Näytetään tekstit, joissa on tunniste Edgson. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Edgson. Näytä kaikki tekstit

maanantai 12. elokuuta 2013

Minä haluan äidin luo!

Tracey Corderoy (teksti) & Alison Edgson (kuvitus): Minä haluan äidin luo!
25 s., Mäkelä 2013
alkup. I want my mummy! 2013
suom. Raija Rintamäki

Ajattelin kirjoitella taas muutaman sanasen juuri lukemastani lasten kuvakirjasta. Mielestäni tässä kirjassa on aivan ihana kansi (jolle kuva ei suinkaan tee oikeutta) ja aihekin niin hellyyttävä, että pakkohan tämä oli kirjastosta lainata. Luin ihan hiljattain Corderoylta erään toisen kuvakirjan Leevin uintiretki, jonka kanssa tällä Minä haluan äidin luo! -kirjalla on kyllä yhtäläisyyksiä.

Minä haluan äidin luo! kertoo pienestä hiiripojasta Artusta, joka joutuu olemaan ensimmäistä kertaa erossa äidistä hieman pidempään. Arttu pääsee mummon luo hoitoon, mutta hänellä on silti kova ikävä. Mummolla on kuitenkin ässät hihassaan hänen keksiessään Artulle tekemistä, jonka avulla ikävä unohtuu.

Tämä kirja on ihan upouusi ja voisin kuvitella, että juuri tällaiselle kirjalle on nyt tilausta monessa kodissa, kun lomat loppuvat ja paluu arkeen alkaa taas. Takakannessa sanotaan, että "yhteisen sadun äärellä on turvallista jutella ikävän tunteista", ja sellaiseen tämä kirja kyllä mielestäni soveltuu hyvin, sillä Corderoy käsittelee ikävän tunnetta mielestäni onnistuneesti. Rakenteellisesti tämä kirja on aika onnistunut siinä mielessä, että tietty toistuvuus varmasti miellyttää lapsia ja auttaa samaistumaan Artun tunteisiin tai käsittelemään heidän omia ajatuksiaan, mutta aikuista lukijaa se voi jo alkaa hieman ärsyttämäänkin.

Kirjan kuvitus on aivan ihana ja valloittava, juuri tällaisesta minä pidän. Luin keväällä Edgsonin kuvittaman kirjan Ripaus keijutaikaa, ja jo tuolloin pidin kovasti hänen tyylistään kuvittaa tekstiä. Mielestäni kuvitus tekee hyvää yhteistyötä tekstin kanssa ja kuvat ovat riittävän suuria ja selkeitä, niitä katselee oikein mielellään.

perjantai 8. helmikuuta 2013

Ripaus keijutaikaa

Julia Hubery (teksti) & Alison Edgson (kuvitus): Ripaus keijutaikaa
25 s., Mäkelä 2011
alkup. A Little Fairy Magic 2011
suom. Terhi Leskinen
Löysin kirjastosta tässä taannoin tämän aivan ihastuttavan pienelle tytölle suunnatun keijukaiskirjan "Ripaus keijutaikaa". Olin kuullut tästä jo viime syksynä lasten- ja nuortenkirjallisuuden kurssilla ja tiesin heti haluavani lukea tämän. Mielestäni on aika yllättävää, että kirjastot ovat alkaneet hankkia tätä teosta vasta viime vuonna oikein urakalla, vaikka tämä on suomennettukin jo 2011. Kustannus-Mäkelästä voin sanoa sen verran, että he julkaisevat muihin kustantamoihin verrattuna paljon laadukasta käännöskirjallisuutta lapsille. Esimerkiksi Vihreä banaani ja Keltainen banaani -sarjat sekä Mimmi Lehmä -kirjat ovat heidän julkaisemiaan täällä Suomessa.
Ripaus keijutaikaa on hauska ja sympaattinen tarina Pinja-nimisestä hiiritytöstä, joka saa syntymäpäivälahjaksi keijupuvun. Pinja päättää ryhtyä oikeaksi keijuksi ja opetella lentämään sekä toteuttamaan toiveita. Pinja huomaa, että oikeaksi keijuksi ryhtyminen on vaikeampaa kuin hän kuvitteli, mutta toisia voi auttaa ja toiveita toteuttaa muutenkin.
Kirjan kuvitus on todella kaunis ja siinä on käytetty hyvin värejä. Ekstraa tähän kuvitukseen antaa siinä käytetyt hileet, jotka luovat kuviin samalla sekä keijukaismaisuutta ja taikuutta mutta myös kolmiulotteisuutta. Aika harvoin tapaa tällaisia kirjoja, joiden kuvituksessa on hyödynnetty tällaista tekniikkaa, ja siksikin halusin lukea juuri tämän teoksen. Näitä kuvia katselee aikuinenkin ihan mielikseen.
Teksti on melko yksinkertaista, vaikka siinä onkin tällaista "totuuden siementä". Mielestäni tässä teoksessa kuvitus on kuitenkin tekstiä voimakkaampi asia, sillä se puhuttelee enemmän ainakin minua. Varmasti lapsetkin ihastuvat tässä teoksessa juurikin tähän kuvitukseen, sillä tämä todella on jokaisen pienen prinsessan toivekirja. Tämä sopii mielestäni etenkin iltasaduksi, vaikka miksei myös muuten yhdessä luettavaksi. Tämä on myös hyvä lahjaidea jollekin pikkutytölle. Suosittelen tätä lisäksi kaikille aikuisille juurikin tämän kuvituksen vuoksi.
(arvosanoittamaton)
kuvakirjoja on joskus kamalan vaikea arvostella numeroin