Sarastus

Virpi Hämeen-Anttila: Sarastus

Synnyinmaa 1

Otava 2023

äänikirjan lukijana Panu Vauhkonen

Kun Virpi Hämeen-Anttilan Synnyinmaa-trilogian ensimmäinen osa Sarastus ilmestyi 2023, yritin lukea sitä heti tuoreeltaan. Jotenkin tarina ei lähtenyt viemään mennessään, mutta halusin kokeilla miltä äänikirja maistuisi. Tämä osoittautui ihan perushyväksi kuunneltavaksi, mutta tunnetasolla hahmot ja tapahtumat jäivät etäälle.

Nuori Erik on teräväpäinen torpanpoika, joka on rakastunut talollisen Briitta-tyttäreen. 1850-luvulla tällainen epäsäätyinen avioliitto ei tietenkään tullut kysymykseenkään ja yhteiselämän pyrkimykset pysäytetään heti alkuunsa. Kylän merkkimiehet päättävät lähettää oppimishaluisen nuorukaisen pois silmistä kaupunkiin. Siellä Erik suorittaa ensin ylioppilastutkinnon ja jatkaa opintojaan eteenpäin. Hän saa vaikutusvaltaisia ystäviä ja tuttavia ja matkaa kohti unelmiaan.

Tykkäsin tosi paljon Sarastuksen ajankuvasta ja miljööstä. Yksityiskohdat sekä suuret historialliset tapahtumat tekevät 1850-luvusta oikeasti todella mielenkiintoisen. Yhteiskunta on alkanut muuttua sellaiseksi, että kovalla työllä ja oikein solmituilla suhteilla avautuu monenlaisia mahdollisuuksia, jotka vievät Erikiäkin kohti unelmiaan.

Hahmot puolestaan jättivät minut kylmäksi, sillä he jäivät tunnetasolla niin etäälle, että juuri mistään heidän kokemistaan suurista, oikeasti tunne-elämään vaikuttavista asioista, ei välittynyt minulle asti oikein mitään. He elivät elämäänsä, kärsivät vääryydet, kokevat surut ja ilot samalla tasapaksulla tavalla kuin mitään sen kummempaa ei olisi tapahtunut. Minulle ei jää mitään suurempaa tarvetta saada kuulla heidän tulevista vaiheistaan, enkä aio jatkaa sarjan parissa.

Yön sydän on jäätä

Virpi Hämeen-Anttila: Yön sydän on jäätä - Kolme viikkoa Karl Axel Björkin elämässä maaliskuussa 1921

349 s., Otava 2014

Luin Virpi Hämeen-Anttilan Railon viime syksynä ja pidin siitä kovasti, vaikka alkuun olinkin epäilevällä kannalla. Positiivisesti yllätyttyäni totesin haluavani lukea lisääkin hänen tuotantoaan, joten nyt lukuvuoroon valikoitui uutuusteos Yön sydän on jäätä, joka on Hämeen-Anttilan ensimmäinen dekkari.

Yön sydän on jäätä on historiallisen dekkarisarjan avausosa, joka sijoittuu 1920-luvun alun Helsinkiin. Pääosassa on Karl Axel Björk, joka tekee päivätyönsä sisäasianministeriössä ja hakee elämäänsä jännitystä tekemällä salapoliisin hommia poliisin apuna. Björk saa tällä kertaa ratkaistavakseen ensimmäisen suuremman tapauksensa, murhan, johon liittyy niin poliittista juonittelua kuin muita laittomuuksia huumekaupoista alkaen.

Kyseessä on siis klassinen dekkaripohja yksityisetsivineen, välillä jopa liiankin klassinen jos tiettyjä juonikuvioita ajattelee. Mutta täytyy sanoa, että mielestäni Hämeen-Anttila luo uskottavan miljöön, jossa sisällissodan repimä Helsinki näyttää niin parhaat kuin kurjimmatkin puolensa. Poliittiset detaljit on istutettu kokonaisuuteen "itsestäänselvinä" asioina, mikä mielestäni lisää uskottavuutta ajankuvan suhteen. Hämeen-Anttila ottaa mukaan riittävästi ajankuvaa, mutta ei kuitenkaan siirrä huomiota pois olennaisesta, joka dekkarissa on tietysti rikos. Tarinalla on siis selkeä kehys, joka on rakennettu yhtä huolella kuin itse tutkittava rikos ja kaikki henkilöhahmotkin. Pidin siitä, että vaikka itse tapaus saa paljon tilaa, myös poliiseista ja etenkin harrastelijaetsivä Björkistä ja hänen lähipiiristään saadaan paljon tietoa. Tarinaan tuo mukavaa syvyyttä se, että hahmot aina rikollisia myöten saavat kunnollisen taustan, jolloin mukaan tulee hieman psykologistakin kuvaa.

