Noitia, kalloja, vedenhenkiä: Maaginen matkaopas Pohjanmaalle

Riina Peltonen: Noitia, kalloja, vedenhenkiä - Maaginen matkaopas Pohjanmaalle

kuvitus: Mervi Heikkilä

141 s., Haamu-kustannus 2021

En tiedä miten on mahdollista, että minulta on aiemmin mennyt ihan ohi tämä Riina Peltosen kirjoittama toisenlainen matkaopas Pohjanmaalle, sillä kaikki kansanperinteeseen liittyvät uskomukset kiinnostavat minua jo ihan lähtökohtaisesti. Tämä oli todella kiinnostava löytö, kiitos vinkistä kollegalle!

Noitia, kalloja, vedenhenkiä: Maaginen matkaopas Pohjanmaalle pitää sisällään kymmenen erilaista kohdetta, joihin liittyy myyttisiä ja jännittäviä tarinoita. Kohteisen joukossa on niin luontokohteita kuin raunioita ja muinaisjäännöksiäkin. Itselle kohteista ainoa tuttu oli Isonkyrön Leväluhta, jossa olen muutama vuosi sitten käynytkin,

Riina Peltonen herättää kirjassaan kiinnostavalla tavalla henkiin niin todellisen historian kuin kansantarinat myytteineen. Kirjan luettuani jäi fiilis, että olisipa kiva kesällä hieman ajella maakunnassa ja käydä tutustumassa reitille osuviin kohteisiin, joten siinä mielessä matkaopas on varsin kuvaava sana tälle kirjalle. Hauskaa, että näitä paikallisia tarinoita on kerätty tällaiseksi helposti lähestyttäväksi ja sujuvalukuiseksi kirjaksi.

Hämärtäjät

Mervi Heikkilä: Hämärtäjät

117 s., Kaksipäinen Korppi 2021

kuvitus: Broci

arvostelukappale kirjailijalta, kiitos!

Sain viime vuoden puolella Mervi Heikkilältä arvostelukappaleen hänen tuoreesta lanu-romaanistaan Hämärtäjät, mutta tartuin kirjaan vasta nyt kirjavinkkauksia valmistellessani. Mainittakoon heti, että tämä menee kyllä vinkkipakettiin mukaan, sillä tarina tempaisi minut mukaansa jo heti ensimmäisiltä sivuilta. Sujuvalukuista maagista realismia on ilo lukea.

Tarina lähtee liikkeelle tilanteesta, jossa Joonalle valkenee, että hänen kaksoissisarensa Lari on ilmeisesti kadonnut. Larille on tavanomaista uppoutua erilaisten luonnonvaraisten eläinten hoitamiseen antaumuksella, joten aluksi Joona ei ole huolissaan. Kummallisesti käyttäytyvät eläimet ja kioskin Sannan varoittavat puheet saavat Joonan kuitenkin vähitellen huolestumaan. Äiti on työmatkalla eikä Joona halua huolestuttaa tätä, vaan ryhtyy ystävänsä Topin kanssa etsimään Laria.

Olen aikaisemminkin lukenut Heikkilän kirjoja ja pidän kovasti hänen tyylistään kirjoittaa. Teksti on samaan aikaan sujuvalukuista ja selkeää, mutta silti kuvailevaa ja värikästä. Tässä kirjassa pidin paljon myös siitä, miten tässä riittää tasoja aikuisellekin lukijalle, vaikka kyseessä onkin melko lyhyt kirja. Miljöökin kolahti, jotenkin siitä tuli sellainen tuttu ja turvallinen olo, vaikka en oikein tiedäkään miksi niin on.

Hämärtäjät on kirja, johon uskon vähemmänkin lukevan olevan helppo tarttua. Larin katoamisen sivujuonteena seurataan Joonan ja Topin valmistautumista ensimmäiseen airsoft-peliinsä. En äkkiseltään keksi yhtään lanu-kirjaa, jonka aiheena olisi softaaminen, joten myös tuo aihepiiri voi herättää kiinnostusta. 

Verikuu ja muita outoja tarinoita

Jaana Ala-Huissi & Mervi Heikkilä: Verikuu ja muita outoja tarinoita

148 s., Haamu 2018

kansi: Ivi Rebova

a-kappale kustantajalta, kiitos!

Eteläpohjalaiset kirjailijat Jaana Ala-Huissi ja Mervi Heikkilä ovat kirjoittaneet yhdessä novellikokoelman, joissa sekoittuu mielenkiintoisella tavalla kansanperinne, historia, nykypäivä ja rajatiedon ilmiöt. Niminovelli Verikuu on Heikkilän kirjoittama ja kieltämättä avaa kokoelman sangen koukuttavasti. Teos sisältää kaikkiaan 14 novellia, joista puolet on Heikkilän ja puolet Ala-Huissin kirjoittamia.

Luen varsin vähän novelleja, mutta tämän kokoelman ahmaisin parissa illassa. Kaikissa novelleissa oli jotain sopivan metkaa ja "vinksallaan", vaikka miljööltään ne ovatkin erilaisia. Ala-Huissi sijoittaa tarinansa enemmän historiaan, Heikkilä puolestaan maustaa nykytodellisuutta spekulatiivisen fiktion keinoin. Heikkilä on mielestäni novelleissaan myös Ala-Huissia kokeilevampi ja ehkä voisi tavallaan myös sanoa rajumpi. Ala-Huissi ammentaa enemmän historiasta ja kirjoittaa novelleissaan "tutummista outouksista". Kuitenkin erilaisuudesta huolimatta näistä syntyy ihan tasapainoinen novellikokoelma, vaikka Ala-Huissin selkeästi lyhyemmät novellit tuntuvatkin välillä vähän latteilta Heikkilän kokeilevuuden rinnalla.

