Tinna

Satu Rämö: Tinna

Hildur-sarjan 5. osa

WSOY 2025

Satu Rämön Hildur-sarjan viides osa Tinna on mielestäni paras tähän mennessä. En oikein osaa edes tarkemmin sanoa miksi niin on, mutta ainakin Tinna on jännittävämpi kuin edelliset osat, joten ehkä syy on siinä.

Syrjäisestä laaksosta löytyy korppien runtelema ruumis. Kuolema näyttää tapaturmalta, mutta vaisto sanoo Hildurille toisin. Tapauksessa on jotakin tuttua ja lopulta yksi yksityiskohta johdattaa Hildurin oivalluksen äärelle. Samalla hän joutuu kohtaamaan myös oman menneisyytensä, sillä jäljet johtavat hänen uransa alkuaikoihin  Reykjavikissa. Myös Tinnan menneisyydessä on omat painolastinsa, joiden selvittämiseen hän pyytää Hildurilta apua.

Tässä kirjassa rikosjuoni kietoutuu mielenkiintoisella tavalla eri vuosikymmenille ja islantilaisen mytologian ympärille. Tykkäsin tosi paljon tämän kirjan eri juonisäikeistä, ja aivan erityisesti pitää mainita se, että nyt päästiin kunnolla kurkistamaan Hildurin ihan omaan menneisyyteen eikä hänen menneisyyteensä osana perheensä vaiheita. Kiinnostavaa oli myös se, miten Hilduria ja heidän yhteistä perhehistoriaansa kuvattiin nyt Tinnan näkövinkkelistä. Se tuo heihin kaikkiin uusia ulottuvuuksia.

Jännityskertoimia tässä riitti aiempia osia enemmän ja muutaman kerran tilanne tiivistyi jopa siinä määrin, että huomasin kiihdyttäväni lukuvauhtiani ja kiitäväni "hermostuneena" rivejä eteenpäin. Tämän jälkeen syksyllä ilmestyvän Dísan ylle kasautuu kyllä paljon odotuksia. Pääsin jo sen varausjonoon aika hyviin asemiin, joten syksylle on jo tiedossa jotakin mitä odottaa kirjarintamalta.

Rakel

Satu Rämö: Rakel

Hildur-sarjan 4. osa

WSOY 2024

Luin joulukuun alkupuolella Satu Rämön huippusuositun Hildur-sarjan neljännen osan Rakelin. Tässä osassa ollaan taas Jakobia vahvemmin Islannin maaperällä ja se ilahdutti minua, sillä yksi sarjan keskeisistä ansioista on nimen omaan islantilaisen elämänmenon ja yhteiskunnan kuvaaminen.

Hildurin arki on alkanut vähitellen asettua seesteisempiin uomiinsa ja töissäkin on ollut sen verran rauhallista, että hän on ennättänyt myös lomailemaan. Hildur vierailee säännöllisesti paitsi tätinsä Tinnan myös vanhan perhetuttavansa Helgan luona. Jakobillakin menee paremmin, vaikka hänen poikansa muutto Islantiin ei ole sujunut ihan täysin kitkatta. 

Helgan luona vieraillessaan Hildur saa kuulla uusia asioita myös edesmenneestä äidistään  Rakelista, joka jätti jälkeensä melkein yhtä paljon avoimia kysymyksiä kuin Hildurin kadonneet pikkusisaret. Perheen arvoitusten ratkaiseminen joutuu kuitenkin väistymään taka-alalle, kun paikalliseen satamaan saapuva risteilyalus tuo tullessaan asioita, jotka kiinnittävät poliisin huomion.

Tykkäsin tästä kirjasta, joka osoittautui taatun perushyväksi ja sujuvalukuiseksi Rämöksi. Dekkarijuoni toimii tässä mielestäni hyvin, jopa paremmin kuin sarjan kahdessa ensimmäisessä osassa, ja Hildurin perhetaustasta tuntuu riittävän ammennettavaa paljonkin, joten mielenkiinnolla odotan mitä Tinna tuo tullessaan. Varausjono ainakin on edennyt joutuin, joten taidan päästä sen pariin jo kevättalvella.

Jakob

Satu Rämö: Jakob

Hildur-sarjan 3. osa

WSOY 2023

Elokuun viimeisenä kirjana luin Satu Rämön Jakobin, joka on kolmas osa supersuosittuun Hildur-sarjaan. Siinä Hildurin suomalaistaustainen työtoveri Jakob nousee aiempaa keskeisemmäksi hahmoksi, kuten kirjan nimestäkin voi päätellä.

