Näytetään tekstit, joissa on tunniste O'Leary. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste O'Leary. Näytä kaikki tekstit

torstai 21. maaliskuuta 2024

Hukkareissu

Beth O'Leary: Hukkareissu
WSOYn äänikirja 2023
alkup. The no-show, 2022
suomentanut Heli Naski
lukijoina Kati Tammensola, Karoliina Niskanen, Usva Kärnä ja Ilkka Villi


Olen kuunnellut jokaisen Beth O'Learyn kirjan. Osa niistä on ollut vahvempia, joku taas jätti hieman kylmäksi. Kaava on ollut pääsääntöisesti sama, tarina on edennyt kahden kertojan vuoropuheluna samoista tapahtumista. Hukkareissu onnistuu yllättämään nostamalla kertojiksi kolme naista, joille sama mies tekee oharit ystävänpäivänä.

Kolmea keskenään varsin erilaista naista, Shiobania, Mirandaa ja Janea, yhdistää pieleen menneet ystävänpäivätreffit. Joseph Carter tekee oharit kaikille kolmelle, joten heti herää kysymys kuka hän oikein on miehiään. Miksi hän sopii treffit kolmen eri naisen kanssa samalle päivälle tai miten hän ylipäätään edes ehtii pyörittää kolmea naista yhtä aikaa? On ilmeistä, että kovin kunnolliselta vaikuttavalla Josephilla on salaisuuksia.

Hukkareissu vaikuttaa aluksi aika klassiselta tapaukselta, mutta jossain vaiheessa palaset alkavat loksahdella kohdilleen ja kirja onnistuu jopa yllättämään. Teos osoittautui paljon syvällisemmäksi kuin osasin odottaa, vaikka O'Learyn kirjoissa monesti tapahtuukin henkistä kasvua ja henkilöt oivaltavat uutta, esimerkiksi laskevat suojaustaan ja oppivat antamaan anteeksi. Hukkareissussa kolmen naisen tarinat kohtaavat tavalla, jota pystyy jossain kohtaa jo hieman ennakoimaankin, mutta mielenkiinto säilyy kuitenkin koko ajan. Lopuksi ääneen pääsee itse Joseph, mikä sinetöi tarinan. Mielestäni tämä on O'Learyn parhaita.

sunnuntai 17. joulukuuta 2023

Löytöpalkkio

Beth O'Leary: Löytöpalkkio
WSOYn äänikirja 2023
lukijat Anssi Niemi ja Kati Tammensola
alkup. The Wake-Up Call, 2023
suom. Heli Naski

Beth O'Leary ehti jo nousta suosikkieni joukkoon, mutta viime keväänä kuuntelemani Törmäyskurssi ei vakuuttanut. Sen kaoottisuus oli kaikkea muuta kuin viihdyttävää ja rentouttavaa, joten olo oli aika epäluuloinen, kun aloin Löytöpalkkiota kuuntelemaan. Tästä pidin kuitenkin enemmän, vaikka ei tämäkään mielestäni O'Learyn ensimmäisten kirjojen tasolle yllä.

Saman hotellin vastaanottovirkailijoina työskentelevät Izzy ja Lucas eivät voi sietää toisiaan, mutta kun hotellin katto ja sen myötä asiakasmäärät romahtavat juuri ennen joulua, on heidän alettava puhaltaa yhteen hiileen työpaikkansa säilyttääkseen. Korjauskuluja ja menetettyjä toimintatuottoja paikatakseen omistajat pyytävät Izzyä ja Lucasia käymään läpi löytötavarahuoneen tavarat ja myymään niitä. Huoneesta löytyy myös viisi vihkisormusta, joiden omistajia he ryhtyvät jäljittämään.

Kun tulee tiukka paikka, Izzy ja Lucas pystyvät kyllä yhteistyöhön. Samaan aikaan Izzyn mieltä kaihertaa vuoden takaiset tapahtumat, sillä hän oli tunnustanut joulukortissa tunteensa Lucasia kohtaan, mutta mies ei koskaan saapunut kohtaamispaikalle ja silminnäkijöiden mukaan hän oli vieläpä nauranut kortille. Izzyä on haavoitettu sydänjuuria myöten, mutta hotelli on hänelle kuitenkin rakkaampi.

