Jane Austen 250 vuotta: Arkaileva sydän

Jane Austenin syntymästä tulee tänään 16.12.2025 kuluneeksi 250 vuotta, joten me kirjasomettajat päätimme tempaista ja nostaa omilla kanavillamme esiin Austenin tuotantoa ja omaa suhdettamme häneen, miksei myös Austen-tutkimusta ja hänen tuotannostaan tehtyjä filmatisointeja. Koontipostaus näistä julkaistaan Tuulevin lukublogissa tänään.

Jos kirjailija on elänyt ja julkaissut teoksiaan yli 200 vuotta sitten, mutta ne tunnetaan yhä vahvasti meidän aikanamme, uusia käännöksiä ilmestyy, filmatisointeja tehdään ja teokset tarjoavat innoitusta uusille kirjailijoille ja lukijoille, täytyy kyseessä olla jotain erityistä. Somesta löytämäni meemin mukaan Austenin teokset ovat ajattomia klassikoita, koska "she knew the real horrors in life are having to listen to men who think they're better than you and receiving unannounced visitors". Naurahdin ääneen, mutta tarkemmin ajateltuani tässä voi olla totuuden siemen, sillä itseään parempina pitävät miehet ja kutsumattomat vieraat resonoivat meidänkin aikalaisiemme mielissä. Austen puhuttelee ja on ajankohtainen edelleen.

Minun matkani Austenin parissa alkoi 20 vuotta sitten, kun Keira Knightleyn ja Matthew Macfadyenin tähdittämä Ylpeys ja ennakkoluulo -elokuva ilmestyi. Historiaa rakastava teini näki elokuvan, jonka jälkeen oli luettava kirja. Samalla löysin Austenin muidenkin kirjojen pariin. Luin Kasvattitytön tarinan, Northanger Abbeyn ja Uskollinen ystävänne -kokoelman. Löysin BBC:n Järki ja tunteet -minisarjan, mutta en koskaan rakastanut sitä kuin Ylpeyttä ja ennakkoluuloa, jota olen rakastanut niin elokuvana, minisarjana kuin kirjanakin.

Olen sittemmin ajatellut, että Ylpeys ja ennakkoluulo oli minulle niin mullistava lukukokemus, että en ehkä oikein edes pystynyt tarttumaan Austenin muihin "isoihin" klassikoihin, joita minun silmissäni edustavat erityisesti Emma ja Järki ja tunteet. Kiitos Kersti Juvan raikkaan, mutta kuitenkin alkuteosta ja ajankuvaa kunnioittavan uuden suomennoksen, Järki ja tunteet on sittemmin hurmannut minutkin. Ihan Juvan takia päätin nyt tarttua Arkailevaan sydämeen, jota on aiemmin suomessa julkaistu nimellä Viisasteleva sydän. Mielestäni Juvan Austen-käännökset vahvistavat sitä käsitystä, että uusilla käännöksillä on suuri merkitys sille, että klassikot pysyvät klassikoina eivätkä painu unholaan. Kieli elää ajassa ja vanhankin tekstin voi suomentaa alkuperää kunnioittaen, mutta nykylukijan suuhun sopivasti, kuten Juva hyvin osoittaa.

Arkaileva sydän (alkup. Persuasion, 1817) on Austenin viimeiseksi jäänyt romaani, joka julkaistiin postuumisti. Yllätyksekseni blogini paljasti, että olen kuunnellut tämän 10 vuotta sitten äänikirjana (Viisasteleva sydän, suomentanut Kristiina Kivivuori), mutta enpä muistanut sitä yhtään. Olen tästä tiedosta edelleen aika hämmentynyt, sillä vaikutan pitäneen kirjasta jo silloin. Nautin kuitenkin nyt tarinasta aivan uutena, vailla mitään ennakkotietoja.

Päähenkilö on aatelisneito Anne Elliot, joka kohtaa nuoruudenrakastettunsa 8 vuoden jälkeen. Tunteita on yhä molemmin puolin, mutta esteeksi uhkaa muodostua niin epävarmuus, mustasukkaisuus kuin ylpeyskin. Sydän arkailee paljastaa todellisia tuntojaan eivätkä seurapiirit tai perheyhteisöt tee tilanteesta ainakaan helpompaa.

Anne Elliot on hahmona hyvin erilainen kuin ikisuosikkini Elizabeth Bennet. Anne on aidosti mukautuva, harkitsevainen ja hiljaisella tavalla merkittävä henkilö, jonka oma perhe ei todellakaan osaa aina nähdä hänen arvoaan. Aito sydämen yhteys löytyy pikemminkin sisaren puolison perheestä ja edesmenneen äidin läheisestä ystävästä lady Russellista kuin omasta perheestä, joka luulee olevansa merkittävämpi kuin onkaan ja usein suhtautuu Anneen alentuvasti.

