Lukupiirikirja: Kunhan ei nukkuvaa puolikuollutta elämää

Raili Mikkanen: Kunhan ei nukkuvaa puolikuollutta elämää

Tammi 2019

Luimme huhtikuun lukupiirikokoontumiseen Raili Mikkasen nuortenromaanin Kunhan ei nukkuvaa puolikuollutta elämää, joka kertoo Elli Canthista ja hänen äidistään Minnasta. Äidin näkyvää asemaa ja yhteiskunnallisia mielipiteitä kuvataan hänen lapsiensa kokemana, ja teos onnistuikin aukaisemaan minulle uudenlaisen näkökulman kirjailijaan, jonka tuotantoa olen paljon lukenut ja jonka elämästä olen niin ikään lukenut runsaasti.

Jostain syystä en koskaan ollut sekuntiakaan ajatellut miten Minna Canthin mielipiteet ja edesottamukset ovat mahdollisesti vaikuttaneet hänen lapsiinsa niin sosiaalisessa mielessä kuin esimerkiksi heille suotujen mahdollisuuksien muodossa. Luin Mikkasen romaania suurella mielenkiinnolla, sillä teoksella on todellisuuspohjansa ja lähteensä, vaikka kaunokirjallisuudesta onkin kysymys.

Ellin elämä on tunnetusta äidistä huolimatta täynnä myös ihan tavallisia asioita. Ajan tavan mukaan nuortenkin arkeen kuuluu työntekoa, mutta äiti myös kannustaa lapsiaan oppimaan uutta ja opiskelemaan hyvät ammatit. Koululta ja työltä jäävää aikaa värittävät ystävyyssuhteet, ihastumiset ja tulevaisuuden haaveet. Ne jos jotkin ovat ajattomia aiheita edelleen.

Tykkään Mikkasen kirjoitustyylistä, joka tekee historiasta elävää. Rakastin jo teini-ikäisenä historiaa ja silloin luin paljonkin Mikkasen teoksia. Aino Kallaksesta kertova Ei ole minulle suvannot! vaikutti siihen, että tein yläkoulun kirjailijatutkielmani Kallaksesta. Lumouduin myös Aurora Karamzinin elämästä ja luin ahmimalla Mikontyttäret-sarjaa. Aidot ajankuvat ja tunnetut hahmot kiehtovat minua edelleen suuresti.

Haluan näytellä! Tuusulanjärven Ruth Sibelius

Raili Mikkanen: Haluan näytellä! Tuusulanjärven Ruth Sibelius

Tammi 2023

Luin teini-ikäisenä suurella mielenkiinnolla Raili Mikkasen historiallisia nuortenromaaneja, joista osa kertoo todellisuudessa eläneistä henkilöistä. Historiaa rakastaneelle teinille ne olivat aarteita, sillä aikuisten osastolta en siinä vaiheessa vielä oikein tiennyt mitä etsiä. Nyt pitkälti yli vuosikymmenen tauon jälkeen oli kiva palata tutun kirjailijan pariin. Mikkasen uusin historiallinen nuortenromaani kertoo nuoresta Ruth Sibeliuksesta, joka halusi palavasti näyttelijättäreksi ja onnistui toteuttamaan unelmansa.

Ruth Sibelius oli Jean ja Aino Sibeliuksen tyttäristä toiseksi vanhin. Hän varttui Tuusulanjärven taiteilijayhteisössä, jossa musiikki, teatteri, kirjallisuus ja kuvataiteet olivat arkipäivää ja jokaisen alan taitajia löytyi lähinaapureista. Kirja keskittyy Ruthin teinivuosiin ja varhaiseen aikuisuuteen, jolloin hän pääsi opiskelemaan teatterikouluun ja tavoittelemaan hartaasti toivomaansa uraa. Kirjassa kuvataan hänen opinpolkunsa lisäksi kasvua ja kehitystä kohti aikuisuutta. Sibeliuksille perhesuhteet ja koti Ainola näyttävät olleen tärkeitä, kuten olen aiemmistakin yhteyksistä saanut ymmärtää.

Haluan näytellä! on faktoiltaan ja ajankuvaltaan mielestäni onnistunut romaani. Todelliset henkilöt lisäävät mielenkiintoa, etenkin kun tiedonjanoinen voi halutessaan etsiä heistä lisätietoa. Itse pidin tästä romaanista, mutta en silti voi sanoa, että tämä olisi välttämättä kovin vetävästi kirjoitettu. Nopealukuinen tämä olisi muuten ja juonikin on selkeä, mutta otteessaan tämä ei minua pitänyt. Luin kuitenkin vähitellen, sillä henkilöhahmo kiinnosti niin paljon.

