4 x Nina, part. 4

Ritta Jacobsson: Nina bilettää, 157 s., Karisto 2005

alkup. Tina - Hämnd på villovägar, 1999, suom. Aila Hyyryläinen

***

R. Jacobsson: Nina maalla, 159 s., Karisto 2005

alkup. Tina - Bättre fly..., 1995, suom. A. Hyyryläinen

***

R. Jacobsson: Nina kimpaantuu, 153 s., Karisto 2007

alkup. Tina - Bästisfejden, 2000, suom. A. Hyyryläinen

***

R. Jacobsson: Nina menee töihin, 156 s., Karisto 2007

alkup. Tina - Välkommen till verkligheten, 2000, suom. A. Hyyryläinen

***

kansikuvat: Suomen kuvapalvelu, John Henley/Corbis/SKOY, Getty Images/Photodisc Red/Caroline Schiff, 

 

No nyt olen vihdoin saanut luettua Nina -sarjan loppuun. Huomasin, että viimeisimmästä sarjaa käsittelevästä postauskesta on kulunut jo peräti viisi (5) kuukautta ja koko tuon ajan nämä kirjat ovat olleet minulla lainalla... Ninan pariin oli taas mukava palata, sillä näiden kirjojen parissa sai tosiaan nauraa ja rentoutua. Hieman rupesin muuten ihmettelemään sitä, että Nina bilettää on sarjassa merkitty edeltäväksi osaksi Nina maalla -kirjalle, vaikka niiden alkuperäiset ilmestymisvuodet kyllä kertovat hieman muuta. Itse kirjoissa tuo ei tunnu mitenkään erityisen epäloogiselta, mutta hieman ihmettelen kyllä, että mikä tiplu tässäkin on käynyt. Edellisessä postauksessahan tuli ilmi samantapainen juttu tämän sarjan tiimoilta.

 

Nina bilettää on mielestäni tälle kirjalle hieman harhaanjohtava nimi, sillä mistää erityisestä biletyksestä ei kirja mielestäni kerro. Tapahtumien keskiössä on Ninan koulun juhlat, joissa hän pääsee säestämään koulun uusinta unelmapoikaa, Chrisiä. Nina tekee parhaansa, että Chris huomaisi nimen omaan hänet, sillä Nina on tapansa mukaan auttamattoman ihastunut. Koska Ninan perhe joutuu kiristämään vyötä eikä uusiin vaatteisiin ole ylimääräistä rahaa, Nina saa lainaksi rahaa Hiireltä, yhdeltä koulun epäsuosituimmalta pojalta. Huomaamattaan Nina tulee loukanneeksi Hiirtä aivan tarpeettomasti ja tajuaa, että Chrisin kanssa tiiviisti viihtyvän Marian töiden sabotointi oli todella typerää ja lapsellista. Nina joutuu siis jälleen kohtaamaan tekojensa seuraukset ja kantamaan niistä vastuun.

Nina maalla kertoo hiihtolomasta, jolloin Nina pääsee ystäviensä Fian, Annan ja Mian kanssa lomailemaan maaseudulle vanhaan taloon, jota Mian kiinteistönvälittäjänä työskentelevä äiti yrittää myydä. Mukana heillä on myös Ninan dalmatialaispentu Dalmatina, jonka ansiosta Nina saa selville jotakin sellaista, joka laittaa hänet pohtimaan elämän arvoja uudelleen. Jotta loma ei olisi liian vakava, mahtuu mukaan myös aimo annos jännitystä, kun nurkista kuuluu omituisia ääniä, ikkunassa tuijottavat kasvot ja alakerran sohva siirtyy keskellä yötä. Kaikki saa luonnollisen selityksen, mutta vain Nina tietää täyden totuuden.

