen jo alkanut oppia siihen, että jos haluan lukea jotain oikein hauskaa ja sitä myöten rentouttavaa kirjaa, niin Neropatin päiväkirja on oikea valinta. Pidän päähenkilö Gregistä suuresti, vaikka hänen luonteenpiirteensä ärsyttävät minua oikeassa elämässä tai kirjan hahmoissakin. Greg on vain kovin hauska ironisuudessaan, joten hänen huonot puolensa on helppo antaa anteeksi.

 

Mielestäni Neropatin päiväkirja on mielenkiintoinen ja virkistävä sarja. Tässä on mukavasti arjen realiteetteja höystettynä uskomattomilla sattumuksilla ja kärjistetyllä tapahtumankuvauksella. Toivon todella, että mahdollisimman moni nuori löytäisi tämän sarjan, sillä tällainen helppokulkuinen ja runsaalla kuvituksella höystetty romaani voisi toimia innostajana lukuharrastuksen pariin.

 

♠♠♠♠

Neropatin päiväkirja 2: Isoveli isottelee

Jeff Kinney: Neropatin päivä - Greg Heffleyn julkaisu 2: Isoveli isottelee

216 s., WSOY 2010

alkup. Rodrick Rules, 2008

suom. Sakari Hyrkkö

 

Neropatin päiväkirja -sarjan ensimmäinen osa oli mielestäni niin hauska, että piti päästä jo pian sarjan seuraavan osan pariin. Neropatin päiväkirjojen toisessa osassa Greg odottaa jo koulun alkua, sillä kesäloma oli kaikin puolin kurja. Mielialaa ei kohenna yhtään myöskään se, että isoveli Rodrick tietää yhden nolon sattumuksen, joka Gregille sattui kesällä, ja tietysti kiristää häntä tiedoillaan.

 

Gregin ote säilyy tässä teoksessa samanlaisena kuin ensimmäisessäkin osassa, joten tilannekomiikkaa ja mustaa huumoria ei tästäkään kirjasta puutu. Tässä osassa Greg myös kokeilee ehdotonta rehellisyyttä äitinsä vaatimuksesta, mutta aika pian Greg huomaa, että joskus on parempi olla sanomatta kaikkia asioita suoraan. Kuten että parhaan kaverin isoisä ei välttämättä näe seuraavaa syntymäpäiväänsä.

 

Kuten teoksen nimestä Isoveli isottelee voi jo päätellä, tämä kirja kuvaa enimmissä määrin sisarussuhteita. Monille lienee tuttuja pienet kränät sisarusten kanssa, ja tässä kirjassa ne on kärjistetty aika tavalla isoiksi jutuiksi, jopa niin isoiksi, että en usko kenenkään ryhtyvän moiseen oikeasti. Aihe on kuitenkin sinällään sellainen, johon lukijan on varmasti helppo samaistua, joten kohderyhmä on otettu hyvin huomioon.

 

Tämä toinen osa jäi mielenkiintoisesti sellaiseen kohtaan, että en oikein tiedä mitä Gregille tuleman pitää: jatkuuko hänen elämänsä samanlaisena vai jatkuuko hänen yllättäen koulussaan saavuttamansa suosio edelleen. Todennäköisesti hänen kaverinsa Rowley, pikkuveljensä Manny tai vanhempansa onnistuvat jotenkin romuttamaan suosion, sillä se olisi jotenkin niin Gregin tuuria.

 

♠♠♠♠

Neropatin päiväkirja

Jeff Kinney: Neropatin päiväkirja - Greg Heffleyn julkaisu

217 s., WSOY 2009

alkup. Diary of a Wimpy Kid, 2007

suom. Sakari Hyrkkö

 

Jeff Kinneyn Neropatin päiväkirja tuntuu olevan kysytty sarja, eikä se ole pelkästään sitä lasten/nuorten keskuudessa. Olin kuullut näiden kirjojen viihdyttävän myös aikuista lukijaa, joten päätin kokeilla mitä itse pitäisin sarjasta. Nyt olen lukenut sarjan ensimmäisen osan, ja voin ihan varmuudella sanoa, että tulen lukemaan myös muut osat. Neropatin päiväkirja osoittautui kirjaksi, joka nauratti minua todella paljon.

 

Greg Heffley saa äidiltään lahjaksi päiväkirjan, vaikka Gregiä ei kyllä mikään päiväkirjan pitäminen kiinnosta pätkääkään. Äidin mieliksi Greg alkaa kuitenkin "kirjoittaa julkaisua", sillä päiväkirjasta ei hänen mielestään ole missään tapauksessa kyse. Greg kirjoittaa ja piirtää julkaisuunsa ensimmäisen yläkouluvuoden sattumuksia niin koulusta kuin vapaa-ajaltakin. Greg kirjoittaa myös sisaruksistaan Rodrickista ja Mannysta, vanhemmistaan sekä parhaasta ystävästään Rowleystä, jotka kaikki tuntuvat aina nolaavan Gregin jollakin tavalla vahingossa.

 

Gregin ironinen ote sekä elämänasenne yleensä tekevät tästä kirjasta yhdessä kuvituksen kanssa ihan hirmu hauskan kirjan! Nauroin niin monta kertaa ääneen, että tuntuu kuin olisin koko kirjan ajan vain nauranut. Sarjakuvakuvitus täydentää hyvin muuta kerrontaa ja sen tyylissä on jotakin hyvin hauskaa: hahmot ovat veikeitä ja helposti tunnistettavia, eri tilanteista välittyy tunnelma hyvin ja kuvat luovat jo äkkivilkaisulla mielikuvan siitä, miten hauska kirja on kyseessä.

 

Tilannekomiikka, ironia ja musta huumori yleensäkin ovat aina sykähdyttäneet huumorintajuani hyvin paljon. Neropatin päiväkirja oli siis jokseenkin täydellinen kirja minulle eikä se tuntunut ollenkaan lapselliselta, vaikka en varsinaiseen ikäkohderyhmään kuulukaan. Mielenkiintoista on myös se, että moni ala-asteikäinen lukee näitä kirjoja mielellään. Juuri tällaisia mukaansatempaavia sarjoja on siis aina ilo bongata.

 

♠♠♠♠½