Juvan suomennosten myötä olen alkanut kiinnittää erityistä huomiota Austenin tapaan tehdä aika teräviäkin kuvauksia, joissa hän osoittaa henkilöidensä ulkokultaisuutta ja itsekeskeisyyttä. Siinä mielessä Arkailevassa sydämessä oli Annen Mary-sisaren hahmo erityisen herkullinen, vaikka samaa vikaa oli monissa muissakin heidän perhepiirinsä jäsenissä.

Pidin tästä teoksesta paljon ja haluni lukea Juvan suomentama Ylpeys ja ennakkoluulo sen kun kasvaa vaan. Minulla on parhaillaan äänikirjana kesken Janice Hadlowin romaani The Other Bennet Sister, joka kertoo Mary Bennetistä. Vaikka aina nämä tuttuun tarinaan pohjaavat itsenäiset jatkot eivät ole kovin onnistuneita, olen pitänyt kirjasta paljon. Tyylillisesti se on mielestäni Austenille uskollinen, joten uskoisin hänen hyväksyvän teoksen oikopäätä. Näinkin Jane Austen edelleen siis elää, muiden innoittajana.

Järki ja tunteet

Jane Austen: Järki ja tunteet

Teos 2020, äänikirjana 2023

alkup. Sense and Sensibility, 1811

suomentanut Kersti Juva

lukijana Liisa Pöntinen

Luin nuorempana, lähinnä joskus lukioikäisenä, useita Jane Austenin teoksia. Erityisesti Ylpeys ja ennakkoluulo sykähdytti silloin, mutta jostain syystä Järki ja tunteet jäi lukematta. Ehkä ihan hyvä niin, sillä nyt tutustuin tähän kirjaan ihan tuoreelta pohjalta ja Kersti Juvan raikkaasti suomentamana. Pidin tästä kirjasta hyvin paljon ja nautin siitä, miten Austen kuvaa ihmisten moraalia, ulkokultaisuutta ja oman edun tavoittelua mutta myös aitoa ystävyyttä.

Järki ja tunteet on herkullinen, suorastaan viihdyttävä kertomus, jonka päähenkilöt ovat Dashwoodin siskokset Elinor ja Marianne. Elinor on käytännöllinen, maltillinen ja ystävällinen ihminen, joka usein yrittää hillitä impulsiivisempaa pikkusisartaan Mariannea. He ovat leskiäidin tyttäristä vanhimmat, vähävaraisia, mutta eivät suorastaan köyhiä. Ympäröivään seurapiiriin heitä johdattaa ystävälliset sukulaiset ja muut hyväntekijät, jotka tosin luulevat tietävänsä toinen toistaan paremmin neitojen rakkauksista ja tulevista avioliitoista, joista he eivät itse olleet vielä lainkaan tietoisia... Spekulointia siis riittää, ja kummallakin on toki rakkautensa ja sydänsurunsa.

Austenin henkilöhahmot ja yhteiskunnallinen kuvaus ovat kyllä kerrassaan mainiota. On huikean hienoa, että Kersti Juvan kaltainen ansioitunut kääntäjä on tehnyt tästä nykylukijan mieleen olevan tuoreen, mutta silti teoksen ilmestymisajan viitekehykseen sopivan suomennoksen. Juva on suomentanut myös Ylpeyden ja ennakkoluulon. Siihen en ole tutustunut, vaan olen lukenut kirjan viimeksi vanhempana käännöksenä. Nyt houkuttelee kyllä kovasti päästä kokemaan Ylpeys ja ennakkoluulo uutena käännöksenä. Näkyypä Arkaileva sydän (aik. Viisasteleva sydän, alkup. Persuasion) olevan myös tulollaan Juvan kääntämänä.

Viisasteleva sydän

Jane Austen: Viisasteleva sydän

alkup. Persuasion 1818

suom. Kristiina Kivivuori 1951

8 CD-levyä, WSOY äänikirja

lukijana Erja Manto

Kyllä nyt äänikirjaa pukkaa! Lainasin Jane Austenin Viisastelevan sydämen automatkoille kuunneltavaksi, mutta en sitten malttanutkaan kuunnella sitä vain autossa, vaan ensimmäisen levyn jälkeen nappasin sen ihan kotiin kuunneltavaksi: jäin tarinaan vain kerta kaikkiaan niin koukkuun, että oli pakko saada kuunnella lisää jo ennen seuraavaa pidempää automatkaa!