Tässä välissä lienee syytä nostaa esiin huomio siitä, että kahden edellä sepustetun kirjan "väärä järjestys" ei sinänsä haittaa kirjoissa mitenkään. Tulin kuitenkin ajatelleeksi sitä, että kaikki mitä Nina maalla oppii ja oivaltaa, tuntuu olevan täysin poispyyhittyä niin Ninan biletystä kuvaavassa kuin seuraavissakin osissa. Hieman ärsyttää, että Nina otti selkeän edistysaskeleen ja alkoi ajatella muitakin kuin itseään ja materiaalista hyvää, ja sitten tuo on taas poispyyhittyä ja aivan niin kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Tässä vaiheessa huomautan vielä siitä, että jatkossa Chrisille ei suoda sanaakaan eikä myöskään Hiirelle, mikä on mielestäni perin erikoista, kun ottaa huomioon miten keskeinen asema heillä oli biletyskirjassa.

 

Nina kimpaantuu kertoo Ninan ongelmista bestiksensä Fian kanssa. Tytöt ovat tunteneet pikkuisista asti ja olleet yhtä kauan bestiksiä, mutta nyt heidän välilleen tuntuu tulevan särö, sillä molemmat tytöt ihastuvat samaan poikaan, tosin tietemättä siitä mitään. Kun asia sitten paljastuu, alkaa kilpa-asetelma ja Nina tulee kyllä käyttäytyneeksi perin lapsellisesti ja typerästi. Oikeasti ihan hävetti lukea moista: voisiko kukaan muka oikeasti tehdä bestikselleen tuollaisia temppuja pojan takia? Tietysti kasiluokkalaiselle voi ihastuminen olla kuolemanvakava asia, mutta silti mielestäni tässä hieman lyödään yli. Tyttöjen välit selviävät ja he tuntuvat tajuavan todellisen ystävyyden merkityksen, mutta jotenkin tuntuu hieman kömpelöltä tämä asetelma, että kaikki annetaan heti anteeksi ja ollaan niin kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan.

 

Nina menee töihin saattaa olla minulle täysin uusi tuttavuus tästä sarjasta, sillä kansikuva ja itse juonikaan eivät kyllä herättäneet mitään muistijälkiä eloon. Kirja kertoo Ninan ja Fian työharjoittelusta ravintolassa, jonne he eivät todellakaan olisi halunneet. Koska paikkaa saa vaihtaa vain, jos työpaikalla ei olla heihin tyytyväisiä, tytöt ryhtyvät tekemään typeryyksiä, joka on vähällä maksaa koko ravintolan toiminnan. Mielestäni tässä tyttöjen kepposten vaikutuksia on hieman suurenneltu, samoin kuin sitä miten hyvin tytöt pyrkivät korjaamaan tekonsa ja miten laajoihin toimenpiteisiin he ryhtyvät ravintolan pelastamiseksi. Todellisuudessa suola kermaleivoksessa ja sokeri suolasirottimessa tuskin riittää kaatamaan kokonaista ravintolaa. Jotenkin tässä vaiheessa alkoi jo tuntua siltä, että ei herranjesta, eikö Nina (ja Fia) ikinä opi! Vaikka kuinka muka opittaisiin läksyt edellisissä osissa, niin sama meno jatkuu kuitenkin koko ajan. Se alkaa kyllästyttää pitemmän päälle, ja välillä jutut ovat niin typeriä, että ei edes naurata.

 

Kaiken kaikkiaan näissä kirjoissahan on hauskoja sattumuksia, mutta näissä viimeisissä osissa eräänlainen korkealentoisuus ja juuri tuo saman lapsellisuuden jatkuminen tuntuvat ärsyttäviltä. Tokihan kyse on nuortenkirjasta, mutta mielestäni välillä kyllä jopa hieman aliarvioidaan lukijaa tekemällä näistä kirjoista hieman liian lapsellisia kohderyhmää ajatellen: ja minä pidän kohderyhmänä yläastelaisia tyttöjä. Näissä kirjoissa on paljon hyvää ystävyydestä, vastuunkantamisesta ja perhesuhteista, mutta ainakaan minun silmissäni se ei täysin riitä peittämään tiettyjä epäkohtia. Sarja oli kuitenkin mukava lukea loppuun.

