Näytetään tekstit, joissa on tunniste Boyne. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Boyne. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Poika raidallisessa pyjamassa

John Boyne: Poika raidallisessa pyjamassa
206 s., Bazar 2008
alkup. The Boy in the Striped Pyjamas 2006
suom. Laura Beck

John Boynen Poika raidallisessa pyjamassa on sellainen teos, josta on hyvin vaikea kirjoittaa mitään, sillä siitä ei halua paljastaa mitään ylimääräistä. Takakannessa sanotaan osuvasti, että "on tärkeää, että aloitat kirjan lukemisen tietämättä liikaa sen juonesta". Allekirjoitan tämän, sillä itselleni tämä teos ei noussut kovin huikeaksi lukukokemukseksi, sillä tiesin kirjan tapahtumat. En muista mistä ja kuinka onnistuin saamaan kirjan tapahtumat tietooni, mutta joka tapauksessa tästä kirjasta meni hieman tehot näiden tietojen takia. Uskon, että tämä kirja olisi huikaissut minut, jos olisin saanut aloittaa täysin tyhjästä lukemaan.

Kirja kertoo 9-vuotiaasta Brunosta ja hänen perheestään. En haluaisi oikeastaan kertoa juonesta mitään tämän enempää, joten siirryn kuvailemaan muita ominaisuuksia. Ensiksikin mielestäni Boyne onnistuu erinomaisesti katsomaan tapahtumia 9-vuotiaan silmin. Hän on kirjoittanut teoksensa hyvin taidokkaasti, sillä päähenkilöstä saa hyvän otteen ja kirjaan tulee mielenkiintoista kerroksellisuutta, kun tapahtumia tarkastellaan lapsen silmin, mutta lukija voi kuitenkin itse löytää syvempiä merkityksiä ja viitteitä aikaan ja paikkaan ja tapahtumiin niin perheen sisällä kuin laajemminkin.

Parasta tässä kirjassa on ehkä sen "maailmankuva" tai mitä termiä asiasta nyt sitten käyttäisikään. Lapsi on erinomainen valinta päähenkilöksi, sillä hänen vilpittömyytensä ja eräänlainen tietämättömyytensä osoittavat paljon siitä, miten isoja ja pahoja asioita maailmassa onkaan tapahtunut ja ihan ilman mitään hyvää syytä. Tietysti tämänkin kirjan tapahtumien laajempi mittakaava on ollut tuttua ja tunnettua minulle, ja aikuisen silminkin se on käsittämätöntä, mutta lapsen avoimet kysymykset ja ihmettelyt tuovat lisää tuntua siihen, miten käsittämättömistä ja epäreiluista asioista on kyse.

Kuten sanottu, tämä kirja ei kuitenkaan huikaissut minua täysin. Lopussa olisi ollut paljon aineksia loksauttaa leuka rinnalle, mutta tiesin mitä odottaa ja siksi en saanut lopusta irti sitä, mikä olisi viimeistellyt tämän lukukokemuksen. Tuntuu epäreilulta lähteä tätä teosta pisteyttämään, koska jokin täysin kirjasta riippumaton seikka vaikutti lukukokemukseeni näin paljon, joten arvosanaa tälle kirjalle en nyt anna.