Omiksi suosikeikseni tästä kokoelmasta nousivat niminovelli Verikuu, Piilopirtti, Chatte, Juhannusyö ja Agnes, sillä ne muodostuivat kokonaisuuksina minulle mieluisimmiksi. Myös muut novellit luin mielelläni enkä voi sanoa, että yksikään kokoelman novelleista olisi huono. Tällaista lukisin mieluusti lisääkin!

♠♠♠♠

 

Uppalan Kartanon aarre

Mervi Heikkilä (teksti) & Marjo Nygård (kuvitus): Uppalan Kartanon aarre

37 s., Haamu 2017

arvostelukappale kustantajalta, kiitos!

 

Seinäjoella sijaitseva Uppalan kartano oli minulle lapsena jonkinlainen haavetalo. Kartanon ohi ajaessamme kyselin aina mikä tuo mielenkiintoiselta näyttävä suuri vaaleanpunainen talo oikein on. Hieman villiintynyt puutarha oli omiaan ruokkimaan mielenkiintoani vielä lisää. Olen oikeastaan aina tuntenut mielenkiintoa kartanoita kohtaan, mutta Uppala siinä kerrostalojen keskellä oli jotenkin erityisen kiehtova. Voitte varmaan uskoa, että olin onneni kukkuloilla, kun pääsin muutama vuosi sitten käymään ensimmäistä kertaa tuossa lapsuushaaveideni kartanossa, joka toimii nykyään ravintolana. Kun kuulin, että on ilmestymässä Uppalan kartanoon sijoittuva lastenkirja, oli itsestäänselvää, että minä lukisin sen.

 

Uppalan Kartanon ikioma kummitus Kosti on vaipumassa epätoivoon, sillä hän on hukannut aarrearkkunsa avaimen. Hän ei kertakaikkiaan muista minne avain on jäänyt, mutta onneksi Kuuvoiman avulla taikoja tekevä Silkki-kissa lupaa auttaa. Silkki-kissan selässä Kosti Kummitus pääsee kulkemaan ajassa aina 1800-luvulle asti. Avain ei kuitenkaan ota löytyäkseen, vaikka monenlaista ystävykset matkallaan kohtaavatkin. Löytävätkö he avaimen ja ennen kaikkea onko aarre jotain herkullista syötävää, kuten Silkki toivoo? Lähde matkalle Seinäjoen historiaan Kostin ja Silkin kanssa, niin saat tietää!

 

Uppalan Kartanon aarre on mielestäni viehättävä kuvakirja, joka tarjoaa lukijalleen paikallishistoriaa mielikuvituksellisen tarinan ohessa. Tässä teoksessa on aika paljon tekstiä, joten kovin pienille lapsille tämä ei välttämättä ole oikea valinta - se on toki yksilöllistä. Heikkilän teksti on kuitenkin niin eloisaa ja värikästä, että uskon sen huvittavan lukijaansa/kuulijaansa ja auttavan pitämään mielenkiintoa yllä pidempienkin tekstipätkien kohdalla. Eloisaa ja värikästä on myös Nygårdin luoma kuvitus, joka miellyttää minun silmääni suuresti. Suosittelen kovasti tutustumaan tähän teokseen! Tämä kirja olisi myös varmasti mainio tuliainen Etelä-Pohjanmaalta, jos matkaat jonnekin ja haluat viedä jotain kotiseutuusi liittyvää lahjaksi jollekulle.

Pohjolan porteilla

Mervi Heikkilä: Pohjolan porteilla

165 s., Haamu 2017

kansi: Suvi Kari

 arvostelukappale kustantajalta, kiitos!

Pohjolan porteilla on itsenäinen jatko-osa teoksille Louhen liitto ja Tuonella kulkijat. Päähenkilönä nähdään jo aiemmista osista tuttu Roona, yliluonnollisin kyvyin varustettu lukiolaistyttö, jolle paljastuu tässäkin osassa jotain uutta myyttisistä jumalista ja omista kyvyistään.

 

Olen pitänyt kovasti Louhi-sarjan aikaisemmista osista eikä tämäkään ollut pettymys! Heikkilä yhdistää edelleen taitavasti perinteitä ja historiaa sekä nykynuorten maailmaa, mutta jotenkin nyt Roonan todellinen syntyperä ja erikoistaidot linkittyvät entistäkin selkeämmin hänen arkielämäänsä. Mielestäni Roonan elämän tärkeät etapit yhdistyvät onnistuneella tavalla hänen yliluonnolliseen puoleensa sekä vanhoihin jumaliin. Kokonaisuudesta syntyy kiinnostava, kun lukija saa pähkäillä millä tavalla asiat vaikuttavat toisiinsa ja ennen kaikkea mistä sai alkunsa matka, jonka päätteeksi Roona saapuu itsensä Pohjan Akan porteille.