Mielestäni Yön sydän on jäätä on mielenkiintoinen avaus dekkarisarjalle. Ehkä tämä oli minun makuuni hieman liian hidastempoinen dekkari, vaikka toisaalta kyllähän tässä kolmeen viikkoon ehti tapahtua kaikenlaista. Kerronta ei kuitenkaan ollut järin mukaansatempaavaa siinä mielessä, että tapahtumien tempo olisi välittynyt kovin selkeästi tai nostanut jännitystä huippuunsa. Kun sitä hieman parantaisi, niin varmasti viihtyisin vieläkin paremmin Björkin tutkimusten parissa.

♠♠♠♠

Railo

Virpi Hämeen-Anttila: Railo

556 s., Otava 2011

isotekstinen

Valitsin taas vaihteeksi lukuun isotekstisen teoksen, sillä sellaisen lukeminen on silmille ihanan rentouttavaa välillä. En ole aikaisemmin lukenut Virpi Hämeen-Anttilan teoksia, joten päätin aloittaa Railolla. Täytyy sanoa, että pidin tästä kirjasta aika paljon ja lukukokemus oli hyvä, vaikka alkuun hieman epäröinkin, sillä en ole aina kuullut niin hyvää palautetta Hämeen-Anttilan teoksista. Olen iloinen, että "ennakkoluuloistani" huolimatta päätin kokeilla ja todeta itse, mitä mieltä olen hänen tavastaan kirjoittaa, sillä taas tuli todistetuksi, että makuja on monia.

Railo kertoo kolmikymppisestä avioparista, Teposta ja Inkasta, jotka muuttavat Tepon haaveiden perässä miehen syvästi inhoamalle synnyinseudulle, jonne mies aikoo rakentaa hotellin ja mökkikylän. Inka ei ole innostunut muutosta Pohjois-Karjalaan, sillä pääkaupunkiseudulla heillä on jo valmis paketti taloineen ja juurineen. Muuton jälkeen Teppo on yhä enemmän kiinni rakennustyömaalla ja muissa bisnesasioissaan, kun taas Inka yrittää parin Kukka-tyttären kanssa sopeutua uusiin oloihin yksin. Tepon ja Inkan tilanne kehkeytyy sellaiseksi kuin arvata saattaa: parin välille halkeaa railo, joka saa alkunsa erilaisista unelmista ja pitkistä erossaoloista sekä siitä, että ikinä ei puhuta suoraan asioita halki.

Mielestäni Hämeen-Anttila kirjoittaa sujuvasti ja selkeästi. Tarinan juonessa on todella helppo pysyä mukana, vaikka kirjailija tehostaakin tekstiään takaumilla, sillä juoni rakentuu loppujen lopuksi aika kevyistä ja ennalta-arvattavista elementeistä. Minua tuo ennalta-arvattavuus ei haitannut, sillä Hämeen-Anttila osaa myös upottaa tarinaan suuria yllätyksiä, jotka mullistavat asioita. Myös miljöön kuvaus on mielestäni onnistunutta, sellaista mukavaa ja viihdyttävää luettavaa, vaikkakin välillä aihepiirit (kuten parisuhdeongelmat) ovatkin vakavampia. Yleistunnelma oli jotenkin lämminhenkinen kaikista päähenkilöiden vaikeuksista huolimatta.

Yhdestä asiasta sen sijaan on pakko mainita. Se on se, että kirjaa lukiessa tulee tunne, että päähenkilöt ovat jo lähempänä neljääkymmentä, vaikka todellisuudessa Inka ei ole vielä edes 30-vuotias. Hämeen-Anttila antaa siis tämäntyyppisissä asioissa aika ristiriitaisia signaaleja, jotka hieman sotkevat lukijan luomia mielikuvia. Mielestäni kirjailija olisi voinut valita joko vanhemmat päähenkilöt tai käsitellä pariskuntaa ja heidän tuttaviaan nuorekkaammin. Tämä "sekavuus" vaikutti kyllä minun lukukokemukseeni jonkin verran, vaikka muuten tästä kirjasta pidinkin.

♠♠♠♠