Islannissa eletään vuoden pimeintä aikaa joulun lähestyessä. Länsivuonoilta kalastusaltaalta löytyy järsitty ruumis, eikä aikaakaan, kun Hildurin tiimi saa selvitettäväkseen toisenkin erikoisen henkirikoksen. Kohta löytyy kolmaskin ruumis. Kuvio alkaa hahmottua, mutta resurssivaje hidastaa tahtia. Tiimin resurssit supistuvat entisestään, kun Jakobin on matkustettava Suomeen poikansa huoltajuutta koskevaan oikeudenkäyntiin.

Kesken kiivaimman kiireen Hildur saa puhelun Suomesta. Jakobin matka on saanut dramaattisen käänteen, joka saa Hildurin pohtimaan, miten pitkälle Jakob on valmis menemään saadakseen poikansa huoltajuuden. Samaan aikaan mieltä painaa kadotettu yhteys hänen sisareensa Rósaan. Vanhat tutut keinot  kuohuvan mielen selvittämiseksi ovat jälleen käytössä, kun Hildur pyrkii pitämään paketin kasassa ja nappaamaan syyllisen ennen kuin tutkinnan alla olevaan rikosvyyhtiin tulee lisää uhreja.

Olen pitänyt tästä sarjasta erityisesti sen Islanti-kuvauksen vuoksi, mutta tässä osassa meininki muuttuu selvästi aiempaa kansainvälisemmäksi. Islantilainen arki ja miljöö painuvat siis hieman taka-alalle, mikä on mielestäni harmi. Dekkarijuoni puolestaan on tässä nyt vahvempi ja jännittävämpi kuin aiemmissa osissa. Henkilöhahmojen menneisyydestä ja persoonista paljastuu tämän kirjan myötä myös uutta, ei ehkä niin miellyttävää tietoa.

Olen pitänyt sarjan aiemmista osista paljon enemmän kuin tästä, mutta en toki sarjaa aio kesken jättää. Rakelia saan nyt jonkin aikaa odottaa varausjonosta, Tinnasta nyt puhumattakaan. Kirja ei ole vielä edes ilmestynyt, mutta pääsin toukokuussa varausjonoon sijalle 66.

Talo maailman reunalla: Vuosi Islannin maaseudulla

Satu Rämö: Talo maailman reunalla - Vuosi Islannin maaseudulla

kuvat: Björgvin Hilmarsson

WSOY 2021

Satu Rämön kolmas ja viimeisin, mutta toivottavasti ei viimeinen, islantilaisesta elämänmenosta kertova teos Talo maailman reunalla on hänen muiden "islantilaiskirjojensa" tavoin kiinnostavaa luettavaa. Lukiessa minulle vain vahvistui käsitys siitä, että Islannissa haluaisin joskus käydä ja kokea tuon kiehtovan maan itse.

Kirja kertoo elämästä kauniilla mutta syrjäisillä Länsivuonoilla, josta Reykjavikissa asuva Rämö perheineen vuokraa ensin vuodeksi pienen talon. Ensimmäinen vuosi tilapäisinä asukkaina opettaa, että uudella kotiseudulla on paljon tarjottavanaan liikunnalliselle ja aktiiviselle perheelle. He ihastuvatkin uuteen kotipaikkaansa niin kovasti, että ostavat kodikseen ikivanhan kivitalon ja päättävät jäädä.

Rämö kirjoittaa islantilaisesta arjesta, yhteiskunnasta ja luonnosta kiinnostavasti. Tässä kirjassa Länsivuonojen harvaan asutulla seudulla luonnonvoimilla on erityisen näkyvä rooli, mutta niin on myös yhteisöllisyydellä ja auttamisella. Siitä perhe saakin heti osansa, sillä uudet asukkaat otetaan lämpimästi vastaan.

Elämä pikkukylässä kuulostaa kyllä ihanalta ja monipuoliselta. On lyhyt matka kouluun ja päiväkotiin, ihania paikallisia kahviloita ja luottopizzeria, ihana uimahalli-kylpylä vaikka joka iltaiseen polskutteluun, kirjastopalvelut, liikuntamahdollisuudet ja monen eri alan osaajia. Rämö ei kuitenkaan maalaa elämästä liian ruusuista idylliä, sillä on myös talvella siinä mittakaavassa tukkeutuvia teitä ja lumen saartamia taloja, että sitä ei Suomessa ihan voi kuvitellakaan. Kaikki on lopulta kuitenkin vain asenteesta kiinni, sillä jos osaa nähdä kaiken hyvän, on helpompi kestää haasteet.