Juonellisesti Löytöpalkkio on aika ennalta-arvattava, mutta pidin kirjan miljööstä. Joulun taika toimii ja jouluun valmistautuva vanha hotelli oli katon romahtamisesta huolimatta viehättävä paikka. Izzyn ja Lucasin joulukoristeita koskevat kiistat huvittivat, samoin kuin heidän kinastelunsa muutenkin, sillä heidän välillään oli ilmiselvää kipinöintiä. Siitä sen sijaan en pitänyt, että yleisesti erästä työtoveria kutsuttiin Mandy-paraksi, koska hän joutui luovimaan taisteluparin vihanpidon keskellä. Izzyn ja Lucasin käytös ei tosielämässä todellakaan olisi ok työpaikalla, joten olisikohan aikuisten ihmisten opeteltava käyttäytymään eikä alkaa alentaa toisia moisilla lempinimillä? Mandy kun ei ole mikään reppana, vaan osaava ammattilainen.

tiistai 9. toukokuuta 2023

Törmäyskurssi

Beth O'Leary: Törmäyskurssi
12h 55min., WSOY 2022
alkup. The Road Trip, 2021
suom. Taina Wallin
lukijat: Maija Lang ja Anssi Niemi

Otin pitkästä aikaa käyttöön maksullisen äänikirjapalvelun, jota olen mielinyt jo pidemmän aikaa, kun kirjaston valikoiman kiinnostavat alkaa olla kaluttu. Olen kuunnellut Beth O'Learyn Kimppakämpän ja Vaihtokaupan äänikirjoina ja pitänyt niistä, joten otin pidemmän aikaa lukuvuoroaan odotelleen Törmäyskurssin kuunteluun. Täytyy sanoa, että tällä kertaa petyin.

Addie on sisarensa Debbien kanssa matkalla ystävän häihin Skotlantiin. Ajomatkasta on suunniteltu kaikkien aikojen road trippiä, mutta suunnitelmat heittävät kuperkeikkaa, kun toinen auto törmää heidän peräänsä. Kolariauton kuljettajaksi paljastuu Addien eksä Dylan ja tämän paras ystävä Marcus, jotka ovat matkalla samoihin häihin. Porukka sulloutuu lopulta Addien pikkuiseen autoon, jossa tunnelma kiristyy välillä äärimmilleen. Samaan aikaan Addie miettii, onko Dylan todella niin muuttunut kuin miltä vaikuttaa.

Törmäyskurssi on niin kaoottinen tapahtumasarja, että melko pian lakkaa huvittamasta. Matka ei etene mihinkään, porukka kohtaa koko ajan uusia vastoinkäymisiä ja he tuntuvat olevan koko ajan auttamattomasti enemmän ja enemmän myöhässä aikataulusta. Vastoinkäymisiä on jopa niin paljon, että kaikki loppukin uskottavuus karisee. Kuuntelin kirjan loppuun lähinnä siinä toivossa, että teos vielä yllättäisi positiivisesti.

Olen pitänyt O'Learyn kirjoissa kahden kertojaäänen vaihtelusta ja erilaisten näkökulmien esiin tuomisesta, mutta sekään ei auta pelastamaan kerta kaikkiaan kömpelöä juonta. Katsoin juuri teoksen saamia kommentteja äänikirjapalvelun muilta käyttäjiltä, ja hyvin samanlaisia mietteitä näytti olevan sielläkin. Olin jo suunnitellut, että kuuntelen hänen uusimman teoksensa tässä lähiaikoina, mutta enpä taida sittenkään pitää kiirettä.
 

tiistai 18. toukokuuta 2021

Vaihtokauppa

 

Beth O'Leary: Vaihtokauppa
14 h 19 min., WSOY 2021
alkup. The Switch
suom. Taina Wallin
lukijat: Kati Tamminen ja Eeva Eloranta

Voi että mikä ihana hyvänmielenkirja tämä olikaan! Kuuntelin tämän äänikirjana maaliskuun alkupuolella, mutta juoni on jäänyt tosi hyvin mieleen kahdestakin syystä. Ensinnäkin tietysti ihan itsensä takia, sillä pidin ideasta ja tarinankerronnan tyylistä paljon. Toisekseen äänikirjatoteutus oli ihan loistava, kun Kati Tamminen antoi äänensä tyttärentytär Leenalle ja Eeva Eloranta isoäiti Aileenille.