Roona on seurustellut jo kuukausia Aleksin kanssa ja suhde vaikuttaa vakaalta, mutta yhtäkkiä asiat tuntuvat muuttuvan. Roona on ottanut tärkeän askeleen suhteessaan ekan kertansa myötä ja pohtii minäkuvaansa. Roona vaikuttaa haavoittuvaisemmalta ja epävarmemmalta, sillä suhde Aleksiin ei tunnu enää niin selkeältä. Samoihin aikoihin peilikuvassa vilahtaa mystinen varjo ja Roonan isä Eerikki näkee tyttärestään näyn, joka ei lupaa mitään hyvää. Roona päättää syventyä erityistaitoihinsa ja hankkia oman samaanirummun, sillä myös hänen biologinen äitinsä Valpuri kaipaa tyttärensä taitoja avukseen.

 

Yllättäen Roonan haavoittuvaisuus ja epävarmuus näyttäytyykin myös hänen yliluonnollisella puolellaan: Roona ei tunne enää Karhun, oman eläimensä läsnäoloa. Tällä kertaa Roonalla on vastassaan entistä pahemmat viholliset eikä  tilannetta helpota lainkaan Karhun rauhoittavan ja turvallisen olemuksen puuttuminen. Nuori nainen  tuntee jäävänsä melkoisen yksin, vaikka hänellä onkin apunaan ystävänsä Sampsa sekä taitavava rummuntekijä ja samaani Iraida.

Vaikka Roonalla onkin yliluonnollisia kykyjä, hän näyttäytyy tässäkin teoksessa hyvin inhimillisenä. Hänelläkin on omat epävarmat kohtansa, johon varmasti (nuoren) lukijan on helppo samaistua. Kokonaisuudessaan Pohjolan porteilla on mielestäni otteessaanpitävä teos, jonka lukisi vaikka yhdeltä istumalta. Tietyllä tavalla tässä osassa on enemmän uhkan tuntua kuin aikaisemmissa osissa ja Roonan ajoittainen epävarmuus tuo omat väreensä tarinaan, mutta siitä huolimatta tarina tuntuu etenevän virkeästi ja hyvässä tahdissa. Kaikin puolin siis oikein onnistunut teos JA jee, tässä kirjassa tapahtuu yksi sellainen käänne, jota jo aiemmassa osassa aavistelin ja hieman salaa toivoinkin!

♠♠♠♠♠

 

Kannattaa käydä lukemassa myös Kian kommentteja Luetaanko tämä? -blogista, sillä mielestäni hän kirjoittaa tästä kirjasta hyvin!

Kummajaisten kylän salaperäinen syksy

Mervi Heikkilä ja Jussi Matilainen: Kummajaisten kylän salaperäinen syksy

 kuvitus: Miranda Mord

146 s., Haamu 2016

a-kappale kustantajalta, kiitos!

 

Kummajaisten kylän salaperäinen syksy on kolmas osa Mervi Heikkilän ja Jussi Matilaisen Kummakylä-sarjaan. Sarjan aikaisemmat osat ovat Kummajaisten kylä ja Kummajaisten kylän kuuma kesä.

 

Syksy on saapunut Korpikylään ja jo aikaisemmista osista tutut nuoret Sara, Niko, Aino, Otto, Riku ja Sampo aloittelevat kukin kouluvuottaan. Osa heistä on jo siirtynyt yläkouluun, mutta ystävyys jatkuu edelleen, joskin eri kouluissa kulkeminen askarruttaa joitakin heistä. Nuoret puuhailevat vapaa-aikana erilaisten harrastusten parissa, mutta kun Rikun isä tahtoo rakennuttaa kunnan tuleville mäkihyppytoivoille ja etenkin omalle pojalleen ison hyppyrimäen Susivuorelle, alkaa tapahtua kummia. Omituinen poltetun pihkan haju leijuu metsässä ja villieläimet tunkevat kotipihoihin. Myös Miina-mummo käyttäytyy kummallisesti ja katukuvaan ilmestyy erikoinen harmaahiuksinen kulkija.

 

Siinä missä pidin sarjan avausosaa todella kiinnostavana ja kokonaisuudessaan oikein onnistuneena teoksena, niin koin toisen osan jokseenkin latteana ja ajelehtivana kokonaisuutena. Nyt voin ilokseni kuitenkin sanoa, että Kummajaisten kylän salaperäinen syksy palaa jälleen samalle tasolle avausosan kanssa! Mielenkiintoni pysyi todella hyvin vireillä, yliluonnollisia juttuja oli keksitty nokkelasti ja juoni pysyi hyvin kasassa. Nuorten arki näyttäytyy mielestäni tässä sarjassa yleensäkin hyvin uskottavana ja tässäkin teoksessa he pohtivat ystävyyttä, ihastumista, kotiasioita sekä harrastuksia ja oman tiensä löytämistä. Pelkästä yliluonnollisten juttujen kohtaamisesta ei siis ole edelleenkään kyse, ja hyvä niin.

 

♠♠♠♠½

Tuonella kulkijat

Mervi Heikkilä: Tuonella kulkijat

159 s., Haamu 2016

kansi: Suvi Kari

a-kappale kustantajalta

Kun postilaatikkoon saapui toivomani arvostelukappale Mervi Heikkilän Tuonella kulkijoista, otin kirjan heti lukuun. Tämä Louhen liiton jatko-osa imaisi minut niin hyvin mukaansa, että luin tämän oikeastaan yhdeltä istumalta, mutta tekstini julkaisun jätin teoksen julkaisupäivälle, joka on tänään.