Näitä "islantilaiskirjoja" on ollut tosi mukava lukea ja näistä on myös oppinut valtavasti uutta. Etenkin kahden aiemman kirjan kohdalla kiinnostavaa on ollut eritoten se, miten Islanti ja Suomi ovat vertautuneet toisiinsa tavoiltaan ja yhteiskunnallisesti. Mielelläni lukisin vastaavia kirjoja Rämöltä vielä lisääkin.

Blogissani myös

- Islantilainen voittaa aina

- Islantilainen kodinonni

Rósa & Björk

Satu Rämö: Rósa & Björk

Hildur-sarjan 2. osa

WSOY 2023

Luin keväällä Satu Rämön Hildurin, joka avaa samannimisen sarjan. Vaikka se ei dekkarina ollut mielestäni suurikaan jännitysnäytelmä, pidin tosi paljon kirjan miljööstä ja islantilaisen yhteiskunnan ja arjen kuvauksesta. Samoista asioista pidin tässäkin, mutta Rósa & Björk on edeltäjäänsä jännittävämpää luettavaa, etenkin kun Hildurin lapsena kadonneiden sisarten - Rósan ja Björkin - mysteeriin tulee uutta valoa.

Islannin vuonoilla Hildurin poliisipiirissä paikallinen kunnallispoliitikko löydetään murhattuna hiihtoladulta. Tapaus tulee Hildurin tiimille selvitettäväksi. Melko pian on ilmeistä, että kyse ei ole yksittäisestä henkirikoksesta, vaan tapaus on osa isompaa kokonaisuutta, jonka juuret ulottuvat vuosien taakse.

Viihdyin Islannin vuonoilla ja vaihtelevissa sääolosuhteissa nyt vähintään yhtä hyvin kuin Hilduria lukiessa. Kadonneiden siskojen tapauksen yksityiskohtien valottuminen pakottaa päähenkilö-Hildurin kohtaamaan kipeän menneisyytensä. Katoamista edeltävistä vaiheista paljastuu paljon sellaista, mikä asettaa tapauksen uuteen valoon.

Tämä teos sijoittuu ajallisesti ajanjaksoon, jolloin koronavirus alkoi levitä, rajat sulkeutua ja karanteeneista tulla arkipäivää. Tuntuu absurdilta, että se tosiaan oli silloin arkipäivää eikä mikään dekkariin kehitelty käänne. Se kuitenkin tuo jännityskertoimia poliisityöhön, kun ennestäänkin rajalliset henkilöresurssit supistuvat entisestään. Oman lisämausteensa virus tuo myös Jakobin yksityiselämään, sillä huoltajuuskiista Norjassa asuvasta pojasta jatkuu yhä.

Olen kuullut useamman ihmisen sanovan, että nämä kaksi ensimmäistä osaa ovat sarjan parhaat. Vähintään yhtä moni on kehunut koko sarjaa. Aion jatkaa sarjan parissa edelleen ja ottaa asiasta itse selvää, sillä tuntuu, että Hildurin lähipiiristä paljastuu vielä monenlaisia asioita.

Hildur

Satu Rämö: Hildur

Hildur-sarjan osa 1

WSOY 2022

Kutsuimme Satu Rämön viime syksynä kirjailijavieraaksi kirjastoihimme. Ennen sitä luimme lukupiirissä Rämön islantilaista elämänmenoa kuvaavan teoksen Islantilainen voittaa aina, mutta hänen dekkareihinsa päätin tutustua vasta vierailun innoittamana. Jono oli pitkä ja kirjan sain vasta nyt, mutta kannatti odottaa. Ei Hildur mielestäni mikään huikea jännitysnäytelmä ollut, mutta dekkarin ainekset siitä toki löytyy, ja miljöön ja islantilaisen yhteiskunnan kuvauksena teos on hyvinkin kiinnostava.

Hildur Rúnarsdóttir on rikosetsivä ja kadonneiden lasten yksikön päällikkö, jolla on taustalla omakohtainen lapsuustrauma. Ahdistustaan Hildur hillitsee surffaamalla Atlantin kylmillä aalloilla ja urheilemalla kroppaansa endorfiineja. Työparikseen Hildur saa suomalaisen poliisiharjoittelijan Jakobin, jonka rauhallinen luonteenlaatu ja aito myötäeläminen tekevät hänestä ja Hildurista nopeasti ystäviä.