Joskus nuorempana luin ahkerasti Austenin teoksia, mutta Viisastelevaa sydäntä en kyllä muista aiemmin lukeneeni. Ylpeys ja ennakkoluulo sen sijaan kolahti Austenin teoksista parhaiten, enkä suoraan sanottuna kyllä muusta hänen tuotannostaan kauheasti paljon mitään merkittävää muista. Itse asiassa pidän enemmän Brontën sisarusten tuotannosta, mutta se ei ole tämän tekstin aihe.

Viisasteleva sydän kertoo aatelissukuisesta Anne Elliotista, joka on jo aikaa sitten ohittanut sopivan naimaiän oltuaan kerran rakastunut mieheen, jota perhe ei hyväksynyt hänen aviomiehekseen. Anne ei ole päässyt Frederick Wentworthista yli, mutta kun he vuosien tauon jälkeen kohtaavat, mies ei tunnu antaneen Annelle anteeksi saamiaan rukkasia. Tunteet elävät kuitenkin molemminpuolisina, vaikka väärinkäsitykset seuraavat toisiaan ja mahdollisuus onneen uhkaa kilpistyä niihin.

Viisasteleva sydän noudattaa melko samanlaista kaavaa kuin muutkin Austenin teokset, sikäli kun niistä jotain muistan: on väärinkäsityksiä, onnetonta rakkautta ja lopulta kuitenkin kaikki kääntyy parhain päin ja sankaritar saa miehen, jota halajaa omakseen. Sivujuonteena mainittakoon, että sankarittarelle ilmestyy yleensä yhtäkkiä liuta kosijaehdokkaita, kuten Anne Elliotille tässä teoksessa kävi. Mutta juonen ennalta-arvattavuus - sillä sellainenhan se on, vaikkei Austenia olisi aiemmin lukenutkaan - ei haittaa yhtään: tarina vain vei minut ihan täysin mukaansa ja vaati tulla kuulluksi.

Erja Manto lukee tämän teoksen mielestäni tismalleen niin kuin pitääkin, ilmentäen taitavasti eri hahmojen luonteenlaatuja ja käytösmalleja äänenpainoillaan ja lukurytmillään. Jotenkin hänen ääntään todella jaksaa kuunnella, enkä toden sanoakseni usko, että olisin välttämättä nauttinut tästä teoksesta näin paljon, jos olisin itse alkanut lukemaan jotakin ikivanhaa ja nurhuista painosta, joka olisi löytynyt kirjaston varastosta (ja teoksesta onkin onneksi tullut uusi pokkaripainos!). Mielestäni toteutus on jotenkin raikas ja kutsuva, se välittää hienosti tunnelmaa ja sitä Austenille ominaista ymmärtämystä ja ajattelevaisuutta, jonka muistan hänen teoksiaan värittäneen.

Anne Elliot on hahmona jotenkin mieleenpainuva, vetää hyvin vertoja jopa Ylpeyden ja ennakkoluulon Elizabeth Bennettille. Hän on kolmilapsisen sisarussarjan keskimmäinen lapsi, hyljeksitty ja vähäpätöisenä pidetty nuori äitinsä jo varhain menettänyt nainen, jonka ainut tuki lienee naapurinrouva, joka ei aina hänkään osaa kannustaa Annea täysin neitokaisen oman hyvinvoinnin vaan pikemminkin yleisen mielipiteen mukaan. Anne on pyyteetön, välillä liiankin kiltti ja sinisilmäinen, mutta silti omilla aivoillaan ajatteleva olento, mikä kumoaa liiallisen kiltteyden vaikutukset ainakin siltä osin, että hahmosta voi siitä huolimatta pitää.

Pidin myös tarinan miljööstä, vaikka aikaisemmin olenkin aina ajatellut Bathia, kaupunkia johon tämä tarina hyvin pitkälti sijoittuu, jotekin koleana ja harmaana paikkana. Siltä se tuntui kyllä vieläkin mitä suurimmassa määrin, mutta jotenkin se ei tunnu enää niin kolealta kuin joissakin muissa Austenin teoksissa (yllättäen huomaan muistavani hajapaloja hänen teoksistaan vaikka kuinka paljon!). Jotenkin tuntuu, että tästä melkein nousee jokin Austen-kuume, niin että piankin haluaisin lukea tai kuunnella hieman lisää Austenia. Saapa nähdä toteutuuko ajatus vai jääkö se vain hetken huumaksi...

♠♠♠♠