Kuka tuntee Maijan

Anu Jaantila: Kuka tuntee Maijan

271 s., Otava 1988

kansi: Eeva Aaltio-Lumivuori

 

Haeskelin kirjastosta hakuammunnalla luettavakseni jonkin nuortenkirjan, sillä Venla T:n se ainoa oikea herätti taas innostuksen lukea jokin nuortenkirja. Olen lukenut kahdesti Anu Jaantilan Sannasta kirjoittamat kirjat Jenkkivuosi, Dear Sanna, Love, Sam ja Sanna ja Sam - forever?, joista olen kyllä pitänyt, mistä uusintalukukierroskin jo kielii. Siispä päätin kokeilla Jaantilan teosta Kuka tuntee Maijan, joka kertoo 25-vuotiaasta ranskaa opiskelevasta Maijasta, joka on jokseenkin ujo ja kokematon.

 

Maijalla on ystäviä, hän pärjää hyvin koulussa ja rahallisestikin menee ihan hyvin, mutta yksi asia häntä kaihertaa erityisesti: kokemattomuus miesten suhteen. Maija on neitsyt, vaikka lyhyitä juttuja hänellä onkin miesten kanssa ollut. Maijan elämä tuntuu pyörivän sen seikan ympärillä, että hän on keskimääräistä kokemattomampi. Niinpä kun miehiä alkaa pörrätä Maijan ympärillä yhtäkkiä oikein joukkioittain, hän päättää päästä ongelmastaan. Ikävä kyllä mies ei olekaan oikein Maijan arvoinen ja Maija joutuukin punnitsemaan mitä hän todella haluaa.

 

Suoraan sanottuna en oikein pitänyt tästä teoksesta. Siinä missä Sannasta kertovat kirjat tempaavat vastustamattomasti mukaansa, Kuka tuntee Maijan on vain ihan mukavan sujuvaa luettavaa. Tästä teoksesta kyllä tunnistaa Jaantilan kyvyn kirjoittaa nuorille rohkeastikin, mutta jotenkin Maija henkilönä oli liian ärsyttävä, jotta hänen parissaan olisi oikeasti voinut viihtyä kunnolla. En voi olla vertaamatta Sannaa ja Maijaa - Maija on jotenkin kauhean lapsellinen verrattuna Sannaan. Sannan matkassa oli mukavampi olla, sillä hänellä oli kypsempi asenne elämään. Maijan kanssa joutuu todistamaan tunnesyöksyjä ja jatkuvaa itkeskelyä, sillä ei melkein ole asiaa, jonka takia Maija ei itkisi. Lisäksi jotenkin kummastutti se, miten suureksi ongelmaksi Maija neitsyytensä kasvatti.

 

Maija jäi itselleni jotenkin vieraaksi hahmoksi, vaikka hänestä taidokkaasti kirjoitettiinkin selkeä henkilökuva. Ehkä juuri päähenkilön vierauden takia en oikein osaa sanoa tästä kirjasta mitään ihmeellistä. Lukukokemus oli sujuva, joskaan ei hauska eikä viihdyttävä eikä surullinen tai edes ajatuksia herättävä. Kyseessä on siis sellainen ihan luettava kirja, joka ei sen kummempaa lukumuistoa jätä.

 

♠♠♠

Sanna ja Sam - forever?

Anu Jaantila: Sanna ja Sam - forever?

221 s., WSOY 1997

kannen kuva: Vincent Bakkum

Sanna ja Sam - forever? on sarjan päätösosa. En tiedä millä nimellä sarjaa kutsuisin: Jenkkivuosi, Sanna, Sanna ja Sam vaiko jokin ihan muu. Siksi käytän ihan vain nimitystä sarja. Tämä viimeinen osa jatkaa Sannan ja Samin tarinaa siitä mihin edellinen osa Love, Sam jäi. Sarjassa ovat ilmestyneet aiemmin myös Jenkkivuosi ja Dear Sanna. Suosittelen lukemaan kirjat ilmestymisjärjestyksessä, jos joku aikoo nyt aloittaa.

Sanna ja Sam ovat suurten päätösten äärellä, sillä vaikka rakkautta riittää, niin tulevaisuus pelottaa etenkin itsetunto-ongelmia potevaa Sannaa. Sanna joutuu palaamaan jälleen Suomeen, kun toinen vaihto-oppilasvuosi alkaa olla lopuillaan. Naimisiinmenostakin on jo puhuttu, mutta sen on tarkoitus tapahtua vasta opintojen loppumisen jälkeen. Miten he jaksavat odottaa monta vuotta erossa toisistaan, sehän se suurin murhe varsinkin Sannalla on.