Hildurin poliisipiirissä tapahtuu pienessä ajassa useampia rikoksia, jotka paljastuvat samaan rikosvyyhtiin kuuluviksi. Sääolosuhteet luovat omat haasteensa tutkimuksille, sillä myrskytuulet ja lumivyöryt eivät ole vuonoilla ennenkuulumattomia. Henkilöstöresurssien vähyys tekee vuonojen poliiseista todellisia moniottelijoita ja vaikka Jakobin kielimuuri estää häntä tarttumasta kaikkiin töihin, on hänen työpanoksellaan merkittävä rooli poliisivoimissa.

Vaikka rikosjuoni olikin ihan toimiva ja kiinnostava, ei se kaikista käänteistään huolimatta ollut mielestäni kovin jännittävä. Dramaattisiakin käänteitä kansien väliin mahtuu, mutta Hildur edustaa mielestäni kuitenkin aika helposti lähestyttävää ja pehmeää dekkaria. Poliisityötä oli mielenkiintoista seurata ja pienen poliisiaseman arki tuntui jollakin tavalla kotoisalta, ehkä tuoden mieleen suomalaiset olosuhteet.

Rämön kirjoitustyyli on sujuva ja konstailematon. Miljöön kuvaus on kiinnostavaa ja hahmojen osalta täytyy sanoa, että Jakobin lisääminen tarinaan on aika nerokas idea. Sitä kautta hän nimittäin pystyy selittämään auki sellaisia islantilaisen kulttuurin ja yhteiskunnan piirteitä, jotka eivät meille suomalaisille lukijoille välttämättä muuten aukeaisi. Kun näitä asioita kerrotaan suomalaiselle Jakobille, välttyy Rämö selittelemästä niitä suoraan lukijalle. Mielestäni se on tyylillisesti aika tärkeä asia, sillä tunnelma on ihan eri.

Haluan kyllä ehdottomasti jatkaa sarjan parissa ainakin seuraavaan osaan asti. Nimen perusteella siinä selvitellään Hildurin lapsena kadonneiden sisarten tapausta, johon viitattiin jo tässäkin osassa. Katsotaan, mitä siitä paljastuu!

Islantilainen kodinonni

Satu Rämö: Islantilainen kodinonni - Perhe-elämää viikinkien malliin

WSOY 2018

Luimme lukupiiriin huhtikuussa Satu Rämön ensimmäisen islantilaisesta elämänmenosta kertovan kirjan Islantilainen voittaa aina. Tykästyin hänen tapaansa kertoa ja kuvata asioita, joten myös seuraaviin islantilaiskirjoihin tarttuminen oli selviö. Tykkäsin tosi paljon myös tästä Islantilaisesta kodinonnesta, jossa keskiössä on perhe-elämä. Tästäkin aihepiiristä saatiin esimakua jo ensimmäisessä kirjassa, mutta nyt aiheeseen sukellettiin syvemmälle.

Islannissa perhe on tärkeä ja perhekäsitys suomalaisella mittapuulla varsin laaja. Sekä äidit että isät osallistuvat lapsen kasvatukseen tiiviisti jo pienestä pitäen, sillä kummallakin vanhemmalla on yhtä paljon vanhempainvapaata: 3 kuukautta äidillä, 3 isällä ja 3 miten perhe haluaa ne jakaa. Koko laaja perheyhteisö ja etenkin isovanhemmat osallistuvat lasten hoitoon ennen kuin lapsi tavallisesti 2 vuoden iässä menee päivähoitoon. Suomalaisittain tuo kuulostaa monimutkaiselta ja hurjalta, mutta se toimii Islannissa.

Islanti on niin kovin toisenlainen maa kuin Suomi. Erilaisten perhemallien ymmärtämisessä ja tasa-arvoasioissa se tuntuu olevan paljon edellä meitä. Heille ei ole mitenkään kummallista, jos äiti menee pakollisen äitiyslomansa jälkeen heti töihin tai jos perhemalli on jotenkin "normista poikkeava". Heille se ei tunnu edes olevan mitenkään poikkeava. Hauskinta islantilaisesta perhe-elämästä lukiessa on se, kun kirjailija on suomalainen ja osaa näin verrata näitä kahta maata keskenään. Se myös tuo minulle lukijana lisää perspektiiviä, kun mukana kulkee itselle tuttua vertailukohtaa.

