Cooper, Gwen: Homer-kissan uskomaton elämä: pelottoman kissan tarina eli mitä opin rakkaudesta ja elämästä sokean ihmekissan seurassa
370 s., WSOY 2011
suom. Marja Helanen-Ahtola
alkup. Homer's Odyssey 2009
Gwen Cooperin lumoava tositarina Homer-kissan uskomaton elämä kertoo Miamin kadulta löytyneestä kissasta, joka menettää pahan silmätulehduksen seurauksena molemmat silmänsä. Kukaan ei halua ottaa pentua kotiinsa, sillä kukaan ei usko sen selvityvän. Ainut poikkeus on nuori eläinlääkäri, joka ehdottaa Cooperille, että tämä ottaisi pennun. Ja se on rakkautta ensi tapaamisella.
Kissa saa nimekseen Homer, sokean runoilijan Homeroksen mukaan. Cooperilla on jo ennestään kaksi kissaa, Scarlett ja Vashti, mutta silti Homer sopeutuu hyvin. Pieni kissanpentu osoittaa, että aina ei tarvita silmiä. Mielestäni kissa osoittaa samalla myös sen saman totuuden, jonka Antoine de Saint-Exupérykin totesi: "Ainoastaan sydämellään näkee hyvin. Tärkeimpiä asioita ei näe silmillä."
On koskettavaa lukea pienen kissan elämästä aikuiseksi kissaksi ja huomata kuinka mainio kissa kirjallisuuden ystäviltä olisi jäänyt tuntematta, jos Cooper ei olisi pentua pelastanut kotiinsa. Itse olen hyvin herkkä eläinten ja etenkin kissojen kokemalle kaltoinkohtelulle ja pahalle mielelle. Minua kosketti kovasti se, että kukaan ei huolinut pentua. Se on kamalaa.
Cooperin teos on todellinen rakkaudenosoitus hänen jokaiselle kissalleen, mutta etenkin Homerille. Kun ottaa kissan todella pienenä, hädin tuskin luovutusikäisenä, siihen syntyy erityinen side. Olen sen itse kokenut ja saan nauttia siitä edelleen joka päivä. Lisäksi samaistuin Cooperiin siinä mielessä, että hän toi esille asian, joka pätee minunkin kohdallani: kissat menevät kaiken muun edelle. Niillä pitää olla hyvä olla, enkä minä jätä omiani ikinämilloinkaan. Olen sen niille luvannut ja aion myös pitää.
Vaikka Cooper selkeästi rakastaa kissojaan, ihmettelen silti hänen tekemiään asioita. Cooper asui hyvin lähellä World Trade Centerin torneja, jotka tuhoutuivat syyskuun 2001 terrori-iskuissa. Silloin Cooper lähti sokeasti muiden mukana pois Manhattanilta kohti Brooklyniä. Ja sitten vasta hän tajusi huolehtia kissoistaan: miten ne pärjäsivät. Itse en voisi ikinä ajatellakaan jättäväni kissojani selvitymään omin nokkinensa ja pelastavani vain oman nahkani. Tietysti shokkitilanne on sellainen, että aina ei ajattele selkeästi, mutta silti.
En tiedä mitä muuta enää sanoisin, sillä en oikein osaa ajatella tätä teosta selkeästi, koska sen sisältö koskettaa minua henkilökohtaisesti. Ei mitenkään kauhean rakentava arvio, mutta suosittelen kumminkin tätä kaikille kissaihmisille!
♠♠♠♠