Hopearenkaan taika

Raili Mikkanen: Hopearenkaan taika

252 s., Tammi 2010

kansi: Kaarina Kaila

Raili Mikkanen on yksi suosikkinuortenkirjailijoitani, sillä hän todella osaa kirjoittaa historian eläväksi ja selkeäksi lukijalle kuin lukijalle. Hopearenkaan taika oli minulle täysin uusi tuttavuus, en ollut aiemmin edes kuullut koko teoksesta, vaikka olenkin aikaisemmat osat lukenut (ja osan niistä varmaan useampaankin otteeseen). Hopearenkaan taika on itsenäinen jatko-osa teoksille Kahdentoista vala, Myrkkypuun marjat ja Pähkinäpuinen lipas.

Teos sijoittuu 1600-luvulle ja etenkin Saksan maaperälle, Stralsundin satamakaupunkiin, mutta kuvaa myös lyhyttä ajanjaksoa Suomessa. Pääosassa ovat aikaisemmista osista tutut sisarukset Margareeta ja Anna, jotka matkustavat vastalöydetyn isotätinsä Katarinan kanssa Saksaan, sukulaistensa kaupunkiin. Köyhissä oloissa kasvaneet nuoret naiset kohtaavat kaupungissa paljon sellaista, mikä on heille uutta ja vierasta: yltäkylläisyyttä ja uusia tapoja toimia. Etenkin Margareeta saa huomata, että loppujen lopuksi oli maa mikä hyvänsä, ihmisillä on samantyyppisiä ongelmia ja suruja. Kesän jälkeen sisarukset palaavat Suomeen, mutta moni asia on muuttunut pysyvästi.

Ensinnäkin minun on pakko heti sanoa, että takakansi kirjassa on sangen harhaanjohtava, sillä sen mukaan vierailu katkeaa dramaattisesti ja tyttöjen on palattava Suomeen. Totta on, että dramatiikkaa mahtuu matkaan, mutta se ei ole paluun syy. Takakannen mukaan Margareeta myös saa hopeisin rannerenkaan, mutta todellisuudessa hän löytää sen ihan itse ja antaa siitä puolet eräälle saksalaiselle henkilölle. Takakannen harhaanjohtavuus ei sinänsä lukunautintoa häirinnyt, mutta kyllä se hieman harhaanjohtavia lupauksia kirjasta antaa.

Itse tarina on mielestäni toimiva, joskin välillä hieman turhan ripeästi etenevä ja äkkinäisiä käänteitä saava teos. Osa käänteistä on myös sangen epäuskottavia, sillä ne tapahtuvat niin odottamatta. Se hieman hajottaa muuten eheää ja uskottavaa kokonaiskuvaa. Sen ansiot ovat mielestäni kuitenkin etenkin 1600-luvun ajankuvan luomisessa, vaikkakaan Mikkanen ei jätä itse tarinaa historian jalkoihin. Hän punoo historiallisia yksityiskohtia, tapoja ja tyylejä mukaan tähän tarinaan hyvin taitavasti, ja tästä välittyy elämänmakuisesti historian piirteitä. Mikkanen hallitsee historian hyvin ja tietää miten käyttää sitä tehokeinona niin, että se antaa tarinalle uusia ulottuvuuksia. Vaikka tätä voi kutsua historialliseksi nuortenromaaniksi, voi tätä yhtä hyvin nimittää myös kasvutarinaksi, jolle historia vain antaa ajallisen viitekehyksen. Aikuistuminen ja päätösten tekeminen on tässä kuitenkin olennaisempaa kuin historialliset tapahtumat.

Tämä kirja on mielestäni hyvin toimiva kokonaisuus, joka jää hieman avoimeksi. Olisi mielenkiintoista tietää, miten Annan ja Margareetan elämät jatkuvat matkan jälkeen ja mihin tehdyt päätökset heitä johdattavat. Lukijalla on nyt tilaisuus kuvitella tarinalle jatko, mutta toivoisin Mikkasen vielä jatkavat sarjaa ja täyttävän nämä kysymykset. Erityisesti parantaja Margareeta on minulle ollut nuoresta tytöstä pitäen hyvin mieleenpainuva hahmo, jonka vaiheista olisi kiva lukea enemmänkin.

♠♠♠♠