Tuonella kulkijat jatkaa Louhen liitosta tutun Roonan tarinaa. Roona on nuori nainen, jolla on monia salaisuuksia. Yksi niistä on hänen todellinen syntyperänsä, toinen taas hänen kykynsä kommunikoida eläinten kanssa. Saatuaan Louhen liitossa kuulla uusia asioita itsestään, vanhemmistaan ja myyttisistä kalevalaisista hahmoista, on Roonan maailma muuttunut. Taustansa vuoksi hänen elämässään on asioita, joista vain lähimmät ihmiset tietävät. Roonan lomamatka Turkuun isänsä Eerikki Puujumalan luokse asettaa hänet jälleen uusien faktojen eteen sekä kysyy kykyä luottaa uusiin ihmisiin sekä rohkeutta toimia asioiden saattamiseksi oikealle tolalle, sillä jotain pahaa on selkeästi tekeillä: siitä kielii paitsi kaikkien lintujen katoaminen Turusta myös isä-Eerikin antikvariaatin tuho ja isän katoaminen. Siitä matka jatkuukin jo rajan yli Tuonelan puolelle.

Mielestäni Tuonella kulkijat osoittautui hyvin kiehtovaksi teokseksi, joka oli - mikäli mahdollista - vieläkin paremmin otteessaan pitävä kuin Louhen liitto. Tässä teoksessa on enemmän tummia sävyjä, kun Roona joutuu yllättävien tilanteiden eteen yksin ja joutuu miettimään kehen voi luottaa ja keneltä pyytää apua. Mikään synkkä teos tämä ei kuitenkaan minun mielestäni ole, sillä tässä on mukavasti myös romanttista värinää ja ihmis- ja perhesuhdeasioita, joita on kiinnostavaa seurata. Vaikka Tuonella kulkijat on jatko-osa, sopii se luettavaksi myös itsenäisenä teoksena. Tässä teoksessa tulee ilmi kaikki olennainen Roonan aiemmista vaiheista, jotta voi hypätä Tuonella kulkijoiden matkaan ilman suurempia kysymysmerkkejä.

Pidin jo Louhen liitossa kovasti siitä, miten Heikkilä yhdistää perinteitä, historiaa ja nykynuorten maailmaa sujuvasti toisiinsa. Sama tyyli jatkuu myös Tuonella kulkijoissa, jossa tutustutaan entistä enemmän kalevalaisiin hahmoihin, jotka Heikkilä esittelee vallan toisessa valossa kuin Kalevala. Nyt pääsemme tutustumaan muun muassa Väinämöiseen ja Kullervoon, ja kieltämättä nyt kumpikin mies näyttäytyy paljon mielenkiintoisemmassa valossa kuin aiemmin. Pidin jo edellisessä osassa myös siitä, miten hienosti Heikkilä nivoo miljöön ja tarinan yhteen, eikä tämä teos kalpene edeltäjälleen siinäkään. Itse asiassa minua alkoi todella kiinnostaa päästä tutustumaan Aboa Vetus -museoon Turkuun. Vaikka itselleni maaseutumiljöö onkin yleisesti ottaen jotenkin läheisempi, pidin kuitenkin paljon teoksen esittelemästä Turusta. Tuonella pääsemme myös nauttimaan metsäpolkujen ja petojen maailmasta, jolloin perinteet ja myytit tuntuvat hengittävän vahvempina.

Kuten yllä olevasta voi päätellä, minä pidin tästä teoksesta. Roona on mielestäni sellainen hahmo, jossa on sopivassa suhteessa nuoruuden kokemattomuutta ja epävarmuutta, mutta kuitenkin myös jo elämänkokemusta, kurinalaisuutta ja kykyä selviytyä uusista tilanteista hallitusti. Roonasta on helppo pitää ja se varmasti lisää teosten kiinnostavuutta ja saa viihtymään niiden parissa. Jään mielenkiinnolla odottamaan mitä mystistä Roona seuraavaksi kohtaa ja miten siitä selvitään. Louhen liiton tavoin tähänkin teokseen on tehty materiaalipaketti. Se löytyy Haamu-kustannuksen materiaalipankista.

♠♠♠♠♠

Kummajaisten kylän kuuma kesä

Mervi Heikkilä & Jussi Matilainen: Kummajaisten kylän kuuma kesä

kuvitus: Miranda Koskinen

134 s., Haamu 2015

a-kappale kustantajalta

 

Kun vuosi sitten huhtikuussa luin Mervi Heikkilän ja Jussi Matilaisen teoksen Kummajaisten kylä, en aavistanut lainkaan, että siitä kehkeytyisi sarja. Hyvät ainekset olivat kuitenkin olemassa, joten minun ei kai olisi pitänyt yllättyä. Vastikään ilmestyi Kummakylä -nimeä kantavaan sarjaan toinen osa, Kummajaisten kylän kuuma kesä.

 

Kummajaisten kylän luettuani olin todella innoissani ja annoin teokselle omalla mutuhuttuasteikollani täydet viisi pistettä, sillä mielestäni teoksessa oli onnistuttu monin tavoin: kieli, miljöö, tapahtumat/juoni ja hahmot olivat onnistuneita. Tästä syystä olen todella ällistynyt siitä, että Kummajaisten kylän kuuma kesä jäi melkoisen hajanaiseksi kokonaisuudeksi, joka ei minua onnistunut viehättämään siinä määrin missä sarjan avausosa onnistui.