Jaantila kirjoittaa mielestäni uskottavasti molempien potemasta syyllisyydestä ja epävarmuudesta, vaikkakin tämä kirja on mielestäni edellisiin osiin verrattuna hieman liiankin näiden ongelmien sävyttämä. Sam tuntee syyllisyyttä, koska on repimässä Sannan juuriltaan meren taakse. Sanna taas potee syyllisyyttä siitä, että on jättämässä taakseen kotimaansa mukana perheensä, ystävänsä ja sukulaisensa. Vaikka nämä ratkaisua vaativat ongelmat ovatkin suuressa osassa, ei huumoria ja huvia silti unohdeta, puhumattakaan siitä suuresta ja kaiken ylittävästä rakkaudesta. Se miten Jaantila on kuvannut Sannan ja Samin suhdetta toisiinsa, on hyvin tasapainoinen ja idyllinen, mutta silti kuitenkin uskottava.

Tekstin tyylissä on mielestäni huomattavissa hienoista muuttumista edelliseen osaan verrattuna, mutta onko tuo niin ihmekään: Love, Sam julkaistiin 1983 ja tämä 1997. Aikaa on kulunut välillä yli 10 vuotta, mutta todella hyvin Jaantila pystyy jatkamaan siitä mihin on jääty. Hänellä on edelleen varma ote tarinaan ja ne tärkeimmät eli hahmot ovat pysyneet samanlaisina.

On mielenkiintoista lukea miten Sannan ja Samin tarina jatkuu, vaikka Love, Sam olisi myös ollut kelpo lopetus sarjalle. Tämä viimeinen osa antaa kuitenkin paremman kokonaiskuvan kaikesta, joten siinä mielessä on hyvä, että Jaantila on kirjoittanut tämän vielä kaiken jatkoksi. Kirjan loppuun Jaantila on tehnyt pienen yhteenvedon siitä, missä Sanna ja Sam ovat vuonna 1997 samoin kuin heidän kaverinsa ja sukulaisensa (tarina päättyy kesään 1982). Mielestäni tuo tiivistelmä on todella irrallinen ja tarpeeton osa tätä kirjaa, sillä se on kirjoitettu jotenkin virallisesti kuin jokin tiedonanto. Lisäksi olisi ollut mukavampi itse kuvitella tarinan loppu (tulevaisuus) eikä saada kaikkea valmiina, samoin kuin olisi ollut mukavampi ajatella Sanna ja Sam ikuisesti nuorina ja vastarakastuneina. Tuo viimeinen sivu rikkoo muuten eheää kirjaa mielestäni turhan paljon. Kuitenkin:

♠♠♠♠½

Dear Sanna & Love, Sam

Anu Jaantila: Dear Sanna, 158 s., Otava 1980, kansi: Katriina Viljamaa-Rissanen

***

Anu Jaantila: Love, Sam; 185 s., Otava 1983, kansi: Katriina Viljamaa-Rissanen

Vihdoinkin uusi lukukierrokseni Anu Jaantilan nuortenkirjojen parissa saa jatkoa. Luin kesäkuussa Jenkkivuoden, jonka olin näiden Dear Sannan ja Love, Samin tavoin lukenut aiemminkin. Täytyy sanoa, että muutaman vuoden tauon jälkeenkin pidän näistä kaikista kirjoista aivan yhtä paljon kuin ennenkin, ja viihdyn niitä lukiessani todella hyvin.

Dear Sanna kertoo ajasta, jolloin SannaTamminen on palannut vaihto-oppilasvuodeltaan takaisin kotiin ja käy tiivistä kirjeenvaihtoa amerikkalaisen ystävänsä Samuel Denasin kanssa. Sanna on ihastunut Samiin, mutta toistaiseksi heidän välinsä ovat pelkästään platoniset: välissä on kuitenkin kokonainen valtameri. Dear Sanna on hyvin kirjoitettu kuvaus kaipauksesta ja todellisesta ystävyydestä sekä siitä miten vaikeaa voi olla jatkaa elämäänsä kotona, kun vuosi ulkomailla on ohitse. Kirjassa on myös huumoria ja hauskoja tilanteita, kokonaan ei ruveta synkistelemään kaipauksessa. Sanna on kiinni elämässä ja aloittaa opiskelun, viettää aikaa ystävien kanssa ja elää tavallisen nuoren arkea.