4 x Nina, part. 3

Ritta Jacobsson: Ninan unelmamatka, 154 s., Karisto 2003

alkup. Tina - Florida tur och retur, 1997, suom. Aila Hyyryläinen

***

R. Jacobsson: Nina autiotalossa, 148 s., Karisto 2003

alkup. Tina - Midnatt råder, 1997, suom. A. Hyyryläinen

***

R. Jacobsson: Nina megabileissä, 143 s., Karisto 2004

alkup. Tina - I Bödelns hus, 1998, suom. A. Hyyryläinen

***

R. Jacobsson: Ninan ongelmaystävä, s. 140 s., Karisto 2004

alkup. Tina - Mias gåta, 1998, suom. A. Hyyryläinen

***

kansikuvat: Suomen kuvapalvelu

 

Nina -sarjan lukeminen jatkuu taas neljän kirjan verran. Kuvassa kannet ovat hieman väärässä järjestyksessä ja tajusin sen juuri, mutta ei voi mitään, kun opukset on jo palautettu kirjastoon. Sen sijaan suurempi virhe on itse kirjoissa, sillä niissä sarjan osien luettelossa on merkitty Nina autiotalossa aikaisemmaksi kuin Ninan unelmamatka, mikä ei tosiaan pidä paikkaansa. Itse luin ne tuossa järjestyksessä ja vähän harmitti, mutta katsoin viimeisistä osista, että niissä on jo oikea järjestys merkittynä. Nina autiotalossa on se kirja, joka sai minut innostumaan tästä sarjasta. Sain sen joululahjaksi joskus ammoisina aikoina ja luin sen välittömästi, minkä jälkeen lainasin lisää kirjastosta.

 

Ninan unelmamatka saa alkunsa, kun Ninan äiti saa työpaikaltaan palkinnoksi koko perheen matkan Floridaan. Äidin pitää matkan aikana hoitaa vain yksi pieni työasia, mutta muuten koko kaksi viikkoa on lomaa. Kun perhe Bergström on vauhdissa, niin voi taatusti uskoa, että koko perhe onnistuu nolaamaan itsensä. Koko matka tuntuu aluksi menevän täysin plörinäksi, mutta loppujen lopuksi lomasta kehkeytyy todella jännittävä ja mukaan mahtuu niin varasteleva porukka kuin romanttista virettäkin. Itse pidin kirjaa jokseenkin epäuskottavana juoneltaan, sillä tapahtumat ovat aika korkealentoisia ja on vaikea uskoa, että edes koheltavalle perheelle voisi sattua tällaista äksöniä lomalla.

 

Nina autiotalossa kertoo Bergströmin perheen joulunalusajasta, jolloin valmisteluita tehdään kovalla tohinalla ja jokavuotiseen jouluperinteeseen kuuluva flunssakin ilmestyy jälleen ajallaan. Perhe koheltaa jouluvalmisteluissaan ja lopuksi olohuonetta koristaa "varastettu" kuusi ja kulahtaneet koristeet. Nina nauttisi muuten joulunajasta, mutta pahaksi onnekseen hän ei voinut olla kerskumatta, että uskaltaa mennä vanhan parantolan lähellä sijaitsevaan autiotaloon keskellä yötä, vaikka talossa sanotaan kummittelevan. Tässä kirjassa pidän niin kovasti siitä toisesta ulottuvuudesta, jonka Jacobsson on kirjaan istuttanut yliluonnolisen merkeissä. Hän käsittelee hienoisesti sivuten historiaa, mutta luo aitoa jännitystä kummitusteemallaan. Muistan kuin ekalla lukukerralla hiuksia nostatti ajatus Ninan seikkailuista. Tämä kirja on myös todella hauska huumoripläjäys, joten voi sanoa, että tässä on sopivassa suhteessa vähän kaikenlaista.

 

Nina megabileissä, tai kuten alkuperäinen nimi "pyövelin talossa", jatkaa samalla kummitusteemalla kuin edellinenkin osa. Ninan bändikaveri Mian serkku järjestää isot uudenvuodenbileet vanhassa pyövelin talossa lähellä hautausmaata. Tyttöjen bändiä on pyydetty sinne soittamaan ja auttamaan valmisteluissa, mutta vasta paikan päällä tytöille selviää miten karmivasta paikasta on kysymys. Talossa tapahtuu outoja asioita ja siellä huhutaan kummittelevan. Myös Ninan mukana oleva Dalmatina-koira aistii jotakin erikoista, mikä on omiaan nostamaan tyttöjen niskakarvat pystyyn. Itse pidin tässäkin kirjassa kummitusteemasta kovasti, se on hyvin aidon oloista. Samoin Ninassa ilmenevä pelottomuus kohdata vaikka mitä, kunhan vain rakkaimmilla on turvallista, on hyvin kuvattu. Ninasta paljastuu lopullisesti myös epäitsekäs puoli, vaikka tähän asti hän on tuntunut vähintäänkin hieman itsekkäältä.

