Kaarina Helakisa: Taivaskissa
kuvitus: Eeva Hakkarainen
21 s., Otava 1988
Kaarina Helakisan runomuotoinen lastenkirja Taivaskissa on tarina kissasta, joka päättää etsiä taloonsa isännän. Vaikka tarina periaatteessa on mielikuvituksellinen seikkailu tohvelilla matkustavasta kissasta ja hänen uusista omistajistaan, on se myös paljon muuta. Minulle tämä oli ennen kaikkea tarina kissasta, joka tekee talosta kodin. Minulle kissat tekevät kodin, sillä täällä on aina joku odottamassa, kun tulen kotiin.
Eeva Hakkaraisen emalitöistä rakentuva kuvitus oli mielenkiintoisella tavalla erilainen kuin ne joihin olen aikaisemmin tottunut. Myös kuvitus antaa lukijalle tilaa rakentaa tarinaa myös toisessa "ulottuvuudessa", sillä se ei anna liian selkeitä kuvia siitä, miten tarinaa pitäisi tulkita.
Runoelman ehdottomasti tehokkain pätkä löytyy sen kahdesta viimeisestä säkeistöstä. Vähän googlettelin tätä kirjaa, ja usein juuri tuon viimeisen sivun tekstiä oli lainattu ja se oli koettu lohduttavaksi lemmikin menetyksen hetkellä. Ja kauniistihan Helakisa on teoksen päättänyt, melkein tuli tippa linssiin:
"Olen avaruuksien Kissa,/olen Kissa ihmeellinen./Olen unien, tähtien kissa,/Tulin takaa pilvien.//Minä rakensin teille talon,/jossa paljon rakastetaan./Nyt takaisin lähden, vaan palaan/uniinne toisinaan."
Tämä nide on sellainen kääntökirja, eli toisella puolella on kokonaan toinen tarina, Kukonkerääjä. Siihen en kuitenkaan tutustunut äkkivilkaisua enempää, sillä se ei vaikuttanut minua kiinnostavalta.