Love, Sam kertoo vuodesta, jolloin Sanna palaa Amerikkaan vaihto-oppilaaksi. Hän on saanut stipendin, jonka ansiosta hän saa opiskelupaikan Coloradolaisesta tyttöjen yliopistosta. Sannan ja Samin suhde syvenee entisestään ja rakkautta on vahvasti ilmassa, vaikka ystävyys kulkeekin vahvasti mukana. Sanna on epävarma itsestään ja tulevaisuudestaan, sillä pian hän joutuu taas palaamaan Suomeen ja eroon Samista. Jaantila kirjoittaa mielestäni aidosti nuoren naisen epävarmuudesta, kun kaksi erillistä elämää vetää häntä puoleensa. On äiti ja veli sekä sukulaiset ja ystävät Suomessa, on opinnot ja koti. Mutta koti on Amerikassakin, ja Sam sekä liuta ystäviä ja koko Denasien perhe.

Mielestäni Jaantila tavoittaa hyvin nuorten aitoja tunteita, jotka ovat varmasti hyvin samanlaisia kuin kirjojen ilmestymisaikaan 30 vuotta sitten. Näissä kirjoissa ei näy niin selvästi ajan kuluminen kuin Jenkkivuodessa, mutta ajanjakson silti erottaa selvästi. Näissä on ehdottomasti oma nostalgiansa, josta myös myöhemmin syntyneet uudet lukijaikäpolvet saavat paljon irti. Jaantila kirjoittaa sujuvasti ja teksti pitää koko ajan mielenkiintoa yllä. Lisää mielenkiintoa tuo Sannan ja Samin ystävyyden syveneminen rakkaudeksi, sillä rakkaushan on ihana asia. Heidän välillään kulkevat kirjeet ja pitkä välimatka tekevät heidän tarinastaan jotenkin todella mieleenpainuvan. Jaantila osaa myös kaivaa epävarman nuoren naisen tunnot hyvin uskottavasti esiin, mistä hän ansaitsee ehdottomasti pointsit. Lisäksi on mielenkiintoista lukea tuon ajan amerikkalaisesta ja suomalaisestakin elämänmenosta.

Pian pitää päästä lukemaan sarjan viimeinen osa, Sanna ja Sam - forever?, jonka lainasinkin jo kirjastosta odottamaan lukuvuoroaan.

♠♠♠♠½

Jenkkivuosi

Anu Jaantila: Jenkkivuosi

191 s., Otava 1992, 3.p.

1.p. 1979

kansi: Katriina Viljamaa-Rissanen

Mieleni on jo pitkään tehnyt lukea Anu Jaantilan nuortenkirja Jenkkivuosi, jonka olen kyllä lukenut aikaisemminkin muutamia vuosia sitten. Nuortenkirjavimmassani päätin tarttua tähän uudelleen, joten nappasin tämän hyllystäni, ja aion lukea myös seuraavat osat heti kun ehdin, sillä mielestäni Jenkkivuosi on kertakaikkisen mainio kirja.

Jenkkivuosi kertoo 17-vuotiaasta Sannasta, joka lähtee vaihto-oppilaaksi Michiganiin. Pikkukaupungissa hän tutustuu moniin uusiin ihmisiin, mutta tärkeimmäksi heistä nousee saman ikäinen musikaalinen ja lapsirakas Sam. Jenkkivuosi on eräänlainen kasvutarina ja samalla se on kirja ystävyydestä, amerikkalaisten nuorten elämänmenosta ja tapahtumarikkaasta vuodesta, joka jättää Sannaan pysyvät jäljet.

Tämä kirja on julkaistu ensimmäisen kerran yli 30 vuotta sitten, joten tässä on kyllä nähtävissä ajan kuluminen. On välillä jopa sangen huvittavaa lukea tekstiä, jossa selvitetään nykynuorelle (ja vanhemmallekin) päivänselviä asioita, kuten että Big Mac on kerroshampurilaisateria tai että mikä on Valentinen päivä. En pidä kuitenkaan tätä hienoista vanhanaikaisuutta pahana asiana, sillä tämän kirjan huumori, menevyys ja tunnelma yleensäkin ovat hyvin onnistuneita ja kiehtovat nykylukijaakin hyvin. Tämän kirjan tapahtumat voisi ainakin osittain kuvitella nykyaikaankin, mutta ei ihan kaikkea ehkä kumminkaan. Tässä on siis myös tiettyä ajattomuutta.

Mielestäni Jaantila käyttää hauskaa ja sujuvaa kieltä, mikä varmasti vetoaa nuoriin lukijoihin minäkertojan käytön ohella. Jaantila on luonut Jenkkivuodesta uskottavan oloisen tarinan vaihto-oppilasvuodesta kaikkine uusine asioineen.

♠♠♠♠