 

Ninan ongelmaystävä -kirjassa Mia alkaa yhtäkkiä käyttäytyä oudosti ja vältellä bändin muita jäseniä. Erityisen kurjaa se on Annalle, joka on Mian paras kaveri, mutta ei se helppoa ole Ninalle ja Fiallekaan, sillä bändi on alkanut juuri päästä täyteen kukoistukseensa erityisesti Mian johdolla. Mian käytös kiristää lopulta heidän kaikkien hermoja, kunnes lopulta paljastuu syy Mian käytökselle. Tässä vaiheessa punnitaan todellinen ja kestävä ystävyys sekä aito välittäminen ja asioiden laittaminen tärkeysjärjestykseen. Nina oppii arvostamaan itsestäänselvyyksinä pitämiään asioita, sillä Miaa vaivaavan asian paljastuminen kasvattaa Ninaa ihmisenä paljon. Mielestäni Jacobsson onnistuu taas luontevalla tavalla viemään Ninan hahmoa aikuisempaan suutaan. Tämä kirja on myös selkeästi synkkämielisempi kuin aikaisemmat osat, mutta tämä kirja vaatiikin vakavuutta eipä osasta toiseen jatkuvaa kohellusta ja hassuttelua.

 

Yhteisarvosanaksi kirjoille: ♠♠♠♠

4 x Nina, part. 2

Ritta Jacobsson: Ninan uudet naapurit, 157 s., Karisto 2002

alkup. Tina - Kära grannar, 1995, suom. Aila Hyyryläinen

***

R. Jacobsson: Nina ulkomailla, 148 s., Karisto 2002

alkup. Tina - Semesterresan, 1995, suom. A. Hyyryläinen

***

R. Jacobsson: Ninan innokas ihailija, 141 s., Karisto 2002

alkup. Tina - En tjuv i skolan, suom. A. Hyyryläinen

***

R. Jacobsson: Nina sooloilee, 142 s., Karisto 2002

alkup. Tina - Spela solo, 1996, suom. A. Hyyryläinen

***

kansikuvat: Suomen kuvapalvelu

Matkani Nina -sarjan parissa jatkuu jälleen neljän teoksen voimin. Nämä neljä nyt lukemaani kirjaa olivat yhtä hauskoja kuin edellisetkin osat, mutta Nina sooloilee -kirjassa on myös murheellisempia vivahteita, mikä osoittaa, että Jacobsson osaa kirjoittaa myös vakavista asioista. Näistä neljästä juuri tuo kirja oli ehkä suosikkini juuri siksi, että siinä asioita otetaan myös vakavasti, vaikkakin kyllä pidän kovasti huumorista näissä teoksissa ja nauroin useasti ääneen lukiessani näitä kirjoja. Nina sooloilee -kirjaa lukiessani kuitenkin liikutuin kyyneliin asti, joten se on vielä vaikuttavampaa: yleensähän naurattaa on helpompi kuin itkettää.

Ninan uusien naapurien perheeseen kuuluu 16-vuotias tytär Erika, jota Nina inhoaa alusta lähtien: Ninan poikakaveri Mange kun kiinnittää Erikaan hieman liikaa huomiota. Ninan temperamentti pääsee valloilleen, mikä aiheuttaa monia hihityttäviä hetkiä, sillä Nina todella antaa tulla täyslaidallisia. Erityisen hauskaksi tietyt kohdat tekee se, että Erika luulee Mangen olevan nimeltään Arthur ja Arthurin Mange: Arthur kun on Ninan koira. Moni asia saa huvittavia käänteitä tämän hämmingin johdosta.

