Tähtihauta

Kristina Ohlsson: Tähtihauta

Hovenäsetin lapset 2

WSOY, 2025

alkup. Stjärngraven

suom. Pekka Marjamäki

Kristina Ohlssonin Hovenäsetin lapset -trilogia on nuorille suunnattua jännityskirjallisuutta, mutta toimii mainiosti myös aikuiselle lukijalle. Ensimmäisessä osassa koin jännityksen hieman lässähtävän loppuvaiheessa, mutta tämä toinen osa Tähtihauta kyllä pitää otteessaan loppuun asti. En kokenut tätä ihan niin jännittäväksi kuin Ohlssonin teokset osaavat olla, mutta pidin ratkottavasti arvoituksesta ja maagisesta realismista, jota sillä on tarjota reippaasti.

Alva asuu äitinsä ja pikkuveljensä kanssa vakituisesti leirintäalueella, joka hiljenee aina kesäkauden jälkeen muista asukkaista. Perhe on kohdannut pari vuotta aikaisemmin suuren menetyksen, kun Alvan isä on kuollut liikenneonnettomuudessa. Onnettomuus tuntuu Alvasta erikoiselta, jopa selittämättömältä, ja hän haluaa selvittää onnettomuuden syyt ja löytää ihmisen, joka ajoi hänen isäänsä päin. Ratkottavaksi tulee kuitenkin toinenkin arvoitus, kun leirintäalueelle ilmaantuu musta kissa ja vanhanaikaisesti pukeutunut pikkutyttö äiteineen.

Alvan luottoystäviä ovat jo trilogian ensimmäisestä osasta tutut Heidi ja Harry. Heidän kanssaan hän viihtyy äidin ostamalla rantamajalla, yrittää selvittää aina kuin tyhjästä ilmestyvän kissan ja pikkutytön arvoitusta ja lopulta jakaa heille myös salaisuutensa siitä, että haluaa selvittää isänsä kuolemaan johtaneet olosuhteet. He ovat neuvokas kolmikko, mutta tilanne kärjistyy silti vaaralliseksi. Joku tuntuu uhkaavan Alvaa, mutta miksi? Eihän hän tiedä mitään sellaista, mikä voisi olla kenellekään vaaraksi.

Tähtihauta kurottaa juurensa menneisyyteen ja paljastaa hyytäviä yksityiskohtia, jotka jäävät mieleen. Autio, marraskuinen leirintäalue on miljöönä mitä toimivin. Aion lukea myös trilogian päätösosan, kun se ilmestyy.

Tulipyörä

Kristina Ohlsson: Tulipyörä

Hovenäsetin lapset 1

WSOY 2024

alkup. Eldhjulet

suomentanut Pekka Marjamäki

Tykkäsin tosi paljon Kristina Ohlssonin nuorille suunnatusta jännitystrilogiasta, johon kuuluvat kirjat Lasilapset, Hopeapoika ja Kivienkelit. Vinkkasin niitä paljon koululuokille, kun tein lasten- ja nuortenkirjastotyötä. Tämä uuden Hovenäsetin lapset -sarjan avausosa Tulipyörä vaikutti yhtä kiinnostavalta, joten halusin lukea sen ihan omaksi ilokseni. Hyvä tämä olikin, ja minulle melkein jopa liiankin jännittävä illalla luettavaksi.

Heidin kotona Hovenäsetissä on hiljattain tehty remonttia, jonka yhteydessä lattian alta on löytynyt vanha lapsen kenkä ja lelu. Ne tuntuvat olleen siellä ikään kuin piilossa, vaikka Heidi ei keksikään miksi joku tahtoisi sellaiset asiat piilottaa. Hänen hermonsa ovat muutenkin jännittyneessä tilassa, sillä kotitalossa tuntuu tapahtuvan outoja. Myrsky riehuu Hovenäsetissä joka yö ja Heidi on aivan varma, että hänen huoneensa väliaikaisen seinän virkaa toimittavan pressun takaa kuuluu öisin ääniä.

Onneksi iloakin tuottavia asioita on, sillä maailmanpyörä on tullut kesäksi Hovenäsetiin ja se tarjoaa Heidille ja hänen ystävilleen paitsi huvittelun mahdollisuuden myös tilaisuuden tienata pienillä apuhommilla ilmaisia kierroksia sen kyydissä - asuuhan maailmanpyörän omistaja kesän yli Heidin kotona vuokralla.

Vähitellen Heidistä alkaa kuitenkin tuntua, että kaikki ei ole kohdallaan maailmanpyörän ja sen omistajan suhteen. Isoäiti tuntuu pelkäävän maailmanpyörää avain kauheasti ja raskaana oleva bonusäiti voi koko ajan huonosti. Näyttää siltä, että heidän kotitalossaan on joskus tapahtunut jotakin pahaa, ja se paha tuntuu päässeen taas valloilleen.

Tulipyörä on alkuvaiheessa aidosti jännittävää luettavaa, mutta sitten minulle aikuislukijalle jännitys hieman lässähtää. Pidin kirjan miljööstä paljon ja Heidin ratkoma arvoitus on todella kiinnostava, mutta yhtäkkiä tarinaan tuli mukaan sellaista yliluonnollisuutta tai maagista realismia sekä ihmishahmoista pahuutta, jota en oikein osannut odottaa. Jokin siinä ei mielestäni täysin sopinut kirjan tunnelmaan, joten olen ehkä hieman pettynyt. Muutoin tämä kyllä on taattua sujuvaa Ohlssonia.