 

Kummajaisten kylän kuuma kesä kuvaa nimensä mukaisesti hyvin kuuman kesän tapahtumia Korpikylässä, kylässä joka on sinänsä ihan tavallinen, mutta jossa kansanperinne elää vahvana. Päähenkilöinä nähdään edellisestä osasta tutut lapset/nuoret, jotka olivat kyllä jääneet hyvin mieleen. Ystävysten kesästä ei tosiaankaan kehkeydy tavallista, sillä näyttää siltä, että uusi opettaja viihtyy epätavallisen hyvin Susi-Herkon aavemökillä, noitien kätyreinä tunnetut käärmeet luikertelevat pitkin pihoja ja metsän haltioillakin näyttäisi olevan sanansa sanottavana. Jännittävien tapahtumien rinnalla eletään normaalia arkea, kuten uidaan, ostetaan jäätelöä ja hengaillaan kavereiden kanssa.

 

Kuten edellä totesin, Kummajaisten kylän kuuma kesä ei minua viehättänyt eikä vakuuttanut siinä määrin missä sarjan avausosa. Teoksen hahmot ja kieli ansaitsevat kyllä samanlaista kiitosta kuin Kummajaisten kyläkin, mutta juonenpunonnaltaan ja jännittävyydeltään tämä jää mielestäni kauas taakse. Ihan ensimmäisenä ongelmana näen sen, että juoni on jotenkin ihan liian löysä eikä se onnistu pitämään jännittynyttä fiilistä yllä samalla tavoin kuin edellinen osa. Juoni tuntuu ajelehtivan kuin ylikuuman kesäpäivän laiskat tunnit, vailla mitään selkeää päämäärää. Ainoastaan yhdessä kohtaa jännitys pääsee tiivistymään kunnolla, mutta muuten kaikki ne "kummalliset", yliluonnolliset ja jännittävät mausteet, joista pidin edellisessä osassa, ovat joko jääneet hyvin kevyiksi tai kokonaan pois.

 

Odotukseni eivät siis täyttyneet, mutta ihmekös tuo, sillä Kummajaisten kylä asetti riman hyvin korkealle minun silmissäni. Tässä teoksessa olisi ollut ainesta samanlaiseksi jännityspaketiksi kuin edeltäjänsä, mutta kun juoni todellakin ajelehtii liikaa, niin ei siitä sellaista voi muodostua. Jahka teos saa jatkoa, toivon, että jännityselementtejä lisätään ja juonenkulkua tiivistetään, niin että mielenkiintokin pysyy vielä terävämmin hereillä.

 

♠♠♠

Louhen liitto

Mervi Heikkilä: Louhen liitto

151 s., Haamu 2015

kansi: Riikka Nikko

pyytämätön a-kappale kustantajalta

Jokin aika sitten postilaatikkoon oli tullut kirjapaketti, jonka sisältä paljastui Mervi Heikkilän nuortenromaani Louhen liitto. Tämä spekulatiivisen fiktion genreen lukeutuva teos julkaistaan tänään Kalevalan päivänä Vaasassa.

Roona on ysiluokkalainen tyttö, joka harrastaa luontokuvausta. Hän on erilainen verrattuna muihin ikäisiinsä tyttöihin, ja hänellä on salaisuuksia, joista hän ei vain voi puhua kenellekään. Myös valokuvauskurssilla tutuksi tulleeseen Aleksiin on syytä pitää hieman välimatkaa, vaikka se sattuukin. Roona ei kuitenkaan ole ainut, jolla on salaisuuksia. Kun hänen äitinsä salaisuus tulee julki ja Roona tempautuu mukaan seikkailuun, joka ylittää kaikki yliluonnollisen rajat, on entistä tärkempää pitää välimatkaa ulkopuolisiin. Ihan vain varmuuden vuoksi, sillä tämä seikkailu vaatii uhrinsa.

Louhen liiton miljöö metsäpolkuineen ja soineen on kerrassaan väkevä ja mielikuvitusta ruokkiva kokonaisuus, joka on helppo aistia: tuntuu kuin metsän tuoksutkin tulisivat lähelle, puhumattakaan siitä miten tarina visualisoituu silmien eteen. Miljöö on todella vahvasti sidoksissa itse tarinaan, se ei jää pelkäksi viitekehykseksi, vaan muodostaa oleellisen osan tarinan kokonaisuutta. Tarina on hyvin vetävä ja mielenkiintoinen, siinä on mystisyyttä ja eräänlaista perinnerakkautta tai perinteiden kunnioittamista, mutta myös aina nuoria kiinnostava sivujuonne tytön ja pojan välisestä ystävyydestä ja etenkin ihastumisesta. Tässä teoskessa Heikkilä onnistuu hienosti yhdistämään kansanperinnettä ja nykynuorten maailmaa, jotka lyövät kättä ja muodostavat hyvin toimivan kokonaisuuden.