Nina keskittyy inhoamaan Erikaa niin paljon, että lopulta kaikki kääntyy häntä itseään vastaan. Nina huomaa, että tietyissä asioissa hän voisi käyttäytyä paljon fiksummin ja aikuismaisemmin kuin mitä hän nyt tekee, ja se on hänelle kasvun paikka. Mielestäni Jacobsson onnistuu tässä kirjassa luomaan edellisten osien tapaan erinomaisesti kuvioita, jotka paitsi huvittavat lukijaa, myös samalla kasvattavat Ninaa hahmona.

Nina ulkomailla kertoo Ninan perheen vaiheista heidän automatkallaan halki Euroopan. He kohtaavat ankaria myrskyjä, muurahaisarmeijan, hajonneen auton takalasin, miljoonasti noloja tilanteita ja  tietysti myös söpöjä poikia ilmaantuu Ninan näköpiiriin. Tuttuun tapaan perhe Bergström onnistuu nolaamaan itsensä aina juuri näiden söpöjen poikien lähettyvillä, kuinkas muuten. Tämä kirja on oikeastaan kauttaaltaan aika kepeän ilotteleva, sillä aihepiiri ei ole monista epäonnekkaista sattumuksista huolimatta vakava. Pidän siitä miten Jacobsson kuvaa teini-ikäisen tuntemuksia omaa perhettään kohtaan, sillä ne ovat varmasti hyvin aitoja ja tosia monelle nuorelle. Hieman minua ehkä ärsyttää Ninan jatkuva ihastuminen uusiin poikiin ja siis tietynlainen kevytkenkäisyys, sillä Ninaa on vaikea ottaa vakavasti niiden asioiden suhteen. Toisaalta Nina on vasta 14-vuotias, mutta silti se ei oikein sovi hahmoon ainakaan minun mielestäni. Lisäksi tässä kirjassa silmiini pomppasi sama huomio kuin parissa aikaisemmassakin osassa: Nina tuntee ikäisekseen hämmästyttävän hyvin erilaiset kukat. Mielestäni se ei ole kovin tavallista, mutta ei kuitenkaan täysin epärealististakaan. Tämä kirja on poikkeuksellinen näihin muihin verrattuna, koska se on kirjoitettu kirjeiksi Fialle eikä päiväkirjoiksi kuten muut osat.

Ninan innokas ihailija on luokan uusi poika Josef, pulskansorttinen ja finninaamainen kömpelys, jota Nina ei voi sietää.  Häntä hävettää, kun pojat kiusaavat häntä Josefista, vaikka Ninalla onkin Jocke, jonka hän tapasi ulkomailla. Suivaantuessaan Ninasta tulee sangen teräväkielinen ja ilkeä, mutta Jacobsson kuvaa kyllä myös sen, että Ninaa kaduttaa käyttäytyä niin: hän ei siis luo sellaista mielikuvaa, että on OK haukkua toisia ulkonäön perusteella. Juonikuviot eivät pyöri pelkästään Ninan ja Josefin ympärillä vaan myös niissä varkauksissa, joita luokassa tapahtuu jatkuvasti. Ne jäytävät luokan välejä ja herättävät epäluuloa. Tämä kirja tietyllä tavalla opettaa, että asioista pitää voida puhua avoimesti ja rehellisyys kannattaa aina. Samalla se opettaa, että "ei ole koiraa karvoihin katsominen" eli että ulkonäkö voi pettää ja ketään ei saisi loukata ja kiusata.