Ehkä yksi asia minulla hieman särähti tässä avarakatseisuutta ja erilaisia valintoja esiin tuovassa teoksessa. Islannissahan lapsi nimetään aina jonkun pojaksi tai tyttäreksi eikä heillä ole sukunimiä samalla tavalla kuin meillä. Näin ollen esimerkiksi avioliiton solmimisen yhteydessä ei tarvitse pohtia nimivalintoja. Minulla hieman särähti se, miten Rämö hämmästeli monen suomalaisen naisen halua vaihtaa sukunimensä miehen sukunimeen vielä nykypäivänä. Voi olla, että olen vain herkillä asian suhteen, sillä menin kesällä naimisiin ja päätin vaihtaa sukunimeni pitkän pohdinnan jälkeen. Ehkä voisin kysyä: miten voi olla, että vielä nykyaikana pitää selittää nimivalintojaan muille?

Rämö kirjoittaa hyvin sujuvaa kieltä. Kokonaisuus oli jälleen kerran jäsennelty hyvin, vaikka ehkä pientä toisteisuutta oli loppupuolella havaittavissa, ei tosin haittaavassa määrin. Kirja on tosi mielenkiintoinen ja opin islantilaisesta yhteiskunnasta ja kulttuurista monta uutta asiaa.  Talo maailman reunalla odottaa vielä lukuvuoroaan, mutta ei varmasti kauan.

Lukupiirikirja: Islantilainen voittaa aina

Satu Rämö: Islantilainen voittaa aina - Elämää hurmaavien harhojen maassa

WSOY 2015

Luimme huhtikuun lukupiirikirjana Satu Rämön teoksen Islantilainen voittaa aina - elämää hurmaavien harhojen maassa. Kirjassaan Rämö kertoo islantilaisesta yhteiskunnasta ja ihmisistä sekä tietenkin siitä millaista elämä on Islannissa ollut. Sain lukiessani aika nopeasti huomata, että en todella tiennyt Islannista juuri mitään. Kaikki uusi tieto ja mielenkiintoiset yksityiskohdat virittivät lukupiirissämme vilkkaan keskustelun, jossa nostettiin esille myös teoksen kirjalliset ansiot. Teksti on miellyttävää luettavaa ja kokonaisuus on hyvin jäsennelty, joten lukeminen oli ilo.

Rämö kertoo elämästä Islannissa eri osa-alueiden kautta, mutta kuitenkin yhtenäisenä kokonaisuutena. Hän kuvaa ihmisiä ja sosiaalisia normeja, työkulttuuria ja yhteiskuntaa, taloutta, luontoa ja vapaa-aikaa. Minusta oli hyvin kiinnostavaa kuulla, että Islannissa kirjallisuudella on vahva asema ja muihin taiteisiin nähden jopa jonkinlainen erityisasema. Siinä missä Suomessa kirjakauppaverkko sen kuin harvenee, on Islannissa ainakin kirjan kirjoitusaikaan kirjakaupat olleet tyypillisesti auki jopa iltakymmeneen. Kirjastot mainittiin lähinnä sivulauseessa ja olisikin ollut mielenkiintoista kuulla millainen on kirjastolaitoksen rooli Islannissa.

Kirjasta piirtyy kuva Islannista maisemallisesti upeana kohteena, mutta samalla myös vaarallisena. Tulivuorenpurkaukset harvemmin aiheuttavat isompia ongelmia, mutta jyrkänteiset kalliot ja arvaamattomat jäätiköt voivat koitua kokemattoman retkeilijän kohtaloksi. Yllättävää kyllä Islannin pelastustoimi on kokonaan vapaaehtoisvoimin järjestetty eikä valtion ja kuntien järjestämä, sillä harvaan asutussa maassa sellainen kävisi liian kalliiksi.

Islantilaiset ovat ihmisinä kovin toisenlaisia kuin suomalaiset ainakin siinä, että heillä on rajaton usko onnistumiseen ja omiin kykyihinsä, kun taas suomalaisten peruspessimistisyys laittaa epäilemään vähän kaiken sujumista. Islantilaiset ovat lapsirakasta kansaa ja lapset kulkevat mukana melkein missä vaan, kun taas Suomessa on ehkä hieman maltillisempi suhtautumistapa. Islantilaisten vanhempainvapaat ovat yhteiskunnallisesti kiinnostavia, sillä niillä on työmarkkinoihin tasa-arvoistava vaikutus: lapsen syntymää seuraa pakollinen 3 kuukauden mittainen isyysloma siinä missä äitiyslomakin. Ei ole siis sen suurempi riski palkata hedelmällisessä iässä olevaa naista kuin ihan minkä tahansa ikäistä miestäkään. Aika metkaa!

Näiden lisäksi kirjassa oli monta muutakin mielenkiintoista faktaa, joten suosittelen kyllä tämän kirjan lukemista. Itse ainakin aion lukea seuraavatkin islantilaista elämää kuvaavat kirjat Islantilainen kodinonni ja Talo maailman reunalla.