Roonan kipuilemissa asioissa on paljon erityisesti nuorille tuttuja juttuja, oman identiteetin etsintää ja minäkuvan muodostumista. Roona joutuukin etsimään itseään rankimman kautta, sillä hän saa yllättäen tietää olevansa adoptoitu. Biologinen äiti näyttää jämähtäneen täysin 1800-luvun tunnelmiin, mikä paitsi hämmentää Roonaa ja tuo mukanaan paljon sellaista, mitä hän ei olisi ikinä uskonut olevan olemassakaan, aiheuttaa myös nauruhermoja kutkuttavia tilanteita vanhakantaisen ajatusmaailman ja nykynuoren ajatusmaailman törmäyksessä. Sillä vanhakantainen Roonan biologinen äiti Valpuri on, onhan hän Louhen liittolainen.

Pidin siitä miten Heikkilä on luonut uudenlaisen kuvan Kalevalan Louhesta. Uskon, että tällaiselle suomalaisesta kansanperinteestä ja historiastakin ammentavalle teokselle on todella ollut jo tilausta, sillä onhan tämä nyt kaikella tavalla paljon helpommin lähestyttävä teos kuin vaikkapa se Kalevala. Vaikka silläkin teoksella on paikkansa koulusivistyksessä, niin Louhen liitto voi toimia todella hyvänä johdattelijana aiheeseen ja herättää mielenkiinnon kansanperinnettämme kohtaan. Siksi onkin hienoa, että tästä teoksesta on suunniteltu myös tehtäväpaketti opetuskäyttöön. Tehtäväpaketti löytyy kustantamon nettisivuilta. 

Mielestäni Louhen liitto on raikas ja jännittävä teos, jonka parissa aika kuluu nopeasti. Historia on omaa sydäntäni lähellä, joten tämä kirja tuntui juuri sopivalta minun luettavakseni, vaikka fantasiakirjallisuus taas ei sitten olekaan välttämättä ihan minun juttuni. Siitä syystä uskallan sanoa, että tämä toiminee monenlaisen kirjallisuuden lukijoille. Erilaisille lukijoille tämä toiminee siinäkin mielessä, että teoksen kieli on rikkaudestaan huolimatta selkeää ja helppotajuista, joten vähemmän lukevan nuoren kuvittelisi olevan yhtä helppo tarttua tähän teokseen kuin kirjatoukankin. Itse nautin suunnattomasti tämän teoksen maailmaan sukeltamisesta ja toivon todella, että nuoret löytäisivät tämän teoksen ja kouluissakin osattaisiin hyödyntää tämän mainion teoksen olemassaoloa, sillä tehtäväpaketin tehtävät vaikuttivat ainakin minun mielestäni todella innostavilta.

♠♠♠♠♠

Kummajaisten kylä

Mervi Heikkilä & Jussi Matilainen: Kummajaisten kylä

kuvitus: Miranda Koskinen

141 s., Haamu 2014

pyytämätön a-kappale

Kun eilen postilaatikkoon oli saapunut Mervi Heikkilän ja Jussi Matilaisen yhteistyön tuloksena syntynyt teos Kummajaisten kylä, en kerrassaan millään malttanut olla siihen heti tarttumatta. Kyseinen kauhulla maustettu jännityskirja on suunnattu niin lapsille kuin nuorillekin, ja mielestäni siinä on kyllä onnistuttu hyvin.

Teos sijoittuu Korpikylään, jossa tuntuu tapahtuvan toinen toistaan kummempia sattumuksia. Viides- ja kuudesluokkalaiset päähenkilöt Sara, Sampo, Otto, Niko, Aino ja Karri ovat milloin minkäkin jännittävän legendan jäljillä tai kohtaavat hiuksianostattavia tapauksia. Joskus sattumuksille löytyy ihan luonnollinen selitys, toisinaan taas siitä ei voi olla ihan varma... Näiden kauhistuttavien ja jännittävien tapahtumien rinnalla mukana kulkevat tavalliset arkipäivän rutiinit ja tunteet: koulupäivät, läksyt, leikki, ihastuminen, ystävyys ja välillä myös vihastuminen.

Luin viime viikolla (9.4.2014) Eparista tästä kirjasta kertovan artikkelin, josta käy ilmi, että kumpikaan kirjailija ei ole enää täysin varma mitä kumpikin on kirjoittanut, sillä prosessin aikana ideat ovat vaihdelleet puolin ja toisin. Teksti onkin mielestäni hyvin tasalaatuista ja tarina etenee jouhevasti, joten kahden kirjoittajan olemassaoloa ei huomaa siitä lainkaan. Teosta voi mielestäni lukea myös novellimuotoisesti, vaikka tapahtumat seuraavat toisiaan kronologisesti, sillä jokainen luku sisältää oman tarinansa.

Mielestäni teksti ansaitsee erityisen kiitoksen siitä, että se tuntuu ikäneutraalilta. Paitsi että hahmojen puhekieli kuulostaa näiden ikään sopivalta, niin myös muuten teksti tuntuu monen ikäiselle sopivalta: nuori (tai aikuinen!) ei varmasti pidä sitä liian lapsellisena, mutta samaan aikaan teksti on helppotajuista ja varmasti sitä myöten pitää myös nuoremman lukijan mielenkiintoa yllä. Kieli on myös sopivan värikästä ja nokkelaa, sillä ajoittain mukana kulkee selkeästi eri tasoja, mikä varmasti osaltaan tekee teoksesta niin monen ikäiselle sopivan.