Nina sooloilee -kirjassa Nina joutuu tukalaan tilanteeseen, kun hän saa soolokeikan äitinsä työpaikalta. Heidän Girlsstars -bändinsä muut jäsenet Fia, Mia ja Anna loukkaantuvat tästä ja sulkevat Ninan porukan ulkopuolelle kateuksissaan. Ninan olo on kurja ja yksinäinen. Mielestäni tämä kirja osoittaa hyvin, että ei saisi kadehtia ketään tosissaan, ja näyttää sen, miltä yksin jätetystä tuntuu. Samaan syssyyn myös Ninan Arthur -koira sairastuu. Yhtäkkiä koirasta tulee Ninalle todella rakas, vaikka eivät he ole koskaan olleetkaan ylimpiä ystäviä. Ilman parhaan ystävänsä Fian tukea Nina on todella surun murtama. Juuri tämä lemmikkiasia oli oikein liikuttavasti kuvattu, ymmärtäväisesti ja rehellisen aidosti. Jacobsson käsittelee mielestäni tätä aihetta hienosti ja rohkeasti, ja hän osoittaa, että Nina ei olekaan aina niin iloinen, vaan että hänenkin elämäänsä kohtaavat suuremmat surut kuin bänksit jonkun pojan kanssa. Ninan elämä saa siis harmaampia sävyjä, mutta säilyttää pohjimmiltaan ninamaisen valoisan sävynsä. Tässä kirjassa hieman ihmettelin sitä, että edellisessä osassa paljon esillä ollut Josef tuntuu kokonaan kadonneen kartalta, häntä ei mainita millään lailla. Mielestäni se on outoa ottaen huomioon edellisen osan päättymisen, joten jotain selitystä aiheeseen kavattaisiin.

♠♠♠♠

4 x Nina, part. 1

 Ritta Jacobsson: Nyt tulee Nina, 157 s., Karisto 2000

alkup. Tina med Mia i fjällen, 1994, suom. Helinä Heikkonen

***

R. Jacobsson: Ninan kevätsäpinät, 156 s., Karisto 2000

alkup. Tina Vilken våryra, 1994, suom. Aila Hyyryläinen

***

R. Jacobsson: Nina rippileirillä, 161 s., Karisto 2001

alkup. Tina - Genom eld och vatten, 1995, suom. A. Hyyryläinen

***

R. Jacobsson: Nina lomailee, 159 s., Karisto 2001

alkup. Tina - Äventyret i Visby, 1995, suom. A. Hyyryläinen

***

kansikuvat: Suomen kuvapalvelu

Nina -sarja oli yläasteella yksi suosikkisarjoistani, jonka pariin löysin 8. luokalla saatuani joululahjaksi Nina autiotalossa -kirjan. Minun on jo pitemmän aikaa tehnyt mieli palata tämän sarjan pariin, ja nyt vihdoin pääsin aloittamaan niiden lukemisen. Ensimmäisellä lukukierroksella en kiinnittänyt mitään huomiota siihen, että milloin nämä kirjat on julkaistu ensimmäisen kerran, joten nyt oli aika yllättävää huomata, että alkuteokset ovat 1990-luvun puolivälistä. Samalla aloin pohtia, että nämä kirjat on kirjoitettu aika ovelasti, sillä ajan kulumista ei juurikaan huomaa: esimerkiksi vaatteita ja kodinsisustusta ei ole kuvailtu yleensä niin tarkasti, että ne voisi sijoittaa johonkin tiettyyn aikaan. Tietysti c-kasetit ja lankapuhelimet alkavat olla historiaa, mutta ei sekään tunnu näissä kirjoissa mitenkään vanhanaikaiselta.

Vau, ruotsalainen nuortenkirjallisuus siis todellakin toimii edelleen. Ehkä me suomalaisetkin voimme tästä Nina -sarjasta ottaa pientä kredittiä itsellemme, sillä Ritta Jacobsson on syntyjään suomalainen. En ollut sitäkään tiennyt aikaisemmin, joten sain taas lisää mielenkiintoista infoa. Ennestään tiesin sentään sen, että Ruotsissa tämä tunnetaan Tina -sarjana eikä Ninana niin kuin meillä. Tuon nimimuutoksen kyllä ymmärrän siinä mielessä, että olisihan Tina ollut aika lähellä Anni Polvan Tiinaa, joten ehkä haluttiin tehdä kunnolla eroa niiden välille. Mutta miksi Ninan parhaan ystävän nimi on muutettu Fiaksi, kun se alunperin oli Mia (kts. ensimmäisen osan alkuperäinen nimi)..?

En oikeasti muistanut, että tämä sarja on näin hauska. Oikeasti näille kirjoille saa nauraa ihan ääneen, sillä nämä on kirjoitettu valloittavalla hieman ironisella ja todella humoristisella tyylillä Ninan päiväkirjoiksi. Teinitytön hulvattomat kommentit vanhemmistaan, veljestään ja kaikesta mahdollisesta ovat aidosti hauskoja luettavia, ja uskon, että niihin on monen nuoren helppo samaistua. Nina on parantumaton koheltaja, hänelle aina sattuu ja tapahtuu, joten näissä kirjoissa on todellakin väriä, menoa ja meininkiä.