Leena Cottonin elämä Lontoossa tuntuu ajautuvan umpikujaan ja hän kaipaa maisemanvaihdosta. Sitä kaipaa myös pikkukylässä asuva isoäiti Eileen, jonka elämä tuntuu menevän samoja tuttuja uria eikä elämässä tapahdu oikein mitään jännittävää. Naiset päättävät vaihtaa asuntoja muutamaksi viikoksi päikseen, Leena saapuu pikkukylään irrottautumaan kuluttavasta oravanpyörästä ja Eileen lähtee Lontooseen etsimään säpinää elämäänsä.

Vaihtokaupan jotkin juonenkäänteet ovat hieman ennalta-arvattavia, mutta hahmot ja tarina itsessään ovat niin mukavia, että se ei oikeastaan haittaa. Tähän äänikirjaan oli mahdollisuus kääriytyä kuin lämpimään peittoon ja unohtaa ulkopuolinen maailma. Leena ja Eileen ovat hahmoina mahtavia, sellaisia aikaansaavia tahtonaisia, joista löytyy myös lämpöä. Heidän seurassaan on helppo viihtyä, samoin kuin muun värikkään hahmokaartin kanssa. Eileen lienee kuitenkin suosikkihahmoni, sillä elämänjanossaan hän on huikea! Hän mm. rekisteröityy deittisovellukseen ja elää muutenkin aktiivista elämää.

Pidin tästä teoksesta jopa enemmän kuin O'Learyn esikoisteos Kimppakämpästä. Toivottavasti hän kirjoittaa vielä lisääkin, sillä O'Learyn tyylissä ja juoni-ideoissa on jotain mukavan tuoretta ja omanlaista. Mielelläni lukisin tai kuuntelisin samanlaisia hyvänmielenkirjoja jatkossakin.

sunnuntai 3. toukokuuta 2020

Kimppakämppä

Beth O'Leary: Kimppakämppä
13 h 45 min., WSOY 2020
alkup. The Flatshare, 2019
suom. Taina Wallin
lukijat: Kati Tamminen ja Anssi Niemi
kansi: Andy Bridge
 
Joskus maalis-huhtikuun vaihteessa, muistaakseni, kuuntelin Nextorystä Beth O'Learyn kovasti kehutun Kimppakämpän. Kirja oli minulla jo lainassa perinteisenä kirjana, mutta kun kahden lukijan tulkitsemaa äänikirjaversiota kehuttiin Instagramissa, päätin sittenkin kuunnella kirjan. Se osoittautui hyväksi päätökseksi, sillä toteutus oli tosiaankin onnistunut. Pidin myös kirjan juonesta, jonka perusasetelma oli kiinnostavalla tavalla ihan uudenlainen.
 
Kustannustoimittajana työskentelevä räiskyvä ja värikäs Tiffy jää vaille asuntoa Lontoossa. Samaan aikaan yöhoitajana työskentelevällä Leonilla on on huutava rahantarve ja yöaikaan vapaa sänky. Tiffy tarttuu Leonin asuntoilmoitukseen ja päätyy tämän vuokralaiseksi siten, että asunto on tiettyinä kellonlyöminä Tiffyn ja toisina Leonin. Tiffy nukkuu heidän vuoteessaan yöt ja Leon päivät, eikä heidän tarvitse edes tavata toisiaan.
 
Kerronta etenee vuoroin Tiffyn ja vuoroin Leonin näkökulmasta. Kumpikin elää omaa elämäänsä, mutta Leonin asunto on heille molemmille koti ja elämän kiintopiste. Tiffyn aloitteesta he alkavat kommunikoida jättämällä toisilleen viestejä post-it -lapuille. Tilanne alkaa mutkistua, kun viestin välitykselläkin ilmassa alkaa väreillä kiinnostusta. Kun sitten koittaa se vääjäämätön hetki, jolloin Tiffy ja Leon tulevat tapaamaan toisensa, alkaa asumisjärjestely mennä mielenkiintoiseksi.
 
Pidin tästä kirjasta, sillä tämä on jotenkin sellaista pehmeää viihdettä. En oikeastaan ole ihan varma mikä tässä teoksessa niin puhutteli. Ehkä se oli se ymmärtäväisyyden, auttamisen halun ja ystävällisyyden ilmapiiri, joka alunperin kietoi vaippaansa. Teokseen myöhemmin tuleva romanttinen väre ja suojelevuus olivat myös ihania asioita. Huumoriakin teoksessa pilkahtaa, vaikka mikään hersyvä kirja tämä ei mielestäni ollut. Aika symppis kirja kaiken kaikkiaan!
 
♠♠♠♠