Miranda Koskisen kuvitus ei ole tyyliltään sellaista, joka minun silmääni ensimmäisenä miellyttäisi. Tähän teokseen kuvitus kuitenkin mielestäni sopii, sillä sen eräänlaisessa groteskiudessa on jotakin sellaista, joka täydentää tekstin luomaa jännittävää tunnelmaa hyvin. Mielestäni tyyli myös jotenkin sopii kirjaan, joka kuvaa Korpikylä -nimistä paikkaa. Kuvitus on myös useissa kohdissa omiaan luomaan hieman kauhistuttavaa ilmapiiriä, sillä aina luvun alkuun sijoitettu kuvituskuva luo jo mielikuvia tulevista tapahtumista.

Voin sanoa, että minä viihdyin tämän teoksen parissa erittäin hyvin. Erityisesti teoksen kieli ilahdutti minua, mutta myös sisältö tottakai ratkaisee. Kummajaisten kylä onnistui saamaan minut jännittyneeseen vireeseen ja uteliaisuuttani kutkutti kovasti, kun halusin tietää mitä yliluonnollista seuraavaksi tapahtuu ja onko sille sittenkin luonnollinen selitys. Täytyy sanoa, että Heikkilä ja Matilainen ovat luoneet erinomaisen kekseliäästi jännittäviä tapahtumia ja selittäneet ne samoin tein yhtä nokkelasti. Teos ei mene missään vaiheessa liian pelottavaksi, mutta ruokkii ihmisen luontaista jännityksen ja kauhun nälkää tehokkaasti.

♠♠♠♠♠

Eka äänikirjani: Noitatarinoita Myöpelinmäellä

Mervi Heikkilä: Noitatarinoita Myöpelinmäellä - Tarinoita noitien salaiselta suojelualueelta

2 cd-levyä, 82 min.

lukenut M. Heikkilä, otsikot Maija Sippola
Rumus Äänituotanto 2012

Kuuntelin tällä viikolla autossa työmatkoilla Mervi Heikkilän kirjoittaman ja lukeman lasten äänikirjan Noitatarinoita Myöpelinmäellä. En ollut koskaan aikaisemmin kuunnellut äänikirjaa, vaikka olihan se mielessä käynyt, kun autossa tulee kouluaikoina istuttua aika paljon. Moni sanoo, että äänikirjojen kuuntelu autossa on mukavaa, mutta itse en uskonut voivani keskittyä tarinaan niin tarkasti, että saisin siitä mitään irti. Todistin itselleni, että olin väärässä.

Noitatarinoita Myöpelinmäellä sisältää viisi tarinaa, jotka ovat kestoltaan hieman alle 20 minuuttia per tarina. Se sopi minulle loistavasti, koska työmatkaani kuluu suurinpiirtein saman verran aikaa. Tarinat ovat nimeltään Myrtin ja Tillin puutarhalampi, Pöllö päässä, Levoton aksolotli, Jaakko Jumi ja Helle Harmitti sekä Myöpelinmäen Murttakerho. Oma suosikkini tarinoista on Levoton aksolotli, vaikkakin kaikki tarinat olivat kyllä idearikkaasti keksitty ja niissä käytetty kieli oli ilahduttavan rikasta ja värikästä. Heikkilä lukee tarinansa todella hyvin ja välittää näin hahmojen ajatuksia ja tunnelmaa kuulijalleen hyvin.

Vaikka äänikirjan nimi on Noitatarinoita Myöpelinmäellä, voi tätä kirjaa mielestäni kuunteluttaa myös alle kouluikäisille lapsille oikein mainiosti. Nämä tarinat eivät ole pelottavia, vaikka niistä jännitystä löytyykin, ja uskoisin useimman lapsen pitävän näitä juuri sopivan jänninä ja mielenkiintoisina. Noidat ovat hauskoja tapauksia ja tuntuvat hyvin lapsenmielisiltä, eivät sellaisilta perinteisiltä konkkanokkaisilta pelottavilta akoilta. Noidat, heidän erikoiset lemmikkinsä ja taikatemppunsa ovat taatusti mieleen. Tarinoiden kesto on hyvä, sillä sen jaksaa varmasti lapset kuunnella oikein hyvin.

Mielestäni Heikkilä on keksinyt hahmojen nimet hyvin, mikä jo kuvaa kielen värikkyyttä ja kekseliäisyyttä. Tilli Lammas on mielestäni aika mielenkiintoinen nimi, tosin en tiedä pitäisikö se kirjoittaa Tilli-lammas. Niin tai näin, tulee väkisinkin mieleen jokin ruokalaji. Varpu Luutanen ja Myrtti Yrttinen ovat myös hyvin oivallettuja nimiä mielestäni (vrt. esim. varpuluuta). Nimet jäävät hyvin mieleen ja on kiva palata tuttujen hahmojen pariin vielä viimeisessä eli viidennessä tarinassa, jossa he ovat mukana koko porukalla.

Olen iloinen siitä, että päätin tämän äänikirjan lainata, sillä ennen ja jälkeen työpäivän on mukava kuunnella hauskoja tarinoita. Vaikka nyt äänikirjatili onkin avattu, niin en usko äänikirjojen kuuntelemisesta tulevan minulle tapaa. Ehkä voin joskus lasten äänikirjoja kuunnella, mutta en mitään monen levyn romaaneja. En ainakaan aio kotona ruveta niitä kuuntelemaan, koska silloin pystyn yhtä hyvin lukemaankin.