Sarjan ensimmäisessä osassa Nyt tulee Nina, on päähenkilö 13-vuotias. Hän lähtee perheensä ja naapurissa asuvan bestiksensä Fian perheen kanssa laskettelemaan urheilulomalla. Jo ensimmäisestä kirjasta välittyy se, mihin suuntaan tämä sarja tulee menemään tai mitä siltä on lupa odottaa, sillä kommelluksien, huumorin ja pienen romanttisen värähtelyn värittämä kirja luo vankan pohjan tuleville osille.

Ninan kevätsäpinät jatkaa siitä mihin edellinen osa jäi. Nina on täyttänyt 14 vuotta ja alkanut myös kasvaa ihmisenä. Siitä ei kuitenkaan pääse mihinkään, että koko muu perhe on ihan toivoton ja pojat tosi ihania, vaikka vähän ärsyttäviäkin. Tässä kirjassa Nina ja Fia päätyvät kokeilemaan erilaisia harrastuksia, mutta tuttuun ninamaiseen tapaan tapahtuu yhtä ja toista, kuten oman maalin tekeminen, pieleen mennyt musiikkiesitys, epäonnistunut ratsastusretki ja niin edelleen. Ja yllättäen Nina huomaa, että naapurin Mange on oikeastaan ihan söpö muutenkin kuin vanhana leikkikaverina.

Nina rippileirillä jatkaa Ninan tarinaa jälleen siitä mihin edellinen osa jäi. Nina kulkee riparitapaamisissa ja menee rippileirille, jossa kaikki ei kuitenkaan suju ihan niin kuin pitäisi: kiitos Tobiaksen, johon Fia on täysin lätkässä. Etenkin tässä kirjassa on nähtävissä se, että tämä sarja pystyy käsittelemään myös isoja ja vakavia asioita, kuten kiusaamista ja oikeudenmukaisuutta. Nina kehittyy hahmona aikuisemmaksi, vaikka on hänessä jäljellä vielä lapsellisuuttakin. Huomion tämän kirjan kohdalla sen, että ruotsalaiset nuoret ilmeisesti pääsevät ripille vuotta aiemmin kuin suomalaiset, sillä Nina oli juuri täyttänyt 14.

Nina lomailee -kirjassa törmäsin oikeastaan ensimmäistä kertaa hienoiseen epäuskottavuuteen, sillä tapahtumat olivat aika korkealentoisia, vaikkakin samalla hyvin Ninalle ominaisia. Ninan perhe lähtee lomalle Visbyhyn, josta he ovat vuokranneet asunnon viikoksi. Talon pitäisi olla ihan oikea kummitustalo, mutta kummitusten sijaan paikalla kyllä tapahtuu kaikenlaista muuta merkillistä. Yläkerran vuokralaisperheen poika Stefan ja Nina joutuvat nimittäin roistojen ajojahdin kohteeksi, sillä heidän hallussaan pitäisi olla jotakin sellaista, mitä ei saisi olla. Juuri tämä on se epäuskottavuusmomentti, sillä on aika epätodennäköistä, että niin ihan todella tapahtuisi. Loma saa siis melko seikkailullisia ja jännittäviä käänteitä, vaikka hienoista romantiikkaakin on ilmassa: Stefan on aika söpö, vaikka kotona odotteleekin Mange, naapurinpoika ja Ninan kestoihastus.

Kokonaisuutena pidin näistä neljästä ensimmäisestä osasta hyvin paljon. Tämä toisen kierroksen avaus ei kyllä yhtään muuttanut sitä käsitystäni, että Nina -sarja on yksi parhaista nuortenkirjasarjoista, joita olen koskaan lukenut. Aion jatkaa sarjan parissa niin pian kuin mahdollista, mutta luen kuitenkin seuraavaksi jotakin muuta.

Osille yhteisarvosanaksi: ♠♠♠♠