Lukupiirikirja: Todistaja Brigitin talossa

Riitta Jalonen: Todistaja Brigitin talossa

205 s., Tammi 1998

kansi: Saku Heinänen

 

Lukupiirimme syksyn toisen kokoontumisen kirjaksi valikoitui Riitta Jalosen teos Todistaja Brigitin talossa. Piirissä oli esitetty toivomus Riitta Jalosen valitsemisesta kirjailijaksi ja minä valikoin sieltä teoksen. Meille kaikille piiriläisille jäi tästä kirjasta monia kysymysmerkkejä, osaa kirja ei oikein puhutellut ja jotkut olivat pitäneet teoksesta.

 

Iiris on nuori toimittaja, joka lähtee vuodeksi Irlantiin ja vuokraa sieltä huoneen Brigitin talosta. Brigit on nuorena leskeksi jäänyt yksinäinen nainen, jolla on tapana ottaa vuokralainen ylimääräisee huoneeseen. Vuokra on halpa, mutta vuokrasopimuksessa on yksi ehto. Iiriksen tulee olla sunnuntaisin paikalla, kun katolilaisen seurakunnan pappi isä O'Connor saapuu Brigitin luokse teelle. Sunnuntai-iltapäivisin Brigitin olohuoneessa Iiriksen silmien eteen levittäytyy näkymä piilotetusta rakkaudesta.

 

Teoksen toinen ajanjakso on, kun liki 20 vuotta myöhemmin avioeron läpikäynyt Iiris matkustaa uudelleen Irlantiin. Siellä hän kulkee Brigitin ja O'Connorin jäljillä ja tekee jonkinlaista matkaa myös itseensä. Itse en tästä teoksen loppupuolesta saanut oikein mitään irti, vaan pidin enemmän alkuosasta. Tässä teoksessa näyttää olevan valtavasti symboliikkaa ja kirja olisi vaatinut pidempää lukuaikaa, sillä itselleni tuli hieman kiire. Tosin piiriläiset totesivat, että ei se juuri auttanut, vaikka rauhassa luki.

 

Todistaja Brigitin talossa jäi minulle aika valjuksi lukukokemukseksi. Hahmoihin ei saanut kunnolla otetta, miljöö ei oikein puhutellut eikä juonikaan lopulta oikein sytyttänyt. Toki tässä teoksessa on hienosti pinnan alla väreilevää tukahdutettua tunnetta, mutta sekään ei riittänyt pelastamaan mun lukukokemusta.

 

♠♠

Revontulilumi

Riitta Jalonen (teksti) & Kristiina Louhi (kuvitus)

47 s., Tammi 2006

Revontulilumi on kertomus pienestä Sari-tytöstä, joka löytää hiihtoretkellään paljon ihanaa ja kaunista nähtävää. Kaikkein kauneinta on tietysti revontulilumi, joka sädehtii monenkirjavana. Muistot edellisten talvien ulkoilmaretkistä palaavat tytön mieleen, kun hän kokee uutta.

Revontulilumi on Jalosen ja Louhen kuvakirjatrilogian päätösosa. Ehkä minun olisi kannattanut lukea edelliset osat ensin, jotta ymmärtäisin täysin Sarin ajatuksia ja tuntemuksia, sitä mistä ne kumpuavat. Tosin en edes tiedä onko päähenkilö sama kaikissa teoksissa, mutta uskoisin näin. Sari on jotenkin todella reipas ja ymmärrystä omaava lapsi, sellainen vähän filosofinen. Aivan kuin hän olisi kokenut jonkin suuren menetyksen tai elämänmuutoksen, joka on muuttanut hänen ajatusmaailmaansa. Jotakin isään liittyvää se ilmeisesti on.

Tämä teos on jälleen osoitus siitä, miten teksti ja kuva voivat tukea toisiaan saumattomasti. Riitta Jalosen sympaattinen tarina ja Kristiina Louhen kaunis kuvitus sopivat yhteen erinomaisesti. Jo pelkkää kuvitusta voisi katsella ja tutkiskella pidempäänkin, sillä suosikkikuvittajani Louhi todella osaa asiansa. Tämä teos on ymmärtääkseni tehty pastelliväreillä (en ymmärrä kuvaamataidosta/piirtämisestä mitään, mutta päättelin näin), mikä ei oikein minuun iske yleensä. Tässä se kuitenkin toimii hyvin, sillä teksti vaatii seurakseen pehmeän ja herkkävireisen kuvituksen.

Vaikka kyllä pidin tästä kirjasta ja se on hyvin tehty, on tässä kuitenkin ehkä liiankin herkkä tunnelma minun makuuni. En tiedä mitä lapset tuumaisivat tästä teoksesta ja pitäisikö se heidän mielenkiintoaan yllä. Jos jollakin teistä lukijoista on jotakin kommentoitavaa/ajatusta tästä, niin kertokaa toki. Ihan jo kirjastoammatillisestikin kiinnostaa tietää, sillä itse en esimerkiksi välttämättä ottaisi tätä teosta satutunnille mukaan. Ehkä tämä sopisi paremmin kotona luettavaksi kirjaksi.

♠♠♠