En nyt osaa arvosanoittaa tätä äänikirjaa, koska minulla ei ole mitään vertauskohtaa. Suosittelen tätä kyllä kaikille pientä jännitystä ja hauskuutta arkeensa kaipaaville. :)

arvosanoittamaton

Lastenrunoutta: Aaveaakkoset & Mansikki ja moni MUU

Päätin tehdä yhteispostauksen kahdesta lastenrunokirjasta, vaikka nämä eivät ole mielestäni kovinkaan yhteensopiva parivaljakko tällaiseen postaukseen: molemmat ovat niin erilaisia ja sopivat eri-ikäiselle.

 Tuula Korolainen (teksti) & Tiina Paju (kuvitus): Aaveaakkoset

eli Haamuhetki kullan kallis

39 s., Tammi 2000

Aaveaakkoset eli Haamuhetki kullan kallis on mielestäni jotenkin ristiriitainen teos. Toisaalta se on osittain hauska ja varmasti poikiakin kiehtova jännittävällä teemallaan, mutta samalla se on kuitenkin hieman epämiellyttävä. Jotenkin se sivuaa liikaa "aikuisten maailmaa" välillä, tosin olemattoman pienesti, mutta kumminkin. En tiedä huomaisivatko lapset sitä, mutta minä huomasin.

Kuvitus tässä on hauska, jo tuon kannen käärme luu suussaan ja tuo "nyrpyltä" näyttävä lintu rupeavat naurattamaan. Mielestäni kuvittaja on hyvin osannut luoda tekstiin sopivan maailman, joka on jollakin tapaa.. sanoisinko vaikkapa puhutteleva. Tässä kirjassa kuvitus oli mielestäni jotenkin parempaa antia kuin itse runot.

Runot ovat osin loppusointuisia, osin moderneja. Kerrankin moderni runous ei häiritse minua vaan se toimii hyvin ja iskevästi: sisältö vain ei minulle toimi. Ideanahan tämä on todella kiva, koska nimensä mukaisesta teos etenee aakkonen kerrallaan kronologisesti ja tuo näin esille erilaisia runoja ja leikkii sanoilla.

Katsoisin tämän teoksen sopivan parhaiten ehkä 3.-4. luokkalaiselle tai sitä vanhemmalle lukijalle. Alun perin luin tämän, koska pidin sitä potentiaalisena kirjavinkkikirjana koulujuttuuni, mutta tulin siihen tulokseen, että tämä on tarkoitettu isommille kuin tokaluokkalaisille.

♠♠♠

***

 Mervi Heikkilä (teksti) & Virpi Penna (kuvitus): Mansikki ja moni MUU

47 s., Kirjapaja 2009

Alunperin ajattelin, etten bloggaa tästä ollenkaan. En kyllä aikonut blogata tuosta ylemmästäkään kirjasta. Mutta sitten näin tästä "Mansikki ja moni MUU" -teoksesta arvion Paulan blogissa, joten päätin noudattaa esimerkkiä ja kirjoittaa pari sanaa tästä kumminkin. Myönnän tässä auliisti, että olen saanut idean laittaa tuon lehmäkoristeen tuohon kuvaan mukaan, koska Paulalla oli mukana söpö lehmäpehmolelu. :-) Olin muuten nuorempana kovan luokan lehmäfani, joka paikka pursusi lehmäaiheista tavaraa (ja vähän vieläkin).

Mutta jos nyt tähän teokseen sitten taas. Olen lukenut aikaisemmin Heikkilältä aikaisemmin Yöpuu -teoksen, joka on niin ikään lastenrunoutta. Siitä en kuitenkaan syystä tai toisesta pitänyt laisinkaan ja minulle jäi siitä lattea olo. Kuvitus ei myöskään puhutellut. Tämä kirja on kuitenkin aivan toista maata ja tästä pidin kovasti. Myös kuvitus on puhuttelevampi (eri tekijät, näet!), mikä innostaa ainakin minua tarttumaan tähän teokseen.

Tuo kuva vääristää hieman, mutta mielestäni kantee on valittu hyvät värit. Vastavärit punainen ja vihreä toimivat, samoin lennokas lehmä lupaa hyvää. Vaikka itse kuvitus käyttääkin sitten vain muutamaa väriä, niin silti kuvitus on toimivaa ja ilahduttavan mielikuvituksekasta. Myös runot ovat monipuolisia niin aiheeltaa kuin tyyliltään: on perinteistä runoa ja modernia, kerrotaan kauneuskisoista ja sienestyksestä. Mielestäni ne on hyvin kirjoitettuja, oikein lennokkaita ja niistä pitävät varmasti niin eri-ikäiset lapset kuin aikuisetkin. Pidin jopa moderneista runoista.

Tälle teokselle ehdotonta bonusta on nämä pienet "tietoiskut" lehmistä: en usko monenkaan nykyään tietävän mikä on hieho tai ayshire. Minäkin tiesin ne lähinnä rakkaudestani lehmiin, enkä siis ole maatalon tytär tai mitään. Lehmät ovat mielestäni viisaita ja kauniitakin eläimiä, jotka todella ovat ansainneet oman runokirjan. Heikkilä onnistuu luomaan niiden arvoisen runokirjan käyttäen mielikuvitusta onnistuneesti ja hauskasti, vaikka tuskin tätä oli tarkoitettu alunperin kunnianosoitukseksi lehmille. Hienoa kuitenkin! Tämän kirjan voisin haluta jopa omaksi asti. :)

♠♠♠♠